28.3.2013

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 7.5.2012 nro 171/2012

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on pyytänyt kansalliseksi hankintailmoitukseksi nimetyllä 2.12.2010 julkaistulla ilmoituksella osallistumishakemuksia menettelyyn, jolla on ollut tarkoitus selvittää mahdollisuudet pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluiden toteuttamiseksi Helsingissä joko kilpailuttamalla tai käyttäen hyväksi julkista palveluvelvoitetta. Sopimuskauden pituudeksi on ilmoitettu 15 vuotta. Hankintayksikkö on saanut 14 osallistumishakemusta.

Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on päätöksellään 22.2.2011 (§ 65) päättänyt toteuttaa asumispalvelujen hankinnan seitsemältä palveluntuottajalta hankittavana julkisena palveluvelvoitteena. Päätöksen mukaan seitsemän ehdokasta, Domus Nostra Oy mukaan lukien, eivät ole täyttäneet osallistumispyynnössä palveluntuottajalle tai palveluntuottajan asumisyksikölle asetettuja vähimmäisvaatimuksia, eikä kyseisiä ehdokkaita ole hyväksytty palveluntuottajiksi.

Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on päätöksellään 17.5.2011 (§ 223) hylännyt Domus Nostra Oy:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen sosiaalilautakunnan mainitusta päätöksestä 22.2.2011 (§ 65).

Domus Nostra Oy on markkinaoikeudelle toimittamassaan valituksessa vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan päätöksen 22.2.2011 (§ 65) ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Domus Nostra Oy on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 293 752 euroa tai vaihtoehtoisesti 402,40 euroa vuorokaudelta.

MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan 22.2.2011 tekemän päätöksen (§ 65) ja kieltänyt Helsingin kaupunkia tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sanottua päätöstä muutoinkaan täytäntöön asettamansa 500 000 euron sakon uhalla. Lisäksi markkinaoikeus on hylännyt Helsingin kaupungin vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Markkinaoikeus on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

Pääasia

Valituksen tutkiminen

Helsingin kaupunki on esittänyt, että valitus on jätettävä tutkimatta, koska hankinnan kohteena olevien pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluiden toteuttamiseen julkisena palveluvelvoitteena ei sovelleta hankintalakia eikä asia näin ollen kuulu markkinaoikeuden toimivaltaan.

Hankintalain 94 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu sen tutkiminen, onko hankinnassa menetelty hankintalain tai muiden sanotussa pykälässä mainittujen hankintasäännösten vastaisesti. Markkinaoikeuden toimivallan edellytyksenä on siten, että markkinaoikeudelle tehdyssä valituksessa esitetyt vaatimukset koskevat hankintalaissa tarkoitettua hankintaa. Asiassa on siten ensin selvitettävä, onko markkinaoikeudella toimivalta tutkia Domus Nostra Oy:n valitus.

Hankintayksikkö on esittänyt, että nyt kysymyksessä olevassa hankinnassa Helsingin kaupungin tarkoituksena on ollut hankkia pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluita yksityisiltä palveluntarjoajilta joko kilpailuttamalla hankinta hankintalaissa säädetyllä tavalla neuvottelumenettelyä käyttäen tai käyttäen hyväksi julkista palveluvelvoitetta (SGEI).

Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että SGEI-palvelut eroavat muista palveluista siten, että viranomaisten on turvattava niiden tarjonta kaikissa olosuhteissa, vaikka markkinoilla ei olisi riittävästi palveluntarjoajia. Lähtökohtaisesti Euroopan unionin jäsenvaltiot itse päättävät, mitkä palvelut ne katsovat SGEI-palveluiksi ja miten nämä palvelut järjestetään. Hankintayksikön mukaan Suomessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole määritelty menettelytapaa SGEI-palveluista ilmoittamiselle. Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa edelleen esittänyt, että koska pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelut on ala, jolla kilpailuttamisen edellytykset puuttuvat riittämättömän palveluntarjonnan vuoksi, ja koska sosiaalinen asuntotuotanto on määritelty SGEI-palveluksi, hankintayksikkö on voinut kartoittaa markkinat ja toteuttaa asumispalvelujen järjestämisen käyttäen julkisen palveluvelvoitteen antamiseen liittyvää SGEI-menettelyä, johon ei sovelleta hankintalakia.

Markkinaoikeus toteaa, että riippumatta siitä, onko hankinnan kohteena olevaa palvelua pidettävä hankintayksikön tarkoittamana SGEI-palveluna, on markkinaoikeuden toimivaltaa tutkia kysymyksessä oleva asia tarkasteltava hankintalain säännösten perusteella.

Hankintalain 1 §:n 1 momentin mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten kuin hankintalaissa säädetään.

Hankintalain 5 §:n 1 kohdan mukaan hankintasopimuksella tarkoitetaan kirjallista sopimusta, joka on tehty yhden tai usean hankintayksikön ja yhden tai usean toimittajan välillä ja jonka tarkoituksena on rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai palvelun suorittaminen taloudellista vastiketta vastaan. Pykälän 4 kohdassa on määritelty palveluhankintasopimus, jolla säännöksen mukaan tarkoitetaan muuta kuin julkista rakennusurakkaa tai julkista tavarahankintaa koskevaa sopimusta, jonka kohteena on palvelujen suorittaminen.

Hankintalaissa on lueteltu poikkeukset, jotka jäävät hankintalain soveltamisen ulkopuolelle. Yleiset hankintoja koskevat poikkeukset soveltamisalasta on lueteltu hankintalain 7 §:ssä ja palveluhankintoja koskevat poikkeukset hankintalain 8 §:ssä.

Markkinaoikeus toteaa, että oikeuskäytännössä lain soveltamisalan poikkeamisen edellytyksiä on tulkittu suppeasti. Hankintayksiköllä on perusteluvelvollisuus edellytysten olemassaolosta.

Hankintalain 12 §:n mukaan hankintalakia ei myöskään sovelleta palveluhankintoihin, jotka tehdään toiselta hankintayksiköltä sille Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisella lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä annetun palvelujen tuottamista koskevan yksinoikeuden perusteella.

Hankintalain 12 §:ää koskevissa lain esitöissä (HE 50/2006 vp, s. 65) on todettu, että säännöksessä tarkoitetun yksinoikeuden haltijan tulee olla hankintayksikkö kuten valtion tai kunnan viranomainen, valtion liikelaitos tai julkisoikeudellinen laitos tai tällaisten yhteenliittymä. Muille tahoille myönnettyyn yksinoikeuteen perustuva palveluntuotanto ei oikeuta poikkeamaan lain kilpailuttamissäännöksistä. Yksinoikeuden tulee perustua lakiin, asetukseen tai hallinnolliseen määräykseen, joiden on oltava EY:n perustamissopimuksen mukaisia.

Markkinaoikeus toteaa ensinnäkin, etteivät hankintalain 7 ja 8 §:ssä mainitut poikkeukset sovellu nyt kysymyksessä olevaan palveluhankintaan eikä kysymyksessä oleva hankinta siten voi kyseisten säännösten nojalla jäädä hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle. Kysymyksessä oleva hankinta ei ole myöskään palvelu, joka tehdään hankintalain 12 §:ssä tarkoitetuin tavoin toiselta hankintayksiköltä sille lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä annetun palvelujen tuottamista koskevan yksinoikeuden perusteella. Kysymyksessä oleva hankinta ei siten voi hankintalain 12 §:n perusteella jäädä hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle.

