Seurattu SDK 119/2017 saakka.

31.12.1987/1292

Laki valtion mielisairaaloista

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 § (27.11.1992/1094)

Valtion mielisairaaloita ovat sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen alaiset Niuvanniemen sairaala ja Vanhan Vaasan sairaala. Valtion mielisairaalaan tutkittaviksi ja hoidettaviksi otettavista säädetään erikseen.

2 §

Valtion mielisairaaloissa voidaan järjestää yliopistollista opetusta, terveyden- ja sairaanhoitohenkilökunnan koulutusta ja muuta tarpeelliseksi katsottavaa koulutusta sekä suorittaa sairaaloiden toimialaan kuuluvaa kehittämis- ja tutkimustoimintaa.

3 § (30.4.1997/384)

Valtion mielisairaaloilla on asianomaisen ministeriön asettamat johtokunnat, joiden kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään asetuksella.

4 §

Tutkimuksesta ja hoidosta valtion mielisairaaloissa ja niiden poliklinikoilla potilailta perittävistä maksuista on säädetty erikseen.

5 §

Valtion mielisairaaloiden tehtävistä, hallinnosta ja tämän lain muusta täytäntöönpanosta säädetään asetuksella.

6 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1988.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 163/87, talvk.miet 8/87, suvk.miet 140/87

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

17.1.1991/78:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1991.

HE 233/90, sosvk.miet. 44/90, svk.miet. 227/90

27.11.1992/1094:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1992.

HE 264/92, StVM 38/92

30.4.1997/384:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1997.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Tämän lain mukaiset johtokunnat voidaan jo asettaa 1 päivästä huhtikuuta 1997.

HE 231/1996, StVM 4/1997, EV 22/1997

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.