949/2018

Säädöstä oikaistu.

Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2018

Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta annetun lain (1121/2005) 4–10, 10 a, 11 ja 12 §, sellaisina kuin ne ovat, 4–10, 10 a ja 11 § laissa 1308/2009 sekä 12 § laissa 985/2015, seuraavasti:

4 §
Jääluokkamääräykset ja vastaavuusluettelo

Liikenne- ja viestintävirasto antaa tarkemmat määräykset eri jääluokkiin kuuluvien alusten rakenteelle, koneteholle ja muille jäissäkulkuominaisuuksille asetettavista vaatimuksista ja menetelmistä, joilla jääluokka määritellään, sekä eri jääluokkien välisistä eroista.

Liikenne- ja viestintävirasto vahvistaa luettelon siitä, mitä suomalaisia jääluokkia hyväksyttyjen luokituslaitosten antamat luokitusmerkinnät vastaavat, ja antaa asiaa koskevat tarkemmat määräykset.

5 §
Jääluokan hyväksyminen vaihtoehtoisella menetelmällä

Liikenne- ja viestintävirasto voi hyväksyä aluksen jääluokan määrittämisen muulla kuin 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos alus on siten rakennettu, että sen jäissäkulkukyky vastaa samaan jääluokkaan kuuluvan aluksen jäissäkulkukykyä.

6 §
Euroopan unionin jäsenvaltioiden, Turkin ja Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden sääntöjen hyväksyminen

Alus, joka on hyväksytty toisen Euroopan unionin jäsenvaltion, Turkin tai Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen osapuolena olevan Euroopan vapaakauppaliittoon kuuluvan valtion jääluokkavaatimusten mukaan, rinnastetaan alukseen, joka täyttää Liikenne- ja viestintäviraston 4 §:n 1 momentin nojalla antamat jääluokkamääräykset, sillä edellytyksellä, että alus on yhtä turvallinen kuin suomalaiset jääluokkamääräykset täyttävä alus.

7 §
Jääluokan määräytyminen ja vahvistaminen

Aluksen jääluokka määräytyy hyväksytyn luokituslaitoksen alukselle antaman luokitusmerkinnän ja Liikenne- ja viestintäviraston 4 §:n 2 momentin nojalla vahvistaman vastaavuusluettelon perusteella. Virasto tekee laivanisännän ilmoituksesta merkinnän aluksen jääluokasta ylläpitämäänsä jääluokkaluetteloon.

Jos aluksella ei ole hyväksytyn luokituslaitoksen antamaa luokitusmerkintää, Liikenne- ja viestintävirasto vahvistaa laivanisännän hakemuksesta aluksen jääluokan 4 §:n 1 momentissa tai 5 §:ssä tarkoitetulla menetelmällä taikka 6 §:ssä tarkoitetun valtion jääluokkamääräysten mukaisesti. Laivanisännän on annettava virastolle jääluokan vahvistamista varten tarvittavat tiedot ja selvitykset. Virasto antaa tarkemmat määräykset siitä, mitä tietoja ja selvityksiä tarvitaan. Virasto tekee merkinnän jääluokasta ylläpitämäänsä jääluokkaluetteloon.

Merkintä jääluokkaluettelossa on voimassa niin kauan kuin aluksen luokitusmerkintä tai jääluokan vahvistamisen perusteena olevat seikat eivät muutu. Jos aluksen luokitusmerkintä tai aluksen jääluokan vahvistamisen perusteena oleva seikka muuttuu, laivanisännän on ilmoitettava siitä Liikenne- ja viestintävirastolle, joka tekee merkinnän aluksen uudesta jääluokasta jääluokkaluetteloon tai vahvistaa alukselle tarvittaessa uuden jääluokan 2 momentin nojalla ja tekee siitä merkinnän jääluokkaluetteloon.

8 §
Jääluokan poikkeaminen jääluokkamääräyksistä

Jos on perusteltua syytä epäillä, että aluksen jääluokka tai jäissäkulkuominaisuudet olennaisesti poikkeavat siitä, mitä 4 §:ssä tarkoitetut määräykset edellyttävät, Liikenne- ja viestintävirasto voi aluksen jääluokan määrittämiseksi pyytää lisätietoja ja selvityksiä tai suorittaa aluksella tarkastuksen sekä saatujen tietojen ja selvitysten tai tarkastuksen tulosten perusteella määrittää aluksen jääluokan. Tarkastusoikeus ei kuitenkaan ulotu kotirauhan suojaamiin tiloihin.