Edellä sanotun perusteella kysymyksessä oleva hankinta ei voi hankintalain poikkeussäännösten perusteella jäädä hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle. Markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä oleva pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluita koskeva hankinta on hankintalain liitteen B mukainen toissijainen palveluhankinta, jonka ennakoitu arvo 10 - 15 miljoonaa euroa ylittää hankintalaissa terveydenhoito- ja sosiaalipalveluille asetetun kynnysarvon. Näin ollen markkinaoikeus on toimivaltainen käsittelemään asian. Valitus on siten tutkittava.

Hankintamenettelyn arviointi

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 65 §:n 2 momentin mukaan hankinnassa on käytettävä ensisijaisesti avointa tai rajoitettua menettelyä. Hankintayksikkö voi käyttää neuvottelumenettelyä 25 §:n 1 momentissa ja 66 §:ssä säädetyin edellytyksin sekä tehdä suorahankinnan 67 §:ssä säädetyin edellytyksin.

Hankintalain 68 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on ilmoitettava julkisesti muun ohella avoimella tai rajoitetulla menettelyllä, neuvottelumenettelyllä taikka kilpailullisella neuvottelumenettelyllä toteutettavasta hankinnasta. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset ilmoitusten lähettämisessä käytettävistä viestintävälineistä, ilmoitusten sisällöstä, julkaisemisesta ja muista ilmoitusvelvollisuuteen liittyvistä seikoista.

Julkisista hankinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (hankinta-asetus) 4 §:n mukaan muun ohella kansallisen kynnysarvon ylittävistä palveluhankinnoista on toimitettava hankintalain 68 §:n 1 momentissa edellytetyt ilmoitukset julkaistaviksi internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Hankinta-asetuksen 4 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan hankintayksikön on tehtävä kansallinen hankintailmoitus hankintalain 15 §:ssä säädettyjen kansallisten kynnysarvojen ylittävistä hankintalain liitteen B palveluhankinnoista.

Hankinta-asetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan kansallisesta hankintailmoituksesta on ilmettävä muun ohella käytetty hankintalaji, hankintamenettely ja tarjouksen valintaperuste. Pykälän 4 momentin mukaan hankintayksikön käyttäessä rajoitettua menettelyä, neuvottelumenettelyä tai kilpailullista neuvottelumenettelyä ja asettaessa ehdokkaiden ja tarjoajien arvioimiseksi soveltuvuusvaatimuksia, hankintayksikön tulee ilmoittaa hankintailmoituksessa vaatimusten asettamisesta ja siitä, mistä tarkemmat tiedot mahdollisista vaatimuksista ja niiden todentamiseksi vaadittavista asiakirjoista ovat saatavilla. Pykälän 5 momentin mukaan hankintailmoituksessa on myös ilmoitettava, tullaanko ehdokkaiden määrää rajoittamaan. Hankintailmoituksessa mainittuja tietoja voidaan täydentää muualta saatavissa olevilla tiedoilla, mistä on ilmoitettava hankintailmoituksessa.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Säännöksen 2 momentin 3 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Säännöksen 2 momentin mukaan käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta myös arvioinnissa käytettävät vertailuperusteet on ilmoitettava tärkeysjärjestyksessä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä.

Hankintayksikkö on ilmoittanut kysymyksessä olevasta pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelujen hankinnasta kansalliseksi hankintailmoitukseksi nimetyllä ilmoituksella, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

”Hankintamenettely on kaksivaiheinen. Tämä ilmoitus liittyy menettelyyn, jolla selvitetään mahdollisuudet hankinnan toteuttamiseen joko kilpailuttamalla hankintalain tarkoittamalla tavalla (neuvottelumenettely) tai käyttäen hyväksi julkista palveluvelvoitetta (SGEI). Siltä osalta kuin hankkeeseen ilmoittautuneilla soveltuvuusvaatimukset täyttävillä palveluntarjoajilla on kyseeseen tulevan asumispalvelumuodon (ajoittuminen ja alueellinen sijoittuminen) osalta tarjota yhteensä enemmän asumispaikkoja kuin hankittava tarve on, palvelu hankitaan kilpailuttamalla. Tältä osalta palveluhankinnasta julkaistaan vielä erikseen hankintailmoitus HILMAssa. Hankinta toteutetaan hankintalain tarkoittamana neuvottelumenettelynä ja ehdokkaan osallistumishakemus (SGEI) otetaan tällöin huomioon hankintalain tarkoittamana osallistumishakemuksena (neuvottelumenettely), mikäli ehdokas on tästä ilmoittanut osallistumishakemuksessaan. - - Siltä osin kuin kilpailuttamisen edellytykset asumispalvelumuodon osalta puuttuvat, kuten esim. riittämättömän tarjotun asumispaikkamäärän, alueellisen ulottuvuuden tai ajallisen tarjonnan johdosta, palvelu pyritään toteuttamaan julkisen palveluvelvoitteen (SGEI) muodossa. Julkisen palveluvelvoitteen toteutuksesta neuvotellaan tällöin erikseen niiden ehdokkaiden kanssa, joiden palvelut osallistumishakemuksessa saatujen selvitysten perusteella vastaavat lähinnä asumispalvelumuodon, alueellisen sijoittumisen ja palvelun ajallisen toteutuksen edellytyksiä.”

Hankintailmoituksen mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Siitä ilmenevin tavoin ehdokkaiden valintaperusteet on määritelty osallistumispyynnön kohdassa 3. Osallistumispyynnön kohdassa 1.2 ”Hankintamenettely” on todettu seuraavaa:

”Siltä osalta kuin hankkeeseen ilmoittautuneilla soveltuvuusvaatimukset täyttävillä palveluntuottajilla on kyseeseen tulevan asumispalvelumuodon osalta tarjota enemmän asumispaikkoja kuin hankittava tarve on, palvelu hankitaan kilpailuttamalla, käyttäen hankintalain tarkoittamaa neuvottelumenettelyä.

Siltä osalta kuin edellytyksiä hankintalain mukaiseen kilpailuttamiseen ei ole, järjestetään kysymykseen tuleva asumispalvelumuoto julkisena palveluvelvoitteena.”

Sen tilanteen osalta, jossa palvelu hankitaan kilpailuttamalla, on osallistumispyynnön kohdan 3 ”Palvelun järjestäminen ja ehdokkaiden valintaperusteet” alakohdassa 3.2 ”Kilpailuttaminen” todettu lisäksi seuraavaa:

”Tältä osalta palveluhankinnasta julkaistaan vielä erikseen hankintailmoitus www.hankintailmoitukset.fi. Hankinta toteutetaan hankintalain tarkoittamana neuvottelumenettelynä ja ehdokkaan osallistumishakemus otetaan tällöin huomioon hankintalain tarkoittamana osallistumishakemuksena, mikäli ehdokas on tästä ilmoittanut osallistumishakemuksessaan. Hakemusta on mahdollista tässä yhteydessä myös muuttaa ja täydentää hankintailmoituksessa mainitussa hakemuksen jättämiselle asetetussa määräajassa.”

Samassa kohdassa on todettu lisäksi seuraavaa:

”Neuvottelun aikana palveluntuottaja esittää palvelukonseptin (PALVELUNKUVAUS, kohta 2.4), turvallisuussuunnitelman (PALVELUNKUVAUS, kohta 5.1), ympäristötyösuunnitelman (PALVELUKUVAUS, kohta 5.5) ja laadunhallintajärjestelmän (PALVELUNKUVAUS, kohta 7.2).”

