HE 139/2011

Hallituksen esitys Eduskunnalle Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välillä yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi joulukuussa 2008 Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välillä yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla tehdyn sopimuksen.

Sopimuksella tehostetaan Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välistä pelastuspalvelualan yhteistyötä suuronnettomuustilanteissa sekä tapauksissa, joissa lähimmät tai nopeimmin saatavilla olevat tarkoituksenmukaiset pelastuspalveluyksiköt ja tekniset voimavarat ovat toisessa sopimusvaltiossa. Sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen onnettomuuksista, joilla saattaa olla haitallisia vaikutuksia toisen sopimuspuolen väestöön tai alueeseen ja voivat onnettomuuden tapahduttua pyytää toiselta sopimuspuolelta apua. Avunannossa sovelletaan kunkin maan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sitoumuksia. Sopimuksen soveltamista ja seurantaa varten osapuolet perustavat sekakomitean. Sopimuspuolet järjestävät harjoituksia, perehdyttävät henkilöstöä, laativat yhteisen käsikirjan sekä ilmoittavat tosilleen yhteyspisteet.

Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun tallettajana toimiva Ruotsin ulkoasiainministeriö on vastaanottanut kaikilta sopimuspuolilta kirjallisen ilmoituksen siitä, että sopimuspuolet ovat toteuttaneet sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtionsisäiset menettelyt.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen kanssa.


ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ  1
SISÄLLYS 2
YLEISPERUSTELUT 3
1 JOHDANTO 3
2 NYKYTILA 3
3 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET 4
4 ESITYKSEN VAIKUTUKSET 5
5 ASIAN VALMISTELU 5
6 MUITA ESITYKSEEN VAIKUTTAVIA SEIKKOJA 6
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 7
1 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ JA SEN SUHDE SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖÖN 7
2 LAKIEHDOTUKSEN PERUSTELUT 18
3 VOIMAANTULO 18
4 EDUSKUNNAN SUOSTUMUKSEN TARPEELLISUUS JA KÄSITTELYJÄRJESTYS
LAKIEHDOTUS 21
yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välillä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 21
SOPIMUSTEKSTI 22

YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Ruotsin johdolla toteutettiin vuosina 2003—2005 Barentsin alueen pelastuspalvelun yhteistoiminnan kehittämiseen tähtäävä, pääosin EU:n rahoittama hanke, jonka osapuolina olivat Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä (Barents Rescue -hanke). Aloite yhteistoiminnan kehittämiseksi tuli kyseisten maiden paikallisilta ja alueellisilta pelastusviranomaisilta, jotka pitivät tarpeellisena tehostaa kyseisten maiden voimavarojen koordinointia. Osapuolet olivat saaneet kokemusta keskinäisestä yhteistyöstä jo aikaisemminkin muun muassa soveltaessaan maiden välisiä pelastustoimen yhteistyötä koskevia valtiosopimuksia. Barentsin euroarktisen neuvoston alaisuudessa toteutetut kehittämishankkeet olivat lähentäneet yhteistyötä monilla muillakin toimialoilla.

Barents Rescue -hankkeen yhdeksi tavoitteeksi tuli tehdä ehdotus uudeksi yhteistyön hallinnollisia ja oikeudellisia perusteita edistäväksi valtiosopimukseksi Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välillä yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla, jäljempänä sopimus. Sopimuspuoliksi tulivat Barentsin euroarktisen neuvoston osapuolista hankkeeseen osallistuneet Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä. Neuvostoon kuuluvat sopimuspuolien lisäksi Tanska, Islanti ja Euroopan unioni mutta nämä eivät osallistuneet sopimusvalmisteluun. Uuden sopimuksen valmistelu käynnistettiin tietoisena osapuolten olemassa olevista kahden- ja monenvälisistä sopimuksista, jotka eivät kuitenkaan koskeneet esimerkiksi usean Barents-maan yhdessä tarjoamaa avunantoa. Sopimus on merkityksellinen erityisesti Norjalle, jolla ei ole Venäjän kanssa kahdenvälistä valtiosopimusta yhteistoiminnasta maa-alueella tapahtuvissa onnettomuuksissa. Yhtenä ajatuksena oli kehittää yhteistyötä sellaisten pienehköjen ja tavanomaisten onnettomuustapausten varalta, jotka eivät kuulu aikaisemmin tehtyjen, ensisijaisesti suuronnettomuuksia koskevien sopimusten soveltamisalaan. Tällaisia tavanomaisia onnettomuuksia ovat esimerkiksi liikenneonnettomuudet ja pienehköt metsäpalot. Tarkoituksena oli, että sopimus ei koskisi aluemeren ulkopuolella tapahtuvaa meripelastustoimintaa.

2 Nykytila

Tanska, Suomi, Norja ja Ruotsi ovat tehneet 20 päivänä tammikuuta 1989 sopimuksen valtakunnanrajojen yli ulottuvasta yhteistyöstä onnettomuustapauksissa ihmisiin, omaisuuteen tai ympäristöön kohdistuvien vahinkojen estämiseksi tai rajoittamiseksi (SopS 21/1992). Islanti on liittynyt sopimukseen 5 päivänä huhtikuuta 2001. Sopimuksen mukaan pelastustoiminnasta vastaava viranomainen voi pyytää toisen sopimuspuolen vastaavalta viranomaiselta apua onnettomuustapauksessa. Pelastustoiminnasta paikallisella tasolla vastaavat viranomaiset Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ovat tehneet kahdenvälisiä viranomaissopimuksia yhteistoiminnasta pelastustoiminnassa, esimerkkinä Tornion ja Haaparannan kaupunkien yhteinen pelastuslaitos. Näiden viranomaissopimusten perusteena on edellä mainitun Pohjoismaiden välisen pelastuspalvelusopimuksen lisäksi Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välinen sopimus kunnallisesta yhteistyöstä yli pohjoismaisten valtakunnanrajojen (SopS 2/1979).

Suomen ja Venäjän välillä on voimassa 9 päivänä elokuuta 1994 tehty sopimus yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja niiden seurausten torjumiseksi (SopS 52/1996). Sopimusta on sovellettu onnettomuustilanteisiin muutamia kertoja Suomen ollessa avunantajana. Suomi on tehnyt vastaavan sopimuksen Viron kanssa 25 päivänä kesäkuuta 1995.

Suomi on tehnyt kansainvälisiä yhteystyösopimuksia myös lento- ja meripelastuksen alalla: sopimus pelastustöiden suorittamisesta Suomen ja Neuvostoliiton vesillä (SopS 37/1971), pelastuspalveluyhteistyötä koskeva sopimus Norjan kanssa (SopS 17/1986), meri- ja lentopelastussopimus Venäjän kanssa (SopS 28/1994) sekä meri- ja lentopelastussopimus Ruotsin kanssa (SopS 27/1994). Arktisen neuvoston osapuolet Kanada, Tanska, Suomi, Islanti, Norja, Venäjä, Ruotsi ja Amerikan yhdysvallat allekirjoittivat Nuukissa 12 päivänä toukokuuta 2011 sopimuksen lento- ja meripelastusyhteistyöstä arktisella alueella. Sopimus koskee ensisijaisesti pelastustoimintaa aavalla merellä, mikä ei kuulu Barentsin sopimuksen soveltamisalaan.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 196 artiklan mukaan unioni kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön niiden järjestelmien kehittämiseksi, joilla on tarkoitus ehkäistä ennalta luonnon ja ihmisen aiheuttamia suuronnettomuuksia ja suojautua niiltä. Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät mainitussa artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan käsitä jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. SEUT 6 artiklan perusteella unionilla on toimivalta toteuttaa ainoastaan tukitoimia pelastuspalvelun alalla. Neuvosto on antanut pelastuspalvelun alalla päätöksen 2007/162/EC, Euratom EU:n pelastuspalvelun rahoitusvälineestä vuosille 2007—2013. Päätöksen tarkoituksena on tukea ja täydentää jäsenvaltioiden ponnisteluja henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi luonnon ja teknologian aiheuttamissa suuronnettomuustilanteissa, kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltion sisäisen toimivallan jakautumista, tai tarkoittamatta jäsenvaltion lakien yhdenmukaistamista. Rahoitusvälineen täytäntöönpanosta neuvosto on antanut päätöksen yhteisön pelastuspalvelumekanismista 2007/779/EC, Euratom. Päätös koskee paitsi pelastuspalvelun yleistä kehittämistä, myös tarjottavaa tukea jäsenvaltioiden keskinäistä avunantoa varten onnettomuustapauksissa. Mekanismia sovelletaan pelastuspalveluavun koordinointiin myös unionin ulkopuolella.

Barentsin euroarktisen alueen pelastuspalvelusopimuksen sopimuspuolista Suomi ja Ruotsi sekä Norja osallistuvat EU:n pelastuspalvelumekanismiin. Kyseiset kolme maata kuuluvat myös Schengen-järjestelmään, jossa henkilöiden vapaata liikkuvuutta rajoittavat esteet, erityisesti rajatarkastukset, on poistettu Schengenin säännöstöä soveltavien valtioiden välillä. Valtakunnan rajan ylittäminen edellä mainittujen kolmen sopimusvaltion ja Venäjän välillä edellyttää maahantuloasiakirjoina passia ja viisumia sekä erityistä tullimenettelyä. Neuvoston viisumiasetuksessa 539/2001/ETY on säädetty viisumivaatimusta koskevasta poikkeuksesta avustus- ja pelastustoimissa avustavan henkilöstön osalta. Tulleja koskevaa keskeistä EU:n lainsäädäntöä ovat neuvoston asetus 1186/2009 unionin tullittomuusjärjestelmän luomisesta (Tullittomuusasetus) sekä neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92 yhteisön tullikoodeksista (Tullikoodeksi).

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Sopimuksen tavoitteena on ehkäistä ja rajoittaa onnettomuuksista ihmisille, omaisuudelle ja ympäristölle aiheutuvia vahinkoja, ja kehittää tätä varten sopimuspuolten pelastustoiminnan yhteistyötä maiden harvaan asutuilla pohjoisilla alueilla, jossa pelastusvoimavarat ovat puutteellisia ja niiden asemapaikat harvassa. Tavoitteen merkitystä korostaa luonnonvarojen hyödyntämisen ja muun taloudellisen toiminnan kasvu sekä sääilmiöistä johtuvien onnettomuuksien lisääntyminen. Yksi keskeinen lähtökohta on, että toisesta sopimusvaltiosta pelastusyksiköt ja tekniset voimavarat voivat olla saatavilla lähempää tapahtumapaikkaa ja nopeammin. Tavoitteena on myös kehittää toimintaperiaatteita usean Barents-maan yhteisille pelastusoperaatioille.

