160/1997

Ympäristöviranomaiset ja metsäviranomaiset ovat yhteistyössä päätettäessä luonnonsuojeluohjelmissa, suojeltavilla luontotyypeillä, maisema-alueilla, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikoilla ja valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottamilla ja verkostoon sisällytetyillä alueilla olevien talousmetsien hoitamisen ja käyttämisen periaatteista.

Valtion omistamien alueiden osalta yhteistyössä on oltava myös sen viraston tai laitoksen kanssa, jonka hallinnassa 1 momentissa tarkoitettu alue on.

Ympäristöministeriön on järjestettävä luonnonvaraisten eliölajien ja luontotyyppien seuranta siten, että sen pohjalta on arvioitavissa eliölajien ja luontotyyppien suojelutaso. Tällöin on erityisesti otettava huomioon uhanalaiset lajit, luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetussa Euroopan yhteisön neuvoston direktiivissä (92/43/ ETY), jäljempänä luontodirektiivi, tarkoitetut ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit ja lajit sekä luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun Euroopan yhteisön neuvoston direktiivin (79/409/ETY) liitteessä V tarkoitetut asiat.

Jos seurannan pohjalta on arvioitavissa, että eliölajin tai luontotyypin suojelutaso ei ole suotuisa, ympäristöministeriön on ryhdyttävä toimenpiteisiin suotuisan suojelutason saavuttamiseksi.

Luonnonsuojelualueista, luonnonmuistomerkeistä, luonnonsuojeluohjelmista, luontotyypeistä, uhanalaisten lajien esiintymispaikoista, valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottamista ja verkostoon sisällytetyistä alueista sekä maisema-alueista pidetään tietojärjestelmää ( luonnonsuojelun tietojärjestelmä ).

Luonnonsuojelun tietojärjestelmään merkitään luonnonsuojelulain (1096/1996) nojalla tehdyt päätökset sekä muut luonnon- ja maisemansuojelun suunnittelun, toteuttamisen, valvonnan ja tutkimuksen kannalta tarpeelliset tiedot siten kuin ympäristöministeriö tarkemmin määrää.

Luonnonsuojelun tietojärjestelmästä ei saa antaa tietoja erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikasta, ellei sen rajojen määrittelystä ole tehty luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentissa tarkoitettua päätöstä. Alueellinen ympäristökeskus voi kuitenkin antaa luvan tietojen luovuttamiseen, jos niiden antaminen ei vaaranna lajin säilymistä sen esiintymispaikalla. Muun viranomaisen tai laitoksen pyynnöstä voidaan antaa tietoja, jos ne ovat viranomaisessa tai laitoksessa vireillä olevan asian ratkaisemisen kannalta tarpeellisia. Viranomainen tai laitos ei saa antaa näitä tietoja edelleen ilman alueellisen ympäristökeskuksen lupaa.

Mitä 3 momentissa säädetään, koskee vastaavasti luonnonsuojelulain 47 §:ssä tarkoitettuun, erityisesti suojeltavan lajin kannan tai kantojen elvyttämiseksi laadittuun ohjelmaan sisältyviä esiintymispaikkatietoja.

Luonnonsuojeluohjelmassa on, sen lisäksi mitä luonnonsuojelulain 7 §:ssä säädetään, mainittava ohjelman tavoitteet ja suojelukohteiden valintaperusteet sekä määriteltävä siihen sisällytettävät alueet. Suojelukohteiden sijainti ja rajaukset on osoitettava tarpeellisin kartoin ja ohjelmaan on liitettävä selvitys sen taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Luonnonsuojeluohjelmaa koskevasta ehdotuksesta on pyydettävä lausunto niiltä valtion viranomaisilta ja laitoksilta, joita asia koskee, asianomaiselta kunnalta ja maakunnan liitolta sekä valtakunnallisilta luonnon- ja ympäristönsuojelun alalla toimivilta kansalaisjärjestöiltä ja maanomistajien etua ajavilta yhteisöiltä.

Ympäristöministeriö päättää luonnonsuojelutarkoituksiin käytettävien alueiden hankkimisesta valtiolle. Ympäristöministeriö voi siirtää edellä tarkoitetun hankintatehtävän kokonaan tai joltakin osin alueelliselle ympäristökeskukselle.

Valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankitut alueet ovat ympäristöministeriön hallinnassa. Ympäristöministeriö voi luovuttaa valtiolle hankitun alueen ennen sen suojelualueeksi muodostamista Metsähallituksen hallintaan.

Lisäksi Metsähallitus päättää Metsähallituksesta annetun lain (1169/1993) mukaisesti alueiden hankkimisesta luonnonsuojelutarkoituksiin eduskunnan vuosittain asettamien tavoitteiden mukaisesti. Nämä alueet ovat Metsähallituksen hallinnassa.