Kansalliseksi hankintailmoitukseksi nimetystä ilmoituksesta ilmenevin tavoin kyseinen ilmoitus on liittynyt menettelyyn, jolla hankintayksikkö on pyrkinyt selvittämään mahdollisuudet hankinnan toteuttamiseen joko kilpailuttamalla hankinta hankintalain mukaisella neuvottelumenettelyllä tai käyttäen hyväksi julkista palveluvelvoitetta. Ilmoituksen mukaan tilanteessa, jossa hankintayksikkö päätyy hankkimaan palvelun kilpailuttamalla, hankintayksikön tarkoituksena on ollut julkaista vielä erikseen hankintailmoitus.

Markkinaoikeus katsoo, ettei kansalliseksi hankintailmoitukseksi nimetty ilmoitus sen sisällön ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi täytä hankintasäännöksissä hankintailmoitukselle asetettuja vaatimuksia.

Hankintayksikkö on saanut 14 osallistumishakemusta. Hankintayksikkö on 22.2.2011 tekemässään hankintapäätöksessä todennut, että valittaja ja kuusi muuta ehdokasta eivät ole täyttäneet osallistumispyynnössä palveluntuottajalle tai palveluntuottajan asumisyksikölle asetettuja vähimmäisvaatimuksia ja että kyseisten ehdokkaiden tarjoamia asumispaikkoja ei tulla hyväksymään selvitykseen eikä ehdokkaita hyväksymään hankintaa toteuttaviksi palveluntuottajiksi. Päätöksessä on edelleen todettu, että sosiaalilautakunta on päättänyt hyväksyä asumispalvelujen hankinnan toteutettavaksi julkisena palveluvelvoitteena seitsemältä palveluntuottajalta ja että sosiaalilautakunta on päättänyt oikeuttaa sosiaaliviraston käynnistämään sopimusneuvottelut.

Hankintayksikkö on valinnut palveluntuottajiksi kaikki osallistumispyynnössä tarkoitetut soveltuvuusvaatimukset täyttäneet palveluntuottajat. Palveluntuottajia ei siten ole valittu hankintalain 69 §:ssä tarkoitettujen ennalta määrättyjen valinta- tai vertailuperusteiden perusteella. Kysymyksessä ei myöskään ole puitejärjestely, jossa hankinnat toteutetaan hankintalain 32 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin etukäteen vahvistettujen ehtojen perusteella tai myöhemmin kilpailuttamalla eikä hankintalain 66 §:ssä tarkoitettu neuvottelumenettely.

Edellä sanotun perusteella hankintayksikkö ei ole valinnut palveluntuottajia hankintalain mukaisesti kilpailuttamalla. Esitetystä selvityksestä ei myöskään ilmene, että hankintaan soveltuisi jokin hankintalain 27 §:ssä ja 67 §:ssä tarkoitettu suorahankintaperuste.

Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintamenettely edellä mainitut virheellisyydet huomioon ottaen ole ollut omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Hankintayksikkö ei myöskään ole hankintasäännöksissä edellytetyin tavoin käyttänyt hyväksi olemassa olevia kilpailuolosuhteita.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalain 94 §:ssä säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Hankintamenettelyn virheen laadun huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole tarpeen lausua muista väitetyistä hankintamenettelyn virheistä.

Seuraamusten määrääminen

Koska hankinnan arvo ylittää EU-kynnysarvon, hankintayksikkö ei ole hankintalain 90 §:n 1 momentin mukaisesti saanut tehdä asiassa hankintasopimusta. Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan 22.2.2011 tekemä päätös (§ 65) voidaan näin ollen kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Mikäli Helsingin kaupunki aikoo toteuttaa pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluiden toteuttamista Helsingissä koskevan hankinnan julkisena hankintana, sen tulee järjestää hankinnasta hankintasäännösten mukainen tarjouskilpailu.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Nina Korjus, Ville Parkkari, Pasi Yli-Ikkelä, Matti Vedenkannas ja Anita Linnakangas.

ASIAN KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

I Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiön ja Sininauhasäätiön yhteinen valitus (dnro 1793/3/12)

Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Sininauhasäätiö ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen ja määrää, ettei markkinaoikeuden päätöstä ole noudatettava ennen kuin korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asian sekä velvoittaa Domus Nostra Oy:n korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen.

Lisäksi Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Sininauhasäätiö ovat vaatineet, että korkein hallinto-oikeus pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua seuraavista kysymyksistä:

1) Millä menettelyllä julkisen sektorin yksikkö, kuten kaupunki, voi antaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien julkisten palveluiden tuottamisen yksityisen tahon tehtäväksi tilanteessa, jossa kaupunki on julkaisemalla ilmoituksen avoimesti selvittänyt, ettei markkinoilla ole riittävästi tarjolla palveluita täyttämään kaupungin julkisten palveluiden tarpeet, ja

2) Voiko kaupunki antaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien julkisten palveluiden tuottamisen yksityisen tahon tehtäväksi sellaisella avoimella menettelyllä, jossa kaupunki selvittää palveluiden saatavuuden ja mahdollisuudet kilpailuttaa palvelut julkaisemalla tästä ilmoituksen ja jossa kaupunki siirtyy käyttämään neuvottelumenettelyä, mikäli markkinoilla ei ole saatavilla palveluita niillä laatuvaatimuksilla ja sillä laajuudella, jota kaupunki tarvitsee, jos kaupunki samalla määrittelee palveluista maksettavan korvauksen tason tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä.

Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Sininauhasäätiö ovat lausuneet vaatimustensa perusteluina muun ohella seuraavaa:

Helsingin kaupunki on noudattanut SGEI-menettelyä koskevaa EU-oikeutta.

Helsingin kaupunki on pyytänyt kansalliseksi hankintailmoitukseksi nimetyllä 2.12.2010 julkaistulla ilmoituksella osallistumishakemuksia menettelyyn, jolla on ollut tarkoitus selvittää mahdollisuudet pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluiden hankinnan toteuttamiseksi Helsingissä joko kilpailuttamalla tai käyttäen hyväksi julkista palveluvelvoitetta.

Helsingin kaupunki on testannut markkinoiden toimivuuden tai toimimattomuuden ilmoittamalla julkisesti hankittavasta palvelusta. Helsingin kaupunki on kuitenkin pitänyt hankintalain mukaisen kilpailuttamisen mahdollisuuden avoimena ilmoittamalla, että mikäli ehdokkaita on riittävästi, palvelun järjestäminen toteutetaan hankintalain mukaisena neuvottelumenettelynä, josta julkaistaan vielä erikseen hankintailmoitus.

Helsingin kaupungin toteuttamassa avoimessa menettelyssä on selvinnyt, että tarjottujen asumispaikkojen määrä ei vastaa haettujen paikkojen määrää. Kilpailuttamisen edellytykset ovat täten puuttuneet riittämättömän palveluntarjonnan vuoksi ja Helsingin kaupunki on toteuttanut palvelun julkisen palveluvelvoitteen muodossa.

Euroopan komissio on antanut tiedonannon Euroopan unionin valtiontukisääntöjen soveltamisesta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta myönnettävään korvaukseen (2012/C 8/02).