Sopimuksessa määrätään muun muassa avunpyynnössä ja siihen vastaamisessa käytettävistä menettelytavoista, pelastusvoimavarojen siirtymisestä onnettomuuspaikalle ja operaation johtamisesta. Sopimuksessa on perusteet pelastuspalveluavusta perittäville korvauksille sekä operaatioon lähetetyn henkilöstön että materiaalin osalta. Lisäksi siinä määrätään vahingonkorvausvastuun jakautumisesta apua antavan ja sitä vastaanottavan sopimuspuolen kesken myös tapauksissa, joissa kolmannelle osapuolelle aiheutuu vahinkoa.

Sopimuksessa tarkoitettu Barentsin euroarktinen alue käsittää kunkin sopimusvaltion pohjoisia osia, Suomessa Lapin ja Oulun läänit, joita nykyisin vastaavat Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen toimialueet. Toimivaltainen valtion viranomainen on Suomessa sisäasiainministeriö. Sopimuksen seurantaa varten sopimuspuolet perustavat yhteisen sekakomitean mutta käytännön yhteistoiminta järjestettäisiin paikallisella tasolla. Sopimuspuolet valmistelevat yhteisen menettelytapaohjeen ja nimeävät kansalliset yhteyspisteensä. Sopimuksella velvoitetaan sopimuspuolia ilmoittamaan onnettomuuksista, joilla voi olla vaikutuksia valtakunnan rajan yli. Keskinäisen avunannon hallinnollisia menettelytapoja yksinkertaistetaan mahdollisuuksien mukaan. Avunanto on maksullista, ellei tapauskohtaisesti toisin päätetä.

Esityksen tavoitteena on hankkia eduskunnan hyväksyminen sopimukselle. Esitys sisältää myös ehdotuksen laiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

4 Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole organisatorisia vaikutuksia. Sopimuksesta aiheutuvista tehtävistä huolehditaan pelastusalan organisaatioiden ja olemassa olevan henkilöstön voimin.

Valtion tulo- ja menoarviossa on varattu sisäasiainministeriölle määräraha (pelastustoimen erityismenot, mom. 26.30.20) kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista sekä siihen varautumista varten. Sopimuksesta ei aiheudu talousarvion ylittäviä lisäkustannuksia. Kansainvälisestä avusta ja siitä perittävistä korvauksista päätetään tapauskohtaisesti.

Sopimuksella ei ole haitallisia ympäristövaikutuksia. Sen tarkoittamalla yhteistyöllä pyritään ehkäisemään ja torjumaan onnettomuuksista ihmisille, omaisuudelle ja ympäristölle aiheutuvia vahinkoja.

Verrattaessa Suomen voimassaoleviin kahden- ja monenvälisiin pelastusalan valtiosopimuksiin (Pohjoismaat, Venäjä), uusi sopimus ei merkittävästi muuta yhteistoiminnan periaatteita. Uutena asiana sopimus kuitenkin määrittelee avun toimittamista toisen osapuolen alueen kautta, sekä usean sopimuspuolen yhteisiä operaatioita. Sopimuspuolilta edellytettävä yhteinen operatiivinen käsikirja yhtenäistää menettelytapoja sekä keskinäistä viestintää. Sopimuksen seurantaa ja aloitteiden tekoa varten perustettava sekakomitea kehittää yhteistyötä edelleen. Sopimuksella ei ole vaikutusta osapuolten olemassa oleviin kansainvälisiin pelastuspalvelusopimuksiin mutta se täydentää niitä.

5 Asian valmistelu

Kansainväliset sopimusneuvottelut käynnistettiin Barents-hankkeen aloitustilaisuudessa Luulajassa 2003. Sopimuksesta vastaava hankkeen työryhmä sai muitakin valmistelutehtäviä, muun ohessa yhteisen käsikirjan suunnittelun. Valmistelu jatkui sopimusvaltioiden vuorollaan järjestämissä neuvotteluissa. Työryhmällä ei ollut vakinaista puheenjohtajaa ja delegaatioiden kokoonpano vaihteli. Norja ja Ruotsi olivat käytännössä päävastuussa työn johtamisesta.

Barentsin euroarktiseen neuvostoon kuuluvat sopimuspuolten lisäksi Tanska, Islanti ja Euroopan unioni. Euroopan unioni osallistui alkuvaiheessa sopimusneuvotteluihin komission ympäristöpääosaston pelastuspalveluyksikön edustamana. Komissio piti alueellista sopimusta tärkeänä kuten alueellista pelastusalan yhteistyötä muutenkin. Euroopan unioni ei tullut sopimuksen osapuoleksi koska sopimuksen tavoitteet liittyivät lähinnä kyseisten neljän maan intresseihin.

Sopimus parafoitiin 18 päivänä joulukuuta 2007. Venäjän sisäinen valmistelu johti kuitenkin eräiden artiklojen osalta jatkettuun neuvotteluun. Venäjän mukaan avun tuli olla maksutonta ellei tapauskohtaisesti muuta sovita. Tämä oli ristiriidassa sekä Suomen ja Venäjän välisen pelastuspalvelusopimuksen että Pohjoismaiden keskinäisen sopimuksen kanssa. Venäjä hyväksyi periaatteen avun maksullisuudesta huhtikuussa 2008. Sopimus allekirjoitettiin Moskovassa 11 päivänä joulukuuta 2008. Norja, Ruotsi ja Venäjä ovat ratifioineet sopimuksen vuonna 2009.

Sopimus koskee pelastustointa ja kuuluu siten valtioneuvoston ohjesäännön (262/2003) 15 §:n mukaan sisäasiainministeriön toimialaan. Suomessa valmistelu tapahtui virkatyönä sisäasiainministeriön pelastusosastolla. Sopimusluonnoksesta pyydettiin eri neuvotteluvaiheissa lausunnot jo vuosina 2004 ja 2006, sekä erikseen allekirjoituksen jälkeen vuonna 2009 erityisesti lainsäädännön alaan kuluvista ja eduskunnan suostumusta edellyttävistä sopimusmääräyksistä. Lausunnot pyydettiin ulkoasiainministeriöltä, valtioneuvoston kanslialta, oikeusministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, ympäristöministeriöltä, rajavartiolaitoksen esikunnalta, sisäasiainministeriön kansainvälisten turvallisuusasioiden ryhmältä, tullihallitukselta, hätäkeskusyksiköltä, Pelastusopistolta sekä Lapin, Oulun, Itä-Suomen ja Etelä-Suomen lääninhallituksilta.

6 Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja

Suomessa sopimus saatetaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella sen jälkeen, kun tallettajalta on saatu ilmoitus kaikkien sopimuspuolten loppuun saattamista ratifiointitoimenpiteistä.

Suomen perustuslain muuttamisesta annetulla lailla (1112/2011) on perustuslain 95 §:n 1 momenttia muutettu siten, että kansainvälisen velvoitteen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan asetuksella. Asetuksen antaja määräytyy perustuslain 80 §:n mukaan siten, että jos asiasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen antaa valtioneuvosto. Muutoksen tultua voimaan valtioneuvosto antaa siis myös perustuslain 95 §:n 3 momentissa tarkoitetut asetukset. Perustuslain muutos tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2012.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

1 artikla.Määritelmät. Sopimuksen 1 artiklassa määritellään käsitteet onnettomuus, Barentsin euroarktinen alue, toimivaltainen valtion viranomainen, toimivaltaiset alue- ja paikallishallintoviranomaiset, apua pyytävä sopimuspuoli, apua antava sopimuspuoli, kauttakulkuvaltio, pelastustoiminta ja pelastusoperaatio, avustusryhmä, onnettomuusalue, pelastusvoimavarat ja avustusvoimavarat sekä yhteinen käsikirja.

Onnettomuus määritellään sopimuksessa varsin yksityiskohtaisesti ottamalla huomioon toisaalta pienet ja suuret tapahtumat sekä toisaalta ihmisten aiheuttamat onnettomuudet ja luonnononnettomuudet. Onnettomuus tarkoittaa sopimuksessa myös tilannetta, jossa henkilöitä on hätätilassa tai kadoksissa siten, että organisoitu etsintä- tai pelastustoiminta on tarpeellista.

Sopimus on valtioiden välinen mutta sen maantieteelliseksi soveltamisalaksi on 1 artiklassa määritelty Barentsin euroarktinen alue. Suomesta siihen kuuluvat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat, Norjasta kolme pohjoisinta lääniä, Finnmark, Troms ja Nordland, Ruotsista Norrbotten ja Västerbotten sekä Venäjältä Murmanskin ja Arkangelin alueet, Karjalan ja Komin tasavallat sekä Nenetsin autonominen piirikunta. Suomen osalta alueeksi on sopimuksessa nimetty Lapin ja Oulun läänit, joita tällä hetkellä vastaavat Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen toimialueet.

Määritelmän mukaan Barentsin euroarktisella alueella tarkoitetaan sitä maantieteellistä aluetta, johon kustakin valtiosta sisältyvät sopimuksessa mainitut alueelliset poliittiset/hallinnolliset yksiköt. Merialueen osalta tämä tarkoittaa aluetta, johon valtion täysivaltaisuus ulottuu. Yhdistyneiden kansakuntien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn merioikeusyleissopimuksen (SopS 50/1996) 2 artiklan mukaan rantavaltion täysivaltaisuus ulottuu sen maa-alueen ja sisäisten aluevesien edustalla olevaan merialueeseen, jota nimitetään aluemereksi. Laissa Suomen aluevesien rajoista (463/1956) säädetään merioikeusyleissopimuksen mukaisesti aluemereksi sisäisiin aluevesiin välittömästi liittyvä vyöhyke, joka ulottuu kahdentoista meripenikulman etäisyydelle sisäisten aluevesien ulkorajasta, eräin kyseisessä laissa säädetyin poikkeuksin. Suomen osalta sopimusta sovelletaan näin ollen mainittujen alehallintovirastojen toimialueella niihin liittyvä aluemeri mukaan luettuna.

Sopimuksessa määritellään valtion toimivaltaiseksi viranomaiseksi Suomessa sisäasiainministeriö. Suomi esitti sopimuksen muotoilemista siten, että kukin sopimuspuoli nimeäisi ja ilmoittaisi täytäntöönpanosta vastaavan valtion viranomaisen. Neuvottelujen tuloksena oli kuitenkin viranomaisten nimeäminen sopimustekstissä. Sopimuksessa on määräys, jonka mukaan sopimuspuolet toimittavat toisilleen tiedot toimivaltaisista viranomaisista ja niiden olennaisista muutoksista (5 artikla). Sopimuksessa ei siten määrätä toimivaltaisista viranomaisista sitovasti, vaan ainoastaan todetaan viranomaiset sopimuksen tekohetkellä. Viranomaisia koskevat muutokset eivät sen vuoksi edellytä itse sopimuksen muuttamista.

