Laki rikoslain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan rikoslain 15 luku, 16 luvun 8 a, 24 ja 25 § sekä 44 luvun 24 §, sellaisina kuin ne ovat, 15 luku siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen, 16 luvun 8 a § muutettuna 20 päivänä heinäkuuta 1933 ja 8 päivänä syyskuuta 1989 annetuilla laeilla (228/33 ja 792/89), 24 § 31 päivänä heinäkuuta 1930 annetussa laissa (273/30) ja 25 § 6 päivänä helmikuuta 1931 annetussa laissa (63/31) sekä 44 luvun 24 § 22 päivänä kesäkuuta 1933 annetussa laissa (203/33),
muutetaan 1 luvun 3 §:n 2 momentin 1, 3 ja 4 kohta, 2 luvun 14 a §, 11―14 luku, 16 luvun 7 §, 8 §:n 2 momentti, 16 § ja 19 §:n 1 momentti, 21, 25, 34 ja 38 luku, 40 luvun 5 §, 42 luvun 7 § sekä 45 luvun 20 §:n 2 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 3 §:n 2 momentin 1 ja 4 kohta 20 päivänä joulukuuta 1974 annetussa laissa (987/74) ja sanotun momentin 3 kohta 14 päivänä tammikuuta 1983 annetussa laissa (46/83), 2 luvun 14 a § muutettuna 10 päivänä tammikuuta 1969, 19 päivänä heinäkuuta 1974 ja 25 päivänä maaliskuuta 1983 annetuilla laeilla (2/69, 613/74 ja 321/83), 11―14, 21, 25, 34 ja 38 luku niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen, 16 luvun 8 §:n 2 momentti ja 45 luvun 20 §:n 2 momentti mainitussa 25 päivänä maaliskuuta 1983 annetussa laissa, 16 luvun 16 § 26 päivänä toukokuuta 1978 annetussa laissa (382/78), 19 §:n 1 momentti 24 päivänä elokuuta 1990 annetussa laissa (769/90) ja 40 luvun 5 § 8 päivänä syyskuuta 1989 annetussa laissa (792/89), sekä
lisätään 44 luvun 9 §:ään uusi 2 momentti ja 44 lukuun 27 päivänä helmikuuta 1970 annetulla lailla ( 150/70 ) kumotun 14 §:n sijaan uusi 14 § sekä lakiin uusi 47―49 luku seuraavasti:
1 lukuSuomen rikosoikeuden soveltamisalasta
3 §
Sen estämättä, mitä edellä 1 momentissa on säädetty, voidaan ulkomaalainen tuomita Suomen lain mukaan silloinkin, kun hänen tekemänsä rikos ei ole tekopaikan lain mukaan rangaistava, jos rikos on:
sodankäyntirikos, törkeä sodankäyntirikos, ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa, törkeä ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa, joukkotuhonta tai joukkotuhonnan valmistelu,
panttivangin ottaminen,
aluksen kaappaus taikka ilmaliikenteeseen tai kansainväliseen kauppamerenkulkuun kohdistunut liikennetuhotyö tai törkeä tuhotyö tai
2 lukuRangaistuksista
14 a §
Joka tuomitaan rangaistukseen maanpetos- tai valtiopetosrikoksesta taikka muusta rikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi, on tuomittava menettämään sotilasarvonsa, jollei sotilasarvon menettämistä huomioon ottaen rikoksen laatu, rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat sekä sotilasarvon menettämisestä tekijälle aiheutuvat muut seuraukset ole pidettävä kohtuuttomana.
11 lukuSotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
1 §Sodankäyntirikos
Joka sotatoimessa
käyttää kiellettyä sodankäyntitapaa tai taisteluvälinettä,
väärinkäyttää haavoittuneita tai sairaita suojaavaa kansainvälistä tunnusmerkkiä taikka
muulla tavoin rikkoo Suomea velvoittavan sodankäyntiä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräyksiä tai yleisesti tunnustettuja ja vakiintuneita kansainvälisen oikeuden mukaisia sodan lakeja tai tapoja,
on tuomittava sodankäyntirikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
2 §Törkeä sodankäyntirikos
Jos sodankäyntirikoksessa
saatetaan useita ihmisiä hengenvaaraan,
aiheutetaan erittäin suurta ja laaja-alaista taloudellista vahinkoa tai
rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä sodankäyntirikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
3 §Lievä sodankäyntirikos
Jos sodankäyntirikos, huomioon ottaen aiheutettu seuraus tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä sodankäyntirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
4 §Ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa
Joka rikkoo tai jättää täyttämättä sen, mitä Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten tai yleisesti tunnustettujen ja vakiintuneiden kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaan on noudatettava haavoittuneiden, sairaiden tai hädänalaiseen tilaan joutuneiden aseman turvaamiseksi, sotavankien kohtelussa tai siviilihenkilöiden suojelussa sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana, on tuomittava ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Ellei tässä pykälässä tarkoitettu teko, huomioon ottaen rikkomisen laatu, aiheutettujen seurausten vähäisyys tai muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vakava, rikoksentekijää ei tuomita ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa tai sen yrittämisestä, vaan niistä muista rikoksista, jotka teko käsittää.
