22.10.2004

Asian aikaisempi käsittely

X Oyj ja Y ABp ovat vuonna 1999 yhdistyneet A Oyj:ksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n mukaisella osakevaihdolla, jossa X Oyj on hankkinut Y ABp:n osakekannan antaen Y ABp:n osakkeenomistajille vastikkeena liikkeeseen laskemiaan uusia osakkeita. A Oyj on verotusta toimitettaessa ilmoittanut, että yhdistymisestä on aiheutunut taloudellisen neuvonannon menoja 1 885 000 euroa, juridisen neuvonannon menoja 391 000 euroa, tilintarkastuslausuntojen hankkimisesta aiheutuneita menoja 220 000 euroa ja Y ABp:n osakkeiden pakkolunastuksesta aiheutuneita menoja 178 000 euroa. A Oyj on kirjannut nämä yhteensä 2 674 000 euron suuruiset menot verovuoden 1999 kuluikseen.

Konserniverokeskus on verotusta verovuodelta 1999 toimittaessaan lisännyt A Oyj:n tuloon edellä mainitut X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistymisestä aiheutuneet yhteensä 2 674 000 euron suuruiset menot, joita ei ole hyväksytty verovuoden 1999 vuosikuluina vähennyskelpoisiksi menoiksi.

Konserniverokeskuksen verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 31.5.2001 hylännyt A Oyj:n oikaisuvaatimuksen edellä mainittujen menojen hyväksymisestä verovuoden 1999 vuosikuluina vähennettäviksi menoiksi. Oikaisulautakunta on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan vaihto-, sijoitus- ja käyttöomaisuuden hankintameno on hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta johtuneiden muuttuvien menojen määrä. Hankintamenoon voidaan lukea lisäksi kirjanpitolain (1336/1997) 4 luvun 5 §:n nojalla hyödykkeen hankintamenoon luetut kiinteät menot ja korkomenot.

Osakkeen hankintamenon muodostaa yleensä sen ostohinta ostoon liittyvine kuluineen ja varainsiirtoveroineen tai sen merkintähinta. Verotuskäytännössä on esimerkiksi kauppakirjojen laadinnasta maksettuja palkkioita pidetty osakkeiden hankintamenoon aktivoitavina välittöminä menoina.

Asiantuntijakulujen aktivointia on käsitelty korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä. Ratkaisussa KHO 1990 T 2531 on katsottu, ettei toisen yhtiön osakekannan hankintaan liittyvistä kauppaa koskevista neuvotteluista ja siihen liittyen muistioiden ja selvitysten sekä kauppakirjaluonnoksen laatimisesta asianajotoimistolle maksettua 120 000 markan palkkiota pidetty osakkeiden hankinnasta johtuneena välittömänä menona. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että ratkaisusta on tehtävä johtopäätöksiä varovaisesti muun ohella sen vuoksi, ettei päätöstä ole tältä osin julkaistu. Uusimmassa aihetta koskevassa ratkaisussa KHO 1995 T 438 liiketoiminnan oston suunnittelussa apuna käytettyjen asianajajien ja tilintarkastajien palkkiot tuli lukea hankittua liiketoimintaa varten perustetun yhtiön osakkeiden hankintamenoon.

Vuoden 1999 säännönmukaisen verotuksen toimittamisen yhteydessä A Oyj:n verotettavaan tuloon on lisätty yhteensä 2 674 000 euron suuruisen määrä X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistymiseen liittyviä asiantuntijakuluja. Syntyneitä asiantuntijakuluja on pidettävä verotuksessa osakkeiden hankintamenoon kuuluvina, eikä A Oyj:llä ole ollut oikeutta vähentää niitä vuosikuluna. Se seikka, että X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistäminen toteutettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n mukaisella osakevaihdolla, jossa X Oyj hankki Y ABp:n osakekannan käyttäen maksuvälineenä Y ABp:n osakkeenomistajille liikkeeseen laskemiaan uusia osakkeita, on kulujen aktivointivelvollisuutta arvioitaessa vailla merkitystä.

A Oyj on valituksessaan hallinto-oikeudessa vaatinut verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen kumoamista ja X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistämisestä aiheutuneiden kulujen hyväksymistä verotuksessa vähennyskelpoisiksi menoiksi.

