15.11.2013

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 12.3.2013

Syyttäjän vaatimus

Syyttäjä on muun ohella vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen lapsikaappauksesta ajalla 27.3.2008 - 4.8.2011, kun A oli omavaltaisesti, lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten, vienyt tekohetkellä 9-vuotiaan B:n maasta vastoin ja ilman lapsen virallisen huoltajan, X kaupungin sosiaaliviraston, suostumusta. A on menettelyllään loukannut lapsen huoltoa koskevia oikeuksia toimittamalla lapsen ilman hänen virallisen huoltajansa suostumusta pois asuinvaltiostaan Suomesta. B:n ollessa sairaalahoidossa, oli A hakenut B:n sairaalasta 26.3.2008 eikä ollut palauttanut lasta sovitusti ulkoilun jälkeen osastolle. B oli otettu kiireellisesti huostaan X kaupungin sosiaaliviraston päätöksellä 27.3.2008. Lapsi oli palannut A:n kanssa Suomeen aikaisintaan 18.7.2011.

Asianomistajan vaatimus

B on yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaatinut, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheutuneesta tilapäisestä psyykkisestä haitasta 2.000 euroa ja kärsimyksestä 6.000 euroa molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen 4.8.2011 lukien.

Vastaus

A on kiistänyt syytteen. Vastaaja oli vienyt B:n ulkomaille ennen huostaanottopäätöstä, minkä vuoksi kyseessä ei ollut ollut lapsikaappaus. Vastaaja ei ollut saanut tiedoksi huostaanottopäätöstä. Lisäksi B oli itse tahtonut lähteä Suomesta. Vastaaja on kiistänyt asianomistajan korvausvaatimukset perusteeltaan ja myöntänyt ne määrältään oikeiksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN PERUSTELUT

Syyksilukeminen

Helsingin käräjäoikeus on hyläten syytteet enemmälti tuominnut vastaaja A:n rangaistukseen lapsikaappauksesta 14.10.2008-18.7.2011, kun A oli jättänyt palauttamatta lapsen asuinvaltioonsa Suomeen.

Perustelut

Tuomion perusteluissa käräjäoikeus on näyttöä selostettuaan todennut johtopäätöksinään seuraavaa. Asian tapahtumatiedot ovat riidattomia. A on B:n ollessa sairaalahoidossa jättänyt B:n palauttamatta osastolle 26.3.2008 ja vienyt tämän Saksan kautta Israeliin. X:n sosiaalivirasto on 27.3.2008 tehnyt päätöksen B:n kiireellisestä sijoittamisesta kodin ulkopuolelle. Helsingin hallinto-oikeus on sosiaaliviraston hakemuksesta päättänyt B:n huostaanotosta 14.10.2008 ja korkein hallinto-oikeus on 8.9.2009 pysyttänyt päätöksen. B on palannut Suomeen aikaisintaan 18.7.2011.

Asiassa on riitaista se, oliko A:n menettely loukannut X:n kaupungin sosiaaliviraston B:n huoltoa koskevia oikeuksia. Lisäksi on riitaista, oliko A saanut tiedoksi B:tä koskevia huostaanottopäätöksiä.

Rikoslain 25 luvun 5a §:n lapsikaappaukseen syyllistyy se, joka lapsen omavaltaisessa huostaanotossa lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten vie lapsen pois asuinvaltiostaan tai jättää lapsen palauttamatta sinne ja lapsen huoltoa koskevia oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty ilman poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