5 §Törkeä ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa
Jos ihmisoikeuksien loukkaamisessa poikkeuksellisissa oloissa
saatetaan useita ihmisiä hengenvaaraan tai
rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
6 §Joukkotuhonta
Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain
surmaa ryhmän jäseniä,
aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,
ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,
pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen tai
muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,
on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
7 §Joukkotuhonnan valmistelu
Joka 6 §:ssä mainitussa tarkoituksessa
sopii toisen kanssa joukkotuhonnan tekemisestä tai
laatii joukkotuhontasuunnitelman,
on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
8 §Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
9 §Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
12 lukuMaanpetosrikoksista
1 §Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
2 §Sotaan yllyttäminen
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
3 §Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
liittyy vihollisen asevoimiin,
osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.
4 §Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §Vakoilu
Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.
Yritys on rangaistava.
Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.
6 §Törkeä vakoilu
Jos vakoilu
tehdään poikkeuksellisissa oloissa,
koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai
on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa
ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
7 §Turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
8 §Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
9 §Luvaton tiedustelutoiminta
Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
10 §Puolueettomuusmääräysten rikkominen
Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
11 §Maanpetoksellinen yhteydenpito
Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
13 lukuValtiopetosrikoksista
1 §Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
2 §Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
3 §Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.
4 §Laiton sotilaallinen toiminta
Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
14 lukuRikoksista poliittisia oikeuksia vastaan
1 §Vaalirikos
Joka väkivallalla tai uhkauksella vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa toisen äänestämiseen tai ehdokkaaksi asettumiseen yleisissä vaaleissa tai yleisessä äänestyksessä, on tuomittava vaalirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
2 §Vaalilahjonta
Joka
lupaa, tarjoaa tai antaa toiselle palkkion tai muun edun taivuttaakseen toisen äänestämään yleisissä vaaleissa tai yleisessä äänestyksessä tietyllä tavalla tai jättämään äänestämättä taikka
vaatii palkkion tai muun edun äänestämisestä tai äänestämättä jättämisestä yleisissä vaaleissa tai yleisessä äänestyksessä,
on tuomittava vaalilahjonnasta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
3 §Vilpillinen äänestäminen
Joka yleisissä vaaleissa tai yleisessä äänestyksessä äänestää ilman äänioikeutta, toisen nimissä tai useamman kuin yhden kerran, on tuomittava vilpillisestä äänestämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
4 §Vaalituloksen vääristäminen
Joka aiheuttaakseen sen, että yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen tulos ei ole oikea tai että sitä ei saada selville,
laskee väärin ääniä,
hävittää, turmelee, piilottaa tai lisää äänestyslippuja tai muuttaa niihin tehtyjä merkintöjä taikka
muulla niihin rinnastettavalla tavalla puuttuu yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen asianmukaiseen toimittamiseen,
on tuomittava vaalituloksen vääristämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §Poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen
Joka väkivallalla tai vakavan vaaran toisen hyvinvoinnille käsittävällä uhkauksella estää toista
ilmaisemasta mielipidettään yleisistä asioista niitä varten tarkoitetussa kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti,
osallistumasta yleisiä asioita varten järjestettyyn kokoukseen, kulkueeseen tai muuhun tilaisuuteen tai
perustamasta yhdistyksen yleisiä asioita varten taikka liittymästä tai kuulumasta sellaiseen tai toimimasta siinä,
on tuomittava poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa tarkoitetulla tavalla saa toisen vastoin tahtoaan ilmaisemaan mielipiteensä yleisistä asioista kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti, osallistumaan yleisiä asioita varten järjestettyyn tilaisuuteen taikka liittymään tai kuulumaan sellaisia asioita varten perustettuun yhdistykseen tai toimimaan tällaisessa yhdistyksessä.
Yritys on rangaistava.
6 §Kokouksen estäminen
Joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää yleisiä asioita varten tarkoitetun kokouksen, kulkueen tai tilaisuuden järjestämisen, on tuomittava kokouksen estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
7 §Määritelmäsäännös
Yleisillä vaaleilla tarkoitetaan tässä luvussa valtiollisia vaaleja, maakuntapäivävaaleja, kunnallisia vaaleja ja yleisiä kirkollisia vaaleja. Yleisellä äänestyksellä tarkoitetaan tässä luvussa valtiollista tai kunnallista kansanäänestystä.
16 lukuRikoksista julkista viranomaista ja yleistä järjestystä vastaan
7 §
Joka tehdäkseen tässä tai 12 luvussa tarkoitetun rikoksen värvää tai kokoaa aseellista väkeä, on tuomittava yleisen järjestyksen aseellisesta rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
8 §
Joka 1 momentissa sanotuin tavoin kehottaa tai koettaa vietellä joukkotuhontaan, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen, maanpetokseen, törkeään maanpetokseen, vakoiluun, törkeään vakoiluun, valtiopetokseen, törkeään valtiopetokseen, kapinaan, murhaan, tappoon, surmaan, ryöstöön, törkeään ryöstöön, 34 luvun 1―6 tai 11 §:ssä mainittuun rikokseen taikka 45 luvun 5, 8, 10, 18 tai 20 §:ssä tarkoitettuun vaaralliseen sotilasrikokseen, on tuomittava julkisesta kehottamisesta törkeään rikokseen vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
16 §
Joka luvattomasti ottaa paikaltaan tai turmelee viranomaisen yleisesti nähtäville asettaman julkisen kuulutuksen, on tuomittava julkisen kuulutuksen hävittämisestä sakkoon.
