9.8.2007

Asian aikaisempi käsittely

Toimitettaessa kiinteistöverotusta verovuodelta 2003 on A:n puolisoiden X:n kaupungin Y:n kylässä sijaitsevan tilan rakennuksen kiinteistövero määrätty muiden kuin vakituiseen asumiseen käytettävien asuinrakennusten veroprosentin mukaan.

Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 12.2.2004 hyväksynyt A:n puolisoiden oikaisuvaatimuksen ja määrännyt kiinteistön kiinteistöveron rakennuksen osalta vakituisten asuinrakennusten veroprosentin mukaisesti.

Veroasiamies on valituksessaan hallinto-oikeudessa vaatinut verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen kumoamista ja kiinteistöverotuksen saattamista voimaan. Kiinteistöveroa määrättäessä rakennusta katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön eikä se ole muussa käytössä. A:n puolisot omistavat X:n kunnan Y:n kylässä asemakaava-alueella määräalan, jolla sijaitsee vuonna 2002 täysin mukavuuksin varustettu asuinrakennus, joka rakennusluvan mukaan on vapaa-ajan rakennus. Kysymyksessä ei siten ole rakentamista koskevien säännösten mukaan vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettu rakennus. Rakennuksen käyttötarkoituksen ei voida kiinteistöveron määräytymiseen vaikuttavalla tavalla katsoa muuttuneen sen vuoksi, että A:n puolisot ovat muuttaneet sinne asumaan myytyään 29.7.2002 Z:n kunnassa omistamansa ja siihen asti vakituisena asuntona käyttämänsä omakotitalon.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt veroasiamiehen valituksen seuraavin perustein:

Kiinteistöveroa määrättäessä huoneistoa katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön eikä se ole muussa käytössä.

A:n puolisot omistavat X:n kaupungin Y:n kylässä tilan, jolla sijaitsee vuonna 2002 rakennettu asuinrakennus. Asiakirjoista ilmenee, että rakennusluvan mukaan rakennus on tarkoitettu vapaa-ajan rakennukseksi. A:n puolisot ovat kuitenkin käyttäneet sitä vakituisena asuntonaan myytyään 29.7.2002 omistamansa ja vakituisena asuntonaan käyttämänsä omakotitalon. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A:n puolisot ovat muuttaneet kysymyksessä olevaan asuinrakennukseen 15.8.2002 ja asuvat siinä edelleen. Väestötietojärjestelmän tiedoista ilmenee lisäksi, että rakennuksen huoneistopinta-ala on 75 neliömetriä ja se käsittää kolme huonetta ja tupakeittiön. A:n puolisot ovat ilmoittaneet vastineessaan, että lupa-asiakirjojen mukaan rakennus on talviasuttava. Se on rakennettu kappaletavarasta ja täyttää sekä rakennusteknisesti että lämpöeristyksellisesti vakituiselle asuinrakennukselle asetetut kriteerit. Rakennuksessa on muun muassa suora sähkölämmitys, koneellinen ilmanvaihto ja laajakaistatekniikat. Alueella on voimassa asemakaava. A:n puolisoilla on myös loma-asunto P:n kunnassa.

Kun rakennusta on tosiasiallisesti käytetty vakituisena asuntona jo elokuusta 2002 alkaen eikä se ole ollut muussa käytössä, kiinteistövero vuodelta 2003 on tullut määrätä kiinteistöverolain 12 §:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti. Sillä, että rakennus on rakennusluvan mukaan tarkoitettu vapaa-ajan rakennukseksi, ei ole asian kannalta merkitystä. Verotuksen oikaisulautakunnan päätöstä ei ole syytä valituksen johdosta muuttaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veroasiamies on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessa on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumotaan ja toimitettu kiinteistöverotus saatetaan voimaan.