Valituksensa perusteena A Oyj on esittänyt muun muassa, että kysymyksessä olevat kulut ovat erilaisia asianajo-, konsultointi- ja muita vastaavia kuluja, jotka ovat aiheutuneet yhtiön ulkopuolisten neuvonantajien käyttämisestä edellä mainittujen yhtiöiden yhdistämisen suunnittelussa, yhdistämisestä päätettäessä ja yhdistämisen teknisessä toteuttamisessa. Menot ovat aiheutuneet toiminnasta, johon yhtiö on ryhtynyt tulonhankkimis- ja säilyttämistarkoituksessa. Näin ollen on perusteetonta katsoa menot Y ABp:n osakkeiden hankintamenon osaksi, kuten verotuksen oikaisulautakunta on tehnyt. Menot ovat tällöin vähennyskelpoisia ainoastaan silloin, kun yhtiö luovuttaa Y ABp:n osakkeet. Koska yhtiöiden toimintojen yhdistämiseen ja suunnitteluun on ryhdytty pysyvän rakenteen luomistarkoituksessa, sellaista luovutusta, jonka perusteella menot tulisivat oikaisulautakunnan päätöksessä esitetyn mukaisesti verotuksessa vähennyskelpoiseksi, ei ole odotettavissa. Oikaisulautakunnan päätös on siten paitsi perusteeton myös kohtuuton.

X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistämistä voidaan tarkastella myös yrityskauppana. Yrityskaupan valmisteluun liittyvät kulut on sekä oikeus- että verotuskäytännössä useimmiten katsottu vähennyskelpoisiksi liiketoiminnan kehittämismenoiksi. Kirjanpidossa näitä menoja on käsitelty yleishallintomenoina ja ne on kirjattu liiketoiminnan muihin kuluihin. Tällaisten menojen vähennyskelpoisuus on todettu esimerkiksi ratkaisussa KHO 1990 T 2531. Oikaisulautakunta on kuitenkin käyttänyt päätöksensä perusteena korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua 1995 T 438, jossa oli perustettu apuyhtiö ostamaan myyjän harjoittama liiketoiminta liikearvoineen. Ratkaisu ei sovellu nyt käsiteltävänä olevaan tapaukseen, sillä X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistymisessä oli kysymys elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n mukaisesta yritysjärjestelystä eli osakevaihdosta.

Kirjanpitolainsäädäntö antaa kirjanpitovelvolliselle laajan valintamahdollisuuden sen suhteen, kuinka kysymyksessä olevia kuluja on kirjanpidossa käsiteltävä. Kirjanpitovelvollisen ratkaisu on pantava myös verotuksen perusteeksi, koska hankintamenon määrittämistä koskevat periaatteet on sekä kirjanpitolainsäädännössä että verolainsäädännössä tarkoitettu samanlaisiksi. Kirjanpitolainsäädäntö sallii kirjanpitovelvolliselle melko laajan valintamahdollisuuden aktivointikysymyksessä myöntämällä hänen näkemykselleen tietyn joustovaran. Myös verotuksessa on hyväksyttävä verovelvollisen kirjanpidossaan tekemät ratkaisut. Yhtiön näkökulmasta yhdistymiseen liittyvät menot on suoritettu liiketoiminnan kehittämismenoina, joilla on tähdätty vastaisen elinkeinotulon kerryttämiseen ja jotka on elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n yleissäännöksen ja subjektiivisen kuluteorian perusteella katsottava verovuoden 1999 kuluiksi.

X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistämiseen liittyviä menoja voidaan pitää myös elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 7 kohdassa tarkoitettuina liikkeen perustamisesta tai uudelleenjärjestämisestä ja muusta sellaisesta johtuneina menoina. Vakiintuneesti on katsottu, että tällaisia menoja ovat myös osakepääoman korottamisesta aiheutuvat menot. Yhdistämisessä X Oyj hankki Y ABp:n osakekannan antaen sen osakkeenomistajille vastikkeena liikkeeseen laskemiaan uusia osakkeita. Yhtiöiden yhdistämiseen liittyi keskeisesti X Oyj:n osakepääoman korottaminen. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 7 kohdassa tarkoitetut menot on pääsääntöisesti tavanomaisia välityspalkkioita ja varainsiirtoveroja lukuun ottamatta vähennetty vuosikuluina.

Osakeyhtiölain mukaan osakkeita hankkivan yhtiön taseeseen voidaan merkitä korkeintaan apporttiomaisuuden käypä arvo. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:ää ja siihen liittyvää oikeuskäytäntöä on tulkittu siten, että osakkeita hankkiva yhtiö voi halutessaan arvostaa hankkimansa osakkeet käypään arvoon. Näin ollen arvostamisen ylärajana on käypä arvo. X Oyj ja Y ABp olivat yhdistämishetkellä pörssinoteerattuja yhtiöitä, joiden käypä arvo määräytyi pörssinoteerausten perusteella. Mikäli asiantuntijapalkkioita apportin yhteydessä lisätään osakkeiden hankintamenoon, tämä tarkoittaa sekä osakeyhtiölain että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mainittujen säännösten vastaista menettelyä. Taloudellisesti ulkopuolisten asiantuntijoiden palkkiot eivät menoina voi lisätä apporttiosakkeiden arvoa tai niiden tuottokykyä.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhtiön verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä tekemän valituksen seuraavin perustein:

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan vaihto-, sijoitus- ja käyttöomaisuuden hankintameno on hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta johtuneiden muuttuvien menojen määrä. Hankintamenoon luetaan lisäksi kirjanpitolain (1336/1997) 4 luvun 5 §:n nojalla hyödykkeen hankintamenoon kirjanpidossa luetut kiinteät menot ja korkomenot. Kirjanpitolain 4 luvun 5 §:n mukaan hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat menot. Kirjanpitovelvollinen voi lukea hankintamenoon myös sanotussa lainkohdassa mainituin edellytyksin hyödykkeen hankintaan ja valmistukseen liittyvät kiinteät menot ja korkomenot.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan hankintameno määritellään siten edellä mainituilta osin samalla tavoin kuin kirjanpitolaissa. Vaikka verolain hankintamenoa koskeva säännös vastaa kirjanpitolaissa määriteltyä hankintamenoa, verotuksessa on menojen vähennyskelpoisuus kuitenkin ratkaistava itsenäisesti verovelvollisen kirjanpidossaan tekemistä ratkaisuista riippumatta.

X Oyj ja Y ABp ovat verovuonna yhdistyneet elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n mukaisella osakevaihdolla, jossa X Oyj hankki Y ABp:n osakekannan antaen Y ABp:n osakkeenomistajille vastikkeena liikkeeseen laskemiaan uusia osakkeita. A Oyj on verotusta toimitettaessa ilmoittanut, että yhdistymisestä aiheutui taloudellisen neuvonannon menoja 1 885 000 euroa, juridisen neuvonannon menoja 391 000 euroa, tilintarkastuslausuntojen hankkimisesta aiheutuneita menoja 220 000 euroa ja Y ABp:n osakkeiden pakkolunastuksesta aiheutuneita menoja 178 000 euroa eli yhteensä 2 674 000 euroa, jotka A Oyj oli kirjannut verovuoden kuluikseen.

Asiassa ei ole riidanalaista yhdistymisestä aiheutuneiden menojen vähennyskelpoisuus verotuksessa sinänsä, vaan kysymys on mainittujen menojen jaksotuksesta.

Ulkopuolisille asiantuntijoille suoritetut palkkiot ja muut suoritukset ovat osakkeiden hankintamenoa siltä osin kuin ne on suoritettu osakkeiden hankintaan läheisesti liittyvästä toiminnasta tai kun ne muuten läheisesti liittyvät osakkeiden hankintaan. Sellaisia palkkioita ja muita menoja, jotka eivät ole kohdistettavissa osakkeiden hankintaan, ei lueta niiden hankintahintaan. Siinä tapauksessa, että suunniteltu hankinta on toteutunut, on syytä olettaa verovelvolliselle syntyneen läheisesti osakkeiden hankintaan liittyneitä menoja. Näin ollen, kun kysymyksessä on toteutunut hankinta, verovelvollisen on selvitettävä kulukirjauksen peruste. Suoritusta ei voida verotuksessa hyväksyä vuosikuluksi pelkästään sen perusteella, miten se on on kirjattu verovelvollisen kirjanpidossa.

A Oyj on vaatinut, että vuosikuluksi hyväksytään sen esittämillä perusteilla tuloon lisätty määrä kokonaisuudessaan. A Oyj ei ole esittänyt sellaista eriteltyä selvitystä, jonka perusteella voitaisiin todeta kumpaan ryhmään suoritukset on luettava ottaen huomioon myös elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n ja 25 §:n säännökset.

Edellä mainituilla perusteilla valituksessa tarkoitetut asiantuntijapalkkiot ja muut yhdistymisestä aiheutuneet menot on ollut luettava mainittujen osakkeiden hankintamenoon. Sillä seikalla, että osakkeet on saatu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n mukaisesti toteutetussa osakevaihdossa, ei ole vaikutusta asiassa. Osakkeiden hankintameno vähennetään sinä verovuonna, jona osakkeet on luovutettu tai menetetty. Konserniverokeskuksella on siten ollut oikeus lisätä A Oyj:n tuloon X Oyj:n ja Y ABp:n yhdistymisestä aiheutuneet ulkopuolisille asiantuntijoille maksetut palkkiot ja muut menot yhteensä 2 674 000 euroa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oyj on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä verotus verovuodelta 1999 kumotaan ja yhtiön kirjanpidossaan vähentämät 2 674 000 euron määräiset asiantuntijakulut ja muut menot hyväksytään yhtiön verotuksessa vuosikuluina vähennyskelpoisiksi menoiksi.