Toimivaltaisten alue- ja paikallisviranomaisten määritelmä on muotoiltu yleisesti niin, että se käsittää sopimuspuolten alueelliset ja paikalliset pelastustoimesta vastaavat viranomaiset. Suomen osalta tämä tarkoittaa lääninhallituksia, sittemmin aluehallintovirastoja, sekä muita pelastustoimintaan ja onnettomuustilanteiden hallintaan osallistuvia viranomaisia. Niistä säädetään ensisijaisesti pelastuslaissa (379/2011) mutta myös eri viranomaisten omassa lainsäädännössä. Suomen osalta sopimuksen tarkoittamia paikallisviranomaisia ovat erityisesti kuntien tai kuntaliittojen hallinnoimat alueen pelastusviranomaiset.

Apua pyytävä sopimuspuoli tarkoittaa sopimuspuolta, joka onnettomuuden tapahduttua sen alueella pyytää apua. Avunpyyntö voi perustua myös onnettomuuteen, jonka vaikutukset ulottuvat kyseisen sopimuspuolen alueelle.

Apua antava sopimuspuoli tarkoittaa sopimuspuolta, joka onnettomuuden tapahduttua antaa apua.

Kauttakulkuvaltion määritteleminen sopimuksessa on katsottu tarpeelliseksi, koska kyseisellä valtiolla on tehtäviä sopimuspuolten välisen avunannon viivytyksettömän perillemenon varmistamiseksi. Kauttakulkuvaltio ei ole apua pyytävä tai antava sopimuspuoli mutta sen kautta kuljetetaan avustusryhmiä ja muita sopimuksessa tarkoitettuja pelastusvoimavaroja.

Pelastustoiminta tai pelastusoperaatio tarkoittaa paitsi etsintä- ja pelastustoimenpiteitä, myös muita onnettomuuden tapahduttua suoritettavia toimintoja, mukaan lukien hätäapu tai muu avunanto, joiden tarkoituksena on ihmishenkien pelastaminen tai aineellisten vahinkojen taikka ympäristövahinkojen rajoittaminen tai poistaminen. Hätäapuna voidaan onnettomuuden uhreille toimittaa elinolosuhteiden turvaamiseksi välttämätöntä tukea, kuten suojavälineitä tai ensiapua. Muu avunanto voi käsittää teknistä tukea tai asiantuntija-apua.

Avustusryhmä tarkoittaa apua antavan valtion määräämää järjestäytynyttä pelastuspalveluyksikköä tai asiantuntijoita, joiden tehtävänä on toteuttaa tarjottavan avun edellyttämät toimenpiteet onnettomuusalueella. Ryhmä toimii yhtenäisenä yksikkönä apua pyytävän valtion viranomaisen alaisuudessa. Apua pyytävän valtion viranomainen antaa ryhmän tehtävät sen johtajalle mutta ei ryhmän yksityisille jäsenille.

Onnettomuusalue tarkoittaa Barentsin euroarktisella alueella sijaitsevaa maantieteellistä aluetta, jossa onnettomuus on tapahtunut ja jolla pelastusoperaatio suoritetaan.

Pelastusvoimavarat tai avustusvoimavarat tarkoittavat pelastustoimintaan osallistuvaa henkilöstöä sekä toiminnassa käytettäviä välineitä ja muita materiaalisia voimavaroja. Voimavaroihin voi avustustarvikkeina kuulua onnettomuuden uhreille tarkoitettuja suojavälineitä ja tarvikkeita jotka tulevat muuten käytetyksi pelastustoiminnassa, sekä toiminnalle tyypillisiä palveluja. Pelastusoperaation yhteydessä toiselle sopimuspuolelle toimitetaan vain välttämätöntä materiaalista apua, koska voimavarojen tulee olla asianmukaisia ja oikeasuhteisia kyseisen pelastusoperaation varmistamiseksi.

Yhteinen käsikirja sisältää muun muassa avunpyynnön, siihen vastaamisen sekä pelastusoperaation käytännön toteuttamisen edellyttämät tiedot yhteispisteistä ja menettelytavoista. Käsikirjan laatii sopimuksella perustettava sekakomitea.

2 artikla.Sopimuksen soveltamisala. Sopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen mukaisesti sopimus koskee valtakunnan rajat ylittävää yhteistyötä onnettomuuksien ehkäisemisen, onnettomuustilanteisiin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla Barentsin euroarktisella alueella. Yhteistyöhön kuuluu, että sopimuspuolet järjestävät yhteisiä harjoituksia ja yhteistä koulutusta pelastustoimintaan kuuluvan avunannon nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi. Nämä ovat osa Suomen pelastustoimen järjestelmää ja vastaavat Suomen avunantokykyä. Sopimuksen maantieteellistä ulottuvuutta tarkoittava määräys vaikuttaa sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten soveltamiseen.

Pelastuslain 2 §:ssä säädetään pelastustoimesta, johon kuuluvaan pelastustoimintaan sisältyy muun ohessa hälytysten vastaanottaminen, väestön varoittaminen, uhkaavan onnettomuuden torjuminen, ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen, tulipalojen sammuttaminen ja vahinkojen rajoittaminen sekä näihin liittyvät johtamis-, viestintä-, huolto- ja muut tukitoiminnat. Pelastustoimeen kuuluvat muun ohessa myös toimenpiteet tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä niiden torjuntaan varautumiseksi.

Käytännön yhteistoiminnassa sopimuspuolet vaihtavat tietoja toimintatavoista sekä käytettävästä valvonta-, viestintä- ja muusta tekniikasta. Viestinnän menetelmiä kehitetään ilmoitusten ja varoitusten välittämiseksi nopeasti ja tehokkaasti. Keskeistä on, että osapuolet vaihtavat tietoja yhteyspisteistä ja yhteydenpitotavoista (puhelin, videoneuvottelu, telefaksi, sähköposti, internet) sekä sopivat esimerkiksi käytettävistä lomakkeista.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet kehittävät edelleen soveltamisalaan kuuluvia toimia ja menetelmiä yhteistyön tehostamiseksi.

3 artikla.Toimivaltaisten viranomaisten tehtävät. Sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleessa määrätään valtion toimivaltaisten viranomaisten tehtävistä, joihin kuuluu sopimuksen soveltamisen hallinnointi ja yhteensovittaminen. Suomessa keskeinen vastuu on sisäasiainministeriöllä pelastustoimesta vastaavana valtakunnallisena viranomaisena, jonka toimivaltaan myös pelastustoimen kansainvälinen yhteistoiminta kuuluu.

Artiklan 2 kappaleen perusteella sopimusvaltioiden alue- ja paikallisviranomaiset voivat sopia suoraan keskinäisestä yhteistyöstä sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ja kehittämiseksi. Mitään velvoitetta tähän ei kuitenkaan ole. Yhteistyötä toteuttaessaan viranomaiset toimivat kansallisen lainsäädäntönsä, säädetyn toimivaltansa ja käytettävissä olevien määrärahojensa puitteissa. Yhteistyön toteuttamiseksi viranomaiset voivat tehdä kansainvälisiä hallintosopimuksia, joihin ne voivat sitoutua toimivaltansa puitteissa. Hallintosopimuksilla viranomaiset eivät voi tehdä sitoumuksia Suomen valtion puolesta eikä sopimuksissa voi olla eduskunnan toimivaltaan kuuluvia määräyksiä.

Paikallinen pelastustoimi on Suomessa järjestetty kuntaryhmien yhdessä hallinnoimien ja rahoittamien alueellisten pelastuslaitosten toimesta pelastustoimen alueiden muodostamisesta annetun lain nojalla (1214/2001). Käytännössä kaikki pelastustoimen operatiiviset voimavarat ovat niiden hallussa. Avunantoa valtakunnan rajan yli saattavat käytännön tilanteessa rajoittaa pelastuslain säännökset, jotka edellyttävät toimintavalmiuden jatkuvaa ylläpitämistä asianomaisen pelastustoimen alueella Suomessa. Yksiköiden lähettäminen pelastuspalveluapuna saattaa väliaikaisesti heikentää paikallista valmiutta tai ainakin edellyttää lisähenkilöstön määräämistä vapaavuorosta palvelukseen. Pelastuslaitosten kansainvälistä toimivaltaa ja sen rahoittamista määrittelee myös kuntalainsäädäntö. Kuntien pelastustoimelle osoittamia määrärahoja ei ole tarpeellista käyttää toiselle sopimuspuolelle sopimuksen perusteella tarjottavaan apuun, koska avunanto on pääsääntöisesti maksullista.

4 artikla.Sekakomitea. Sopimuksen 4 artiklassa on määräykset sopimuksen soveltamista varten perustettavasta sekakomiteasta. Vastaavaa määräystä ei ole Suomen aikaisemmissa, esimerkiksi Pohjoismaiden ja Venäjän kanssa tehdyissä pelastuspalvelun yhteistoimintasopimuksissa. Käytäntönä on kuitenkin ollut, että sopimuspuolia edustavat viranomaiset tapaavat tarvittaessa käsitelläkseen sopimuksen soveltamista koskevia kysymyksiä jonkun sopimuspuolen aloitteesta.

Barentsin sopimuksella perustettavaan sekakomiteaan nimeävät kunkin sopimuspuolen toimivaltaiset valtion viranomaiset edustajansa. Sekakomiteaan voi sopimuspuoli nimetä edustajansa myös muusta viranomaisesta. Komitean puheenjohtajuus kiertää sopimuspuolten kesken vuosittain maiden englanninkielisten nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sekakomitea kokoontuu vähintään kerran vuodessa suunnittelemaan ja koordinoimaan yhteistyötä sekä arvioimaan sopimuksen soveltamista. Se voi muun ohessa tehdä aloitteita harjoitusten ja yhteisen koulutuksen järjestämisestä sekä osallistua niiden suunnitteluun. Sekakomitea laatii ja pitää ajan tasalla yhteistä käsikirjaa ja järjestää asiantuntijavaihtoa. Komitealla ei ole operatiivisia tehtäviä ja kehittämistehtävässään se toimii yleisellä tasolla. Sekakomitea ei ole oikeushenkilö. Sen päätökset tai kannanotot eivät ole sopimuspuolia oikeudellisesti sitovia mutta ne ilmaisevat sopimuspuolten yhteisiä tavoitteita.

Sekakomitean muodossa tapahtuva sopimuspuolien yhteistoiminta alkoi jo ennen sopimuksen allekirjoittamista Norjan toimiessa kokoonkutsujana. Allekirjoittamisen jälkeen sopimuspuolet ovat siirtyneet noudattamaan 4 artiklan mukaista puheenjohtajuuden kiertoperiaatetta. Komitea on tähän mennessä valmistellut yhteisen käsikirjan sekä määritellyt alustavasti omat tehtävänsä sopimusmääräysten perusteella (Terms of Reference). Komitea on myös ottanut kantaa toimivaltaansa ja asemaansa suhteessa Barentsin euroarktiseen neuvostoon.

