HE 248/2009

Hallituksen esitys Eduskunnalle alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun I ja II liitteen sekä alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta vuonna 2001 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä merenkulun ympäristönsuojelulaiksi ja öljyvahinkojen torjuntalaiksi sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun öljyä koskevan I liitteen ja uudistetun haitallisia nestemäisiä aineita koskevan II liitteen siltä osin, kuin ne kuuluvat Suomen toimivaltaan. Uudistetut liitteet hyväksyttiin Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa lokakuussa 2004. Uudistettu I liite sisältää lähinnä teknisluontoisia muutoksia. Uudessa II liitteessä on muutettu vaarallisten aineiden luokitusjärjestelmää ja tehty eräitä teknisiä tarkennuksia.

Eduskunnan hyväksyttäväksi ehdotetaan myös lait liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi uusien liitteiden edellyttämien muutosten tekemistä tässä esityksessä ehdotettavaan merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön kokonaisuudistukseen.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eduskunta hyväksyisi vuoden 2001 kansainvälisen yleissopimuksen alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta siltä osin kuin määräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan. Yleissopimus tehtiin Lontoossa lokakuussa 2001 järjestetyssä diplomaattikonferenssissa. Eduskunnan hyväksyttäväksi ehdotetaan myös laki yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi yleissopimuksen edellyttämien muutosten tekemistä tässä esityksessä ehdotettavaan merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön kokonaisuudistukseen.

Kansainvälisellä yleissopimuksella alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta kielletään alusten käsittely biosideina toimivilla orgaanisilla tinayhdisteillä ja mahdollistetaan muidenkin aluksissa käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien kieltäminen yleissopimuksessa määriteltyjä menettelyjä noudattaen. Suomi allekirjoitti yleissopimuksen hyväksymisvaraumin kesäkuussa 2002.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön lakiteknistä uudistamista siten, että alusten tavanomaisesta käytöstä aiheutuvista haitallisten aineiden päästöistä säädettäisiin uudessa merenkulun ympäristönsuojelulaissa ja öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunnasta öljyvahinkojen torjuntalaissa. Laeilla annettaisiin perustuslain kannalta lakiteknisesti asianmukaiset ja merensuojelutavoitteiden kannalta tehokkaat ja toimivat uudet säännökset asiasisällön jäädessä pääosin ennalleen. Lakien rakennetta muutettaisiin, jotta Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet sekä Euroopan yhteisön säädökset voitaisiin tulevaisuudessa sisällyttää Suomen lainsäädäntöön nykyistä selkeämmin. Samalla kumottaisiin laki aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä sekä laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen. Ehdotuksessa on myös otettu huomioon liikennehallinnon ehdotetusta virastouudistuksesta johtuvat muutokset.

Uudistettu I ja II liite ovat tulleet kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Suomi on ilmoittanut IMO:lle, että muutokset tulevat Suomen osalta voimaan vasta nimenomaisen suostumuksen antamisen jälkeen.

Kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta tuli kansainvälisesti voimaan 17 päivänä syyskuuta 2008. Yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan kolmen kuukauden kuluttua Suomen hyväksymiskirjan tallettamispäivämäärästä.

Uudistetun I ja II liitteen voimaansaattamislait on tarkoitus saattaa voimaan tasavallan presidentin asetuksella mahdollisimman pian niiden hyväksymisen jälkeen.

Kansainvälistä yleissopimusta alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta koskeva voimaansaattamislaki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin yleissopimus tulee Suomen osalta kansainvälisesti voimaan.

Merenkulun ympäristönsuojelulaki ja öljyvahinkojen torjuntalaki sekä muut kokonaisuudistukseen liittyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana 1 päivänä tammikuuta 2010 samanaikaisesti liikennehallinnon virastouudistusta koskevan lainsäädännön kanssa.


ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ  1
SISÄLLYS 3
YLEISPERUSTELUT 6
1 JOHDANTO 6
2 NYKYTILA 6
2.1 Kansainvälinen kehitys 6
2.2 Euroopan yhteisön lainsäädäntö 10
2.3 Kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö 13
2.4 Nykytilan arviointi 15
3 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET 15
3.1 Tavoitteet 15
3.2 Keskeiset ehdotukset 16
4 ESITYKSEN VAIKUTUKSET 20
4.1 Taloudelliset vaikutukset 20
4.2 Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset 21
4.3 Ympäristö- ja terveysvaikutukset 22
4.4 Yhteiskunnalliset vaikutukset 22
5 ASIAN VALMISTELU 23
5.1 Valmisteluvaiheet ja aineisto 23
5.2 Lausunnot 23
5.3 Jatkovalmistelut 23
5.4 AFS-yleissopimuksen valmistelu 24
6 RIIPPUVUUS MUISTA ESITYKSISTÄ 24
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 25
1 ALUSTEN AIHEUTTAMAN MEREN PILAANTUMISEN EHKÄISEMISESTÄ VUONNA 1973 TEHTYYN KANSAINVÄLISEEN YLEISSOPIMUKSEEN LIITTYVÄN VUODEN 1978 PÖYTÄKIRJAN UUDISTETTU I JA II LIITE 25
1.1 MARPOL 73/78 –yleissopimuksen öljyn aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemistä koskeva I liite ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön 25
1.2 MARPOL 73/78-yleissopimuksen haitallisia nestemäisiä aineita koskeva II liite ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön 28
1.3 Kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön 30
2 LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT 37
2.1 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvään vuoden 1978 pöytäkirjan uudistettuun I liitteeseen tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 37
2.2 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvään vuoden 1978 pöytäkirjan uudistettuun II liitteeseen tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 37
2.3 Laki alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvonnasta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 38
2.4 Merenkulun ympäristönsuojelulaki 38
1 luku Yleiset säännökset 38
2 luku Aluksista aiheutuvien öljypäästöjen ehkäiseminen 50
3 luku Öljypäästömaksu 55
4 luku Aluksista aiheutuvien haitallisten nestemäisten aineiden päästöjen ehkäiseminen 55
5 luku Aluksista aiheutuvien käymäläjätevesipäästöjen ehkäiseminen 62
6 luku Aluksista aiheutuvien kiinteän jätteen päästöjen ehkäiseminen 67
7 luku Aluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäiseminen 71
8 luku Aluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevat muut Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet 78
9 luku Jätteiden vastaanotto satamassa 79
10 luku Jätteiden jättäminen satamaan 84
11 luku Aluksen päällikön velvollisuudet vaaratilanteessa 88
12 luku Valvonta ja hallintopakko 89
13 luku Erinäiset säännökset 95
2.5 Öljyvahinkojen torjuntalaki 103
Yleistä 103
1 luku Yleiset säännökset 103
2 luku Viranomaiset ja niiden tehtävät 106
3 luku Öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmat 111
4 luku Öljyn varastoijan ja sataman pitäjän velvollisuudet 111
5 luku Öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjunta 113
6 luku Valvonta, hallintopakko ja muutoksenhaku 118
7 luku Viranomaisen tiedonsaanti ja salassapitovelvollisuus 119
8 luku Erinäiset säännökset 122
2.6 Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta 125
2.7 Laki merensuojelulain muuttamisesta 126
2.8 Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta 127
2.9 Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta 128
2.10 Laki jätelain muuttamisesta 129
2.11 Laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain muuttamisesta 129
2.12 Laki rikoslain muuttamisesta 129
2.13 Laki tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta 130
2.14 Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain muuttamisesta 130
2.15 Laki pelastuslain muuttamisesta 131
2.16 Laki meripelastuslain muuttamisesta 132
2.17 Laki puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta 132
3 TARKEMMAT SÄÄNNÖKSET JA MÄÄRÄYKSET 132
4 VOIMAANTULO 133
5 EDUSKUNNAN SUOSTUMUKSEN TARPEELLISUUS JA KÄSITTELYJÄRJESTYS
AFS-yleissopimus 135
LAKIEHDOTUKSET 143
alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun I liitteen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 143
alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun II liitteen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 144
alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvonnasta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 145
Merenkulun ympäristönsuojelulaki 146
Öljyvahinkojen torjuntalaki 179
öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta 190
merensuojelulain 2 ja 13 §:n muuttamisesta 191
ympäristönsuojelulain muuttamisesta 192
Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta 194
jätelain 73 a §:n muuttamisesta 195
alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta 196
rikoslain muuttamisesta 197
tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain 1 §:n muuttamisesta 198
Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 ja 21 §:n muuttamisesta 199
pelastuslain 1 ja 69 §:n muuttamisesta 200
meripelastuslain 4 §:n muuttamisesta 201
puolustusvoimista annetun lain 11 §:n muuttamisesta 202
LIITE 203
RINNAKKAISTEKSTI 203
öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta 203
merensuojelulain 2 ja 13 §:n muuttamisesta 205
ympäristönsuojelulain muuttamisesta 206
Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta 208
jätelain 73 a §:n muuttamisesta 209
alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta 210
rikoslain muuttamisesta 211
tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain 1 §:n muuttamisesta 213
Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 ja 21 §:n muuttamisesta 214
pelastuslain 1 ja 69 §:n muuttamisesta 215
meripelastuslain 4 §:n muuttamisesta 217
puolustusvoimista annetun lain 11 §:n muuttamisesta 218

YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Merenkulku on luonteeltaan kansainvälistä toimintaa ja merenkulun ympäristönsuojelu on jo noin 50 vuoden ajan perustunut keskeisiltä osiltaan kansainvälisiin sopimuksiin, joista on päätetty maailmanlaajuisella tai alueellisella tasolla. Kauppamerenkulun ja huviveneilyn lisääntyminen on merkittävästi kasvattanut vesiin, ilmaan ja rantoihin kohdistuvaa rasitusta. Huomiota on tämän vuoksi kiinnitetty yhä enemmän alusten tavanomaisesta käytöstä aiheutuvien ympäristö- ja terveyshaittojen vähentämiseen. Keskeisin meriympäristönsuojelua koskeva instrumentti on IMO:ssa vuonna 1973 tehty alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemistä koskeva kansainvälinen yleissopimus sekä siihen liittyvä vuoden 1978 pöytäkirja liitteineen (SopS 51/1983), jäljempänä MARPOL 73/78 -yleissopimus.

MARPOL 73/78 –yleissopimus liitteineen muodostaa yhdessä IMO:n ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 hyväksymän yleissopimuksen (SOLAS) ja sen liitteiden kanssa käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa sovellettavien kansainvälisten velvoitteiden perustan. IMO:ssa kehitetään jatkuvasti aluksia koskevia ympäristömääräyksiä.

Vuonna 2001 IMO:ssa hyväksyttiin puolestaan kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta, jäljempänä AFS-yleissopimus.

Viime vuosina myös Euroopan yhteisö on kehittänyt merenkulun ympäristönsuojelua koskevaa lainsäädäntöä. Yhteisölainsäädäntö perustuu pääosin IMO:ssa sovittuihin säännöksiin. Itämeren maat ovat myös pitkään tehneet yhteistyötä Itämeren suojelukomission (HELCOM) puitteissa alusten aiheuttamien haittojen vähentämiseksi osana Itämeren tervehdyttämistä. Itämeren maiden vuonna 2007 hyväksymään Itämeren toimintaohjelmaan (Baltic Sea Action Plan), jolla pyritään palauttamaan Itämeren hyvä tila vuoteen 2021 mennessä, on myös sisällytetty merenkulkuosio lukuisine toimenpide-esityksineen.

Maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen ja aluksista aiheutuvien öljyvahinkojen torjunta on kehittynyt merkittävästi runsaan kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Kuntien ja valtion viranomaisten toiminnalliset ja kalustolliset valmiudet ovat varsin tyydyttävällä tasolla. Alati lisääntyvät öljykuljetukset Venäjän Suomenlahden rannalla sijaitsevista satamista aiheuttavat kuitenkin uusia haasteista torjuntavalmiudelle. Merialueella tapahtuvien öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunta perustuu kansainvälisiin monenkeskisiin ja kahdenvälisiin sopimuksiin ja sopimusten mukaiseen yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon vahinkotapauksissa.

2 Nykytila
2.1 Kansainvälinen kehitys

MARPOL 73/78 –yleissopimus sekä I ja II liite

MARPOL 73/78-yleissopimus tuli kansainvälisesti ja Suomen osalta voimaan 2 päivänä lokakuuta 1983. Yleissopimus sisältää määräyksiä öljystä ja öljyisistä seoksista, irtolastina kuljetettavista nestemäisistä aineista, meriympäristölle vaarallisista pakatuista aineista, aluksista tulevista käymäläjätevesistä ja kiinteistä jätteistä sekä määräyksiä ilman pilaantumisen ehkäisemisestä. Yleissopimuksen päästörajoitukset ovat tiukempia yleissopimuksessa määritellyillä erityisalueilla, kuten Itämeren alueella.

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen ja sen liitteiden määräyksillä on pyritty vähentämään alusten tavanomaisesta käytöstä johtuvia vaarallisia tai haitallisia päästöjä veteen tai ilmakehään. Yleissopimuksessa on nykyään kuusi liitettä. Yleissopimuksen I liite sisältää öljyä koskevat määräykset, II liite sisältää määräykset haitallisten nestemäisten aineiden kuljettamisesta irtolastina, III liite sisältää määräykset haitallisten aineiden kuljettamisesta pakattuna, IV liite sisältää käymäläjätevesiä koskevat määräykset, V liite kiinteitä jätteitä koskevat määräykset ja VI liite aluksista ilmaan ja sitä kautta osaksi myös mereen kohdistuvat päästöt. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteet I—VI ovat kaikki tulleet kansainvälisesti voimaan. Suomi on liitteiden osapuoli niiden alkuperäisessä muodossa. Nykyinen alusjätelainsäädäntö perustuu yleissopimukseen ja sen I, II ja IV—VI liitteeseen. Vaarallisten aineiden kuljettamisesta pakattuna säädetään vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa (719/1994).

Itämeren alueen herkkyys ja kuormittuneisuus on otettu huomioon MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I, V ja VI liitteissä. Itämeri on liitteissä määritelty öljyn ja kiinteiden jätteiden osalta erityisalueeksi sekä rikkipäästöjen osalta Pohjanmeren ja Englannin kanaalin tavoin rikin oksidipäästöjen erityisalueeksi.

MARPOL 73/78 -yleissopimusta on muutettu sen voimaantulon jälkeen lukuisia kertoja. Muutokset käsitellään ja hyväksytään IMO:n merellisen ympäristön suojelukomiteassa (Marine Environment Protection Committee), jäljempänä MEPC.

MARPOL 73/78-yleissopimuksen öljyä koskeva I liite

Alkuperäinen öljyä koskeva I liite tuli voimaan MARPOL 73/78 –yleissopimuksen voimaantulon myötä 2 päivänä lokakuuta 1983. Liitteessä säädetään öljyn ja öljypitoisten seosten päästökielloista ja –rajoituksista sekä näiden sääntöjen noudattamiseksi vaadittavista aluksen rakenteista ja varusteista. Liitteessä on määräyksiä myös öljyn aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskevasta todistuskirjasta, jonka sopimuspuolena olevan lippuvaltion hallinto antaa todettuaan, että alus täyttää I liitteen öljyn kuljettamista varten annetut rakenne- ja varustemääräykset. Liitteeseen sisältyy määräyksiä myös öljypitoisten seosten käsittely- ja valvontalaitteista ja niitä koskevista tyyppihyväksynnöistä. Liitteessä määrätään myös valmiussuunnitelmasta öljyvahingon varalta ja siinä olevista ilmoitusvelvollisuuksista viranomaisille sekä velvollisuudesta pitää öljypäiväkirjaa.

Liitettä on muutettu lukuisia kertoja sen voimaantulon jälkeen. MEPC hyväksyi 15 päivänä lokakuuta 2004 kokonaan uudistetun I liitteen päätöslauselmalla MEPC.117(52) ja se tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Suomi ilmoitti 29 päivänä kesäkuuta 2006 nootilla tallettajana toimivalle IMO:lle, että uudistetun liitteen hyväksyminen vaatii Suomen osalta nimenomaisen hyväksymisen, koska se sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä ja edellyttää siten eduskunnan suostumusta.

Uudistetun liitteen sisältöä selostetaan tarkemmin jäljempänä liitettä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa sekä ehdotetun merenkulun ympäristösuojelulain yksityiskohtaisissa perusteluissa.

MARPOL 73/78-yleissopimuksen haitallisia nestemäisiä aineita koskeva II liite

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen haitallisia nestemäisiä aineita koskeva II liite sisältyi jo alkuperäiseen MARPOL 73/78 -yleissopimukseen. Liite uudistettiin vuonna 1985. Muutos tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 1987 ja saatettiin tuolloin myös Suomen osalta voimaan (SopS 20/1987). MEPC hyväksyi 15 päivänä lokakuuta 2004 kokonaan uudistetun II liitteen päätöslauselmalla MEPC.118(52). Liite tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Suomi ilmoitti 29 päivänä kesäkuuta 2006 nootilla tallettajana toimivalle IMO:lle, että uudistetun liitteen hyväksyminen vaatii Suomen osalta nimenomaisen hyväksymisen ja edellyttää eduskunnan suostumusta.

Liitteen II uudistuksessa muutettiin haitallisten aineiden luokittelu niiden ympäristövaarallisuuden mukaan aikaisemmasta neliportaisesta A, B, C, D –luokituksesta X, Y, Z -luokitukseen. Liitteessä määrätään kyseisiin luokkiin kuuluvien aineiden käsittely-, merkitsemis- ja päästövaatimuksista. Liitteessä määrätään myös aluksella pidettävästä tyhjennys- ja pesuoperaatioita koskevasta menettelytapaohjekirjasta, lastin lastaus-, tyhjennys- pesu- ja siirtotoimenpiteitä koskevasta lastipäiväkirjasta sekä valmiussuunnitelmasta kemikaalien aiheuttaman meriympäristövahingon varalle.

Vaarallisia aineita irtolastina kuljettavien alusten rakenteista ja laitteista määrätään IBC-säännöstössä, joka myös uudistettiin IMO:n meriturvallisuuskomitean samansisältöisillä päätöslauselmilla MSC.119(52) ja MSC.176(79). Uudistettu IBC-säännöstö tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. IBC-koodi on tarkoitus hyväksyä ja saattaa voimaan II liitteen kansallisen voimaantulon jälkeen SOLAS-yleissopimuksen VII-luvun B-osan ja MARPOL 73/78-yleissopimuksen II liitteen perusteella. Uudistetun II liitteen sisältöä on selostettu tarkemmin liitteen yksityiskohtaisissa perusteluissa sekä merenkulun ympäristönsuojelulain yksityiskohtaisissa perusteluissa.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen ilman pilaantumisen ehkäisemistä koskeva VI liite

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen ilman pilaantumista koskeva VI liite hyväksyttiin syyskuussa 1997 ja se tuli voimaan kansainvälisesti ja myös Suomen osalta 19 päivänä toukokuuta 2005 (SopS 32—33/2005). Liitteessä määrätään ilman ja sitä kautta myös meren pilaantumisen ehkäisemisestä. Liite sisältää muun muassa alusten typen oksidien ja rikin oksidien päästörajoituksia. Laivadieselmoottoreiden pakokaasupäästöjä on liitteessä rajoitettu määräämällä typen ja rikin oksidipäästöjä koskevia rajoituksia. Rikin oksidipäästöjä pyritään rajoittamaan polttoaineen rikkipitoisuutta alentamalla. Liitteen mukaisia erityisvalvonta-alueita, joihin sovelletaan tiukempaa rikkipitoisuusrajaa, ovat tällä hetkellä Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali.

Kansainvälisen merenkulun volyymin kasvaessa aikaisemmin hyväksytyt toimenpiteet eivät ole enää riittäviä meriympäristön suojelemiseksi ja terveyshaittojen vähentämiseksi. IMO hyväksyi tämän vuoksi yksimielisesti 9 päivänä lokakuuta 2008 ilmansuojeluliitteen kokonaisuudistuksen, jolla tiukennetaan huomattavasti alusten typenoksidi- ja rikinoksidipäästöjä. Hallituksen esitys uudistetun VI liitteen hyväksymisestä on tarkoitus tuoda eduskunnalle syksyllä 2009.

Helsingin sopimus ja Itämeren suojelu

Itämeren rannikkovaltioiden vuonna 1974 hyväksymä Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus, jäljempänä vuoden 1974 Helsingin sopimus ja sen merenkulkua koskeva IV liite olivat ensimmäinen Suomea sitovista kansainvälisistä instrumenteista, joka vaikutti yksityiskohtaisesti Suomen alusjätelainsäädännön syntyyn ja kehitykseen sekä sen sisältöön. Sopimus tuli Suomessa voimaan ennen MARPOL 73/78 -yleissopimusta, ja alkuperäinen laki aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä (300/1979), jäljempänä alusjätelaki, säädettiin nimenomaan Helsingin sopimuksen määräysten täytäntöön panemiseksi.

Vuoden 1992 Helsingin sopimus korvasi vuoden 1974 Helsingin sopimuksen. Helsingin sopimuksen tarkoituksena on valvoa ja rajoittaa Itämeren rantavaltioiden valuma-alueilta jokien mukana mereen tulevia haitallisia päästöjä ja merellä ihmisen toiminnasta aiheutuvia haitallisia päästöjä. Sopimuksen allekirjoittajia ovat kaikki Itämeren rantavaltiot ja Euroopan yhteisö. Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön mukaan käymäläjätevesiä koskevat päästömääräykset on ulotettu koskemaan kaikkia aluksia, myös huviveneitä. Vuoden 1992 Helsingin sopimuksen IV liitteeseen sisältyvät myös alusjätteiden jättöpakkoa ja ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännöt laittomien alusjätepäästöjen ehkäisemiseksi ja valvonnan kehittämiseksi. HELCOM:n suosituksissa on annettu ohjeita muun muassa ei-erityismaksua -järjestelmästä, rangaistusten harmonisoinnista, satamien velvollisuudesta laatia jätehuoltosuunnitelmia sekä alusjätteiden asianmukaisesta loppukäsittelystä ja sijoituksen kehittämisestä.

Itämeren ympäristön heikon tilan sekä Itämeren ympäristöön kohdistuneiden uhkien lisääntymisen takia HELCOM on toiminut aloitteellisesti Itämeren rantavaltioihin ja Euroopan unioniin nähden sekä myös IMO:oon nähden, joiden päätösten kautta useat HELCOM:n ehdotukset ovat toteutuneet.

Helsingin sopimus ja sen muutokset liitteineen on saatettu Suomessa lailla voimaan ja ne ovat Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita. HELCOM:n suositukset sen sijaan eivät ole sellaisenaan Suomea sitovia, vaan Suomen on saatettava ne erikseen osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Helsingin sopimuksen määräyksiä ja HELCOM-suosituksia on selostettu tarvittaessa jäljempänä tarkemmin asianomaisen merenkulun ympäristönsuojelulain säännöksen yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

Alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta tehty vuoden 2001 kansainvälinen yleissopimus (AFS-yleissopimus)

Alukset kulkevat vedessä nopeammin ja kuluttavat vähemmän polttoainetta, jos niiden runko on puhdas ja sileä, eikä siihen ole kiinnittynyt likaavia eliöitä, kuten merirokkoja, laivakotiloita, leviä ja nilviäisiä. Siksi alusten pinnoilla käytetään kiinnittymisenesto- eli antifouling-järjestelmiä. Kemianteollisuus kehitti 1960-luvulla tehokkaita ja tehoonsa nähden edullisia kiinnittymisenestomaaleja, joissa käytettiin metalliyhdisteitä, erityisesti orgaanista tinayhdistettä tributyylitinaa (TBT). 1970-luvulle tultaessa useimpien valtamerialusten rungoissa oli jo TBT-maaleja.

Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että alusten kiinnittymisenestojärjestelmissä käytetyillä orgaanisilla tinayhdisteillä ja erityisesti TBT:llä voi olla vakavia haittavaikutuksia ekologisesti ja taloudellisesti tärkeisiin merieliöihin. Myös ihmisten terveys voi vaarantua TBT:lle altistuneiden merikalojen ja -äyriäisten syönnin seurauksena.

IMO:n yleiskokous vaati marraskuussa 1999 antamassaan päätöslauselmassa A.895(21), että kiinnittymisenestojärjestelmissä biosideina toimivien orgaanisten tinayhdisteiden käyttö alusten käsittelyssä kiellettäisiin maailmanlaajuisesti 1 päivään tammikuuta 2003 mennessä ja että aluksissa ei saisi olla lainkaan käytössä näitä orgaanisia tinayhdisteitä 1 päivästä tammikuuta 2008 alkaen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi IMO:ssa hyväksyttiin 5 päivänä lokakuuta 2001 AFS-yleissopimus. Suomi allekirjoitti sopimuksen 12 päivänä kesäkuuta 2002. Yleissopimus tuli voimaan 17 päivänä syyskuuta 2008.

AFS-yleissopimus on puiteyleissopimus, joka mahdollistaa aluksissa käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien kieltämisen sopimuksessa määriteltyjä menettelyjä noudattaen. Tässä vaiheessa sopimuksella kielletään ainoastaan alusten käsittely orgaanisilla tinayhdisteillä.

AFS-yleissopimuksessa kielletään kaikkien sopimuspuolten lipun tai niiden hallinnon alla purjehtivien alusten käsitteleminen orgaanisia tinayhdisteitä, mukaan lukien TBT-yhdisteitä, sisältävillä maaleilla tai pinnoitteilla 1 päivästä tammikuuta 2003 alkaen. Myöskään sopimuspuolten ulkopuolelta tulevia aluksia ei saa käsitellä sopimuspuolen satamassa, telakalla tai avomeriterminaalissa näitä yhdisteitä sisältävillä maaleilla tai pinnoitteilla.

Sopimuspuolen lipun tai hallinnon alla purjehtivilla aluksilla tai sopimuspuolen satamaan, telakalle tai avomeriterminaaliin saapuvalla aluksella ei saa olla 1 päivästä tammikuuta 2008 alkaen orgaanisia tinayhdisteitä sisältäviä maaleja tai pinnoitteita rungossaan, ulkoisissa osissaan tai pinnoissaan tai niillä tulee olla maalipeite, joka muodostaa esteen orgaanisen tinayhdisteen liukenemiselle.

AFS-yleissopimuksen neuvotellut IMO:n diplomaattikonferenssi hyväksyi samalla neljä päätöslauselmaa. Ensimmäisessä päätöslauselmassa kehotetaan kaikkia IMO:n jäsenvaltioita hyväksymään yleissopimuksen määräykset kiireellisesti. Samalla merenkulkualaa kehotetaan lopettamaan orgaanisten tinayhdisteiden kaupan pitäminen, myynti ja käyttö. Toisessa päätöslauselmassa kehotetaan IMO:a kehittämään ohjeet kiinnittymisenestojärjestelmien näytteidenottoa, alusten katsastuksia ja tarkastuksia varten. Kolmas päätöslauselma koskee kiinnittymisenestojärjestelmien hyväksymistä ja testausmenetelmiä ja neljäs päätöslauselma teknisen yhteistyön edistämistä eri tahojen välillä.

Torjuntaa koskevat sopimukset

Merellä tapahtuvien isohkojen öljyvahinkojen torjunta on perustunut 1970 –luvulta lähtien valtioiden väliseen yhteistyöhön. Yhteistyöstä on sovittu ensin alueellisesti Pohjoismaiden kesken ja myöhemmin Itämeren rantavaltioiden kesken. Myöhemmin torjuntavalmiudesta ja torjuntayhteistyöstä on sovittu maailmanlaajuisesti IMO:n puitteissa. Lisäksi Suomi sopi yhteistyöstä silloisen Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän ja Viron kanssa. Yhteistyö on kattanut sekä öljyvahinkojen että kemikaalivahinkojen torjunnan merialueella.

Suomi on osapuolena tai allekirjoittajana seuraavissa kansanvälisissä torjuntavalmiutta ja torjuntayhteistyötä koskevissa sopimuksissa:

a) vuoden 1990 kansainvälinen yleissopimus öljyvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjunnasta ja torjuntayhteistyöstä (ns. OPRC-yleissopimus) (SopS 32/1995,

b) vuoden 2000 pöytäkirja vaarallisista aineista aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjunnasta ja torjuntayhteistyöstä (ns. OPRC-HNS pöytäkirja),

c) vuoden 1992 Helsingin sopimuksen 14 artikla ja liite VI, jotka koskevat öljystä ja muusta haitallisesta aineesta aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntayhteistyötä,

d) vuoden 1993 sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä yhteistyöstä öljyn ja muiden haitallisten aineiden aiheuttaman meren pilaantumisen torjunnassa eli niin sanottu Kööpenhaminan sopimus (SopS 71—72/1998),

e) vuoden 1989 sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton hallituksen välillä yhteistyöstä torjuttaessa öljyn ja muiden vahingollisten aineiden aiheuttamaa Itämeren pilaantumista (SopS 54/1990, noottien vaihdolla on sovittu, että sopimus on voimassa Suomen ja Venäjän federation välisenä), sekä

f) sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Viron tasavallan hallituksen välillä yhteistyöstä torjuttaessa pilaantumisvahinkoja merellä (SopS 31/1995).

Edellä mainitut sopimukset velvoittavat sopimusmaan ylläpitämään riittävää omaa torjuntavalmiutta. Sopimusmaalla on ison öljyvahingon tapahduttua velvollisuus ilmoittaa vahingosta naapurimaille. Sillä on oikeus pyytää torjunta-apua muilta sopimusmailta. Vastavuoroisesti sopimusmaalla on velvollisuus pyrkiä mahdollisuuksiensa mukaan antamaan pyydettyä torjunta-apua. Ilmoitukset ja torjunta-avunpyynnöt tehdään suoraan toimivaltaisten viranomaisten kesken. Sopimukset velvoittavat säännöllisiin harjoituksiin ja tietojenvaihtoon.

Rantavaltion oikeudesta puuttua onnettomuuden kohteeksi joutuneeseen alukseen ja sen lastiin säädetään IMO:n puitteissa tehdyssä vuoden 1969 yleissopimuksessa väliintulosta öljysaasteonnettomuuksista aavalla merellä (SopS 62/1976) ja vuoden 1973 pöytäkirjassa väliintulosta aavalla merellä muista aineista kuin öljystä johtuvissa pilaantumistapauksissa (SopS 72/1986).

2.2 Euroopan yhteisön lainsäädäntö

Euroopan yhteisössä on viimeisten kymmenen vuoden aikana hyväksytty enenevässä määrin aluksia koskevia ympäristönsuojelusäännöksiä. Yhteisölainsäädäntö perustuu pääosin IMO:n instrumentteihin. Joidenkin määräysten osalta on myös annettu IMO:n määräyksiä tiukempia tai niitä täydentäviä säännöksiä. Yhteisölainsäädännön tarkoituksena on muun muassa tehostaa IMO:ssa hyväksyttyjen yleissopimusten soveltamista Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden alueilla, sekä saattaa Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden alueilla voimaan IMO:n yleissopimusten määräyksiä, jotka eivät vielä ole kansainvälisesti voimassa.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/33/EY direktiivin 1999/32/EY muuttamisesta meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden rikkipitoisuuden osalta, jäljempänä rikkidirektiivi

EU:n rikkidirektiivi sisältää säännökset meriliikenteen polttoaineen laatuvaatimuksista ja niiden soveltamisesta. Toimivalta meriliikenteessä käytettävän polttoaineen laatuvaatimusten osalta on siten siirtynyt Euroopan yhteisölle. Direktiivin mukaan Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden velvollisuus on toteuttaa kaikki toimenpiteet sen varmistamiseksi, että meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden enimmäisrikkipitoisuutta koskevia säännöksiä noudatetaan rikin oksidipäästöjen valvonta-alueilla, tällä hetkellä Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa, sekä yhteisön satamiin tai satamista säännöllisesti liikennöivissä matkustaja-aluksissa.

Meriliikenteessä käytettäviä polttoaineita ei saa direktiivin mukaan käyttää jäsenvaltion aluemerellä, talousvyöhykkeellä tai rikin oksidipäästöjen valvonta-alueella, jos polttoaineiden rikkipitoisuus ylittää 1,5 painoprosenttia. Näitä vaatimuksia sovelletaan kaikkien lippujen alla purjehtiviin aluksiin, mukaan luettuina alukset, jotka ovat lähteneet matkaan yhteisön ulkopuolelta.

Rikin oksidipäästöjen valvonta-alueet on perustettu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 14 säännön nojalla. Jäsenvaltioiden on vastattava valvonnasta ainakin niiden lipun alla purjehtivien alusten osalta ja jos kyseessä on rikin oksidipäästöjen valvonta-alueisiin rajautuva jäsenvaltio, kaikkien lippujen alla purjehtivien alusten osalta sinä aikana, jolloin ne ovat kyseisen jäsenvaltion satamassa. Jäsenvaltiot voivat toteuttaa myös muita kansainvälisen merioikeuden mukaisia noudattamisen valvontatoimia muiden alusten osalta.

EY:n komissio valmistaa parhaillaan ehdotusta direktiivin muutoksesta, jolla sisällytettäisiin yhteisönoikeuteen MARPOL 73/78 -yleissopimuksen vuonna 2008 hyväksytyn VI liitteen uudet määräykset meriliikenteessä käytettävän polttoaineen rikkipitoisuudesta.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/59/EY aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa, jäljempänä alusjätedirektiivi

Alusjätedirektiivin tarkoituksena on edistää aluksilta peräisin olevien jätteiden toimittamista maihin. Alusjätedirektiivi on jo saatettu Suomessa voimaan, mutta lainsäädäntöä ehdotetaan tehostettavaksi asettamalla täsmällisempiä velvollisuuksia erityisesti huviveneiden kotisatamien jätehuollon järjestämiselle.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/35/EY alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta ja säännösten rikkomisista määrättävistä seuraamuksista, jäljempänä alusjäterikosdirektiivi

Alusjäterikosdirektiivissä määritellään alusten aiheuttamaa ympäristön pilaantumista koskevat rikkomiset ja säädetään, että niistä on määrättävä tehokkaita, oikeussuhtaisia ja varoittavia seuraamuksia, joihin voi sisältyä rikosoikeudellisia tai hallinnollisia seuraamuksia. Direktiiviä täydennettiin puitepäätöksellä 005/667/YOS, jäljempänä alusjäterikospuitepäätös. EY-tuomioistuin kumosi puitepäätöksen 23 päivänä lokakuuta 2007 antamallaan tuomiolla asiassa C-440/05.

Komissio antoi 11 päivänä maaliskuuta 2008 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi alusjäterikosdirektiivin muuttamisesta EY-tuomioistuimen tuomion synnyttämän oikeudellisen tyhjiön täyttämiseksi täydentämällä alusjäterikosdirektiiviä kumotun alusjäterikospuitepäätöksen säännöksillä rikosoikeudellisista seuraamuksista. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivatkin 21 päivänä lokakuuta 2009 direktiivin 2009/123/EY alusjäterikosdirektiivin muuttamiseksi.

Muutosdirektiivin mukaan alusten aiheuttamista päästörikoksista luonnollisille henkilöille määrättävien seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeussuhtaisia ja varoittavia rikosoikeudellisia seuraamuksia. Jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava, että oikeushenkilöt voidaan saattaa vastuuseen rikoksista, mutta oikeushenkilöiden osalta muutosdirektiivissä ei määritellä, olisiko seuraamusten oltava rikosoikeudellisia vai ei. Muutosdirektiivistä huolimatta Suomessa voitaisiin edelleen soveltaa hallinnollista öljypäästömaksujärjestelmää rikosoikeudellisen seuraamuksen vaihtoehtona yksittäistapauksissa.

Muutosdirektiivi julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 27 päivänä lokakuuta 2009, ja se tulee näin ollen voimaan 16 päivänä marraskuuta 2009. Direktiivin implementointiaika on 12 kuukautta voimaantulosta ja päättyy näin ollen 16 päivänä marraskuuta 2010. Muutosdirektiivi ei aiheuta muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 782/2003 orgaanisten tinayhdisteiden kieltämiseksi aluksissa, jäljempänä TBT-asetus

Euroopan yhteisö kielsi jo joulukuussa 1989 orgaanisten tinayhdisteiden käytön alusten rungon biologista likaantumista ehkäisevinä biosideina alle 25 metrin pituisissa aluksissa yhteisön alueella neuvoston direktiivillä 89/677/ETY tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 76/769/ETY muuttamisesta kahdeksannen kerran. Käyttökieltoa laajennettiin ko. direktiivin muutoksella vuonna 1999 siten, että tinayhdisteiden käyttö kiellettiin kaikkien sisävesillä tai järvissä käytettäväksi tarkoitettujen alusten rungossa niiden pituudesta riippumatta. Vuonna 2002 käyttökiellolle ja markkinoille luovuttamiselle määrättiin edelleen lisärajoituksia velvoittamalla jäsenvaltiot kieltämään orgaanisia tinayhdisteitä, mukaan lukien TBT-yhdisteitä, biosideina sisältävien maalien markkinoille luovuttamisen ja käytön yhteisön alueella viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2003.

Koska direktiivin mukainen kielto ei koske yhteisön jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivien alusten käsittelyä TBT-yhdisteillä yhteisön ulkopuolella eikä yhteisön jäsenvaltioiden satamiin tulevia aluksia, jotka purjehtivat muun kuin jäsenvaltion lipun alla, komissio piti tarpeellisena kiellon ulottamista myös niihin. Toukokuussa 2003 voimaantulleella TBT-asetuksella kiellettiin TBT-yhdisteiden käyttö yhteisön jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilta aluksilta sekä kaikilta yhteisön jäsenvaltioiden satamiin saapuvilta aluksilta niiden lipusta riippumatta.

Aluksia, joilla oli 1 päivänä heinäkuuta 2003 tai sen jälkeen oikeus käyttää jäsenvaltion lippua ja joissa on otettu tai otetaan kyseisen päivämäärän jälkeen käyttöön uusi kiinnittymisenestojärjestelmä, ei ole saanut maalata orgaanisia tinayhdisteitä sisältävillä kiinnittymisenestomaaleilla 1 päivän heinäkuuta 2003 jälkeen. EU:n jäsenvaltioiden ja kaikkien muiden valtioiden lipun alla purjehtivien, jäsenvaltion satamaan saapuvien alusten rungossa tai ulkoisissa osissa ei saa olla TBT-yhdisteitä 1 päivästä tammikuuta 2008 alkaen, jollei niissä ole yhdisteiden liukenemisen estävää peittävää pinnoitetta. AFS-yleissopimuksen mukaisesti alusten hiekkapuhallus ja peittävän pinnoitteen lisääminen hyväksytään keinoiksi poistaa TBT-yhdisteiden haitalliset vaikutukset meriympäristölle.

TBT-asetuksessa edellytetään komission toteuttavan erinäisiä toimenpiteitä asetuksen soveltamiseksi, jos AFS-yleissopimus ei ole tullut voimaan 1 päivään tammikuuta 2007 mennessä. Koska AFS-yleissopimus ei tullut voimaan kyseiseen ajankohtaan mennessä, komissio antoi 13 päivänä kesäkuuta 2008 asetuksen 536/2008 (asetus orgaanisten tinayhdisteiden kieltämisestä aluksissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 782/2003 6 artiklan 3 kohdan ja 7 artiklan soveltamisesta ja kyseisen asetuksen muuttamisesta). Asetuksen tarkoituksena on vahvistaa muun muassa toimenpiteitä, jotta jäsenvaltion satamaan tai offshore-terminaaliin saapuvat kolmannen maan lippua käyttävät alukset voivat osoittaa täyttävänsä TBT-yhdisteitä koskevan kiellon vaatimukset. Osoituksena vaatimusten täyttämisestä AFS-yleissopimuksen sopimuspuolen lippua käyttävän aluksen on esitettävä yleissopimuksen mukainen todistuskirja kiinnittymisenestojärjestelmästä. Muiden valtioiden lippua käyttävien alusten on puolestaan esitettävä vaatimustenmukaisuusvakuutus.

TBT-asetuksella ei ole ollut tarkoitus luoda päällekkäistä järjestelmää AFS-yleissopimuksen kanssa. Tämän vuoksi asetuksen säännökset alusten katsastamisesta ja todistuskirjojen antamisesta ovat yhdenmukaiset AFS-yleissopimuksen kanssa. Asetuksen säännökset kuitenkin koskevat myös kotimaanmatkoilla liikennöiviä aluksia, kun taas yleissopimuksen määräykset koskevat vain kansainvälisillä reiteillä liikennöiviä aluksia.

Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetus 1726/2003/EY yksirunkoisiin öljysäiliöaluksiin sovellettavien kaksoisrunkoa tai vastaavaa rakennetta koskevien rakennevaatimusten nopeutetusta käyttöönotosta annetun asetuksen (EY) N:o 417/2002 muuttamisesta, jäljempänä kaksoisrunkoasetus

EU:n kaksoisrunkoasetuksella säädetään öljysäiliöalusten rakennevaatimuksia koskevien MARPOL-määräysten nopeutetusta käyttöönotosta.

Torjuntayhteistyö

Suomea Euroopan unionin jäsenmaana koskee 23 päivänä lokakuuta 2001 tehty Neuvoston päätös yhteisön mekanismin perustamisesta tiiviimmän yhteistyön edistämiseksi pelastuspalvelun avustustoiminnassa (2001/792/EY, Euratom), joka kattaa myös merialueella tapahtuvien pilaantumisvahinkojen torjuntayhteistyön jäsenvaltioiden kesken sekä yhteisön ja kolmansien maiden kanssa.

2.3 Kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö

Aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskeva lainsäädäntö

Alusjätelaki annettiin 16 päivänä maaliskuuta 1979. Lakiin sisältyy säännöksiä sekä aluksista aiheutuvista päästöistä ja niiden ehkäisemisestä että öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunnasta. Lain nojalla on annettu asetukset aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä (635/1993), jäljempänä alusjäteasetus, sekä asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta (636/1993). Aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain ja asetuksen nimikkeitä on sittemmin muutettu lailla (238/2005) ja asetuksella (292/2005) korvaamalla sana ”vesien” sanalla ”ympäristön”. Muutos liittyi aluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäisemistä koskevien säännösten sisällyttämiseen lakiin ja asetukseen, joissa aiemmin säädettiin vain suoraan veteen kohdistuvista päästöistä.

Alusjätelain keskeisenä perustana ovat vuoden 1974 Helsingin sopimus ja, sitä korvaava vuoden 1992 Helsingin sopimus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen sekä MARPOL 73/78 -yleissopimus liitteineen.

Alusjätelain säännökset perustuivat alun perin pitkälti vuoden 1974 Helsingin sopimukseen, erityisesti sen merenkulkua koskevaan IV liitteeseen. Yleissopimus ja sen IV liite perustuivat taas vuoden 1973 MARPOL-yleissopimuksen määräyksiin, jotka pyrittiin saamaan Itämerellä nopeammin voimaan Helsingin sopimuksella.

Alusjätelaki sisälsi jo sen säätämisvaiheessa öljyn ja vaarallisten nestemäisten aineiden ja niiden seosten päästökieltosäännökset samoin kuin käymäläjätevesiä ja kiinteää jätettä koskevat päästökieltosäännökset, satamien vastaanottovelvollisuutta koskevat säännökset, ilmoitus- ja torjuntavelvollisuutta koskevat säännökset, valvontaa, virka-apua ja tarkastusoikeuksia, näytteiden ottoa sekä hallintopakkoa, rangaistuksia ja muutoksenhakua koskevat säännökset.

Alusjätelakiin sisällytettiin Helsingin sopimuksen mukaiset säännökset velvoitteista ja niistä myönnettävistä poikkeuksista. Lakiin sisällytettiin myös kaikki öljyvahinkojen torjumista koskevat säännökset. Samalla kumottiin aiemmin voimassa ollut öljyvahinkolaki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Alusjätelakia on muutettu lukuisia kertoja johtuen pääosin kansainvälisten sopimusvelvoitteiden muutoksista. Lähes kaikkia voimassa olevan alusjätelain säännöksiä on sisällöltään täsmennetty tai muutettu alkuperäiseen vuoden 1979 lakiin verrattuna.

Alusjätteistä huolehtimiseen liittyviä keskeisiä uusia velvollisuuksia ovat esimerkiksi olleet käymäläjäteveden päästömääräysten ulottaminen huviveneisiin, siirtyminen alusjätteiden jättöpakkoon ja ei-erityismaksua -järjestelmään sekä siihen liittyvien satamien jätehuoltomaksu-, satamien jätehuoltosuunnittelu- ja ympäristölupajärjestelmien käyttöönotto, alusöljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen valmiussuunnitelmien käyttöönotto sekä aluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäisemistä koskevat velvoitteet.

Alusten katsastuksesta annetussa asetuksessa (1123/1999), jäljempänä katsastusasetus, on säännökset aluksille vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi suoritettavista katsastuksista, kemikaali- ja kaasusäiliöalusten katsastuksista ja käymäläjätevesijärjestelmien katsastuksista. Katsastussäännösten uudistustyö on parhaillaan vireillä ja eduskunnan käsiteltävänä on hallituksen esitys laiksi aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä ja laiksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta sekä laeiksi eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta. Esitykseen sisältyvässä laissa aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä, jäljempänä alusturvallisuuslaki, säädettäisiin aluksen katsastuksesta.

Alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa (370/1995), jäljempänä alusturvallisuuden valvontalaki, on perussäännökset Liikenteen turvallisuusviraston valtuuksista valvoa alusturvallisuutta myös merenkulun ympäristönsuojelua koskevien vaatimusten osalta. Alusturvallisuuden valvontalain nojalla tehdään merenkulun ympäristönsuojelun alalla pääasiassa alusten varusteisiin kohdistuvia niin sanottuja MARPOL -tarkastuksia. Alusturvallisuuden valvontalain lisäksi sovelletaan alusjätelainsäädännössä olevia tarkastus- ja pysäytysvaltuuksia, kun kysymys on päästöjen valvonnasta merellä ja vesien pilaantumisen vaarasta. Alusturvallisuuden valvontalaissa säädetään valvontaviranomaisen oikeudesta päästä alukselle, suorittaa tarkastuksia ja tutkimuksia, saada tietoa asiakirjoista ja aluksella toimivilta henkilöiltä, käyttää asiantuntijoiden ja Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttamien luokituslaitosten apua niin alusturvallisuuden, aluksen henkilökunnan pätevyyden kuin laivanisännän turvallisuusjohtamisjärjestelmänkin osalta. Hyväksytyllä luokituslaitoksella tarkoitetaan alusten tarkastamiseen ja katsastamiseen valtuutettuja laitoksia sekä merenkulun viranomaisten asiaan liittyviä toimia koskevista yhteisistä säännöistä ja standardeista annetun neuvoston direktiivin 94/57/EY, niin sanottu luokituslaitosdirektiivi, mukaisesti hyväksyttyä laitosta.

Merensuojelusta Suomen alueella sekä talousvyöhykkeellä säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000) ja niiden ulkopuolella merensuojelulaissa (1415/1994). Ympäristönsuojelulakia sovelletaan toimintaan, josta saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista, jos toiminta tai sen seuraus ei kuulu nykyisen alusjätelain ja tulevan merenkulun ympäristönsuojelulain tai merensuojelulain soveltamisalaan. Jätteisiin, niiden syntymisen ehkäisemiseen ja jätehuollon järjestämiseen sovelletaan jätelakia (1972/1993). Alusten tavanomaisessa toiminnassa syntyviin jätteisiin jätelakia kuitenkin sovelletaan vasta, kun jätteet on siirretty satamassa olevaan vastaanottolaitteeseen. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) ja -asetuksen (713/2006) mukaista arviointimenettelyä sovelletaan kauppamerenkulun käyttöön rakennettaviin yli 1 350 tonnin aluksille tarkoitettuihin meriväyliin, satamiin sekä lastaus- tai purkulaitureihin.

Alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamista koskeva lainsäädäntö

AFS-yleissopimuksen alaan kuuluvaa sääntelyä on useissa eri kansallisissa säännöksissä sekä TBT-asetuksessa, joka on suoraan Suomea sitovaa lainsäädäntöä. TBT-asetus sisältää myös pitkälti yleissopimusta vastaavat aineelliset säännökset.

Orgaanisten tinayhdisteiden markkinoille luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (871/2002) on kielletty tehoaineena orgaanisia tinayhdisteitä sisältävien vapaasti liukenevien vesieliöiden kiinnittymisenestoaineiden luovuttaminen markkinoille. Lisäksi asetuksella on kielletty orgaanisten tinayhdisteiden ja niitä sisältävien valmisteiden käyttö kiinnittymisenestoaineena aluksen rungossa mukaan lukien painolastivesitankit ja muut sisäpuoliset tilat. Asetus tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003, ja sillä pantiin täytäntöön komission direktiivi 2002/62/EY. Nykyinen kansallinen sääntely kieltää vain alusten käsittelyn orgaanisilla tinayhdisteillä Suomessa. Se ei estä käsittelyä jossain muualla, eikä myöskään velvoita orgaanisia tinayhdisteitä sisältävän pinnoitteen peittoon. Käytännössä suomalaisilla aluksilla ei kuitenkaan enää käytetä orgaanisia tinayhdisteitä sisältäviä maaleja ja pinnoitteita.

Valvontaa ja seuraamuksia koskevaa sääntelyä on alusturvallisuuden valvontalaissa, kemikaalilaissa (744/1989), jätelaissa (1072/1993) ja ympäristönsuojelulaissa (86/2000). Katsastusta ja todistusasiakirjoja koskeva sääntely sisältyy tällä hetkellä katsastusasetukseen. Katsastuksia koskeva lainsäädäntö on kuitenkin tarkoitus uudistaa eduskunnan käsiteltävänä olevalla alusturvallisuuslailla. Lakiehdotuksen 6 luku sisältäisi säännökset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi suoritettavista katsastuksista. Liikenteen turvallisuusvirasto antaisi lakiehdotuksen mukaan tarkemmat määräykset katsastusten suorittamisesta.

Öljyntorjuntalainsäädäntö

Öljyvahinkojen torjunnasta säädettiin aluksista aiheutuvien öljyvahinkojen torjumisesta annetussa laissa (668/72), jäljempänä öljyvahinkolaki. Lakiin sisältyivät lisäksi säännökset öljyn päästökiellosta Suomen vesialueella ja päästörajoituksesta Suomen vesialueen ulkopuolella. Öljyntorjunnan rahoitus perustui öljyntorjuntarahastosta annettuun lakiin (379/74) ja asetukseen (1092/74).

Maa-alueella tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta säädettiin erillinen laki vuonna 1974. Aluksista aiheutuvien öljyvahinkojen torjumista koskevat säännökset sisällytettiin vuonna 1979 annettuun alusjätelakiin, johon lisättiin vuonna 2004 aluskemikaalivahinkojen torjuntaa koskeva säännös.

Öljyntorjuntalakien mukaan kunta on vastuussa torjunnan järjestämisestä alueellaan. Kunnan pitää laatia öljyvahinkojen torjuntasuunnitelma, joka on alistettava valtion viranomaisen vahvistettavaksi. Kunnalla on oikeus saada öljysuojarahastosta korvaus vahvistetun torjuntasuunnitelman mukaisen öljyntorjuntakaluston hankkimisesta, öljyntorjuntavalmiuden ylläpidosta ja koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Kunnissa käytännön öljyntorjunnasta vastasivat palokunnat.

Suomen ympäristökeskus on vuodesta 1987 (silloinen vesihallitus) lähtien ollut vastuussa alusöljyvahinkojen torjunnasta. Valtion merelliset viranomaiset, rajavartiolaitos ja puolustusvoimat (merivoimat) osallistuvat alusöljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan.

Lait velvoittavat öljyjalostamon, sataman ja öljyn varastoijan pitämään yllä riittävää omaa torjuntavalmiutta.

Öljyvahingoista ja niiden torjuntakustannuksista voidaan korvausta toissijaisesti maksaa öljysuojarahastosta, jota koskeva laki (1406/2004) ja asetus (1409/2004) uudistettiin vuonna 2004.

2.4 Nykytilan arviointi

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistettu I ja II liite edellyttävät muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.

Alusjätelainsäädäntöä on muutettu sen voimaantulon jälkeen lukuisia kertoja, johtuen pääasiassa kansainvälisten velvoitteiden uudistamisesta. Lainsäädäntö on muodostunut vaikeaselkoiseksi ja lakiteknisesti hajanaiseksi, mikä vaikeuttaa säännösten soveltamista ja niiden noudattamisen valvontaa. Lainsäädännön systematiikka ei myöskään sovellu nopeasti muuttuvien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanoon. Uusista kansainvälisistä instrumenteista, kuten MARPOL 73/78 – yleissopimuksen uudistetusta I ja II liitteestä sekä AFS-yleissopimuksesta johtuvat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön on voitava tehdä siten, että lainsäädännöstä tulee selkeä.

Lainsäädännön soveltamista sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä on myös tarpeen selkeyttää nykyisestä.

Voimassa oleva lainsäädäntö ei ole kaikilta osin kattavaa AFS-yleissopimuksen määräysten noudattamiseksi. Lainsäädäntöä on täydennettävä muun muassa AFS-todistuskirjoja ja -ilmoituksia koskevan sääntelyn osalta.

Alusjätelain säännöksiä alusöljyvahinkojen torjunnasta ja maaöljyvahinkolakia on muutettu useita kertoja. Pääosa muutoksista on aiheutunut vastuusiirroista ja organisaatiomuutoksista. Monen säännöksen asiasisältö on kuitenkin säilynyt muuttumattomana. Oman soveltamisongelmansa aiheuttaa se, että torjuntaa koskevat säännökset eivät ole alusjätelaissa selkeänä omana kokonaisuutenaan vaan hajallaan eri luvuissa. Lait eivät myöskään vastaa sitä hallintolainsäädännön kehitystä, mitä muissa uudemmissa vastaavissa laeissa, kuten pelastuslaissa ja meripelastuslaissa on noudatettu. Vaikka torjuntaviranomaisten toimivallasta on riittävät säännökset lakitasolla, öljynjalostamoiden, satamien ja öljyn varastoijien velvoitteista on säädetty pääosin asetustasolla.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
3.1 Tavoitteet

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I ja II liite

MARPOL 73/78-yleissopimuksen uudistettu I ja II liite täsmentävät öljyn ja nestemäisten haitallisten aineiden kuljetussäännöksiä ja lisäävät siten näiden aineiden kuljetusten turvallisuutta sekä terveyden että ympäristön kannalta. Hyväksymällä uudet liitteet ja saattamalla Suomen lainsäädäntö liitteiden mukaiseksi, myös Suomen lainsäädäntö sisältäisi uusimmat merenkulun ympäristönsuojelun alalla kansainvälisellä tasolla IMO:ssa sovitut muutokset.

AFS-yleissopimus

Esityksellä on tarkoitus myös hyväksyä ja saattaa kansallisesti voimaan lokakuussa 2001 tehty kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön lakitekninen ja rakenteellinen uudistaminen

Merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön lakitekninen ja rakenteellinen kokonaisuudistus on laadittu perustuen eduskunnan lausumaan, joka sisältyi eduskunnan vastaukseen (EV 26/2003 vp) alusjätelain muuttamista koskevan hallituksen esityksen johdosta (HE 33/2003 vp).

Tavoitteena on ollut laatia lakiteknisesti asianmukainen, perustuslain vaatimukset täyttävä sekä merensuojelutavoitteiden kannalta tehokas ja toimiva lainsäädäntö.

Uudistuksella ei ole ollut tarpeen puuttua lainsäädännön asiasisältöön, jolleivät uudet Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet tai Euroopan yhteisön säädökset ole sitä edellyttäneet.

3.2 Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi MARLPOL 73/78 -yhteisopimuksen uudistetun öljyä koskevan I liitteen ja uudistetun haitallisia nestemäisiä aineita koskevan II liitteen siltä osin kuin ne kuuluvat Suomen toimivaltaan.

Esityksessä ehdotetaan, että uuteen merenkulun ympäristönsuojelulain 2 lukuun sisällytettäviä säännöksiä aluksista aiheutuvien öljypäästöjen ehkäisemisestä tarkennetaan ja muutetaan siten, että ne vastaavat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistettua I liitettä. Liite sisältää eräitä muutoksia aluksen omistajan ja päällikön velvollisuuteen pitää öljyluetteloa. Liitteessä on myös tehty eräitä tarkennuksia aluksilta vaadittavaan öljyn aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskevaan todistuskirjaan sekä öljypäiväkirjaan.

Esityksessä ehdotetaan edelleen, että uuteen merenkulun ympäristönsuojelulain 4 lukuun sisällytettäviä säännöksiä aluksista aiheutuvien haitallisten nestemäisten aineiden päästöjen ehkäisemisestä tarkennetaan ja muutetaan siten, että ne vastaavat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uutta II liitettä. Uudistetun II liitteen mukaan säädettäisiin kemikaalisäiliöaluksen omistajille ja aluksen päälliköille uusia velvollisuuksia uudenlaisen aineluokittelun soveltamisesta tällaisten aineiden kuljetukseen. Liitteessä on myös uusitut määräykset lastipäiväkirjan mallista, nestemäisiin kuljetuksiin liittyvän todistuskirjan kaavasta, menettelytapaohjekirjan mallista sekä lastin käsittelystä, purkamisesta ja lastitilojen puhdistamisesta.

AFS-yleissopimus

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta vuonna 2001 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön lakitekninen ja rakenteellinen uudistus sekä eräät lainsäädännön tarkennukset

Esityksessä ehdotetaan, että nykyiseen alusjätelainsäädäntöön sisältyvät säännökset jaetaan kahteen lakiin siten, että alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvat päästöt sisällytettäisiin uuteen merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaa koskevat säännökset sisällytettäisiin öljyvahinkojen torjuntalakiin. Jakoa puoltaa se, että molempien lakien säännökset perustuvat toisistaan erillisiin kansainvälisiin velvoitteisiin. Jakoa puoltavat myös hallinnon ja valvonnan selkeys sekä lakitekninen selkeys.

Merenkulun ympäristönsuojelulaki

Ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin sisällytettäisiin ne nykyisen alusjätelainsäädännön säännökset, jotka johtuvat Suomea sitovien kansainvälisten instrumenttien ja Euroopan yhteisön lainsäädännön velvoitteista alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvasta ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä. Laki sisältäisi kiellot tai rajoitukset päästää haitallisia aineita veteen tai ilmaan sekä säännökset aluksista peräisin olevien jätteiden vastaanoton järjestämisestä satamissa. Lisäksi ehdotettuun lakiin sisältyisi eräitä kansallisia säännöksiä, joilla ei ole suoranaista perustetta kansainvälisissä sitoumuksissa.

Merenkulun ympäristönsuojelulain eri lukujen jako perustuisi ehdotuksen mukaan pääosin MARPOL 73/78 –yleissopimuksen liitteisiin. Lukujen pykälänumeroinnissa on otettu huomioon tarve tehdä muutoksia lainsäädäntöön aina kansainvälisten velvoitteiden muuttuessa.

Kaikki keskeiset velvoitteet sisällytettäisiin lakiin riippumatta siitä, perustuvatko ne kansainväliseen velvoitteeseen, EU:n säädökseen tai kansalliseen tarveharkintaan. Luvuissa yksilöitäisiin oikeuksien ja velvollisuuksien perusteet ja viitattaisiin asianomaisiin kansainvälisiin velvoitteisiin, joihin Suomi on sitoutunut tai relevantteihin Euroopan yhteisön säädöksiin. Ehdotus on pyritty laatimaan perustuslain edellyttämällä tavalla ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaisesti. Lakiin on sisällytetty yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteet, kuten päästörajoitukset ja aluksen omistajan ja päällikön toiminnallisten velvoitteiden perusteet sekä velvoitteiden täytäntöön panemiseksi tarpeelliset riittävän täsmälliset ja tarkkarajaiset valtuutussäännökset. Viranomaisten toimivaltuuksista ja muista lain alaan kuuluvista asioista säädettäisiin lain tasolla. Samoja periaatteita on noudatettu ehdotetun öljyntorjuntalain osalta.

Merenkulun ympäristönsuojelulakia voisi lakiteknisesti luonnehtia sekamuotoiseksi puitelaiksi. Ehdotetun lain rakenne mahdollistaa lainsäädännön joustavan muuttamisen kansainvälisten velvoitteiden jatkuvasti muuttuessa samalla kun varmistetaan lain selkeys yksilöön kohdistuvien velvoitteiden ja oikeuksien suhteen sekä lain soveltamisessa erityisesti viranomaisten osalta.

Lakia ehdotetaan sovellettavaksi myös sisävesialueeseen ja kotimaanliikenteeseen, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Nykyinen lainsäädäntö on tältä osin epäselvä. Vaikka IMO:ssa hyväksytyt kansainväliset instrumentit koskevat kansainvälistä liikennettä, on perusteltua ympäristönsuojelun kannalta soveltaa samoja säännöksiä vesiliikenteen aiheuttamien päästöjen ehkäisemiseksi riippumatta siitä, aiheutuuko päästö merellä vai sisävesillä. Uudistuksen merkitys ei käytännössä ole kovinkaan suuri, koska jo ennestään suurin osa Saimaan alueen liikenteestä on kansainvälistä rahtialus- ja matkustaja-alusliikennettä, jota MARPOL 73/78 -yleissopimuksen määräykset koskevat. Tämän lisäksi voimassa olevassa alusjätelainsäädännössä on säädetty kansallisista tiukennuksista kansainvälisiin päästökieltoihin. Esimerkkinä tästä on täydellinen öljyn päästökielto Suomen vesialueella, johon sisävesialue kuuluu. Periaatteessa on kuitenkin pidetty tärkeänä säätää Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden ja Euroopan yhteisön säädösten alusten rakennetta ja laitteita koskevien määräysten noudattamisesta myös Suomen sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä.

Ehdotettu laki koskee nykyisen lainsäädännön tavoin kaikkia aluksia, jollei ole erikseen muuta säädetty. Laki kattaisi myös huviveneet. MARPOL 73/78 –yleissopimus koskee lähtökohtaisesti kaikkia aluksia niiden pituuteen tai vetoisuuteen katsomatta. Monet MARPOL 73/78 –yleissopimuksen yksittäisistä säännöksistä koskevat kuitenkin ainoastaan aluksia, jotka ovat bruttovetoisuudeltaan vähintään 400. Helsingin sopimus sisältää määräykset nimenomaan huviveneiden päästövaatimuksista.

Eri viranomaisten välinen toimivallanjako jäisi ehdotetussa laissa pääosin ennalleen. Liikennehallinnon virastouudistusta koskeva hallituksen esitys on otettu huomioon tässä esityksessä. Ne tehtävät, jotka tällä hetkellä kuuluvat Merenkulkulaitokselle, kuuluisivat jatkossa perustettavalle Liikenteen turvallisuusvirastolle ja tämä on otettu lakiehdotuksessa huomioon.

Suomen ympäristökeskus vastaisi edelleen alusten tavanomaisesta toiminnasta vesiin aiheutuvien päästöjen valvonnasta Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Suomen ympäristökeskuksella on käytettävissään valvonnan järjestämiseen tarvittavaa asiantuntemusta. Liikenteen turvallisuusviraston velvoitetta valvoa alusten ilmaan kohdistuvia päästöjä ja lain noudattamista sisävesialueella ehdotetaan täsmennettäväksi. Nämä tehtävät vastaavat lähinnä Merenkulkulaitoksen nykyisiä tehtäviä. Liikenteen turvallisuusviraston valvontatehtäviä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että ilmaan kohdistuvia päästöjä, haitallisia kiinnittymisenestoaineita sekä sisävesialuetta koskeva päästövalvonta kuuluisi Liikenteen turvallisuusvirastolle.

Meriliikenteessä käytettävän polttoaineiden rikkipitoisuutta koskeva EU:n rikkidirektiivi on pantu Suomessa täytäntöön valtioneuvoston asetuksella aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (688/2006) ja valtioneuvoston asetuksella raskaan polttoöljyn, kevyen polttoöljyn ja meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn rikkipitoisuudesta (689/2006). Ehdotuksessa esitetään, että asetusten sisältämät laivapolttoaineiden rikkipitoisuutta koskevat säännökset siirrettäisiin kokonaan uuteen merenkulun ympäristönsuojelulainsäädäntöön.

Satamien jätehuoltosuunnittelua ja ympäristölupamenettelyä ehdotetaan edelleen kehitettäväksi alusjätedirektiivin asettamissa puitteissa. Huvivenesatamia ja huviveneitä koskevia säännöksiä on pyritty täsmentämään ja asettamaan laitteiden mitoitusnormi, jotta säännökset olisivat riittävän selkeitä, toimivia ja tasapuolisia sekä edistäisivät erityisesti käymäläjäteveden vastaanottojärjestelyjen kehittymistä.

Alusjätedirektiivin perusteella tapahtuvaa sataman jätehuoltosuunnittelua pyritään saamaan nopeammaksi ja joustavammaksi erottamalla se sataman ympäristölupamenettelystä. Satamaa koskevassa ympäristöluvassa ei enää annettaisi tarpeellisia määräyksiä sataman jätehuoltosuunnitelmasta, eikä sataman ympäristölupa enää miltään osalta ohjaisi sataman jätehuoltosuunnitelman laatimista. Sataman ympäristöluvassa voitaisiin kuitenkin antaa määräyksiä sataman jätehuollosta, jos se olisi tarpeen ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tai jätehuollon järjestämiseksi. Sataman jätehuoltosuunnitelman painopiste olisi aluksista peräisin olevien jätteiden vastaanoton järjestämisessä, mutta sataman ympäristölupa kattaisi myös sataman muun jätehuollon.

Alusjätteitä koskevaan ilmoitusvelvollisuuteen ja jättöpakkoon esitetään eräitä tarkennuksia perustuen alusjätedirektiiviin sekä HELCOM:n vuonna 2007 hyväksymään suositukseen 28/1. Ehdotuksessa otettaisiin huomioon suomalaisiin satamiin purjehtivien alusten liikennöintitapa. Muutos ei juuri lisäisi poikkeusten piirissä olevien alusten lukumäärää.

Lakiin ehdotetaan myös tehtäväksi eräitä tarkennuksia alusjäterikkomusta koskeviin rangaistussäännöksiin.

Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaiset tuomioistuinasiat ehdotetaan aiemmasta poiketen keskitettäväksi merilain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuihin merioikeuksiin. Tuomioistuinasioiden keskittämisen tarkoituksena on lain mukaisten tuomioistuinasioiden käsittely riittävän erityisasiantuntemuksen omaavissa tuomioistuimissa.

Öljyvahinkojen torjuntalaki

Öljyvahinkojen torjuntalakiin ehdotetaan sisällytettäväksi ne voimassa olevan lainsäädännön säännökset, jotka koskevat asianmukaista varautumista maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen sekä aluksista tapahtuvien öljy- ja kemikaalivahinkojen nopeaan ja tehokkaaseen torjuntaan, torjuntatoimintaa sekä vahinkojen seurausten vähentämistä. Samalla ehdotetaan kumottavaksi maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjunnasta annettu laki.

Ehdotuksen valmistelussa harkittiin kahta päävaihtoehtoa: alusöljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan ja maa-alueella tapahtuvien öljyvahinkojen torjuntaa koskevien säännösten säilyttämistä kahdessa erillisessä laissa tai niiden yhdistämistä yhdeksi laiksi. Lisäksi tarkasteltiin sitä vaihtoehtoa, että maa-öljyvahinkojen torjunta katsottaisiin osaksi normaalia pelastustointa ja erillisestä laista luovuttaisiin. Ehdotuksessa päädyttiin torjuntaa koskevien lakien yhdistämiseen.

Öljyvahinkojen torjuntalaissa säädettäisiin entistä täsmällisemmin lain tavoitteesta, vahinkoihin varautumisesta, torjuntatoimista, vahinkojen seurausten korjaamisesta, torjuntaviranomaisista ja valmiussuunnitelmista eli pelastustoimen öljyntorjuntasuunnitelmasta ja alueellisesta yhteistoimintasuunnitelmasta. Torjuntaviranomaiset määriteltäisiin nykyistä täsmällisemmin samoin kuin muiden valtion viranomaisten ja kunnan asema torjuntaviranomaisena. Laissa säädettäisiin samoin valmiussuunnitelmista eli alueen pelastustoimen öljyntorjuntasuunnitelmasta sekä alueellisesta yhteistoimintasuunnitelmasta.

Laissa säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin öljyvarastojen ja satamien velvollisuuksista laatia torjuntasuunnitelma ja ylläpitää tiettyä rajoitettua torjuntavalmiutta. Näistä velvollisuuksista säädetään nykyisin pääosin öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta annetussa asetuksessa.

Laissa säädettäisiin nykyisten lakien tapaan torjuntatyöstä, torjuntaviranomaisten tehtävistä, toimivaltuuksista ja yhteistyöstä. Lisäksi laissa säädettäisiin torjuntatöiden lopettamisesta.

Laissa säädettäisiin nykyisiä lakeja huomattavasti täsmällisemmin viranomaisten tietojensaantioikeudesta toisilta viranomaisilta ja yksityisiltä sekä viranomaisten vaitiolovelvollisuudesta.

Nykyisestä poiketen laissa säädettäisiin torjuntakustannusten maksamisesta, korvauksista torjuntaan osallistuneille sekä torjuntatoimessa tapahtuneen tapaturman korvaamisesta. Nämä säädökset eivät vaikuta torjunnasta vastaavan viranomaisen oikeuteen saada kustannuksiin korvaus vahingosta vastuulliselta tai öljysuojarahastolta.

Ehdotettuihin lakeihin sisältyvät asetuksen- ja määräystenantovaltuudet on pyritty laatimaan riittävän täsmällisiksi ja tarkkarajaisiksi. Ehdotuksessa on yksilöity laissa kansalliseen harkintaan perustuvat velvoitteet ja niihin velvoitteiden perusteella annettavat valtuudet riittävän yksityiskohtaisesti. Jos velvoite perustuu kansainväliseen velvoitteeseen, siihen on lakitekstissä viitattu sekä pyritty velvoitteen täytäntöön panemiseksi annetussa valtuudessa yksilöimään riittävällä täsmällisyydellä ne asiaryhmät, joita valtuus koskee. Menettelyllä on pyritty mahdollistamaan lakia alemmanasteisten säännösten ja määräysten antaminen valtiosääntöoikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla niissä tilanteissa, joissa ei voida välttää varsin yksityiskohtaista teknistä sääntelyä (PeVL 48/2004 vp ja 43/2005 vp).

Lainsäädäntöuudistuksen johdosta ehdotetaan lakiviittausten muuttamista eräissä muissa laeissa. Ympäristönsuojelulakiin, Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettuun lakiin, alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin, Suomen talousvyöhykkeestä annettuun lakiin ja pelastuslakiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi vähäisiä tarkistuksia.

Ahvenanmaan asema

Ahvenanmaan itsehallintolaissa (1144/1991) säädetään lainsäädäntövallan jaosta valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välillä. Itsehallintolain 27 §:n 13 kohdan mukaan kauppamerenkulku ja kauppamerenkulun väylät kuuluvat valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Valtaosa ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain säännöksistä koskee alusten rakennetta ja käyttöä ympäristönsuojelun kannalta. Näiltä osin lainsäädäntö kuluu valtakunnan toimivaltaan.

Siltä osin kuin ehdotettu lainsäädäntö koskee maissa olevia alusjätteiden vastaanottojärjestelyjä ja -laitteita, lainsäädäntövalta kuuluu maakunnalle itsehallintolain 18 §:n 10 kohdan mukaan. Kohdan mukaan luonnon- ja ympäristönsuojelua, luonnon virkistyskäyttöä ja vesioikeutta koskeva lainsäädäntövalta kuuluu maakunnalle.

Huviveneitä koskeva sääntely kuuluu myös maakunnan lainsäädäntövaltaan itsehallintolain 18 §:n 21 kohdan mukaan. Kyseisessä kohdassa säädetään muun muassa veneliikenteestä ja paikallisen meriliikenteen väylistä.

Itsehallintolain 27 §:n 22 kohdan mukaan rikosoikeus kuuluu valtakunnan toimivaltaan lukuun ottamatta lain 18 §:n 25 kohdassa säädettyjä poikkeuksia. Mainitun lainkohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat teon rangaistavaksi säätämistä ja rangaistuksen määrää, kun on kysymys maakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvasta oikeudenalasta.

Kun MARPOL 73/78 -yleissopimuksen muutettu IV liite saatettiin Suomessa voimaan 3 päivänä toukokuuta 2006 (SopS 30/2006 ja laki 167/2006), Suomi teki Ahvenanmaan maakuntaa koskevan varauman, jonka mukaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteeseen tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset eivät tule Ahvenanmaan maakunnassa voimaan siltä osin, kuin liite kuuluu maakunnan lainsäädäntövaltaan. Ahvenanmaan maakuntaa kuitenkin koskevat uusitun Helsingin sopimuksen IV liitteen käymäläjätevesiä koskevat määräykset.

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistettu I ja II liite kuuluvat, siltä osin kuin ne koskevat öljyn ja öljypitoisten jätteiden sekä kemikaalien ja kemikaalijätteiden vastaanottoa satamissa, maakunnan toimivaltaan. Maakunnan suostumus on näin ollen tarpeen ennen kuin Suomi ilmoittaa IMO:lle uudistettujen liitteiden voimaantulosta Suomen osalta.

Ahvenanmaalla on voimassa oma maakuntalaki öljyvahinkojen torjunnasta (landskapslag om bekämpande av oljeskador (1977:16).

4 Esityksen vaikutukset

Pääosa merenkulun ympäristönsuojelulain ja öljyntorjuntalain sisältämistä ratkaisuista niin asiasisällön kuin hallinnollisen organisaation ja vastuiden jakaantumisen osalta perustuu nykyiseen alusjätelainsäädäntöön. Näiden ratkaisujen vaikutukset on esitetty jo aiempia lainmuutoksia koskevissa hallituksen esityksissä. Seuraavassa esitetään ehdotettavien uusien säännösten vaikutuksia.

4.1 Taloudelliset vaikutukset

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I ja II liite

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistettu I liite sisältää eräitä muutoksia aluksen omistajan ja päällikön velvollisuuteen pitää öljyluetteloa. Liitteessä on myös tehty eritä tarkennuksia aluksilta vaadittavaan öljyn aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskevaan todistuskirjaan sekä öljypäiväkirjan pitoon. Näillä velvoitteilla ei ole mainittavia uusia taloudellisia vaikutuksia alusten tai viranomaisten osalta, koska vastaavat velvoitteet ovat jo aikaisemmin olleet voimassa.

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistetun II liitteen mukaisen uuden aineluokittelun käyttöönotto ja soveltaminen edellyttää koulutusta, mikä tuo lisäkustannuksia tietyn siirtymäkauden ajan. Sen sijaan uudistetuilla säännöksillä, jotka koskevat muun muassa lastipäiväkirjan mallia, todistuskirjan kaavaa, menettelytapaohjekirjan mallia ja määräyksiä lastin käsittelystä, purkamisesta ja lastitilojen puhdistamisesta, ei ole mainittavia taloudellisia vaikutuksia, koska vastaavia velvoitteita on jo nyt voimassa.

AFS-yleissopimus

AFS-yleissopimuksen hyväksymisellä ja voimaansaattamisella ei arvioida olevan taloudellisia vaikutuksia Suomelle, koska Suomen lipun alla purjehtivissa aluksissa ei käytetä TBT-yhdisteitä sisältäviä kiinnittymisenestojärjestelmiä.

Merenkulun ympäristönsuojelulain ja öljyvahinkojen torjuntalain muutokset

Ehdotetulla muutoksella, jonka mukaan alukselle myönnetty poikkeus jätteiden satamaan jättämisestä laajenisi koskemaan useita aluksen säännöllisellä reitillä olevia satamia Suomen rannikolla, olisi suotuisia vaikutuksia varustamojen ja alusten kannalta sekä jätteenkeräys- ja käsittelyjärjestelmien tehokkaan käytön kannalta, koska varustamot voisivat entistä kattavammin sopia jätteenkeräyksen siirtämisestä sopimuksella jätehuoltoyhtiölle kaikkialla Suomessa. Muutoksella olisi kuitenkin satamien jätehuollon suunnittelua ja hinnoittelua vaikeuttavia vaikutuksia, koska aiempaa suurempi osa sataman järjestämästä jätehuollosta kohdistuisi satunnaisesti satamassa käyviin aluksiin.

Huviveneiden jätteiden vastaanottoa koskevat järjestelyt ovat pääosin jo kunnossa. Sen sijaan käymäläjätevesien ja ongelmajätteiden vastaanoton kohentaminen, erityisesti syys- ja kevätkunnostuksen aikana syntyvien ongelmajätteiden vastaanotto, aiheuttaa lisäkustannuksia. Yhden imutyhjennyslaitteen hankinta ja asennus voi maksaa jopa 20 000 euroa. Maassamme ei ole tehty arviota asianmukaisen vastaanottoverkon aikaansaamisen kokonaiskustannuksista. Ympäristöministeriön asettamassa septiasiain yhteistyöryhmässä on kuitenkin arvioitu, että matka- ja retkiveneilyn käyttöön tarvittaisiin nykyisten noin 200 imutyhjennyslaitteen lisäksi noin 150 uutta laitetta. Imutyhjennysasemia puuttuu paljon myös kotisatamista, mutta määrää ei ole arvioitu. Valtio on viime vuosina tukenut imutyhjennyslaitteiden hankintaa, mutta tarkoitus on, että niissä satamissa, joissa peritään maksuja, sataman käyttäjät maksaisivat aiheuttamisperiaatteen mukaisesti laitteiden hankinnan, huollon ja käytön kustannukset. Valtion tuki kohdistettaisiin niihin kohteisiin, joissa maksua ei peritä ja käyttäjät olisivat paljolti venematkailijoita ja muita pitkän matkan veneilijöitä.

Merenkulun ympäristönsuojelulain soveltamisalan selkeän laajentamisen sisävesialueelle ja kotimaanliikenteeseen ei arvioida aiheuttavan lisäkustannuksia varustamoille. Pääosa Saimaan tavaraliikenteestä on kansainvälistä liikennettä, joka kuuluu jo voimassa olevan sääntelyn piiriin. Samoin pääosa rannikkoa pitkin kulkevasta kotimaanliikenteestä hoidetaan aluksilla, jotka on katsastettu kansainvälisten vaatimusten mukaisesti kansainväliseen liikenteeseen.

Öljyvahinkojen torjuntalakiin sisältyvät muutokset ovat valtaosin lainsäädäntöteknisiä eikä niistä aiheudu uusia taloudellisia vaikutuksia valtiolle, kunnille tai yksityisille.

4.2 Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Ehdotuksessa merenkulun ympäristönsuojelulaiksi esitetään eräitä tarkennuksia ja muutoksia viranomaisten tehtäviin. Näiden ei arvioida aiheuttavan mainittavia vaikutuksia organisaatioon tai henkilöstöön, vaan ne voidaan hoitaa nykyisten resurssien puitteissa.

Viranomaisvalvonnan osalta ehdotettuun lakiin ei myöskään sisälly sellaisia uusia velvoitteita, joita ei jo nykyisen lainsäädännön ja sen perusteena olevien kansainvälisten velvoitteiden osalta olisi olemassa, joten valvontaviranomaisten tehtävät eivät olennaisesti lisääntyisi aiemmasta. Tehtävien täsmentymisen johdosta Liikenteen turvallisuusviraston valvontatehtävät ja Suomen ympäristökeskuksen polttoaineita ja alusjätedirektiiviä koskevat raportointitehtävät lisääntyisivät, mutta vastaavasti ympäristöministeriön tehtävät vähentyisivät.

Merenkulkulaitos valvoo jo nykyään aluksia Suomen vesialueella. Tehtävää hoitaisi jatkossa perustettava Liikenteen turvallisuusvirasto. Sisävesialueiden osalta valvontaa täsmennettäisiin ja Liikenteen turvallisuusvirasto sekä poliisi nimettäisiin valvontaviranomaisiksi.

Alusjätteiden jätehuollossa satamien tehtävien arvioidaan vähenevän kun taas jätehuoltoyritysten tehtävien arvioidaan lisääntyvän. Alueellisille ympäristökeskuksille kuuluu nykyään alusjätedirektiiviin perustuvat satamien jätehuoltojärjestelyjä koskevat tehtävät. Lisäyksenä tulisi nyt pienten venesatamien jätehuoltojärjestelyselvitysten vastaanottaminen. Tämä lisää työtehtäviä, mutta velvollisuus ajankohtaistuu kuitenkin ainoastaan kolmen vuoden välein.

Asunto-, työ- ja ravintolakäyttöön tarkoitettujen kiinteällä yhteydellä rantaan varustettujen alusten ympäristönsuojeluun ja jätehuoltoon sovellettaisiin ympäristönsuojelulakia. Näihin liittyvät tehtävät siirtyisivät nyt kaikilta osin kunnille, mikä merkitsee kunnan rakennusvalvonta- ja ympäristöviranomaisten toimivallan selkeytymistä.

Ehdotetusta öljyvahinkojen torjuntalaista ei aiheutuisi organisatorisia muutoksia valtion tai kuntien viranomaisille.