19 §
Joka tietää Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmisryöstön, panttivangin ottamisen, rahanväärennyksen, törkeän rahanväärennyksen, 34 luvun 1―6 tai 11 §:ssä mainitun rikoksen taikka törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
21 lukuHenkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista
1 §Tappo
Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
2 §Murha
Jos tappo tehdään
vakaasti harkiten,
erityisen raa'alla tai julmalla tavalla,
vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
3 §Surma
Jos tappo, huomioon ottaen rikoksen poikkeukselliset olosuhteet, rikoksentekijän vaikuttimet tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava surmasta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
4 §Lapsensurma
Nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §Pahoinpitely
Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
6 §Törkeä pahoinpitely
Jos pahoinpitelyssä
aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai
käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
7 §Lievä pahoinpitely
Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.
8 §Kuolemantuottamus
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
9 §Törkeä kuolemantuottamus
Jos kuolemantuottamuksessa kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kuolemantuottamuksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
10 §Vammantuottamus
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
11 §Törkeä vammantuottamus
Jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
12 §Tappeluun osallistuminen
Joka ruumiillista väkivaltaa tekemällä tai muulla teolla osallistuu tappeluun tai hyökkäykseen, johon useat ottavat osaa ja jossa joku surmataan tai jollekulle tahallaan aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus, on tuomittava, jos hänen oli syytä varoa tällaisen seurauksen aiheutuvan tappelusta tai hyökkäyksestä, tappeluun osallistumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
13 §Vaaran aiheuttaminen
Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
14 §Heitteillepano
Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
15 §Pelastustoimen laiminlyönti
Joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää, on tuomittava pelastustoimen laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
16 §Syyteoikeus
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä lievästä pahoinpitelystä, joka on kohdistunut viisitoista vuotta täyttäneeseen henkilöön, eikä vammantuottamuksesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi.
17 §Toimenpiteistä luopuminen
Jos pahoinpitelyssä rikoksen asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nostettaisi, virallisella syyttäjällä on oikeus jättää syyte nostamatta, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista.
25 lukuVapauteen kohdistuvista rikoksista
1 §Vapaudenriisto
Joka sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä, on tuomittava vapaudenriistosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
2 §Törkeä vapaudenriisto
Jos vapaudenriistossa
vapaudenmenetystä jatketaan yli kolmen vuorokauden,
aiheutetaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle tai
käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa
ja vapaudenriisto on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vapaudenriistosta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
3 §Ihmisryöstö
Joka
väkivallalla, uhkauksella tai kavaluudella ottaa valtaansa toisen saattaakseen hänet ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin tai pakkotyöhön,
väkivallalla, uhkauksella tai kavaluudella ottaa valtaansa viittätoista vuotta nuoremman lapsen käyttääkseen häntä ihmiskaupan kohteena taikka
alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia taikka käy kauppaa orjilla,
on tuomittava, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä, ihmisryöstöstä vankeuteen
vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.
4 §Panttivangin ottaminen
Joka riistää toiselta vapauden pakottaakseen jonkun muun tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin uhalla, ettei panttivankia vapauteta tai että hänet surmataan tai hänen terveyttään vahingoitetaan, on tuomittava, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä, panttivangin ottamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §Lapsen omavaltainen huostaanotto
Jos kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi tai huoltaja taikka lapselle läheinen henkilö omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa tai muun edellä mainitun henkilön huostaan siltä, jonka huostassa lapsi on, hänet on tuomittava lapsen omavaltaisesta huostaanotosta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
6 §Tuottamuksellinen vapaudenriisto
Joka huolimattomuudesta aiheuttaa toiselle vapaudenmenetyksen, on tuomittava, jollei teko huomioon ottaen sen aiheuttama haitta tai vahinko ole vähäinen, tuottamuksellisesta vapaudenriistosta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Tuottamuksellisesta vapaudenriistosta tuomitaan myös se, joka oikeudettomasti, pitäen sitä oikeutenaan, riistää toiselta vapauden, jollei teko huomioon ottaen sen aiheuttama haitta tai vahinko ole vähäinen.
7 §Laiton uhkaus
Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
8 §Pakottaminen
Joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pakottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
9 §Syyteoikeus
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä tuottamuksellisesta vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta eikä pakottamisesta, ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi tai ellei laittoman uhkauksen tai pakottamisen tekemiseen ole käytetty hengenvaarallista välinettä taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä lapsen omavaltaisesta huostaanotosta, jos se olisi vastoin lapsen etua. Ennen syytteen nostamista on kuultava sen kunnan sosiaalilautakuntaa, jossa lapsella on asuinpaikka tai jossa lapsi oleskelee tai jolla muuten ilmeisesti on parhaat tiedot lapsesta.