Komissio toteaa tiedonannon kohdassa 5, että silloinkin kun EU:n julkisia hankintoja koskevia direktiivejä ei voida soveltaa ollenkaan tai voidaan soveltaa vain osittain (esimerkiksi palveluja koskeviin käyttöoikeussopimuksiin ja direktiivin 2004/18/EY liitteessä II B lueteltujen palveluja koskeviin hankintasopimuksiin, jotka kattavat muun muassa erityyppiset sosiaalipalvelut), hankintasopimusta tehtäessä on noudatettava avoimuutta, tasavertaista kohtelua, suhteellisuutta ja vastavuoroista tunnustamista koskevia SEUT-sopimuksen vaatimuksia.

Käsillä olevassa asiassa on kyse komission tiedonannon edellä mainitussa kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, koska asumispalvelut ovat liitteessä B tarkoitettuja sosiaalipalveluja.

Helsingin kaupunki on toiminut Euroopan komission tiedonannon 2012/C 8/02 mukaisesti. Kaupungin menettely täyttää avoimuutta, tasavertaista kohtelua, suhteellisuutta ja vastavuoroista tunnustamista koskevat SEUT-sopimuksen vaatimukset.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen SGEI-menettelyä koskevassa Altmark-tuomiossa (C-280/00) ja Euroopan komission SGEI-menettelyä koskevissa päätöksissä ja tiedonannoissa on johdonmukaisesti todettu, että julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaava yritys voidaan valita joko
1) julkisia hankintoja koskevalla menettelyllä, tai
2) muulla menettelyllä siten, että tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä.

Julkisia hankintoja koskevaa menettelyä ei siten ole asetettu yksinomaiseksi menettelyksi valita julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaava yritys.

Tuomioistuin on mainitussa Altmark-tuomiossa määritellyt neljä kumulatiivista edellytystä, joiden tulee täyttyä, jotta julkisesta palvelusta maksettavia korvauksia ei tulkita unionin oikeudessa kielletyksi valtiontueksi. Kyseisiin kumulatiivisiin edellytyksiin on viitattu myös Euroopan komission päätöksen 2012/21/EU 4 kohdassa sekä aikaisemmassa Euroopan komission päätöksessä (2005/842/EY) EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen. Edellytysten mukaan ensinnäkin edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi. Toiseksi ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi. Kolmanneksi korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kohtuullinen voitto. Neljänneksi silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei tietyssä konkreettisessa tapauksessa valita sellaisessa julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, jossa on mahdollista valita se ehdokas, joka kykenee tuottamaan kyseiset palvelut julkisyhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä. Myös Euroopan komission tiedonannon (2012/C 8/02) 62 kohdassa on viittaus neljänteen Altmark-edellytykseen.

Euroopan komissio on tiedonantonsa (2012/C 8/03) 56 kohdassa lausunut seuraavaa: ”Tarkempaa arviointia edellyttävä tilanne voi syntyä myös silloin, kun jäsenvaltio antaa ilman kilpailumenettelyä julkisen palvelun tarjoajalle tehtäväksi yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamisen varaamattomilla markkinoilla, joilla jo tuotetaan hyvin samankaltaisia palveluja tai niitä odotetaan tuotettavan lähitulevaisuudessa ilman yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua. Tällaiset kielteiset vaikutukset kaupan kehitykseen voivat olla selvempiä, kun yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua on tarkoitus tarjota hintaan, joka on alhaisempi kuin todellisten tai mahdollisten palveluntarjoajien kustannukset, jolloin seurauksena on markkinoiden sulkeminen. Vaikka komissio kunnioittaa täysin jäsenvaltion laajaa harkintavaltaa määritellä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, se voi tästä syystä vaatia muutoksia esimerkiksi tuen jakamiseen, jos se voi kohtuudella osoittaa, että sama yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu olisi mahdollista tuottaa sellaisilla hintoja koskevilla ehdoilla, jotka ovat käyttäjien kannalta samankaltaiset, vähemmän kilpailua vääristävällä tavalla ja alhaisemmilla kustannuksilla valtiolle.”

Helsingin kaupungin toteuttamassa avoimessa menettelyssä on selvinnyt, ettei tarjottujen asumispaikkojen määrä vastaa haettujen paikkojen määrää ja siksi kaupungin on ollut hyväksyttävää hankkia tarvitsemansa SGEI-palvelut Altmark-tuomiossa ja Euroopan komission päätöksissä ja tiedonannoissa todetulla muulla menettelyllä. Tämä on toteutettu siten, että tarvittavan korvauksen taso on määritetty tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä.

Euroopan komission päätöksen (2012/21/EU) mukaan oikeuskäytännön perusteella on selvää, että ilman unionin asiaa koskevia alakohtaisia sääntöjä jäsenvaltioilla on runsaasti harkintavaltaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen määrittelyssä. Komission tehtävänä on tältä osin varmistaa, että yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen määrittelyssä ei tehdä ilmeisiä virheitä. Päätöstä sovelletaan sosiaaliseen asuntotarjontaan.

Komission päätöksen 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan päätöstä sovelletaan korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen, joka myönnetään SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta sellaisten sosiaalisten tarpeiden täyttämiseksi, joissa on kyse terveydenhuollosta, pitkäaikaishoidosta, lastenhoidosta, työmarkkinoille pääsystä ja paluusta, sosiaalisesta asuntotarjonnasta sekä muita heikommassa asemassa olevien ryhmien hoidosta ja sosiaalisesta osallisuudesta.

Euroopan komission tiedonannon (2012/C 8/03) 19 kohdassa todetaan, että tuki katsotaan sisämarkkinoille soveltuvaksi SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan perusteella ainoastaan silloin, kun vastuullinen viranomainen on noudattanut tai sitoutuu noudattamaan sovellettavia julkisia hankintoja koskevia unionin sääntöjä, kun se antaa palvelun tuottamisen kyseisen yrityksen tehtäväksi. Niihin sisältyvät kaikki avoimuutta ja tasavertaista ja syrjimätöntä kohtelua koskevat vaatimukset, jotka ovat seurausta suoraan SEUT-sopimuksesta ja mahdollisesti unionin sekundäärilainsäädännöstä. Tuen, joka ei ole näiden sääntöjen ja vaatimusten mukainen, katsotaan vaikuttavan kaupan kehitykseen tavalla, joka olisi ristiriidassa unionin etujen kanssa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Tiedonannon kohdassa 61 todetaan, että tiedonannon 14, 19, 20, 24, 39, 51 - 59 kohtaa ja 60 kohdan a alakohtaa ei sovelleta tukeen, joka täyttää päätöksen (2012/21/EU) 2 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset.

Helsingin kaupungin menettely täyttää Euroopan komission päätöksen (2012/21/EU) 2 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset. Helsingin kaupungin menettelyyn ei tule sovellettavaksi Euroopan komission tiedonannon (2012/C 8/03) 19 kohdan mukainen hankintamenettely. Näin ollen kyse ei ole julkisesta hankinnasta eikä markkinaoikeuden olisi tullut tutkia valitusta.

Domus Nostra Oy on selityksessään muun ohella viitannut markkinaoikeuden päätökseen.

Helsingin seurakuntayhtymä on antanut selityksen.

Vailla vakinaista asuntoa ry on selityksessään lausunut muun ohella, että Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiön ja Sininauhasäätiön vaatimus markkinaoikeuden päätöksen kumoamisesta on perusteltu. Helsingin kaupunki on selvittänyt pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman mukaisten asumispalvelujen markkinaehtoisen tarjonnan selvitysmenettelyllä, joka vastaa hankintalain mukaista kilpailuttamismenettelyä. Selvitysmenettelyssä on ilmennyt, että edellytyksiä kilpailuttamiselle ei ole olemassa, koska asetettujen kriteerien mukaista palvelua on ollut tarjolla vähemmän kuin kaupunki ohjelman toteuttamiseksi olisi tarvinnut. Helsingin sosiaalilautakunta on katsonut tässä tilanteessa tarkoituksenmukaiseksi hankkia pitkäaikaisasunnottomille tarkoitetut asumispalvelut SEUT 14 artiklassa vahvistettuina niin sanottuina SGEI-palveluina.

