21.8.2012

Alaikäisen A:n tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen oli tehnyt psykiatrisen sairaalan ylilääkäri hankittuaan lausunnon saman laitoksen toiselta lääkäriltä. Koska tapauksessa hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä, hallinto-oikeus kumosi valituksen kohteena olleen päätöksen.

A oli 20.6.2012 mielenterveyslain 8 §:n nojalla määrätty tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon. Edellinen päätös A:n määräämisestä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon oli tehty 30.3.2012 toisessa sairaalassa, jossa A oli ollut hoidettavana 23.4.2012 saakka.

Päätöksen perustelussa hallinto-oikeus katsoi, että potilaan määrääminen psykiatriseen sairaalahoitoon hänen tahdostaan riippumatta on yhtäältä hoitotoimenpide, mutta toisaalta hoitoon määrääminen mielenterveyslaissa säädettyä menettelyä noudattaen on myös vapauden riistoa merkitsevä hallintopäätös. Vapaudenriiston tulee olla laillista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mielessä. Siihen sisältyy vaatimus, ettei vapautta saa riistää mielivaltaisesti. Mielivaltaisuutta tarkastellaan tapauskohtaisesti. Käsitteen sisältö riippuu osin vapaudenriiston laadusta. Edellytetään, että vapaudenriiston tulee olla henkilökohtaisesta vapaudesta artiklan sallimien poikkeusten tarkoituksen kanssa yhteensopiva. Myös vapaudenriiston perusteen ja sen paikan ja olojen tulee olla tietyssä suhteessa toisiinsa. Kun kysymys on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 e)-kohdan mukaisesta psykiatrisesta vapaudenriistosta, sille tulee olla tiettyjä minimiedellytyksiä. Vakava mielenterveydenhäiriö tulee tulla näytetyksi objektiivisen lääketieteellisen lausunnon perusteella. Vakavan mielenterveydenhäiriön tulee olla sellainen, että se oikeuttaa sairaalaan pakolla sulkemisen. Vapaudenriiston jatkaminen edellyttää sellaisen häiriintymisen edelleen olemassaoloa. Viranomaisilla on tiettyä harkintamarginaalia arvioidessaan kliinisiä diagnooseja. Vapaudenriisto on niin vakava toimenpide, että se on oikeutettua vain, jos on harkittu lievempiä toimenpiteitä ja niitä pidetään riittämättöminä turvaamaan yksityisiä ja julkisia etuja, jotka edellyttävät henkilön vapauden riistämistä.

A:n vapaudenriistoa oli 20.6.2012 jatkettu psykiatrisen sairaalan ylilääkärin päätöksellä saman laitoksen toisen lääkärin antaman lausunnon perusteella. Päätös oli perustettu perusteelliseen psykiatriseen tutkimukseen. Tutkimuksen toimittanut lääkäri ei ollut osallistunut päätöksentekoon. Päätöksentekomenettelyssä oli noudatettu mielenterveyslain määräämää järjestystä.

A:n vanhemmat olivat valituksessaan vaatineet psykiatrisen sairaalahoidon jatkamista koskevan päätöksen kumoamista. Valittajat olivat hallinto-oikeuden 7.8.2012 toimittamassa suullisessa käsittelyssä vedonneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 3.7.2012 antamaan tuomioon tapauksessa X v. Finland. Tapauksessa oli kysymys muun ohessa tahdosta riippumattoman hoidon jatkamisesta. Potilaan tahdosta riippumatonta hoitoa oli jatkettu psykiatrisen sairaalan ylilääkärin päätöksillä saman laitoksen toisen lääkärin antaman lausunnon perusteella. Ihmisoikeustuomioistuin on tuomionsa perusteluissa viitannut eurooppalaisen kidutuksen ynnä muun vastaisen toimikunnan suositukseen, jonka mukaan pakkohoidon jatkamisen säännöllisin väliajoin tapahtuvaan tutkintaan tuli ottaa mukaan myös psykiatrinen mielipide, joka oli riippumaton siitä laitoksesta, jossa potilasta pidettiin. Tämä vaatimus koskee kaikkia mielenterveyslain 8 §:ssä mainittuja edellytyksiä. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kansallisella lailla määrätty menettely ei ollut tarjonnut riittäviä takeita mielivaltaa vastaan. Siten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohtaa oli rikottu pakkohoidon jatkamisen kohdalta.

A:n tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen oli tehnyt psykiatrisen sairaalan ylilääkäri hankittuaan lausunnon saman laitoksen toiselta lääkäriltä. Näin ollen pakkohoidon jatkamisen edellyttämän lääketieteellisen arvioinnin olivat tehneet kaksi lääkäriä samassa sairaalassa, jossa potilasta oli pidetty. Valittajat olivat tältä osin vedonneet edellä mainittuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon, koska tapauksessa pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Hallinto-oikeus katsoi, että kyseessä oli merkittävä puute tässä asiassa. Valituksenalainen päätös oli näin ollen kumottava.

Sovelletut oikeusohjeet

Mielenterveyslaki 8 § 2 mom.
Euroopan ihmisoikeussopimus 5 artikla 1 kohta

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Toni Sarivirta ja Raimo Härkönen sekä asiantuntijajäsen Timo Tuovinen. Asian esittelijä Raimo Härkönen.

Lainvoimainen

Vrt KHO:2012:75