KHO:2012:59
- Asiasanat
- Vammaispalvelu, Vaikeavammaisen kuljetuspalvelut, Ikääntyminen
- Tapausvuosi
- 2012
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 1297/3/11
- Taltio
- 2099
Vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Ikääntymisen ei sinänsä katsottu sulkevan pois oikeutta vaikeavammaisille tarkoitettuihin kuljetuspalveluihin, vaan asia tuli ratkaista arvioimalla vamman tai sairauden vaikutusta henkilön avun tarpeeseen.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 momentti ja 10 §
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 5 §
Päätös, josta valitetaan
Turun hallinto-oikeus 23.3.2011 nro 11/0196/2
Asian aikaisempi käsittely
A , joka on syntynyt vuonna 1927, on 2.8.2010 hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista kuljetuspalvelua.
Liedon perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on päätöksellään 9.9.2010 TY/100045 hylännyt A:n hakemuksen. Lääkärinlausunnon mukaan hakijan diagnoosina on polvien nivelrikko (tekonivel oikeaan polveen 2004, 2006 vasemman lonkan tekonivel), verenpainetauti, sydämen krooninen rytmihäiriö, eteisvärinä ja II tyypin diabetes. Vaikeavammaisen kuljetuspalvelua ei myönnetä, koska hakijaa ei voida sairauksistaan huolimatta pitää vaikeavammaisena kuljetuspalvelujen suhteen. Hänen sairautensa ovat suurelta osin ikääntymiseen liittyviä eivätkä ole erityisiä verrattuna muihin saman ikäisiin. Vammaispalvelulain mukaisena vaikeavammaisena ei pidetä henkilöä, jonka avun tarve johtuu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Liedon perusturvalautakunta on päätöksellään 23.11.2010 § 53 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Lautakunta on päätöksensä perusteluissa lausunut, että vammaispalvelulaki ja -asetus eivät sisällä vamma- tai sairausluetteloa. Vammaispalvelulaissa ei ole myöskään ikään perustuvia soveltamisrajoituksia. Kuljetuspalveluihin on siten oikeutettu iästä riippumatta vaikeavammaisena pidettävä lapsi tai vanhus. Pelkkä ikääntymisestä aiheutuva raihnaisuus ja iän tuomat esteet liikkumiselle eivät sinänsä täytä kuljetuspalvelun saamisen edellytyksiä.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Turun hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen perusturvalautakunnan päätöksestä sekä hänen vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:
Vammaispalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Vammaispalveluasetuksen mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
A:lla on polvien nivelrikko (tekonivel oikeaan polveen vuonna 2004, vasemman lonkan tekonivel vuonna 2006), verenpainetauti, sydämen krooninen rytmihäiriö, eteisvärinää sekä aikuistyypin diabetes. Lääkäri X:n vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelutarpeen arviointia varten 22.6.2010 antaman lausunnon mukaan A ei kykene polvien nivelrikon ja tekonivelten takia käyttämään julkisia liikennevälineitä. A:lla on apuna kävellessä sisätiloissa kävelykeppi ja ulkona rollaattori. Linja-autopysäkille on matkaa noin 100 metriä. A pystyisi yhtäjaksoisesti kävelemään noin 10 - 20 metriä, minkä jälkeen hän joutuu jalkakivun takia pysähtymään. Nivelrikkojen takia nouseminen linja-autoon on vaikeaa, ja A tarvitsisi ulkopuolista tukea.
A:n mukaan myös vasemman polven tekonivelleikkaus on tutkimuksissa todettu tarpeelliseksi. Käveleminen vaatii erityisvalmisteisen tukikengän käyttöä, ja ilman tukikenkää jalkaterä riippuisi velttona alaspäin. A on maininnut käyttäneensä linja-autoa Turussa käydessään. Turkuun liikennöivät linja-autot eivät kuitenkaan säännönmukaisesti ole matalalattiaisia. Suurikokoinen rollaattori, potkupyörä (paino 16,9 kilogrammaa), ei myöskään ole helposti otettavissa mukaan linja-autoon.
A:n liikuntakyky on lääkärinlausuntojen ja A:n oman selvityksen mukaan heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia liikkumisessa. Liikuntakyvyn aleneminen johtuu osaltaan ikääntymisen mukanaan tuomasta kunnon heikkenemisestä. A pystyisi käyttämään ainakin matalalattiabusseja, joita alueella on käytettävissä. A:ta ei siten voida pitää vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa tarkoitettuna kuljetuspalvelujen suhteen vaikeavammaisena henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Perusturvalautakunta on voinut hylätä A:n oikaisuvaatimuksen.