Muutoksenhaun keskittäminen merioikeuksiin luo mahdollisuuden näille tuomioistuimille keskittyä merenkulun oikeudellisiin kysymyksiin. Tämän voi arvioida ajan mittaan parantavan juttujen ratkaisussa käytettävää asiantuntemusta ja siten myös nopeuttavan juttujen käsittelyä. Merenkulun ympäristönsuojelua koskevien juttujen määrä hallinto-oikeuksissa ja käräjäoikeuksissa on ollut viime vuosina lukumäärältään vähäinen, joten muutos ei merkitse mainittavaa tuomioistuinlaitoksen henkilöstöresurssien muutostarvetta.

4.3 Ympäristö- ja terveysvaikutukset

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistettu I ja II liite

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistetuilla I ja II liitteillä arvioidaan olevan suotuisat vaikutukset merenkulun ympäristönsuojelun tasoon myös Suomessa, vaikka uusiin määräyksiin ei sisälly aluksia koskevia uusia toiminnallisia velvoitteita. MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteen uudistetussa haitallisten nestemäisten aineiden luokittelussa on huomioitu tieteen ja tekniikan kehitys sekä maailmanlaajuisen kemikaalien yhdenmukaistetun luokitus- ja merkintäjärjestelmän, GHS:n (Globally Harmonized System of Classification and Labelling of Chemicals), mukaiset luokituskriteerit.

AFS-yleissopimus

AFS-yleissopimuksen ratifioinnilla edistettäisiin TBT-yhdisteiden käytöstä luopumista alusten pohjamaaleina koko maailmassa. Käyttökiellon myötä estettäisiin TBT-yhdisteiden joutumista vesiympäristöön ja vähennettäisiin niiden aiheuttamia ympäristöhaittoja. Orgaanisten tinayhdisteiden on todettu aiheuttavan erilaisia haittoja vesieliöille jo pieninä pitoisuuksina kuten esimerkiksi nilviäisillä hormonitoiminnan häiriöitä.

Merenkulun ympäristönsuojelulaki

Ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin ei sisälly merkittäviä uusia velvoitteita edellä mainittujen kansainvälisten instrumenttien tuomien uudistusten ohella. Lakiin kirjatut velvoitteet perustuvat pääosin voimassa oleviin nykyisen lainsäädännön, Euroopan yhteisön säädösten ja kansainvälisten instrumenttien mukaan Suomea sitoviin velvoitteisiin. Tästä syystä ehdotetun uuden lain ympäristövaikutuksia arvioidaan vain siltä osin, kuin on ehdotettu asiasisältöisiä muutoksia.

Lainsäädännön rakenteellinen uudistus ja sen selkeyttäminen helpottavat lainsäädännön noudattamista ja valvontaa ja vaikuttavat siten välillisesti myönteisesti meriympäristön suojeluun.

Ehdotetun lain soveltaminen sekä sisävesialueella että kotimaanliikenteessä on omiaan tehostamaan ja yhtenäistämään alusten valvontaa Suomen vesialueella. Sisävesialueella ja Suomen aluevesillä on lisäksi voimassa kansainvälistä sääntelyä tiukempia kansallisia erityissääntöjä, kuten kielto kuljettaa raskasta polttoöljyä. Lain täsmentämisellä on siten suotuisat vaikutukset tämän luonnonarvoiltaan merkittävän ja vaikeakulkuisen alueen ympäristöön.

Öljyvahinkojen torjuntalaki

Ehdotetulla uudella öljyvahinkojen torjuntalailla ei ole välittömiä ympäristövaikutuksia. Välillisesti selkeä lainsäädäntö ja vastuunjako ja selkeät tehtävät ja toimivaltuudet parantavat edellytyksiä nopeaan ja tehokkaaseen öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan.

4.4 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Merenkulun ympäristönsuojelulaki

Uusimmatkin kansainväliset velvoitteet sisältävällä ja valtiosääntöoikeudelliset vaatimukset täyttävällä merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännöllä ja öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaa koskevalla lainsäädännöllä edistetään alusten tavanomaisesta käytöstä johtuvien päästöjen ehkäisemistä ja vahinkojen tehokasta torjuntaa. Uudella lainsäädännöllä selkeytetään eri tahojen tehtävät ja toimintavaltuudet sekä parannetaan kaikkien mahdollisuutta ottaa selvää oikeuksien ja velvollisuuksien sisällöstä. Samalla luotaisiin mekanismi, jolla kansainvälisten sopimusten muutosten kansallinen täytäntöönpano Suomessa tehostuisi.

Öljyvahinkojen torjuntalaki

Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan järjestäminen asianmukaisella tavalla on osa yhteiskunnan riskienhallintaa, jolla pyritään rajoittamaan muiden yhteiskunnan kannalta tarpeellisten toimintojen aiheuttamat mahdolliset haitat hyväksyttävälle tasolle. Torjunnan onnistuminen liittyy aluksilla tapahtuvien öljy- ja kemikaalikuljetusten yleiseen hyväksyttävyyteen yhteiskunnassa.

5 Asian valmistelu
5.1 Valmisteluvaiheet ja aineisto

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 1 päivänä heinäkuuta 2004 alusjätelainsäädäntötoimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus alusjätelainsäädännön kokonaisuudistukseksi ottaen huomioon eduskunnan vuonna 2003 esittämän lausuman (EV 26/3003).

Toimikunnan puheenjohtajana toimi sekä liikenne- ja viestintäministeriön että ympäristöministeriön edustaja. Toimikunnassa oli edustettuina eri hallinnonalojen edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, ympäristöministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä, sisäasiainministeriön rajavartiolaitoksen esikunnasta, Merenkulkulaitoksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta. Edustettuina olivat myös Ahvenanmaan maakunnan hallitus, Suomen Kuntaliitto, Suomen Satamaliitto, Suomen Varustamoyhdistys, Rahtialusyhdistys, Ålands Redarförening sekä Suomen WWF. Myös toimikunnan alaisten jaostojen työskentelyssä alan keskeiset toimijatahot olivat edustettuina. Lisäksi kuultavina olivat Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Länsi-Suomen ympäristölupaviraston edustaja sekä veneilyjärjestöjen edustajat.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala on pääosin vastannut alusten tavanomaista toimintaa koskevien säännösten valmistelutyöstä. Työ on toteutettu toimikunnan alaisessa alusjätejaostossa. Työmarkkinajärjestöjen ja eri intressiryhmien kuuleminen suoritettiin Alusjätelakitoimikunnassa syksyllä 2006.

Ympäristöministeriön hallinnonala vastasi puolestaan pääosin öljyn ja muiden haitallisten aineiden torjuntaa koskevien säännösten valmistelusta. Öljyvahinkojen torjuntalakia on valmisteltu toimikunnan alaisessa torjuntajaostossa. Torjuntajaosto on järjestänyt kuulemistilaisuuden syksyllä 2006 alusten ja sen lastin pelastamista koskevasta säädöksestä. Valmistelutyön kuluessa on kirjallisesti kuultu alueellisten pelastuslaitosten asiantuntijoita.

Alusjätelakitoimikunta luovutti ehdotuksensa hallituksen esitykseksi liikenne- ja viestintäministeriölle 29 päivänä helmikuuta 2008 (Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 20—21/2008).

5.2 Lausunnot

Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti toimikunnan ehdotuksesta laajan lausuntokierroksen keväällä 2008.

Lausuntoja saatiin yhteensä 34 kappaletta. Lausunnonantajat suhtautuivat pääosin myönteisesti ehdotukseen ja sitä pidettiin selkeänä parannuksena nykytilanteeseen. Lausunnonantajat katsoivat myös, että ehdotettu uusi merenkulun ympäristönsuojelulaki vastaa asiasisällöltään pääosin voimassa olevaa lainsäädäntöä ja että esitetyt muutokset ovat suurelta osin teknisiä. Lausunnoissa esitetyt seikat on otettu huomioon esityksen viimeistelyssä.

Lisäksi ympäristöministeriö pyysi ja sai lausunnot alueellisilta ympäristökeskuksilta ja kunnallisilta alueellisilta pelastuslaitoksilta. Alueelliset ympäristökeskukset käsittelivät lausunnoissaan ehdotetun öljyntorjuntalain lisäksi merenkulun ympäristönsuojelulain säännöksiä huvivenesatamista ja niiden valvonnasta. Aluepelastuslaitokset käsittelivät lausunnoissaan öljyntorjuntalakiin ehdotettuja täsmennyksiä kunnan vastuusta öljyvahinkojen jälkitorjunnassa.

Öljyntorjuntalakiehdotuksen useita pykäliä muutettiin oikeusministeriön lausunnon johdosta. Lisäksi sitä täsmennettiin monin osin muiden lausuntojen pohjalta.

5.3 Jatkovalmistelut

Hallituksen esitystä on jatkovalmisteltu lausuntokierroksen perusteella liikenne- ja viestintäministeriön sekä ympäristöministeriön yhteistyönä. Toimikunnan mietintö, joka myös sisältää laaja-alaisen katsauksen voimassa olevasta merenkulun ympäristönsuojelua koskevasta lainsäädännöstä sekä kansainvälisistä yleissopimuksista ja Euroopan yhteisön oikeudesta, on hallituksen ehdotuksen perustana. Hallituksen esitykseen on kuitenkin sisällytetty vain ne osat, jotka ovat relevantit ehdotettujen uudistusten kannalta.

5.4 AFS-yleissopimuksen valmistelu

Vuonna 2001 pidetyn diplomaattikonferenssin päätteeksi IMO:n jäsenvaltiot hyväksyivät 5 päivänä lokakuuta 2001 kansainvälisen yleissopimuksen alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvomiseksi. Sopimuksessa ei ole määräystä, jolla mahdollistettaisiin Euroopan yhteisön liittyminen sopimukseen.

Sopimukseen liittyvistä kansallisista kysymyksistä käytiin neuvottelut merenkulun eri toimijoiden ja asiaan liittyvien viranomaisten kanssa. Lisäksi sopimusluonnoksesta pyydettiin lausunnot neuvottelujen aikana.

Suomi allekirjoitti AFS-yleissopimuksen Lontoossa 12 päivänä kesäkuuta 2002 hyväksymisvaraumin. Hallituksen esityksen AFS-yleissopimusta koskevat osuudet on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä yhteistyössä ympäristöministeriön ja Merenkulkulaitoksen kanssa. Esityksestä on pyydetty lausunnot ympäristöministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta, Merenkulkulaitokselta ja WWF:ltä.

6 Riippuvuus muista esityksistä

Esitys on riippuvainen hallituksen esityksestä Eduskunnalle laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Esitykset tulisi käsitellä siten, että ne tulevat samanaikaisesti voimaan.

Lisäksi esitys on riippuvainen valtion aluehallinnon uudistamista koskevista hallituksen esityksistä (HE 59 ja 161/2009), jotka ovat eduskunnan käsiteltävinä. Tässä hallituksen esityksessä on ennakoitu uusien aluehallintovirastojen sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten perustaminen.

Aluksen katsastusta, miehitystä ja pätevyyksiä koskeva lainsäädäntö varmistaa osaltaan sen, että alukset täyttävät merenkulun ympäristönsuojelua koskevat velvoitteet. Esitys on siten riippuvainen myös eduskunnan käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä laiksi aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä ja laiksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta sekä laeiksi eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta. Esitykseen sisältyvässä alusturvallisuuslaissa säädettäisiin aluksen katsastuksesta. Miehistövaatimuksista taas säädettäisiin esitykseen sisältyvässä laissa laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta. Tällä hetkellä mainituista asioista säädetään asetustasolla, katsastusasetuksessa sekä asetuksessa aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta (1256/1997), mitä ei ole pidetty peruslain kannalta riittävänä. Edellä mainitun hallituksen esityksen keskeisenä tavoitteena onkin alusten turvallisuutta ja turvallista käyttöä koskevan lainsäädännön saattaminen perustuslain vaatimusten mukaiseksi. Alusturvallisuutta koskeva hallituksen esitys ja kyseessä oleva esitys tulisi käsitellä siten, että ne tulevat samanaikaisesti voimaan.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös eräitä kokonaisuudistukseen liittyviä lakeja. Muutettavaksi ehdotetun ympäristönsuojelulain 65 §:ää koskien on eduskunnassa vireillä hallituksen esitys (HE 100/2009), joka tulisi ottaa huomioon tämän esityksen käsittelyssä.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistettu I ja II liite

IMO hyväksyi lokakuussa 2004 MARPOL 73/78 –yleissopimuksen öljyä koskevan uudistetun I liitteen ja haitallisia nestemäisiä aineita koskevan uudistetun II liitteen. Molemmat liitteet sisältyivät jo alkuperäiseen yleissopimukseen. Liitteitä on muutettu yleissopimuksen voimaantulon jälkeen useita kertoja. Muutokset on aikoinaan saatettu Suomessa voimaan. Viimeisimmän uudistustyön tarkoituksena oli kirjoittaa liitteet uudelleen loogiseen muotoon siten, että myös sääntöjen numerointitapa muuttuu. Sääntöjen asiasisältöä ei juurikaan muutettu. Uudet liitteet tulivat kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Suomi ilmoitti 29 päivänä kesäkuuta 2006 nootilla tallettajana toimivalle IMO:lle, että uudistettujen liitteiden hyväksyminen vaatii Suomen osalta nimenomaisen hyväksymisen, koska ne sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä ja edellyttävät siten eduskunnan suostumuksen saamista.

Yhteisöoikeuden kannalta liitteet kuuluvat pääosin jäsenmaiden toimivaltaan. Eräät säännökset kuuluvat kuitenkin yhteisön toimivaltaan. Nämä säännökset koskevat öljysäiliöalusten rakennevaatimuksia sekä öljyisten jätteiden jättämistä satamaan ja sataman vastaanottolaitteita.

Seuraavien perustelujen lisäksi liitteiden I ja II sääntöjen sisältöä on selostettu tarkemmin merenkulun ympäristönsuojelulain yksityiskohtaisissa perusteluissa asianomaisen kansallisen säännöksen yhteydessä.

1.1 MARPOL 73/78 –yleissopimuksen öljyn aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemistä koskeva I liite ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteessä määritellään muun muassa sekä öljysäiliöaluksia että muita aluksia koskevat öljyä ja öljypitoisia seoksia koskevat päästökiellot ja –rajoitukset. Lisäksi liitteessä määrätään alusten katsastuksesta, todistusasiakirjoista, rakenteesta ja laitteista, painolastin sijoituksesta, raskaiden öljylaatujen kuljetuksesta sekä annetaan alusten jäteöljysäiliöitä ja öljyjäännösten vastaanottolaitteistoja koskevia määräyksiä.

Uudistettu liite aiheuttaa lähinnä teknisluontoisia tarkistuksia Suomen lainsäädäntöön. Nämä on tehty ehdotuksessa uudeksi merenkulun ympäristönsuojelulaiksi ja niitä on selostettu tarkemmin lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Liitteen 1 luvun 1 sääntö sisältää yhteensä 30 liitteen soveltamisen kannalta keskeistä määritelmää. Tällaisia ovat esimerkiksi öljyn, raakaöljyn, öljypitoisen seoksen, öljypolttoaineen, öljysäiliöaluksen, lähimmän maan ja erityisalueen määritelmät. Määritelmät vastaavat pääosin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen aiempaan I liitteeseen sisältyviä määritelmiä. Rajoitukset määritellään erikseen valtamerille ja niin sanotuille erityisalueille. Liitteen I erityisalueita ovat Itämeri, Pohjanmeri mukaan lukien Iso-Britanniaa ja Irlantia ympäröivät merialueet sekä Englannin kanaali, Välimeri, Musta meri, Punainen meri, Persian lahti, Adenin lahti ja Etelämannerta ympäröivä merialue.

Lähtökohtaisesti liitettä sovelletaan sen 2 säännön perusteella kaikkiin aluksiin. Säännön 2—6 kappaleessa on määrätty joistakin liitteen soveltamisalaa koskevista poikkeuksista. Nämä koskevat lähinnä aluksen kokoa, lastia, aluksen liikennöintialuetta ja käytettävissä olevia satamien vastaanottolaitteistoja. Hallinnolla on myös oikeus 3 säännön perusteella myöntää vapautuksia ja poikkeuslupia liitteen 3 ja 4 luvun alusten varustelua ja rakennetta koskevista määräyksistä aluksille, joiden rakenteelliset ominaisuudet ovat sellaisia, että lukujen soveltaminen olisi kohtuutonta tai epäkäytännöllistä. Edellytyksenä vapautukselle tai poikkeusluvalle on, että aluksen rakenne ja varustus antavat samanarvoisen suojan öljyn aiheuttamaa pilaantumista vastaan kuin pääsääntöisesti edellytetty rakenne ja varustus. Luvun 4 sääntö koskee yleistä poikkeusta öljyn tai öljypitoisen seoksen tyhjennyskiellosta mereen. Tyhjennys on sallittua tilanteessa, jossa kyse on aluksen turvallisuuden varmistamisesta tai ihmishengen pelastamisesta merellä taikka jos tyhjennys aiheutuu aluksen tai sen rakenteiden vahingoittumisesta edellyttäen, että kaikkiin kohtuullisiin varotoimenpiteisiin on ryhdytty tyhjennyksen estämiseksi eikä aluksen omistaja tai päällikkö ole toiminut aikomuksenaan aiheuttaa vahinko tai huolimattomasti tietäen vahingon todennäköisesti seuraavan. Hallinnolla on myös oikeus 5 säännön mukaan sallia vaihtoehtoisesti, että jokin muu laite, aine, väline tai koje asennetaan alukseen, jos tätä voidaan pitää vähintään yhtä tehokkaana kuin liitteessä vaadittua.

Liitteen 2 luku sisältää säännökset katsastuksesta ja todistusasiakirjoista. Liitteen 6 sääntö sisältää määräykset eri katsastusmuodoista. Katsastuksista tullaan eduskunnalle annetun hallituksen esityksen mukaan säätämään alusturvallisuuslaissa.

Luvun 7 säännössä on määräykset kansainvälisestä öljyn aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskevasta todistuskirjasta, niin sanotusta IOPP-todistuskirjasta (International Oil Pollution Prevention Certificate). Kyseiset asiakirjat osoittavat, että alus täyttää I liitteen vaatimukset. Luvun 8 säännössä on määräykset toisen hallinnon antamasta tai hyväksymästä todistuskirjasta ja 9 säännössä määräykset IOPP-todistuskirjan kaavasta. Todistuskirja on voimassa 10 säännön mukaan hallinnon määräämän ajan, joka ei saa olla viittä vuotta pidempi. Luvun 11 säännössä määrätään satamavaltion suorittamasta toiminnallisten vaatimusten valvonnasta.

Alusten rakennetta ja varustusta koskevat vaatimukset sisältyvät liitteen 3 lukuun(12—17), jossa määrätään kaikkien alusten koneistotiloja koskevista vaatimuksista ja 4 lukuun (18—36), jossa määrätään öljysäiliöalusten lastitilaa koskevista vaatimuksista. Luvun 12 säännössä määrätään kaikkien alusten öljysäiliöistä, 13 säännössä normitetusta yhdistelaipasta laituriliitäntää varten ja 14 säännössä öljyn suodatusjärjestelmästä. Luvun 15 sääntö sisältää määräykset öljyn tyhjentämisen valvonnasta. Luvun 16 säännössä määrätään öljyn ja painolastiveden erillään pitämisestä ja öljyn kuljettamisesta aluksen keulapiikkisäiliössä.

Jokaisen aluksen, jonka vetoisuus on yli 400, ja jokaisen öljysäiliöaluksen, jonka vetoisuus on yli 150, on pidettävä 3 luvun 17 säännön perusteella öljypäiväkirjaa, johon merkitään tiedot muun muassa aluksen tankkien välisistä öljypitoisten nesteiden siirroista, maista otetuista polttoaineista ja maihin toimitetuista jäteöljyistä. Öljypäiväkirjan kaava on vahvistettu liitteen III lisäyksessä.

Liitteen 4 luku sisältää määräykset öljysäiliöalusten painolastisäiliöistä ja niiden sijoittamisesta sekä öljysäiliöalusten kaksoisrunkoja ja kaksoispohjia koskevat vaatimukset. Kaksoisrunkoa ja kaksoispohjia koskevat vaatimukset sisältyvät EU:n kaksoisrunkoasetukseen ja kuuluvat siten yhteisön toimivaltaan.

Mahdollisten öljyvahinkojen rajoittamiseksi 4 luvun 18 säännön perusteella painolastia ja lastia ei saa kuljettaa samoissa tankeissa muuten kuin erityisissä poikkeustapauksissa. Luvun 19 säännön mukaan 6 päivän heinäkuuta 1996 jälkeen rakennetuissa tankkereissa tulee olla kaksoisrunko. Liitteen 20 sääntöä tiukennettiin joulukuussa 2003 pidetyssä MEPC 50 –kokouksessa siten, että yksirunkoisten öljysäiliöalusten käytöstä tulee luopua pääsääntöisesti vuoteen 2010 mennessä. Luvun 21 säännön mukaan niin sanottujen raskaiden öljylaatujen kuljettaminen on sallittua vain kaksirunkoisissa öljysäiliöaluksissa. Alusten kunnon arviointijärjestelmä (Condition Assessment Scheme, CAS) laajennettiin koskemaan kaikkia yli 15 vuotta vanhoja yksirunkoisia öljysäiliöaluksia. Nämä uudet määräykset tulivat voimaan 5 päivänä huhtikuuta 2005. EU:n kaksoisrunkoasetuksen 1 artiklaa on muutettu päätöksellä 25 päivänä huhtikuuta 2007 siten, että raskasöljyjä kuljettava öljysäiliöalus, riippumatta siitä, minkä lipun alla alus purjehtii, saa saapua satamaan tai off shore -terminaaliin tai lähteä sieltä taikka ankkuroitua jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvalle alueelle ainoastaan, jos se on kaksirunkoinen öljysäiliöalus. Luvun 22 säännössä määrätään pumppuhuoneen pohjan suojauksesta, 23 säännössä öljyn ulosvirtausnopeudesta onnettomuustapauksissa, 24 säännössä vaurio-oletuksista ja 25 säännössä oletetusta öljyn ulosvuotomäärästä. Luvun 26 säännössä määrätään lastiöljysäiliöiden koon rajoittamisesta ja järjestelystä.

Vahingoittumattoman öljysäiliöaluksen vakavuudesta on määrätty 4 luvun 27 säännössä. Öljysäiliöalusten osastoinnista ja vauriovakavuudesta on määrätty 4 luvun 28 säännössä.

Liitteen 4 luvun 29 säännön mukaan öljysäiliöaluksissa pitää olla jätesäiliöt lastisäiliöistä peräisin olevalle öljyjätteelle. Jokaisessa öljysäiliöaluksessa tulee olla aluksen kummallakin kyljellä vastaanottolaitteisiin kytkettävä tyhjennysliitin likaisen painolastiveden tai öljyn pilaaman veden tyhjentämistä varten 30 säännön mukaisesti. Öljysäiliöaluksissa, joiden bruttovetoisuus on yli 150, tulee olla hallinnon hyväksymä öljyn tyhjentämisen seuranta- ja valvontajärjestelmä 31 säännön mukaisesti. Luvun 32 säännössä määrätään öljyn ja veden rajapinnan ilmaisimesta ja 33 säännössä raakaöljypesua koskevista vaatimuksista.

Öljyisen veden tyhjentämistä mereen koskevat määräykset on annettu 4 luvun 34 säännössä erityisalueille ja niiden ulkopuolisille alueille. Raakaöljypesusta määrätään 35 säännössä. Tyhjennysten valvomista varten jokaisen öljysäiliöaluksen, jonka vetoisuus on yli 150, tulee 36 säännön mukaan pitää öljypäiväkirjaa, johon merkitään lastiin ja painolastiin liittyvät toimenpiteet.

Liitteen 4 luvun sääntöihin tehdyt tarkistukset on otettu huomioon ehdotuksessa merenkulun ympäristönsuojelulaiksi siltä osin kuin ne kuuluvat Suomen toimivaltaan.

Liitteen 5 luvussa on määräykset öljyvahingosta aiheutuvan pilaantumisen ehkäisemiseksi. Luvun 37 säännössä edellytetään, että jokaisella öljysäiliöaluksella, jonka bruttovetoisuus on yli 150 ja muulla aluksella, jonka bruttovetoisuus on yli 400, on oltava viranomaisten hyväksymä valmiussuunnitelma öljyvahingon varalta eli niin sanottu SOPEP-käsikirja (Shipboard Oil Pollution Emergency Plan). Kyseisessä käsikirjassa tulee olla miehistön toimenpideluettelo tärkeimpien onnettomuustapausten varalle, ohjeet viranomaisille tehtävää ilmoitusta varten, viranomaisten yhteystiedot sekä mielellään aluksen rakennetta koskevia tietoja, kuten esimerkiksi aluksen tankkikaavio ja putkistokaavio.

Liitteen luku 6 koskee öljyjäännösten vastaanottolaitteistoja. Liitteen 38 säännössä on erikseen määräykset vastaanottolaitteistoista erityisalueiden ulkopuolella ja erityisalueilla. Jokainen sopimuspuoli on säännön mukaan vastuussa siitä, että öljynlastausterminaaleissa, aluksenkorjaussatamissa, telakoilla ja muissa satamissa, missä tyhjennetään alusten öljyjäännöksiä, on laitteistot kyseisten jäännösten ja öljypitoisten seosten vastaanottamiseksi. Laitteistojen tulee olla riittävät kattamaan niitä käyttävien alusten tarpeet siten, että aluksille ei aiheudu tarpeetonta viivytystä. Edellisen lisäksi erityisalueilla on oltava riittävät laitteistot vastaanottamaan ja käsittelemään likainen painolastivesi ja lastisäiliöiden pesuvesi. Luvun C osan mukaan jokainen sopimuspuoli sitoutuu tiedottamaan IMO:lle tapauksista, joissa laitteistojen on väitetty olevan riittämättömät.

EU:n alusjätedirektiivi sisältää säännöksiä satamien vastaanottolaitteista.

Luvussa 7 määrätään erikoisvaatimuksista kiinteille tai kelluville alustoille. Alustoihin sovelletaan lähtökohtaisesti niitä määräyksiä, joita sovelletaan muihin kuin öljysäiliöaluksiin. Tällaisilla alustoilla tulee kuitenkin olla öljyjätesäiliö ja öljyn suodatusjärjestelmä, ja niiden on pidettävä hallinnon hyväksymässä muodossa kirjaa öljyn tai öljypitoisen seoksen tyhjentämisestä.

I liitteen lisäykset

Liite I sisältää kolme lisäystä: I lisäys koskee öljyluetteloa, II lisäys sisältää IOPP-todistuskirjan ja sen liitteiden kaavan ja III lisäys öljypäiväkirjan kaavan.

1.2 MARPOL 73/78-yleissopimuksen haitallisia nestemäisiä aineita koskeva II liite ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistettu II liite, joka koskee säiliöaluksissa kuljetettavia haitallisia nestemäisiä aineita, hyväksyttiin IMO:ssa vuonna 2004. Pääasiallinen uudistus koskee haitallisten nestemäisten aineiden luokittelua, jossa on huomioitu tieteen ja tekniikan kehitys sekä maailmanlaajuisen kemikaalien yhdenmukaistetun luokitus- ja merkintäjärjestelmän, GHS (Globally Harmonized System of Classification and Labelling of Chemicals), mukaiset luokituskriteerit. Aineet on ympäristövaarallisuutensa perusteella jaettu neljään luokkaan: X, Y ja Z ja OS, joista X on vaarallisin. II liitteessä on esitetty ne edellytykset, joiden täyttyessä aluksesta saa päästää mereen näitä aineita. Päästömääräyksiin vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa aineiden ympäristövaarallisuus, vesialue, säiliöihin ja aluksen putkistoihin jäänyt määrä, pitoisuus, tankkien pesun suoritus, aluksen nopeus ja veden syvyys. Muilta osin liitteeseen on tehty lähinnä teknisluontoisia tarkennuksia.

Uudistetusta liitteestä johtuvat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön on sisällytetty ehdotukseen merenkulun ympäristönsuojelulaiksi ja muutoksia on tarkemmin selostettu lain yksityiskohtaisissa perusteluissa. Haitallisten nestemäisten aineiden vastaanottoa satamissa on säännelty myös EU:n alusjätedirektiivissä.

Liitteen 1 luvun 1 sääntö sisältää liitteen soveltamisen kannalta keskeiset määritelmät. Tällaisia ovat kemikaalialussäännöstön, kansainvälisen kemikaalialussäännöstön, kemikaalisäiliöaluksen, nestemäisen aineen ja haitallisen nestemäisen aineen määritelmät. Määritelmät vastaavat pääosin aiempaan II liitteeseen ja muihin liitteisiin sisältyviä määritelmiä.

Lähtökohtaisesti liitettä sovelletaan sen 2 säännön perusteella kaikkiin aluksiin, jotka on sertifioitu kuljettamaan haitallisia nestemäisiä aineita irtolastina. Liitteen 3 sääntö koskee yleistä poikkeusta haitallisen nestemäisen aineen mereen tyhjennyskiellosta. Tämä tyhjennys on sallittua tietyin edellytyksin tilanteessa, jossa kyse on aluksen turvallisuuden varmistamisesta tai ihmishengen pelastamisesta merellä. Määräys vastaa aikaisempaa sääntelyä. Hallinnolla on oikeus 4 säännön mukaan myöntää määräajaksi vapautuksen kuljetusvaatimuksista tai lieventää niiden soveltamista, jos kansainvälisen kemikaalialussäännöstön tai kemikaalialussäännöstön muutokseen liittyy tiettyjen aineiden kuljetusvaatimusten tarkistuksesta johtuvia rakenteen, laitteiden tai yleisjärjestelyjen muutoksia. Hallinnon tulee toimittaa tieto tällaisesta lykkäyksestä tai lievennyksestä IMO:lle, joka toimittaa tiedon edelleen muille sopimuspuolille. Vaatimuksia ei myöskään ole välttämätöntä soveltaa aluksiin, jotka tekevät rajattuja matkoja. Hallinnolla on lisäksi oikeus myöntää vapautuksia aluksille, joiden lastisäiliöitä ei tarvitse varustaa painolastilla ja joiden lastisäiliöiden puhdistusta tarvitaan vain korjauksiin tai kuivatelakointiin. Hallinnolla on 5 säännön mukaan oikeus sallia vaihtoehtoisesti, että jokin muu laite, aine, väline tai koje asennetaan alukseen, jos tätä voidaan pitää vähintään yhtä tehokkaana kuin liitteessä vaadittua.

Liitteen 2 luku sisältää määräykset uudesta haitallisten nestemäisten aineiden luokittelusta. Haitalliset nestemäiset aineet ja muut aineet luokitellaan 6 säännön mukaan neljään luokkaan seuraavasti:

Luokkaan X kuuluvat haitalliset nestemäiset aineet, joiden tyhjentäminen mereen on kielletty, koska ne aiheuttaisivat mereen tyhjennettäessä suuren vaaran joko meren luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle.

Luokkaan Y kuuluvat haitalliset nestemäiset aineet, joiden mereen tyhjentämistä on laadullisesti ja määrällisesti rajoitettu, koska mereen tyhjennettäessä ne aiheuttaisivat vaaran joko meren luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle tai aiheuttaisivat haittaa viihtyisyydelle tai muille meren laillisille käyttömuodoille.

Luokkaan Z kuuluvat haitalliset nestemäiset aineet, joiden tyhjentäminen mereen on rajoitettua, mutta kuitenkin lievemmin kuin luokan Y aineiden, koska jos ne tyhjennettäisiin mereen, ne aiheuttaisivat vähäisen vaaran joko meren luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle.

Luokkaan ”Muut aineet” kuuluvat kansainvälisen kemikaalialussäännöstön 18 luvun Saastutusluokitus-sarakkeessa OS (Other Substances) merkinnällä varustetut aineet, joiden on niitä arvioitaessa havaittu jäävän luokkien X, Y ja Z ulkopuolelle, koska niiden ei nykyään katsota aiheuttavan vaaraa meren luonnonvaroille, ihmisen terveydelle, viihtyisyydelle tai muille meren laillisille käyttömuodoille, jos ne tyhjennetään mereen. Liitteen vaatimukset eivät koske mitään ”muiksi aineiksi” määriteltäviä aineita sisältävän kupu- tai painolastiveden tai muiden jätteiden tai seosten tyhjentämistä. Haitallisten nestemäisten aineiden luokituksessa käytettävät suuntaviivat on annettu liitteen I lisäyksessä. Jos on tarkoitus kuljettaa irtolastina sellaista nestemäistä ainetta, jota ei ole luokiteltu edellä sanotun mukaisesti, 1 säännön 3 kappaleessa edellytetään, että sopimuspuolten hallitusten, jotka ovat kuljetuksessa osallisina, on sovittava väliaikaisesta luokituksesta kuljetusta varten edellä mainittujen suuntaviivojen perusteella. Luvun 7 säännössä määrätään kemikaalisäiliöalusten sertifioinnista.

Katsastusta ja sertifiointia koskevat määräykset sisältyvät liitteen 3 lukuun. Luvun 8 säännössä on määräykset perus- tai uusintakatsastuksesta. Katsastusta koskevat säännökset tulevat jatkossa sisältymään alusturvallisuuslakiin siten kuin sitä koskevassa hallituksen esityksessä on ehdotettu.

Luvun 9 säännössä on määräykset kansainvälisestä todistuskirjasta irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä. Todistuskirja osoittaa, että alus täyttää II liitteen vaatimukset. Todistuskirja on voimassa 10 säännön mukaan hallinnon määräämän ajan, joka ei saa olla viittä vuotta pidempi.

Aluksen rakenne- ja laitevaatimukset sisältyvät 4 lukuun. Luvun 11 säännön mukaan kemikaalialuksen on oltava kansainvälisen kemikaalisäännöstön mukainen, jos se on rakennettu 1 päivänä heinäkuuta 1986 tai myöhemmin ja kemikaalisäännöstön mukainen, jos alus on rakennettu ennen kyseistä ajankohtaa. Aluksen pumppaus-, putkisto- ja purkamisjärjestelyistä sekä jätesäiliöistä on määräykset 12 säännössä. Määräykset on annettu erikseen 1 päivänä heinäkuuta 1986 tai myöhemmin ja ennen kyseistä ajankohtaa rakennetuille aluksille.

Haitallisten nestemäisten aineiden tyhjentämisestä on määräykset 5 luvussa. Tyhjentämismääräykset ja –normit sisältyvät 13 sääntöön. Kyseisen säännön 4 kappaleeseen sisältyy mahdollinen vapautus esipesusta. Säännön 5 kappale koskee puhdistus- tai lisäaineiden käyttöä. Säännön 6 kappaleessa on määräykset X luokan aineiden tyhjentämisestä ja 7 kappaleessa Y ja Z luokan aineiden tyhjentämisestä. Haitallista nestemäistä ainetta kuljettaneen säiliöaluksen säiliö on esipestävä ennen kuin alus lähtee purkusatamasta, ja säiliöön jääneet jätteet on tyhjennettävä vastaanottolaitteistoon. Tyhjennys Etelämantereen alueella on kokonaan kielletty säännön 8 kappaleen mukaan. Aluksella tulee 14 säännön mukaan olla menettelytapaohjekirja, jonka määräysten mukaan säiliöiden tyhjennys ja peseminen tehdään ja josta viranomaiset voivat valvoa kyseisiä määräyksiä noudatetun. Hallinto hyväksyy kyseisen ohjekirjan liitteen 4 lisäyksessä olevan normitetun mallin mukaisena. Aluksella tulee myös olla 15 säännön mukainen lastipäiväkirja, johon merkitään lastin lastaus-, tyhjennys-, pesu- ja siirtotoimenpiteet. MARPOL -tarkastajien tehtävät on määritelty lastipäivä- ja menettelytapaohjekirjojen yhteydessä.

Satamavaltioiden valvontatoimenpiteistä on määrätty 6 luvussa. Sopimuspuolten on 16 säännön perusteella nimitettävä tai valtuutettava tarkastajia, jotka valvovat liitteen määräysten noudattamista IMO:n kehittämien valvontamenetelmien mukaisesti.

Liitteen 7 luvussa on määräykset haitallisista nestemäisistä aineista johtuvan ympäristövahingon aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemiseksi. Luvun 17 säännön mukaan jokaisessa haitallisia nestemäisiä aineita irtolastina kuljettavassa säiliöaluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150 tonnia, on oltava hallinnon hyväksymä valmiussuunnitelma kemikaalien aiheuttaman meriympäristövahingon varalle. Kyseisen suunnitelman tulee perustua järjestön hyväksymiin suuntaviivoihin. Kyseinen suunnitelma voidaan yhdistää öljyvahingon varalle tehtyyn suunnitelmaan (SOPEP), jolloin suunnitelma nimetään ”Valmiussuunnitelma aluksen aiheuttaman meriympäristövahingon varalle” (Shipboard Marine Pollution Emergency Plan, SMPEP).

Liitteen 8 luku koskee haitallisten nestemäisten aineiden vastaanottolaitteistoja ja purkujärjestelyjä. Jokainen sopimuspuoli on 18 säännön mukaan vastuussa siitä, että alusten lastia käsittelevissä satamissa ja terminaaleissa sekä korjaussatamissa, missä tyhjennetään haitallisten nestemäisten aineiden jätteitä, on laitteistot kyseisten jätteiden vastaanottamiseksi. Laitteistojen tulee olla riittävät kattamaan niitä käyttävien alusten tarpeet siten, että aluksille ei aiheudu tarpeetonta viivytystä. Jokainen sopimuspuoli sitoutuu tiedottamaan IMO:lle tapauksista, joissa laitteistojen on väitetty olevan riittämättömät. EU:n alusjätedirektiivi sisältää säännöksiä jätteiden vastaanotosta satamissa.

II liitteen lisäykset

Liite II sisältää seitsemän lisäystä: I lisäys koskee haitallisten nestemäisten aineiden luokittelun suuntaviivoja, II lisäys sisältää lastipäiväkirjamallin, III lisäys kansainvälisen irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden pilaantumisen ehkäisemistä koskevan todistuskirjan kaavan, IV lisäys menettelytapaohjekirjan normitetun mallin liitteineen, V lisäys lastisäiliöiden, pumppujen ja niiden putkistojen jätemäärien arviointia koskevat määräykset, joiden tarkoituksena on määrittää suoritustapa pumppausjärjestelmien tehokkuuden testausta varten, VI lisäys esipesumenetelmät ja VII lisäys tuuletusmääräykset sellaisten lastijätteiden poistamisesta, joiden höyrypaine ylittää 5 kPa 20 celsiusasteen lämpötilassa.

1.3 Kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

1 artikla.Yleiset velvoitteet. Artiklan 1 kappaleen mukaan jokainen sopimuspuoli sitoutuu saattamaan yleissopimuksen täysimääräisesti voimaan. Artiklan 2 kappaleessa määrätään, että liitteet ovat yleissopimuksen erottamaton osa. Artiklan 3 kappaleen mukaan mitään yleissopimuksen määräystä ei tule tulkita siten, että se estää valtiota ryhtymään yksin tai yhdessä muiden valtioiden kanssa tiukempiin toimiin kiinnittymisenestojärjestelmistä aiheutuvien ympäristöhaittojen vähentämiseksi tai poistamiseksi kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Artiklan 4 kappaleessa edellytetään, että sopimuspuolet pyrkivät yhteistyöhön yleissopimuksen tehokkaan täytäntöönpanon ja noudattamisen varmistamiseksi. Artiklan 5 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat edistämään tehokkaiden ja ympäristölle turvallisten kiinnittymisenestojärjestelmien jatkuvaa kehittämistä.

2 artikla.Määritelmät. Artikla sisältää yleissopimuksen kannalta keskeiset määritelmät. Artiklassa on määritelty hallinto, kiinnittymisenestojärjestelmä, komitea, bruttovetoisuus, kansainvälinen matka, pituus, järjestö, pääsihteeri, alus ja tekninen ryhmä. Suomessa sovellettavaan TBT-asetukseen on otettu suoraan sopimusta vastaavat kiinnittymisenestojärjestelmän, bruttovetoisuuden, pituuden ja aluksen määritelmät.