Sekakomitean toiminta liittyy Barentsin euroarktisen neuvoston alaiseen tehtäväkokonaisuuteen. Komitea käyttää Kirkenes’issä sijaitsevan kansainvälisen Barents -sihteeristön tukipalveluja sen hallintosääntöjen mukaisesti. Sihteeristö tallentaa komitean asiakirjat ja julkaisee niistä osan sihteeristön internet-sivuilla. Barentsin neuvoston alaisuudessa toimii lukuisia työryhmiä mutta sekakomitea ei ole rinnastettavissa niihin. Tämä johtuu siitä, että komitean toiminta perustuu neljän Barentsin euroarktiseen neuvostoon kuuluvan maan allekirjoittamaan valtiosopimukseen, jossa muut Barents-maat eivät ole osapuolina. Samasta syystä sekakomitean päätökset, joiden tulee ilmaista sopimuspuolten yksimielistä tahtoa, eivät edellytä neuvoston tai muunkaan tahon virallista hyväksymistä. Sekakomitea pyrkii kuitenkin ottamaan huomioon sekä Barentsin euroarktisen neuvoston että Barentsin alueneuvoston päätökset ja suositukset.

5 artikla.Yhteyspisteet ja yhteinen käsikirja. Sopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen mukaan kunkin sopijavaltion toimivaltainen viranomainen nimeää yhteyspisteet sopimuksen mukaisen yhteistyön toteuttamiseksi. Jokaisessa sopijavaltiossa tulee olla jatkuvasti päivystävä yhteyspiste onnettomuuksista ilmoittamista ja avunpyyntöjen välittämistä varten.

Artiklan 2 kappaleen kohdan mukaan tiedot yhteyspisteistä, kuten myös toimivaltaisista valtion viranomaisista sekä alue- ja paikallishallintoviranomaisista, sekä kaikista muistakin asiaan liittyvistä tiedoista, kuten pelastustoiminnan voimavaroista ja niiden järjestämisestä ja käytöstä, kootaan yhteiseen käsikirjaan kaikkien sopimuspuolten käyttöön. Suomen yleinen kansainvälisen pelastustoiminnan yhteyspiste on valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimiva tilannekeskus. Barentsin sopimuksen soveltamista varten voi kukin sopimuspuoli nimetä myös Barentsin euroarktista aluetta palvelevan alueellisen yhteyspisteen. Suomessa se olisi asianomainen hätäkeskus.

Yhteyspisteiden nimeäminen sekä tietojen toimittaminen toimivaltaisista valtion viranomaisista sekä alue- ja paikallisviranomaisista perustuu niiden säädettyihin tehtäviin ja on luonteeltaan tekninen, sopimusmääräykseen perustuva toimenpide. Toimenpiteen tarkoituksena on informoida sopimuspuolia yhteistoimintaan osallistuvista tahoista ja niiden voimavaroista, eikä sillä ole oikeutta luovaa vaikutusta.

6 artikla.Onnettomuudesta ilmoittaminen. Artikla edellyttää 1 kappaleessa, että sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen viipymättä ja tarpeellisessa laajuudessa onnettomuuksista, joiden haitalliset vaikutukset saattavat ulottua toisen sopimuspuolen alueelle. Ilmoituksessa tulee yksilöidä tiedot onnettomuuden lajista, luonteesta ja tapahtumapaikasta sekä informoida muun muassa pelastustoimenpiteistä ja muista asiaan liittyvistä seikoista. Tietoja tulee täydentää tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Ilmoitusvelvollisuus koskee esimerkiksi vaarallisen aineen päästöön johtavia onnettomuuksia, tai metsäpaloja, joista voi aiheutua savuhaittaa, tai jotka voivat laajeta toisen sopimuspuolen alueelle.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet voivat ilmoittaa myös onnettomuuksista, joiden uskotaan voivan herättää laajaa julkista huolta. Sopimuspuoli voi lisäksi pyytää tietoja onnettomuuksista, joiden tiedetään tai uskotaan tapahtuneen. Tällaisiin pyyntöihin vastaaminen on kuitenkin pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen harkinnassa.

Ilmoittamisvelvollisuus koskee kaikkia onnettomuustyyppejä riippumatta siitä, että joidenkin tapausten osalta on kansainvälisesti sovittu muusta ilmoittamismenettelystä. Sopimuksen mukainen velvollisuus onnettomuuksista ilmoittamiseen perustuu kunkin osapuolen kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti tekemään ratkaisuun. Barentsin sopimuksesta riippumatta ilmoitusvelvollisuus koskee esimerkiksi ydinvoimaonnettomuuksia, joita koskevasta menettelystä on sovittu 26 päivänä syyskuuta 1986 tehdyillä Wienin yleissopimuksilla (Yleissopimus ydinonnettomuuden pikaisesta ilmoittamisesta; Yleissopimus avunannosta ydinonnettomuuden tai säteilyhätätilan yhteydessä), sekä valtakunnan rajan ylittäviä teollisuusonnettomuuksia, joiden vaikutuksista ilmoittamisesta on sovittu 17 päivänä maaliskuuta 1992 tehdyllä yleissopimuksella (Yleissopimus teollisuusonnettomuuksien rajojen yli ulottuvista vaikutuksista).

7 artikla.Keskinäinen avunanto. Sopimuksen 7 artikla sisältää määräykset avun pyytämisestä onnettomuuden tapahduttua, sekä pyyntöön vastaamisesta. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi onnettomuuden tapahduttua pyytää apua yhdeltä tai useammalta sopimuspuolelta. Pyynnöstä tulee käydä ilmi onnettomuuden tapahtumapaikka ja -aika sekä onnettomuuden luonne ja laajuus. Pyynnössä tulee tarvittava apu mahdollisuuksien mukaan yksilöidä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli sitoutuu antamaan sellaista apua, jonka antamisen se arvioi mahdolliseksi. Avun antamiseen ei siten ole ehdotonta velvoitetta. Asiasta päättää itsenäisesti se sopimuspuoli, jolta apua pyydetään. Ratkaisua tehtäessä on varmistettava, että pelastustoimen säädetty toimintavalmius kotimaassa säilyy sillä alueella, mistä pelastusvoimavarat tulevat. Yleensä tämä ei ole ongelma, koska voimavarat kootaan usean pelastuslaitoksen asiantuntijoista ja kalustosta. Sopimuspuoli, jolta apua pyydetään, on velvollinen viipymättä päättämään ja ilmoittamaan voiko se apua antaa sekä myönteisessä tapauksessa, kuinka laajasti ja millä ehdoilla avunanto on mahdollista.

Artiklan 3 kappaleen mukaan apua pyytävä sopimuspuoli, vastaanotettuaan avun antamista koskevan myönteisen päätöksen, ilmoittaa, mitkä avustusryhmät ja voimavarat se hyväksyy. Apua pyytävä sopimuspuoli voi myös tässä vaiheessa ilmoittaa, ettei apua tarvita tarjotussa muodossa lainkaan.

Sisäasiainministeriö voi, sen lisäksi mitä valtioiden välillä on sovittu, pelastuslain 38 §:n nojalla toisen valtion tai kansainvälisen järjestön esittämän pyynnön perusteella päättää pelastustoimeen kuuluvan avun antamisesta ulkomaille, milloin avun antaminen ihmisten, ympäristön tai omaisuuden turvaamiseksi on perusteltua. Saman lainkohdan perusteella sisäasiainministeriö voi tarvittaessa myös pyytää apua ulkomailta. Sopimuksella ei laajenneta sisäasiainministeriön toimivaltaa kansainvälistä avunantoa koskevissa asioissa. Sopimuksen mukaan myös sopimuspuolien toimivaltaiset alue- ja paikallisviranomaiset voivat kansallisen lainsäädäntönsä sekä toimivaltansa ja käytettävissä olevien varojen mukaan sopia keskinäisen yhteistyön toteuttamisesta ja kehittämisestä.

Sisäasiainministeriön päätettyä kansainvälisen avun antamisesta, huolehtii Pelastusopiston yhteydessä toimiva Kriisinhallintakeskus operaation käytännöllisestä toimeenpanosta. Kriisinhallintakeskus muodostaa avustusryhmän siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain (1287/2004) (siviilikriisinhallintalaki) nojalla ylläpitämänsä henkilörekisterin perusteella sekä hankkii ryhmän käyttöön operaatiossa tarvittavan kaluston. Kriisinhallintakeskus huolehtii myös kuljetusjärjestelyistä sekä yhteydenpidosta ryhmään ja apua pyytävään osapuoleen operaation aikana.

8 artikla.Rajanylitysmuodollisuudet. Sopimuksen 8 artiklan mukaan apua pyytävä sopimuspuoli ja kauttakulkuvaltio soveltavat pelastusvoimavaroihin mahdollisimman yksinkertaisia rajanylitysmuodollisuuksia kansallisen lainsäädäntönsä ja kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti. Muodollisuuksien yksinkertaistaminen koskee lähinnä hallinnollisia menettelytapoja. Avustusryhmien on artiklan 1 kappaleen mukaan esitettävä apua antavan viranomaisen todistus avustusryhmän tehtävästä, kokoonpanosta ja pelastusvoimavaroista. Jokaisella avustusryhmän jäsenellä on artiklan 2 kappaleen mukaan oltava apua pyytävän sopimuspuolen tai kauttakulkuvaltion edellyttämä matkustusasiakirja.

Artiklan 3 kappaleessa määrätään luvan myöntämisestä sellaiselle pelastusoperaatioon osallistumaan hyväksytylle valtion henkilöstölle tai sotilashenkilöstölle, ilma-aluksille, aluksille ja ajoneuvoille, jolta vaaditaan erityinen maahantulo- ja maastapoistumislupa. Apua pyytävän sopimuspuolen ja kauttakulkuvaltion toimivaltaisen viranomaisen on kyseinen lupa myönnettävä mutta valtion rajaa ei saa ylittää ennen kuin tarvittava lupa on myönnetty. Erityinen maahantulolupa tarkoittaa Suomessa aluevalvontalaissa säädettyjä rajoituksia, jotka koskevat vieraan valtion sotilaita ja sotilasosastoja sekä valtionilma-aluksia ja valtionaluksia. Maastapoistumisesta ei Suomessa ole säädetty vastaavia rajoituksia.