34 lukuYleisvaarallisista rikoksista
1 §Tuhotyö
Joka
sytyttää tulipalon,
räjäyttää jotakin taikka
saa aikaan vedentulvan tai luonnontilan muun mullistuksen
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava tuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Tuhotyöstä tuomitaan myös se, joka omaisuutta vahingoittamalla tai tuhoamalla taikka tuotanto-, jakelu- tai tietojärjestelmän toimintaan oikeudettomasti puuttumalla aiheuttaa vakavan vaaran energiahuollolle, yleiselle terveydenhuollolle, maanpuolustukselle, oikeudenhoidolle tai muulle näihin rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle.
Yritys on rangaistava.
2 §Liikennetuhotyö
Joka
tuhoaa kulkuneuvon tai sen välineistön taikka kulkuväylän, liikenteen ohjausmerkin tai muun liikenteen laitteiston taikka vahingoittaa tai muuntaa niitä,
antaa liikenteeseen liittyvän väärän tiedon tai
tekee kulkuneuvossa, lentokentällä tai liikenteen ohjailutehtävissä olevaa henkilöä kohtaan väkivaltaa taikka uhkaa häntä väkivallalla
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa liikenteessä, eikä teko ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, on tuomittava liikennetuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
3 §Törkeä tuhotyö
Jos tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään
aiheuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa,
aiheuttaen jollekin yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle uhkaavan vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden vuoksi taikka muusta syystä erityisen vakavaa vaaraa taikka
sodan tai muiden poikkeusolojen aikana
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä tuhotyöstä vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
4 §Terveyden vaarantaminen
Joka
myrkyttämällä tai muulla vastaavalla tavalla saattaa terveydelle vaaralliseksi elintarvikkeen tai muun ihmisten nautittavaksi tai käytettäväksi tarkoitetun aineen taikka pitää sellaista vaaralliseksi saatettua ainetta muiden saatavilla,
levittää vakavaa sairautta,
käyttää säteilylähdettä säteilylain (591/91) vastaisesti tai
käyttää ydinainetta tai ydinjätettä taikka toimii ydinenergiaa käytettäessä ydinenergialain (990/87) vastaisesti
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa, on tuomittava terveyden vaarantamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §Törkeä terveyden vaarantaminen
Jos terveyden vaarantaminen tehdään aiheuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä terveyden vaarantamisesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
6 §Ydinräjähderikos
Joka tuo maahan taikka täällä valmistaa tai räjäyttää ydinräjähteen tai pitää sellaista hallussaan, on tuomittava ydinräjähderikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
7 §Yleisvaaran tuottamus
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta tekee 1, 2 tai 4 §:ssä mainitun teon, on tuomittava, jos asianomaisessa säännöksessä tarkoitettu vaara johtuu tekijän huolimattomuudesta, yleisvaaran tuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yleisvaaran tuottamuksesta tuomitaan myös se, joka huolimattomuudesta tekee 6 §:ssä tarkoitetun teon.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta yleisvaaran tuottamuksesta voidaan jättää syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä omalla toiminnallaan poistaa vaaran, ennen kuin vaaratilanteesta on aiheutunut olennaista vahinkoa.
8 §Törkeä yleisvaaran tuottamus
Jos yleisvaaran tuottamuksessa aiheutetaan suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
9 §Yleisvaarallisen rikoksen valmistelu
Joka tehdäkseen 1―5 §:ssä tarkoitetun rikoksen pitää hallussaan pommia, muuta räjähdettä taikka vaarallista laitetta tai ainetta, on tuomittava yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka tehdäkseen ydinräjähderikoksen hankkii ydinräjähteen valmistukseen tarvittavia laitteita tai aineita taikka siihen tarvittavan valmistuskaavan tai -piirustuksen.
10 §Perätön vaarailmoitus
Joka tekee pommista, tulipalosta, merihädästä, suuronnettomuudesta tai muusta vastaavasta hädästä tai vaarasta perättömän ilmoituksen, joka on omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuustoimen taikka pakokauhua, on tuomittava perättömästä vaarailmoituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
11 §Aluksen kaappaus
Joka väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten oikeudettomasti
puuttuu lennolla olevan ilma-aluksen tai kauppamerenkulussa olevan aluksen ohjaukseen tai
ottaa lento- tai meriturvallisuutta vaarantavalla tavalla ilma-aluksen tai kauppamerenkulussa olevan aluksen määräysvaltaansa,
on tuomittava aluksen kaappauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Jos aluksen kaappaus on aiheuttanut vain vähäistä vaaraa lento- tai meriturvallisuudelle ja rikos, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen laatu tai muut tekoon liittyvät seikat, on myös kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijää ei tuomita aluksen kaappauksesta, vaan niistä muista rikoksista, jotka teko käsittää.
