129/1917

Annettu Helsingissä, 15 päivänä joulukuuta 1917.

Suomen Senaatin päätös, sisältävä Vaasan kauppakamariyhdistyksen sääntöjen vahvistamisen.

Suomen Senaatti on, Senaatille kuuluvan vallan nojalla, Kauppa- ja Teollisuustoimituskunnan esittelyssä, vahvistanut seuraavat Vaasan kauppakamariyhdistyksen säännöt: Vaasan kauppakamariyhdistyksen säännöt.

1 §.

Vaasan kauppakamariyhdistyksen tarkoituksena on, kauppakamareista elokuun 10 päivänä 1917 annetun asetuksen mukaisesti, perustaa ja voimassa pitää kauppakamaria Vaasan kaupungissa.

2 §.

Yhdistyksen kotipaikka: on Vaasan kaupunki.

3 §.

Yhdistyksen jäsenenä voi olla:

1) yksityinen henkilö, yhtiö, osuuskunta tai yhdistys, joka kauppakamarin toimintapiirissä harjoittaa kauppaa tai teolli- suutta, joihin elinkeinoihin myös luetaan kauppamerenkulku, vakuutus- ja pankkiliike sekä muut kaupan luontoiset elinkeinot, ynnä käsityöammatit, kotiteollisuus ja muut sentapaiset elinkeinot;

2) edellä mainitun yhtiön tai osuuskunnan hallituksen jäsen;

3) prokuristi liikkeessä, jonka omistaja voi olla yhdistyksen jäsen;

4) kauppakamarin toimintapiirissä oleva yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää jonkin 1) kohdassa mainitun elinkeinon yleisiä etuja ja oikeuksia; sekä

5) yhdistyksen tehtäviä harrastava yksityishenkilö.

4 §.

Yhdistyksen jäseneksi päästäkseen on pyrkijän kirjallisesti sitouduttava suorittamaan jäsenmaksu sekä kuluvalta että neljältä lähinnä seuraa valta kalenterivuodelta, vaikka jäsenyys sillä aikaa lakkaisikin, ellei tämä johdu kuolemasta, konkurssista tai semmoisesta erikoisseikasta, että kauppakamari harkitsee maksuvelvollisuuden pitävän lakata.

Jäsenyys lakkaa jäsenen kuollessa tai tehdessä konkurssin tai jos hänet tuomitaan kansalaisluottamuksen menettäneeksi.

Jos jäsen on saattanut itsensä syypääksi tekoon, joka sisältää rikoksen hyvää tapaa vastaan tai tuottaa hänelle epäkunnioitusta ammatissaan, voidaan hänet yhdistyksestä erottaa.

Jäsenen, joka haluaa yhdistyksestä erota, tulee siitä kauppakamarille kirjallisesti ilmoittaa viimeistään marraskuun aikana kuluvaa kalenterivuotta. Uuden jäsenen ottaminen on yhdistyksen perustauduttua kauppakamarin asia, jolla niinikään on oikeus ratkaista kysymys jäsenen erottamisesta yhdistyksestä. Päätöksen syntymiseen viimeksi mainitussa tapauksessa vaaditaan, että vähintään kolme neljännestä kauppakamarin saapuvilla olevista jäsenistä on sitä kannattanut.

5 §.

4 Vuotuinen jäsenmaksu on:

1) yksityishenkilöltä: 
a) tukkukauppiaalta tai tehtailijalta............... .    Smk. 100: - 
b) vähittäiskauppiaalta tai käsityöläiseltä ............ »       50: - 
c) muulta henkilöltä...........................................    »       50: -
2) osakeyhtiöltä: 
a) jonka osakepääoma on enintään 200,000 mk Smk. 100: — 
b) » » » »                                            1,000,000 » »          200: — 
c) » » »»                                      yli    1,000,000 » »          300: —
5) muulta yhtiöltä: 
a) tukkukauppaa tai teollisuutta harjoittavalta  Smk.  100: — 
b) vähittäiskauppaa tai käsityöammattia harjoit-      tavalta............................... ..............………»                 50: —
4) osuuskunnalta........................................ »                  50: —
5) keskusosuuskunnalta ............................................ 200: —
6) yhdistykseltä:  
a) elinkeinoa harjoittavalta ............................... Smk. 100: — 
b) joka ei harjoita elinkeinoa .............................             50: — 

Jäsenmaksu luetaan kalenterivuodelta ja on maksettava ennen helmikuun 1 päivää.

Jäsenen, joka liittyy yhdistykseen kalenterivuoden kuluessa, on jäseneksi tullessaan suoritettava maksu koko kuluvalta vuodelta.

Yksityisen henkilön, joka pitemmän aikaa, vähintään 20 vuotta, on suorittanut jäsenmaksun, voi kauppakamari vapauttaa enemmistä maksuista.

6 §.

Yhdistyksen hallituksena on kauppakamari, jolla siis on oikeus kantaa ja vastata yhdistyksen puolesta sekä muutenkin edustaa sitä.

Kauppakamariin kuuluu 21 jäsentä, jotka ynnä 12 varajäsentä valitaan yhdistyksen jäsenistä, ensimmäisen kerran kuluvaksi vuodeksi ja seuraaviksi kolmeksi kalenterivuodeksi sekä sitten kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan.