Aluevalvontalain (755/2000) 4 §:n mukaan vieraan valtion sotilas tai sotilasosasto ei saa ilman lupaa tulla Suomen alueelle eikä olla maassa, ellei Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu. Sama koskee vieraan valtion sotilasajoneuvoa.

Aluevalvontalain 5 §:n mukaan vieraan valtion valtionilma-alus saa tulla Suomen alueelle ja olla maassa vain Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai luvan perusteella, jollei pykälän 2 ja 3 momentissa toisin säädetä. Sama koskee vieraan valtion valtionalusta, jollei kysymys ole viattomasta kauttakulusta. Vieraan valtion valtionilma-alus tai valtionalus saa kuitenkin aluevalvontaviranomaisen tai muun viranomaisen pyynnöstä tulla kiireelliseen pelastustehtävään tai ympäristövahinkojen torjuntatehtävään taikka talvimerenkulun avustustehtävään Suomen alueelle ilman lupaa. Muun kuin aluevalvontaviranomaisen on tällöin viipymättä ilmoitettava pyynnön esittämisestä pääesikunnalle. Barentsin sopimuksen tarkoittamissa tilanteissa avun pyytäjä ei käytännössä ole valvontaviranomainen, vaan säädetyn toimivaltansa perusteella sisäasiainministeriön pelastusosasto tai asianomainen alueen pelastusviranomainen, joiden tulee kyseinen ilmoitus tehdä. Säännös koskee valtionalusten viattoman kauttakulun lisäksi vain saapumista avuantoa varten Suomessa tapahtuneen onnettomuuden pelastus- tai torjuntatehtävään. Lupa on sen vuoksi tarpeellinen sopimuksen 8 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettua kauttakulkua varten.

Sopimuksen 8 artiklan 3 kappale edellyttää, että Suomi sitoutuu aluevalvontalain edellä mainituissa tapauksissa ilman säännönmukaista lupamenettelyä myöntämän erityisen maahantulo- ja maastapoistumisluvan silloin kun se on sopimuksen tarkoittamissa tilanteissa tarpeen. Tämä koskee ensisijaisesti tilanteita, joissa Suomi itse pyytää apua ja hyväksyy vastaanotettavaksi myös kyseisessä kappaleessa tarkoitettuja voimavaroja. Lupa tulee myöntää myös siinä tapauksessa, että avunanto tapahtuu kahden muun sopimuspuolen välisenä asiana ilman, että Suomi olisi kauttakulkumaana mitenkään hyväksymässä apua tai siihen liittyvää maahantulolupaa onnettomuuden kohteeksi joutuneen sopimuspuolen alueelle. Velvollisuus myöntää lupa koskee vain sopimuksen tarkoittamaa avuantoa. Lupaviranomainen selvittää, onko maahantulossa kysymys tällaisesta tilanteesta. Ellei näin ole, lupamenettelyssä sovelletaan aluevalvontalain säännöksiä sellaisenaan. Edellä tässä kappaleessa tarkoitetun henkilöstön, ilma-alusten, alusten ja ajoneuvojen maahantulon ja maasta poistumisen luvanvaraisuudesta säädetään Suomessa lailla.

Sopimuksen 8 artiklan nojalla Suomeen tuotavien tai Suomen kautta kuljetettaviin pelastusvoimavaroihin kuuluvien kolmansista maista tulevien tavaroiden, jotka eivät ole Euroopan unionin jäsenvaltioissa vapaassa vaihdannassa, rajanylitykseen sovelletaan tulliselvitysmuodollisuuksia. Niiden yksinkertaistamisesta hätäaputilanteessa säädetään tarkemmin tullilainsäädännössä. Siten Norjan ja Venäjän sekä toisaalta Euroopan unionin tullialueen välillä kuljetettavat tavarat tulee tulliselvittää.

Pohjoismainen passivapaus ja vapautus oleskeluluvasta tulivat voimaan 12 päivänä heinäkuuta 1952 Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä. Vuonna 1958 toteutui täysimääräinen passiunioni, kun passipakko sisärajoilla poistettiin myös muilta kuin Pohjoismaiden kansalaisilta.

Suomi ja muut Pohjoismaat aloittivat Schengenin sopimusten soveltamisen yhtä aikaa 25 päivänä maaliskuuta 2001. Schengenin yleissopimuksen keskeinen sisältö on henkilöiden rajatarkastusten lopettaminen Schengen-alueen maiden välillä. Schengen-alueen ulkorajoilla jatkuu aikaisempi menettely. Myös Schengen-maiden välillä rajatarkastukset voidaan ottaa käyttöön tilapäisesti yleistä järjestystä tai sisäistä turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa. Matkustajan on Schengenin sopimuksista huolimatta pidettävä mukanaan voimassa oleva kussakin jäsenmaassa hyväksytty matkustusasiakirja (passi tai uudenmallinen henkilökortti). Pohjoismaiden kansalaiset voivat edelleen liikkua Pohjoismaissa ilman matkustusasiakirjaa, mutta henkilöllisyys on voitava tarvittaessa todistaa asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella, esimerkiksi ajokortilla.

Suomi noudattaa Euroopan unionin lainsäädännön mukaista yhtenäistä viisumipolitiikkaa, josta määrätään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 77 artiklassa. Schengen-viisumimenettelyn soveltaminen koskee Barentsin sopimuksen soveltamisessa Venäjää.

Neuvoston viisumiasetuksella (539/2001/EY) on vahvistettu luettelo niistä kolmansista maista, mukaan lukien Venäjä, joiden kansalaisilla on oltava viisumi jäsenvaltioiden ulkorajoja ylittäessään sekä niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske. Viisumiasetuksen 4 artiklan 1 kohdassa (alakohta c) mainitaan poikkeuksena tästä vaatimuksesta avustus- tai pelastuslennon miehistö ja muu henkilöstö sekä muu katastrofi- ja onnettomuustapauksessa toimiva avustushenkilöstö. Näiden henkilöryhmien osalta viisumiasetus oikeuttaa säätämään kansallisista poikkeuksista viisumivelvollisuuteen. Viisumiasetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion tulee ilmoittaa kymmenen työpäivän kuluessa asetuksen 4 artiklan nojalla toteuttamistaan toimenpiteistä muille jäsenvaltioille ja komissiolle.

Suomen ja Venäjän välillä tehdyssä pelastuspalvelun yhteistyösopimuksessa määrätään valtakunnanrajan ylityksen yhteydessä turvattavasta nopeasta ja yksinkertaisesta raja- ja tullitarkastuksesta. Maiden rajavaltuutetut ovat rajavartiostokohtaisesti sopineet eräistä järjestelyistä tarkemmin, esimerkiksi Kaakkois-Suomen osalta 12 päivänä helmikuuta 1999 tehdyllä pöytäkirjalla. Järjestelyjen mukaan pelastusyksikön henkilöstöltä ei vaadita viisumia. Apua antavan pelastuspalveluyksikön esimies esittää rajalla tarkastettavaksi henkilöluettelon, minkä lisäksi ryhmän kullakin jäsenellä tulee olla vaadittava henkilötodistus. Venäjän ja Suomen välillä ilma-alusten säännönmukaisesta liikenteestä poikkeava rajanylitys edellyttää mahdollisen maahantuloluvan lisäksi tapauskohtaista sopimista maiden ilmailuviranomaisten kesken myös pelastuspalvelun yhteistoimintatilanteissa. Kysymys voi olla esimerkiksi metsäpalojen lentosammutuksesta tai pelastusvoimavarojen kuljetuksista.

9 artikla.Tullit, muut maksut ja verot. Sopimuksen 9 artiklan mukaan sopimuspuolet soveltavat maahantuotavia, kauttakuljetettavia ja maasta vietäviä pelastusvoimavaroja koskevien tullien, muiden maksujen ja verojen kantamatta jättämiseen tai niistä vapauttamiseen kansallista lainsäädäntöään ja kansainvälisiä velvoitteitaan. Artiklassa ei siten määrätä uusista tullittomuus- tai verottomuusperusteista.

Sopimuksessa tarkoitettu avunanto ei varsinaisesti käsitä maastavientiä tai maahantuontia vaan kysymys on pelastustoiminnasta, jonka toteuttaminen edellyttää erilaisten apuvälineiden käyttöä toisen sopimuspuolen alueella. Apua antavan sopimuspuolen avustusryhmä kuljettaa välineet onnettomuusalueelle, käyttää niitä pelastustoiminnassa ja tuo ne operaation jälkeen takaisin. Sama koskee pelastusvoimavarojen kuljettamista kauttakulkumaan kautta. Pelastusoperaatio voi käsittää myös hätäapua tai muuta avunantoa, jossa toimitetaan humanitaarista apua väestölle tai luovutetaan kalustoa pelastustoimintaa varten.

Euroopan unioniin sisältyy tulliliitto, jossa kolmansista maista tapahtuvaan tuontiin sovelletaan unionin tullisäännöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 28 artiklan mukaisesti. Unionin jäsenvaltioiden kesken noudatetaan tavaroiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden periaatetta. Norja osallistuu Euroopan unionin sisämarkkinoihin tehtyään 1992 yhdessä muiden EFTA-maiden kanssa silloisen Euroopan yhteisön kanssa sopimuksen Euroopan talousalueesta (ETA). ETA-sopimukseen eivät kuitenkaan kuulu muun ohessa arvonlisä- ja valmisteverot, eikä ETA muodosta perustetta jäsenyydelle Euroopan unionin tulliliitossa. Tästä syystä myös Norjan ja Euroopan unionin tullialueen välillä kuljetettavat tavarat tulee tulliselvittää.

EU:n tullittomuusasetuksen 74 artiklan mukaan tullittomuus myönnetään katastrofien uhrien auttamiseksi tavaroille, jotka pelastusyksiköt ovat tuoneet kolmansista maista vapaaseen liikkeeseen omaa tarvettaan varten avustustoiminnan ajaksi tai jaettavaksi vastikkeetta katastrofin uhreille. Tullittomuusasetuksen 76 artiklan mukaan tullittomuuden myöntäminen edellyttää, että komissio tekee jäsenvaltion pyynnöstä asiasta päätöksen. Päätöstä odotettaessa jäsenvaltio voi lykätä tullin kantamista. Tullittomuus ei koske tuhoalueiden jälleenrakentamista varten tuotuja materiaaleja ja varusteita (tullittomuusasetus 80 artikla). Arvonlisäverolaissa (1501/1993) on vastaavat säännökset tavaroiden maahantuonnin verottomuudesta (94 § 1 mom. kohta 12).