38 lukuTieto- ja viestintärikoksista
1 §Salassapitorikos
Joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti
paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, taikka
käyttää tällaista salaisuutta omaksi tai toisen hyödyksi,
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan, salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
2 §Salassapitorikkomus
Jos salassapitorikos, huomioon ottaen teon merkitys yksityisyyden tai luottamuksellisuuden suojan kannalta taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava salassapitorikkomuksesta sakkoon.
Salassapitorikkomuksesta tuomitaan myös se, joka on syyllistynyt sellaiseen 1 §:ssä tarkoitettuun salassapitovelvollisuuden rikkomiseen, joka on erikseen säädetty salassapitorikkomuksena rangaistavaksi.
3 §Viestintäsalaisuuden loukkaus
Joka oikeudettomasti
avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä,
salaa teknisen erikoislaitteen avulla kuuntelee tai salaa teknisellä laitteella tallentaa toisen puhetta, joka ei ole hänen tietoonsa eikä muidenkaan ulkopuolisten tietoon tarkoitettu, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole ollut syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan, taikka
hankkii tiedon televerkossa välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta,
on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
4 §Törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus
Jos viestintäsalaisuuden loukkauksessa
rikoksentekijä käyttää rikoksen tekemisessä hyväksi asemaansa teletoimintalaissa (183/87) tarkoitetun yleistä teletoimintaa harjoittavan laitoksen palveluksessa tai muuta erityistä luottamusasemaansa,
rikoksentekijä käyttää rikoksen tekemistä varten suunniteltua tai muunnettua tietojenkäsittelyohjelmaa tai teknistä erikoislaitetta tai rikos muuten tehdään erityisen suunnitelmallisesti taikka
rikoksen kohteena oleva viesti on sisällöltään erityisen luottamuksellinen taikka teko huomattavasti loukkaa yksityisyyden suojaa
ja viestintäsalaisuuden loukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §Tietoliikenteen häirintä
Joka puuttumalla postiliikenteessä taikka tele- tai radioviestinnässä käytettävän laitteen toimintaan, lähettämällä ilkivaltaisessa tarkoituksessa radiolaitteella tai televerkossa häiritseviä viestejä tai muulla vastaavalla tavalla oikeudettomasti estää tai häiritsee postiliikennettä taikka tele- tai radioviestintää, on tuomittava tietoliikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
6 §Törkeä tietoliikenteen häirintä
Jos tietoliikenteen häirinnässä
rikoksentekijä käyttää rikoksen tekemisessä hyväksi asemaansa teletoimintalaissa tarkoitetun yleistä teletoimintaa, kaapelilähetystoiminnasta annetun lain (307/87) mukaista kaapelilähetystoimintaa tai yleisradiotoimintaa harjoittavan laitoksen palveluksessa tai muuta erityistä luottamusasemaansa taikka
rikoksella estetään tai häiritään hätäkutsujen radioviestintää tai muuta sellaista tele- tai radioviestintää, jota harjoitetaan ihmishengen turvaamiseksi,
ja tietoliikenteen häirintä on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä tietoliikenteen häirinnästä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
7 §Lievä tietoliikenteen häirintä
Jos tietoliikenteen häirintä, huomioon ottaen aiheutetun häiriön laatu tai määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä tietoliikenteen häirinnästä sakkoon.
8 §Tietomurto
Joka käyttämällä hänelle kuulumatonta käyttäjätunnusta taikka turvajärjestelyn muuten murtamalla oikeudettomasti tunkeutuu tietojärjestelmään, jossa sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla käsitellään, varastoidaan tai siirretään tietoja, taikka sellaisen järjestelmän erikseen suojattuun osaan, on tuomittava tietomurrosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Tietomurrosta tuomitaan myös se, joka tietojärjestelmään tai sen osaan tunkeutumatta teknisen erikoislaitteen avulla oikeudettomasti ottaa selon 1 momentissa tarkoitetussa tietojärjestelmässä olevasta tiedosta.
Yritys on rangaistava.
Tätä pykälää sovelletaan ainoastaan tekoon, josta ei ole muualla laissa säädetty ankarampaa tai yhtä ankaraa rangaistusta.
9 §Henkilörekisteririkos
Joka henkilörekisterilain (471/87) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti
tallettaa henkilörekisteriin tietoja sellaisista henkilöistä, joilla ei ole asiallista yhteyttä rekisterinpitäjän toimintaan,
tallettaa henkilörekisteriin arkaluonteisia tietoja,
antamalla rekisteröidylle väärän tai harhaanjohtavan tiedon estää tai yrittää estää rekisteröityä käyttämästä hänelle kuuluvaa henkilörekisterin tarkastusoikeutta,
käyttää henkilörekisteriä tai sen tietoja muuhun kuin lain mukaisesti määriteltyihin käyttötarkoituksiin,
luovuttaa henkilörekisteristä henkilötietoja taikka
yhdistää henkilörekistereitä
ja siten loukkaa rekisteröidyn yksityisyyden suojaa tai aiheuttaa hänelle muuta vahinkoa tai olennaista haittaa, on tuomittava henkilörekisteririkoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
10 §Syyteoikeus
Jos salassapitorikoksen tai salassapitorikkomuksen kohteena on yksityisen henkilökohtaisia tai taloudellisia oloja taikka elinkeinoa koskeva seikka, virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä tästä teosta, ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi taikka ellei rikoksentekijä rikoksen tehdessään ole ollut yleistä posti- tai teletoimintaa harjoittavan laitoksen palveluksessa taikka erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä viestintäsalaisuuden loukkauksesta, törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta tai tietomurrosta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi tai ellei rikoksentekijä rikoksen tehdessään ole ollut yleistä posti- tai teletoimintaa harjoittavan laitoksen palveluksessa taikka erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.
