1400/2015

Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 2015

Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain (563/2002) 3 § seuraavasti:

3 §
Viranomaiset

Sukupuolen vahvistaa henkilön itsensä allekirjoittamasta hakemuksesta maistraatti, jonka alueella henkilöllä on kotikunta tai väestökirjanpitokunta. Kun maistraatti on vahvistanut henkilön sukupuolen 1 §:n mukaisesti, maistraatin on välittömästi tehtävä merkintä vahvistetusta sukupuolesta väestötietojärjestelmään.

Mitä 1 momentissa säädetään maistraatista, koskee Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirastoa.

Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään, mikä maistraatti on toimivaltainen vahvistamaan sukupuolen tilanteissa, joissa hakijalla ei ole kotikuntaa eikä väestökirjanpitokuntaa Suomessa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

HE 6/2015
HaVM 7/2015
EV 26/2015

Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 2015

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Kunta- ja uudistusministeri
Anu Vehviläinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.