Pitkäaikaisasunnottomille suunnatut asumispalvelut poikkeavat olennaisesti muista sosiaali- ja terveydenhuollon asumispalveluista. Ihmiset, joille palvelut on tarkoitettu, ovat pääasiallisesti ajautuneet tavanomaisten sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmien ulkopuolelle.

Tilanteessa, jossa ei ole olemassa riittävästi pitkäaikaisasunnottomuutta kokeneille ihmisille soveltuvia asumispalvelupaikkoja oikean kilpailutilanteen syntymiseksi markkinoilla, Helsingin kaupungin on perusteltua käyttää SGEI-sopimuksia hankintalain sijasta palvelujen hankkimiseksi. Näin pystytään turvaamaan riittävien asumispalvelujen saanti erittäin heikossa asemassa oleville henkilöille. Lisäksi on taloudellisesti järkevää käyttää SGEI-sopimusta tilanteessa, jossa markkinoilla ei ole tosiasiallista kilpailua.

SGEI-sopimusten ja hankintalain välistä suhdetta ei ole vielä määritelty Suomen lainsäädännössä, mutta siitä huolimatta Euroopan unionin lainsäädäntö sitoo myös Suomea. Markkinaoikeus ei ole päätöksessään ottanut huomioon Euroopan unionin sopimusten määrittelemää SGEI-menettelyä, jossa julkisia hankintoja sääntelevää hankintalakia ei ole välttämätöntä soveltaa. Hankintalakia ei voida tässä asiassa soveltaa eikä asia näin ollen kuulu markkinaoikeuden toimivaltaan.

Helsingin kaupunki, Kovaosaisten Ystävät - De Nödställdas Vänner ry, Suomen Pelastusarmeijan säätiö ja Suoja-Pirtti ry eivät ole käyttäneet niille varattua tilaisuutta antaa valituksesta pääasian osalta selitystä.

Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Sininauhasäätiö ovat antaneet yhteisen vastaselityksen.

Vastaselitys on annettu tiedoksi Domus Nostra Oy:lle, Helsingin kaupungille, Helsingin seurakuntayhtymälle, Kovaosaisten Ystävät - De Nödställdas Vänner ry:lle, Suoja-Pirtti ry:lle, Suomen Pelastusarmeijan Säätiölle ja Vailla vakinaista asuntoa ry:lle .

Domus Nostra Oy on antanut lisäselityksen, joka on annettu tiedoksi Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiölle ja Sininauhasäätiölle sekä Helsingin kaupungille .

II Helsingin kaupungin valitus (dnro 1803/3/12)

Helsingin kaupunki on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen. Lisäksi Helsingin kaupunki on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus määrää, ettei kaupunki ole velvollinen noudattamaan markkinaoikeuden päätöstä muutoksenhaun käsittelyn aikana sekä antaa Helsingin kaupungille luvan jatkaa palvelun järjestämistä väliaikaisten sopimusten avulla.

Helsingin kaupunki on perustellut valitustaan muun ohella seuraavasti:

Valituksenalainen asia ei kuulu markkinaoikeuden toimivaltaan. Helsingin kaupunki on järjestänyt pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelut julkisena palveluvelvoitteena sitä koskevien oikeusohjeiden mukaisesti sekä tavalla, johon ei sovelleta julkisista hankinnoista annettua lakia.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tavoitteena on ollut järjestää vuosina 2011 - 2012 pitkäaikaisasunnottomia varten asumispaikkoja yhteensä noin 700 kappaletta. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on selvittänyt pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelujen järjestämisen eri vaihtoehtoja ja todennut, että kyseinen palvelu voidaan lähtökohtaisesti järjestää joko käyttäen hyväksi hankintalain mukaisia hankintamenettelyjä tai julkisen palveluvelvoitteen muodossa (SGEI-palveluna). SGEI-palveluilla tarkoitetaan yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja, joiden saatavuuden turvaaminen katsotaan yhteiskunnallisesti niin tärkeäksi, että viranomainen voi asettaa palveluntuottajalle julkisen palvelun velvoitteen. Tällöin yrityksen on tarjottava viranomaisen ennalta määrittelemää palvelua julkisista varoista suoritettua korvausta vastaan.

Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on päätöksellään 22.2.2011 (§ 65) hyväksynyt, että pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelut toteutetaan julkisen palveluvelvoitteen muodossa SGEI-järjestelyyn valittujen palveluntuottajien tuottamana. Päätöksellään 30.8.2011 (§ 340) Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on asettanut kyseistä palvelua koskevan julkisen palvelun velvoitteen päätöksessä mainituille palveluntuottajille päätöksen ja sopimusluonnoksen ehtojen mukaisesti.

Pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelujen järjestämisen on katsottava täyttävän sellaisen yleistä etua palvelevan intressin, jota yleistä taloudellista etua koskevilta palveluilta edellytetään. Lisäksi Helsingin kaupungin järjestämät pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelut on katsottava sosiaaliseksi asuntotuotannoksi, joka itsessään on jo määritelty Suomessa SGEI-palvelun kriteerit täyttäväksi palveluksi.

Selvitys on osoittanut, että osallistumispyynnössä asetettujen kriteerien mukaisten pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelujen markkinaehtoinen tarjonta on jäänyt vuosien 2011 - 2012 osalta 223 paikkaa vajaaksi. Täten asianomaisen palvelun osalta markkinat eivät toimi tyydyttävästi yleisen edun mukaisilla ja julkisen tahon määrittämillä ehdoilla.

Helsingin kaupunki on toteuttanut pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelujen järjestämistä koskevan julkisen palveluvelvoitteen asettamisen sekä velvoitteen suorittamisesta maksettavan korvauksen laskemisen täysin komission SGEI-palveluja koskevasta sääntelykokonaisuudesta sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johdettavien oikeusohjeiden mukaisesti.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella julkinen hankintamenettely sulkee pois valtiontuen olemassaolon vain silloin, kun on mahdollista valita se tarjoaja, joka kykenee tuottamaan tarvittavat palvelut yhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin.

Komission tiedonannon (2012/C 8/02, kohta 68) mukaan voi olla tilanteita, joissa hankintamenettely ei mahdollista palvelun hankkimista yhteisölle vähimmin kustannuksin, koska se ei synnytä riittävän avointa tai aitoa kilpailua. Tämä voi johtua esimerkiksi hankittavan palvelun erityispiirteistä. Myöskään sellaisia menettelyitä, joissa tehdään ainoastaan yksi tarjous, ei voida pitää riittävinä sen varmistamiseksi, että yhteisö saa tarvitsemansa palvelun vähimmin kustannuksin.

Julkisella ilmoituksella toteutettu pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelujen järjestämisen eri vaihtoehtoja koskeva selvitys on osoittanut, etteivät markkinat kyseisten palvelujen osalta ole toimivat. Riittämättömän palveluntarjonnan vuoksi on selvää, ettei hankintalain mukainen julkinen hankinta olisi mahdollistanut palvelun hankkimista yhteisölle vähimmin kustannuksin.

