656/2015

Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015

Laki Verohallinnosta annetun lain 30 ja 31 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Verohallinnosta annetun lain (503/2010) 30 §:n 2 momentti ja 31 §:n 2 momentti seuraavasti:

30 §
Verotuskustannukset ja niiden jakautuminen

Edellä 1 momentissa tarkoitetuista vuotuisista kustannuksista valtio perii kunnilta yhteensä 30,8 prosenttia, evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnilta yhteensä 3,4 prosenttia ja Kansaneläkelaitokselta 5,9 prosenttia.

31 §
Kunnan ja seurakunnan osuuden laskeminen

Yksittäinen seurakunta vastaa evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien vuotuisista verotuskustannuksista määrällä, joka saadaan seuraavasti:

1) luvulla 0,3 kerrotaan laskennallisen kirkollisveron suhteellinen osuus koko maan vastaavasta summasta laskettuna edellisenä vuotena toimitetun verotuksen mukaan;

2) luvulla 0,7 kerrotaan perimisvuotta edeltäneen vuoden alussa seurakunnan kirkonkirjoihin läsnä oleviksi merkittyjen jäsenten suhteellinen osuus evankelis-luterilaisen kirkon läsnä oleviksi merkittyjen jäsenten lukumäärästä;

3) 1 ja 2 kohdan mukaisesti laskettujen lukujen summalla kerrotaan seurakuntien yhdessä suoritettava 30 §:n 2 momentissa säädetty osuus verotuskustannuksista.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2016 toimitettavassa verotuksessa.

HE 302/2014
VaVM 41/2014
EV 285/2014

  Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Valtiovarainministeri
Antti Rinne

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.