A:n puolisoille on valmistunut vuonna 2002 nyt kysymyksessä oleva asuinrakennus X:n kaupungissa. X:n kaupungin myöntämän rakennusluvan mukaan rakennus on tarkoitettu vapaa-ajan rakennukseksi. A:n puolisot ovat kuitenkin käyttäneet sitä vakituisena asuntonaan myytyään 29.7.2002 Z:n kunnassa omistamansa ja vakituisena asuntonaan käyttämänsä omakotitalon. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A:n puolisot ovat muuttaneet kysymyksessä olevaan asuinrakennukseen 15.8.2002 ja asuvat siinä edelleen.

Eri hallinnonalojen yhteisen väestötietojärjestelmän tiedoista ilmenee, että rakennuksen huoneistopinta-ala on 75 neliömetriä ja se käsittää kolme huonetta ja tupakeittiön. A:n puolisot ovat ilmoittaneet, että lupa-asiakirjojen mukaan rakennus on talviasuttava. Se täyttää sekä rakennusteknisesti että lämpöeristyksellisesti vakituiselle asuinrakennukselle asetetut kriteerit. Rakennuksessa on muun muassa suora sähkölämmitys, koneellinen ilmanvaihto ja laajakaistatekniikka. Alueella on voimassa oleva asemakaava.

Kiinteistövero määrätään verotusarvosta, joka lasketaan väestötietojärjestelmästä saatavien tietojen mukaan. Koska rakennuslupa on myönnetty vapaa-ajan asunnolle, on se myös väestötietojärjestelmästä verohallinnon kiinteistörekisteriin siirtyneiden tietojen mukaan katsottu vapaa-ajan asunnoksi, jonka verotusarvoksi vuonna 2002 on vahvistettu 23 082,16 euroa. Mikäli rakennusta olisi käsitelty pientalona, olisi verotusarvoksi vahvistettu 33 334,52 euroa.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että kun rakennusta on tosiasiallisesti käytetty vakituisena asuntona jo elokuusta 2002 alkaen eikä se ole ollut muussa käytössä, kiinteistövero tulee määrätä kiinteistöverolain 12 §:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti. Asiassa on hallinto-oikeudessa toimitettu äänestys. Vähemmistöön jääneet ovat katsoneet, ettei rakennuksen käyttötarkoituksen ole katsottava muuttuneen sen vuoksi, että A:n puolisot ovat asuneet rakennuksessa ympärivuotisesti pitämättä asuntoa muualla. Kiinteistövero on näin ollen tullut määrätä muiden kuin kiinteistöverolain 12 §:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti.

Hallinto-oikeus on eräässä toisessa päätöksessä katsonut, että X:n kunnan Y:n kylässä lomarakennuspaikaksi kaavassa merkityllä tilalla sijaitsevasta vapaa-ajan rakennuksesta kiinteistövero tuli määrätä muiden kuin kiinteistöverolain 12 §:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti. Kysymyksessä ei ollut rakentamista koskevien säännösten mukaan vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettu rakennus. Verovelvollinen oli perheineen muun asunnon puuttuessa toistaiseksi asunut rakennuksessa.

Hallituksen esityksessä kiinteistöverolaiksi (HE 50/1992) lausutaan, että kiinteistövero on tarkoitus määrätä rekisteritietojen mukaan laskettavasta kiinteistön arvosta. Rakennuksen käyttötarkoitus voi kuitenkin vuosittain muuttua. Koska kysymyksessä ei ole rakentamista koskevien säännösten mukaan vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettu rakennus, A:n puolisoille tulee määrätä kiinteistövero muiden kuin kiinteistöverolain 12 §:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti.

Verohallitus on korkeimman hallinto-oikeuden asian johdosta pyytämässä lausunnossa esittänyt muun muassa seuraavaa:

Kiinteistövero määrätään kiinteistön arvon perusteella erikseen maapohjasta ja rakennuksista. Rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteet vahvistaa valtiovarainministeriö vuosittain.

Valtiovarainministeriön asetuksessa erotellaan eri rakennustyypit lähinnä rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan. Käyttötarkoituksella on katsottu tarkoitettavan sitä, mihin rakennus tyypiltään (rakennustavaltaan) parhaiten soveltuu. Yleensä rakennuksen käyttötarkoitus ja rakennustyyppi vastaavat toisiaan, mutta on myös mahdollista, että arvon määrityksessä käytetty rakennustyyppi ja rakennuksen käyttötarkoitus poikkeavat toisistaan.

