Valtioneuvoston päätös Houtskarin kunnan, Iniön kunnan, Korppoon kunnan, Nauvon kunnan ja Paraisten kaupungin lakkauttamisesta ja uuden Länsi-Turunmaan kaupungin perustamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 73/2008 (Julkaistu 2.7.2008)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvosto on 19 päivänä joulukuuta 1997 annetun kuntajakolain (1196/1997) 11 §:n 1 momentin ja 6 päivänä kesäkuuta 2003 annetun kielilain (423/2003) 5 §:n nojalla päättänyt:
Kuntajaon muutos
Houtskarin kunta, Iniön kunta, Korppoon kunta, Nauvon kunta ja Paraisten kaupunki lakkautetaan ja tilalle perustetaan niiden nykyiset alueet käsittävä uusi kunta, joka ottaa käyttöönsä Länsi-Turunmaa -nimen ja kaupunki -nimityksen.
Vaikutukset oikeudelliseen ja hallinnolliseen jaotukseen
Uusi kunta kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin tuomiopiireihin ja hallintoalueisiin kuin nykyinen Paraisten kaupunki.
Vaikutukset kielelliseen jaotukseen
Uusi kunta on kaksikielinen.
Voimaantulo
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.
Päätöksen tiedoksi saattaminen
Päätös on ilmoitettava asianomaisissa kunnissa niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Päätös ja sen perustelut tulee pitää kunnan ilmoitustaululla, kunnes päätös on saanut lainvoiman.
Päätöksen tiedoksi saattamisesta muutoin vastaa valtiovarainministeriö.
Valitusosoitus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla asianomainen kunta tai sen jäsen.
Muutosta haetaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle osoitettavalla ja toimitettavalla valituskirjelmällä.
Valituskirjelmän on oltava korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamossa, Unioninkatu 16, 00130 Helsinki, 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös on julkaistu säädöskokoelmassa.
Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yhteystiedot sekä valituksen kohteena oleva päätös, päätökseen haettava muutos ja haettavan muutoksen perusteet.
Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2008
Hallinto- ja kuntaministeri Mari KiviniemiYlitarkastaja Suvi Savolainen