25.6.2001

Oikeuskysymyksenä oli, onko sosiaalilautakunta vammaispalvelulain
ja -asetuksen nojalla velvollinen korvaamaan vammaisen
henkilön auton hankinnasta ja ylimääräisistä vaatetuskustannuksista
aiheutuneita kustannuksia tilanteessa, jossa vammaisen
tarve kyseisiin tukitoimiin oli hallinto-oikeuden lainvoimaisella
päätöksellä todettu mutta lautakunta ei päätöksensä
perustelujen mukaan ollut varannut talousarvioonsa
näitä tukitoimia varten määrärahaa.
X oli 8.1.1999 pyytänyt lautakuntaa korvaamaan puolet
3.8.1998 hankitun 20 000 markkaa maksaneen auton hankintahinnasta
sekä suorittamaan 1 000 markkaa korvausta hänen
1 950 markan suuruisista ylimääräisistä vaatetusmenoistaan.
Viranhaltija oli hylännyt hakemuksen määrärahojen puuttumiseen
vedoten ja lautakunta sillä perusteella, ettei korvausten
myöntämiselle ollut vammaispalveluasetuksen mukaisia
edellytyksiä.
X:n valitettua lautakunnan 31.3.1999 tekemästä päätöksestä
hallinto-oikeuteen hallinto-oikeus oli 4.4.2000 kumonnut lautakunnan
päätöksen todeten, että X on vammainen, joka tarvitsee
autoa liikkumisessaan ja jolla vammansa vuoksi on
ylimääräisiä vaatetuskuluja. Hallinto-oikeus oli palauttanut
asian lautakunnalle sen ratkaisemiseksi, kuinka suuret
X:n ylimääräiset vaatetuskulut ovat ja korvataanko näitä ja
auton hankinnasta aiheutuneita kustannnuksia hänelle.
Lautakunta oli 29.8.2000 käsitellyt asian uudelleen ja hylännyt
hakemuksen sillä perusteella, ettei lautakunnan talousarviossa
ole määrärahaa harkinnanvaraisiin taloudellisiin
tukitoimiin.
Hallinto-oikeus kumosi X:n valituksesta lautakunnan päätöksen
ja velvoitti lautakunnan suorittamaan X:lle hänen hakemansa
korvaukset.
Sosiaalilautakunnan valituksenalaista päätöstä on arvioitava
ottaen huomioon palveluiden ja tukitoimien järjestämisvelvollisuutta
koskevat säännökset sekä näitä säännöksiä
tulkittaessa huomioon otettavat oikeusohjeet kokonaisuudessaan.
Kyseisen kunnan toimielin oli päättänyt, ettei talousarvioon
varata määrärahaa vammaisille tarkoitettuja, kunnan
harkinnassa olevia taloudellisia tukitoimia varten. Päätöksellä
on käytännössä kokonaan poistettu kunnassa asuvilta
vammaisilta mahdollisuus määrärahasidonnaisten palveluiden ja
tukitoimien saamiseen. Se merkitsee kunnalle vammaispalvelulailla
säädetyn yleisen järjestämisvelvollisuuden rikkomista.
Samalla se tarkoittaa perustuslailla kuntalaisten suojaksi
säädettyjen perusoikeuksien toteutumatta jäämistä.
Lautakunta oli X:n hakemusta lainvoimaisen hallinto-oikeuden
päätöksen perusteella uudelleen käsitellessään jättänyt selvittämättä,
kuinka suuret X:n todelliset ylimääräiset vaatetuskustannukset
ovat. Myöskään yksilöllistä tarveharkintaa ei
ollut tehty, vaikka sitä oli palautuspäätöksessä nimenomaisesti
edellytetty. Sosiaalilautakunta ei enää asiaa uudelleen
käsitellessään ole voinut hylätä X:n korvausvaatimuksia pelkästään
sillä perusteella, ettei tarkoitukseen ollut varattu
määrärahaa. Palveluiden ja tukitoimien tarve kunnassa on selvittämättä
eikä kunnassa ole tehty päätöstä etuuksien suuntaamisesta
niitä tarvitseville. Sen sijaan X:n tarve taloudellisiin
tukitoimiin on riidattomasti todettu.
Vahvennettu istunto: äänestys 4-1. Vähemmistöön jäänyt jäsen
olisi kumonnut lautakunnan päätöksen ja palauttanut asian
lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
PL 6 §
PL 19 § 3 mom
PL 22 §
SosiaalihuoltoL 17 §
L sosiaali ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 3 §
L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1 §
L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 §
L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 5 §
L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9 §
A vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 §
A vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 18 §