Seurattu SDK 638/2019 saakka.

6.11.2009/849

Laki Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen yhtiöittämisestä

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Luovutusvaltuus ja perustettava osakeyhtiö

Valtioneuvosto oikeutetaan luovuttamaan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvan Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen hallinnassa oleva, asiantuntijapalvelujen tuottamiseen liittyvä omaisuus ja toiminta perustettavalle osakeyhtiölle, jonka toimialana ovat asiantuntijapalvelut, -selvitykset ja arviot, sertifiointi- ja hyväksyntäpalvelut, testaus-, tarkastus- ja analyysipalvelut sekä kalibrointipalvelut.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus merkitsee osakeyhtiötä perustettaessa kaikki sen osakkeet valtion lukuun. Osakeyhtiö on Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen hallinnoima.

2 §
Luovutuksen ehdot

Valtioneuvosto määrää luovutettavan omaisuuden ja sen arvon sekä ehdot, joilla luovutus tapahtuu. Valtioneuvosto määrää myös muista omaisuuden luovuttamiseen ja osakeyhtiön muodostamiseen liittyvistä järjestelyistä.

Valtioneuvosto määrää, mikä osa omaisuudesta pannaan osakeyhtiöön osakkeita vastaan.

3 §
Verotus

Tuloverotuksessa noudatetaan soveltuvin osin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 52 d §:ssä tarkoitettua liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä.

Osakeyhtiö ei ole velvollinen suorittamaan varainsiirtoveroa 1 §:ssä tarkoitetusta luovutuksesta perustettavan osakeyhtiön osakkeita vastaan.

4 §
Vastuu sitoumuksista

Osakeyhtiö vastaa niistä velka-, palvelu-, hankinta- ja toimitussopimuksista sekä muista niiden kaltaisista sitoumuksista, joihin Valtion teknillinen tutkimuskeskus on sitoutunut ja jotka koskevat osakeyhtiölle luovutettua omaisuutta ja sille siirtyvää palvelutoimintaa.

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toissijainen vastuu perustettavalle yhtiölle 1 momentin mukaan siirtyvistä velvoitteista jää voimaan, jollei vastapuoli hyväksy vastuiden siirtymistä yhtiölle. Yhtiö on velvollinen korvaamaan valtiolle, mitä valtio on tämän momentin perusteella suorittanut.

5 §
Henkilöstön palvelussuhteet

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen tehtävissä tämän lain voimaan tullessa olevat henkilöt siirtyvät osakeyhtiön palvelukseen aikaisempaa vastaavaan tehtävään.

Määräajaksi Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen tehtäviin otetut henkilöt siirtyvät osakeyhtiön palvelukseen vastaavaksi määräajaksi.

Työsuhteen ehtoihin siinä osakeyhtiön työsopimussuhteisessa tehtävässä, johon työntekijä 1 momentin nojalla siirtyy, sovelletaan, mitä yhtiötä sitovassa työehtosopimuksessa sovitaan tai mitä laissa säädetään tai sen nojalla säädetään tai määrätään.

6 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Valtioneuvosto voi tehdä 1 ja 2 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä ennen lain voimaantuloa. Valtion teknillinen tutkimuskeskus voi tehdä 5 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä ennen lain voimaantuloa.

HE 165/2009, TaVM 12/2009, EV 120/2009

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.