Väliaikaisesti maahantuotava pelastusvoimavaroihin kuuluva välineistö voi olla myös kokonaan tai osittain tullitonta sen mukaan kuin tullikoodeksissa ja sen soveltamisasetuksessa (Komission asetus (ETY) N:o 2454/93) väliaikaisesta maahantuonnista säädetään. Suomi on liittynyt myös väliaikaista maahantuontia koskevaan Istanbulin yleissopimukseen, jossa määrätään väliaikaisen maahantuonnin yleisistä perusteista (SopS 96/1999). Tullikoodeksin soveltamisasetuksen 656 artiklassa säädetään täyden tullittomuuden edellytyksistä tuotaessa suuronnettomuuden tai vastaavan tilanteen seurausten torjumiseksi välineistöä väliaikaisesti Euroopan unionin tullialueella. Tavaran maahantuonti väliaikaisesti unionin tullialueelle pelastustoiminnassa käytettäväksi edellyttää asianmukaista tulli-ilmoitusta sekä tulliviranomaisen antamaa lupaa. Ilmoitus- ja lupamenettelyä voidaan yksinkertaistaa tullikoodeksin soveltamisasetuksessa tarkemmin säädetyin edellytyksin, esimerkiksi lupaa voidaan hakea ja tulli-ilmoitus antaa suullisesti. Kun väliaikainen maahantuonti on täysin tullitonta, maahantuonnista ei kanneta myöskään arvonlisäveroa. Suomesta kolmansiin maihin, tässä tapauksessa Venäjälle tai Norjaan, väliaikaisesti vietyjen tarvikkeiden ja muiden pelastusvoimavarojen, jotka ovat Suomesta peräisin tai olleet muuten täällä vapaassa vaihdannassa, palauttaminen Suomeen pelastusoperaation jälkeen on tulleista ja maahantuontiveroista vapaata.

Euroopan unionissa valmisteverotus on yhtenäistetty neuvoston direktiivillä valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta (2008/118/EY). Suomessa direktiivi on pantu täytäntöön valmisteverotuslailla (182/2010). Pääsääntönä on, että valmisteveron alaiset tuotteet verotetaan siinä maassa, missä ne luovutetaan kulutukseen. Verottomia kuitenkin ovat esimerkiksi ammattimaisessa alus- ja lentoliikenteessä käytettävät polttoaineet. Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja Venäjällä rekisteröidyt ajoneuvot on alkuperämaassa verotettuina vapautettu sekä kiinteästä että kulutukseen perustuvasta ajoneuvoverosta.

10 artikla.Avustusryhmien ja avustusvoimavarojen kotiuttaminen. Sopimuksen 10 artiklassa määrätään avunantajan velvollisuudesta kotiuttaa pelastusoperaation jälkeen kaikki avustusryhmänsä ja niiden pelastusvoimavarat. Avustusryhmän pelastustoiminnassa käyttämä kalusto viedään onnettomuusalueelle tehtävän suorittamista varten. Tehtävän päättymisen jälkeen avustusryhmän tulee kotiuttaa kalusto apua pyytävän sopimuspuolen alueelta, jolleivät sopimuspuolet muuta sovi. Kotiuttamisvelvollisuus ei koske väestölle jaettuja avustustarvikkeita (suojavälineet, lääketarvikkeet, muona), joiden jakaminen on ollut tarpeellista tehtävän tavoitteiden toteuttamiseksi. Sopimuksen mukaan onnettomuusalueelle voi jäädä myös loppuun kulutettuja, jaettuja, tuhoutuneita tai kadonneita voimavaroja. Kotiuttamatta jätetyn kaluston tullittomuuteen ja verottomuuteen sovelletaan 9 artiklan mukaisesti kunkin sopimuspuolen kansallista lainsäädäntöä.

11 artikla.Operatiivinen johtaminen onnettomuusalueella. Sopimuksen 11 artiklassa määrätään johtamisvastuusta onnettomuusalueella. Kunkin sopimuspuolen toimivaltaiset viranomaiset vastaavat toiminnan operatiivisesta johtamisesta kyseisen sopimuspuolen alueella sijaitsevalla onnettomuusalueella sekä hallinnoivat vastaanotettavaa kansainvälistä apua muutenkin. Pelastuslain 34 §:n 1 momentin mukaan pelastustoiminnan johtaja on siltä pelastustoimen alueelta, jossa onnettomuus vaaratilanne on saanut alkunsa, jollei tosin ole sovittu. Samassa lainkohdassa säädetään myös, että pelastustoimintaa johtaa pelastusviranomainen virkavastuun alaisena. Useamman toimialan viranomaisten osallistuessa pelastustoimintaan, toimii tilanteen yleisjohtajana pelastustoiminnan johtaja (pelastuslaki 35 § 1 mom). Mainitut säännökset koskevat johtamista kaikissa onnettomuustapauksissa ja yhteistoimintatilanteissa, myös kun pelastustoimintaan osallistuu apua antavan sopimuspuolen pelastusvoimavaroja. Sopimuksella ei ole tarkoitus määrätä apua antavan sopimuspuolen avustusryhmän toiminnasta ja valtuuksista tästä poikkeavalla tavalla.

Avustusryhmien toiminta Suomessa perustuu Suomen esittämään nimenomaiseen pyyntöön. Suomalaiset viranomaiset johtavat myös avustusvoimavarojen saapumisen valtakunnan rajalta onnettomuusalueelle. Pelastusoperaatioon osallistuva avustusryhmä toimii itsenäisenä ryhmänä oman johtonsa alaisuudessa suorittaen niitä tehtäviä, jotka apua pyytävän maan pelastustoimintaa johtava viranomainen sille antaa. Pelastustoimintaan kuuluvia tehtäviä avustusryhmät suorittavat ainoastaan suomalaisten pelastusviranomaisten johdolla ja pääsääntöisesti ainoastaan näiden läsnä ollessa. Ryhmän jäsenet tai esimiehet eivät tee pelastusoperaation toteuttamiseen liittyviä päätöksiä.

Pelastuslain 51 §:n mukaan pelastustoiminnassa voidaan käyttää apuna vapaaehtoisia organisaatioita ja henkilöitä, ei kuitenkaan tehtävissä, joihin sisältyy merkittävää julkisen vallan, kuten viranomaistoimivaltuuksien käyttöä. Vapaaehtoisilla palokunnilla on Suomessa merkittäviä pelastustoimeen kuuluvia, myös operatiivisia tehtäviä. Niihin kuuluvat henkilöt eivät kuitenkaan lain mukaan voi toimia tehtävissä, joihin sisältyy viranomaistoimivaltuuksien käyttöä. Vastaavaa käytäntöä noudatetaan Suomen vastaanottaessa toisen sopimuspuolen tarjoamaa apua, eivätkä sen avustusryhmään kuuluvat henkilöt käytä Suomessa julkista valtaa.

Sopimuksen 11 artiklassa edellytetään lisäksi, että toimiessaan apua pyytävän sopimuspuolen alueella, avustusryhmän jäseniin sovelletaan ryhmän kotimaassa voimassa olevia työ- ja virkasuhteen ehtoja.

12 artikla.Avustusryhmien voimavarat ja huolto. Artiklan mukaan avustusryhmältä edellytetään kykyä 24 tunnin omavaraiseen toimintaan onnettomuusalueella. Tarvittaessa apua pyytävä sopimuspuoli toimittaa avustusryhmille lisää pelastusvoimavaroja sekä tarvittavia huolto- ja muita palveluja mukaan lukien sairaanhoito, muonitus ja majoitus.

13 artikla.Kulut. Sopimuksen 13 artiklassa määrätään pelastusoperaatiosta aiheutuvien kulujen korvaamisesta sopimuspuolten kesken. Artiklan 1 kappaleen mukaan apua pyytävän sopimuspuolen on korvattava avunannosta aiheutuneet kulut, ellei apua antava sopimuspuoli päätä, että apu annetaan maksutta. Määräys vastaa tässä suhteessa Suomen muita kahden- ja monenvälisiä pelastuspalvelun yhteistoimintasopimuksia. Käytäntönä on usein ollut avun antaminen korvauksetta. Ratkaisu tehdään tapauskohtaisesti niin, että humanitaarisen avun luonteisessa avussa, jossa ensisijaisesti on kysymys ihmisten perusturvallisuudesta, ei korvauksia ole peritty. Sitä vastoin esimerkiksi ilma-aluksen käyttö metsäpalojen sammuttamisessa on ensisijaisesti maksullista avunantoa. Kun Suomi antaa apua maksutta, vastaa kustannuksista se toimivaltainen viranomainen, joka päättää avun antamisesta ja lähettää avustusvoimavarat. Sisäasiainministeriön päättäessä avunannosta valtion toimivaltaisena viranomaisena, maksetaan avunannon kustannukset sisäasiainministeriölle myönnetystä määrärahasta (pelastustoimen erityismenot, momentti 26.30.20).

Artiklan 2 kappaleen mukaan avunpyyntö voidaan peruuttaa milloin tahansa mutta apua antavalla sopimuspuolella on tällöin oikeus saada korvaus jo aiheutuneista kuluista.

Artiklan 3 kappaleen mukaan apua antavan sopimuspuolen tulee varautua toimittamaan arvio avunannosta aiheutuvista kuluista apua pyytävälle sopimuspuolelle. Avun vastaanottaja arvioi ilmoituksen perusteella, voidaanko apu tarjotussa muodossa hyväksyä ja ottaa vastaan.

Pohjoismaiden välisen pelastuspalvelusopimuksen nojalla suomalaiset rajakunnat, joita nykyisin vastaavat niiden ylläpitämät alueen pelastustoimet, ovat tehneet yhteistyösopimuksia Ruotsin ja Norjan palokuntien kanssa. Sopimukset ovat vastavuoroisia, edellyttäen suorituksia tai palveluja kummaltakin osapuolelta. Alueen pelastusviranomaiset voivat Barentsin pelastuspalvelusopimuksen perusteella, mutta toimivaltansa ja määrärahojensa asettamissa rajoissa, sopia myös Venäjän viranomaisten kanssa esimerkiksi avunannon menettelytavoista ja korvauksista sekä muusta yhteistyöstä.

14 artikla.Vakuutus ja korvaukset. Sopimuksen 14 artiklassa määrätään vakuutuksen ottamisesta avustusryhmälle sekä pelastusoperaation yhteydessä syntyneen vahingon korvaamisesta sopimuspuolten välillä.

Artiklan 1 kappaleen mukaan pelastusoperaatioon osallistuville avustusryhmän jäsenille ja avustusvoimavaroille otetaan kansallisen lainsäädännön edellyttämä riittävä vakuutusturva. Vakuutus otetaan lähetettäville avustusryhmien jäsenille ja avustusvoimavaroille. Sopimusmääräyksen tarkoituksena on varmistaa avunannon yhteydessä syntyvän vahingon korvaaminen viivytyksettä ja täysimääräisesti riippumatta esimerkiksi apua vastaanottavan sopimuspuolen viranomaisten tuottamuksesta ja toimenpiteistä. Sopimuksen mukaan vakuutuskuluja ei sisällytetä yleisiin kuluvaateisiin. Työnantajan ja julkisyhteisöjen vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetty korvausvastuu koskee myös Suomen avunantoa toiselle sopimuspuolelle.