Helsingin kaupunki on suorittanut Altmark-tuomiosta (C-280/00) ilmenevän kriteerin mukaisen tehokkuusvertailun sellaisten hyvin johdettujen ja riittävillä välineillä varustettujen keskivertoyritysten kesken, joiden se on todennut pystyvän tuottamaan riittävän laadukasta ja kaupungin tarpeen mukaista pitkäaikaisasunnottomien asumispalvelua.

Jäsenvaltioilla on SEUT 14 artiklan nojalla itsenäisesti oikeus päättää, mitkä palvelut ne katsovat SGEI-palveluiksi ja miten nämä palvelut järjestetään. Asia on vahvistettu myös komission SGEI-palveluja koskevassa sääntelykokonaisuudessa. Jäsenvaltiot voivat itse päättää, miten ne valitsevat SGEI-palvelun tuottajan ja käyttävätkö ne julkisia hankintoja koskevaa menettelyä.

SGEI-palvelu on käsitteenä Suomessa vielä melko tuntematon. Suomessa ei esimerkiksi ole olemassa olevaa oikeussäännöstä, joka määrittelisi hankintalain ja SGEI-järjestelyn välistä suhdetta. Täten hankintalainsäädännön ja julkisen palvelun velvoitteen toimeksiannon välinen yhteys ei ole vielä selkeä.

Hankintalain tavoitteen toteutumisen kannalta SGEI-palvelut voidaan hankkia julkisia hankintoja koskevia menettelyjä noudattaen vain niissä tapauksissa, joissa palvelun tuottaminen voidaan tosiasiassa kilpailuttaa, eli jos markkinoilla on useita toimijoita, jotka voivat palvelun tuottaa.

Myös komission SGEI-palveluja koskevan sääntelykokonaisuuden sekä Altmark-kriteerien lähtökohtana on, että julkisiin hankintoihin liittyviä menettelyjä käyttäen päädytään oletuksena tilanteeseen, jossa SGEI-palvelu järjestetään mahdollisimman edullisesti eikä ylikompensaatiota makseta.

Suomessa ei ole toistaiseksi määritetty menettelytapaa SGEI-järjestelystä ilmoittamiselle. SGEI-palvelun toimeksianto tulisi kuitenkin tehdä avoimella ja syrjimättömällä menettelyllä. Tehtävä on annettava hankintalain mukaisella tarjouskilpailulla, muulla vastaavalla avoimella ja syrjimättömällä haulla, tai elleivät edelliset ole mahdollisia, tehokkuustestillä. Avoin haku voidaan toteuttaa ”kevytkilpailutuksena”, jolloin julkaistaan ilmoitus haettavana olevasta tuesta ja sen keskeisistä ehdoista. Menettely mahdollistaa samantyyppisten ehtojen käytön kuin julkisissa hankinnoissa. SGEI-palvelun toimeksianto voisi perustua julkiseen ilmoittamiseen.

Pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluiden järjestäminen on toteutettu tavalla, johon ei sovelleta hankintalakia.

Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Sininauhasäätiö ovat yhteisessä selityksessään yhtyneet Helsingin kaupungin valituksessa esittämään ja lausuneet muun ohella, että kyse ei ole julkisia hankintoja koskevan lain mukaisesta hankinnasta. Kilpailuttamisen edellytykset ovat puuttuneet riittämättömän palveluntarjonnan vuoksi ja Helsingin kaupunki on toteuttanut palvelun julkisen palveluvelvoitteen muodossa. Markkinaoikeuden ei olisi tullut tutkia valitusta.

Helsingin seurakuntayhtymä on selityksessään yhtynyt Helsingin kaupungin valituksessaan esittämään.

Vailla vakinaista asuntoa ry on selityksessään lausunut muun ohella, että Helsingin kaupungin vaatimus markkinaoikeuden päätöksen kumoamisesta on perusteltu.

Kovaosaisten Ystävät - De Nödställdas Vänner ry, Suoja-Pirtti ry ja Suomen Pelastusarmeijan Säätiö eivät ole käyttäneet niille varattua tilaisuutta antaa selitys.

Helsingin kaupunki ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta antaa vastaselitys.

Domus Nostra Oy on 13.12.2012 ilmoittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että sen Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiön ja Sininauhasäätiön valitukseen antamat selitykset (dnro 1793/3/12) kohdistuvat myös Helsingin kaupungin valitukseen. Selityksissään Domus Nostra Oy on muun ohella viitannut markkinaoikeuden päätökseen.

Selitykset on annettu tiedoksi Helsingin kaupungille .

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN VÄLIPÄÄTÖS 30.10.2012

Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 30.10.2012 taltionumero 3026 antanut valituksenalaisessa asiassa täytäntöönpanoa koskevan määräyksen siten, että Helsingin kaupunki ei ole ollut velvollinen asian käsittelyn tuossa vaiheessa kilpailuttamaan pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluja markkinaoikeuden päätöksen mukaisesti, vaan se on voinut toteuttaa pitkäaikaisasunnottomien välttämättömät asumispalvelut väliaikaisilla sopimuksilla. Täytäntöönpanoa koskeva määräys on määrätty olemaan voimassa, kunnes Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiön ja Sininauhasäätiön sekä Helsingin kaupungin markkinaoikeuden päätöksestä tekemät valitukset on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu tai asiassa toisin määrätään.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitukset hylätään. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta.

3. Korkein hallinto-oikeus hylkää Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiön ja Sininauhasäätiön yhteisen vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

4. Korkeimman hallinto-oikeuden 30.10.2012 antama markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanoa koskeva määräys raukeaa.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Kysymyksenasettelu

Esillä olevassa asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, onko Helsingin kaupungin toteuttamassa menettelyssä ollut kysymys julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007, jäljempänä hankintalaki) mukaisesta julkisesta hankinnasta, jonka kilpailuttamisessa tulee noudattaa mainitun lain mukaisia menettelytapoja. Tämä velvoite on kiistetty sillä perusteella, että kysymyksessä on yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden (julkinen palveluvelvoite, niin kutsuttu SGEI) täyttäminen.

1.2 Oikeusohjeet

1.2.1 Kansalliset säännökset

Markkinaoikeuden toimivalta

Markkinaoikeuslain (1527/2001) 1 §:n 1 momentin (323/2010) 2 kohdan mukaan markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007).

Hankintalain 94 §:n (321/2010) 1 momentin mukaan, jos hankinnassa on menetelty sanotun lain tai sen nojalla annettujen säännösten, Euroopan unionin lainsäädännön taikka Maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti, markkinaoikeus voi määrätä lainkohdassa tarkoitetun seuraamuksen.

Hankintalaista johtuva kilpailuttamisvelvollisuus

Hankintalain (348/2007) 1 §:n 1 momentin mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten kuin tässä laissa säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mahdollisuuksia tarjota tavaroita, palveluita ja rakennusurakointia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.

Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan hankintalailla on pantu täytäntöön julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY (hankintadirektiivi).

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sanotussa laissa tarkoitettuja hankintayksiköitä ovat muun ohella kuntien viranomaiset.

Hankintalain 7 §:ssä säädetään yleisistä hankintoja koskevista poikkeuksista lain soveltamisalasta.

Hankintalain 8 §:ssä säädetään palveluhankintoja koskevista poikkeuksista lain soveltamisalasta.

Hankintalain 9 § sisältää säännökset vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelualan (erityisalat) hankinnoista, joihin hankintalakia ei sovelleta.

Hankintalain 10 § sisältää säännökset hankintayksikön sidosyksiköltä tehtävistä hankinnoista ja hankintalain 11 § sisältää säännökset hankinnoista yhteishankintayksiköltä.

