301./1927

Annettu Helsingissä, 15 päivänä marraskuuta 1927.

Laki 23 päivänä helmikuuta 1923 annetun luonnonsuojelulain muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 23 päivänä helmikuuta 1923 annetun luonnonsuojelulain 1 ja 21 § näin kuuluviksi:

1 §.

Valtiolle kuuluva alue voidaan sen luonnon säilyttämiseksi koskemattomana erottaa yleiseksi suojelualueeksi. Päätös tästä tehdään lailla.

Samassa järjestyksessä voidaan myöskin muodostaa erityinen suojelualue luonnonkauniin tai muuten luontonsa puolesta huomattavan paikan säilyttämiseksi vastaisuutta varten sellaisenaan taikka jonkin eläin- tai kasvilajin rauhoittamiseksi.

21 §.

Järjestyssäännöt, joista puhutaan 3 §:ssä, on painettava virallisiin lehtiin sekä julkipantava sopivaan paikkaan kysymyksessä olevalla suojelualueella.

Maaherran päätös suojelualueen muodostamisesta yksityiselle kuuluvalle kiinteistölle tai luonnonsuojelun lakkauttamisesta sellaisella alueella kuulutetaan, niinkuin kunnallisista kuulutuksista on säädetty. Tiedonanto päätöksestä painetaan sen ohella virallisiin lehtiin.

Yksityisen luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta kuulutetaan, niinkuin 2 momentin ensimmäisessä lauseessa sanotaan.

Helsingissä, 15 päivänä marraskuuta 1927.

Tasavallan Presidentti
LAURI KR. RELANDER.

Opetusministeri
Julius Ailio.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.