1512/2011

Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011

Valtioneuvoston asetus kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 ja 5 §:n muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministeriön esittelystä,

muutetaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1732/2009 1 ja 5 §, sellaisena kun ne ovat asetuksessa 1417/2010, seuraavasti:

1 §
Kuntien syrjäisyysluvut

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 8 §:ssä tarkoitettu syrjäisyysluku muodostuu kahden väestöpohjaindeksin summasta, joiden kummankin minimiarvo on 0. Ensimmäinen väestöpohjaindeksi (paikallinen väestöpohjaindeksi) mittaa väestön määrää 25 kilometrin etäisyydellä ja toinen (seudullinen väestöpohjaindeksi) 50 kilometrin etäisyydellä kunnan väestöllisestä keskipisteestä. Kunnan väestöllinen keskipiste on kunnan laskennallinen väestön painopiste, joka lasketaan pinta-alaltaan yhden neliökilometrin suuruisista ruuduista käyttäen painomuuttujana kunkin asutun ruudun väestömäärää ja sijaintimuuttujana ruudun keskipisteen koordinaatteja. Paikallinen väestöpohjaindeksi saadaan vähentämällä 15 000:sta enintään 25 kilometrin etäisyydellä asuvan väestön määrä ja jakamalla erotus 15 000:lla. Seudullinen väestöpohjaindeksi saadaan vähentämällä 60 000:sta enintään 50 kilometrin etäisyydellä asuvan väestön määrä ja jakamalla erotus 60 000:lla. Indeksit lasketaan Tilastokeskuksen viiden vuoden välein tarkistamasta tilastosta, joka koskee väestön jakautumista yhden neliökilometrin kokoisille alueille. Syrjäisyyslisään oikeutetut kunnat vuodenvaihteen 2010—2011 tilaston perusteella ovat seuraavat:

Syrjäisyysluku 1,50 tai suurempi
Utsjoki
Enontekiö
Savukoski
Muonio
Kolari
Salla
Pelkosenniemi
Puolanka
Ranua
Pello
Taivalkoski    
Inari
Kittilä
Ylitornio
Syrjäisyysluku 1,00—1,49
Posio
Hyrynsalmi
Vaala
Pudasjärvi
Sodankylä
Pyhäntä
Kemijärvi
Suomussalmi
Ilomantsi
Kuhmo
Kinnula
Kivijärvi
Rautavaara
Siikalatva
Valtimo
Pihtipudas
Syrjäisyysluku 0,50—0,99
Juuka
Keitele
Viitasaari
Perho
Nurmes
Karstula
Pyhäjärvi
Kannonkoski
Kärsämäki
Hailuoto
Halsua
Lestijärvi
Lieksa
Kyyjärvi
Puumala
Vesanto
Kuusamo
Tervola
Heinävesi
Kesälahti
Kuhmoinen
Ristijärvi
Merikarvia
Rautjärvi
Kitee
Utajärvi
Rantasalmi
Kustavi
Kangasniemi
Karvia
Tervo
5 §
Perushinnat vuonna 2012

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 6, 13, 14 ja 22—25 §:ssä tarkoitetut perushinnat asukasta kohti ovat vuonna 2012 seuraavat:

Perushinta Euroa
Yleisen osan perushinta 32,08
Sosiaalihuollon perushinnat
1. 0—6 –vuotiaat 6 914,94
2. 7—64 –vuotiaat 319,51
3. 65—74 –vuotiaat 937,53
4. 75—84 –vuotiaat 5 652,37
5. 85 vuotta täyttäneet ja vanhemmat 15 520,82
työttömyyskertoimen perushinta 56,45
työttömien määrän perushinta 618,94
lastensuojelun perushinta 47,56
vammaisia koskeva perushinta 16,83
terveydenhuollon perushinnat
1. 0—6 -vuotiaat 899,18
2. 7—64 -vuotiaat 976,80
3. 65—74 -vuotiaat 2 294,15
4. 75—84 -vuotiaat 4 421,54
5. 85 vuotta täyttäneet ja vanhemmat 7 670,77
sairastavuuden perushinta 418,66
esi- ja perusopetuksen perushinta 7 300,49
yleisten kirjastojen perushinta 60,38
taiteen perusopetuksen perushinta 1,40
yleisen kulttuuritoimen perushinta 3,50

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.

Asetusta sovelletaan päätettäessä kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta vuodelle 2012.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin asetuksen täytäntöönpanemiseksi.

  Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011

Hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen

Neuvotteleva virkamies
Markku Nissinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.