3 artikla.Soveltaminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimusta sovelletaan, jollei toisin määrätä, (a) aluksiin, joilla on oikeus käyttää jonkin sopimuspuolen lippua, (b) aluksiin, joilla ei ole oikeutta käyttää minkään sopimuspuolen lippua, mutta jotka toimivat jonkin sopimuspuolen hallinnon alaisuudessa ja (c) aluksiin, jotka saapuvat jonkin sopimuspuolen satamaan, telakalle tai avomeriterminaaliin, mutta jotka eivät kuulu (a) ja (b) kohdan soveltamisalaan. TBT-asetuksen soveltamisala on tältä osin määritelty samoin, sillä erotuksella, että asetus koskee jäsenvaltion lipun tai hallinnon alla purjehtivia aluksia ja yleissopimus sopimuspuolen lipun tai hallinnon alla purjehtivia aluksia. TBT-asetus ei myöskään koske telakalle saapuvia aluksia, sillä näistä on säädetty riittävästi neuvoston direktiivillä 76/769/ETY, jonka muuttamisesta annettu komission direktiivi 2002/62/EY on Suomessa pantu täytäntöön orgaanisten tinayhdisteiden markkinoille luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (871/2002). Edellä mainitun asetuksen nojalla orgaanisia tinayhdisteitä ei saa käyttää Suomen telakoilla.

Artiklan 2 kappaleen mukaan yleissopimusta ei sovelleta sota-aluksiin, sotalaivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, jotka ovat sopimuspuolen omistuksessa tai käytössä ja joita sillä hetkellä käytetään vain muihin kuin valtion kaupallisiin tarkoituksiin. TBT-asetuksen 3 artiklassa rajataan vastaavalla tavoin asetuksen soveltamisalaa. Lisäksi AFS-yleissopimuksen 3 artiklan 2 kappaleessa määrätään, että jokaisen sopimuspuolen tulee kuitenkin varmistaa, että edellä mainitut alukset toimivat mahdollisuuksien mukaan yleissopimuksen edellyttämällä tavalla.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuolen tulee soveltaa yleissopimuksen määräyksiä muihin kuin sopimuspuolen aluksiin, jos se on tarpeen sen varmistamiseksi, ettei kyseisiä aluksia kohdella suotuisammin. Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 11 § kattaa 3 artiklan 3 kappaleeseen sisältyvän vaatimuksen.

4 artikla.Kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittaminen. Artiklan 1 kappaleen määräyksen mukaan kunkin sopimusvaltion tulee yleissopimuksen 1 liitteen vaatimusten mukaisesti kieltää ja/tai rajoittaa (a) haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien maalaus, uudelleen maalaus, asennus tai käyttö 3 artiklan 1 kappaleen a tai b kohdassa tarkoitetuilla aluksilla ja (b) haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien maalaus, uudelleen maalaus, asennus tai käyttö sopimuspuolen satamassa, telakalla tai avomeriterminaalissa 3 artiklan 1 kappaleen c kohdassa tarkoitetuilla aluksilla sekä ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että kyseiset alukset noudattavat näitä vaatimuksia. TBT-asetukseen on otettu määräystä vastaavat säännökset. Valtioneuvoston asetuksella (871/2002) on pantu täytäntöön orgaanisia tinayhdisteitä ja niitä sisältäviä valmisteita koskeva käyttökielto.

5 artikla.Liitteen 1 mukaisten jätteiden valvonta. Artiklan mukaan sopimuspuolen tulee, ottaen huomioon kansainväliset säännöt, standardit ja vaatimukset, ryhtyä omalla alueellaan tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin, jotta yleissopimuksen 1 liitteen mukaisesti valvottujen kiinnittymisenestojärjestelmien maalauksesta tai poistosta aiheutuvat jätteet kerätään, käsitellään ja hävitetään turvallisesti ja ympäristölle vaarattomalla tavalla. Jätelain 4, 6 ja 7 § sekä kemikaalilain 15 § kattavat yleissopimukseen sisältyvät vaatimukset jätteiden valvonnasta. Jätelain 4 §:ssä säädetään yleisestä huolehtimisvelvoitteesta jätteen syntymisen ja järjestämisen osalta. Jätelain 6 §:ssä säädetään puolestaan jätehuollon järjestämistä koskevista yleisistä huolehtimisvelvoitteista. Jätteen keräyksen järjestämisestä säädetään jätelain 7 §:ssä. Säännökset toiminnanharjoittajan huolehtimisvelvollisuudesta sisältyvät kemikaalilain 15 §:ään.

6 artikla.Muutosten ehdottaminen rajoitettaviin kiinnittymisenestojärjestelmiin. Artiklan 1 kappaleen mukaan jokainen sopimuspuoli voi ehdottaa muutosta yleissopimuksen 1 liitteeseen artiklan määräysten mukaisesti. Artiklan 2—6 kappaleet sisältävät tarkemmat määräykset muutosehdotuksesta ja sen käsittelystä.

7 artikla.Tekniset ryhmät. Artikla sisältää määräykset 6 artiklassa tarkoitetusta muutosehdotuksen käsittelyä varten mahdollisesti perustettavasta teknisestä ryhmästä.

8 artikla. Tieteellinen ja tekninen tutkimus ja seuranta. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolten tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin edistääkseen ja helpottaakseen kiinnittymisenestojärjestelmien vaikutusten tieteellistä ja teknistä tutkimusta sekä niiden ympäristöseurantaa. Tutkimukseen tulee erityisesti sisältyä havaintoja, mittauksia, näytteenottoja, arviointeja ja analyyseja kiinnittymisenestojärjestelmien vaikutuksista.

Artiklan 2 kappaleen mukaan jokaisen sopimuspuolen tulee yleissopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi edistää merkityksellisten tietojen saatavuutta muille sopimuspuolille näiden pyynnöstä (a) yleissopimuksen mukaisesti tehdyistä tieteellisistä ja teknisistä toimista, (b) meriin kohdistuvista tieteellisistä ja teknologisista ohjelmista sekä niiden tavoitteista ja (c) kiinnittymisenestojärjestelmiin liittyvistä ympäristönseuranta ja arviointiohjelmien tuloksista. Ympäristöhallinnosta annetun lain (55/1995) 6 §:n mukaan Suomen ympäristökeskuksen tehtäväksi on annettu muun muassa seurata ympäristöteknologian kehitystä ja osallistua alan kehitystyöhön, harjoittaa omalla toimialallaan monitieteellistä merentutkimusta ja vastata merialueiden tilan seurannasta sekä osallistua tehtäviinsä liittyvään kansainväliseen yhteistyöhön. Kyseessä olevaa lainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa osana valtion aluehallinnon uudistamista. Ilmatieteen laitoksesta annetun lain (585/1967) 1 §:n mukaan Ilmatieteen laitoksen tehtävänä on tehdä ja edistää fysikaalista merentutkimusta sekä osallistua tehtäviinsä liittyvään kansainväliseen yhteistyöhön ja tuottaa havaintoaineistoa kansainväliseen käyttöön. Näiden säännösten nojalla artiklassa tarkoitetut tutkimus- ja kehitystehtävät voidaan osoittaa edellä mainituille viranomaisille osana niiden tehtävänkuvaa.

9 artikla:Tietojen toimittaminen ja tiedonvaihto. Artiklan 1 kappaleen mukaan jokainen sopimuspuoli sitoutuu antamaan IMO:lle tiedoksi luettelon sellaisista nimetyistä katsastajista tai hyväksytyistä tarkastuslaitoksista, joilla on valtuudet toimia sopimuspuolen puolesta asioissa, jotka koskevat yleissopimuksen mukaisesti valvottuja haitallisia kiinnittymisenestojärjestelmiä, toimitettavaksi edelleen muiden sopimuspuolten ja niiden virkamiesten tiedoksi. Artiklan 2 kappaleessa määrätään, että IMO välittää edellä mainitut tiedot sopiviksi katsomillaan tavoilla. Artiklan 3 kappaleessa määrätään, että sopimuspuolen hyväksymistä, rekisteröimistä tai lisensioimista kiinnittymisenestojärjestelmistä on toisen sopimuspuolen pyynnöstä toimitettava tai pyydettävä valmistajaa toimittamaan tarvittavat tiedot, joihin sen päätös perustuu. Tietoihin sisällytetään yleissopimuksen 3 liitteen mukaiset tiedot tai muut sellaiset tiedot, jotka ovat tarpeen kyseisen kiinnittymisenestojärjestelmän riittävälle arvioinnille. Lailla suojattuja tietoja ei toimiteta. Katsastusasetuksen ja eduskunnan käsiteltävänä olevan alusturvallisuuslain mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto on katsastuksista vastaava viranomainen ja se voi valtuuttaa hyväksytyn luokituslaitoksen suorittamaan katsastuksen kokonaan tai osaksi. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa kotimaanliikenteessä olevan aluksen katsastuksen suorittamisen myös nimeämänsä katsastajan tehtäväksi. Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto toimittaisi artiklassa mainitut katsastajia ja hyväksyttyjä tarkastuslaitoksia koskevat tiedot IMO:lle.

Kiinnittymisenestojärjestelmissä käytettävien kemikaalien, mukaan lukien biosidien, valvonta kuuluu ympäristöministeriön hallinnonalaan. Uusi kiinnittymisenestojärjestelmä tulee ennen käyttöönottoa tai markkinoille saattamista hyväksyttää ja rekisteröidä Suomen ympäristökeskuksessa biosidivalmisteista annetun valtioneuvoston asetuksen (466/2000) mukaan. Suomessa on saanut vuoden 2002 alusta lähtien markkinoida ainoastaan sellaisia kiinnittymisenesto- eli antifouling-valmisteita, joista oli vuonna 2001 tehty hyväksymishakemus Suomen ympäristökeskuksessa tai jotka oli hyväksytty biosidivalmisteeksi kemikaalilain muutoksen 28 §:n mukaisesti. Suomen ympäristökeskus julkaisee luetteloa sallituista antifouling-valmisteista. Kemikaalilain 49 a §:n mukaan valvontaviranomainen saa antaa Suomen hyväksymien kansainvälisten sopimusten edellyttämiä tietoja sopimusten edellyttämille ulkomaisille toimielimille, kansainvälisille järjestöille ja yhteistyöhön osallistuville valtiolle. Esityksessä ehdotetaan, että Suomen ympäristökeskuksen tehtävä olisi toimittaa vuosittain artiklan 2 kappaleessa mainitut tiedot Liikenteen turvallisuusvirastolle, joka edelleen toimittaa tiedot IMO:lle.

10 artikla.Alusten katsastus ja todistuskirjan antaminen. Artiklan mukaan sopimuspuolen tulee varmistaa, että sen lippua käyttämään oikeutettu tai sen hallinnon alaisuudessa toimiva alus katsastetaan ja sille annetaan todistuskirja yleissopimuksen liitteen 4 määräysten mukaisesti. Katsastusta ja todistuskirjaa koskevia määräyksiä ja niiden vaikutusta kansalliseen sääntelyyn käsitellään tarkemmin jäljempänä 4 liitteen kohdalla.

11 artikla.Alusten tarkastus ja rikkomusten toteaminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan alus, johon yleissopimusta sovelletaan, voidaan missä tahansa sopimuspuolen satamassa, telakalla tai avomeriterminaalissa tarkastaa kyseisen sopimuspuolen valtuuttamien viranomaisten toimesta sen selvittämiseksi, noudattaako alus yleissopimuksen määräyksiä. Jollei ole selkeitä perusteita epäillä aluksen rikkovan yleissopimusta, tulee tarkastuksen rajoittua (a) sen varmistamiseen, että aluksella on voimassa oleva kansainvälinen todistus tai ilmoitus kiinnittymisenestojärjestelmästä, silloin kun kyseiseltä alukselta vaaditaan sitä, ja/tai (b) sellaiseen suppeaan näytteenottoon aluksen kiinnittymisenestojärjestelmästä, jolla ei ole vaikutusta järjestelmän eheyteen, rakenteeseen tai toimintaan. Näytteen tulosten käsittelyn viemää aikaa ei tule käyttää perusteena aluksen liikkumisen tai lähtemisen estämiselle. Jos on olemassa selkeät perusteet epäillä aluksen rikkovan yleissopimusta, voidaan alus artiklan 2 kappaleen mukaan tarkastaa perusteellisesti. Näytteenotossa ja tarkastuksessa tulee ottaa huomioon IMO:n laatimat ohjeet.

Alusturvallisuuden valvontalaki on yleislaki, jota voidaan soveltaa Suomen tekemien kansainvälisten sopimusten kansalliseksi toimeenpanemiseksi. Laissa Liikenteen turvallisuusvirasto on asetettu alusturvallisuudesta annettujen säännöstöjen ja määräysten noudattamista valvovaksi viranomaiseksi. Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus tarvittaessa saada virka-apua muilta viranomaisilta. Alusturvallisuuden valvontalain 6 §:ssä on lueteltu valvontaviranomaisen oikeudet. Asiakirjojen tarkastuksesta sekä aluksen tarkastuksesta ja tutkimuksesta on säännökset lain 10 ja 11 §:ssä.

Lisäksi kemikaalilaissa on säännökset valvontaviranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta (47 §) sekä näytteensaanti- ja tutkimusoikeudesta (48 §). Näitä säännöksiä voidaan soveltaa, silloin kun on kyse kiinnittymisenestojärjestelmästä, jossa käytetään kemikaalilain soveltamisalaan kuuluvaa ainetta, kuten biosideja.

Artiklan 3 kappaleen mukaan, jos aluksen todetaan rikkovan yleissopimusta, tarkastuksen tehnyt sopimuspuoli voi ryhtyä toimenpiteisiin varoittaakseen tai viivyttääkseen alusta, karkottaakseen sen tai estääkseen sen pääsyn satamaan. Alusturvallisuuden valvontalain 12—14 §:ssä on säännökset viranomaisen käytössä olevista pakkokeinoista. Hallinto-oikeudellinen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen ei ole tarpeellista säätää erikseen aluksen karkottamisesta tai satamaan pääsyyn estämisestä.

Artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuspuolten tulee toimia yhteistyössä yleissopimuksen määräysten rikkomisen toteamiseksi ja sen määräysten voimaansaattamiseksi. Sopimuspuoli voi tarkastaa aluksen sen saapuessa sopimuspuolen lainkäyttövallan piirissä olevaan satamaan, telakalle tai avomeriterminaaliin, jos joltakin sopimuspuolelta saadaan tarkastuspyyntö ja riittävästi todisteita siitä, että alus rikkoo tai on rikkonut yleissopimuksen määräyksiä. Tarkastuksesta laadittu selostus on lähetettävä tarkastusta pyytäneelle sopimuspuolelle sekä kyseisen aluksen lippuvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jotta asiassa voidaan ryhtyä tämän yleissopimuksen edellyttämiin tarvittaviin toimenpiteisiin. Alusturvallisuuden valvontalain nojalla lain tarkoittama tarkastus voidaan kohdistaa myös ulkomaiseen alukseen, jota käytetään kauppamerenkulkuun Suomen vesialueella.

12 artikla.Rikkomukset. Artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräysten rikkominen tulee kieltää ja rikkomuksesta tulee säätää seuraamus kyseisen aluksen hallinnon soveltaman lainsäädännön mukaisesti riippumatta rikkomuksen tapahtumapaikasta. Jos hallinnolle tehdään ilmoitus tällaisesta rikkomuksesta, sen tulee tutkia asia ja se voi tarvittaessa pyytää ilmoituksen tehneeltä sopimuspuolelta lisätietoja väitetystä rikkomuksesta. Jos hallinto katsoo todistusaineiston riittävän oikeudellisten toimenpiteiden vireillepanoon väitetyn rikkomuksen johdosta, sen on pantava tällaiset toimenpiteet vireille ensi tilassa lainsäädäntönsä mukaisesti. Jos hallinto ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin vuoden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta, sen tulee tiedottaa tästä sille sopimuspuolelle, joka ilmoitti väitetystä rikkomuksesta.

Artiklan 2 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräysten rikkominen sopimuspuolen lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella tulee kieltää ja siitä säätää seuraamus kyseisen sopimuspuolen oman lainsäädännön mukaisesti. Mikäli rikkomus tapahtuu, asianomaisen sopimuspuolen tulee joko (a) ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin lainsäädäntönsä mukaisesti tai (b) toimittaa aluksen hallinnolle hallussaan olevat tiedot ja todisteet rikkomuksesta.

Artiklan 3 kappaleen mukaan tämän artiklan perusteella säädettyjen seurausten tulee sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti olla yleissopimuksen ehkäisemiseksi riittävän ankaria riippumatta siitä, missä rikkomus on tapahtunut. Alusturvallisuuden valvontalain 15 §:n mukaan valvontaviranomaisen on tehtävä ilmoitus viralliselle syyttäjälle, jos on syytä epäillä, että alusturvallisuutta koskevia säännöksiä on rikottu. Laissa on säädetty sakkorangaistus alusturvallisuuden valvontarikkomuksesta. Lisäksi kemikaalilain rangaistussäännökset voivat tulla sovellettaviksi. Kemikaalilain 53 §:n mukaan kemikaalilain vastaisesta ympäristön turmelemisesta säädetään rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä.

13 artikla.Alusten tarpeeton viivyttäminen tai pidätteleminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan alusten tarpeetonta pidättelemistä tai viivyttämistä yleissopimuksen 11 tai 12 artiklan nojalla on pyrittävä kaikin keinoin välttämään. Artiklan 2 kappaleen mukaan alus on oikeutettu korvaukseen aiheutuneesta menetyksestä tai vahingosta, joka sille on aiheutunut tarpeettoman pidättelyn tai viivyttämisen vuoksi. Alusturvallisuuden valvontalain 7 ja 22 § sisältävät artiklaa vastaavat säännökset.

14 artikla.Riitojen ratkaiseminen. Artiklassa määrätään, että sopimuspuolet ratkaisevat yleissopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat riidat neuvottelemalla, tutkimusmenettelyn, välitys-, sovittelu- tai välimiesmenettelyn tai tuomioistuinmenettelyn avulla, turvautumalla alueellisiin järjestöihin tai järjestelyihin taikka muilla valitsemillaan rauhanomaisilla keinoilla.

15 artikla.Suhde kansainväliseen merioikeuteen. Artiklan mukaan yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta valtion oikeuksiin tai velvoitteisiin, jotka perustuvat sellaisiin YK:n merioikeusyleissopimuksen määräyksiin, joilla on myös tapaoikeudellinen luonne.

16 artikla.Muutokset. Artikla sisältää määräykset yleissopimuksen muuttamisesta. Sopimusta voidaan muuttaa joko järjestön harkinnan perusteella tai konferenssissa. Artiklan 2 ja 3 kappaleissa on muuttamismenettelyä ja muutosten voimaantuloa koskevat määräykset. Artiklan 4 kappaleen mukaan, jos sopimuspuoli ei hyväksy jonkin liitteen muutosta, sitä ei pidetä sopimuspuolena kyseisen muutoksen soveltamisen kannalta. Artiklan 5 kappaleen mukaan uuden liitteen tekemistä koskevaan ehdotukseen sekä sen hyväksymiseen ja voimaantuloon sovelletaan samaa menettelyä kuin yleissopimuksen artiklan muutokseen. Artiklan 6 ja 7 kappale sisältävät menettelyllisiä määräyksiä. Artiklan mukaan sopimuspuolen on mahdollista artiklan mukaista menettelyä noudattaen jättäytyä sopimuksen tai sen liitteiden muutosten ulkopuolelle.

17 artikla.Allekirjoitus, ratifioiminen, hyväksyminen ja liittyminen. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset yleissopimuksen allekirjoittamisesta ja siihen liittymisestä. Suomi allekirjoitti sopimuksen 12 päivänä kesäkuuta 2002, hyväksymisvaraumin.

18 artikla.Voimaantulo. Artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimus tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona vähintään 25 sellaista valtiota, joiden kauppalaivastot yhteensä edustavat vähintään 25 prosenttia maailman koko kauppalaivaston bruttovetoisuudesta, ovat joko allekirjoittaneen sen ilman ratifiointia, hyväksymistä tai liittymistä koskevaa varaumaa tai ovat tallettaneet vaadittavan ratifioimis-, hyväksymis- ja liittymiskirjan yleissopimuksen 17 artiklan mukaisesti. Yleissopimuksen tuli voimaan 17 päivänä syyskuuta 2008. Artiklan 2—4 kappaleissa on määräykset ratifioinnin, hyväksymisen tai liittymisen voimaantulosta niiden valtioiden osalta, jotka tallettavat ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan myöhemmässä vaiheessa.

19 artikla.Irtisanominen. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi irtisanoa yleissopimuksen milloin tahansa sen jälkeen, kun on kulunut kaksi vuotta siitä päivästä, jona yleissopimus on tullut kyseisen sopimuspuolen osalta voimaan. Artiklan 2 kappaleen mukaan irtisanominen tapahtuu ilmoittamalla siitä kirjallisesti IMO:n pääsihteerille ja se tulee voimaan vuoden kuluttua ilmoituksen vastaanottamisesta tai muuna ilmoituksessa mahdollisesti mainittuna myöhempänä ajankohtana.

20 artikla.Tallettaminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimus talletetaan IMO:n pääsihteerin huostaan, joka toimittaa siitä oikeaksi todistetut jäljennökset kaikille yleissopimuksen allekirjoittaneille tai siihen liittyneille valtioille. Artiklan 2 kappaleessa on lueteltu muita pääsihteerille kuuluvia tallettamiseen liittyviä tehtäviä.

21 artikla. Kielet. Artiklan mukaan yleissopimus on tehty yhtenä arabian-, englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkielisenä alkuperäiskappaleena. Kaikki tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.

1 liite.Kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittaminen. Liite muodostuu taulukosta, jossa luetellaan kiinnittymisenestojärjestelmät, toimenpiteet, soveltamisala ja voimaantulo. Liitteen mukaan aluksia ei saa maalata kiinnittymisenestojärjestelmässä biosideina toimivilla orgaanisilla tinayhdisteillä 1 tammikuuta 2003 jälkeen. Aluksilla ei saa olla näitä aineita rungossaan, ulkoisissa osissaan tai pinnoillaan tai niillä tulee olla maalipeite, joka muodostaa esteen näiden aineiden liukenemiselle alla olevasta yleissopimuksen vastaisesta kiinnittymisenestojärjestelmästä 1 tammikuuta 2008 jälkeen. Tämä rajoitus ei koske kiinteitä ja kelluvia alustoja, kelluvia varastointiyksikköjä eikä kelluvia tuotanto-, varastointi- ja purkuyksikköjä, jotka on rakennettu ennen 1 päivää tammikuuta 2003 ja jotka eivät ole olleet kuivatelakalla tuona päivänä tai sen jälkeen. TBT-asetuksen 3 ja 4 artikla sisältävät määräyksiä asiallisesti vastaavat säännökset.

2 liite.Alustavaa ehdotusta koskevat vaatimukset. Liitteen 1 kappaleessa määrätään, että 6 artiklassa tarkoitettuun alustavaan ehdotukseen uusien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien kieltämisestä tulee sisältyä riittävät asiakirjat, joissa tulee mainita vähintään liitteessä luetellut tiedot. Liitteen 2 kappaleen mukaan alustava ehdotus tulee toimittaa IMO:n sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti.

3 liite.Laajaa ehdotusta koskevat vaatimukset. Liitteessä määrätään, että 6 artiklassa tarkoitettuun laajaan ehdotukseen uusien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien kieltämisestä tulee sisältyä riittävät asiakirjat, joissa tulee mainita liitteessä luetellut tiedot.

4 liite.Katsastukset ja kiinnittymisenestojärjestelmien ja todistuskirjavaatimukset.

1 sääntö.Katsastukset. Säännön 1 kappaleen mukaan jokaisessa aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400 ja johon on viitattu yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdassa ja joka tekee kansainvälisiä matkoja, lukuun ottamatta kiinteitä ja kelluvia alustoja, kelluvia varastointiyksikköjä ja kelluvia tuotanto-, varastointi- ja purkuyksikköjä, on toimitettava (a) peruskatsastus ennen aluksen asettamista liikenteeseen tai ennen kuin 2 tai 3 säännössä vaadittu kansainvälinen todistuskirja kiinnittymisenestojärjestelmästä (todistuskirja) annetaan ensimmäisen kerran, ja (b) katsastus, kun kiinnittymisenestojärjestelmä vaihdetaan tai se korvataan. Viimeksi mainitut katsastukset tulee kirjata säännön 2 tai 3 nojalla annetulle todistuskirjalle. Säännös peruskatsastuksesta sekä katsastuksesta kiinnittymisenestojärjestelmän vaihtamisesta ja korvaamisesta sisältyy TBT-asetukseen jäsenvaltion lippua käyttävien alusten osalta.

Säännön 2 kappaleen mukaan katsastuksessa tulee saada varmuus siitä, että aluksen kiinnittymisenestojärjestelmä vastaa täysin yleissopimuksen vaatimuksia. Säännön 3 kappaleen mukaan hallinnon tulee ryhtyä sopiviin toimenpiteisiin niiden alusten kohdalla, joita säännön 1 kappaleen määräykset eivät koske, varmistaakseen yleissopimusten määräysten noudattaminen. Alusturvallisuuden valvontalain 11 §:ään sisältyvät säännökset, joiden perusteella viranomaiset toimittavat aluksella tarkastuksen viimeksi mainituissa tilanteissa.

Säännön 4 kappaleen a kohdan mukaan hallinnon asianmukaisesti valtuuttamien viranomaisten tai 3 säännön 1 kappaleessa tarkoitetun sopimuspuolen on toimitettava alusten katsastukset yleissopimuksen täytäntöön panemiseksi ottaen huomioon IMO:n laatimat ohjeet katsastuksista. Hallinto voi myös antaa katsastusten toimittamisen joko tarkoitukseen nimitetyille katsastajille tai hyväksymilleen tarkastuslaitoksille. Eduskunnan käsiteltävänä olevan alusturvallisuuslain 6 luvussa säädettäisiin Liikenteen turvallisuusviraston velvollisuudesta toimittaa AFS-yleissopimuksen ja TBT-asetuksen edellyttämät katsastukset ja antaa edellä mainituista katsastuksista alukselle todistuskirja.

Kappaleen b kohdan mukaan hallinnon tulee nimittäessään katsastajia tai hyväksyessään tarkastuslaitoksia suorittamaan katsastuksia vähimmäisvaatimuksena valtuuttaa nimittämänsä katsastaja tai hyväksymänsä tarkastuslaitos (i) vaatimaan, että alus täyttää yleissopimuksen 1 liitteen määräykset, ja (ii) suorittamaan katsastuksia tämän yleissopimuksen sopimuspuolena olevan satamavaltion asianmukaisten viranomaisten pyynnöstä.

Kappaleen c kohdan mukaan, kun hallinto, nimitetty katsastaja tai hyväksytty tarkastuslaitos päättää, ettei aluksen kiinnittymisenestojärjestelmä ole yhdenmukainen joko 2 tai 3 säännön mukaisen todistuskirjan yksityiskohtien kanssa tai yleissopimuksen määräysten kanssa, tulee sellaisen hallinnon, katsastajan tai tarkastuslaitoksen välittömästi varmistaa, että aluksella ryhdytään korjaaviin toimiin sen saattamiseksi yleissopimuksen määräysten mukaiseksi. Katsastajan tai tarkastuslaitoksen tulee myös tiedottaa hallinnolle tällaisista päätöksistä asianmukaisella tavalla. Jos vaadittuihin korjaaviin toimiin ei ryhdytä, hallinnolle on tiedotettava asiasta heti, ja sen tulee varmistaa, että todistusta joko ei luovuteta alukselle tai se on, tapauksesta riippuen peruutettava. Eduskunnan käsiteltävänä olevan alusturvallisuuslain 60 ja 61 §:ään sisältyisivät säännökset toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä, jos katsastuksessa havaitaan aluksessa vika tai puute.

Kappaleen d kohdan mukaan, jos alus on toisen sopimuspuolen satamassa c kohdan mukaisessa tapauksessa, satamavaltion asianmukaisille viranomaisille on tiedotettava asiasta heti. Kun hallinto, nimetty katsastaja tai hyväksytty tarkastuslaitos on tiedottanut asiasta satamavaltion asianmukaisille viranomaisille, kyseessä olevan satamavaltion hallituksen on annettava tarpeellista apua hallinnolle, katsastajalle tai tarkastuslaitokselle, jotta ne voivat täyttää tämän säännön mukaiset velvoitteensa mukaan lukien 11 tai 12 artiklassa mainitut toimenpiteet. Hallinnollisin ohjein voidaan varmistaa, että viranomaiset antavat apua edellä esitetyssä tilanteessa.

2 sääntö.Todistuskirjan antaminen tai vahvistaminen. Säännön 1 kappaleen mukaan hallinnon tulee vaatia, että 1 säännön tarkoittamalle alukselle myönnetään todistuskirja aluksen läpäistyä 1 säännön määräysten mukaisesti suoritetun katsastuksen. Muiden sopimuspuolien tulee hyväksyä sopimuspuolen hallinnon alaisuudessa myönnetty todistuskirja, jota tulee kaikissa yleissopimusta koskevissa asioissa pitää samanarvoisena kuin niiden itsensä myöntämiä todistuskirjoja.

Säännön 2 kappaleen mukaan hallinto tai sen asianmukaisesti valtuuttama henkilö tai tarkastuslaitos antaa tai vahvistaa todistuskirjan. Kaikissa tapauksissa hallinnolla on täysi vastuu todistuskirjasta. TBT-asetuksen liitteessä II säädetään todistuskirjan antamisesta, kun katsastus on suoritettu. TBT-asetuksen 6 artiklassa säädetään, että yhteisön jäsenvaltioiden tulee tunnustaa kaikki AFS-todistuskirjat.

Säännön 3 kappaleen mukaan hallinnon tulee myöntää säännön 2 ja 3 kappaleen mukainen todistuskirja viimeistään kahden vuoden kuluttua 1 liitteen määräysten voimaantulosta sellaisille aluksille, jotka käyttävät 1 liitteessä valvottua kiinnittymisenestojärjestelmää, joka on asennettu ennen valvontamääräysten voimaantulopäivää. Erikseen on todettu, että tämä ei vaikuta alusten velvoitteeseen noudattaa 1 liitteessä asetettuja määräyksiä.

Säännön 4 kappaleen mukaan ilmoituksen tulee olla 4 liitteen 1 lisäyksessä annetun mallin mukainen ja se tulee olla ainakin espanjan-, englannin- tai ranskankielisenä. Jos todistuskirjassa käytetään myös sen antaneen sopimuspuolen virallista kieltä, on se vallitseva ristiriitatilanteessa.

3 sääntö.Toisen sopimuspuolen antama tai vahvistama todistuskirja. Säännön 1 kappaleen mukaan hallinnon pyynnöstä toinen sopimuspuoli voi katsastuttaa aluksen, ja todettuaan, että yleissopimuksen määräykset on täytetty, sen tulee antaa tai valtuuttaa joku antamaan alukselle todistuskirja tai, soveltuvissa tapauksissa, vahvistaa tai valtuuttaa joku vahvistamaan alukselle todistuskirja yleissopimuksen mukaisesti. Säännön 2 kappaleen mukaan jäljennös todistuskirjasta ja katsastusselostuksesta on toimitettava mahdollisimman pian niitä pyytäneelle hallinnolle. Säännön 3 kappaleen mukaan säännön määräysten mukaisesti annetussa todistuskirjassa tulee olla maininta siitä, että se on annettu säännön 1 kappaleessa tarkoitetun hallinnon pyynnöstä. Se on yhtä pätevä kuin hallinnon myöntämä todistuskirja ja se tunnustetaan samanarvoiseksi tällaisen todistuskirjan kanssa. Säännön 4 kappaleessa kielletään todistuskirjan antaminen alukselle, joka on oikeutettu käyttämään sellaisen valtion lippua, jonka hallitus ei ole sopimuspuoli.

4 sääntö.Todistuskirjan voimassaoloaika. Säännön 1 kappaleen mukaan 2 tai 3 säännön nojalla myönnetty todistuskirja lakkaa olemasta voimassa, jos kiinnittymisenestojärjestelmä vaihdetaan tai korvataan eikä todistuskirjaa vahvisteta yleissopimuksen mukaisesti, taikka jos alus siirtyy käyttämään toisen sopimuspuolen lippua. Säännössä on lisäksi tarkemmat määräykset uuden todistuskirjan myöntämisestä jälkimmäisessä tapauksessa. Eduskunnan käsiteltävänä olevan alusturvallisuuslain 59 § sisältää säännökset todistuskirjan voimassaolon päättymisestä.

5 sääntö.Ilmoitus kiinnittymisenestojärjestelmästä. Säännön 1 kappaleen mukaan hallinnon tulee vaatia, että kansainvälisiä matkoja tekevillä aluksilla, joiden pituus on 24 metriä tai enemmän, mutta joiden bruttovetoisuus on alle 400, ja joihin sovelletaan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohtaa (lukuun ottamatta kiinteitä tai kelluvia alustoja, kelluvia varastoyksikköjä ja kelluvia tuotanto-, varastointi- ja purkuyksikköjä) tulee olla aluksen omistajan tai hänen valtuuttamansa asiamiehen allekirjoittama ilmoitus kiinnittymisenestojärjestelmästä. Ilmoituksen mukana on oltava sopivia asiakirjoja, jotka osoittavat ilmoituksen oikeellisuuden, esimerkiksi kuitti käytetystä maalista tai lasku maalauksesta, tai siinä on oltava tarkoituksenmukainen hyväksymismerkintä. TBT-asetukseen sisältyy vastaava säännös jäsenvaltion lippua käyttävien alusten osalta, joskin säännös koskee myös kotimaanmatkoja tekeviä aluksia.

Säännön 2 kappaleen mukaan ilmoituksen tulee olla 4 liitteen 2 lisäyksessä annetun mallin mukainen ja sen tulee olla ainakin espanjan-, englannin- tai ranskankielisenä. Jos todistuskirjassa käytetään myös sopimuspuolen virallista kieltä, on se vallitseva ristiriitatilanteessa.

2 Lakiehdotusten perustelut
2.1 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvään vuoden 1978 pöytäkirjan uudistettuun I liitteeseen tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne I liitteen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kuin I liite tulee Suomen osalta voimaan.

2.2 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvään vuoden 1978 pöytäkirjan uudistettuun II liitteeseen tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne II liitteen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kuin II liite tulee Suomen osalta voimaan.

2.3 Laki alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvonnasta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kuin yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan.

2.4 Merenkulun ympäristönsuojelulaki

Edellä yleisperustelujen kohdassa 5.3 selostetun mukaan alusjätetoimikunnan mietintö, liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 20/2008, joka myös sisältää laaja-alaisen katsauksen voimassa olevasta merenkulun ympäristönsuojelua koskevasta lainsäädännöstä sekä kansainvälisistä yleissopimuksista ja Euroopan yhteisön oikeudesta, on tämän hallituksen ehdotuksen perustana. Hallituksen esitykseen on kuitenkin sisällytetty lähtökohtaisesti vain ne osat, jotka liittyvät ehdotettuihin muutoksiin.

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Lain tarkoitus. Lain tarkoitusta kuvaava pykälä on uusi, mutta ei poikkea nykyisen alusjätelain tarkoituksesta. Pykälässä säädettäisiin, että merenkulun ympäristönsuojelulain tarkoituksena on ehkäistä ympäristön pilaantumista. Keinoina ovat erilaiset kiellot ja rajoitukset, jotka kohdistuvat haitallisten aineiden päästämiseen veteen tai ilmaan. Keinona on myös jätteiden vastaanoton järjestäminen satamassa.

Merenkulun ympäristönsuojelulakiin on lainsäädännön rakenteellisessa uudistuksessa koottu ne säännökset, jotka koskevat alusten tavanomaista toimintaa. Jos aluksen tavanomaisessa toiminnassa aiheutuu häiriötila, kuten merionnettomuus, josta aiheutuu päästöjä, onnettomuuden haittavaikutusten torjuntaan sovellettaisiin ehdotetun öljyntorjuntalain säännöksiä.

Keskeisimmät keinot alusten tavanomaiseen toimintaan liittyvien päästöjen aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemiseksi ovat erilaiset päästökiellot ja päästörajoitukset, alusten rakennetta koskevat vaatimukset, alusten moottoreita ja polttoaineita koskevat vaatimukset, erilaiset ilmoitusvelvollisuudet, sertifioinnit ja seurantavelvoitteet sekä velvoitteet, jotka koskevat haitallisten aineiden jättämistä jätteinä satamiin sekä näihin liittyvät taloudelliset kannusteet. Nykyinen alusjätelaki sisältää jo pääosin mainitut velvoitteet.

Alusten tavanomaisella toiminnalla tarkoitetaan sitä, että alusta käytetään sille suunniteltuun tarkoitukseen, joka yleensä on lastin tai matkustajien kuljettaminen merellä tai sisävesialueella eri satamien välillä tai risteilyalusliikenteessä. On myös aluksia, jotka toimivat luonnonvarojen hyödyntämisessä. Alusten tavanomaisessa toiminnassa muodostuu luonnostaan aineita, jotka veteen tai ilmaan päästessään aiheuttaisivat ympäristön pilaantumista. Laki perustuu keskeisiltä osiltaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen mukaiselle perusajatukselle, että meren luonnontilaa tulee suojella meriliikenteen merkittävimmiltä haittavaikutuksilta. Määräysten mukaan kielletyt tai rajoitettavat päästöt ovat alusten konehuoneesta ja säiliöistä, keittiöstä, käymälä- ja peseytymistiloista peräisin olevia aineita sekä aluksella syntyvää asumisjätettä. Aluksen voimanlähteenä toimivasta moottorista ja jätteenpolttouunista ilmaan menevät aineet, kuten typen ja rikin oksidit, otsonikerrosta heikentävät aineet, haihtuvat orgaaniset aineet (VOC) sekä jätteenpoltossa aluksella syntyvät aineet ovat myös sääntelyn kohteena. Aluksesta liukenee lisäksi veteen erilaisia aluksen suojaamiseen ja sen kulkuominaisuuksien parantamiseen käytettyjä aineita.

Ehdotetussa laissa säädettäisiin myös alusjätteiden vastaanottolaitteiden järjestämisvaatimuksesta korjaustelakoilla ja huviveneiden talvisäilytyspaikoilla.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti aluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumista ei olisi dumppaus eli maista peräisin olevan jätteen hävittäminen laskemalla jäte mereen. Myöskään maista peräisin olevan jätteen merikuljetus ei kuuluisi merenkulun ympäristönsuojelulain piiriin. Muun kuin aluksen tavanomaisessa toiminnassa syntyneen jätteen polttaminen ei myöskään ole aluksen tavanomaista toimintaa nykyisessä alusjätelaissa tarkoitetussa merkityksessä. Dumppauksesta ja jätteen polttamisesta säädetään merensuojelulaissa ja jätteen kuljetuksesta EU:n jätesiirtoasetuksessa. Suomen vesialueita ja talousvyöhykettä koskevasta dumppauskiellosta säädetään ympäristönsuojelulain (86/2000) 9 §:n 2 momentissa ja jätteen polttokiellosta jätelain (1072/1993) 73 a §:ssä.

Merensuojelulaissa (1415/1994) säädetään meren pilaantumisen ehkäisemiseksi kielletyistä toimista Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella. Ympäristönsuojelulaissa (86/2000) on vastaavasti Suomen sisävesialuetta, aluevesiä ja talousvyöhykettä koskevia säännöksiä. Alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä säädettäisiin kuitenkin merenkulun ympäristönsuojelulaissa ja öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjunnasta säädettäisiin öljyvahinkojen torjuntalaissa.

Vaarallisten kiinteiden aineiden kuljetuksesta kappaletavarana säädetään vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa (719/1994) ja sen nojalla annetuissa asetuksissa. Pakattuja vaarallisia aineita, niiden luokitusedellytyksiä ja kuljetusta koskevat määräykset sisältyvät IMO:n hyväksymään IMDG-koodiin. Lakia sovelletaan merenkulun ympäristönsuojelulain sijasta, kun kysymys on vaarallisten aineiden kuljettamisesta pakattuna. Öljyn ja haitallisten nestemäisten aineiden kuljettamisesta irtolastina säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa.

Vaarallisten aineiden kuljetuksesta kappaletavarana on myös voimassa pakattujen vaarallisten aineiden kuljetuksesta ro-ro-aluksissa Itämerellä koskeva yhteistyöpöytäkirja (Memorandum of Understanding), jonka Suomi on saattanut kansallisesti voimaan. Määräykset ovat vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain (719/1994) 24 §:n 2 momentin nojalla voimassa nykyisin Merenkulkulaitoksen ja tulevaisuudessa Liikenteen turvallisuusviraston määräyksinä.

Kiinteiden vaarallisten aineiden kuljetuksesta irtolastina säädetään IMO:n hyväksymässä suosituksen luonteisessa BC-koodissa. IMO valmistaa parhaillaan sitovaa IMSBC-koodia vaarallisten aineiden kuljettamisesta irtolastina.

Kemikaalien varastoinnista ja säilyttämisestä säädetään kemikaalilaissa ja räjähdysvaarallisista aineista annetussa laissa (263/1953). Radioaktiivisista aineista, ydinaineista ja ydinjätteistä säädetään lisäksi säteilylaissa (592/1991) ja ydinenergialaissa (990/1987).

