1372/1990

Annettu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1990

Valtioneuvoston päätös kananmunien haudontojen rajoittamisesta

Valtioneuvosto on kananmunien haudontojen rajoittamisesta 7 päivänä huhtikuuta 1977 annetun lain (303/77) 2§:n nojalla maa- ja metsätalousministeriön esittelystä päättänyt:

1 §

Kananmunien koneellista haudontaa saadaan 1.1.-31.12.1991 harjoittaa enintään sellaisessa laajuudessa, että hautomon kuoriutuvien poikasten lukumäärä vuoden 1991 aikana on enintään 95 prosenttia voimassa olleiden haudontarajoitusten puitteissa hautomossa vuoden 1978 aikana kuoriutuneiden poikasten määrästä.

Edellä säädetystä poiketen voi hautomon kuoriutuvien poikasten lukumäärä vuoden 1991 aikana olla enintään 300 000 kappaletta, mikäli hautomossa voimassa olleiden haudontarajoitusten puitteissa vuonna 1978 kuoriutuneiden poikasten lukumäärä oli enintään 300 000 kappaletta.

Kananmunien koneellista haudontaa saadaan edellä säädetystä poiketen kuitenkin harjoittaa sellaisessa laajuudessa, että hautomossa kuoriutuvien poikasten lukumäärä vuoden 1991 aikana voi olla enintään 600 000 kappaletta, mikäli hautomo on perustettu tai sitä on hautoma- tai kuoriutumiskoneita lisäämällä laajennettu ennen tammikuun 1 päivää 1976 ja hautomon kuoriutuneiden poikasten lukumäärä vuosina 1976-1977 oli tilapäisesti merkittävästi laskenut ennalta arvaamattomasta syystä.

Kuoriutuneiden poikasten lukumäärään ei kuitenkaan lasketa Suomen Siipikarjaliiton sinisellä tai kirkkaalla siipimerkillä varustettuja poikasia.

2 §

Uusia kananmunien hautomoja ei saa perustaa 1.1.-31.12.1991.

Maatilahallitus voi kuitenkin hakemuksesta myöntää luvan toimivan hautomon laajentamiseen siten, että kuoriutuvien poikasten lukumäärä hautomossa on enintään 300 000 kappaletta vuonna 1991.

Kyseinen hakemus tulee toimittaa maatilahallitukselle viimeistään kesäkuun 30 päivänä 1991.

3 §

Maatilahallituksen on ilmoitettava 31.1.1991 mennessä kunkin kananmunien koneellista haudontaa harjoittavan yrityksen suurin sallittu kuoriutuvien poikasten lukumäärä vuonna 1991 sille maatalouspiirille ja sen kunnan maatalouslautakunnalle, jonka alueella hautomo sijaitsee.

4 §

Tätä päätöstä ei sovelleta kananmunien haudontaan broilereiden tuottamista, kananpoikasten maasta vientiä tai lääketieteellisiä tarkoituksia varten eikä myöskään julkisen laitoksen tutkimustoimintaan liittyvään haudontaan.

5 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.

Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1990

Maa- ja metsätalousministeri
Toivo T. Pohjala

Esittelijä
Hilkka Hakatie

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.