Virallisen syyttäjän on ennen henkilörekisteriin kohdistuvaa salassapitorikosta, salassapitorikkomusta, viestintäsalaisuuden loukkausta, törkeää viestintäsalaisuuden loukkausta tai tietomurtoa taikka henkilörekisteririkosta koskevan syytteen nostamista kuultava tietosuojavaltuutettua. Tuomioistuimen on tällaista rikosta koskevaa asiaa käsitellessään varattava tietosuojavaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi.
40 lukuVirkarikoksista ja julkisyhteisön työntekijän rikoksista
5 §Virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden
Jos virkamies tai julkisyhteisön työntekijä tahallaan palvelussuhteensa aikana tai sen päätyttyä oikeudettomasti
paljastaa sellaisen tiedon, joka on yleisten asiakirjain julkisuudesta annettujen säännösten mukaan salassa pidettävä, tai muun sellaisen palvelussuhteessaan tietoonsa saaman seikan, jota lain tai asetuksen nimenomaisen säännöksen tai viranomaisen lain nojalla erikseen antaman määräyksen mukaan ei saa ilmaista, tai
käyttää omaksi tai toisen hyödyksi sellaista tietoa,
hänet on tuomittava, jollei teosta ole muualla säädetty ankarampaa rangaistusta, virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
Jos virkamies tai julkisyhteisön työntekijä huolimattomuudesta tai varomattomuudesta syyllistyy 1 momentissa tarkoitettuun tekoon, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava, jollei teosta ole muualla säädetty ankarampaa rangaistusta, tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
42 lukuValtion turvallisuutta tahi yleistä järjestystä varten annettujen määräysten rikkomisesta
7 §
Joka yleisellä tiellä, kadulla, kulkuväylällä tai muussa julkisessa paikassa taikka julkisessa toimituksessa tai yleisessä kokouksessa meluamalla tai kiroamalla häiritsee rauhaa taikka harjoittaa muuta ilkivaltaa, on tuomittava ilkivallasta sakkoon.
44 lukuHengen, terveyden tahi omaisuuden suojelemiseksi annettujen määräysten
9 §
Joka kuljettaessaan junaa tai toimiessaan muussa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo junaturvallisuutta koskevia määräyksiä ja siten aiheuttaa vaaraa toisen turvallisuudelle tai omaisuudelle, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta, junaturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
14 §
Joka huomattavasti haittaa yleisen ilma-, raide- tai vesiliikenteen kulkua, on tuomittava liikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Tieliikenteen ja raitiovaunuliikenteen häirinnästä säädetään tieliikennelaissa (267/81).
45 lukuSotilasrikoksista
20 §
Sotilas, joka sota-aikana karkaa vihollisen puolelle tai ilman pakottavaa syytä antautuu viholliselle, on tuomittava, jollei hän samalla tee törkeää maanpetosta tai sitä yritä, sotakarkuruudesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
47 lukuTyörikoksista
1 §Työturvallisuusrikos
Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta
rikkoo työturvallisuusmääräyksiä tai
aiheuttaa työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan taikka mahdollistaa työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen laiminlyömällä valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista alaisessaan työssä tai jättämällä huolehtimatta taloudellisista, toiminnan järjestämistä koskevista tai muista työsuojelun edellytyksistä,
on tuomittava työturvallisuusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Rangaistus kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja vaaran aiheuttamisesta säädetään 21 luvun 8―12 §:ssä.
2 §Työaikasuojelurikos
Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
työntekijän vahingoksi laiminlyö työaika- tai vuosilomakirjanpidon, pitää sitä väärin, muuttaa, kätkee tai hävittää sen taikka tekee sen mahdottomaksi lukea tai
menettelee työaika- tai vuosilomalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta, määräyksestä tai kiellosta huolimatta,
on tuomittava työaikasuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
3 §Työsyrjintä
Työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka
uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
on tuomittava työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
4 §Työntekijöiden edustajan oikeuksien loukkaaminen
Työnantaja tai tämän edustaja, joka ilman laissa säädettyä tai työehto- tai virkaehtosopimuksessa määrättyä perustetta irtisanoo, muuten erottaa tai lomauttaa luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetussa laissa (725/90) tarkoitetun henkilöstön edustajan tai muuttaa hänen työsuhteensa osa-aikaiseksi, on tuomittava, jollei teko ole työsyrjintänä rangaistava, työntekijöiden edustajan oikeuksien loukkaamisesta sakkoon.