Ehdotetun 2 momentin mukaan todettaisiin, että merenkulun ympäristönsuojelulailla annetaan aluksista peräisin olevaa ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevien MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen, Suomea sitovien muiden kansainvälisten velvoitteiden ja Euroopan yhteisön säädösten kansallista täytäntöönpanoa koskevat säännökset. Jos samasta asiasta on säännöksiä MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa, Helsingin sopimuksessa tai EU:n yhteisöoikeudessa, nykyisen alusjätelain periaatteena on ollut soveltaa tiukimmin velvoittavaa sääntelyä. Tätä periaatetta noudatettaisiin myös uudessa merenkulun ympäristönsuojelulaissa.

2 §.Määritelmät. Pykälä sisältää lain määritelmät. Pääosa vastaa voimassa olevan alusjätelainsäädännön määritelmiä. Uudistuksessa siirrettäisiin määritelmät perustuslain edellyttämällä tavalla lain tasolle.

2 §:n 1 kohta. MARPOL 73/78 -yleissopimus. Määritelmä sisältyy alusjäteasetuksen 1 §:n 2 kohtaan. MARPOL 73/78 -yleissopimuksella tarkoitetaan alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvää vuoden 1978 pöytäkirjaa (SopS 51/1983) ja tähän pöytäkirjaan tehtyjä muutoksia. Kun viitataan MARPOL 73/78 -yleissopimukseen, tarkoitetaan myös yleissopimuksen osana olevia liitteitä ja niihin myöhemmin tehtyjä muutoksia, jotka ovat yleissopimuksen 1 artiklan mukaan pöytäkirjan erottamaton osa.

2 §:n 2 kohta. Helsingin sopimus. Uutena määritelmänä ehdotetaan sisällytettäväksi Helsingin sopimuksen määritelmä. Helsingin sopimuksella tarkoitetaan vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevaa yleissopimusta (SopS 2/2000). Helsingin sopimuksella tarkoitetaan sekä velvoittavaa sopimusta että sen liitteitä ja niihin myöhemmin tehtyjä muutoksia. Sopimuksen tavoitteena on Itämeren alueen ekologinen palautuminen ja ekologisen tasapainon säilyttäminen. Helsingin sopimus koskee suurelta osin maalta Itämereen tulevaa kuormitusta, mutta Helsingin sopimuksen 8 artiklan mukaan sopimuspuolet ryhtyvät myös Helsingin sopimuksen IV liitteessä tarkoitettuihin toimenpiteisiin Itämeren alueen suojelemiseksi alusten aiheuttamalta pilaantumiselta. Helsingin sopimuksen 8 artiklan mukaan sopimuspuolet kehittävät yhdenmukaisia vaatimuksia alusten tuottamien jätteiden vastaanottolaitteille. Helsingin sopimuksen 9 artiklan mukaan sopimuspuolet soveltavat yleissopimuksen määräyksiä soveltuvin osin myös huviveneisiin ja ryhtyvät toimenpiteisiin vapaa-ajan veneilyn Itämeren alueen merelliselle ympäristölle aiheuttamien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi.

Helsingin sopimuksen IV liitteen mukaan sopijapuolet soveltavat MARPOL 73/78 -yeissopimuksen liitteiden määräyksiä, ellei käymäläjätevesiä koskevasta 5 säännöstä muuta johdu. Helsingin sopimuksella säädetään siten nykyisin erityisesti alusten käymäläjätevesiä ja huviveneitä koskevista velvollisuuksista. Helsingin sopimuksen perusteella annetaan myös HELCOM:n suosituksia, jotka eivät ole osa sopimusta. HELCOM:n suositukset on mahdollista sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön. Suomi onkin pyrkinyt saattamaan Suomessa kansallisesti voimaan myös HELCOM:n suosituksia.

2 §:n 3 kohta.SOLAS-yleissopimus. Uutena kohtana ehdotetaan lisättäväksi SOLAS -yleissopimusta koskeva määritelmä. SOLAS- yleissopimus ja MARPOL 73/78 -yleissopimus liitteineen muodostavat keskeisen perustan kaikkialla maailmassa sovellettavista IMO:ssa hyväksytyistä kansainvälisistä velvoitteista. SOLAS –yleissopimuksessa määrätään aluksen teknisistä turvallisuusvaatimuksista.

2 §:n 4 kohta.AFS-yleissopimus. AFS-yleissopimuksella tarkoitetaan IMO:ssa vuonna 2001 hyväksyttyä kansainvälistä yleissopimusta alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamiseksi (International Convention on the Control of Harmful Anti-Fouling Systems on Ships, 2001). Määritelmä on uusi.

2 §:n 5 kohta.TBT-asetus. TBT-asetuksella tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 782/2003 orgaanisten tinayhdisteiden kieltämisestä aluksissa. Asetus tuli voimaan 10 päivänä toukokuuta 2003.

Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi Suomen vesialuetta ja talousvyöhykettä koskevat määritelmät. Pääosa määritelmistä sisältyy nykyiseen alusjätelainsäädäntöön. Asiasisältöön ei ehdoteta muutoksia.

Määritelmät ovat keskeisiä lainsäädännön maantieteellisen soveltamisalan ja siten rantavaltion lainkäyttövallan kannalta. YK:n merioikeusyleissopimus (SopS 49–50/1996) sisältää periaatteet, joita sovelletaan aluevesien ja talousvyöhykkeen rajaamiseen ja käyttämiseen sekä kauttakulkuun ja taloudelliseen toimintaan. Sopimus sisältää myös määräyksiä ympäristönsuojelusta.

Merioikeusyleissopimuksen mukaan rantavaltioilla on määräämisoikeus aluevesillään, jotka ulottuvat enintään 12 meripeninkulman päähän rannikosta. Ulkoisilla aluevesillä eli aluemerellä muiden maiden aluksilla on oikeus viattomaan kauttakulkuun. Rantavaltioilla on määräämisoikeus luonnonvaroihin ja tiettyihin taloudellisiin toimiin talousvyöhykkeellä, joka ulottuu enintään 200 meripeninkulmaa rannikosta. Rantavaltiot määräävät talousvyöhykkeellä tehtävästä merentutkimuksesta ja ympäristönsuojelusta. Kaikilla muilla valtioilla on oikeus kauttakulkuun talousvyöhykkeellä.

2 §:n 6 kohta.Aluevedet, sisäiset aluevedet ja aluemeri. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi viittaus Suomen aluevesien rajoista annettuun lakiin (463/1956) aluevesien rajauksista. Mainitun lain mukaan aluevesien ulkorajana on kansainvälinen aluevesiraja. Aluevedet jakautuvat sisäisiin aluevesiin ja ulkoisiin aluevesiin eli aluemereen. Sisäisillä aluevesillä tarkoitetaan aluevesien sitä osaa, jota rajoittavat maan puolella teoreettisen keskivedenkorkeuden mukainen rantaviiva ja jokien suissa joen keskivedenpinnan ja meren keskivedenpinnan leikkausviiva sekä meren puolella ulkorajana murtoviiva, jonka kulma- eli peruspisteet sijaitsevat uloimmilla maastokohdilla, joko mantereella, saarilla, luodoilla tai kareilla. Aluemerellä tarkoitetaan sanotussa laissa määriteltyjä Suomen ulkoisia aluevesiä. Aluemeri on sisäisiin aluevesiin välittömästi liittyvä vyöhyke, jonka ulkoraja on kahdentoista meripeninkulman etäisyydellä sisäisten aluevesien ulkorajasta, jos Suomen aluevesien rajoista annetussa laissa ei toisin määritellä. Suomen aluevesien rajoista annetun lain mukaan Suomenlahdella aluemeren ulkorajana on murtoviiva, joka kulkee vähintään kolmen peninkulman etäisyydellä keskiviivasta ja jää kaikissa kohdin kansainväliseen merenkulkuun vakiintuneesti käytettävän reittijakoalueen pohjoispuolelle.

2 §:n 7 kohta.Sisävesialue. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 6 kohtaa. Sisävesialue käsittäisi suomalaiset järvet, joet ja kanavat, mutta ei merialuetta eli niin sanottuja suolaisia vesiä. Suomessa sisävesialueet ovat vesiliikenteen kannalta laajat ja niillä on paikoitellen huomattava merkitys eri kuljetusmuotojen kokonaisuudessa.

2 §:n 8 kohta.Suomen vesialueella. Määritelmä on nykyisen alusjätelain 2 a §:n 7 kohdassa. Suomen vesialue käsittää Suomen aluevedet ja sisävesialueen. Merenkulun ympäristönsuojelua koskeva lainsäädäntö kattaa siten kaikki Suomen lainkäyttövallan piiriin kuuluvat vesialueet.

2 §:n 9 kohta.Talousvyöhyke. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi viittaus Suomen talousvyöhykkeestä annettuun lakiin. Lain (1058/2004) 1 §:n mukaan Suomen talousvyöhyke käsittää Suomen aluevesiin välittömästi liittyvän merialueen, jonka ulkoraja määräytyy Suomen vieraiden valtioiden tekemien sopimusten mukaisesti ja jonka ulkorajan sijainti osoitetaan valtioneuvoston asetuksella. Suomella on talousvyöhykkeellä Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan kansainvälisen oikeuden mukainen lainkäyttövalta muun muassa meriympäristön suojelussa. Talousvyöhykkeen ulkorajasta on voimassa Ruotsin kanssa solmittu sopimus Perämerellä ja Selkämerellä (SopS 7/1973), sekä Ahvenanmerellä ja pohjoisella Itämerellä (SopS 39/1995), Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä Viron kanssa tehty sopimus (SopS 59/2001) ja Suomenlahdella Venäjän kanssa soveltuvin osin voimassa oleva aiemmin tehty sopimus (SopS 20/1966). Talousvyöhykkeen sisäraja on samalla Suomen aluevesien ulkoraja.

2 §:n 10 kohta.Itämeren alue. Määritelmä on alusjätelain 2 a §:n 8 kohdassa. Määritelmä vastaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa esitettyä Itämeren yleisesti käytettyä määritelmää.

2 §:n 11 kohta. Lähin maa. MARPOL 73/78 -yleissopimus sisältää eräissä kohdin määräyksiä lähimmästä maasta. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös siitä, mitä lähimmällä maalla tarkoitetaan eli sisäisten aluevesien ulkorajaa tai niitä alueita, jotka määritellään MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa. Sisäisten aluevesien ulkoraja määräytyy uloimpien maastokohtien mukaan, jos Suomen aluevesien rajoista annetussa laissa ei toisin määritellä. Maastokohdat voivat olla joko mantereella, saarilla, luodoilla tai kareilla. Esimerkiksi Australian koillisrannikon osalta lähin maa määräytyy niiden koordinaattien mukaan, jotka on määritelty MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen 1 säännön 10 kohdassa.

2 §:n 12 kohta.Kansainvälinen liikenne. Ehdotettu määritelmä, joka on uusi, vastaa alusten katsastuksesta annetun asetuksen (1123/1999) 2 §:n 13 kohdan kansainvälisen liikenteen määritelmää. Ehdotettuun määritelmään on kuitenkin myös sisällytetty merimatkat Suomen satamasta Suomen aluevesien ulkopuolelle lukuun ottamatta tämän pykälän 13 kohdassa tarkoitettua liikennettä.

Matkustaja-alusristeilyt suomalaisesta satamasta Suomen aluevesien ulkopuolelle olisivat siten kansainvälistä liikennettä lukuun ottamatta jo aiemmin voimassa ollutta sääntelyä, jonka mukaan matkat Saimaan kanavaa Viipuriin ja liikenne Vihrevojn ja Viipurin välillä rinnastettaisiin kotimaanliikenteeseen. Kansainvälistä liikennettä olisivat myös merimatkat Suomen aluevesirajan ulkopuolella sijaitseville alustoille. Kansainvälinen liikenne on Suomessa käytännössä kokonaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa tarkoitettua merialueella tapahtuvaa liikennettä.

2 §:n 13 kohta.Kotimaanliikenne. Määritelmä sisältyy alusjäteasetuksen 1 §:n 4 kohtaan. Kotimaanliikenne ei sisällä Suomen aluevesien ulkopuolelle suuntautuvia risteilymatkoja. Kotimaanliikenteen määritelmällä on merenkulun ympäristönsuojelulaissa vähäinen merkitys, koska MARPOL 73/78 -yleissopimus koskee merialueella tapahtuvaa liikennettä siitä riippumatta, tapahtuuko matka suomalaisten satamien välillä vai Suomen ja ulkomaan satamien välillä. Osa kotimaanliikenteestä on siten yleissopimuksessa tarkoitettua meriliikennettä. Sisävesialueella ja kotimaan liikenteessä purjehtiville aluksille voidaan merenkulun ympäristönsuojelulain perusteella antaa vastaavat tarkemmat säännökset kuin Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä purjehtiville aluksille. Lisäksi EU:n rikkidirektiivissä on myös säännöksiä sisävesialuksista. Kotimaanliikenteeksi katsotaan myös matkat Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin sekä liikenne Vihrevojn ja Viipurin välillä.

2 §:n 14 kohta.Alus. Määritelmä on alusjätelain 2 a §:n 1 kohdassa.

Määritelmä perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaan ”alus tarkoittaa mitä tahansa meriympäristössä toimivaa vesikulkuneuvoa ja käsittää kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, veden alla käytettävät alukset, kelluvat alukset ja kiinteät tai kelluvat alustat”. Aluksia ovat kaikki lastialukset ja matkustaja-alukset ja erilaiset muut alukset kuten esimerkiksi kalastusalukset, työalukset ja sota-alukset.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen mukainen aluksen käsite on laaja ja aluksen käsitteeseen ei liity yleistä kokorajoitusta. Yleissopimus ja myös merenkulun ympäristönsuojelulaki koskevat siten myös pieniä aluksia kuten huviveneitä, jollei jossain säännöksessä ole nimenomaan mainittu, että vaatimus koskee esimerkiksi vain tietyn bruttovetoisuuden ylittäviä aluksia. Pienten alusten kuuluminen pääsäännön mukaan merenkulun ympäristönsuojelua koskevan MARPOL 73/78 –yleissopimuksen piiriin erottaa sopimuksen merkittävällä tavalla SOLAS _-yleissopimuksesta, jossa sopimuksen soveltaminen edellyttää aluksen bruttovetoisuuden olevan pääsäännön mukaan vähintään 500.

Aluksen määritelmä olisi myös uudessa laissa laaja nykyisen alusjätelain tavoin, mutta kuitenkin siten rajattuna, että pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustettuihin kelluviin alustoihin sovellettaisiin ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain sijasta ympäristönsuojelulakia ja jätelakia.

2 §:n 15 kohta.Öljysäiliöalus. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 2 kohdan määritelmää. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uusi I liite ei sisällä muutoksia tältä osin.

2 §:n 16 kohta.Kemikaalisäiliöalus. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 3 kohdan määritelmää. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uusi II liite ei sisällä muutoksia tältä osin.

2 §:n 17 kohta.Matkustaja-alus. Määritelmä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 1 §:n 2a kohdan määritelmää. Matkustaja-aluksella tarkoitetaan alusta, joka saa kuljettaa yli 12 matkustajaa. Matkustajamäärä sekä matkustajaa koskeva määritelmä perustuu SOLAS-yleissopimukseen.

2 §:n 18 kohta.Huvivene. Vastaava huvialuksen määritelmä sisältyy nykyisen alusjätelain 2 a §:n 4 kohtaan. Määritelmä on hyvin yleinen. Olennaista määritelmässä on aluksen koosta riippumatta sen käyttötarkoitus. Huviveneitä koskevat tämän lain mukaiset vaatimukset perustuvat pääosin MARPOL 73/78 –yleissopimukseen, Helsingin sopimukseen ja Euroopan yhteisön alusjätedirektiiviin.

Huviveneitä koskevia ympäristösäännöksiä sisältyy tämän lain ohella myös huviveneitä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 94/25/EY sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/44/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003, jäljempänä huvivenedirektiiviin. Direktiivissä säädetään huviveneiden moottoreiden pakokaasu- ja melupäästöistä. Huviveneiden varusteiden ominaisuuksien osalta säädetään eräiden huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista annetussa laissa (621/2005) ja valtioneuvoston asetuksessa huviveneiden ja vesiskoottereiden turvallisuudesta ja melupäästöistä sekä huviveneisiin ja vesiskoottereihin asennettavien moottoreiden melu- ja pakokaasupäästöistä (748/2005). Niiden mukainen huviveneen määritelmä eroaa tämän lain mukaisesta määritelmästä kokorajoituksen sekä vuokraus- tai koulutuskäyttöä ja markkinoille saattamista koskevien erityisedellytysten osalta.

2 §:n 19 kohta.Kalastusalus. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 5 kohdan määritelmää.

2 §:n 20 kohta.Sisävesialus. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi sisävesialuksen määritelmä, joka perustuu rikkidirektiivin 2 artiklan 3 j alakohdan määritelmään.

2 §:n 21 kohta.Puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen alus. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi puolustusvoimien ja raja-vartiolaitoksen alusta koskeva määritelmä. Tämä ei aiheuta asiasisällöllisiä muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön.

2 §:n 22 kohta.Bruttovetoisuus. Määritelmä on nykyisen alusjäteasetuksen 1 §:n 3 kohdassa. Aluksen bruttovetoisuutta ilmaiseva luku määritetään laskentakaavan mukaisella tavalla aluksen kaikkien tilojen tilavuudesta.

2 §:n 23 kohta.Alusjäte. Määritelmä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 2 a §:n 18 kohtaa, mutta on yksinkertaistettu. Alusjätteen määritelmä kattaa laaja-alaisesti aluksen tavanomaisessa toiminnassa syntyvät jätteet olipa kyse öljystä, haitallisista nestemäisistä aineista, käymäläjätevesistä, kiinteistä jätteistä tai alukselta ilmaan tai veteen menevistä muista aineista.

Alusjätedirektiivin 2000/59/EY 2 artiklan c kohdassa aluksella syntyvällä jätteellä tarkoitetaan kaikkia sellaisia jätteitä, käymäläjätevesi mukaan lukien, ja muita jäämiä kuin lastijäämiä, joita syntyy aluksen tavanomaiseen toimintaan perustuen ja jotka kuuluvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteen I (öljy), IV (käymäläjätevesi) ja V (kiinteät jätteet) soveltamisalaan, sekä lastiin liittyviä jätteitä sellaisina kuin ne määritellään MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteen V täytäntöönpanoa koskevissa ohjeissa. Esimerkkinä kiinteistä jätteistä ovat muovit ja ruoantähteet sekä erilaiset aluksen huollossa kertyneet materiaalit. Alusjätteitä ovat myös lastin kuljetuksesta aiheutuvat jätteet, mukaan lukien lastattaessa tai lastia purettaessa alukselle jääneet lastijätteet, sälytyspuut, tukipuut, kuormalavat, sidos- ja pakkausmateriaalit, vaneri, paperi, pahvi, teräslanka ja teräsvanteet.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa ei ole yleistä jätteen määritelmää. Jätelain (1072/1993) 3 §:ssä käytetty jätteen määritelmä eroaa ehdotetun lain mukaisesta määritelmästä, koska jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Jätelain mukaan muu jäte erotetaan ongelmajätteestä sillä, että ongelmajäte voi kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

2 §:n 24 kohta.Haitallinen aine. Vastaavanlainen määritelmä sisältyy alusjätelain 2 a §:n 17 kohtaan, kuitenkin niin, että käsite ”vahingollinen” on ehdotetussa laissa korvattu käsitteellä ”haitallinen”. Haitallisen aineen määritelmä vastaisi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen sisältöä, jossa haitallinen aine vaikuttaa haitallisesti veteen, kun taas ilmaa pilaava aine vaikuttaa haitallisesti ilmaan.

Haitallisella aineella tarkoitetaan Helsingin sopimuksen 2 artiklan 7 kohdan mukaan kaikkia aineita, joiden johtaminen mereen saattaa aiheuttaa pilaantumista. Haitallisen aineen määritelmä on laajempi kuin mainitun sopimuksen 8 kohdan vaarallisen aineen määritelmä. Vaarallisella aineella tarkoitetaan kaikkia aineita, joille on ominaista pysyvyys, myrkyllisyys tai taipumus biologiseen kertymiseen. Vaaralliset aineet ovat siten myös haitallisia aineita. Merenkulun ympäristönsuojelulaissa haitallisten aineiden määritelmä on liitetty MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I, II IV ja V liitteisiin. Haitallista ainetta on myös aine, johon on sekoitettu haitallista ainetta. Kiinteä jäte kuten kotitalousjäte on merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan haitallista ainetta, eikä sitä saa päästää veteen.

2 §:n 25 kohta.Lastijäte. Lastijätteen määritelmä vastaa asiasisällöllisesti nykyisen alusjätelain 2 a §:n 19 kohdan lastijätteen määritelmää. Alusjätedirektiivin 2000/59/EY 2 artiklan d kohdassa lastijäämällä tarkoitetaan aluksen lastitilassa tai säiliöissä olevia jäännöksiä, jotka jäävät jäljelle purkamisen ja puhdistuksen jälkeen ja joihin kuuluvat myös lastauksen tai purkamisen ylijäämät ja valumat.

2 §:n 26 kohta.Päästö. Määritelmä on uusi, mutta vastaa nykyistä lainsäädäntöä. Määritelmä perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen 2 artiklaan ja Helsingin sopimuksen IV liitteen 3 säännön 2 a kohtaan, jonka mukaan päästöllä tarkoitetaan haitallisten aineiden tai sellaisia aineita sisältävien poistovirtausten osalta mitä tahansa laskemista aluksesta syystä riippumatta ja siihen sisältyy kaikenlainen aineen karkaaminen, hävittäminen, läikkyminen, vuotaminen, pumppuaminen, leviäminen tai tyhjentäminen. Päästöön ei kuitenkaan sisälly sellainen mereen laskeminen (dumppaus), jota tarkoitetaan Lontoossa 29 päivänä joulukuuta 1972 tehdyssä jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyssä yleissopimuksessa, sellainen haitallisten aineiden laskeminen, joka suoraan aiheutuu merenpohjan mineraalivarojen tutkimisesta, hyväksikäytöstä ja näihin liittyvästä merellä tapahtuvasta käsittelystä eikä haitallisten aineiden laskeminen pilaantumisen vähentämistä tai rajoittamista tarkoittavan laillisen tutkimustyön yhteydessä.

2 §:n 27 kohta.Ympäristön pilaantuminen. Ympäristön pilaantumisen määritelmä vastaa vesien pilaantumisen osalta nykyisen alusjätelain 2 §:ää. Säännös perustuu myös Helsingin sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan määritelmään, jonka mukaan pilaantuminen tarkoittaa suoraan tai välillisesti ihmisen toimesta tapahtuvaa sellaisten aineiden tai energian johtamista mereen, jokisuut mukaan luettuina, jotka saattavat vaarantaa ihmisten terveyttä, vahingoittaa elollisia luonnonvaroja ja merellisiä ekosysteemejä, estää oikeutettua meren käyttöä, mukaan luettuna kalastus, huonontaa meriveden käyttöominaisuuksia sekä virkistysarvoja. Ympäristön pilaantumista koskeva määritelmä ilmaa pilaavien aineiden osalta perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteeseen ja Euroopan yhteisön säädöksiin. Ehdotus ei aiheuta asiasisällöllisiä muutoksia voimassa olevaan lakiin.

2 §:n 28 kohta.Öljy. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 9 kohdan määritelmää. Öljy määritellään MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen 1 säännön 1 kohdassa, jonka mukaan öljy tarkoittaa mineraaliöljyä sen kaikissa muodoissa, mukaan luettuina raakaöljy, polttoöljy, öljyliete, jäteöljy sekä jalostetut tuotteet (muut kuin mineraaliöljyyn pohjautuvat kemikaalit, joita tämän yleissopimuksen II liitteen määräykset koskevat) ja rajoittamatta edellä olevan yleisyyttä, käsittää aineet, jotka on lueteltu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen I lisäyksessä.

2 §:n 29 kohta.Öljypitoinen seos. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 10 kohtaa. Öljypitoinen seos määritellään MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen 1 säännön 3 kohdassa, jonka mukaan öljypitoinen seos tarkoittaa seosta, jolla on mikä tahansa öljypitoisuus.

2 §:n 30 kohta.Nestemäinen aine. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 13 kohtaa ja perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen 1 säännön 7 kohtaan.

2 §:n 31 kohta.Haitallinen nestemäinen aine. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen uudistuksessa muutettiin haitallisten aineiden luokittelu niiden ympäristövaarallisuuden mukaan aikaisemmasta neliportaisesta A, B, C, D –luokituksesta kolmiportaiseen X, Y, Z –luokitukseen. Liitteessä määrätään kyseisiin luokkiin kuuluvien aineiden käsittely-, merkitsemis- ja päästövaatimuksista. Liitteen 1 säännön 10 kohdan mukaan haitallinen nestemäinen aine tarkoittaa kaikkia kansainvälisen kemikaalialussäännöstön 17 tai 18 luvun saastutusluokitus-sarakkeessa mainittuja aineita tai ainetta, joiden on 6 säännön 3 kappaleen määräysten perusteella alustavasti arvioitu kuuluvan luokkaan X, Y tai Z. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi uutta luokitusta vastaava määritelmä.

Yleissopimuksen II liitteen haitallisten nestemäisten aineiden ja muiden aineiden luokittelua ja luettelointia koskevan 6 säännön mukaan haitalliset nestemäiset aineet jaetaan neljään luokkaan. Luokituksessa käytettävät ohjeet on annettu yleissopimuksen II liitteen I lisäyksessä.

Luokkaan X kuuluvat haitalliset nestemäiset aineet jotka, jos ne tyhjennetään mereen säiliön puhdistus tai painolastin vähentämistoimenpiteiden johdosta, aiheuttaisivat suuren vaaran joko meren luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle näin oikeuttaen kieltämään niiden tyhjentämisen meriympäristöön.

Luokkaan Y kuuluvat haitalliset nestemäiset aineet jotka, jos ne tyhjennetään mereen säiliön puhdistus tai painolastin vähentämistoimenpiteiden johdosta, aiheuttaisivat vaaran joko meren luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle tai aiheuttaisivat haittaa viihtyisyydelle tai muille meren laillisille käyttömuodoille näin oikeuttaen rajoittamaan laadullisesti ja määrällisesti tyhjennyksiä meriympäristöön.

Luokkaan Z kuuluvat haitalliset nestemäiset aineet jotka, jos ne tyhjennetään mereen säiliön puhdistus tai painolastin vähentämistoimenpiteiden johdosta, aiheuttaisivat vähäisen vaaran joko meren luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle näin oikeuttaen rajoittamaan niiden tyhjentämistä meriympäristöön lievemmässä määrin.

Luokkaan ”muut aineet” kuuluvat kansainvälisen kemikaalialussäännöstön 18 luvun saastutusluokitus-sarakkeessa OS (Other Substances) merkinnällä varustetut aineet, joiden on niitä arvioitaessa havaittu jäävän tämän liitteen 6 säännön 1 kappaleessa määriteltyjen luokkien X, Y ja Z ulkopuolelle, koska niiden ei nykyään katsota aiheuttavan vaaraa meren luonnonvaroille, ihmisen terveydelle, viihtyisyydelle tai muille meren laillisille käyttömuodoille, jos ne tyhjennetään mereen säiliön puhdistus tai painolastin vähentämistoimenpiteissä. Liitteen vaatimukset eivät koske ”muiksi aineiksi” (OS) määriteltäviä aineita sisältävän kupu- tai painolastiveden tai muiden jätteiden tai seosten tyhjentämistä.

2 §:n 32 kohta.Aine. Uutena määritelmänä ehdotetaan lisättäväksi aineen määritelmä. Lisäys ei aiheuta asiasisällöllisiä muutoksia nykyiseen.

2 §:n 33 kohta.Valmiste. Myös valmisteen määritelmä ehdotetaan lisättäväksi lakiin. Tämä ei aiheuta asiasisällöllisiä muutoksia.

2 §:n 34 kohta.Käymäläjätevesi. Määritelmä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 2 a §:n 14 kohdan määritelmää.

2 §:n 35 kohta.Käsitelty käymäläjätevesi. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 15 kohtaa.

2 §:n 36 kohta.Kiinteä jäte. Määritelmä vastaa nykyisen alusjätelain 2 a §:n 16 kohtaa.

2 §:n 37 kohta.Ilmaa pilaava aine. Lainsäädäntöön ehdotetaan lisättäväksi ilmaa pilaavan aineen määritelmä. Lisäys ei aiheuta muutosta nykyisen lainsäädännön asiasisältöön.

Ilmaa pilaavalla aineella tarkoitetaan kaikkia niitä aineita, josta on määräykset MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi, koska niillä on haitallisia vaikutuksia ilmaan, veteen ja muuhun ympäristöön. Ilmaa pilaavista aineista säädetään myös Euroopan yhteisön säädöksissä ja Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa. Tällä hetkellä ilmaa pilaavista aineista säädetään yleissopimuksen VI liitteessä seuraavasti: otsonikerrosta heikentävät aineet (12 sääntö), typen oksidit (NOx) (13 sääntö), rikin oksidit (SOx) (14 sääntö), haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC-kaasut) (15 sääntö) sekä jätteenpoltossa aluksella syntyvät aineet (16 sääntö). Ilmaa pilaavista aineista säädetään myös Euroopan yhteisön rikkidirektiivissä.

MARPOL 73/78 -yleissopimukseen perustuen säännöksissä käytetään ilmausta ilmaa pilaava aine, vaikka otsonikerrosta heikentävät aineet ovatkin ilmakehään vaikuttavia aineita. Otsonikerrosta heikentäviä aineita ovat esimerkiksi halonit, joita on palonsammutuslaiteasennuksissa, joissa sammutusaineena käytetään haloneita, HCFC-yhdisteet ja kloorifluorihiilivetykaasut eli CFC-yhdisteet, joita käytetään jäähdytyslaitteissa, eristyksissä ja muissa asennettavissa materiaaleissa. Otsonikerrosta heikentävät aineet ovat yleissopimuksen VI liitteen 2 säännön 6 kohdan mukaan valvottuja aineita, jotka määritellään otsonikerrosta heikentävistä aineista vuonna 1987 tehdyn Montrealin pöytäkirjan 1 artiklan 4 kohdassa ja luetellaan kyseisen pöytäkirjan tätä liitettä sovellettaessa tai tulkittaessa voimassa olevissa A, B, C tai E liitteissä. Otsonikerrosta heikentäviin aineisiin, joita voi olla aluksella, kuuluvat muiden ohella haloni 1211 bromiklooridifluorimetaani, haloni 1301 bromitrifluorimetaani, haloni 2402 1,2-dibromi-1,1,2,2-tetra- fluorietaani (käytetään myös nimeä haloni 114B2), CFC-11 trikloorifluorimetaani, CFC-12 diklooridifluorimetaani, CFC-113 1,1,2-trikloori-1,2,2-trifluori- etaani, CFC-114 1,2-dikloori-1,1,2,2,-tetrafluori-etaani ja CFC-115 klooripentafluorietaani.

Typen oksideja ja rikin oksideja on laivadieselmoottoreiden pakokaasupäästöissä. Alusten pakokaasujen rikkipesureille asetettavien vaatimusten takia ilmaa pilaaviin aineisiin luettaisiin myös pakokaasupesureista suoraan veteen menevät aineet.

Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (volatile organic compounds; VOC-kaasuja) haihtuu ilmakehään säiliöalusten lastauksessa ja purkauksessa.

Jätteenpoltossa aluksella syntyvistä aineista haitallisimpia syntyy seuraavissa polttotilanteissa: MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I, II ja III liitteessä mainittujen öljyisiä tai haitallisia nestemäisiä aineita tai vaarallisia kiinteitä aineita sisältävien lastien jätteiden ja niihin liittyvien saastuneiden pakkausmateriaalien poltto, polykloorattujen bifenyylien (PCB:t) poltto, sellaisten yleissopimuksen V liitteessä määriteltyjen kiinteiden jätteiden poltto, jotka sisältävät raskasmetalleja enemmän kuin vain jälkiä niistä sekä sellaisten öljytuotteiden poltto, jotka sisältävät halogeeniyhdisteitä. Yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulaissa ainoastaan aluksen tavanomaiseen toimintaan perustuvasta jätteenpoltosta ja polton yhteydessä syntyvistä päästöistä. Maista peräisin olevien jätteiden hävittäminen ja sen rajoittaminen tai kieltäminen polttamalla ei kuuluisi lain piiriin.

2 §:n 38 kohta.Polttoaine. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi polttoaineen määritelmä. Tämä ei aiheuta asiasisällöllisiä muutoksia nykyiseen.

Aluksella käytettävää polttoainetta koskeva sääntely perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen polttoöljyn laatua koskevaan 18 sääntöön ja V lisäykseen, jossa määrätään polttoaineen luovutustodistukseen sisällytettävistä tiedoista.

2 §:n 39 kohta.Markkinoille saattaminen. Määritelmä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 1 §:n 8 kohtaa. Markkinoille saattaminen perustuu määritelmään, joka sisältyy rikkidirektiivin 2 artiklan 3 k alakohtaan.

2 §:n 40 kohta.Meriliikenteessä käytettävä polttoaine. Määritelmä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 1 §:n 6 kohtaa. Määritelmä perustuu määritelmään, joka sisältyy rikkidirektiivin 2 artiklan 3 alakohtaan.

2 §:n 41 kohta. Meriliikenteessä käytettävä dieselöljy. Määritelmä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 1 §:n 7 kohtaa ja perustuu EU:n rikkidirektiivin 2 artiklan d alakohdan 3 a määritelmään.

2 §:n 42 kohta.Meriliikenteessä käytettävä kaasuöljy. Määritelmä on uusi ja perustuu rikkidirektiivin 2 artiklan kohtaan 3 b.

2 §:n 43 kohta.Rikin oksidipäästöjen valvonta-alue. Määritelmä on uusi, mutta ei aiheuta muutosta nykyisen lainsäädännön asiasisältöön. Määritelmä perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteeseen. Rikkidirektiivin 2 artiklan kohdassa 3 e viitataan myös rikin oksidipäästöjen valvonta-alueiden osalta merialueisiin, jotka IMO on määritellyt kyseisiksi valvonta-alueiksi yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti;

2 §:n 44 kohta.Laiturissa oleva alus. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi rikkidirektiivin 2 artiklan 3 i alakohdan mukainen määritelmä. Ehdotus ei aiheuta muutosta nykyisen lainsäädännön asiasisältöön.

2 §:n 45 kohta.Päästöjen vähentämisteknologia. Määritelmä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjäteasetuksen 1 §:n 9 kohtaa ja perustuu EU:n rikkidirektiivin 2 artiklan 3 m kohtaan.

2 §:n 46 kohta.Kiinnittymisenestojärjestelmä. Määritelmä on uusi ja vastaa AFS-yleissopimuksen 2 artiklan 2 kohdan määritelmää. Määritelmä on myös yhdenmukainen EU:n TBT -asetuksen 2 artiklan 1 kohtaan sisältyvän määritelmän kanssa.

2 §:n 47 kohta.VTS-viranomainen. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi viittaus alusliikennepalvelulain VTS-viranomaista koskevaan määritelmään.

2 §:n 48 kohta.Säännöllinen liikenne. Nykyiseen alusjätelain 1 §:n 3 a kohtaan sisältyvää säännöllisen liikennöinnin määritelmää ehdotetaan tarkennettavaksi vastaamaan HELCOM:n 7 päivänä maaliskuuta 2007 hyväksymää suositusta 28/1, joka sisältää uuden säännöllisen liikenteen määritelmän. Ehdotuksessa otettaisiin huomioon suomalaisiin satamiin purjehtivien alusten liikennöintitapa. Muutos ei juuri lisäisi poikkeusten piirissä olevien alusten lukumäärää.

2 §:n 49 kohta.Satama. Sataman määritelmä vastaisi sisällöllisesti nykyisen alusjätelain 2 a §:n 9 kohdan sataman määritelmää. Satamalla tarkoitetaan alusjätedirektiivissä 2000/59/EY 2 artiklan h kohdassa paikkaa tai maantieteellistä aluetta, jossa on tehty sellaisia parannustöitä ja joka on varustettu siten, että se voi pääasiallisesti ottaa vastaan aluksia, mukaan lukien kalastusalukset ja huviveneet.

2 §:n 50 kohta.Sataman pitäjä. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi sataman pitäjän määritelmä. Sataman pitäjällä tarkoitettaisiin sitä, joka vastaa sataman eri toimintojen kokonaisuuden järjestämisestä. Tämä kriteeri on ensisijainen sataman pitäjän määrittämiseksi satamassa.

Joissakin huvivenesatamissa eli satamissa, jotka on tarkoitettu pääosin palvelemaan huviveneliikennettä, ei aina peritä satamamaksua tai vastaavaa muuta maksua. Tällöinkin ratkaisevaksi kriteeriksi jäisi, että sataman pitäjä on se, joka vastaa toimintojen kokonaisuuden järjestämisestä.

Jos satamassa on useita sataman pitäjiä eli ”useita satamia sisäkkäin” kuten saattaa olla eräissä suurissa kauppamerenkulun satamissa ja monissa huvivenesatamissa, joissa toimii useita venekerhoja ja kunnan tai muun toiminnan harjoittajan huvivenesatama, toimintojen kokonaisuuden järjestämisestä vastaaminen ei ole aina lähtökohtaisesti selvää. Jotta tällöinkin voidaan löytää sataman pitäjä, joka on vastuussa sataman pitäjälle tämän lain mukaan kuuluvista velvoitteista, voidaan käyttää kriteerinä satamamaksua. Sitä, joka perii satamamaksun tai siihen verrattavan yleisen maksun sataman käyttämisestä, pidettäisiin sataman pitäjänä.

Tilanteen selkiyttäminen lainsäädännössä on tarpeen myös sen vuoksi, että alusjätedirektiivin mukaiset satamaa koskevat velvoitteet eivät ole toteutuneet riittävässä määrässä, etenkään huvivenesatamien osalta. Keskeisenä syynä on pidetty vastuutahoa koskevaa epäselvyyttä, joka on osaksi perustunut siihen, että alusjätedirektiivissä ei ole määritelty sataman pitäjää. Sataman pitäjän määrittelyllä ja jätehuoltosuunnittelua koskevien säännösten saattamisella toimivammaksi pyritään poistamaan esiintyneitä epäkohtia. Sataman pitäjän määritelmää ei ole kansainvälisissä instrumenteissa tai EU:n säännöksissä.

Huvivenesatamat, jotka on tarkoitettu pääosin palvelemaan huviveneliikennettä, voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan erilaisiin ryhmiin. Huvivenesatamillakin on sataman pitäjä, joka vastaa toimintojen kokonaisuuden järjestämisestä, vaikka ei perisikään satamamaksua tai siihen verrattavaa yleistä käyttömaksua.

3 §.Lain soveltamisala. Lain soveltamisalaa koskeva pykälä ei muuttaisi nykyisen alusjätelainsäädännön asiasisältöä. Selvennyksenä ehdotetaan kuitenkin, että laissa todetaan nimenomaisesti, että sitä sovelletaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä, jollei tässä laissa toisin säädetä.

Pykälän 1 momentin mukaan merenkulun ympäristönsuojelulakia sovellettaisiin kaikkiin suomalaisiin aluksiin ja kaikkiin aluksiin, mukaan lukien muut kuin Suomen lipun alla purjehtivat alukset, jotka ovat Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä. Niiltäkin osin kuin MARPOL 73/78 –yleissopimus, Helsingin sopimus, Euroopan yhteisön säädökset ja Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet eivät koske kotimaanliikennettä ja sisävesialuetta, vastaavat säännöt koskevat ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan myös sisävesialuetta ja kotimaanliikennettä. Jos alusjätelaissa olevan säännöksen soveltamisesta ei erikseen mainita, että sitä ei sovelleta sisävesialueella tai kotimaanliikenteessä, säännös on lähtökohtaisesti tarkoitettu sovellettavaksi myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä niin merialueella kuin sisävesialueella. Öljypäästömaksua koskevat 3 luvun säännökset eivät olisi 3 luvun 1 §:n 5 momentin mukaan voimassa sisävesialueella. Tämä vastaa nykyisen alusjätelain soveltamisalaa.

Öljysäiliöalusten meriturvallisesta ja onnettomuuksien vaikutuksia ennalta ehkäisevästä alusten rakennetta koskevasta yksirunkorakenteen kiellosta ja kaksoisrunkovaatimuksesta ja vaatimuksen nopeutetusta käyttöönotosta säädetään EU:n kaksoisrunkoasetuksessa.