Laivanisännän on viipymättä toimitettava Liikenne- ja viestintävirastolle 1 momentissa tarkoitetut tiedot ja selvitykset.

9 §
Jääluokan peruuttaminen ja uuden jääluokan vahvistaminen

Jos alus on vaurioitunut tai sen rakenteellinen kunto on muutoin huonontunut, Liikenne- ja viestintäviraston on tarvittaessa peruutettava alukselle annettu jääluokka ja vahvistettava alukselle uusi, sen jäissäkulkukykyä ja rakenteellista kuntoa vastaava alempi jääluokka.

Laivanisännän on ilmoitettava Liikenne- ja viestintäviraston jäävauriosta tai muusta aluksen kuntoa heikentävästä vauriosta.

10 §
Jäänmurtaja-avustuksen antaminen

Väylävirasto huolehtii jäänmurtaja-avustuksen saatavuudesta Suomen vesialueella jääolosuhteiden niin vaatiessa. Avustusta annetaan Väyläviraston nimeämiin talvisatamiin ja Väyläviraston erikseen määrittelemiin muihin kohteisiin. Satama-alueilla avustuksesta vastaa asianomainen satama.

Väylävirasto huolehtii jäänmurtaja-avustuksen saatavuudesta myös Suomen vesialueen ulkopuolella, jos avustus suomalaisiin satamiin tai satamista on tarpeen Suomen ulkomaankaupan turvaamiseksi taikka perustuu toisen valtion kanssa tehtyyn yhteistyösopimukseen.

Väylävirasto voi turvallisuussyistä tai liikenteen painopistealueista johtuen rajoittaa jäänmurtaja-avustuksen antamista alue- ja satamakohtaisesti. Väylävirasto päättää avustusrajoituksista sää- ja jääolosuhteiden, aluksen jääluokan sekä kantavuuden perusteella. Väylävirasto voi ottaa huomioon myös aluksen konetehon ja aluksen kuljettaman lastimäärän, jos erityisen vaikeat jääolosuhteet sitä edellyttävät.

Väylävirasto voi hakemuksesta myöntää yksittäistapauksessa alukselle oikeuden jäänmurtaja-avustukseen satamaan tai alueelle, jonne avustamista on 3 momentin mukaisesti rajoitettu, jos:

1) jääolosuhteet ovat tilapäisesti helpottuneet;

2) kyseessä on erikoiskuljetus, kiireellinen energianhuolto tai tehtaan tuotannon pysähtymisen uhka;

3) alus olisi muutoin oikeutettu avustukseen, mutta sen kantavuus jää enintään viisi prosenttia alle vaaditun kantavuuden; taikka

4) aluksen matka on jo alkanut avustusrajoitusten noston antopäivänä eikä aluksen tulo myöhästy oleellisesti ajankohdasta, jolloin edelliset avustusrajoitukset olivat voimassa.

10 a §
Jäänmurtopalvelut

Väyläviraston tehtävänä on tilata koko maan alueella tarvittavat jäänmurtopalvelut. Hankintamenettelyssä sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016).

Väyläviraston voi velvoittaa merkittävässä markkina-asemassa olevan jäänmurtopalvelujen tarjoajan tarjoamaan jäänmurtopalveluja tilanteessa, jossa palveluja ei voida järjestää hankintamenettelyn perusteella.

Palveluntarjoajan tarjotessa 2 momentissa tarkoitettuja jäänmurtopalveluja, palveluista suoritettavan korvauksen määrittelyssä noudatetaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisia, yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin sovellettavia periaatteita.

11 §
Päätösten maksullisuus

Liikenne- ja viestintäviraston aluksen jääluokan vahvistamista koskevasta päätöksestä ja Väyläviraston 10 §:n 4 momentissa tarkoitetusta poikkeusta koskevasta päätöksestä peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.

12 §
Muutoksenhaku

Liikenne- ja viestintäviraston ja Väyläviraston päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Liikenne- ja viestintäviraston jääluokan vahvistamista koskevasta päätöksestä ja Väyläviraston 10 §:n 4 momentissa tarkoitetusta poikkeusta koskevasta päätöksestä perittävään maksuun saa hakea muutosta siten kuin valtion maksuperustelain 11 b §:ssä säädetään.


Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.

HE 61/2018
HE 104/2018
LiVM 21/2018
EV 102/2018

Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2018

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Liikenne- ja viestintäministeri
Anne Berner

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.