Valtion omistamat luonnonsuojelualueet ovat Metsähallituksen hallinnassa, jollei aluetta muodostettaessa erikseen toisin säädetä tai päätetä. Luonnonsuojelualueiden hallinnasta vastaavat viranomaiset ja laitokset huolehtivat niiden hoitoon ja käyttöön liittyvistä tehtävistä ympäristöministeriön ohjeiden mukaisesti.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske sellaista luonnonsuojelualuetta, joka on muun ministeriön hallinnassa.

Luonnonsuojelulain 17 §:n 1 momentin nojalla tehty Metsähallituksen päätös luonnonsuojelualueen perustamisesta julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.

Metsähallitus tai Metsäntutkimuslaitos voi kansallispuiston hoitoon ja käyttöön liittyvissä kysymyksissä asettaa avukseen neuvottelukunnan. Neuvottelukunnassa voi olla ainakin asianomaisten valtion ja kuntien viranomaisten, tieteellisten ja luonnonsuojelujärjestöjen sekä paikallisen väestön edustus.

Luonnonsuojelulain 54 §:ssä tarkoitetun jaksotetun korvauksen ensimmäinen erä on maksettava siinä määräajassa, joka kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 52 §:ssä säädetään korvauksen loppuosan maksamiselle. Muut erät on maksettava vuoden välein sanotun määräajan päättymisestä.

Korvausta, jonka suuruus on alle 300 000 markkaa, ei jaksoteta.

Luontotyypin ominaispiirteitä ovat tietynlainen kallio- ja maaperä sekä niiden vesi- ja ravinnetalous ja näihin olosuhteisiin luontaisesti sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat.

Luonnonsuojelulain 29 §:ssä mainituilla luontotyypeillä tarkoitetaan seuraavia alueita:

2) Pähkinäpensaslehtoja, joissa on vähintään kaksi metriä korkeita tai leveitä pähkinäpensaita vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä rajattavissa olevalla yhtenäisellä alueella.

3) Tervaleppäkorpia, jotka ovat luhtaisia tai lähteisiä ja joissa valtapuuna on tervaleppä ja aluskasvillisuutena mättäillä on hiirenporrasta, nevaimarretta tai muita suuria saniaisia. Välikköpinnoilla kasvaa luhtakasveja, useimmiten vehkaa ja kurjenmiekkaa.

4) Luonnontilaisia hiekkarantoja, jotka ovat riittävän laajoja, jotta niihin on muodostunut sulkeutumatonta hiekkarannan kasvillisuutta ja joilla esiintyy hiekkarannalle tyypillisiä eliölajeja. Maa-aines on hiekkaa tai hietaa eikä rantaa ole rakentamisella taikka täyttämis- tai tasoittamistoimenpiteillä merkittävästi muutettu.

5) Merenrantaniittyjä, jotka ovat muokkaamattomia, luontaisesti tai perinteisen maankäytön seurauksena avoimia ja matalakasvuisia, lähes puuttomia ja pensaattomia heinä- tai ruohovaltaisia ranta-alueita.

6) Puuttomia ja luontaisesti vähäpuustoisia hiekkadyynejä, jotka ovat tuulen kuljettaman ja kasaaman hiekka-aineksen muodostamia alueita, jotka metsätaloudellisesti ovat jouto- tai kitumaita.

7) Katajaketoja, jotka ovat muokkaamattomia, puoliavoimia ja perinteisen maankäytön muovaamia tuoreita tai kuivia niittyjä. Alueella esiintyy katajaa maisemallisesti merkittävässä määrin ja katajien välissä on kallio- tai niittykasvillisuutta.

8) Lehdesniittyjä, jotka ovat puoliavoimia ja joilla on vähintään viisi lehdestettyä puuta hehtaarilla sekä niittykasvillisuutta.

9) Avointa maisemaa hallitsevia yksittäisiä puita ja enintään viiden puun puuryhmiä, jotka ovat järeärunkoisia, iäkkäitä, usein monihaaraisia ja laajalatvuksisia. Männyn, kuusen, koivun ja tammen rungon läpimitta on 1,3 metrin korkeudella vähintään 60 senttimetriä sekä muiden puiden vähintään 40 senttimetriä. Avoimella maisemalla ei tarkoiteta metsätaloudellisia uudistusaloja.

Alueellisen ympäristökeskuksen on toimitettava tiedoksi luonnonsuojelulain 30 tai 47 §:n nojalla tekemänsä päätös metsäkeskukselle, kunnalle ja maakunnan liitolle.

Päätöksestä on tehtävä merkintä kiinteistörekisteriin.