Lain esitöiden (HE 169/2005) mukaan pykälän tunnusmerkistötekijät perustuvat lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 §:ään ja se taustalla olevaan Haagin sopimuksen 1 artiklan a kohtaan, joiden mukaan vaihtoehtoisina tekotapoina tulevat kysymykseen lapsen poisvieminen tai palauttamatta jättäminen.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain esitöissä (HE 60/1993) on käsitelty tilannetta, jossa yksin lapsen huoltajana oleva vanhempi vie lapsen pois vieraaseen valtioon huoltoa koskevan oikeudenkäynnin aikana ilman toisen vanhemman suostumusta. Tällaisessa tilanteessa ei ole kyseessä lapsen luvaton poisvieminen. Mikäli lapsen huolto sittemmin siirtyy toiselle vanhemmalle ja lapsen poisvienyt aikaisempi huoltaja kieltäytyy palauttamasta lasta kyseessä on lapsikaappaus. Kyseessä on lapsen luvallinen poisvieminen joka välittömästi annetun huoltopäätöksen jälkeen muuttuu lapsen luvattomaksi palauttamatta jättämiseksi.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain esitöissä (HE 60/1993) todetaan, että huoltoa koskevien oikeuksien käsite on ymmärrettävä laajassa merkityksessä. Niillä tarkoitetaan oikeuksia ja velvollisuuksia huolehtia lapsen henkilöä koskevista asioista, erityisesti oikeutta määrätä lapsen asuinpaikasta. Huoltoa koskevat oikeudet voivat kuulua joko yksin yhdelle henkilölle taikka yhdessä kahdelle tai useammalle henkilölle. Huoltoa koskevien oikeuksien haltijana voi tulla kysymykseen myös julkinen viranomainen tai siihen rinnastettava järjestö tai laitos. Kun huoltoa koskevat oikeudet kuuluvat yhteisesti useammalle taholle, on kutakin tahoa itsenäisesti pidettävä huoltoa koskevien oikeuksien haltijana. Tilanteessa, jossa lapsi on otettu sosiaalilautakunnan huostaan huoltoa koskevat oikeudet kuuluvat yhdessä huoltajiksi jääville vanhemmille ja asianomaisille sosiaaliviranomaisille.

Lastensuojelulain 8 luvun 38 §:n 4 momentin mukaan kiireellisen sijoituksen aikana sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on oikeus päättää lapsen asiasta kiireellisen sijoituksen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa siten kuin 45 §:ssä säädetään eli muun muassa lapsen olinpaikasta ja hoidosta.

Käräjäoikeus on todennut että X:n kaupungin sosiaalivirastolla on 27.3.2008 tehdyn kiireellisen sijoituspäätöksen jälkeen ollut oikeus määrätä B:n asuinpaikasta. Huoltoa koskevat oikeudet ovat kuuluneet A:n ohella X:n kaupungin sosiaalivirastolle 14.10.2008 lukien. Kiireellinen sijoituspäätös huomioon ottaen on selvää, että sosiaalivirasto olisi käyttänyt huoltoa koskevia oikeuksiaan ilman lapsen palauttamatta jättämistä.

Käräjäoikeus on katsonut, että A:n viedessä B:n sairaalasta 26.3.2008 hän on ollut yksin B:n huoltaja ja hänellä on ollut oikeus määrätä lapsen asuinpaikasta. Vaikka sairaalassa oli 18.3. keskusteltu A:n kanssa B:n sijoittamisesta kodin ulkopuolelle hoitojakson päätyttyä mitään päätöstä asiasta ei ollut tuolloin tehty. A:n ja B:n kertomuksista voidaan kuitenkin päätellä, että uhkaava sijoittaminen kodin ulkopuolelle on mitä ilmeisemmin ollut Suomesta lähtemisen syynä.

A on saanut huostaanottoasian tiedoksi viimeistään 10.4.2008, jolloin häntä on asiamiehen välityksellä kuultu asiassa. A:ta on sanotussa käsittelyssä edustanut asianajaja, joka on edustanut häntä myös hallinto-oikeudessa sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joka on käsitellyt asiaa A:n valitettua hallinto-oikeuden päätöksestä. Käräjäoikeus ei ole pitänyt uskottavana A:n väitettä, että hän ei olisi tiennyt asianajajan toiminnasta eikä näin ollen myöskään hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä. A on ollut B:n yksinhuoltaja tämän syntymästä lähtien eikä kukaan muu olisi näin ollen edes voinut antaa toimeksiantoa asianajajalle.

Sen osalta milloin A on saanut tietoonsa sosiaaliviraston 27.3.2008 tekemän kiireellisen sijoituspäätöksen ei asiassa ole esitetty selvitystä.

Näin ollen käräjäoikeus on katsonut, että A:lla on ollut B:n huoltajana oikeus viedä lapsi pois maasta. A:n saatua tiedon hallinto-oikeuden 14.10.2008 antamasta huostaanottopäätöksestä hän ei ole palauttanut B:tä Suomeen vasta kuin aikaisintaan 18.7.2011 teonkuvauksesta ilmenevällä tavalla. Hän on menettelyllään syyllistynyt lapsikaappaukseen, jonka tekoaika on 14.10.2008-18.7.2011.

Korvaukset

Asianomistaja on vaatinut korvauksena tilapäisestä psyykkisestä haitasta 2.000 euroa viivästyskorkoineen. Vastaaja on myöntänyt korvausvaatimuksen määrältään.

Syytteiden tultua enemmälti hylätyksi korvausvaatimus loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on hylätty.