Siviilikriisinhallintalaissa, joka lain 1 §:n sekä 2 §:n 2 momentin mukaan koskee myös pelastuslain 38 §:ssä tarkoitettua humanitaarista apua suuronnettomuuden tai luonnonkatastrofin aiheuttamien tuhojen lieventämiseksi, säädetään muun ohessa työnantajana toimivan valtion tehtävistä. Kriisinhallintaan ulkomailla osallistuva henkilö on määräaikaisessa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa valtioon, jota työnantajana edustaa Pelastusopisto. Palvelussuhteen ehdoista on voimassa mitä siviilikriisinhallintalaissa ja valtion virkamieslaissa (750/1994) säädetään.

Siviilikriisinhallintalain 10 §:n mukaan palvelussuhteessa olleen henkilön kuoltua maksetaan hänen oikeudenomistajilleen ryhmähenkivakuutusta vastaavaa taloudellista tukea siten kuin siitä on sovittu valtion virka- ja työehtosopimuksessa. Siviilikriisinhallintalain tarkoittamassa palvelussuhteessa olevan henkilön palkkauksesta, olosuhdekorvauksesta ja ylimääräisten kustannusten korvaamisesta säädetään siviilikriisinhallintalain nojalla annetussa sisäasiainministeriön asetuksessa kriisinhallintaan osallistuvan henkilöstön palvelussuhteen ehdoista (35/2005). Asetuksen 8 §:n mukaan valtiotyönantaja ottaa palvelussuhteeseen otetulle henkilölle palvelussuhteen ajaksi matkatavara- ja matkustajavakuutuksen. Näin menetellään myös Barentsin pelastuspalvelusopimuksen soveltamisessa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet luopuvat toisiinsa kohdistuvista korvausvaatimuksista, jotka perustuvat avustustoiminnan yhteydessä avustusryhmän jäsenelle tai avustusvoimavaroille aiheutuneeseen henkilö- tai omaisuusvahinkoon, jos vahinko on aiheutunut tahattomasti (englanninkielisessä tekstissä accidentally) pelastusoperaation aikana. Tahattomuudella tarkoitetaan tässä tapaturmaisesti tai muutoin kuin huolimattomuudesta tai tahallisuudesta aiheutunutta vahinkoa. Sopimuksessa ei edellytetä, että vahinko johtuisi jommankumman sopimuspuolen toimenpiteistä. Artiklan 1 kappaleessa edellytetty vakuutusturva kattaa myös tässä tarkoitetun vahingon. Määräys vastaa vahingonkorvauslain säännöksiä, joiden mukaan korvausvelvollisuus edellyttää tahallisuutta tai tuottamuksellisuutta. Myös työnantajan ja julkisyhteisön korvausvastuu edellyttää työntekijän virhettä tai laiminlyöntiä. Artiklan 2 kappaleessa määrätään kuitenkin vain sopimuspuolien välisistä suhteista puuttumatta yksityisten oikeudelliseen asemaan.

Artiklan 3 kappaleen mukaan korvausvaatimus voidaan kuitenkin esittää toiselle sopimuspuolelle, jos 2 kappaleessa tarkoitettu vahinko on aiheutunut törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisuudesta. Tämä voi tulla kysymykseen esimerkiksi rikostapauksissa, joissa vakuutusyhtiö tai työnantaja kieltäytyy korvauksen suorittamisesta. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työntekijä vastaa itsekin vahingosta, jonka hän on työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut mutta korvausmäärää voidaan vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan sovitella ja siitä luovutaan, jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus. Tahallisesti aiheuttamastaan vahingosta työntekijä vastaa täysimääräisesti, ellei ole erityisiä syitä alentaa korvausta kohtuulliseksi. Artiklan 3 kappaleen määräys tarkoittaa tapauksia, joissa työnantajalla ei teon tahallisuuden vuoksi ehkä ole korvausvelvollisuutta, ja joissa vahinkoa kärsineen sen vuoksi tulisi kohdistaa vaatimuksensa suoraan vahingon aiheuttaneeseen henkilöön. Sopimusmääräys koskee ainoastaan sopimuspuolina olevien valtioiden välisiä oikeussuhteita vaikuttamatta yksityisten oikeuksiin tai velvollisuuksiin. Määräyksen tarkoituksena on yksinkertaistaa korvauksen saamista toisen sopimuspuolen henkilöstön aiheuttaman vahingon perusteella kyseisessä kappaleessa tarkoitetuissa tapauksissa.

Artiklan 4 kappaleen mukaan apua pyytävä sopimuspuoli korvaa sen alueella kolmannen osapuolen henkilöstölle tai omaisuudelle aiheutetun henkilö- tai omaisuusvahingon, jos apua antavan avustusryhmän jäsen on aiheuttanut vahingon tahattomasti (englanninkielisessä tekstissä accidentally). Kolmannen osapuolen henkilöstöllä tai omaisuudella tarkoitetaan mitä tahansa sivullista tahoa, jolle avustusryhmän jäsen on aiheuttanut vahinkoa. Tahattomuudella tarkoitetaan tapaturmaisesti tai muutoin kuin huolimattomuudesta tai tahallisuudesta aiheutunutta vahinkoa. Korvauksen säädösperusteena on tässä tapauksessa apua pyytävän sopimuspuolen kansallinen lainsäädäntö sen oman henkilöstön aiheuttaman vahingon korvaamisesta. Sopimusmääräys tarkoittaa sopimuspuolen velvollisuutta korvata avustusryhmän jäsenen aiheuttama vahinko suoraan vahinkoa kärsineelle, eikä pelkästään toiselle sopimuspuolelle, kuten menetellään artiklan muiden kappaleiden tarkoittamissa tapauksissa. Maksetusta korvauksesta ei tässä tapauksessa edellytetä hyvitystä apua antaneelta osapuolelta.

Artiklan 5 kappaleen mukaan apua antava sopimuspuoli hyvittää apua pyytävälle sopimuspuolelle tämän kolmannelle osapuolelle mahdollisesti maksaman vahingonkorvauksen, jos apua antavan sopimuspuolen henkilöstö on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Määräys vastaa 3 kappaleen määräystä sopimuspuolien keskinäisistä vastuusuhteista mutta koskee tässä tapauksessa avustusryhmän tai sen jäsenten sijasta sivullisen kärsimää vahinkoa. Määräys varmistaa sivulliselle vahingonkärsijälle suoritetun korvauksen perimisen vahingon aiheuttaneelta osapuolelta ilman, että vahingonkärsijän tarvitsee itse nostaa korvauskannetta vahingon aiheuttanutta sopimuspuolta tai sen henkilöstöä vastaan. Sopimusmääräys ei siten vaikuta yksityisten oikeuksiin ja velvoitteisiin vaan koskee sopimuspuolien välisiä suhteita.

15 artikla.Tietojen käyttö. Sopimuksen 15 artiklan mukaan sopimusta sovellettaessa saatuja tietoja voidaan käyttää kunkin sopimuspuolen kansallisen lainsäädännön sekä kyseistä valtiota sitovien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Pelastusoperaation aikana avustusryhmää voidaan informoida esimerkiksi liikesalaisuuden piiriin kuuluvista asioista, joiden tunteminen on turvallisuussyistä tarpeellista. Avustusryhmä voi saada tietoonsa myös onnettomuuden uhreja koskevia arkaluontoisia tietoja. Näistä syistä viittaukset kansalliseen salassapitoa koskevaa lainsäädäntöön ja kyseistä valtiota sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin ovat tarpeellisia.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999; julkisuuslaki) 24 §:n 1 momentin nojalla salassa pidettäviä ovat muun ohessa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta sekä erilaisista henkilöä koskevista tiedoista. Salassapitovelvollisuus koskee sekä asiakirjasalaisuutta että vaitiolovelvollisuutta ja hyväksikäyttökieltoa (julkisuuslaki 22 ja 23 §). Julkisuuslain 30 §:n mukaan salassa pidettävien tietojen antaminen on mahdollista ulkomaan viranomaiselle, jos ulkomaan ja Suomen viranomaisen yhteistyöstä määrätään Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa.

Pelastuslain 86 §:n mukaan pelastustoimen palveluksessa oleva tai pelastustoimintaan osallistuva henkilö ei saa pelastustoimeen kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta ilmaista muille tässä tehtävässään tietoon saamaansa seikkaa, josta lailla on säädetty tai lain nojalla määrätty salassapitovelvollisuus taikka joka koskee yksityistä liike- tai ammattisalaisuutta, taloudellista asemaa, henkilökohtaisia olosuhteita tai terveydentilaa. Vaitiolovelvollisuus ei estä ilmaisemista sellaista tietoa, jonka ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeellista hengen tai terveyden suojaamiseksi tai huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi. Apua antavan sopimuspuolen avustusryhmän informointi vastaavalla tavalla voi olla tarpeellista.

16 artikla.Kielet. Artiklassa määrätään sopimuksen täytäntöönpanossa käytettävistä kielistä. Täytäntöönpanoon liittyvä kirjeenvaihto käydään englanniksi tai sopimuspuolen virallisella kielellä, johon liitetään käännös. Pelastusoperaatioiden aikana käytettävistä kielistä ei sopimuksessa määrätä tarkemmin mutta apua pyytävän sopimuspuolen tulee kaikin keinoin pyrkiä järjestämään avustusryhmille asianmukainen tulkkaus.

Sopimus on allekirjoitusosion johdantokappaleen mukaisesti tehty kaikkien sopimuspuolten kielillä sekä englanniksi, mitä käytettiin neuvottelukielenä. Viimeksi mainittu on tulkintatilanteessa määräävä. Englannin kieltä käyttämällä mahdollistetaan useissa tapauksissa joustava ja nopea menettely. Sopimuksen 4 artiklassa tarkoitetun sekakomitean kokouksissa käytetään käytännössä englantia, jolloin tulkkausta mahdollisesti tarvitseva osapuoli huolehtii siitä itse.

17 artikla.Erimielisyyksien ratkaiseminen. Sopimuksessa ei määrätä yksityiskohtaisesti erimielisyyksien ratkaisemisessa noudatettavista menettelytavoista. Sopimuspuolet neuvottelevat tarvittaessa, ja kukin nimeää edustajakseen haluamansa tahon. Valtion toimivaltainen viranomainen nimeää edustajat valtakunnan tason neuvotteluihin samalla tavalla kuin 4 artiklassa tarkoitettuun sekakomiteaan.