Ensimmäisellä kerralla valituista eroaa arvalla ensimmäisen kalenterivuoden päättyessä kolmannes ja seuraa van kalenterivuoden lopussa niinikään kolmannes. Jos jäsen eroaa ennen sen ajan päättymistä, joksi hänet on valittu, valitaan toinen jäsen hänen sijaansa mainitun ajan jäljellä olevaksi osaksi.

Jotta kauppakamari edustaisi mahdollisimman suurta ja monipuolista asiantuntemusta ja kokemusta, on jäsenten vaalissa noudatettava, että yhdistykseen liittyneet eri elinkeinoryhmät mikäli mahdollista tulevat edustetuiksi, kuitenkin niin että joka tapauksessa vähintään 12 jäsenen tulee edustaa tukkukauppaa ja teollisuutta.

Yhdistyksellä on oikeus vaalia varten laatia erityinen vaalijärjestys.

7 §.

Yhdistys kokoontuu kauppakamarin kutsusta vuosittain kahteen varsinaiseen kokoukseen, toiseen huhti- ja toiseen joulukuulla, sekä sitä paitsi ylimääräiseen kokoukseen, kun kauppakamari sen katsoo tarpeelliseksi.

Kutsu kokoukseen on vähintään neljätoista päivää ennen kokouspäivää julkaistava kussakin kauppakamarin toimintapiiriin kuuluvassa kaupungissa ilmoittamalla vähintään yhdessä sikäläisessä sanomalehdessä, ja on kutsussa mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Muut ilmoitukset saatetaan yhdistyksen jäsenten tiedoksi joko sanomalehdistön kautta tai muulla tavoin, niinkuin kauppakamari kussakin eri tapauksessa sopivaksi katsoo.

8 §.

Huhtikuussa pidettävän varsinaisen kokouksen asiana on:

1) käsitellä kauppakamarin vuosikertomus ja tilit sekä niiden yhteydessä olevat asiat samoin kuin päättää vastuuva- paudesta ja niistä toimenpiteistä, joita kertomus ja tilit muuten ehkä vaativat;

2) valita kauppakamarin jäsenet, viime varsinaisesta kokouksesta lähtien eronneiden sijaan; sekä

3) käsitellä muut kutsussa mainitut asiat, jotka voidaan sellaisessa, kokouksessa käsitellä.

Joulukuun varsinaisen kokouksen asiana on:

1) kauppakamarin valmisteltua asiaa vahvistaa yhdistyksen tulo- ja menoarvio seuraa vaksi kalanterivuodeksi;

2) valita, kauppakamarin jäsenet vuoden lopussa erovuoroisten tai viime varsinaisesta kokoukselta lähtien eronneiden sijaan;

3) valita kaksi tilintarkastajaa tarkastamaan kuluvan kalenterivuoden tilejä ja hallintoa sekä kaksi varatilintarkastajaa; samoin kuin

4) ratkaista muut kutsussa mainitut asiat, jotka voidaan sellaisessa kokouksessa käsitellä.

9 §.

Kauppakamari on velvollinen vuosittain ennen maaliskuun 15 päivää tilintarkastajain tarkastettavaksi antamaan edellisen kalenterivuoden tilit.

Tilien tarkastuksen, tulee olla suoritettu ja kirjallisen tarkastuskertomuksen niistä kauppakamarille annettu viimeistään huhtikuun, 1 päivänä. Jos tilintarkastajat katsovat olevan, syytä vuosikertomuksen johdosta tehdä huomautuksia, on nämä kirjallisesti laadittuina niin pian kuin mahdollista annettava kauppakamarille.

Tilintarkastajain kertomus ja, siinä tapauksessa että siinä on muistutus tehty, kauppakamarin tämän johdosta antama lausunto on kamarin annettava huhtikuun varsinaiselle kokoukselle.

Jos huomautus on tehty kauppakamarin vuosikertomuksen johdosta, olkoon sama laki.

10 §.

Kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni, ja asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänienemmistöllä.

Äänioikeutta älköön käytettäkö asiamiehen kautta. Vaalit toimitetaan suljetuin lipuin.

11 §.

Pätevän päätöksen aikaansaamiseen sääntöjen muuttamista koskevassa asiassa vaaditaan, että vähintään kaksi kolmannesta kokouksessa, läsnäolevista jäsenistä on päätöstä kannattanut, minkä ohessa se on Senaatin vahvistettava.

Pätevän päätöksen aikaansaamiseksi yhdistyksen purkamista koskevassa asiassa vaaditaan, että kaksi kolmannesta läsnäolijoista kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä peräkkäisessä kokouksessa on päätöstä kannattanut.

12 §.

Jos päätös yhdistyksen purkamisesta on asianmukaisessa järjestyksessä tehty, päättäköön yhdistys niinikään, miten sen varat ovat käytettävät, ja kutsuttakoon tarpeen vaatiessa erityinen kokous sitä tarkoitusta varten.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 1917.

Kauppa- ja Teollisuustoimituskunnan Päällikkö, Senaattori Heikki Renvall. Hj. Enwald.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.