1080/2016

Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2016

Laki kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (1429/2004) voimaantulosäännös, sellaisena kuin se on laissa 1219/2014, seuraavasti:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2018.

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tietoja voidaan salassapitosäännösten estämättä siirtää kotihoidon tiedot sisältävään rekisteriin, jos se on palvelujen järjestämisen vuoksi tarpeen.

Sen estämättä, mitä 13 b §:n 3 momentissa säädetään, kokeilu voi jatkua 31 päivään joulukuuta 2018 saakka.

Kunta tai kuntayhtymä, jonka osallistumisen kokeiluun sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt, voi irrottautua kokeilusta ilmoitettuaan siitä kirjallisesti sosiaali- ja terveysministeriölle.

Jos kokeiluun osallistuva kunta lakkaa kuntarakennelaissa (1698/2009) tarkoitetun kuntajaon muutoksen johdosta, kokeilu jatkuu muutoksen seurauksena muodostuneessa kunnassa, jollei tämä ilmoita kirjallisesti ministeriölle irrottautuvansa kokeilusta. Jos kokeiluun osallistuva kunta muodostaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) 5 §:ssä tarkoitetun yhteistoiminta-alueen, kokeilu voi jatkua yhteistoiminta-alueella. Tällöin yhteistoiminta-alueen tulee ilmoittaa kokeilun jatkamisesta sosiaali- ja terveysministeriölle.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.

HE 198/2016
StVM 31/2016
EV 165/2016

Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2016

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Perhe- ja peruspalveluministeri
Juha Rehula

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.