Lähtökohtana on, että merenkulun ympäristönsuojelulain säännökset koskevat myös huviveneitä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Eräillä säännöksillä suljetaan kuitenkin huviveneet soveltamisalan ulkopuolelle, esimerkiksi aluksen koon rajauksilla tai kuljetettavan henkilömäärän perustella. Ehdotetun lainsäädännön eri lukujen kohdalla on selostettu tarkemmin niiden soveltamista huviveneisiin. Huviveneiden melu- ja pakokaasupäästöihin sovelletaan tämän lain lisäksi mitä eräiden huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista annetussa laissa ja valtioneuvoston asetuksessa huviveneiden ja vesiskoottereiden turvallisuudesta ja melupäästöistä sekä huviveneisiin ja vesiskoottereihin asennettavien moottoreiden melu- ja pakokaasupäästöistä säädetään. EU:n huvivenedirektiivin perustuvan huvivenelain eräänä tarkoituksena on suojella ympäristöä huviveneiden ja vesiskoottereiden moottoreiden pakokaasu- ja melupäästöiltä.

Suomalaiseen alukseen tätä lakia sovellettaisiin 2 momentin mukaan myös Suomen vesialueen ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. Tämä säännös ei kuitenkaan poista rantavaltiolle kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluvia oikeuksia. Säännös vastaa aiemmin voimassa olevaa käytäntöä. Momentin mukaan merenkulun ympäristönsuojelulakia sovellettaisiin samalla tavoin kuin nykyisessä lainsäädännössä myös aluksilla käytettävään polttoaineeseen. Polttoainetta koskevat säännökset sisältyvät ehdotetun lain 7 lukuun.

Aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä Etelämanneralueella (60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolisella alueella) säädetään Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetussa laissa (28/1998) ja Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetussa asetuksessa (122/1998). Aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemiseksi Etelämanneralueella sovelletaan merenkulun ympäristönsuojelulakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä, jollei Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain 6 luvussa toisin säädetä. Lakia sovelletaan suomalaiseen alukseen ja ulkomaiseen alukseen, joka osallistuu laissa tarkoitettuun Suomesta järjestettyyn tai Suomesta Etelämanneralueelle suuntautuvaan toimintaan. Etelämanneralueella on lain mukaan kiellettyä öljyn, öljypitoisen seoksen, vaarallisen nestemäisen aineen, käymäläjäteveden sekä kiinteän jätteen päästäminen aluksesta mereen sen mukaan kuin lain 6 luvussa säädetään. Kiellettyä on myös jätteen avopoltto. Lain 6 luvun mukaan Etelämanneralueella on kielletty päästämästä mereen vaarallista nestemäistä ainetta ja kemiallista tai muuta nestemäistä ainetta, joka määränsä tai sisältönsä vuoksi on haitallista meriympäristölle. Kiinteän jätteen ja käymäläjäteveden päästäminen aluksesta mereen Etelämanneralueella on kielletty siten kuin asetuksella säädetään. Aluksessa on oltava riittävän suuret säiliöt öljyn, öljyisen painolastiveden, säiliöiden pesuveden sekä muiden öljyjätteiden tai öljypitoisten seosten, kiinteiden jätteiden ja vaarallisten nestemäisten aineiden varastointia varten. Jätteet on tyhjennettävä Etelämanneralueen ulkopuolella sijaitseviin vastaanottolaitteistoihin. Laissa on valtuudet säätää asetuksella eräistä päiväkirjamerkinnöistä. Asetuksella on eräin varsin tiukoin edellytyksin mahdollistettu ruoantähteiden ja käymäläjäteveden päästäminen mereen aluksista.

Pykälän 3 momentin mukaan tätä lakia sovelletaan nykyisen lainsäädännön tavoin alusten tavanomaisesta toiminnasta peräisin olevien jätteiden vastaanottoon. Momentissa selvennettäisiin, että merenkulun ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuihin jätteisiin sovellettaisiin jätelakia (1072/1993) sen jälkeen, kun jätteet on siirretty satamassa olevaan vastaanottolaitteeseen. Vastaava säännös sisältyy myös jäteasetuksen 1 §:n 1 kohtaan. Aluksen tulee siten merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan toimittaa alusjätteet satamassa olevaan vastaanottolaitteeseen ja sataman tulee tämän lain mukaan järjestää tarkoituksenmukaiset vastaanottolaitteet, kun taas jätteistä huolehtiminen vastaanottolaitteisiin siirtämisen jälkeen määräytyy jätelain mukaan.

Pykälän 4 momentti vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjäteasetuksen 2 §:n 3 momenttia.

4 §.Lain soveltaminen puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksiin. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 32 §:n ja alusjäteasetuksen 2 §:n sääntelyä. Säännöksellä ei muutettaisi nykykäytäntöä. Lähtökohtana on, että merenkulun ympäristönsuojelulakia sovelletaan myös puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksiin.

IMO:n yleissopimukset ja Helsingin sopimus sisältävät soveltamisalaa koskevan rajauksen, jonka mukaan sopimusta ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin, sotilasilma-aluksiin eikä muihin valtion omistamiin aluksiin tai ilma-aluksiin sinä aikana, kun valtio käyttää niitä muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Jokaisen sopimuspuolen tulee kuitenkin ryhtymällä asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotka eivät vaikeuta tai huononna tällaisten valtion omistamien tai sen käytössä olevien alusten tai ilma-alusten toimintaa tai toimintakykyä, varmistua siitä, että nämä alukset tai ilma-alukset toimivat järkiperäisesti käytännön mahdollisuuksien rajoissa tämän yleissopimuksen edellyttämällä tavalla. Perusteena säännökselle puolustusvoimien ja rajavartiolaitosten alusten osalta on, että niiden toiminta ja rakenne useasti edellyttää toisenlaisia alusjätteitä koskevia ratkaisuja muun muassa puolustusvalmiuden turvaamisen, alusten turvallisuuden, havaittavuuden ja kulkuominaisuuksien takia. Pyrkimyksenä kuitenkin on täyttää merenkulun ympäristönsuojelulain päästöjä ympäristöön koskevat vaatimukset muun muassa tukeutumalla satamien huoltotukikohtiin. Alusten tarkastus järjestetään turvallisuus- ja salassapitosyistä puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen toimesta.

Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen alusten katsastuksesta säädettäisiin alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa.

Pykälän 2 momentin mukaan merenkulun ympäristönsuojelulakia sovelletaan kokonaisuudessaan puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen aluksiin, jos niitä käytetään säännöllisesti yleisessä liikenteessä kuljettamaan matkustajia tai lastia. Säännös vastaa säännöllisyysvaatimusta lukuun ottamatta alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 4 §:n 2 momenttia. Näissä tilanteissa salassapitoperusteet eivät mene matkustajien ja lastin turvallisuuden ja ympäristövaatimusten edelle. Tarkastustoimet on tällöinkin aina suoritettava siten, ettei alukselle aiheudu tarpeetonta viivytystä. Yleisellä liikenteellä tarkoitetaan tässä sellaista liikennettä, jossa kuka tahansa voi päästä kuljetukseen tai saada lastin kuljetettavaksi, kuten säännöllistä tai aikataulun mukaista rahti- tai matkustajaliikennettä. Yleinen liikenne on verrannollinen MARPOL 73/78-yleissopimuksen käsitteen ”kaupallinen liikenne” kanssa. Kaupallisen liikenteen käsitettä käytetään erotuksena muuhun liikenteeseen, jota on perinteinen puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen alusten liikenne. Yleistä liikennettä on esimerkiksi linnakesaarien huoltotehtävissä. Tätä lakia ei kuitenkaan säännöllisyysvaatimuksen takia sovellettaisi aluksiin, joilla satunnaisesti kuljetetaan matkustajia tai lastia esimerkiksi, jos matkalla on ulkopuolinen huoltomies tai muu vieras, tai jos alus tilapäisesti joutuu kuljettamaan tavaraa, joka ei ole puolustusvoimien omaisuutta.

5 §.Lain soveltaminen vieraan valtion aluksiin. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 32 §:ää ja vallitsevaa käytäntöä.

Pykälä perustuu YK:n merioikeusyleissopimuksen 236 artiklaan, jonka mukaan yleissopimuksen määräyksiä meriympäristön suojelusta ja säilyttämisestä ei sovelleta sota-aluksiin, apualuksiin tai muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin tai ilma-aluksiin, joita käytetään kyseisellä hetkellä muihin kuin valtion kaupallisiin tehtäviin. Artiklan mukaan jokaisen valtion tulee kuitenkin asianmukaisin toimin, jotka eivät heikennä alusten toimintaa tai toimintamahdollisuuksia, huolehtia siitä, että tällaiset alukset toimivat merioikeusyleissopimuksen mukaisesti, siinä määrin kuin on kohtuullista ja tarkoituksenmukaista. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen 3 artiklan 3 kappaleeseen sisältyy vastaava määräys täysivaltaisesta koskemattomuudesta, jonka mukaan yleissopimusta ei sovelleta sota-aluksiin, merivoimien apualuksiin tai muihin sopimusvaltion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin. Sopimusvaltioiden tulee kuitenkin huolehtia, että kyseiset alukset noudattavat, niin pitkälle kuin on mahdollista, yleissopimuksen määräyksiä.

6 §.Haitallisten ja ilmaa pilaavien aineiden päästökielto. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyistä alusjätelainsäädäntöä ja käytäntöä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan kirjattavaksi nykyisen alusjätelain 1 §:n 2 momentin kielto päästää haitallisia tai ilmaa pilaavia aineita veteen tai ilmaan.

Pykälään ei enää sisältyisi nykyisen alusjäteasetuksen 26 §:ään sisältynyttä yleistä poikkeamismahdollisuutta, vaan kaikista poikkeuksista ja niiden perusteista säädettäisiin lain tasolla.

Pykälän 2 momenttiin sisällytettäisiin lain tasolle nykyisen alusjäteasetuksen 22 §:n säännös lain piiriin kuuluvien aineiden sekoitusten päästökiellosta. Aluksen tavanomaisessa toiminnassa syntyvien yleisimpien haitallisten aineiden sekoittamisen arvioiminen ankarampien päästömääräysten mukaan perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteisiin.

7 §.Pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustetut kelluvat alustat. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi pykälä pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustetuista kelluvista alustoista, jäljempänä kiinteä kelluva alusta, ja niiden rajaamisesta merenkulun ympäristönsuojelulain soveltamisalan ulkopuolelle.

Pykälän 1 momentin mukaan kiinteästä kelluvasta alustasta peräisin olevan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen sovellettaisiin, mitä ympäristönsuojelulaissa (86/2000) ja jätelaissa (1072/1993) säädetään. Säännöksellä pyritään selkeyttämään rajalinja toisaalta meripuolen ja toisaalta maapuolen ympäristösääntöjen soveltamisessa.

Kiinteällä kelluvalla alustalla tarkoitettaisiin pykälän 2 momentin mukaan sellaista asuintarkoitukseen, ravintolatoimintaan, virkistykseen tai työskentelyyn tarkoitettua alusta, jolla on luonteeltaan pysyväisluonteinen kiinteä yhteys rantaan, kuten vesijohto, viemäri, sähkökaapeli tai kiinteä kulkusilta. Tällainen alusta voisi olla asuntolaiva, asuntovene, asuntolautta, saunalautta, toimistoalusta tai ravintolalaiva. Jos alus on tilapäisesti rannassa, vaikka sitä palvelisi kiinteä yhteys kuten kulkusilta ja esimerkiksi sähkökaapeli tai vesijohto, kysymys ei ole tässä tarkoitetusta pysyväisluonteisesta kiinteästä yhteydestä. Pysyväisluonteinen kiinteä yhteys rantaan syntyy, kun alusta ryhdytään käyttämään vakituisesti samalla paikalla.

Sääntely mahdollistaa ympäristönsuojelullisten vaatimusten ja jätehuollollisten yleisten maissa sovellettavien vaatimusten asettamisen jätevesien käsittelylle, kiinteiden jätteiden käsittelylle, ilma- ja melupäästöille sekä öljypäästöille ja muiden haitallisten aineiden päästöille. Täsmälliset olosuhteisiin sovitetut vaatimukset on mahdollista asettaa kunnallisilla ympäristönsuojelumääräyksillä. Kiinteä kelluva alusta, jota käytetään asumiseen, toimistona, virkistykseen tai ravintolana, on pääsääntöisesti maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 113 §:ssä tarkoitettu rakennus. Joissakin tapauksissa tällainen alusta voi olla maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa (895/1999) tarkoitettu liikuteltava laite, kun sitä pidetään paikallaan useampia viikkoja ja joka tapauksessa pidempään kuin tavanomainen retkeily tai veneily edellyttää. Kiinteä kelluva alusta kuten erilaiset kelluvat kesämökit ja saunat olisivat käymäläjätevesien ja niin sanottujen harmaiden vesien kuten pesuvesien osalta samassa asemassa kuin perinteiset kesämökit, koska myös näitä alustoja koskevat vaatimukset perustuisivat ympäristönsuojelulakiin ja jätelakiin.

Jos kelluvaa alustaa käytetään merenkulkuun tai vesiliikenteeseen, eikä sillä ole kiinteää yhteyttä rantaan, kelluvaan alustaan sovelletaan merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisia säännöksiä. Pysyväisluonteinen kiinteä yhteys rantaan syntyy esimerkiksi kun alusta ryhdytään käyttämään vakituisesti samalla paikalla asuntona, virkistykseen, ravintolana, työskentelyyn tai niihin verrattaviin toimintoihin. Jos matkan kestäessä alus pysyttelee satamassa useita kuukausia, niin luonteeltaan tilapäisestä satamakäynnistä yleensä muodostuu luonteeltaan pysyvään rinnastettava. Jos alustalla pääosan sen käyttöajasta on pykälässä tarkoitettu kiinteä yhteys rantaan, niin sellaista kelluvaa alustaa pidetään kiinteällä yhteydellä rantaan varustettuna, vaikka alustalla ajoittain liikuttaisiin vesillä.

2 luku Aluksista aiheutuvien öljypäästöjen ehkäiseminen

Lain 2 lukuun sisällytettäisiin nykyisen alusjätelainsäädännön säännökset aluksista aiheutuvien öljypäästöjen ehkäisemisestä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistetun I liitteen mukaisine muutoksineen. Uudistettu liite aiheuttaa vain vähän sisällöllisiä muutoksia lainsäädäntöön.

1 §.Öljyn päästökielto ja päästörajoitukset. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 10 §:ää sekä alusjäteasetuksen 3 ja 5 §:ää.

Pykälän 1 momentin mukaan öljyn tai öljypitoisen aineen päästäminen aluksista veteen on lähtökohtaisesti aina kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä. Sääntely perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteeseen, johon ei ole uudistuksen myötä tullut muutoksia. Kielto koskee suomalaista alusta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Yleissopimuksen I liitteessä määritellyillä erityisalueilla öljyn tai öljypitoisen seoksen tyhjentäminen mereen on kielletty paitsi silloin, kun poistoveden öljypitoisuus ilman laimennusta on enintään 15 miljoonasosaa (ppm). Liitteessä I määriteltyjä erityisalueita ovat Itämeren alue, Luoteis-Euroopan vedet, jotka käsittävät Pohjanmeren, Irlanninmeren, Kelttien meren, Englannin kanaalin ja välittömästi Irlannista länteen oleva Koillis-Atlantin osan, Välimeren alue, Mustan meren alue, Punaisen meren alue, Adenin lahden alue ja Etelämantereen alue.

Pykälän 2 momentti vastaa nykyistä lainsäädäntöä, jonka mukaan alle 15 ppm öljyä sisältävän öljypitoisen seoksen tyhjentäminen on kielletty Suomen aluevesillä lähempänä kuin 4 meripeninkulmaa lähimmästä maasta laskettuna. Kielto koskee myös sisävesialuetta. Tällä säännöksellä pyritään suojelemaan Suomen saaristoa pieniltäkin öljypäästöiltä. Tällaista määräystä ei sisälly kansainvälisiin instrumentteihin.

Uuden lainsäädännön kielto täsmennettäisiin koskemaan aluksen konehuoneesta pilssiveden suodatuslaitteiston kautta veteen laskettavia öljypitoisia seoksia. Täsmennys perustuu siihen, että pilssiveden suodatuslaitteistoja ei pidetä riittävän luotettavina. Kielto ei kuitenkaan koskisi öljysäiliöalusten inert-kaasupesureiden pesuvesien mereen päästöä satamissa, veneiden kaksitahtimoottoreiden käyttöä tai pakokaasujen rikkipesureiden käyttöä myöskään silloin, kun alus on 4 meripeninkulmaa lähimmästä maasta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin öljypäästön sekoittamiskiellosta. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen 15 säännön mukaan poistoveden öljypitoisuus ilman laimennusta saa olla enintään 15 miljoonasosaa. Öljypäästöjen laimentaminen tämän tavoitteen saavuttamiseksi on kielletty 3 momentissa.

2 §.Öljyn päästäminen poikkeustilanteissa. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 11 §:ää.

Pykälä perustuu I liitteen 4 sääntöön, joka sallii öljyn tai öljypitoisen seoksen mereen päästämisen, jos se on tarpeen aluksen turvallisuuden varmistamiseksi tai ihmishengen pelastamiseksi merellä.

Öljyn tai öljypitoisen seoksen mereen päästäminen ei myöskään ole määräysten vastaista, jos se aiheutuu aluksen tai sen varusteiden vahingoittumisesta, mikäli kaikkiin kohtuullisiin varotoimenpiteisiin päästämisen estämiseksi tai vähentämiseksi on ryhdytty vahingon tapahtumisen tai päästön havaitsemisen jälkeen. Pykälän 2 momentin mukaan tämä säännös ei kuitenkaan koske tapauksia, joissa aluksen omistaja tai päällikkö on toiminut joko aikomuksenaan aiheuttaa vahinko tai tietäen, että vahinko todennäköisesti seuraisi.

Öljypitoisten aineiden tyhjentäminen mereen on MARPOL 73/78 -yleissopimuksen mukaan myös sallittua viranomaisten luvalla, jos niitä käytetään pilaantumistapahtuman torjumiseksi tarkoituksena vähentää vahinkoa.

3 §.Aluksen koneistotilojen rakenne- ja laitevaatimukset. Pykälää vastaavat säännökset sisältyvät alusjäteasetuksen 4 §:ään. Bruttovetoisuusrajoja koskevat muutokset perustuvat uudistettuun I liitteeseen.

Pykälän 1 momentissa tarkoitetuista kaikkia aluksen koneistotiloja koskevista rakenne- ja varustusvaatimuksista on määrätty I liitteen 3 luvussa 12—14 säännössä. Säännöt koskevat jokaista alusta, jonka vetoisuus on vähintään 400. Liikenteen turvallisuusviraston toimivalta poikkeusten osalta perustuu I liitteen 3 sääntöön ja samanarvoisuuksien osalta I liitteen 5 sääntöön. Liitteen 3 säännön mukaisena edellytyksenä on samanarvoisen suojan saavuttaminen öljyn aiheuttamaa pilaantumista vastaan ottaen huomioon aluksen käyttötarkoituksen. Liitteen 5 säännön mukaisena edellytyksenä on laitteen, aineen, välineen tai kojeen vähintään yhtä suuri tehokkuus kuin I liitteessä muutoin vaaditaan.

Yleissopimuksen I liitteen 12 säännön mukaan aluksissa tulee olla yksi tai useampi säiliö öljyjätteiden varastointia varten. Säiliöihin johtavassa ja niistä tulevassa putkistossa ei saa olla muuta suoraan laidan yli vievää yhteyttä kuin 13 säännössä tarkoitettu normitettu yhdistelaippa laituriliitintä varten. Öljyn suodatusjärjestelmistä on annettu määräyksiä 14 säännössä. Hallinto voi myöntää poikkeusluvan alukselle olla asentamatta öljyn suodatusjärjestelmää, jos alus purjehtii ainoastaan I liitteen erityisalueilla, kuten esimerkiksi Itämeren alueella. Liikenteen turvallisuusviraston toimivaltuudet vastaavat kansallisesti yleissopimuksen I liitteessä hallinnolle osoitettuja valtuuksia.

Pykälän 2 momentti perustuu I liitteen 14 säännön 4 kohdassa hallinnolle annettuun velvollisuuteen varmistaa, että bruttovetoisuudeltaan alle 400 kokoisissa aluksissa on siinä määrin kuin käytännöllistä laitteet öljyn tai öljypitoisten seosten säilyttämiseen aluksella tai niiden tyhjentämiseen I liitteen 15 säännön 6 kohdan mukaisesti. Momentissa annetaan Liikenteen turvallisuusvirastolle toimivaltuus hyväksyä pienten alusten öljyn käsittelyä koskevien laitteiden mallit, joilla varmistetaan yleissopimuksen I liitteen 15 säännön 6 kohdan vaatimusten täyttyminen. Tällaisten laitteiden vaihtoehtona on pilssiveden kerääminen säiliöön ja toimittaminen satamassa olevaan alusjätteen keräykseen ja käsittelyyn. Momentin säännös ei koske aluksia, jotka ovat alle 24 metrin pituisia. Säännös ei siten lähtökohtaisesti koske veneitä.

Pykälän 3 momentissa säädetään I liitteen 5 sääntöön perustuvista viranomaisen toimivaltuuksista päättää samanarvoisuuksista. Toimivaltainen viranomainen olisi Liikenteen turvallisuusvirasto ja edellytykset määräytyvät 5 säännöstä. Edellytyksenä on, että laite, aine, väline tai koje on vähintään yhtä tehokas kuin I liitteessä vaaditaan. Samanarvoisuuksia koskeva toimivalta ei ulotu suunnittelu- ja rakenneominaisuuksien korvaamiseen öljyn tyhjentämisen valvonnan toiminnallisilla menetelmillä.

Pykälän 4 momentissa esitetty öljyn kuljetuskielto yhteentörmäyslaipion keulanpuoleisissa säiliöissä perustuu I liitteen 16 sääntöön.

4 §.Öljysäiliöaluksen lastitilojen rakenne- ja laitevaatimukset. Pykälää vastaavat säännökset sisältyvät nykyisen alusjäteasetuksen 4 §:ään.

Pykälän 1 momentissa tarkoitetut öljysäiliöalusta koskevat rakenteelliset vaatimukset on annettu I liitteen 4 luvun 18—30 säännöissä. Liitteen 18 säännössä määrätään erillisistä painolastisäiliöitä koskevista vaatimuksista, 19 ja 20 säännössä määrätään öljysäiliöalusten kaksoisrunkoja ja kaksoispohjia koskevista vaatimuksista. Nämä määräykset kuuluvat nykyisin yhteisökompetenssiin EU:n kaksoisrunkoasetuksen johdosta. Yksityiskohtaisten perustelujen kohdassa 1.1 on selostettu 4 luvun sääntöjen sisältöä. Öljysäiliöalusta koskevat laitevaatimukset sisältyvät yleissopimuksen I liitteen 4 luvun 31—33 sääntöön. Säännöissä asetetut vaatimukset perustuvat pääosin aluksen vetoisuuteen, kuolleeseen painoon sekä aluksen ikään.

Yleissopimuksen määräykset kaksoisrungoista ja -pohjista on saatettu voimaan EU:n kaksoisrunkoasetuksella. Kaksoisrunkoasetuksella on pyritty ennen kaikkea nopeuttamaan aluskannan uusiutumista rakenteeltaan turvallisemmaksi. Suomen lipun alla on vain kaksoisrunkovaatimukset täyttäviä öljysäiliöaluksia.

Pykälän 2 momentissa tarkoitetut Liikenteen turvallisuusviraston toimivaltuudet vastaavat kansallisesti I liitteessä hallinnolle osoitettuja valtuuksia. Poikkeusten myöntäminen perustuu I liitteen 3 sääntöön ja samanarvoisuudet perustuvat 5 sääntöön.

5 §.Valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 6 §:ää. Vaatimus valmiussuunnitelmasta öljyvahingon varalle (Shipboard oil pollution emergency plan; SOPEC) perustuu I liitteen 5 luvun 37 sääntöön. Valmiussuunnitelmassa esitetään, miten aluksella tulee toimia erityyppisissä onnettomuustapauksissa kuten karilleajossa, yhteentörmäyksessä ja laivapalossa, öljyvahinkojen haittojen minimoimiseksi.

Liikenteen turvallisuusviraston toimivaltuus hyväksyä valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle vastaa kansallisesti yleissopimuksen I liitteessä hallinnolle osoitettuja valtuuksia.

Valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle on I liitteen 37 säännön mukaan mahdollista yhdistää yleissopimuksen II liitteen 17 säännön mukaiseen valmiussuunnitelmaan haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttaman meriympäristövahingon varalle.

6 §.Öljypäiväkirja. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 8 §:ää. Lisäksi nykyisen alusjätelain 9 §:ssä säädetään yleisestä kirjanpito- ja ilmoitusvelvollisuudesta, joka ehdotetussa laissa on mainittu eri laivapäiväkirjojen osalta yksilöidymmin.

Pykälän 1 momentissa tarkoitettu öljysäiliöaluksia koskeva öljypäiväkirjanpitovelvollisuus perustuu I liitteen 36 sääntöön. Öljypäiväkirjan avulla voidaan seurata aluksella syntyneen jäteöljyn määrää ja sitä, että jäteöljyt on asianmukaisesti aluksella hävitetty tai toimitettu maihin.

Öljysäiliöaluksia koskevan öljypäiväkirjan kaava on annettu I liitteen III lisäyksessä. Öljypäiväkirjan II osaan tulee joka kerta tehdä säiliökohtainen merkintä, kun aluksella tapahtuu jokin seuraavista toiminnoista: öljylastin lastaus, öljylastin sisäinen siirto matkan aikana, öljylastin purkaus, painolastin otto lastisäiliöihin tai puhtaalle painolastille varattuihin säiliöihin, lastisäiliöiden puhdistus raakaöljypesu mukaan luettuna, painolastiveden tyhjentäminen, paitsi erillisistä painolastisäiliöistä, veden tyhjentäminen jätesäiliöistä, kaikkien venttiilien tai vastaavien laitteiden sulkeminen jätesäiliöiden tyhjentämisen jälkeen, puhtaalle painolastille varattujen säiliöiden lastista ja tyhjennysputkista eristämiseen tarvittavien venttiilien sulkeminen jätesäiliöiden tyhjentämisen jälkeen tai jätteen hävittäminen.

Pykälän 2 momentissa tarkoitettu koneistotiloja koskevan öljypäiväkirjan pitovelvollisuus perustuu I liitteen 17 sääntöön. Jokaisen öljysäiliöaluksen, jonka vetoisuus on yli 150 ja jokaisen muun aluksen, jonka vetoisuus on yli 400, on pidettävä koneistotiloja koskevaa öljypäiväkirjaa. Koneistotiloja koskevan öljypäiväkirjan kaava on annettu I liitteen III lisäyksessä. Koneistotiloja koskevaan öljypäiväkirjaan tulee joka kerta tehdä säiliökohtainen merkintä, kun aluksella tapahtuu jokin seuraavista toiminnoista: painolastin otto öljypolttoainesäiliöön tai öljypolttoainesäiliöiden puhdistus, likaisen painolasti- tai pesuveden tyhjentäminen öljypolttoainesäiliöistä, öljyjätteiden, eli lietteen tai muiden öljyjätteiden, keruu tai hävittäminen, pilssiveden, joka on kerääntynyt koneistotiloissa aluksen ollessa satamassa, tyhjennys aluksesta tai muu hävittäminen tai polttoöljyn tai irtolastina kuljetettavan voiteluöljyn tankkaus.

Pykälän 3 ja 4 momentissa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle I liitteeseen perustuvat toimivaltuudet vahvistaa öljypäiväkirjan kaava ja malli sekä 5 momentissa toimivalta tarkastaa öljypäiväkirjoja. Vastaava oikeus on ulkomaan satamassa ulkomaan viranomaisella. Tarkastukset on toimitettava aiheuttamatta tarpeetonta viivytystä. Tarkastusoikeudesta määrätään liitteen III lisäyksen johdanto-osassa.

Pykälän 6 momentin mukaisesta öljypäiväkirjan säilyttämisvelvollisuudesta säädetään I liitteen III lisäyksen johdanto-osassa.

7 §.IOPP-todistuskirja. Säännös öljyn aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskevasta kansainvälisestä todistuskirjasta, IOPP-todistuskirjasta (International Oil Pollution Prevention Certificate, IOPP-certificate) on uusi ja perustuu uudistettuun I liitteeseen.

Pykälän 1 momentin vaatimus perustuu I liitteen 7 sääntöön. IOPP-todistuskirja on annettava I liitteen 6 säännön määräysten mukaisesti suoritetun peruskatsastuksen tai uusintakatsastuksen jälkeen bruttovetoisuudeltaan yli 150 rekisteritonnin öljysäiliöalukselle ja muille bruttovetoisuudeltaan yli 400 rekisteritonnin aluksille, jotka tekevät matkoja muiden sopimuspuolten lainkäyttövallassa oleviin satamiin tai rannikon edustalla oleviin terminaaleihin. Peruskatsastus ja muut katsastukset suoritetaan alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain perusteella.

Yleissopimuksen I liitteen 9 säännön mukaan IOPP-todistuskirja on laadittava englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi ja todistuskirjan kaavan tulee olla I liitteen II lisäyksessä annetun mallin mukainen. Jos käytetty kieli ei ole englanti, ranska tai espanja, tekstiin on sisällytettävä käännös jollekin näistä kielistä. Jos käytetään myös todistuksen antaneen maan virallista kieltä, se on riita- ja eroavaisuustapauksissa etusijalla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Liikenteen turvallisuusvirasto antaa todistuskirjan. Se annetaan määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi. Säännös perustuu I liitteen 10 sääntöön ja liitteen II lisäykseen.

8 §.Öljyn kuljettaminen sisävesialueella. Pykälään sisältyvät puhtaasti kansalliset säännökset vastaavat voimassa olevaa alusjäteasetuksen 7 §:n 1 ja 2 momenttia. Pykälän 1 kohdassa tarkoitetut raskaan polttoöljyn kuljetukset aluksen lastisäiliössä sisävesialueella on kielletty. Raskaalla polttoöljyllä tarkoitetaan tullitariffin nimikkeeseen 2710 kuuluvia raakaöljystä saatuja, lämmitykseen tarkoitettuja öljyjä ja öljyvalmisteita, joista ASTM D-86 menetelmää käytettäessä tislautuu 250 celsiusasteeseen asti tislattaessa häviöt mukaan luettuna vähemmän kuin 65 tilavuusprosenttia tai joista tällä menetelmällä ei 250 celsiusasteen lämpötilassa voida määrittää tilavuusprosenttia, ei kuitenkaan meriliikenteessä käytettävää polttoainetta. Meriliikenteessä käytettävällä polttoaineella tarkoitetaan raakaöljystä saatavaa nestemäistä polttoainetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi tai jota käytetään aluksella, mukaan lukien standardissa ISO 8217 määritellyt polttoaineet.

9 §.Porauslautat ja muut alustat. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 9 §:ää ja perustuu I liitteen 39 sääntöön. Porauslauttoihin ja muihin alustoihin sovelletaan siten 2 luvun 1 §:n säännöstä öljyn päästökiellosta ja päästörajoituksista, öljyn päästämisestä poikkeustilanteissa, alusten koneistotilojen rakenne- ja laitevaatimuksista, öljysäiliöalusten lastitilojen rakenne- ja laitevaatimuksista, koneistotiloja koskevasta öljypäiväkirjasta, ja haitallisten aineiden sekoittamisesta. Porauslauttoihin ja muihin alustoihin ei kuitenkaan sovelleta säännöstä valmiussuunnitelmasta öljyvahingon varalle, eikä säännöstä aluksen muusta kuin koneistotiloja koskevasta öljypäiväkirjasta.

10 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälää vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 3 ja 34 §:ää. Ehdotettu säännös on kuitenkin aiempaa täsmällisempi ja tarkkarajaisempi. Ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain valtuutussäännökset vastaavat rakenteeltaan alusjätelain 21 a §:n 2 momenttia, joka annettiin vuonna 2005 (238/2005).

Pykälässä tarkoitettuja öljyn aiheuttaman ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevia tarkempia säännöksiä ja määräyksiä voisi antaa ainoastaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. Tällä hetkellä Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita, joiden täytäntöön panemiseksi edellä mainittuja säännöksiä ja määräyksiä voitaisiin antaa, ovat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liite ja EU:n kaksoisrunkoasetus viranomaisten tehtävien yksilöinnin osalta.

Pykälän 1 momentissa annettaisiin asetuksenantovaltuus säätää öljyn päästörajoitusten edellytyksistä. Asetuksen päästörajoitusten on perustuttava tässä laissa oleviin yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita ja viranomaisten toimivaltuuksia koskeviin säännöksiin, ja niitä voi siten antaa ainoastaan tässä pykälässä erikseen yksilöityjen velvoitteiden täytäntöön panemiseksi. Päästörajoituksen edellytykset tulevat käytännössä keskeisesti MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen 15 säännöstä.

Liikenteen turvallisuusvirasto voisi 2 momentin mukaan antaa yleissopimuksen I liitteen, Helsingin sopimuksen tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia teknisiä määräyksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Momentissa yksilöidään asiat, joista tällaisia teknisiä määräyksiä voitaisiin antaa. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi momentin 1 kohdan mukaan antaa aluksille, porauslautoille ja muille alustoille tarkempia teknisiä vaatimuksia, jotka koskevat poikkeuksien ja samanarvoisuuksien myöntämistä sekä poistoveden öljypitoisuuden käsittelylaitteita koskevia malleja. Edellytysten tulee perustua poikkeusten osalta I liitteen 3 sääntöön, samanarvoisuuksien osalta I liitteen 5 sääntöön ja poistoveden öljypitoisuuden käsittelylaitteita koskevien mallien osalta I liitteen 25 sääntöön sekä nesteidensiirron osalta I liitteen 27 sääntöön.

Liikenteen turvallisuusvirasto voisi momentin 2 kohdan mukaan antaa tarkempia teknisiä määräyksiä tämän luvun 5 §:ssä tarkoitetun valmiussuunnitelman sisällöstä ja rakenteesta. Näiden määräysten tulee perustua I liitteen 17 ja 36 sääntöön.

Liikenteen turvallisuusvirasto voisi 3 kohdan mukaan antaa tarkempia teknisiä määräyksiä tämän luvun 6 §:ssä tarkoitetun öljypäiväkirjan kaavasta. Näiden määräysten tulee perustua I liitteen 17 ja 37 sääntöön ja III lisäykseen.

Liikenteen turvallisuusvirasto voisi 4 kohdan mukaan antaa tarkempia teknisiä määräyksiä tämän luvun 7 §:ssä tarkoitetun IOPP -todistuskirjan kaavasta. Näiden määräysten tulee perustua I liitteen 7 ja 9 sääntöön ja II lisäykseen.

Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetut säännökset ja 2 momentissa tarkoitetut määräykset voitaisiin ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia. Säännös edistäisi vesiliikenteen ympäristönsuojelutavoitteita.

3 luku Öljypäästömaksu

Öljypäästömaksua koskeva 3 luku vastaa voimassa olevaa alusjätelakia (HE 77/2005 vp). Öljypäästömaksua koskeva sääntely ehdotetaan pysytettäväksi uudistettavassa laissa entisellään.

1 §.Öljypäästömaksun maksuvelvollisuus. Pykälä vastaa alusjätelain 19 b §:ää.

2 §.Öljypäästömaksun määrä. Pykälä vastaa alusjätelain 19 c §:ää.

3 §.Vapautus öljypäästömaksusta. Pykälä vastaa alusjätelain 19 d §:ää.

4 §.Öljypäästömaksun toissijaisuus. Pykälä vastaa alusjätelain 19 e §:ää.

5 §.Öljypäästömaksun määrääminen. Pykälä vastaa alusjätelain 19 f §:ää.

6 §. Toimet öljypäästömaksun määräämisen turvaamiseksi. Pykälä vastaa alusjätelain 19 g §:ää.

7 §.Tilaisuus tulla kuulluksi. Pykälä vastaa alusjätelain 19 h §:ää.

8 §.Virka-apu öljypäästömaksua koskevassa asiassa. Pykälä vastaa alusjätelain 19 i §:ää.

9 §.Oikeus saada tietoja. Pykälä vastaa alusjätelain 19 j §:ää.

10 §.Muutoksenhakuoikeus. Pykälä vastaa alusjätelain 19 k §:ää.

11 §.Valituksen tekeminen. Pykälä vastaa alusjätelain 19 l §:ää.

12 §.Menettely merioikeudessa. Pykälä vastaa alusjätelain 19 m §:ää.

13 §.Jatkovalitus. Pykälä vastaa alusjätelain 19 n §:ää, lukuun ottamatta uutta 3 momenttia.

Pykälän 3 momentin mukaan sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään, Rajavartiolaitoksella olisi oikeuskäytännön yhtenäisyyden ylläpitämiseksi oikeus hakea muutosta merioikeuden ja hovioikeuden tämän lain nojalla tekemään ratkaisuun, jos merioikeus tai hovioikeus on muuttanut rajavartiolaitoksen päätöstä tai kumonnut sen. Rajavartiolaitoksen muutoksenhakuoikeus on tarpeen oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi. Pykälän 3 momentti on ainoa uusi säännös 3 luvun öljypäästömaksua koskevissa säännöksissä.

14 §.Öljypäästömaksun määräämisen määräaika. Pykälä vastaa alusjätelain 19 o §:ää.

15 §.Öljypäästömaksun täytäntöönpano. Pykälä vastaa alusjätelain 19 p §:ää.

16 §.Öljypäästömaksun maksamisen määräaika ja korko. Pykälä vastaa alusjätelain 19 q §:ää.

17 §.Öljypäästömaksun täytäntöönpanosta vastaava viranomainen. Pykälä vastaa alusjätelain 19 r §:ää.

4 luku Aluksista aiheutuvien haitallisten nestemäisten aineiden päästöjen ehkäiseminen

Lain 4 lukuun sisällytettäisiin nykyisen alusjätelainsäädännön säännökset aluksista aiheutuvien haitallisten nestemäisten aineiden päästöjen ehkäisemisestä MARPOL 73/78 yleissopimuksen uudistetun II liitteen mukaisine muutoksineen. Keskeisin muutos liitteen II uudistuksessa on haitallisten aineiden luokittelu niiden ympäristövaarallisuuden mukaan aikaisemman neliportaisen A, B, C, D –luokituksen sijasta X, Y, Z -luokituksen mukaan. Lisäksi luokitteluun liittyy ryhmä OS eli ”muut aineet” OS (other substances). Tähän ryhmään kuuluvat aineet, joista asianmukaisten tutkimusten perusteella on todettu, että ne eivät kuulu mihinkään luokista X, Y tai Z.

1 §.Haitallisten nestemäisten aineiden luokitus. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyistä alusjätelakia, jonka 20 §:ssä viitataan lain öljyä koskevan 10 ja 11 §:n soveltamiseen myös vaarallisten aineiden osalta. Uuteen lakiin ehdotetaan kuitenkin sisällytettäväksi täsmälliset säännökset lain soveltamisesta näihin aineisiin. Käsite ”vaarallinen” korvataan käsitteellä ”haitallinen”, joka on soveltamisalaltaan laajempi ja siten ympäristönsuojelun kannalta tehokkaampi.

Pykälän 1 momentin luokittelu perustuu II liitteen 6 sääntöön ja I lisäykseen. Haitalliset nestemäiset aineet on liitteen 6 säännössä jaettu niiden ympäristövaarallisuuden mukaan luokkiin X, Y ja Z.

Luokkaan X luokitellaan haitalliset nestemäiset aineet, jotka, jos ne lasketaan veteen säiliön puhdistus- tai painolastin vähentämistoimenpiteiden johdosta, aiheuttaisivat suuren vaaran joko vesistön luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle.

Luokkaan Y luokitellaan haitalliset nestemäiset aineet, jotka, jos ne lasketaan veteen säiliön puhdistus- tai painolastin vähentämistoimenpiteiden johdosta, aiheuttaisivat vaaran joko vesistön luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle tai aiheuttaisivat haittaa viihtyisyydelle tai muille vesistön laillisille käyttömuodoille.

Luokkaan Z luokitellaan haitalliset nestemäiset aineet, jotka, jos ne lasketaan veteen säiliön puhdistus- tai painolastin vähentämistoimenpiteiden johdosta, aiheuttaisivat vähäisen vaaran joko vesistön luonnonvaroille tai ihmisen terveydelle.

Luokkaan OS eli ”muut aineet” luokitellaan aineet, jotka 6 säännön mukaisesti arvioituna eivät kuulu luokkiin X, Y tai Z.