Hankintalain 12 §:n mukaan sanottua lakia ei sovelleta palveluhankintoihin, jotka tehdään toiselta hankintayksiköltä sille Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisella lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä annetun palvelujen tuottamista koskevan yksinoikeuden perusteella.

Hankintalain 27 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos avoimessa tai rajoitetussa menettelyssä ei ole saatu lainkaan osallistumishakemuksia tai tarjouksia taikka sopivia tarjouksia ja alkuperäisiä tarjouspyynnön ehtoja ei olennaisesti muuteta.

Hankintadirektiivi soveltuu vain osittain niin kutsuttuihin toissijaisiin palveluhankintoihin. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolella ovat palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset. Näiden toissijaisten palveluhankintojen ja palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten kilpailuttamisessa noudatettavien menettelytapojen osalta on kansallisesti säädetty hankintadirektiivistä pidemmälle vietyjä velvoitteita. Hankintadirektiiveissä ei ole muun ohella direktiivien soveltamisalan ulkopuolella olevia hankintoja koskevia ilmoittamisvelvoitteita. Hankintalaissa on laajennettu ilmoitusvelvollisuus hankintadirektiivin soveltamisalan ulkopuolella oleviin hankintoihin.

Hankintalain kansallisia menettelyjä koskevaan III osaan sisältyvässä 9 luvussa säädetään tarjousmenettelystä muun ohella lain liitteen B mukaisissa toissijaisissa palveluhankinnoissa. Mainitun liitteen B mukaisia toissijaisia palveluhankintoja ovat muun ohella sosiaali- ja terveystoimen hankinnat.

Hankintalain 9 lukuun sisältyvän 65 §:n mukaan sanotun luvun mukaisia hankintamenettelyjä voidaan käyttää EU-kynnysarvoista riippumatta liitteen B mukaisissa toissijaisissa palveluhankinnoissa sen mukaan kuin 4 luvussa säädetään.

Hankintalain 9 lukuun sisältyvän 67 §:n mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan 27 ja 28 §:ssä säädetyin edellytyksin. Lisäksi suorahankintaa voidaan käyttää yksittäisissä tapauksissa sosiaali-, terveys- tai koulutuspalvelujen hankinnoissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen, neuvottelumenettelyn käyttö tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi.

1.2.2 Tuomio asiassa C-280/00, Altmark Trans

Yhteisöjen tuomioistuin (nykyisin unionin tuomioistuin) on asiassa
C-280/00 Altmark Trans antamassaan tuomiossa katsonut, että korvaukset julkisista palveluista eivät ole perustamissopimuksessa tarkoitettua valtiontukea, jos neljä kumulatiivista edellytystä täyttyvät. Tuomiossa on lausuttu seuraavasti:

”87 Tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että siltä osin kuin valtion toimenpidettä on pidettävä korvauksena, joka on vastike edunsaajayritysten suorittamista sellaisista palveluista, jotka johtuvat julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, siten, että kyseiset yritykset eivät todellisuudessa saa taloudellista etua ja että kyseinen toimenpide ei näin ollen aseta kyseisiä yrityksiä edullisempaan kilpailutilanteeseen suhteessa niiden kilpailijayrityksiin, tällaiseen toimenpiteeseen ei sovelleta perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohtaa.

88 Jotta tällaista korvausta ei tietyssä konkreettisessa tapauksessa luokiteltaisi valtiontueksi, tiettyjen edellytysten on kuitenkin täytyttävä.

89 Ensinnäkin edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi. Kansallisen tuomioistuimen on näin ollen sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa tutkittava, ilmenevätkö Altmark Transille asetetut julkisen palvelun velvoitteet selvästi mainitussa asiassa kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä ja/tai toimiluvista.

90 Toiseksi ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi, jotta vältettäisiin sellaisen taloudellisen edun sisältyminen korvaukseen, joka olisi omiaan suosimaan edunsaajayritystä suhteessa sen kilpailijayrityksiin.

91 Perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen käsitteen alaan kuuluu myös rahoituksellinen toimenpide, jolla jäsenvaltio korvaa yrityksen kärsimiä tappioita ilman, että tällaisen korvauksen parametrit on vahvistettu etukäteen, silloin kun jälkikäteen ilmenee, että tiettyjen palvelujen toteuttaminen julkisen palvelun velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa.

92 Kolmanneksi korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto. Tällaisen edellytyksen noudattaminen on välttämätöntä sen takaamiseksi, ettei edunsaajayritykselle myönnetä sellaista etua, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua vahvistamalla kyseisen yrityksen kilpailuasemaa.

93 Neljänneksi silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei tietyssä konkreettisessa tapauksessa valita sellaisessa julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, jossa on mahdollista valita se ehdokas, joka kykenee tuottamaan kyseiset palvelut julkisyhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä kuljetusvälineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto.

94 Edellä esitetystä seuraa, että siltä osin kuin julkiset tuet, jotka myönnetään sellaisille yrityksille, joiden tehtäväksi on nimenomaisesti annettu julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen, ja joiden tarkoituksena on korvata kyseisten velvoitteiden täyttämisestä aiheutuneet kustannukset, vastaavat tämän tuomion 89 - 93 kohdassa mainittuja edellytyksiä, kyseisiin julkisiin tukiin ei sovelleta perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohtaa. Käänteisesti sellaista valtion toimenpidettä, joka ei vastaa yhtä tai useampaa mainituista edellytyksistä, on pidettävä kyseisessä määräyksessä tarkoitettuna valtiontukena.”

1.2.3 Julkisten palvelujen tuottamisesta myönnettävää valtiontukea koskevat Euroopan komission päätökset ja tiedonannot

Komissio on 20.12.2011 antanut päätöksen (2012/21/EU) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen.

Komissio on 11.1.2012 julkaissut tiedonannon Euroopan unionin valtiontukisääntöjen soveltamisesta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta myönnettävään korvaukseen (2012/C 8/02).

Komissio on 11.1.2012 julkaissut tiedonantona julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiotukea koskevat Euroopan unionin puitteet (2012/C 8/03).

Edellä mainittu komission päätös (2012/21/EU) sekä tiedonannot (2012/C 8/02 ja 2012/C 8/03), joihin korkeimmassa hallinto-oikeudessa valittajana olevat Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Sininauhasäätiö sekä Helsingin kaupunki ovat vedonneet, ovat tulleet voimaan 31.1.2012. Ne eivät siten ole olleet voimassa valituksenalaista Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöstä tehtäessä.

Valituksenalaista Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöstä tehtäessä voimassa on ollut komission 28.11.2005 antama päätös (2005/842/EY) EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen.

Päätöksen johdanto-osan 4 ja 5 perustelukappaleessa on viitattu yhteisöjen tuomioistuimen Altmark-asiassa antamaan tuomioon. Päätöksen johdanto-osan 23 perustelukappaleen mukaan tällä päätöksellä ei rajoiteta julkisia hankintoja koskevien yhteisön sääntöjen, yhteisön kilpailusääntöjen eikä etenkään perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan soveltamista. Päätöksen 1 artiklan mukaan päätöksessä vahvistetaan edellytykset, joiden täyttyessä tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävää valtiontukea on pidettävä yhteismarkkinoille soveltuvana ja tukena, joka vapautetaan perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusvelvollisuudesta.