Alueellisen ympäristökeskuksen on oltava yhteistyössä metsäkeskuksen kanssa luonnonsuojelulain 29 § 1 momentin 1―3 kohdassa tarkoitettujen luontotyyppien rajauksesta ennen luonnonsuojelulain 30 §:n mukaista päätöstä. Valtion omistamien alueiden osalta ympäristökeskuksen on oltava yhteistyössä myös sen viraston tai laitoksen kanssa, jonka hallinnassa rajattava alue on.

Ympäristöministeriön on oltava yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön kanssa maatalous- ja metsämaisemia koskevaa valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen perustamispäätöstä valmisteltaessa.

Maakunnan liiton on oltava yhteistyössä metsäkeskuksen kanssa valmisteltaessa esitystä metsämaisemien suojelua koskevan maisema-alueen perustamiseksi.

Maisema-aluetta koskevasta ehdotuksesta on pyydettävä lausunto niiltä valtion viranomaisilta ja laitoksilta, joita asia koskee, asianomaiselta kunnalta ja maakunnan liitolta sekä alueella luonnon- ja ympäristönsuojelun alalla toimivilta kansalaisjärjestöiltä ja maanomistajien etua ajavilta yhteisöiltä.

Maisema-aluetta koskevassa päätöksessä on oltava selostus alueen maisema-arvoista ja sen suojelun ja hoidon tavoitteista. Siinä tulee antaa luonnonsuojelulain 34 §:n 1 momentissa tarkoitetut maisema-aluetta tai sen osaa koskevat määräykset.

Luonnonsuojelulain 36 § 2 momentissa tarkoitetut kokous-, tiedotus-, huvi- tai muuta sellaista tilaisuutta, vaaleja tai kansanäänestystä koskevat ilmoitukset ja mainokset saa asettaa paikalleen aikaisintaan kuukausi ennen asianomaista tilaisuutta, ja ne on poistettava viikon kuluessa siitä, kun tilaisuus on pidetty.

Luonnonsuojelulain 37 §:ssä tarkoitetut luonnonsuojelulain soveltamisalaan kuuluvat kalalajit on lueteltu tämän asetuksen liitteessä 1.

Luonnonsuojelulain 38 §:n 2 momentin mukaisesti koko maassa rauhoitetut eläinlajit on lueteltu tämän asetuksen liitteessä 2.

Luonnonsuojelulain 39 §:n 2 momentissa tarkoitettuja suuria petolintuja ovat kotka ( Aquila chrysaetos ), merikotka ( Haliaeetus albicilla ), kiljukotka ( Aquila clanga ), pikkukiljukotka ( Aquila pomarina ) ja sääksi ( Pandion haliaetus ).

Luonnonsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaisesti koko maassa rauhoitetut kasvilajit on lueteltu tämän asetuksen liitteessä 3(a), Oulun läänin eteläpuolella rauhoitetut putkilokasvit on lueteltu liitteessä 3(b) ja Oulun ja Lapin lääneissä rauhoitetut putkilokasvit on lueteltu liitteessä 3(c).

Puumaisen ja pylväsmäisen katajan ja eräiden muiden kasvien ottamisesta ja keräämisestä kaupan pitämistä varten sekä tyrnin marjojen keräämisestä ympäristöministeriö antaa päätöksellään tarkempia määräyksiä.

Luonnonsuojelulain 46 §:ssä tarkoitetut uhanalaiset lajit on lueteltu tämän asetuksen liitteessä 4.

Luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityisesti suojeltavat lajit on merkitty *-merkinnällä tämän asetuksen liitteessä 4.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momenttia sovelletaan Suomessa luonnonvaraisena esiintyviin luontodirektiivin liitteessä IV(a) mainittuihin eläinlajeihin, jotka on lueteltu tämän asetuksen liitteessä 5.

Mitä 5 §:ssä säädetään luonnonsuojeluohjelmaehdotuksesta pyydettävistä lausunnoista, on soveltuvin osin noudatettava laadittaessa ehdotusta Natura 2000 -verkostoon ja Itämeren rannikko- ja merialueiden suojelualueverkostoon sisällytettävistä alueista.

Ennen päätöksiä, jotka voivat johtaa Itämeren rannikko- ja merialueiden suojelualueverkostoon sisällytetyn alueen merkitykselliseen supistumiseen taikka alueen suojelun tai hoidon merkitykselliseen heikentymiseen, on Itämeren Merellisen Ympäristön Suojelukomissiolle varattava tilaisuus kuuden kuukauden kuluessa antaa lausuntonsa asiasta.

Tarkemmat määräykset tämän asetuksen täytäntöönpanosta antaa tarvittaessa ympäristöministeriö.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1997.

Tällä asetuksella kumotaan seuraavat asetukset ja seuraava valtioneuvoston päätös:

Edellä 2 momentin 3 kohdassa kumotun asetuksen nojalla annettu ympäristöministeriön päätös alueellisten ympäristökeskusten tehtävistä luonnonsuojelualueiden hankinnassa (298/1996) jää kuitenkin voimaan.