5 §Työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaaminen
Työnantaja tai tämän edustaja taikka työntekijä, joka estää sen, että
työntekijä perustaa luvallisen ammatillisen tai poliittisen yhdistyksen tai käyttää oikeuttaan liittyä tai kuulua sellaiseen tai toimia siinä taikka
työntekijät tai heidän ammattijärjestönsä asettavat tai valitsevat työpaikalle luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai henkilöstön edustajan konserniyhteistyössä,
on tuomittava työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta sakkoon.
Työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tuomitaan myös se, joka pakottaa työntekijän liittymään tai kuulumaan ammatilliseen tai poliittiseen yhdistykseen.
Yritys on rangaistava.
6 §Työnvälitysrikos
Joka perii maksun työllistymiseen suoranaisesti tähtäävistä työnvälityspalveluista henkilöasiakkaalta tai työnvälityksestä merenkulkijoille, on tuomittava työnvälitysrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Työnvälitysrikoksesta tuomitaan myös se, joka vastoin työsuojeluviranomaisen kieltoa jatkaa työvoiman vuokrausta ulkomaille tai tätä koskevaa julkista ilmoittelua.
7 §Vastuun kohdentuminen
Tässä luvussa rangaistavaksi säädetystä työnantajan tai tämän edustajan menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.
8 §Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan
työnantajalla sitä, joka työsuhteessa taikka virka- tai siihen rinnastettavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa teettää työtä, sekä sitä, joka tosiasiallisesti käyttää työnantajalle kuuluvaa päätösvaltaa,
työnantajan edustajalla työnantajana olevan oikeushenkilön lakimääräisen tai muun päättävän elimen jäsentä sekä sitä, joka työnantajan sijasta johtaa tai valvoo työtä,
työntekijällä sitä, joka on työsuhteessa taikka virka- tai siihen rinnastettavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa työnantajaan, sekä
työturvallisuusmääräyksillä työturvallisuuslakiin (299/58), työterveyshuoltolakiin (743/78) tai muuhun työturvallisuutta koskevaan lakiin sisältyviä tai tällaisen lain nojalla annettuja, työn turvallisuutta tai terveellisyyttä koskevia säännöksiä tai yleisiä määräyksiä, joita on noudatettava toisen suojelemiseksi.
Mitä 1 ja 7 §:ssä säädetään työnantajan ja tämän edustajan vastuusta, on vastaavasti sovellettava muihin työturvallisuuslain 1 ja 2 §:ssä tarkoitettujen töiden teettäjiin ja heidän edustajiinsa, saman lain 4 §:ssä tarkoitettuihin henkilöihin sekä lain 5 ja 6 §:ssä tarkoitettuihin henkilöihin ja heidän edustajiinsa.
48 lukuYmpäristörikoksista
1 §Ympäristön turmeleminen
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta, säteilyä tai muuta sellaista lain tai sen nojalla annetun säännöksen taikka yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti,
valmistaa, luovuttaa, kuljettaa, käyttää, käsittelee tai säilyttää ainetta, valmistetta tai tuotetta taikka käyttää laitetta ilmansuojelulain (67/82) nojalla annetun yleisen määräyksen vastaisesti taikka jätelain (1072/93) 60 §:n 1 momentissa mainitun säännöksen tai jätelain nojalla annetun yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen tai kiellon vastaisesti taikka laiminlyö jätelain mukaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuutensa taikka
tuo maahan, vie maasta tai siirtää Suomen alueen kautta jätettä jätelain tai sen nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti tai jätelain 45 §:n 1 momentissa mainitun jätteensiirtoasetuksen 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla taikka tuo ainetta, valmistetta tai tuotetta maahan vastoin ilmansuojelulain nojalla annettua yleistä määräystä
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle, on tuomittava ympäristön turmelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun tahallisen rikoksen yritys on rangaistava.
Ympäristön turmelemisesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla muuttamaan ympäristöä vastoin suojametsistä annetun lain (196/22), rakennuslain (370/58), vesilain (264/61) tai maa-aineslain (555/81) säännöksiä taikka näiden lakien nojalla annettuja säännöksiä, yleisiä tai yksittäistapausta koskevia määräyksiä taikka kaavaa tai lupaa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista.
2 §Törkeä ympäristön turmeleminen
Jos ympäristön turmelemisessa
ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus tai muut seikat taikka
rikos tehdään 1 §:ssä tarkoitetun menettelyn johdosta saadusta viranomaisen määräyksestä tai kiellosta huolimatta
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ympäristön turmelemisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritykseen on vastaavasti sovellettava, mitä 1 §:ssä on yrityksestä säädetty.
3 §Ympäristörikkomus
Jos ympäristön turmeleminen, huomioon ottaen ympäristölle tai terveydelle aiheutetun vaaran tai vahingon vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava ympäristörikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Ympäristörikkomuksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo meluntorjuntalain (382/87) 9, 10 tai 15 §:n nojalla annettuja määräyksiä taikka jättää tekemättä mainitun lain 13 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen.
Ympäristörikkomuksesta tuomitaan niin ikään se, joka laiminlyö ympäristölupamenettelylain (735/91) 3 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden hakea ympäristölupaa, jollei teko ole ympäristön turmelemisena rangaistava.