Lisäksi komissio on 29.11.2005 antanut julkisen palvelun velvoitteesta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevat yhteisön puitteet (2005/C 297/04), jotka ovat olleet voimassa valituksenalaista päätöstä tehtäessä. Johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan puitteet eivät rajoita julkisia hankintoja ja kilpailua koskevien voimassa olevien yhteisön säännösten (erityisesti perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan) soveltamista.

1.3 Tosiseikat

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on pyytänyt kansalliseksi hankintailmoitukseksi nimetyllä 2.12.2010 julkaistulla ilmoituksella osallistumishakemuksia menettelyyn, jolla on ollut tarkoitus selvittää mahdollisuudet pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluiden toteuttamiseksi Helsingissä joko kilpailuttamalla tai käyttäen hyväksi julkista palveluvelvoitetta. Sopimuskauden pituudeksi on ilmoitettu 15 vuotta. Hankinnan ennakoiduksi vuosittaiseksi arvoksi on ilmoitettu 10 - 15 miljoonaa euroa. Hankintayksikkö on saanut 14 osallistumishakemusta.

Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on päätöksellään 22.2.2011 (§ 65) päättänyt toteuttaa asumispalvelujen hankinnan seitsemältä palveluntuottajalta hankittavana julkisena palveluvelvoitteena. Päätöksen mukaan seitsemän ehdokasta, Domus Nostra Oy mukaan lukien, eivät ole täyttäneet osallistumispyynnössä palveluntuottajalle tai palveluntuottajan asumisyksikölle asetettuja vähimmäisvaatimuksia eikä kyseisiä ehdokkaita ole hyväksytty palveluntuottajiksi.

1.4 Oikeudellinen arviointi

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on hankintalain mukainen hankintayksikkö, jonka on kilpailutettava hankintansa siten kuin hankintalaissa säädetään. Esillä olevassa asiassa tarkoitettu kestoltaan 15 vuoden pituinen pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluita koskeva hankinta, jonka vuosittainen arvo on 10 - 15 miljoonaa euroa, on hankintalain liitteen B mukainen terveydenhoito- ja sosiaalipalveluja koskeva toissijainen palveluhankinta, johon lähtökohtaisesti sovelletaan hankintalain kansallisia menettelyjä koskevaan III osaan sisältyvässä 9 luvussa tarkoitettua tarjousmenettelyä. Hankintalaissa säännellään hankintadirektiiviä laajemmin muun ohella toissijaisia palveluhankintoja koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta.

Hankintalaista johtuvan lähtökohtaisen kilpailuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät vain sellaiset hankinnat, joiden osalta sovellettavaksi tulee jokin hankintalain 7 - 12 §:ssä säädetyistä poikkeuksista tai hankintalain soveltamisalan rajoituksista. Korkein hallinto-oikeus katsoo kuten markkinaoikeus, että hankintalain 7 ja 8 §:ssä säädetyt poikkeukset eivät sovellu esillä olevaan palveluhankintaan eikä hankinta voi näiden säännösten nojalla jäädä hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle. Kysymyksessä ei myöskään ole hankintalain 9 §:ssä tarkoitettu erityisalojen hankinta tai 10 §:ssä tarkoitettu sidosyksikköhankinta taikka 11 §:ssä tarkoitettu hankinta yhteishankintayksiköltä. Kysymyksessä ei myöskään ole hankintalain 12 §:ssä tarkoitettu yksinoikeuden perusteella tehtävä palvelu.

Esillä olevan hankinnan osalta eivät täyty hankintalain 27 ja 67 §:ssä tarkoitetut suorahankinnan edellytykset.

Hankintalaki ei sisällä erityistä poikkeussäännöstä, jonka nojalla esillä olevassa asiassa tarkoitettu hankintalain liitteen B mukainen toissijainen palveluhankinta voisi jäädä hankintalaissa säädettyjen kilpailuttamista koskevien menettelytapojen soveltamisalan ulkopuolelle sen vuoksi, että kysymys on julkisesta palveluvelvoitteesta (SGEI-palvelu).

Edellä mainitussa Altmark-tuomiossa sekä kohdassa 1.2.3 julkista palveluvelvoitetta koskevissa valittajien viittaamissa Euroopan komission päätöksissä ja tiedonannoissa on määritelty edellytykset, joiden nojalla on mahdollista olla soveltamatta unionin valtiontukimääräyksiä julkisen palveluvelvoitteen vuoksi.

Näillä komission päätöksillä ja tiedonannoilla, jotka ohjaavat valtiontukea koskevien kysymysten arviointia, ei ole merkitystä esillä olevan, hankintalain soveltamista koskevan asian oikeudellisessa arvioinnissa.

1.5 Johtopäätös

Kun Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on hankintalain mukaisena hankintayksikkönä päättänyt hankkia kolmansilta osapuolilta pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluita, jotka ovat hankintalain liitteen B mukaisia toissijaisia palveluhankintoja, sen olisi tullut tässä hankinnassa noudattaa julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin sovellettavaa hankintalakia menettelytapoineen.

Markkinaoikeus on siten ollut asiassa toimivaltainen.

Helsingin kaupunki ei ole kilpailuttanut pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluja hankintalain mukaisesti. Helsingin kaupunki on siten menetellyt hankintalain vastaisesti.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu muun ohella perussopimuksen ja unionin toimielimen säädöksen tulkinnasta. Jos tällainen kysymys tulee esille jäsenvaltion tuomioistuimessa, tämä tuomioistuin voi, jos se katsoo, että kysymys on ratkaistava, jotta se voi antaa päätöksen, pyytää Euroopan unionin tuomioistuinta ratkaisemaan sen. Jos tällainen kysymys tulee esille sellaisessa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, tämän tuomioistuimen on saatettava kysymys unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus käyttää Suomessa ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa.

Esillä olevassa asiassa on edellä esitetysti korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, onko Helsingin kaupungin toteuttamassa menettelyssä ollut kysymys hankintalain mukaisesta julkisesta hankinnasta, jonka kilpailuttamisessa on tullut noudattaa mainitun lain mukaisia menettelytapoja. Korkein hallinto-oikeus on edellä katsonut, että kysymys on hankintalain liitteessä B tarkoitetusta toissijaisesta hankinnasta, joka olisi tullut kilpailuttaa hankintalaissa tarkoitettuja menettelytapoja noudattaen. Esillä olevassa asiassa ei sen sijaan ole eikä ole voinutkaan olla ratkaistavana kysymys siitä, täyttääkö Helsingin kaupungin asiassa soveltama menettely mahdollisesti unionin tuomioistuimen edellä mainitusta Altmark-oikeuskäytännöstä sekä julkista palveluvelvoitetta koskevissa Euroopan komission päätöksestä ja tiedonannoista johtuvat edellytykset, joiden nojalla unionin valtiontukimääräysten soveltamatta jättäminen on mahdollista toiminnanharjoittajalle asetetun julkisen palveluvelvoitteen vuoksi.

Näin ollen viimeksi mainittua kysymystä ei ole ratkaistava, jotta korkein hallinto-oikeus voi antaa esillä olevassa asiassa päätöksen, eikä asiassa ole tämän vuoksi tarpeen esittää ennakkoratkaisupyyntöä unionin tuomioistuimelle. Tätä koskeva vaatimus on siten hylättävä.

3. Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiölle ja Sininauhasäätiölle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

4. Täytäntöönpanoa koskeva määräys

Asian näin päättyessä korkeimman hallinto-oikeuden 30.10.2012 antama markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanoa koskeva määräys raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Eija Siitari-Vanne, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.