Kiinteistöverolain 12 §:n mukaan vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia sovelletaan pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettäviin rakennuksiin. Rakennusta katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen, jos sen huoneistojen pinta-alasta vähintään puolta käytetään tähän tarkoitukseen. Huoneistoa katsotaan käytettävän vakituiseen asumiseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön eikä se ole muussa käytössä. Pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettäväksi katsotaan myös rakennus, jota on alettu rakentaa pääasiassa tähän käyttöön. Sekä kiinteistöverolain 12 §:n sanamuoto että hallituksen esityksen perustelut tukevat sitä tulkintaa, että kiinteistöveroprosenttia sovellettaessa vakituisella asumiskäytöllä tarkoitetaan rakennuksen tosiasiallista käyttöä.

Hallituksen esityksen (HE 50/1992) perustelujen mukaan olisi hallinnollisesti vaikea seurata kaikissa tilanteissa sitä, käytetäänkö huoneistoa todella vakituiseen asumiseen. Tästä syystä verotuksen yksinkertaistamiseksi on esitetty, että huoneistoa katsotaan käytettävän tähän tarkoitukseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön, eikä se ole muussa käytössä. Jos esimerkiksi yhtiöjärjestyksessä asuinhuoneistoksi määrättyä huoneistoa sitä vastoin käytetään toimistona, huoneisto ei olisi vakituisessa asumiskäytössä. Jos taas suurin osa huoneistosta on vakituisessa asumiskäytössä, huoneiston katsottaisiin olevan tällaisessa käytössä, vaikka osaa siitä käytettäisiinkin esimerkiksi elinkeinotoiminnassa.

Myös Verohallituksen kiinteistöverotusta koskevassa ohjeessa (Verohallituksen ohje 19.1.1992 Uusi kiinteistöverolaki, Dnro 7304/1/40/92) on otettu se kanta, että sovellettava kiinteistöveroprosentti ratkaistaan rakennuksen todellisen käytön mukaan.

Edellä mainitun ohjeen mukaan rakennuksen pääasiallista käyttöä laskettaessa ratkaiseva merkitys annetaan rakennuksen (ja huoneistojen) tosiasialliselle käytölle kalenterivuoden alussa. Vakituiseen asumiseen katsotaan käytettävän ainakin sellaista rakennusta tai huoneistoa, jossa jollakin henkilöllä on väestökirjalain mukainen varsinainen asunto ja koti. Lisäksi vakituisessa asumiskäytössä voidaan katsoa olevan sellaisten huoneistojen, joita tuloverotuksessa pidetään asuntoina.

Käytännön verotuksessa on ohjeen mukaan lähtökohtana se olettama, että ympärivuotiseen asumiseen sopivien omakotitalojen, rivitalojen, asuinkerrostalojen sekä muiden vakituiseen asumiseen tarkoitettujen rakennusten katsotaan olevan vakituisessa asumiskäytössä, jollei niiden todeta olevan pääasiallisesti muussa käytössä. Niissä tapauksissa, joissa tällaisen rakennuksen tiedetään olevan pääosin muussa kuin vakituisessa asumiskäytössä, rakennukseen sovelletaan joko yleistä prosenttia tai muille asuinrakennuksille vahvistettua prosenttia, jos sellainen on kunnassa vahvistettu.

Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että veroprosentin määrää lain mukaan rakennuksen huoneistojen todellinen käyttö.

Edellä esitettyyn viitaten Verohallitus on katsonut, että rakennuksen kiinteistöveroprosentti määräytyy aina rakennuksen todellisen käytön mukaan.

A:n puolisot eivät ole antaneet vastineettaan. Veroasiamies on antanut Verohallituksen lausunnon johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt veroasiamiehelle valitusluvan ja tutkinut asian. Kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden ratkaisu perusteluineen, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole syytä. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää veroasiamiehen valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Raimo Anttila, Irma Telivuo, Matti Pellonpää ja Matti Halén. Asian esittelijä Kari Honkala.