Rangaistusseuraamus

Käräjäoikeus on katsonut, että syyksiluettu teko ei ole sakolla sovitettavissa, koska lapsen palauttamatta jättäminen on kestänyt kolmen vuoden ajan eikä lapsi ole sanottuna aikana saanut tarvitsemaansa terveydenhoitoa. Vastaajaa ei ole aikaisemmin rikoksesta rekisteröity, minkä vuoksi nyt tuomittava vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus on tuominnut A:n 14.10.2008-18.7.2011 tehdystä lapsikaappauksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika on määrätty päättyväksi 12.3.2015.

Käräjäoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan valtiolle B:n avustamisesta käräjäoikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi tilapäisestä psyykkisestä haitasta 2.000 euroa korkoineen 18.7.2011 lukien.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

käräjätuomari Inkeri Gummerus sekä lautamiehet Johanna Haapala, Ann-Mari Bergström ja Heino Ylisipola

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 15.11.2013

Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on 15.5.2013 myöntänyt A:lle jatkokäsittelyluvan ja evännyt jatkokäsittelyluvan asianajaja E:n valituksen osalta.

Valitus

A on vaatinut, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään tai rangaistusta joka tapauksessa lievennetään.

A ei ollut syyllistynyt lapsikaappaukseen. Hänellä oli ollut oikeus päättää lapsen asuinvaltiosta. Sosiaalilautakunta ei sen sijaan voinut olla lapsen huoltaja. Rangaistus oli joka tapauksessa liian ankara yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen. Näyttämättä oli jäänyt, että lapsi ei Israelissa ollessaan olisi saanut tarvitsemaansa terveydenhoitoa.

Vastaukset

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Rangaistus oli oikeuskäytännön mukainen ja oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettuun tekoon. Lapsen terveydentilalla ei ollut merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.

B on vaatinut, että valitus hylätään syyksilukemista ja korvausvaatimusta koskevalta osin. Rangaistuksen osalta hän ei ole halunnut ottaa asiaan kantaa.

Sosiaalilautakunnalla oli ollut oikeus käyttää lapsen huoltoa koskevia oikeuksia, ja ne tuli tässä yhteydessä ymmärtää laajasti. Helsingin hallinto-oikeus oli katsonut olleensa toimivaltainen antamaan lapsen huostaanottoa koskevan päätöksen, jolla lopullinen päätösvalta lapsen asuinvaltiosta oli siirtynyt sosiaalilautakunnalle.

HOVIOIKEUDEN PERUSTELUT

Käräjäoikeuden tältä osin lainvoimaiseksi tulleessa tuomiossa on katsottu, että A:lla oli yksin ollut oikeus päättää lapsen asuinpaikasta siinä vaiheessa, kun hän oli 26.3.2008 vienyt lapsen sairaalasta, ja että hän oli voinut syyllistyä lapsikaappaukseen aikaisintaan 14.10.2008 eli siinä vaiheessa, kun hallinto-oikeus oli päättänyt lapsen huostaanotosta. A on kiistänyt syyllistyneensä lapsikaappaukseen, joten hovioikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, oliko hän käräjäoikeuden katsomin tavoin syyllistynyt lapsikaappaukseen 14.10.2008-18.7.2011 jättämällä palauttamatta lapsen asuinvaltioonsa.

Rikoslain 25 luvun 5 §:n mukaan jos kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi tai huoltaja taikka lapselle läheinen henkilö omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa siltä, jonka huostassa lapsi on, hänet on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 5 a §:ssä tarkoitettuna lapsikaappauksena, lapsen omavaltaisesta huostaanotosta.

Edellä mainitun 5a §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava lapsikaappauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, jos lapsen omavaltaisessa huostaanotossa 1) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten lapsi viedään pois asuinvaltiostaan tai jätetään palauttamatta sinne ja 2) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty ilman poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

Lapsikaappaussäännöksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää siten lapsen omavaltaista huostaanottoa koskevan tunnusmerkistön täyttymistä. Molempia säännöksiä koskevien esitöiden (LaVM 22/1994 vp ja HE 169/2005 vp) mukaan sääntelyn tarkoituksena on suojella lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta ja jatkumista oikeudettomilta muutoksilta. Ensin mainittujen esitöiden (LaVM 22/1994 vp) mukaan tunnusmerkistö edellyttää, että lapsi siirtyy omavaltaisella toiminnalla toisen huostaan siltä, jonka huostassa lapsi tosiasiallisesti on. Huostassaolo tarkoittaa pitempiaikaisempaa suhdetta kuin pelkkä vierailu tai hetkellinen huolenpito.