Asian ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1 § ja 8 § 2 momentti
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 5 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 74 §
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja perusturvalautakunnan päätökset kumotaan ja että hänelle myönnetään vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut. Liedon kunta on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Hallinto-oikeus ei ole antanut perusteltua vastausta siihen keskeiseen valitusperusteeseen, että vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa ei ikääntymisen myötä ilmaantuneita sairauksia tai vammoja ole rajattu pois kuljetuspalvelujen myöntämisen perusteena. Vaille vastausta on jäänyt kysymys siitä, miksi muutoksenhakija ei ole oikeutettu kuljetuspalveluihin, vaikka vastaavanlaiset vammat tai sairaudet ovat oikeuttaneet kuljetuspalveluihin.
A asuu Liedon kirkonkylällä, jonne liikennöivillä paikallislinjoilla käytetään liikennöitsijän antaman tiedon mukaan matalalattialinja-autoja vain satunnaisesti. Mahdollisuus satunnaisesti käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ei ole riittävä peruste kuljetuspalveluhakemuksen hylkäämiselle. Mikäli vuonna 1927 syntyneen A:n ikääntymistä käytetään osaksikaan kuljetuspalveluiden epäämisen perusteena, on sitä pidettävä kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta arveluttavana. Jos ikääntymisen myötä ilmenevät liikkumista rajoittavat sairaudet tai vammat eivät oikeuta samalla tavoin kuljetuspalveluihin kuin nuoremmilla ilmenevät vastaavanlaatuiset sairaudet tai vammat, on kokonainen väestönosa iän perusteella asetettu eriarvoiseen asemaan kuljetuspalveluja myönnettäessä. Myös eri tavoin sairaiden ja vammaisten henkilöiden tulisi voida mahdollisimman pitkään elää itsenäisesti kotonaan ja välttyä kalliilta laitoshoidolta.
Liedon perusturvalautakunta on antanut selityksen. Ikäihmisten kohdalla tulevat harkittavaksi ja arvioitavaksi ikääntymisen mukanaan tuomat liikkumisvaikeudet suhteessa muihin samanikäisiin vanhuksiin nähden. Nämä ikäihmisten liikkumisvaikeudet aiheutuvat pääsääntöisesti iän myötä ilmenevistä sairauksista, kuten A:n kohdalla on tapahtunut. Perusturvalautakunnan saamien tietojen mukaan A:n sairaudet ovat ilmenneet vasta ikääntymisen myötä, eikä niitä näin ollen voida pitää varsinaisina vaikeavammaisuutta aiheuttavina sairauksina. Pelkästään se, että A joutuu liikkumisvaikeuksiensa vuoksi käyttämään apuvälineitä, ei oikeuta vammaispalvelulain mukaisiin etuuksiin. Mikäli hänellä olisi ikääntymisestä johtuvien liikkumisvaikeuksien lisäksi esimerkiksi vaikea näkövamma tai muu sellainen liikkumista vaikeuttava sairaus, mikä ei selkeästi kuulu normaaliin ikääntymiseen, täyttyisivät vaikeavammaisuuden perusteet kuljetuspalveluiden suhteen. Normaalista ikääntymisestä johtuva liikuntakyvyn voimakaskaan aleneminen ei voi olla peruste vammaispalvelulain mukaiseen kuljetuspalveluun. Sen sijaan A:n tapauksessa on selvitettävä mahdollisuudet palveluliikenteen käyttöön ja sosiaalihuoltolain mukaisiin vanhusten kuljetuspalveluihin.
A on antanut vastaselityksen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
1. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
2. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.
Perustelut
1. Pääasia
Säännökset ja lainvalmisteluaineisto
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (jäljempänä vammaispalvelulaki , 380/1987) 8 §:n 2 momentin (134/2010) mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Vammaispalvelulain 8 §:n 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä muun ohessa kuljetuspalvelujen sisällöstä ja järjestämisestä.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen ( vammaispalveluasetus ) 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.
Vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
Vammaispalveluasetuksen 6 §:n mukaan kuljetuspalveluja on järjestettävä asetuksen 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
Hallituksen esityksessä laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta (HE 219/1986 vp) lausutaan s. 4, että vaikeavammaisten tasa-arvon kannalta on tärkeää, että heidän mahdollisuutensa saada kohtuullinen määrä heidän omatoimisen suoriutumisensa vuoksi välttämättömiä erityispalveluja ja tukitoimia tulisi valtakunnallisesti yhdenmukaisesti turvatuksi. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan kunnille säädettäväksi erityinen järjestämisvelvollisuus sellaisten palvelujen ja tukitoimien osalta, jotka ovat vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisen suoriutumisen kannalta välttämättömiä. Tällaisiksi on katsottu muun muassa kuljetuspalvelut.