4 §Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen
Joka muusta kuin törkeästä huolimattomuudesta
puuttuu ympäristöön 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetulla tavalla taikka
rikkoo jätelakia tai ilmansuojelulakia tai niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä 1 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla
siten, että ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus ja muut seikat, on tuomittava tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
5 §Luonnonsuojelurikos
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
oikeudettomasti hävittää tai turmelee luonnonsuojelulaissa (71/23) tai sen nojalla suojeltavaksi tai rauhoitetuksi säädetyn tai määrätyn taikka toimenpidekieltoon määrätyn luonnonalueen, eläimen, kasvin tai muun luontoon kuuluvan kohteen taikka
luonnonsuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen vastaisesti erottaa ympäristöstään taikka tuo maahan, vie maasta tai kuljettaa Suomen alueen kautta kohteen taikka myy, luovuttaa, ostaa tai ottaa vastaan kohteen, joka on mainitulla tavalla erotettu ympäristöstään, tuotu maahan tai viety maasta,
on tuomittava luonnonsuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Luonnonsuojelurikoksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käyttää suomalaista alusta valaanpyyntiin taikka rikkoo valaiden suojelusta annetun lain (1112/82) 2 §:n maahantuontikieltoa taikka 3 §:n rauhoitussäännöstä tai haltuunottokieltoa.
Luonnonsuojelurikoksena ei kuitenkaan pidetä tekoa, jonka merkitys luonnonsuojelun kannalta on vähäinen.
Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava.
6 §Rakennussuojelurikos
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ilman laissa edellytettyä lupaa purkaa, hävittää, turmelee tai peittää rakennettuun ympäristöön kuuluvan kohteen, joka on
rakennuslaissa tai sen nojalla annetulla määräyksellä suojeltu tai
rakennussuojelulain (60/85) nojalla suojeltu tai päätetty asettaa toimenpidekieltoon,
on tuomittava rakennussuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Rakennussuojelurikoksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta purkaa, hävittää tai turmelee muinaismuistolaissa (295/63) tarkoitetun kiinteän muinaisjäännöksen taikka aluksen hylyn tai sen osan ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti.
Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava.
7 §Vastuun kohdentuminen
Tässä luvussa rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.
8 §Vanhentuminen
Muiden ympäristörikosten kuin ympäristörikkomuksen lyhin vanhentumisaika on kymmenen vuotta.
9 §Oikeushenkilön rangaistusvastuu
Tässä luvussa mainittuihin rikoksiin sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään.
49 lukuEräiden aineettomien oikeuksien loukkaamisesta
1 §Tekijänoikeusrikos
Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/61) tai oikeudesta valokuvaan annetun lain (405/61) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta
kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen,
kirjallisen tai taiteellisen teoksen esitykseen,
äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle ääni on otettu,
radio- tai televisiolähetykseen,
luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, taikka
valokuvaan,
on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, tuo maahan yleisölle levitettäväksi ulkomailla valmistetun tai jäljennetyn 1 momentissa tarkoitetun teoksen tai valokuvan kappaleen, äänilevyn tai muun laitteen taikka luettelon, taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, ja jonka hän tietää valmistetuksi tai jäljennetyksi sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen tai jäljentäminen Suomessa tehtynä olisi ollut rangaistavaa 1 momentin tai tekijänoikeuslain 56 a §:n taikka oikeudesta valokuvaan annetun lain 18 a §:n mukaan.
2 §Teollisoikeusrikos
Joka tavaramerkkilain (7/64), patenttilain (550/67), mallioikeuslain (221/71), yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin annetun lain (32/91), hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain (800/91) tai kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain (789/92) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa,
oikeutta tavaran tunnusmerkkiin,
patentin tuottamaa yksinoikeutta,
mallioikeutta,
oikeutta piirimalliin,
hyödyllisyysmallioikeutta tai
kasvinjalostajanoikeutta,
on tuomittava teollisoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
3 §Syyteoikeus
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä tässä luvussa tarkoitetusta rikoksesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995.
Mitä 38 luvun 1 ja 2 §:ssä säädetään, sovelletaan, jollei rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:stä muuta johdu, aikaisempien säännösten asemesta myös sellaiseen salassapitovelvollisuuden rikkomisena pidettävään tekoon, johon ennen tämän lain voimaantuloa on ollut sovellettava muualla kuin rikoslaissa olevaa rangaistussäännöstä.
Mitä 48 luvun 1―4 §:ssä säädetään, sovelletaan myös sellaisen jätehuoltolain (673/78) nojalla annetun määräyksen rikkomiseen, jota jätelain 78 §:n mukaan on noudatettava jätelain voimaantulon jälkeen.
Tämän lain voimaan tullessa vesituomioistuimissa tai korkeimmassa oikeudessa vireillä olevien vesilain (264/61) rikkomista koskevien asioiden oikeuspaikka määräytyy aikaisemman lain mukaan, kunnes ne on lainvoimaisesti ratkaistu.
Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 1995
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIOikeusministeriSauli Niinistö