Valituksensa perusteluina yhtiö on esittänyt muun ohella, että kyseiset kulut kirjattiin hyvän kirjanpitotavan mukaisesti, erityisesti varovaisuusperiaatetta noudattaen, yleishallintomenoina tilikauden kuluiksi. Verotuksessa ne käsiteltiin niin ikään vuosikuluina. Koska kulut olivat määrältään vain 0,3 prosenttia osakepääoman korotuksesta, tällaisten yleishallintokulujen tyyppisten kulujen aktivoinnin ei katsottu tulevan kysymykseen. Kulut eivät olleet olennaisia hankittujen osakkeiden arvoon verrattuna. Tulkinta on kirjanpitolautakunnan ohjeiden mukainen.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on perustelematta lähdetty siitä, että käyttöomaisuusosakkeiden hankintamenon määräytyminen tulee ratkaista verotuksessa itsenäisesti kirjanpitoratkaisusta riippumatta. Yhtiö sitä vastoin katsoi, että hankintameno määräytyy elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 54 §:n perusteella kirjanpidossa tehtyjen ratkaisujen mukaisesti. Erityisiä syitä poiketa tästä ei kysymyksessä olevassa tapauksessa katsottu olevan. Syitä poikkeamiseen ei ole hallinto-oikeuden päätöksessä esitetty. Asiantuntijakuluja ei aktivoitu senkään vuoksi, että pörssiyhtiön tilinpäätöksen tulee antaa riittävällä tarkkuudella oikea ja riittävä kuva yhtiön taloudellisesta tilanteesta tilinpäätöshetkellä. Verotuksessa taas nämä kulut ovat elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 ja 8 §:n nojalla vähennyskelpoisia vastaisen tulon kerryttämiseen tarkoitettuina kuluina.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan asiassa ei ole riidanalaista kulujen vähennyskelpoisuus sinänsä vaan niiden jaksotus. Kulujen aktivointi merkitsee kuitenkin yhtiön tapauksessa niiden vähennyskelpoisuuden tosiasiallista epäämistä. Osakevaihdolla on pyritty luomaan pitkäaikainen, käytännössä pysyvä yhtiörakenne. Sen vuoksi kulujen vähentäminen vasta hankittuja osakkeita edelleen luovutettaessa ei tule kysymykseen. Käytännössä ei kulujen vähentäminen tule kysymykseen myöskään elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 42 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Yhtiöiden mahdollinen sulautuminen myöhemmässä vaiheessa ei myöskään anna mahdollisuutta kulujen vähentämiseen.

Myös verotuksen neutraalisuus puoltaa kulujen vähentämistä vuosikuluina. Jos nimittäin aiottu yritysjärjestely ei jostain syystä olisi toteutunut, kulut olisivat olleet vuosikuluina vähennyskelpoisia. Samoin olisi tapahtunut, jos yhtiön oma henkilökunta olisi pystynyt tuottamaan kysymyksessä olevat palvelut. Asiassa ei myöskään ole kysymys tytäryhtiön tai sen liiketoiminnan perustamisen kaltaisesta tilanteesta, minkä vuoksi oikaisulautakunnan päätöksen perusteluissa mainittu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 1995 T 438 ei ole yhtiön tapaukseen sovellettavissa. Kulut eivät myöskään ole välityspalkkion luonteisia kuluja, jotka on vakiintuneesti katsottu osaksi osakkeiden hankintamenoa.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa oleva jaottelu toteutuneeseen yrityskauppaan liittyviin asiantuntijakuluihin ja toisaalta yleisemmin liiketoimintaan liittyviin asiantuntijakuluihin on niin ikään perusteeton. Sen tueksi ei ole löydettävissä yksiselitteistä säännöstä, ohjetta tai korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua.

Asiantuntijakuluja ei yhtiön kirjanpidossa aktivoitu osaksi osakkeiden hankintamenoa myöskään sen vuoksi, että järjestelyssä oli käytännössä kysymys apporttiehdoin tapahtuvasta osakepääoman korotuksesta. Aktivointi olisi ollut virheellinen menettely sekä yhtiöoikeudellisesti että vero-oikeudellisesti sen vuoksi, että apporttiomaisuuden arvostamisessa on kattona sen käypä arvo, jona on pörssinoteerauksen mukainen arvo. Kysymyksessä olevat asiantuntijakulut eivät voi korottaa pörssinoteeratun osakkeen käypää arvoa.

Veroasiamies on antanut valituksen johdosta vastineen ja A Oyj vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus, joka myöntää A Oyj:lle asiassa valitusluvan, on tutkinut asian.

Kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden päätöksessä esitetyt lainkohdat ja muut perustelut, hallinto-oikeuden päätöstä ei ole syytä muuttaa. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää A Oyj:n valituksen ja jättää hallinto-oikeuden päätöksen pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Raimo Anttila, Tuulikki Keltanen, Olli Nykänen ja Ahti Vapaavuori. Asian esittelijä Marita Eeva.