Hallituksen esityksessä lausutaan edelleen (s. 6), että liikkuminen on eräs olennaisimpia osallistumisen edellytyksiä. Koulunkäynti, työ ja harrastukset edellyttävät mahdollisuutta liikkua. Lakiehdotuksen mukaisilla kuljetuspalveluilla turvattaisiin myös vaikeimmin vammaisille henkilöille kohtuulliset liikkumismahdollisuudet samoin kustannuksin kuin muillekin kansalaisille.
Lain 8 c §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä, josta ei nyt ole kysymys, vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen pykälän 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Hallituksen esityksessä laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 166/2008 vp) todetaan tarkasteltaessa esityksen suhdetta perustuslakiin (s. 35 - 36) seuraavaa:
”Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Ehdotettu vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentti sivuaa ikään perustuvan syrjinnän kieltoa. Säännöksessä määriteltäisiin vaikeavammainen henkilö suhteessa henkilökohtaiseen apuun. Vaikeavammaisena pidettäisiin henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen pykälän 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Säännöksellä ei suljeta ikääntyneitä henkilöitä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle, vaan ainoana perusteena palvelun saamiselle on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva avun tarve. Merkitystä ei ole sillä, missä elämän vaiheessa henkilö on vammautunut tai sairastunut. Siten myös ikääntyneillä vaikeavammaisilla henkilöillä sekä ikääntyneenä vaikeasti vammautuneilla on oikeus henkilökohtaiseen apuun samoin perustein kuin muillakin vaikeavammaisilla henkilöillä.
Vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet on kokonaisuudessaan alun perin tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat niitä nimenomaan vammaisuuden ja pitkäaikaisen sairauden perusteella iästään riippumatta. Valmistelun yhteydessä onkin noussut esiin tarve täsmentää vammaispalvelulain 2 §:ään sisältyvää vammaisen henkilön yleismääritelmää niin, että ikääntymiseen liittyvät sairaudet ja toimintarajoitteet eivät sellaisenaan kuuluisi lain soveltamisalaan. Käytettävissä olevien tilastotietojen ja muiden selvitysten valossa näyttää siltä, että käytännössä vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään nykyisin myös tavanomaisen ikääntymiseen liittyvän toimintakyvyn heikkenemisen perusteella. Rajauksen ulottaminen koko lain soveltamisalaan voisi siten joissakin tapauksissa heikentää niiden iäkkäiden henkilöiden asemaa, jotka nykyisin saavat laissa tarkoitettuja palveluja ja tukitoimia. Sen vuoksi ikääntymiseen liittyviä sairauksia ja toimintarajoitteita koskeva rajaus ulottuisi tässä vaiheessa vain henkilökohtaiseen apuun, joka on uusi kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden alainen palvelu.”
Oikeudellinen arviointi
Niin kuin edellä säännöksiä selostettaessa on todettu, vammaispalvelulakiin on 1.9.2009 voimaan tulleella lailla lisätty henkilökohtaista apua koskevat säännökset. Henkilökohtaisen avun osalta merkitystä on sillä, johtuuko avun tarve pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista. Tällaista rajoitusta ei ole säädetty koskemaan kuljetuspalveluja.
Asiassa on kysymys kuljetuspalvelujen myöntämisestä. Kuljetuspalvelujen saamiselle ei ole asetettu ylä- eikä alaikärajaa, vaan ainoana perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva tarve saada kuljetuspalveluja. Asiassa on siten arvioitava, onko A:ta pidettävä sellaisena vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia ja jolle kunta on siten velvollinen vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla järjestämään kuljetuspalvelut.
Asiassa on esitetty selvitystä A:n sairauksista, joita ovat nivelrikko, verenpainetauti, sydämen krooninen rytmihäiriö, eteisvärinä sekä aikuistyypin diabetes. A:n liikkumiskyvystä on esitetty, että käveleminen vaatii erityisvalmisteisen tukikengän käyttöä ja että hän käyttää ulkona liikkuessaan rollaattoria ja sisällä keppiä. Hän kykenee kävelemään 10 - 20 metriä kerrallaan pysähtymättä. Nivelrikon ja rollaattorin käytön vuoksi nouseminen linja-autoon on työlästä.
Edellä mainittujen sairauksien ja niistä johtuvien liikkumisvaikeuksien perusteella A:ta ei kuitenkaan voida pitää sellaisena vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolle kunta on velvollinen järjestämään kuljetuspalvelut. Tämän vuoksi ei ole perusteita muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Matti Halén, Eija Siitari-Vanne ja Alice Guimaraes-Purokoski. Asian esittelijä Henna Rintala.