Oikeuskirjallisuudessa (Lappi-Seppälä ym.: Rikosoikeus, 2009, s. 695) on katsottu, että huostaanotosta ei ole kyse siinä tapauksessa, että lapsi on sellaisen henkilön huostassa, joka on menettänyt huoltajuutensa oikeudenkäynnissä ja joka kieltäytyy ilmoittamasta uudelle huoltajalle lapsen olinpaikkaa. Vaikka laillista huoltajaa estetään tosiasiassa saamasta lasta huostaansa, tosiasiallista huoltosuhdetta ei kuitenkaan ole muutettu.

Kuten edellä on todettu, A oli ollut yksin oikeutettu päättämään lapsen huollosta ja asuinpaikasta siinä vaiheessa, kun hän oli 26.3.2008 vienyt lapsen pois sairaalasta. Lapsen huostaanottoa koskevaa kiireellistäkään päätöstä ei ollut tuolloin vielä tehty, eikä lapsen huollosta päättäminen ollut siten vielä osittainkaan siirtynyt sosiaalilautakunnalle. Selvittämättä on jäänyt missä vaiheessa A oli tosiasiassa vienyt lapsen Suomesta Israeliin, mutta se oli kuitenkin tapahtunut ennen kuin sosiaalilautakunta oli hallinto-oikeuden 14.10.2008 antamalla päätöksellä saanut oikeuden päättää lapsen huollosta ja asumisesta.

Kun sosiaalilautakunta oli mainitulla päätöksellä saanut oikeuden päättää lapsen huostaanotosta ja sijaisasumisesta, lapsi oli edelleen ollut äitinsä A:n huostassa ja asunut tämän kanssa Israelissa. Lapsen tosiasiallinen huoltosuhde ei siten ollut ennen hallinto-oikeuden antamaa päätöstä muuttunut, eikä se ollut muuttunut myöskään väitetyn rikoksen tekoaikana 14.10.2008 -18.7.2011. Se, että lapsi oli väliaikaisesti ennen 26.3.2008 ollut sairaalahoidossa viranomaisten aloitteesta, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin, koska tuossa vaiheessa huostaanottoa koskevia päätöksiä ei ollut vielä tehty ja oikeus päättää lapsen huollosta oli ollut A:lla yksin. A:n menettely siltä osin, kun hän ei ollut 14.10.2008 jälkeen palauttanut lasta Suomeen, ei siten täytä lapsikaappausta koskevan rikossääntelyn tunnusmerkistöä.

Edellä mainittua johtopäätöstä ei anna aihetta arvioida toisin se käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevä seikka, että lapsikaappausta koskevan säännöksen esitöiden mukaan teon tunnusmerkistötekijät perustuvat lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain pykäliin muun muassa 32 §:n 1 momenttiin, jonka esitöiden (HE 60/1993 vp) mukaan vanhempi saattaisi syyllistyä lapsikaappaukseen myös silloin, kun tuomioistuin välittömästi lapsen poisviemisen jälkeen siirtää lapsen huollon toiselle vanhemmalle ja lapsen huollosta erotettu vanhempi tästä huolimatta kieltäytyy palauttamasta lasta.

Mainituissa lapsen huoltoa- ja tapaamisoikeutta koskevan lain esitöissä tarkoitetaan lapsikaappausta sen siviilioikeudellisessa merkityksessä, ja tuolloin lapsen omavaltaista huostaanottoa tai lapsikaappausta ei ollut Suomessa säädetty rangaistavaksi. Perustelut ovat joka tapauksessa ristiriidassa sen kanssa, mitä edellä on kerrottu lapsen omavaltaista huostaanottoa koskevan sääntelyn esitöistä (LaVM 22/1994 vp) ilmenevän. Mainittuja perusteluja ei siten voida rikoslain 3 luvun 1 §:n ja perustuslain 8 §:n tarkoittaman rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vastaisesti ja rikosasiassa vastaajana olevan A:n vahingoksi laajentaa koskemaan myös lapsikaappausta koskevan rikossääntelyn tunnusmerkistöä.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että lapsikaappausta koskeva syyte on hylättävä. Koska syyte tulee hylätyksi, myös sitä koskevat korvausvaatimukset on hylättävä.

Tuomiolauselma

Syyte lapsikaappauksesta hylätään ja A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Risto Hänninen
hovioikeudenneuvos Olli Mäkinen
hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä

Esittelijänä on toiminut viskaali Tiina Väisänen.

Lainvoimaisuustiedot:

Ei lainvoimainen.