18 artikla.Tallettaja. Sopimuksen 18 artiklan mukaan sen alkuperäiskappaleen tallettajana toimii Ruotsin ulkoasiainministeriö.

19 artikla.Loppumääräykset. Sopimuksen 19 artiklan sisältämien loppumääräysten mukaan sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun tallettaja on vastaanottanut kaikilta sopimuspuolilta ilmoituksen siitä, että ne ovat toteuttaneet sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtionsisäiset menettelyt. Kukin sopimuspuoli voi milloin tahansa irtisanoa sopimuksen ilmoittamalla asiasta tallettajalle kirjallisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sopimuksen aiottua päättymisajankohtaa.

2 Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lakiehdotuksen 2 §:n mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kun sopimus tulee voimaan.

Sopimuksen voimaansaattamismenettelyssä huomioon otettavia seikkoja selostetaan edellä yleisperustelujen 6 luvussa.

3 Voimaantulo

Sopimus tulee 19 artiklan mukaan voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun tallettajana toimiva Ruotsin ulkoasiainministeriö on vastaanottanut kaikilta sopimuspuolilta kirjallisen ilmoituksen siitä, että sopimuspuolet ovat toteuttaneet sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtionsisäiset menettelyt. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen kanssa.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 59 §:n mukaan Ahvenanmaan maakuntapäivien on hyväksyttävä toimivaltaansa kuuluva kansainvälinen velvoite, jotta se tulisi voimaan maakunnassa. Palo- ja pelastustoimi kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n 6 kohdan nojalla Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan. Sopimus koskee 2 artiklan mukaan valtakunnanrajat ylittävää yhteistyötä Barentsin euroarktisella alueella mutta ei Ahvenanmaan maakunnassa. Sopimukseen ei muutenkaan liity Ahvenanmaata koskevia kansainvälisiä velvoitteita. Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumus ei mainituista syistä ole tarpeen sopimuksen voimaan saattamiseksi.

4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan muuten säädettävä lailla. Kansainvälisten velvoitteiden määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan riippumatta siitä, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Sopimuksen 1 artikla sisältää määräyksiä sopimuksessa käytetyistä määritelmistä. Perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään katsonut, että jos sopimuksessa määritellyt käsitteet koskevat sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, määritelmät vaikuttavat välillisesti näiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten sisältöön ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp). Tällä perusteella on arvioitava sopimuksen 1 artiklassa esitettyä Barentsin euroarktisen alueen määritelmää, joka rajaa sopimuksen maantieteellistä soveltamisalaa. Vastaavin perustein on arvioitava 1 artiklassa määriteltyjä käsitteitä pelastustoiminta tai pelastusoperaatio, avustusryhmä sekä pelastusvoimavarat tai avustusvoimavarat, jotka määrittävät sopimuksen 8 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettua kauttakulkuvaltion velvollisuutta myöntää erityinen maahantulo- ja maastapoistumislupa. Koska kyseiset määritelmät vaikuttavat sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamiseen, kuuluvat ne lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 2 artiklan 1 kappaleessa määrätään muun ohessa sopimuksen soveltamisesta Barentsin euroarktisella alueella. Määräys vaikuttaa sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten soveltamiseen vastaavalla tavalla kuin edellä on todettu sopimuksen 1 artiklassa olevasta Barentsin euroarktisen määritelmästä. Tästä syystä määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 8 artiklan 3 kappale koskee sellaista valtion henkilöstöä tai sotilashenkilöstöä, ilma-aluksia, aluksia ja ajoneuvoja, joilta vaaditaan erityinen maahantulolupa, ja joka on hyväksytty osallistumaan pelastusoperaatioon apua pyytävän sopimuspuolen alueella. Apua pyytävän sopimuspuolen ja kauttakulkuvaltion toimivaltaisen viranomaisen on myönnettävä kyseinen lupa, eikä valtion rajaa ei saa ylittää ennen kuin lupa on myönnetty. Sopimusmääräys koskee Suomessa aluevalvontalain 4 ja 5 §:ssä säädettyä lupamenettelyä. Edellä tässä kappaleessa tarkoitetun henkilöstön, ilma-alusten, alusten ja ajoneuvojen maahantulon ja maasta poistumisen luvanvaraisuudesta säädetään Suomessa lailla. Tästä syystä määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 14 artiklan 4 kappaleessa määrätään apua pyytävän sopimuspuolen velvollisuudesta korvata vahingot, jotka apua antavan sopimuspuolen avustusryhmän jäsen sopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä suorittaessaan aiheuttaa tahattomasti kolmannen osapuolen henkilöstölle tai omaisuudelle apua pyytävän sopimusvaltion alueella. Vahinkojen korvaaminen tapahtuu tällöin apua pyytävän sopimuspuolen oman henkilöstön aiheuttamaan vahinkoon sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Määräys koskee vahingon korvaamista suoraan vahinkoa kärsineelle sivulliselle, ja voi siten vaikuttaa esimerkiksi yksityishenkilöiden ja yritysten oikeudelliseen asemaan. Sopimusmääräys laajentaa ainakin periaatteellisesti vahingonkorvauslain 3 luvun 1:ssä säädetyn työnantaja tai julkisyhteisön korvausvelvollisuuden koskemaan myös toisen sopimuspuolen avustusryhmän Suomessa aiheuttamaa vahinkoa. Koska sopimuksen 14 artiklan 4 kappaleen määräystä vastaavista asioista on säädetty lailla, kuuluu määräys lainsäädännön alaan.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen XXIII osasto sisältää pelastuspalvelua koskevan määräyksen (SEUT 196 artikla). Unioni kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön pelastuspalvelualalla sekä pyrkii muun muassa tukemaan ja täydentämään niiden toimintaa sekä edistämään pelastuspalvelun alalla toteutettavien kansainvälisen tason toimien johdonmukaisuutta. Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen tarvittavista toimenpiteistä, joilla myötävaikutetaan edellä tarkoitettujen tavoitteiden toteutumiseen. SEUT 6 artiklan mukaisesti unionilla on ainoastaan toimivalta toteuttaa tukitoimia pelastuspalvelun alalla. Tukitoimialoilla unionin toimivalta ei korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa, eivätkä oikeudellisesti velvoittavat unionin säädökset voi kyseisillä aloilla käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista.

Barentsin alueen pelastuspalvelun yhteistyösopimus koskee yhteistyötä pelastuspalvelun alalla, jolta on olemassa jäsenvaltioiden toimintaa tukevaa Euroopan unionin lainsäädäntöä. Sopimuksen rajanylitysmuodollisuuksia ja tulleja koskevat määräykset ovat sisällöltään sopimuspuolten kansalliseen lainsäädäntöön ja kansainvälisiin velvoitteisiin viittaavia, toisin sanoen sopimuksen soveltamisessa noudatetaan sopimusmääräysten mukaisesti sopimuspuolten lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sitoumuksia. Sopimuksen määräyksillä ei valtioneuvoston käsityksen mukaan vaikuteta unionin lainsäädäntöön. Näin ollen sopimuksen määräysten ei voida katsoa olevan ongelmallisia unionin toimivallan kannalta.

Edellä esitetyn perusteella Barentsin sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan suostumus sopimukseen on siksi tarpeen.

Sopimuksen 8 artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen tulee tarvittaessa myöntää maahantulo- ja maastapoistumislupa mainitussa kappaleessa tarkoitetuille valtion henkilöstölle tai sotilashenkilöstölle, ilma-aluksille, aluksille ja ajoneuvoille, jotka on hyväksytty osallistumaan pelastusoperaatioon apua pyytävän sopimuspuolen alueella. Tämä määräys koskee paitsi apua pyytävää sopimuspuolta, myös kauttakulkuvaltiota, jonka alueen kautta voimavarat siirtyvät toiselle sopimuspuolelle kuuluvalle onnettomuusalueelle.

Perustuslain 1 §:ssä säädetyn täysivaltaisuuden kannalta luvan myöntäminen ei ole ongelmallista silloin, kun Suomi itse pyytää apua ja hyväksyy vastaanotettavaksi sellaisen avustusryhmän tai sellaiset pelastusvoimavarat, joilta kyseinen maahantulolupa lain mukaan vaaditaan. Sopimus kuitenkin edellyttää, että Suomi myös kauttakulkuvaltiona myöntää vastaavan luvan kahden muun sopimuspuolen välisessä avunannossa. Suomella ei ole osuutta menettelyssä, jossa kyseisten kahden sopimuspuolen välillä sovitaan toimitettavasta avusta, eikä Suomi tällöin myöskään hyväksy avun maahantuloa onnettomuusalueelle. Lupa tulee tässäkin tapauksessa myöntää mutta vain sopimuksessa tarkoitettua pelastustoimintaa varten ja muutenkin sopimuksen määräyksiä noudattaen. Kauttakulkuoikeutta käyttävillä yksiköillä ja voimavaroilla ei ole luvan perusteella Suomen alueella oikeutta muuhun kuin onnettomuusalueelle siirtymiseen. Siirtymisen tulee tapahtua lyhintä tarkoituksenmukaista reittiä ja mahdollisimman nopeasti, kuten avunantotilanteessa on edellytettävä. Yksiköiden henkilöstö ei käytä Suomen alueella mitään toimivaltaa, eikä menettelyyn siten liity julkisen vallan käyttöä tai toimivaltuuksien uskomista vieraan valtion viranomaisille tai muille avustusryhmään kuuluville. Maahantuloluvan myöntävä viranomainen voi asettaa kauttakulkuun liittyviä rajoituksia tai määräyksiä sopimuksen tarkoitusta kuitenkaan loukkaamatta. Käytännössä kauttakulku tapahtuu suomalaisten viranomaisten ohjauksessa.

Perustuslakivaliokunta on lähtenyt perinteisten kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden yhteydessä perustuslain esitöiden pohjalta vakiintuneesti siitä, että sellaiset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain 1 §:n täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa (HE 1/1998 vp, PeVL 36/2006 vp). Kauttakulkuvaltiota koskeva määräys koskee sen vuoksi vain vähäistä poikkeamaa aluevalvontalaissa säädetyistä maahantulon edellytyksistä, eikä sen ei ole katsottava loukkaavan Suomen täysivaltaisuutta.

Sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sopimus voidaan sen vuoksi hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus laiksi sen voimaansaattamisesta tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Moskovassa 11 päivänä joulukuuta 2008 Barentsin euroarktisen alueen hallituksen välillä yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla tehdyn sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välillä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemisen, niihin varautumisen ja pelastustoiminnan alalla Barentsin euroarktisen alueen hallitusten välillä Moskovassa 11 päivänä joulukuuta 2008 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sisäasiainministeri
Päivi Räsänen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.