895/1941

Kirkon keskusrahasto on evankelis-luterilaisen kirkon yhteinen rahasto, jonka varoja käytetään kirkon yhteisiin tarkoituksiin, taloudellisesti heikossa asemassa olevien seurakuntien ja seurakuntayhtymien tukemiseen, seurakuntien yhteistoiminnan ja seurakuntarakenteen kehittämiseen, kirkon, seurakunnan ja seurakuntayhtymän palveluksessa olevien henkilöiden eläkkeiden ja perhe-eläkkeiden maksamiseen sekä muiden lakiin ja sitoumukseen perustuvien menojen suorittamiseen siten kuin kirkkolaissa (1054/1993) säädetään.

Evankeliskuntien vastikerahasto lakkautetaan, ja sen varat siirretään kirkon keskusrahastoon.

Ne papiston raha- ja muut palkkaedut, joita valtio on joko kruununkymmenyksistä tai erityisten rahamääräysten nojalla tai muutoin tähän asti voimassa olleiden säännösten mukaan suorittanut evankelis-luterilaisten seurakuntien vastikerahastoon, suorittaa valtio tämän jälkeen kirkon keskusrahastoon.

Keskusrahaston tulon muodostavat:

Seurakunnan tämän lain nojalla keskusrahastolle suoritettaville maksuille on suorituksen viivästyessä maksettava kirkolliskokouksen määräämän korkoprosentin mukaan laskettu vuotuinen korko. Korkoprosentti saa olla enintään kuusi prosenttiyksikköä suurempi kuin Suomen Pankin kulloinkin rahalaitosten keskuspankkiluotosta veloittaman peruskoron korkoprosentti. Peruskoron muutos otetaan huomioon muutosta seuraavan kalenterivuoden alusta.

Kirkkohallitus voi erityisestä syystä hakemuksesta vapauttaa seurakunnan suorittamasta viivästyskorkoa.

Seurakunnille myönnetään keskusrahastoavustuksena verotulojen täydennystä sekä harkinnanvaraista avustusta.

Avustuksiin käytettävissä olevista varoista voidaan seurakunnille myöntää myös lainaa, joka voi olla korollista tai korotonta.

Verotulojen täydennystä myönnetään seurakunnalle, kun seurakunnan laskennallinen kirkollisvero ja maksuunpantu yhteisövero yhteensä läsnä olevaa jäsentä kohden alittaa kunnan asukastiheyden ja seurakunnan jäsenmäärän mukaan määräytyvän tasoitusrajan, joka on, sen mukaan kuin kirkkohallitus tarkemmin päättää, 65–80 prosenttia kaikkien seurakuntien läsnä olevaa jäsentä kohden laskettujen laskennallisten kirkollisverojen ja maksuunpantujen yhteisöverojen summan keskiarvosta. (9.12.2005/989)

Verotulojen täydennys on tasoitusrajan ja seurakunnan läsnä olevaa jäsentä kohden lasketun laskennallisen kirkollisveron ja maksuunpannun yhteisöveron erotus kerrottuna seurakuntien keskimääräisellä painotetulla tuloveroprosentilla ja seurakunnan läsnä olevien jäsenten määrällä sen vuoden lopussa, jonka tuloihin verotus kohdistuu. Jos seurakunnan tuloveroprosentti alittaa kaikkien seurakuntien keskimääräisen painotetun tuloveroprosentin, seurakunnan laskennallisena kirkollisverona käytetään kuitenkin maksuunpantua kirkollisveroa. (26.11.2004/1015)

Kirkkohallitus voi alentaa edellä mainituin tavoin laskettua verotulojen täydennyksen määrää sellaisen seurakunnan osalta, jonka omaisuuden tuotto on huomattava tai tuloveroprosentti avustusta saavien muiden seurakuntien tuloveroprosentteihin verrattuna alhainen ja jolle verotulojen täydennys, ottaen huomioon myös seurakunnan hyväksyttävät tarpeet ja toisten seurakuntien saamat avustukset, muodostuisi kohtuuttoman suureksi.

Harkinnanvaraista avustusta voidaan myöntää seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle, jos se syrjäisen sijainnin, pitkien välimatkojen, saaristo-olojen, jäsenmäärän pienuuden, rakennushankkeiden, seurakuntien yhteistoiminnan ja seurakuntatalouden kehittämisen tai muiden erityisten syiden johdosta on taloudellisen tuen tarpeessa.

Kirkkohallitus voi myöntää harkinnanvaraista avustusta määräajaksi myös tarkoituksenmukaisen ja kustannuksiltaan edullisen seurakuntien välisen yhteistyön tai seurakuntarakenteen aikaansaamiseksi, vaikka harkinnanvaraista avustusta ei muutoin voitaisi myöntää.

Keskusrahaston hallituksena on kirkkohallitus. Rahaston lähimmästä hoidosta huolehtii rahaston johtaja.

Avustusten jakamisesta ja lainojen myöntämisestä päättää kirkkohallitus kirkolliskokouksen rahastolle vuosittain vahvistaman talousarvion rajoissa.

Kirkkohallitus lähettää asianomaista toimenpidettä varten tuomiokapituleille päätöksensä siitä, mitä seurakuntien on noudatettava niiden keskusrahastolle toimitettavien ilmoitusten ja tietojen antamisessa, jotka ovat tarpeen seurakuntien tämän lain mukaisten velvollisuuksien täyttämisen valvomista varten.

Kirkkohallituksen tulee valvoa erityisesti niiden seurakuntien taloudenhoitoa, jotka ovat saaneet keskusrahastosta avustuksia. Valvonnan suorittamiseksi kirkkohallitus voi toimituttaa tarkastuksia näissä seurakunnissa. (28.1.1983/114)

Keskusrahaston pääomavarat tulee kirkkohallituksen antaa lainaksi sellaista korkoa vastaan kuin hyvää vakuutta silmällä pitäen voidaan saada tai sijoittaa varat varmoihin, korkoa kasvaviin obligaatioihin, varmoihin osakkeisiin tai osuustodistuksiin, muihin varmoihin sijoituskohteisiin, tuottavaan elinkeinotoimintaan tai kiinteistöihin taikka tallettaa ne vakavaraisiin pankkilaitoksiin. Eläkerahaston varoja kotimaisiin kohteisiin sijoitettaessa on pyrittävä ottamaan huomioon koko maa.

Seurakunta, jossa ei vielä ole noudatettavana evankelis-luterilaisten seurakuntain papiston palkkauksesta 4 päivänä elokuuta 1922 tai 29 päivänä joulukuuta 1944 annetuissa laeissa säädetty palkkausjärjestely, suorittakoon maksut keskusrahastoon seuraavasti:

Mitä edellä tässä laissa on säädetty seurakunnasta, on soveltuvin osin voimassa seurakuntayhtymästä.

Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1942, mutta voidaan jo sitä ennen ryhtyä toimenpiteisiin keskusrahaston toiminnan järjestämiseksi.

Vuonna 1942 on seurakuntien suoritettava maksut keskusrahastoon edellisen vuoden veroäyrien sekä metsänmyynti- ja korkotulojen perusteella, ja nämä maksut on seurakuntien vahvistaessaan meno- ja tuloarvion sanotulle vuodelle, otettava siinä huomioon.