Pykälän 2 momentin mukaan tulee noudattaa MARPOL 73/78 –yleissopimuksen määräyksiä väliaikaisesta luokituksesta silloin, kun nestemäinen aine, jota ei ole luokiteltu luokkaan X, Y tai Z, on tarkoitus kuljettaa. Kuljetukseen sovellettavien menettelyjen arviointiin sovelletaan II liitteen 6 säännön 3 kohtaa ja II liitteen I lisäyksessä esitetyn tarkistetun kansainvälisen asiantuntijaryhmän (Joint Group of Experts on the Scientific Aspects of Marine Environmental Protection) GESAMP -vaara-arviointimenettelyn periaatteita. Sopimuspuolten hallitusten, joita kuljetus koskee, on sovittava väliaikaisesta luokituksesta kuljetusta varten edellä mainittujen suuntaviivojen perusteella.

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voi yksittäistapauksessa kirjallisesta hakemuksesta myöntää haitallisia nestemäisiä aineita koskevia ennakkopäätöksiä, kun kyseistä ainetta kuljetetaan kotimaan liikenteessä edellyttäen, että luokitussäännösten noudattaminen aiheuttaisi kohtuutonta hankaluutta tai kohtuuttomia kustannuksia ja olisi vähäiseen ympäristölle aiheutuvaan vahingon vaaraan nähden aiheetonta. Säännös mahdollistaisi muun muassa uusien polttoainelaatujen kuljettamisen öljysäiliöaluksissa.

2 §.Haitallisen nestemäisen aineen päästökielto ja päästörajoitukset. Pykälä vastaa periaatteessa nykyisen alusjätelain 20 §:ää ja alusjäteasetuksen 14 §:ää ja 26 a §:ää. Haitallisten nestemäisten aineiden uudistettu luokitus on ehdotettujen säännösten perusta.

Haitallisen nestemäisen aineen päästökielto perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen 13 säännön tyhjentämismääräyksiä koskevaan 1 kohtaan ja päästörajoitukset perustuvat 13 säännön tyhjentämisnormeja koskevaan 2 kohtaan. Säännön 1 kohdan mukaan luokkien X, Y tai Z aineiden tai sellaisiksi alustavasti arvioitujen aineiden ja painolastiveden, säiliöiden puhdistusveden tai muiden kyseisiä aineita sisältävien seosten jätteiden tyhjentäminen mereen on kiellettyä, ellei niitä tyhjennetä täysin II liitteen asiassa sovellettavien toimintavaatimusten mukaisesti.

Säiliö, josta on purettu luokkaan X kuuluvaa ainetta, on esipestävä 13 säännön 6 kohdan mukaisesti ennen kuin alus lähtee purkusatamasta. Säiliöön jääneet jätteet on tyhjennettävä vastaanottolaitteistoon kunnes aineen pitoisuus kyseiseen laitteistoon tyhjennettävässä poistovedessä on enintään 0,1 painoprosenttia, jonka jälkeen säiliö tyhjennetään ja aluksen katsastaja merkitsee tiedot lastipäiväkirjaan II liitteen 16 säännön mukaisesti.

Säiliö, josta on purettu luokkaan Y kuuluvaa II liitteen 1 säännön 17 kohdassa määriteltyä korkeaviskoosista ainetta tai 15 kohdassa määriteltyä jähmettyvää ainetta, on esipestävä II liitteen 13 säännön 6 kohdan mukaisesti ennen kuin alus lähtee purkusatamasta. Säiliöön jääneet jätteet on tyhjennettävä vastaanottolaitteistoon, kunnes aineen pitoisuus kyseiseen laitteistoon tyhjennettävässä poistovedessä on enintään 0,1 painoprosenttia, jonka jälkeen säiliö tyhjennetään.

Luokkaan Z kuuluvat aineet on tyhjennettävä vastaanottolaitteistoon menettelytapaohjekirjan mukaisesti tai muussa tapauksessa säiliö on esipestävä tai ryhdyttävä katsastajan vaatimiin II liitteen 16 säännön 1 kappaleessa mainittuihin vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin.

Pykälän 2 momentissa on luokkaan X, Y tai Z kuuluvia haitallisia nestemäisiä aineita ja niitä sisältäviä seoksia koskeva ehdoton veteen tyhjentämisen kielto, joka koskee suomalaisia aluksia Etelämantereen alueella. Tämä kielto perustuu II liitteen 13 säännön 8 kohtaan.

3 §.Haitallisen nestemäisen aineen päästäminen poikkeustilanteissa. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 11 ja 20 §:ää.

Yleinen poikkeus haitallisten nestemäisten aineiden päästökiellosta ja rajoituksesta perustuu II liitteen 3 sääntöön. Poikkeuksen edellytykset ovat samat kuin öljyn osalta tämän lain 2 luvun 2 §:ssä.

Pykälän 2 momentti vastaa nykyisen alusjätelain 11 §:n 2 momenttia.

4 §.Kemikaalisäiliöaluksen rakenne- ja laitevaatimukset. Pykälä vasta periaatteessa nykyisen alusjäteasetuksen 13 §:ää, kuitenkin niin, että haitallisten aineiden uusi luokitus on säännösten perusta.

Pykälän 1 momentissa tarkoitetut luokkiin X, Y tai Z kuuluvia haitallisia nestemäisiä aineita kuljettavaa kemikaalisäiliöalusta koskevat vaatimukset perustuvat II liitteen 11 ja 12 sääntöön. Liitteen 11 säännön mukaan kansainvälisen kemikaalialussäännöstön 17 luvussa määriteltyjä haitallisia nestemäisiä aineita irtolastina kuljettamaan sertifioitujen alusten suunnitteluun, rakentamiseen, varustukseen ja käyttöön on kyseisten aineiden valvomattoman mereen tyhjentämisen minimoimiseksi sovellettava kansainvälistä kemikaalialussäännöstöä, jos alus on rakennettu 1 päivänä heinäkuuta 1986 tai sen jälkeen, ja kemikaalialussäännöstöä sitä ennen rakennetuissa aluksissa.

Pykälän 2 momentissa tarkoitetuista aluksen pumppaus-, putkisto- ja purkamisjärjestelyistä sekä jätesäiliöistä määrätään II liitteen 12 säännössä. Sovellettavat määräykset ovat erilaiset siitä riippuen, onko alus rakennettu 1 päivänä heinäkuuta 1986 tai sen jälkeen tai sitä ennen. Uudistetun II liitteen V lisäyksessä on suorituskykytestit sitä varten, että voidaan varmistua jätemäärän riittävästä vähäisyydestä, joka vaihtelee haitallisen nestemäisen aineen luokan ja aluksen iän mukaan. Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi toimivalta momentissa mainittujen suorituskykytestien hyväksymiseen.

Pykälän 3 momentissa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle toimivalta myöntää vapautuksia ja poikkeuksia kemikaalialuksille asetetuista vaatimuksista ja määrätä samanarvoisuuksista siten kuin II liitteessä määrätään. Poikkeusten perustana on II liitteen 3 säännön 1.3 kohta, vapautusten perustana on liitteen 4 sääntö ja samanarvoisuuksien perustana on liitteen 5 sääntö.

5 §.Valmiussuunnitelma meriympäristövahingon varalle. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 17 a §:ää. Pykälän 1 momentin mukainen valmiussuunnitelmaa (Shipboard marine pollution emergency plan for Noxious Liquid Substances; SMPEP) koskeva vaatimus perustuu yleissopimuksen II liitteen 17 sääntöön. Valmiussuunnitelman on perustuttava IMO:n päätöslauselmassa MEPC.85(44) hyväksyttyihin ohjeisiin. Suunnitelma on kirjoitettava päällikön ja päällystön ymmärtämällä työkielellä. Suunnitelman tulee sisältää ainakin menetelmän meriympäristövahingosta ilmoittamiselle, luettelon viranomaisista tai henkilöistä, joihin otetaan yhteyttä meriympäristövahingon sattuessa, tarkan kuvauksen toimenpiteistä, joihin aluksella on ryhdyttävä päästön rajoittamiseksi tai hallintaan saamiseksi ja menettelytavat ja yhteystahot aluksella tehtävien toimenpiteiden koordinoimiseksi kansallisten ja paikallisten viranomaisten kanssa pilaantumista torjuttaessa.

Pykälän 2 momentin mukainen mahdollisuus yhdistää öljyä ja kemikaaleja koskevat valmiussuunnitelmat perustuu II liitteen 17 säännön 3 kohtaan. Edellytyksenä on, että alukseen sovelletaan myös I liitteen 37 sääntöä aluksen valmiussuunnitelmasta öljyvahingon varalle. Yhdistettäessä aluksen valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle ja aluksen valmiussuunnitelma haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttaman meriympäristövahingon varalle, suunnitelmaa kutsutaan valmiussuunnitelmaksi aluksen aiheuttaman meriympäristövahingon varalle. Suunnitelmassa on toimintamalleja erityyppisten onnettomuustapausten kuten karilleajon, yhteentörmäyksen ja laivapalon meriympäristöhaittojen minimoimiseksi.

Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi 3 momentin mukaan toimivalta hyväksyä II liitteen mukaiset valmiussuunnitelmat sekä I ja II liitteen mukaiset yhdistetyt valmiussuunnitelmat.

6 §.Menettelytapaohjekirja. Pykälä vastaa periaatteessa nykyisen alusjäteasetuksen 16 §:n käsikirjaa koskevia säännöksiä.

Pykälän 1 momentin mukaisesti jokaisessa luokan X, Y tai Z aineiden kuljettamiseen sertifioidussa aluksessa on oltava II liitteen 14 säännön ja II liitteen IV lisäyksen sitovan kaavan mukaisesti laadittu menettelytapaohjekirja. Jos alus tekee kansainvälisiä matkoja, joilla käytettävä kieli ei ole englanti, ranska tai espanja, tekstiin on sisällytettävä käännös yhdelle näistä kielistä.

Menettelytapaohjekirjan tarkoituksena on määritellä aluksen päällystöä varten ne suoritustavat, joita II liitteen vaatimusten noudattamiseksi on seurattava. Suoritustavat koskevat lastin käsittelyä, säiliöiden puhdistusta, jäteöljyn käsittelyä sekä lastisäiliöiden painolastin ottamista ja tyhjentämistä. Ohjekirja ei ole turvallisuusopas, ja turvallisuusvaaroja arvioitaessa viitataan erityisjulkaisuihin.

Hallinnot käyttävät tätä ohjekirjaa yhdessä aluksen lastipäiväkirjan ja II liitteen mukaisesti annetun todistuskirjan kanssa valvontatarkoituksiin varmistaakseen, että kyseinen alus täysin noudattaa II liitteen vaatimuksia.

Päällikön tulee varmistaa, ettei mereen tyhjennetä lastijätteitä tai luokkien X, Y tai Z aineita sisältäviä jätteen ja veden seoksia, ellei niitä tyhjennetä täysin tähän ohjekirjaan sisältyvien toiminnallisten suoritustapojen mukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi toimivalta hyväksyä aluksen menettelytapaohjekirja. Ohjekirja hyväksytään hakemuksesta. Säännös perustuu II liitteen 14 sääntöön, jossa edellytetään, että aluksella on hallinnon hyväksymä menettelytapaohjekirja. Menettelytapaohjekirjan kaava on määrätty II liitteen IV lisäyksessä.

7 §.Lastipäiväkirja. Pykälä vastaa lähinnä nykyisen alusjäteasetuksen 15 §:n säännöksiä, mutta pykälä on aiempaa täsmällisempi.

Pykälän 1 momentissa tarkoitettu lastipäiväkirjan pitämisen velvollisuus ja sen sisältö perustuvat II liitteen 15 sääntöön ja II lisäykseen. Jokaisessa aluksessa, johon liitettä sovelletaan, tulee olla joko aluksen virallisen lokikirjan osana tai muuten liitteen II lisäyksen mallin mukainen lastipäiväkirja.

Lastipäiväkirjaan merkitään II lisäyksessä mainitut toimenpiteet. Lastipäiväkirjaan merkitään myös, jos II liitteen 3 säännön määräysten mukainen haitallisen nestemäisen aineen päästäminen tapahtuu vahingossa, jolloin lastipäiväkirjaan merkitään tyhjennyksen syy ja olosuhteet. Toimenpiteestä vastuussa oleva päällystöön kuuluva henkilö tai henkilöt allekirjoittavat merkinnän ja aluksen päällikön on allekirjoitettava lastipäiväkirjan jokainen sivu.

Merkinnät aluksen lippuvaltion virallisella kansallisella kielellä ovat ratkaisevia riidan tai eroavuuden sattuessa. Lastipäiväkirjan kielestä sisältyy määräyksiä II liitteen 15 sääntöön. Merkintöjen tulee olla ainakin englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi, jos aluksella on kansainvälinen irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden pilaantumisen ehkäisemiskirja tai II liitteen 7 säännössä tarkoitettu muussa sopimusvaltiossa annettu katsastuskirja.

Pykälän 2 momentissa tarkoitettu oikeus aluksen tarkastamiseen perustuu II liitteen 15 säännön 6 kohtaan. Suomessa tämä oikeus on Liikenteen turvallisuusvirastolla. Ulkomaan satamassa vastaava oikeus on muun sopimusvaltion asianomaisella viranomaisella. Oikeus saada lastipäiväkirjasta oikeaksi todistettu jäljennös toimii mahdollisissa päästöjä koskevissa oikeudenkäynneissä todistusaineistona 15 säännön mukaisesti. Tarkastukset ja jäljennöksen otto on II liitteen 15 säännön mukaan suoritettava niin pian kuin mahdollista aiheuttamatta alukselle tarpeetonta viivytystä.

Pykälän 3 momentin mukaan lastipäiväkirja on pidettävä sellaisessa paikassa, josta se on helposti saatavissa tarkastusta varten ja se on pidettävä aluksella muissa kuin miehittämättömissä hinattavissa aluksissa. Lastipäiväkirja on säilytettävä kolme vuotta viimeisen merkinnän tekemisestä lukien. Velvoitteet perustuvat II liitteen 15 sääntöön.

Pykälän 4 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi Suomessa II liitteen mukaisesti hallinnolle kuuluva toimivalta vahvistaa laivapäiväkirjan kaava.

8 §.Muut haitallisten nestemäisten aineiden kuljetuksen todistuskirjat. Pykälän asiasisältö vastaa nykyisen lainsäädännön mukaista oikeustilaa ja käytäntöä, vaikka nykyisessä alusjätelaissa ei olekaan vastaavaa todistuskirjoihin viittaavaa säännöstä. Pykälässä todetaan lain tasolla myös muut haitallisten nestemäisten aineiden kuljettamiseen liittyvät todistuskirjavelvoitteet.

Pykälän 1 momentin mukaan haitallisia nestemäisiä aineita kuljettavalla aluksella on oltava todistuskirja siitä, että alus täyttää IBC- tai BCH-säännöstön mukaiset vaatimukset. IBC-säännöstöllä tarkoitetaan kansainvälisissä merikuljetuksissa aluksilla sovellettavaa IMO:n nestemäisten vaarallisten kemikaalien merikuljetussäännöstöä (International Bulk Chemical Code), joka on saatettu voimaan SOLAS –yleissopimuksen VII luvun ja MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteen perusteella. IBC-säännöstö on täysin uudistettu vuoden 2007 alusta IMO:n päätöslauselmalla MSC.176(79) ja MEPC.119(52). BCH-säännöstöllä (Bulk Chemical Code) tarkoitetaan IBC-säännöstöä vastaavaa aiempaa koodia, joka koskee aluksia, joiden köli on laskettu ennen 1 päivää heinäkuuta 1986. Viitattaessa IBC-koodiin viitataan myös siihen myöhemmin tehtyihin muutoksiin.

Pykälän 2 momentin mukaan haitallisia nestemäisiä aineita kuljettavalla aluksella on oltava kansainvälinen irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskeva todistuskirja eli NLS-todistuskirja siitä, että alus täyttää kaikki kansainvälisen kemikaalialussäännöstön 3 tyypin alusta koskevat vaatimukset, lastisäiliön sijaintia lukuun ottamatta, siten kuin II liitteessä määrätään. NLS –säiliöalus on II liitteen 1 säännön 16 kappaleen 2 kohdan mukaan alus, joka on rakennettu tai mukautettu haitallisten nestemäisten aineiden (Noxious Liquid Substances) kuljettamiseen. Määritelmä kattaa myös ”öljysäiliöaluksen” siten kuin se on määritelty yleissopimuksen I liitteessä, kun se on sertifioitu kuljettamaan vaarallisen nestemäisen aineen muodostamaa lastia tai osalastia irtolastina. NLS-säiliöaluksiin, jotka on sertifioitu kuljettamaan haitallisia nestemäisiä aineita irtolastina, sovelletaan II liitteen 2 säännön perusteella II liitteen määräyksiä, ellei nimenomaan toisin määrätä. Tämän lisäksi NLS-säiliöaluksiin sovelletaan I liitteen vaatimuksia, jos NLS-säiliöaluksen lastitilassa kuljetetaan lastia, jota I liitteen määräykset koskevat.

Pykälän 1 ja 2 momentin säännökset todistuskirjoista perustuvat II liitteen 9 sääntöön ja III lisäykseen sekä 8 ja 10 sääntöön. Todistuskirjan antaminen liittyy aluksen katsastukseen. Todistuskirja annetaan 8 säännön mukaisesti tehdyn perus- tai uusintakatsastuksen jälkeen. Liitteen 8 säännön mukaan myös väli- ja vuosikatsastuksista tehdään merkintä todistuskirjaan. Todistuskirja on oltava aluksella, joka on tarkoitettu haitallisten nestemäisten aineiden kuljettamiseen irtolastina ja joka tekee matkoja muiden sopimusosapuolten lainkäyttövallassa oleviin satamiin tai terminaaleihin. Koska II liite on pakollinen, todistuskirja vaaditaan lähes kaikkien valtioiden satamissa.

Sopimusvaltion hallinto on vastuussa todistuskirjasta, vaikka se voikin delegoida sen asianmukaisesti valtuutetun henkilön tai laitoksen annettavaksi. Todistuskirjan voi siten asianmukaisen valtuuden perusteella antaa ja siihen tehdä merkintöjä myös Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttama katsastaja sekä viraston valtuuttamat luokituslaitokset. Sopimusosapuolen hallinto voi 9 säännön mukaisesti pyytää toisen hallinnon katsastamaan aluksen. Todistuskirjaa ei voi antaa alukselle, jonka lippuvaltio ei ole sopimusosapuoli. Todistuskirjan on oltava II liitteen III lisäyksessä annetun mallin mukainen. Todistuskirja on laadittava ainakin englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi. Jos todistuskirjaan tehdään merkintöjä sen maan kielellä, jonka lippua alus on oikeutettu käyttämään, niillä on etusija riita- ja tulkintatilanteissa. Alusturvallisuuslakiin on tarkoitus sisällyttää katsastusta koskevat säännökset.

Pykälän 3 momentti sisältäisi II liitteen mukaan valtuudet Liikenteen turvallisuusviranomaiselle antaa pykälässä tarkoitetut todistuskirjat. Todistukset annettaisiin hakemuksesta. Virasto voi myös antaa todistuksen ulkomaiselle alukselle, jos sen lippuvaltio sitä pyytää. Liitteen 10 säännön mukaan todistuskirja annetaan hallinnon määräämäksi ajaksi, joka ei saa olla viittä vuotta pitempi. Liitteen 10 säännössä on tarkempia määräyksiä siitä, miten todistuskirjojen voimassaolo määräytyy.

9 §.Lastin purkaminen ja säiliön pesun valvonta. Pykälä vastaa lähtökohtaisesti nykyisen alusjäteasetuksen 17 §:ää. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen säännös siitä, että alus vastaa tarkastuksesta aiheutuvista kustannuksista.

Lastin purkamiseen ja säiliön pesun valvonnan järjestäminen perustuu MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteen 13 ja 16 sääntöön sekä V, VI ja VII lisäyksiin.

Pykälän 1 momentin mukaan vastuu siitä, että haitallinen nestemäinen aine puretaan, säiliöt ja putkistot puhdistetaan, pesuvesi tyhjennetään ja merkinnät lastipäiväkirjaan tehdään asianmukaisesti, on aluksen päälliköllä. Vastuu perustuu II liitteen 16 säännön 3 kohtaan, jonka mukaan haitallisia nestemäisiä aineita kuljettamaan sertifioidun aluksen päällikön tulee varmistaa, että 13 säännön ja 16 säännön määräyksiä on noudatettu ja lastipäiväkirja on täytetty 15 säännön mukaisesti aina kun kyseisessä säännössä tarkoitettuja toimenpiteitä suoritetaan. Liitteen 13 säännön 1 kohdassa on haitallisten nestemäisten aineiden mereen tyhjentämiskiellot (tyhjentämismääräykset) ja 2 kohdassa on tyhjentämisrajoitukset (tyhjentämisnormit). 3 kohdassa on lastin jäännösten tuulettamista koskevat vaatimukset, 4 kohdassa määrätään esipesua koskevista vapautuksista ja 5 kohdassa määrätään puhdistusaineiden tai lisäaineiden käytöstä. Liitteen V lisäyksessä määrätään lastisäiliöiden, pumppujen ja niiden putkistojen jätemäärien arvioinnista, VI lisäyksessä määrätään esipesumenetelmistä ja VII lisäyksessä määrätään lastisäiliöiden tuuletuksesta.

Pykälän 2 momentin mukaan kemikaalialussatamissa eli satamissa, joissa lastataan tai puretaan haitallisia nestemäisiä aineita, Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttamat kemikaalialustarkastajat valvovat kemikaalisäiliöaluskuljetuksia. Heidän on tarkastettava, että eri luokkiin kuuluvien lastien lastaus ja purkaus, alusten säiliöiden ja putkistojen pesu, merkinnät lastipäiväkirjaan ja muut näihin verrattavat toimenpiteet suoritetaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen mukaisesti.

Kemikaalialusten tarkastaminen on Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttamien tarkastajien tehtävänä johtuen siitä, että alukset käyvät useissa Suomen satamissa, satamassa käynnit ovat yleensä lyhyet ja voivat ajoittua mihin vuorokauden aikaan tahansa. Momentti perustuu II liitteen 16 säännössä sopimuspuolten hallituksille annettuun velvollisuuteen nimittää tai valtuuttaa tarkastajia 16 säännön täytäntöön panemiseksi. Tarkastajien tulee huolehtia valvonnasta IMO:n kehittämien valvontamenetelmien mukaisesti. Mainitussa säännössä määrätään yksityiskohtaisesti ohjekirjan vaatimusten täyttämisestä, lastipäiväkirjamerkinnöistä, päästökieltoja ja rajoituksia koskevan 13 säännön noudattamisesta, vaihtoehtoisten menettelytapojen noudattamisesta sekä esipesua ja muiden maiden satamien satamiin kohdistuvia matkoja tekevien alusten vapautuksista. Momentissa säädettäisiin II liitteen 16 säännön 9 kohdan perusteella myös satamavaltion alusten tarkastuksia koskevasta toimivallasta.

Sääntelyn tarkoituksena on suojella Itämerta. Itämeri on erityisen herkkä vesialue. Se on maailman suurin murtovesialue. Itämeren suolapitoisuus on alle 24,6 promillea, joten se ei ole varsinaisesti meri vaan murtovesiallas. Itämeri on geologisesti hyvin nuori ja matala allas, jonka keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 459 metriä, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään tässä meressä. Vaikka Itämeri ei ole enää MARPOL II liitteen erityisalue, on kuitenkin perusteltua valvoa, että kemikaalisäiliöalusten lastien purku ja tankkien pesu todella suoritetaan MARPOL-yleissopimuksen mukaisesti. Tämän vuoksi on kansallisesti perusteltua ulottaa valvonta laajemmaksi kuin MARPOL-yleissopimus varsinaisesti velvoittaa tankkien pakollisen esipesun suhteen.

Valvonta on mahdollista käytännössä toteuttaa vain maksullisena tarkastuksena. Lakiin ehdotetaan tämän vuoksi sisällytettäväksi säännös siitä, että alus on vastuussa tarkastuksen kustannuksista. Varsinainen tarkastusmaksu on yleensä nykyisellään sen laajuudesta riippuen 300—500 euroa. Vuonna 2005 IMO hyväksyi koko Itämerelle Venäjän aluevesiä lukuun ottamatta erityisen herkän merialueen eli PSSA-aseman (Particularly Sensitive Sea Area), joka ekologisten, sosioekonomisten tai tieteellisten syiden perusteella tarvitsee IMO:n toimien kautta tapahtuvaa erityissuojelua. Varsinainen tarkastusmaksu on suhteellisen edullinen tapa huolehtia järjestelmällisesti Itämeren suojelusta säiliöaluksilla kuljetettavien kemikaalien suhteen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin aluksen asiamiehen ilmoitusvelvollisuudesta. Suomen satamien osalta ilmoitus tehdään Liikenteen turvallisuusvirastolle. Momentin tarkoituksena on varautuminen asianmukaisiin tarkastus- ja purkamistoimenpiteisiin. Ilmoitusvelvollisuus rajattaisiin vastaavasti kuin nykyisessä alusjätelaissakin koskemaan haitallisimpia nestemäisiä aineita eli X ja Y -luokkia, joiden lastausta ja purkamista kemikaalisäiliöalustarkastajat säännönmukaisesti valvoisivat. Ilmoitusvelvollisuuden laajuutta ei säädellä II liitteessä ja valvontaa tehostava velvollisuuden rajaus perustuisi Suomen kansalliseen lainsäädäntöön.

Pykälän 4 momentti sisältäisi II liitteen mukaisesti erillisen esipesua ja lastijäännösten tuulettamista koskevan velvoitteen. Liitteen 13 säännön 4 kohta ja 16 sääntö mahdollistavat erityisen esipesua koskevan vapautusmenettelyn. Esipesumenetelmistä määrätään II liitteen VI lisäyksessä ja tyhjentämisvaatimuksista 13 säännön 6 ja 7 kohdassa. Liitteen 13 säännön 3 kohta ja VII lisäys sisältävät määräykset lastin tuulettamisesta. Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi momentin mukaan toimivalta antaa vapautuksia esipesusta ja määräyksiä lastin jäännösten tuulettamisesta.

10 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 3 ja 34 §:ää. Ehdotettu säännös on kuitenkin aiempaa täsmällisempi ja tarkkarajaisempi.

Pykälässä tarkoitettuja haitallisen nestemäisen aineen aiheuttaman ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevia tarkempia säännöksiä ja määräyksiä voisi antaa ainoastaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. Tällä hetkellä Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita, joiden täytäntöön panemiseksi säännöksiä ja määräyksiä voitaisiin antaa, sisältyy yleissopimuksen II liitteeseen.

Pykälän 1 momentin perusteella voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä haitallisten nestemäisten aineiden luokittelusta yleissopimuksen II liitteen aineiden osalta siten kuin II liitteen 6 säännössä ja liitteen I lisäyksessä määrätään. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa myös tarkempia säännöksiä haitallisten nestemäisten aineiden päästörajoituksista siten kuin yleissopimuksen II liitteen 13 säännössä määrätään. Päästörajoituksia koskevat vaatimukset voivat vaihdella X, Y ja Z luokkien välillä ja koskea lastin purkamista, esipesua, poistoveden pitoisuuksia, säiliön pesun valvontaa, lastitilojen tuulettamista ja poistoveden tyhjennysolosuhteita. Myös aluksen rakennetta koskevista vaatimuksista voitaisiin antaa säännöksiä valtioneuvoston asetuksella yleissopimuksen II liitteen 11 ja 12 säännön mukaisesti. Muita säännöksiä ei voitaisi antaa kuin niitä, joilla pannaan täytäntöön MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liite, Helsingin sopimus, Euroopan yhteisön säädökset tai Suomen muut kansainväliset velvoitteet.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voisi antaa tarkempia teknisiä määräyksiä. Muita määräyksiä ei voitaisi antaa kuin niitä, joilla pannaan täytäntöön MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liite, Helsingin sopimus tai Euroopan yhteisön säädökset. Määräykset voivat koskea yleissopimuksen II liitteen 3 säännön 1 kappaleen 3 kohdassa tarkoitettuja pilaantumisen torjunta-aineita koskevia poikkeuksia, 4 säännössä tarkoitettuja vapautuksia ja 5 säännössä tarkoitettuja laitteen, aineen tai kojeen samanarvoisuuksia.

Määräykset voisivat koskea myös yleissopimuksen II liitteen 17 säännössä tarkoitettua valmiussuunnitelmaa, 14 säännössä ja IV lisäyksessä tarkoitettua menettelytapaohjekirjaa, 15 säännössä ja II lisäyksessä tarkoitettua lastipäiväkirjaa ja 9 säännössä ja III lisäyksessä tarkoitettuja todistuskirjoja.

Edellä tarkoitetut säännökset ja määräykset voitaisiin 3 momentin perusteella ulottaa koskemaan sisävesialuetta ja kotimaanliikennettä. Säännös edistäisi vesiliikenteen ympäristönsuojelutavoitteita.

5 luku Aluksista aiheutuvien käymäläjätevesipäästöjen ehkäiseminen

Ehdotettu 5 luku vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa alusjätelainsäädäntöä. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen muutettu IV liite on saatettu Suomessa voimaan 3 päivänä toukokuuta 2006 (SopS 30/2006; laki 167/2006; HE 188/2005 vp). Yleisperustelujen kohdassa 2.3 on selostettu IV liitteen soveltamista Ahvenanmaan maakunnassa.

1 §.Käymäläjäteveden päästökielto ja päästörajoitus. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 22 §:ää ja alusjäteasetuksen 18 §:ää.

Pykälässä säädetään alusten käymäläjätevesien päästökiellosta ja päästörajoitusten perusteista siten kuin niistä määrätään Suomea sitovissa kansainvälisissä velvoitteissa. Suomea tällä hetkellä sitovat alusten käymäläjätevesiä koskevat kansainväliset velvoitteet ovat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteessä, joka on annettu aluksista tulevan käymäläjäteveden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemiseksi, sekä Helsingin sopimuksen IV liitteessä.

Yleissopimuksen IV liite koskee sen 2 säännön mukaan kansainvälisessä liikenteessä olevia eli kansainvälisiä matkoja tekeviä aluksia, jotka joko ovat bruttovetoisuudeltaan vähintään 400 tai jotka saavat kuljettaa yli 15 henkeä. Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 sääntöön perustuen tämän luvun 1 ja 2 §:ää sovelletaan kuitenkin kaikkiin käymälällä varustettuihin aluksiin. Vaikka yleissopimuksen IV liitettä sovelletaan 2 säännön mukaan uusiin eli 2 päivänä lokakuuta 1983 tai sen jälkeen rakennettuihin aluksiin, niin vanhojen alusten osalta hallinnon on niin ikään varmistettava, että aluksessa on käymäläjäteveden tyhjentämiseen tarvittavat laitteet.

Käymäläjätevettä koskeva määritelmä on tämän lain 1 luvun 2 §:n 34 kohdassa ja se perustuu käymäläjäteveden määritelmään, joka sisältyy MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 1 säännön 3 kohtaan. Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön A kohdassa viitataan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 1 säännön 3 kohdan soveltamiseen Itämerellä myös käymälällä varustetuilla huviveneillä ja muilla pienaluksilla.

Käsitellyn käymäläjäteveden määritelmä on tämän lain 1 luvun 2 §:n 35 kohdassa. Käsitellyn käymäläjäteveden määritelmä perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 11 säännön 1 kohtaan, johon viitataan Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön A kohdassa. Eri määräykset koskevat käsitellyn ja käsittelemättömän käymäläjäteveden tyhjentämistä mereen.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 11 säännön 1 kohdan mukaan käymäläjäteveden tyhjentäminen mereen on tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta kiellettyä. Liitteen 11 säännön mukaan käsittelemätöntä käymäläjätevettä saa päästää mereen etäämpänä kuin 12 meripeninkulman päässä lähimmästä maasta siten, että varastoitua käymäläjätevettä ei päästetä veteen kerralla, vaan kohtuullisella nopeudella, kun alus on kulussa ja kulkee vähintään 4 solmun nopeudella. Tyhjennysnopeuden tulee olla hallinnon hyväksymä ja sen tulee perustua IMO:n kehittämiin normeihin. Valtiot voivat asettaa MARPOL 73/78 -yleissopimukseen verrattuna lievempiä vaatimuksia vesialueelleen. Itämerellä ei ole tällaisia lievennyksiä Helsingin sopimukseen perustuen. Jos käymäläjätevesi sekoitetaan sellaisten jätteiden tai jäteveden kanssa, joilla on erilaiset tyhjennysvaatimukset, asianomaisia ankarampia vaatimuksia tulee noudattaa tämän liitteen vaatimusten lisäksi.

Sellaista käsiteltyä käymäläjätevettä, joka on hienonnettu ja desinfioitu, saa päästää mereen etäämpänä kuin 3 meripeninkulman päässä lähimmästä maasta MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 11 säännön 1 kohdan 1 alakohdan mukaisesti käyttäen hyväksi hallinnon yleissopimuksen IV liitteen 9 säännön 1 kappaleen 2 kohdan mukaisesti hyväksymää laitteistoa. Järjestelmässä on kuitenkin oltava mahdollisuus käymäläjäteveden väliaikaiseen varastointiin, kun alus on lähempänä kuin 3 meripeninkulman etäisyydellä lähimmästä maasta. Käymäläjätevesi on yleissopimuksen IV liitteen mukaan hienonnettua ja desinfioitua ainoastaan silloin, kun se on käsitelty käyttäen hyväksi hallinnon MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 9 säännön 1 kappaleen 2 kohdan mukaisesti hyväksymää laitteistoa.

Sellaista käsiteltyä käymäläjätevettä, joka on käsitelty sellaisessa hyväksytyssä käymäläjäteveden käsittelylaitteistossa, joka täyttää IMO:n päätöslauselmassa MEPC.2(VI) esitetyt vaatimukset, saa nykyään rajoituksitta päästää mereen. Mainitun IMO:n päätöslauselman mukaan sadassa millilitrassa jätevettä saa olla korkeintaan 250 kolibakteeria. Kiintoainetta jätevedessä saa olla korkeintaan 100 mg/l enemmän kuin huuhteluun käytetyssä vedessä. Viiden päivän biokemiallinen hapenkulutus (BOD5) saa olla korkeintaan 50 mgO2/l. Käsitellyn käymäläjäteveden päästöstandardit muuttuvat hieman tiukemmiksi IMO:n päätöslauselmassa MEPC.159(55) esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Muutokset koskevat 1 päivänä tammikuuta 2010 ja sen jälkeen asennettuja laitteita. Resoluutiossa MEPC.157(55) on annettu suositus käsittelemättömän käymäläjäteveden päästönopeuksista.

Käymäläjäteveden käsittelylaitteiston lisäksi käymäläjätevesijärjestelmään kuuluu putkisto käymäläjäteveden tyhjentämiseksi vastaanottolaitteistoon ja normitettu yhdistelaippa eli normilaippa laituriliitintä varten. Jotta vastaanottolaitteiston putkisto voitaisiin kytkeä aluksen tyhjennysputkistoon, molemmissa putkistoissa tulee olla normitettu yhdistelaippa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 10 säännön mittojen mukaisesti. Säännön 2 kappaleen nojalla tietynlaisessa liikenteessä olevien alusten, kuten matkustaja-alusten, tyhjennysputkistossa voi vaihtoehtoisesti olla sellainen yhdistelaippa, jonka hallinto voi hyväksyä, kuten pikakytkentäliitin. Yleissopimuksen muutetun IV liitteen 10 sääntö ei kuulu niihin sääntöihin, joita Helsingin sopimuksen 5 säännön mukaan suoraan sovelletaan huviveneisiin, vaan huviveneiden standardiliitokset määräytyvät Itämeren suojelukomission hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti uusitun Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön C kohdan ja MARPOL 73/78 -yleissopimuksen muutetun IV liitteen 12 säännön 1 kohdan perusteella.

Käsiteltyä käymäläjätevettä sai Suomessa aikaisemmin päästää vähintään 4 meripeninkulman etäisyydellä lähimmästä maasta sellaisen hyväksytyn laitteiston kautta, joka hienontaa ja desinfioi käymäläjäteveden. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen tarkistetun IV liitteen mukaan hienonnettua ja desinfioitua käymäläjätevettä on 1 päivästä elokuuta 2005 lähtien saanut päästää vähintään 3 meripeninkulman päässä lähimmästä maasta. Tämä muutos saatettiin Suomessa voimaan 3 päivänä toukokuuta 2006 Tasavallan presidentin antamalla asetuksella. Ahvenanmaan maakuntapäivät päättivät kuitenkin, etteivät ne anna suostumustaan voimaansaattamislaille siltä osin kuin se kuuluu maakunnan toimivaltaan.

Ero kolmen ja neljän meripeninkulman välillä ei käytännössä ole ympäristönsuojelullisesti merkittävä, koska sellaiset käymäläjätteen käsittelylaitteistot, joista käsiteltyä käymäläjätevettä voi päästää 3 meripeninkulman etäisyydellä lähimmästä maasta, ovat harvinaisia. Lisäksi Suomessa voimassa olevat käymäläjätteen jättöpakko ja ”ei-erityismaksua” - järjestelmä kannustavat kaiken käymäläjätteen jättämiseen satamien vastaanottolaitteisiin.

Tämän lain säännöksillä ei ole tarkoitus muuttaa voimassa olevien säännösten sisältöä. Voimassa olevan alusjäteasetuksen mukaan käsiteltyä käymäläjätevettä saa päästää suomalaisen aluksen osalta laivavarusteista annetun asetuksen (925/1998) ja muun Euroopan unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivan aluksen osalta laivavarusteista annetun neuvoston direktiivin 96/98/EY mukaisesti hyväksytyn käymäläjäteveden käsittelylaitteiston kautta. Sekä asetus laivavarusteista että neuvoston direktiivi noudattavat MEPC.2(VI) päätöslauselmassa annettuja kriteerejä käymäläjäteveden käsittelylaitteiston ominaisuuksista. Muun vieraan valtion lipun alla purjehtiva alus saa päästää käymäläjätevettä lippuvaltion hallinnon hyväksymän käymäläjäteveden käsittelylaitteiston kautta.

Helsingin sopimuksen uusittu IV liite tuli Suomessa kansallisesti voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2004 (88/2004). Helsingin sopimuksen käymäläjätevesiä koskevat määräykset vastaavat sisällöltään MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen määräyksiä, mutta Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 sääntö koskee myös huviveneitä ja muita aluksia, joita yleissopimus ei koske.

Helsingin sopimuksen uuden liitteen 4 säännön 3 kappale edellyttää, että kaikki sen sopimuspuolet myös varmistavat käymäläjäteveden vastaanoton satamissa.

Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön A kohdan mukaan myös kaikkien käymälöillä varustettujen alusten, mukaan luettuna huviveneet, on täytettävä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen muutetun IV liitteen 1 säännön 3 ja 4 kappaleen, 11 säännön 1 ja 3 kappaleen sekä 3 säännön käymäläjäteveden tyhjentämistä koskevat vaatimukset. Mainituissa säännöissä määritellään, mitä käymäläjätevedellä ja jätevesisäiliöillä tarkoitetaan, esitetään käsittelemättömän ja käsitellyn käymäläjäteveden tyhjentämistä koskevat säännöt sekä velvollisuus järjestää vastaanottolaitteistoja. Säännöissä määritellään myös ne hätätilanteen luonteiset poikkeustilanteet käymäläjäteveden tyhjentämisessä, joita käymäläjäteveden tavanomaiset tyhjentämissäännöt eivät koske.

Edellä mainituista säännöistä on mahdollisuus myöntää eräitä yksittäisiä poikkeuksia Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön D kohdan mukaisesti. Poikkeuksen myöntäminen on mahdollista, jos käymäläjärjestelmien asentaminen kyseisiin huviveneisiin tai muihin aluksiin on teknisesti vaikeaa tai asennuskustannukset ovat aluksen arvoon nähden korkeat, alus on rakennettu ennen 1 päivää tammikuuta 2000, poikkeus on voimassa vain sopimuspuolen lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä ja poikkeuksen konkreettinen sanamuoto ilmoitetaan Itämeren suojelukomissiolle. Poikkeus koskisi lukuisten rajoitustensa takia lähinnä vain niin sanottuja museoaluksia. Poikkeuksien myöntämisen edellytyksistä ja toimivallasta säädetään laissa tarkemmin tämän luvun 5 §:ssä.

Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön B kohdan mukaan 5 säännön A kohdassa tarkoitetut käymälöillä varustetut alukset, eli pienalukset ja huviveneet, on varustettava käymäläjätevettä varten käymäläjärjestelmillä Itämeren suojelukomission hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti.

Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön C kohdan mukaan A kohdassa tarkoitettuihin pienaluksiin ja huviveneisiin sovelletaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen muutetun IV liitteen 12 säännön 1 kappaletta. Tämä merkitsee, että hallitusten tulee vesialueellaan ottaa vastatakseen myös siitä, että sen satamissa ja terminaaleissa on sellaiset laitteistot, jotka riittävät kattamaan niitä käyttävien alusten tarpeet käymäläjäteveden vastaanottamiseksi siten, että aluksille ei aiheuteta viivytystä. Hallitusten vastuu jäteveden vastaanottolaitteistojen järjestämisestä huolehtimisesta ulottuu siten kauppamerenkulun lisäksi muun muassa huviveneisiin. Jotta vastaanottolaitteiden putket voitaisiin yhdistää A kohdassa tarkoitettujen pienalusten ja huviveneiden tyhjennysputkeen, kummatkin putket on C kohdan mukaan varustettava standardiliitoksella Itämeren suojelukomission hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti.

2 §.Käymäläjäteveden päästäminen poikkeustilanteissa. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 25 §:ää.

Sääntely perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 3 sääntöön, joka puolestaan perustuu kansainvälisiin merioikeudellisiin periaatteisiin ihmishenkien pelastamisen ensisijaisuudesta merionnettomuustilanteissa. Poikkeustilanteita koskevat määräykset koskevat kaikkia aluksia. Pykälä koskee myös huviveneitä Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön A kohdassa olevan määräyksen perusteella, jossa taas viitataan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 3 sääntöön.

Sääntö on poikkeus, jota tulkitaan soveltamisalan osalta suppeasti, eikä siihen voi menestyksellä vedota epäselvissä tilanteissa ilman riittävää näyttöä.

3 §.Alusta koskevat vaatimukset. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 3 §:ää.

Pykälän 1 momentti sisältäisi MARPOL 73/78 -yleissopimukseen perustuvan velvoitteen, jonka mukaan aluksen, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400 tai joka saa kuljettaa yli 15 henkilöä, tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen vaatimukset.

Pykälän 2 momenttiin sisältyy Helsingin sopimukseen perustuva velvoite, jonka mukaan käymälällä varustetun suomalaisen aluksen, joka ei täytä 1 momentin edellytyksiä eikä ole huvivene, on myös täytettävä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen vaatimukset. Helsingin sopimuksen soveltamisala on edellä selostetun luvun 1 §:n mukaisesti MARPOL 73/78 -yleissopimusta laajempi.

4 §.Huviveneitä koskevat vaatimukset ja hyväksynnät. Pykälä perustuu kansainvälisiin velvoitteisiin ja vastaa lähinnä alusjäteasetuksen 20 §:ää. Ehdotettu säännös on kuitenkin nykyistä täsmällisempi.

Edellä 1 §:ssä selostetulla tavalla MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 1 säännön 3 kohdassa tarkoitettu yleinen käymäläjäteveden määritelmä sekä 4 kohdassa tarkoitettu yleinen jätevesisäiliön määritelmä koskevat myös huviveneitä. Huviveneitä koskevat niin ikään MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 11 säännön 1 kohdassa määrätyt käsittelemättömän käymäläjäteveden päästökiellot ja rajoitukset sekä käsitellyn käymäläjäteveden päästökiellot ja rajoitukset sekä 3 kohdassa tarkoitetut sekoittamissäännöt ja 3 säännössä määrätyt poikkeukset päästökieltoihin ja rajoituksiin tarkoin rajatuissa hätätilanteissa. Huviveneitä koskevat myös MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 12 säännön 1 kohdan määräykset käymäläjäteveden vastaanottolaitteistojen järjestämisestä.

Pykälän mukaan huviveneessä, jossa on vesikäymälä, on oltava käymäläjätevesisäiliö tai käymäläjäteveden käsittelylaitteisto MARPOL 73/78 -yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Käymäläjäteveden käsittelylaitteiston tulee täyttää IMO:n päätöslauselmassa MEPC.2(VI) esitetyt vaatimukset, joita on selostettu edellä 1 §:n perusteluissa. Käymäläjäteveden keräilysäiliössä tulee olla riittävä tilavuus, jotta kaikki käymäläjätevesi pystytään säilyttämään aluksella, kun otetaan huomioon aluksen liikenne, sillä olevien henkilöiden lukumäärä ja muut vaikuttavat tekijät. Käymäläjätevesisäiliön tyhjennysputkessa on lisäksi oltava ISO 8099 standardin mukainen normilaippa tai liitin, jos alus tyhjentää käymäläjärjestelmästä käymäläjätevettä vastaanottolaitteistoon. Huviveneessä voi olla myös kemiallinen käymälä, kuivakäymälä taikka muu vastaava käymälä. Tällaisten käymäläjätteiden päästämistä koskee tämän luvun 1 §:n mukainen päästökielto ja päästörajoitus. Käytännössä kemiallisen käymälän tai kuivakäymälän tyhjentäminen voidaan hoitaa vain siten, että jäte toimitetaan maihin asianmukaisella tavalla käsiteltäväksi.

5 §.ISPP-todistuskirja. Pykälä on uusi ja perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 5 sääntöön. Vaatimus koskee tietyn kokoisia kansainvälisessä liikenteessä olevia aluksia, joilla on oltava hallinnon myöntämä kansainvälinen todistuskirja käymäläjäteveden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä.

Kansainvälisestä todistuskirjasta käymäläjäteveden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä (International Sewage Pollution Prevention Certificate; ISPP-todistuskirja) on ilmettävä, että alus täyttää asetetut käymäläjätevesien käsittelylle asetetut varustevaatimukset. Vaatimukset käsittävät myös yhteensopivuuden maissa olevien käsittelyjärjestelmien kanssa eli putkiston ja normilaipan rakennevaatimukset. Todistuskirja perustuu Liikenteen turvallisuusviraston aluksen perus- tai uusintakatsastuksessa saamiin tietoihin. Aluksen katsastuksesta sen toteamiseksi, täyttääkö alus yleissopimuksen IV liitteen vaatimukset, säädetään liitteen 4 säännössä. Aluksen katsastusta koskevat säännökset sisältyvät alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää ISPP-todistuskirjoja MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 5 säännön mukaisesti. Todistuskirja on voimassa enintään 5 vuoden määräajan.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 6 säännössä määrätään toisen hallituksen antamasta tai vahvistamasta todistuskirjasta. Todistuskirjajäljennös voidaan pyytää toiselta hallitukselta, joka aluksen on katsastanut.

6 §.Poikkeuksen myöntäminen käymäläjäteveden päästökiellosta. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 24 §:ää. Säännöksiä on kuitenkin täsmennetty.

Pykälässä säädetään Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön D kohdan mukaisista poikkeuksista. Kohdan mukaan aluksille, joita MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen määräykset eivät koske, eli huviveneille tai muille aluksille, joiden bruttovetoisuus on alle 400 tai jotka on rekisteröity enintään 15 hengelle, voidaan myöntää poikkeus 5 säännön A ja B kohdasta eli MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 1 säännön 3 ja 4 kohdasta, 3 säännöstä ja 11 säännön 1 ja 3 kohdasta sekä Itämeren suojelukomission hyväksymien suuntaviivojen vaatimuksista, jotka koskevat käymäläjärjestelmiä. Edellytyksenä on, että alus on rakennettu ennen 1 päivää tammikuuta 2000.

Tämän lisäksi edellytyksenä on Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön D kohdan mukaan, että päästökiellon täyttämiseen tarvittavan laitteiston asentaminen on teknisesti vaikeaa tai asentamisesta aiheutuvat kustannukset ovat aluksen arvoon nähden kohtuuttoman suuret. Tämän lisäksi merenkulun ympäristönsuojelulakiin on sisällytetty edellytykset, että poikkeus ei ole muidenkaan Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai Euroopan yhteisön säädösten vastainen ja että poikkeuksen merkitys on vesiensuojelun kannalta vähäinen. Helsingin sopimuksen mukaiset edellytyksetkään eivät riitä, jos päästäminen on muun velvoitteen vastainen tai päästämisen vaikutus olisi vesiensuojelulle vähäistä suurempi. Vähäisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon, onko olemassa paljon sellaisia vastaavassa asemassa olevia aluksia, joille poikkeus olisi myönnettävä. Lisäksi on arvioitava päästettävän käymäläjäteveden luonne ja määrä ja todennäköinen sijainti. Poikkeuksia annettaisiin vain erityistapauksissa, esimerkiksi museoaluksille, jotta tämän säännöksen haitalliset ympäristövaikutukset pysyisivät vähäisinä.

Säännöksessä annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle se toimivalta, joka Helsingin sopimuksen mukaan hallinnolle voidaan antaa. Lakiin on kirjattu Helsingin sopimukseen perustuva velvoite lähettää HELCOM:lle tiedot poikkeuspäätöksistä.

7 §.Tarkemmat säännökset. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 3 §:ää, 22 §:n 2 momenttia, 24 ja 34 §:ää. Ehdotettu sääntely on aiempaa täsmällisempi ja tarkkarajaisempi.

Säännöksellä annettaisiin laissa valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä tässä luvussa säädetyistä asioista Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi. Valtuuksien riittävän täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vuoksi säännöksessä on yksilöity seikat, joista asetuksia ja määräyksiä voidaan antaa.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetusta käymäläjäteveden päästörajoituksesta. Päästörajoitus perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 11 sääntöön, jonka soveltamisalaa on laajennettu Helsingin sopimuksen IV liitteellä alle 400 bruttovetoisuuden aluksiin ja huviveneisiin.

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella siitä, minkälainen käymäläjätevesi katsotaan tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla käsitellyksi. Käsitellyn käymäläjäteveden kriteerit on määritelty IMO:n päätöslauselmassa MEPC.2(VI). IMO:n päätöslauselman MEPC 159(55) käsitellyn käymäläjäteveden kriteereitä kiristetään hieman 1 päivänä tammikuuta 2010 ja sen jälkeen asennettavien uusien laitteistojen osalta. Asetuksella voidaan erikseen säätää huviveneitä koskevista käsitellyn käymäläjäteveden kriteereistä, jos tämä katsotaan tarpeelliseksi. Kriteerien on perustuttava säännöksessä mainittujen Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanoon.

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tämän luvun 6 §:ssä tarkoitetuista päästökieltoa koskevista poikkeuksista tarkemmin kuin mainitussa pykälässä säädetään. Poikkeamisen edellytyksistä ja lupaedellytyksistä on kuitenkin säädetty laissa. Edellytykset perustuvat Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön D kohtaan.

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tämän luvun 3 ja 4 §:ssä tarkoitetuista käymäläjärjestelmille asetettavista vaatimuksista. Käymäläjärjestelmien vaatimustenmukaisuus perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen 9—12 sääntöön. Huviveneiden ja muiden pienalusten osalta käymäläjärjestelmien vaatimustenmukaisuus perustuu Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 sääntöön.

Pykälän 3 momentin mukaan edellä tarkoitetut säännökset voidaan myös ulottaa koskemaan sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia. Säännös edistäisi vesiliikenteen ympäristönsuojelutavoitteita.

6 luku Aluksista aiheutuvien kiinteän jätteen päästöjen ehkäiseminen

Ehdotettu luku vastaa asiasisällöltään nykyistä alusjätelainsäädäntöä, kuitenkin niin, että säännökset ovat eräiltä osilta nykyistä täsmällisempiä ja tarkkarajaisempia.

Luku perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen kiinteitä jätteitä koskevaan V liitteeseen, jota on viimeksi muutettu heinäkuussa 1997 voimaan tulleilla muutoksilla (SopS 79/1997). IMO:n merellisen ympäristön suojelukomitea MEPC on aloittanut yleissopimuksen kiinteitä jätteitä koskevan V liitteen uudistamistyön.

1 §.Kiinteän jätteen veteen poistamiskielto ja poistamisrajoitus. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 23 ja 24 §:ää sekä nykyisen alusjäteasetuksen 21 §:ää.

Pykälän 1 momentti sisältää kiellon poistaa kiinteää jätettä aluksesta veteen Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisesta aluksesta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä, Helsingin sopimuksessa taikka Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

Yleissopimuksen V liitteen määräyksiä sovelletaan 2 säännön mukaan kaikkiin aluksiin. Kiinteän jätteen veteen poistamista koskevia määräyksiä sovelletaan siten kauppamerenkulkuun, huviveneisiin ja muihinkin aluksiin, jos yksittäisessä säännöksessä ei ole toisin rajattu.

Yleissopimuksen V liitteen 1 säännössä on määritelty kiinteä jäte. Kiinteän jätteen määritelmä sisältyy ehdotetun lain 1 luvun 2 §:n 36 kohtaan. Jos kiinteät jätteet sekoitetaan muiden tyhjennettävien aineiden kanssa, joilla on erilaiset hävitys- tai tyhjennysvaatimukset, on noudatettava ankarimpia vaatimuksia.

Kiinteän jätteen poistamista koskevia rajoituksia ja kieltoja sovelletaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen 3 säännön mukaan niine poikkeuksineen, jotka johtuvat yleissopimuksen V liitteen 4 säännöstä (kiinteät ja kelluvat alustat), 5 säännöstä (erityisalueet) ja 6 säännöstä (hätätilanteet).

Yleissopimuksen V liitteessä asetetaan rajoituksia kelluvan jätteen sekä ruokajätteen mereen heittämiselle. Kaiken ruokajätteen hävittäminen mereen tulee tehdä niin etäällä maasta kuin mahdollista, mutta kuitenkin etäämpänä kuin 12 meripeninkulman päässä lähimmästä maasta. Lisäksi Karibianmeren erityisalueella on noudatettava liitteen 5 säännön 2 C kohdasta ilmeneviä erityissääntöjä ruokajätteen päästämisessä mereen. Liitteen mukaan muovijätteen mereen heittäminen on maailmanlaajuisesti kielletty. Muovien hävittämiskielto merkitsee, että muun muassa muovia sisältäviä köysiä, kalastusverkkoja tai muovisia roskasäkkejä ei saa hävittää mereen. Muovin palamistähteitä ei saa hävittää mereen, jos ne voivat sisältää myrkyllisiä tai raskasmetallijäämiä. Muiden kiinteiden jätteiden hävittämiskielto sisältää paperituotteiden, riepujen, lasin, metallin, pullojen, taloustavaran, sälyspuiden sekä vuoraus- ja pakkausaineiden mereen hävittämisen kiellon.

Liitteen V mukaisilla erityisalueilla kiinteän jätteen päästäminen mereen on kiellettyä, lukuun ottamatta ruokajätettä, jota saa poistaa aluksesta mereen liitteessä mainituin edellytyksin. Liitteessä määritellyt erityisalueet ovat Itämeri, Pohjanmeri, Välimeri, Musta meri, Punainen meri ja alue luoteeseen Ras al Haddista ja Ras al Fastehista, Antarktis ja Karibianmeri. Itämerellä on siten kaiken muun kiinteän jätteen hävittäminen kielletty, lukuun ottamatta ruokajätteiden hävittäminen tietyin edellytyksin.

Helsingin sopimuksen IV liitteen mukaan Helsingin sopimuksen sopijapuolet noudattavat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I—V liitteiden määräyksiä. Itämerellä sovelletaan siten myös Helsingin sopimuksen perusteella MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen 5 säännön määräyksiä kiinteän jätteen veteen päästämisestä erityisalueella.

Kiinteää jätettä koskevat kiellot ja rajoitukset edellyttävät, että satamissa on riittävät vastaanottolaitteet alusjätteitä varten. Yleissopimuksen V liitteen 5 sääntö sisältää tältä osin velvoitteita sopimusvaltioille. Jokaisen sellaisen sopimuspuolen hallituksen, jonka rantaviiva rajoittuu erityisalueeseen, tulee muun muassa ottaa vastatakseen siitä, että niin pian kuin mahdollista kaikkiin erityisalueella oleviin satamiin toimitetaan riittävät vastaanottolaitteistot MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen 7 säännön mukaisesti, ottaen huomioon näillä alueilla liikennöivien alusten erityistarpeet.

Yleissopimuksen V liitteen 5 säännön 5 kohdassa on Antarktikselle suuntautuvien alusten matkojen osalta erityissäännöt jätteiden säilytystilojen riittävyydestä aluksella ja vastaanotosta satamissa Antarktikselta saavuttaessa.

Erityisalueiden ulkopuolella saa hävittää mereen kelluvia sälyspuita, vuoraus- ja pakkausaineita niin etäällä lähimmästä maasta kuin se on käytännössä mahdollista, ei kuitenkaan 25 meripeninkulmaa lähempänä lähimmästä maasta.

Ruokajätettä ja muuta kiinteää jätettä kuten paperituotteita, riepuja, lasia, metallia, pulloja, taloustavaraa ja samankaltaisia jätteitä, saa hävittää mereen erityisalueiden ulkopuolella niin etäällä lähimmästä maasta kuin se on käytännössä mahdollista, ei kuitenkaan 12 meripeninkulmaa lähempänä lähimmästä maasta.

Ruokajätteen ja muiden yleissopimuksen V liitteen 3 säännön b) ii kohdassa tarkoitettujen kiinteiden jätteiden kuten paperituotteiden, riepujen, lasin, metallin, pullojen, taloustavaran ja samankaltaisten jätteiden hävittäminen mereen erityisalueiden ulkopuolella voidaan sallia, kun ne ovat kulkeneet hienontimen tai rouhimen läpi, sillä ehdolla, että mereen hävittäminen suoritetaan niin etäällä lähimmästä maasta kuin se käytännössä on mahdollista, mutta kuitenkin etäämpänä kuin 3 meripeninkulmaa lähimmästä maasta. Tällaisten hienonnettujen tai rouhittujen kiinteiden jätteiden tulee pystyä kulkemaan verkon lävitse, jonka aukot ovat korkeintaan 25 millimetrin suuruisia.

Pykälän 2 momentti sisältää kiellon poistaa kiinteää jätettä mereen kiinteiltä ja kelluvilta alustoilta. Poikkeuksen muodostavat ruokajätteet, jotka on käsitelty MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen 4 säännön 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kiinteiltä ja kelluvilta alustoilta voidaan sallia ruokajätteen hävittäminen mereen, jos ruokajäte on kulkenut hienontimen tai rouhimen lävitse, jonka verkon aukot ovat enintään 25 millimetrin suuruisia, ja kiinteä tai kelluva alusta sijaitsee vähintään 12 meripeninkulman etäisyydellä maasta.

Kiinteää jätettä koskeva muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöstä on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o (1774/2002), jäljempänä sivutuoteasetus. Sivutuoteasetuksen mukaan EU-maiden ulkopuolelta saapuvien alusten tulee kerätä aluksella syntyvät ruokajätteet erilleen muista jätteistä maissa tapahtuvaa hävittämistä varten ruokajätteiden mukana leviävien tautien ehkäisemiseksi.

Aluksilla syntyvät jätteet toimitetaan lähtökohtaisesti maihin satamassa. MARPOL 73/78 -yleissopimus on merensuojelusopimus ja sen jätteitä koskevat periaatteet perustuvat lähinnä jätteen haitallisuuteen sen joutuessa mereen. Yleissopimus ei toistaiseksi ota huomioon nykyaikaisen jätepolitiikan periaatteita jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämisestä eikä jätteen hyödyntämisestä ensisijaisesti aineena ja toissijaisesti energiana. Jätteiden loppukäsittelyä koskevat säännökset on jätetty kunkin maan kansallisen lainsäädännön varaan. EU:n alusjätedirektiivi ei tältä osin muuta MARPOL 73/78 -yleissopimukseen perustuvaa käytäntöä.

Lukuisissa satamissa käyvien alusten on hankala sopeuttaa aluksen jätteen lajittelu eri satamissa vallitseviin käytäntöihin. Jätteiden lajittelu on hoidettava sen mukaan, miten jätteitä hyödynnetään tai loppukäsitellään, ja nämä menettelyt vaihtelevat satamittain samankin maan sisällä. IMO valmistaa parhaillaan kiinteitä jätteitä koskevaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen uudistusta. ISO-standardit aluksesta peräisin olevalle jätteelle on myös valmisteilla. Voimassa olevassa alusjätelaissa on EU:n alusjätedirektiiviin perustuva jätemaksun huojennusmahdollisuus, jolla voidaan helpottaa niiden alusten maksutaakkaa, jotka ovat ilman lain velvoitetta ottaneet käyttöön jätteen lajittelun aluksella. Ehdotetussa merenkulun ympäristönsuojelulaissa huojennussäännös sisältyisi 10 luvun 2 §:n 3 momenttiin. Satamilla on jätelain mukainen velvoite pyrkiä hyödyntämään jätettä siinä määrin kuin se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Satama voisi esimerkiksi satamamaksun avulla kannustaa aluksia lajittelemaan jätteet sataman tarpeiden mukaisesti.

2 §.Kiinteän jätteen poistaminen poikkeustilanteissa. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 25 §:ää. Kiinteän jätteen poistaminen poikkeustilanteissa on sallittu 2 §:n mukaan niissä tapauksissa, jotka mainitaan MARPOL 73/78 –yleissopimuksen V liitteen 6 säännössä. Tilanteet vastaavat periaatteessa yleissopimuksen muissa liitteissä määriteltyjä poikkeustilanteita. Liitteen 6 säännön poikkeustilanne on lisäksi vahingossa tapahtuneiden synteettisten kalaverkkojen katoaminen. Sen joka vetoaa edellä mainittuihin aluksen turvallisuutta, vaurioitumista tai kalastusta koskevien perusteiden olemassaoloon, on esitettävä selvitystä väittämänsä tueksi.

3 §.Kiinteän jätteen veteen poistamisen kiellosta ja rajoittamisesta ilmoittava kyltti. Pykälä on uusi, mutta vastaa jo Suomessa voimassa olevien kansainvälisten velvoitteiden sisältöä.

Pykälä perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen 9 säännön 1 kohtaan ja sen tarkoituksena on kiinnittää miehistön ja matkustajien huomio jätteiden poistamista koskeviin yleissopimuksen määräyksiin. Kyltti laaditaan aluksen työkielellä. Kansainvälisillä matkoilla, jotka suuntautuvat jonkin sopimusosapuolen satamiin tai off-shore -terminaaleihin, kyltti laaditaan lisäksi joko englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi.

Tässä pykälässä tarkoitettu velvollisuus ei koske alle 12 metrin mittaisia aluksia, eikä kiinteitä tai kelluvia alustoja.

4 §.Aluksen jätehuoltosuunnitelma. Pykälä on uusi, mutta vastaa Suomessa voimassa olevien kansainvälisten velvoitteiden sisältöä. MARPOL 73/78 –yleissopimuksen V liitteen 9 säännön 2 kohdassa ovat määräykset aluksen jätehuoltosuunnitelmasta. Sääntö koskee ainoastaan aluksia, joiden bruttovetoisuus on vähintään 400 sekä aluksia, jotka on rekisteröity kuljettamaan vähintään 15 henkilöä.

Jätehuoltosuunnitelma kiinteiden jätteiden käsittelemiseksi on liitteen 9 säännön 2 kohdan mukaan laadittava aluksen työkielellä ja aluksen miehistön on noudatettava sitä. Jätehuoltosuunnitelman tulee sisältää selostus niistä menettelytavoista ja aluksella olevista laitteista, joita käytetään kiinteän jätteen keräämisessä, varastoinnissa, käsittelyssä ja hävittämisessä. Suunnitelmassa on myös osoitettava suunnitelman toteuttamisesta vastaava henkilö. Jätehuoltosuunnitelman on 2 kohdan mukaan oltava IMO:n omaksumien suuntaviivojen mukainen. Suuntaviivat sisältyvät IMO:n päätöslauselmaan MEPC.71(38).

Luokituslaitos tarkastaa aluksen jätehuoltosuunnitelman aluksen niin kutsutun MARPOL-katsastuksen yhteydessä.

5 §.Aluksen jätepäiväkirja. Säännös vastaa pääosin alusjäteasetuksen 21 a §:ää, kuitenkin niin, että säännöstä sovellettaisiin myös suomalaiseen kotimaan liikenteessä olevaan alukseen.

Pykälän 1 momentti sisältää velvollisuuden pitää jätepäiväkirjaa yleissopimuksen V liitteen 9 säännön 3 kohdan mukaisesti. Jätepäiväkirjan pitäminen on velvollisuus tietyn kokoisille kansainvälisessä liikenteessä kulkeville aluksille. Jätepäiväkirjaa edellytetään myös kaikilta kiinteiltä tai kelluvilta alustoilta, joita käytetään mannerjalustan luonnonvarojen hyödyntämisen. Momentissa jätepäiväkirjaa edellytetään kaikilta suomalaisilta aluksilta, vaikka nämä olisivatkin kotimaanliikenteessä. Sääntely on tältä osin puhtaasti kansallista lainsäädäntöä. Aluksen jätepäiväkirjan pidosta on suoraan lain nojalla vapautettu ainoastaan pienemmät alukset eli ne, joiden bruttovetoisuus on alle 400 tai jotka kuljettavat vähemmän kuin 15 matkustajaa.

Velvollisuus pitää aluksen jätepäiväkirjaa on aluksen päälliköllä tai hänen valvontansa alaisena jollakin muulla päällystöön kuuluvalla. Yleissopimuksen V liitteen 9 säännön 3 kohdan mukaan aluksen päällikön on allekirjoitettava jokainen jätepäiväkirjan täyteen merkitty sivu. Päällystöön kuuluvan on puolestaan merkittävä aluksen jätepäiväkirjaan ja allekirjoituksellaan vahvistettava jokainen jätteen purkaminen tai poltto. Merkinnät on tehtävä joko englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi. Jos merkinnät on tehty myös aluksen lippuvaltion virallisella kielellä, tällä on etusija mahdollisia erimielisyyksiä ratkaistaessa.

Jokaisesta jätteen purkamisesta tai poltosta on merkittävä päivämäärä ja kellonaika, aluksen sijainti, kiinteän jätteen luonnehdinta ja poltetun jätteen arvioitu määrä. Jos kiinteää jätettä on jouduttu päästämään mereen tämän luvun 2 §:ssä tarkoitetuissa poikkeustilanteissa, päästämisen olosuhteet ja syyt on merkittävä jätepäiväkirjaan.

Aluksen jätepäiväkirja on pidettävä aluksella helposti tarkastettavassa paikassa ja sitä on säilytettävä vähintään kaksi vuotta siihen viimeksi tehdystä merkinnästä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Liikenteen turvallisuusviraston ja aluksen ollessa ulkomaan satamassa, asianomaisen ulkomaan viranomaisen, oikeudesta tarkastaa jätepäiväkirja ja saada siitä pyynnöstä aluksen päällikön oikeaksi todistama ote. Lisäksi edellytetään, että toimenpiteet, joihin Liikenteen turvallisuusvirasto tämän momentin nojalla ryhtyy, on suoritettava niin nopeasti kuin mahdollista aiheuttamatta alukselle tarpeetonta viivytystä. Momentti perustuu V liitteen 9 säännön 5 kohtaan. Muiden sopimusvaltioiden lainsäädännössä tulee olla vastaava säännös niiden hallintojen osalta.

Aluksen jätepäiväkirjan malli on V liitteen erillisenä liitteenä. Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi valtuus vahvistaa tämän mukaisesti aluksen jätepäiväkirjan kaava. Vastaava valtuus on vieraan valtion hallinnolla satamavaltiovalvonnan (Port State Control) yhteydessä V liitteen 8 säännön mukaisesti. Valtuus ulottuu kaikkiin V liitteessä tarkoitettuihin toiminnallisiin vaatimuksiin.

Pykälän 5 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää yksittäistapauksessa poikkeuksen aluksen jätepäiväkirjan pitämisestä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen mukaisesti. Liitteen 4 kohdassa määrätään niistä tilanteista, joissa hallinto voi myöntää vapautuksen. Poikkeuksen myöntämisen edellytykset ovat suppeat. Poikkeuksen voi myöntää mille tahansa alukselle, joka on rekisteröity kuljettamaan vähintään 15 henkeä, enintään yhden tunnin kestäville matkoille. Poikkeus voidaan myöntää myös kiinteille tai kelluville alustoille, jotka toimivat mannerjalustan hyödyntämisessä.

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen V liitteen 9 säännön 3 kohdan mukaan kiinteät jätteet voidaan kirjata polttamalla hävitetyiksi aluksen jätepäiväkirjaan. Helsingin sopimuksen 10 artiklan mukaan jätteiden polttaminen sopimusvaltioiden vesialueella ei ole sallittua.

6 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälä vastaa asiasisällöltään alusjätelain 3 §:ää, 23 §:n 3 momenttia, 24 ja 34 §:ää, kuitenkin niin että sääntely on aiempaa täsmällisempi ja tarkkarajaisempi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä kiinteän jätteen päästämisestä veteen MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen ja EU:n säädösten Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi. Tällä hetkellä Suomea sitovia velvoitteita ovat MARPOL 73/78 –yleissopimuksen V liite sekä Helsingin sopimus.

Pykälän 2 momentin 1 kohdassa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle valtuus antaa tyyppihyväksyntöjä edellä mainittujen Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi hienonnuslaitteistoista, joilla saavutetaan 1 §:ssä tarkoitettu rajoitusten taso. Nämä vaatimukset perustuvat V liitteen 3, 4 ja 5 sääntöön.

Momentin 2 kohdassa annettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastolle valtuus antaa myös tarkempia teknisiä määräyksiä edellä mainittujen Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi aluksen jätepäiväkirjan kaavasta. Nämä määräykset perustuvat MARPOL 73/78 –yleissopimuksen V liitteen 9 säännön 3 kohtaan.

Pykälän 3 momentissa annettaisiin valtuus ulottaa kansainvälisiin velvoitteisiin perustuvat tarkemmat säännökset ja määräykset myös sisävesialueelle ja kotimaanliikenteeseen. Tämä edistäisi rannikon merialueiden ja sisävesialueen ympäristönsuojelua.

7 luku Aluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäiseminen

Ehdotettu luku vastaa asiasisällöltään voimaassa olevaa lainsäädäntöä, joka perustuu MARPOL 73/78 –yleissopimuksen VI liitteeseen sellaisena kuin se hyväksyttiin IMO:ssa vuonna 1997 (SopS 33/2005; HE 175/2004 vp), jäljempänä vuoden 1997 VI liite. Muutospöytäkirja tuli kansainvälisesti ja Suomen osalta voimaan 19 päivänä toukokuuta 2005.

IMO hyväksyi yksimielisesti lokakuussa 2008 uudistetun VI liitteen. Hallituksen esitys uudistetun VI liitteen hyväksymisestä siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, sekä nyt ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain säännösten muuttamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2009. Yleissopimuksen VI liite sisältää säännöksiä, jotka kuuluvat yhteisön toimivaltaan.

1 §.Ilmaa pilaavien aineiden päästökielto ja päästörajoitus. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 21 a §:n 1 momenttia. Pykälässä säädetään aluksista ilmaan tai veteen tapahtuvasta ilmaa pilaavien aineiden päästökiellon ja päästörajoituksen perusteista. Säännöksessä viitataan niihin kansainvälisiin velvoitteisiin, joissa määrätään kiellon ja rajoitusten sisältö.

Luvun säännökset koskisivat kuten nykyään kaikkia aluksia Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisia aluksia myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 1 säännön mukaan liitteen määräyksiä sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin aluksiin, jollei 3, 5, 6, 13, 15, 18 tai 19 säännöstä muuta johdu. Näistä säännöksiä selostetaan tarkemmin jäljempänä.

2 §.Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksilta haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästökielto ja päästörajoitukset. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 21 c §:ää. Sääntely perustuu yleissopimuksen VI liitteen 15 sääntöön, joka sisältää määräykset ilmakehään joutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden eli VOC-kaasujen päästöjen rajoittamisesta säiliöalusten lastauksessa ja purkamisessa.

Liitteen 15 säännössä ei velvoiteta sopimuspuolta rajoittamaan VOC-päästöjä. Jos sopimuspuoli kuitenkin päättää rajoittaa näiden yhdisteiden päästöjä lainkäyttövaltaansa kuuluvilla alueilla olevissa satamissa tai rannikkonsa edustalla olevissa terminaaleissa, niin se on tehtävä yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti ja kielloissa ja rajoituksissa on noudatettava IMO:n turvallisuusstandardeja. Satamissa tulee siten olla turvallisuusstandardien mukaiset VOC-päästöjen valvontajärjestelmät sekä haihtumapäästöjen talteenottojärjestelmät. Säännössä velvoitetaan sopimuspuoli ilmoittamaan IMO:lle VOC-päästöjen rajoituksista.

3 §.Aluksessa käytettävien otsonikerrosta heikentävien aineiden rajoittaminen ja kieltäminen. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 21 b §:ää. Pykälän on luonteeltaan informatiivinen. Sen mukaan aluksessa käytettäviä otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevista rajoituksista ja kielloista säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000) ja sen nojalla annettavissa säännöksissä ja määräyksissä, siltä osin kuin asiasta ei ole säädetty Euroopan yhteisön asetuksissa.

Pykälässä viitataan otsonikerrosta heikentävien aineiden osalta Euroopan yhteisön asetuksiin. Tällä hetkellä asiasta säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 2037/2000 otsonikerrosta heikentävistä aineista. Ympäristönsuojelulain nojalla on annettu lisäksi valtioneuvoston asetus otsonikerrosta heikentäviä aineita ja eräitä fluorihiilivetyjä sisältävien laitteiden huollosta sekä huoltotoimintaa ja jätehuoltoa suorittavien vähimmäispätevyysvaatimuksista (1187/2001). Otsonikerroksen heikentämistä koskevat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen ja Euroopan yhteisön direktiivien aluksia koskevat säännökset saatetaan siten Suomessa kansallisesti voimaan ympäristönsuojelulainsäädännöllä eikä merenkulun ympäristönsuojelulailla.

4 §.Ilmaa pilaavien aineiden päästäminen poikkeustilanteessa. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 21 d §:ää. Pykälään sisältyvät yleiset poikkeukset 7 luvun 1—3 §:ssä tarkoitetuista yleisistä päästörajoituksista perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 3 sääntöön. Poikkeustilanteet vastaavat pääasiassa yleissopimuksen muiden liitteiden määräyksiä tältä osin.

Liitteen 3 säännön mukaan päästörajoituksia ei sovelleta päästöihin, jotka ovat tarpeen aluksen turvallisuuden varmistamiseksi tai ihmishengen pelastamiseksi merellä, eikä myöskään päästöihin, jotka aiheutuvat aluksen tai sen varusteiden vahingoittumisesta. Viimeksi mainittujen päästöjen osalta edellytetään lisäksi, että kaikkiin kohtuullisiin toimiin on ryhdytty päästön ehkäisemiseksi tai minimoimiseksi ja ettei laivanisäntä tai aluksen päällikkö ole aiheuttanut vahinkoa tahallisesti tai toiminut huolimattomasti tietäen, että vahinko todennäköisesti seuraisi.

5 §.Aluksen laitteita koskevat vaatimukset. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 21 b §:ää. Pykälä koskee typen oksidien päästöjen vähentämistä aluksen dieselmoottorin ominaisuuksien tai puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien avulla.

Pykälän 1 momentin mukaan aluksen dieselmoottorin sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien on oltava sekä Euroopan yhteisön säädösten että MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen vaatimusten mukaisia. MARPOL -vaatimukset koskevat ainoastaan dieselmoottoreita, joiden lähtöteho on yli 130 kW kun taas EU:n säännökset koskevat myös tätä pienempiä moottoreita.

Yleissopimuksen VI liitteen 13 sääntö sisältää määräykset alusten dieselmoottoreiden typen oksidipäästöjen (NOx) vähentämiseksi. Liitteen 13 sääntö on perusteellisesti muutettu IMO:n vuonna 2008 hyväksymässä liitteen kokonaisuudistuksessa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin dieselmoottoreiden sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien hyväksymisestä. Niiden on oltava yleissopimuksen VI liitteen 13 säännön vaatimusten mukaisesti hyväksyttyjä. Hyväksynnässä tulee 13 säännön mukaan noudattaa IMO:n hyväksymiä teknisiä suuntaviivoja. Liikenteen turvallisuusviraston hyväksynnän ohella säännös mahdollistaa Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttaman hyväksytyn luokituslaitoksen antaman hyväksynnän VI liitteen mukaisesti.

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto saisi määrätä samanarvoisuuksista ja antaa poikkeuksia yksittäistapauksissa siten kuin VI liitteessä määrätään tai EU:n säädöksissä säädetään. Yleissopimuksen VI liitteen samanarvoisuuksia koskevan 4 säännön mukaan sopimuspuolen hallinto voi sallia alukseen asennettavan laitteen, aineen, välineen tai kojeen, joka poikkeaa liitteen vaatimuksista, jos tämä on vähintään yhtä tehokas kuin liitteen mukainen laite, aine, väline tai koje. Vastaava määräys samanarvoisuuksista on öljysäiliöaluksia koskevassa yleissopimuksen I liitteen 3 säännössä. Tavoitteena sääntelyssä on, että yleissopimus ei saisi olla esteenä tekniikan kehitykselle. Hallinnon on annettava IMO:lle tiedot hyväksymistään laitteista. Samanarvoisuuksien ja yksittäistapauksia koskevien poikkeusten edellytyksenä on, että vaadittu puhdistustaso voidaan saavuttaa toisella tavalla.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen vuoden 1997 hyväksymän VI liitteen 3 säännön perusteella alusten dieselmoottoria sekä pakokaasujen puhdistuslaitteita ja puhdistusmenetelmiä koskevia vaatimuksia ei sovelleta aluksen hätädieselmoottoreihin, pelastusveneisiin asennettuihin moottoreihin taikka muuhun laitteeseen tai varusteeseen, jota käytetään yksinomaan hätätilanteessa.

6 §.IAPP-todistuskirja. Uuteen lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös ilmansuojelutodistuskirjasta. Tämä vastaisi sääntelyä tämän lain muissa luvuissa.

Kansainvälisestä ilmansuojelutodistuskirjasta (International Air Pollution Prevention certificate; IAPP-todistuskirja) ilmenee MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen mukaan, että alus on katsastettu yleissopimuksen VI liitteen määräysten mukaisesti ja että aluksen varusteet, laitteet, yleisjärjestely ja aluksella käytettävät aineet täyttävät täysin yleissopimuksen VI liitteen määräykset. IAPP-todistuskirjan kaava on annettu VI liitteen säännöissä 6 ja 8.

Yleissopimuksen VI liitteen 5 sääntö sisältää katsastuksia ja tarkastuksia koskevat määräykset. Sääntö sisältää määräykset perus-, määräaikais- ja välikatsastuksista, jotka on toimitettava alukselle, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, sekä jokaiselle kiinteälle tai kelluvalle porauslautalle tai muulle alustalle. Hallinnon viranomaisten on suoritettava katsastukset, mutta hallinto voi myös uskoa katsastukset joko tarkoitukseen nimetyille katsastajille tai tunnustamilleen laitoksille eli käytännössä luokituslaitoksille. Eduskunnan käsiteltävänä olevaan alusturvallisuuslain 53 §:ään sisältyvät säännökset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi suoritettavasta katsastuksesta. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa lisäksi mainitun pykälän nojalla MARPOL 73/78 -yleissopimuksen velvoitteiden täytäntöön panemiseksi tarkempia määräyksiä katsastuksen suorittamiseksi.

Yleissopimuksen VI liitteen 9 säännössä määrätään, että todistuskirja on voimassa hallinnon määräämän ajan, joka ei saa olla enempää kuin viisi vuotta.

Liitteen 7 säännön mukaan toisen sopimuspuolen hallitus voi hallinnon pyynnöstä katsastuttaa aluksen ja todettuaan, että määräykset on täytetty, antaa kansainvälisen ilmansuojelutodistuskirjan VI liitteen määräysten mukaisesti. Näin annetussa todistuskirjassa on oltava maininta siitä, että se on annettu toisen hallinnon pyynnöstä. Jäljennös todistuskirjasta ja katsastusselostuksesta on toimitettava niin pian kuin mahdollista pyynnön esittäneelle hallinnolle.

Säännöt sisältävät määräykset satamavaltioiden viranomaisten oikeudesta tarkastaa aluksia liitteen toiminnallisten vaatimusten suhteen sekä päästöjen selvittämiseksi. Määräysten soveltamisessa tulee ottaa huomioon alusten aiheuttaman meriympäristön pilaantumisen ehkäisemistä, vähentämistä ja valvontaa koskeva kansainvälinen oikeus, millä viitataan erityisesti YK:n merioikeusyleissopimukseen. Suomessa määräysten mukainen valvonta ja toimenpiteet voidaan toteuttaa voimassa olevien alusturvallisuuden valvontalain (370/1995), tämän lain 13 luvun säännösten ja ulkomaisten alusten tarkastuksesta Suomessa annetun asetuksen (325/1997) säännösten nojalla.

7 §.Polttoaineiden laatuvaatimukset. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjäteasetuksen 21 c—e §:ää ja 21 j §:ää, kuitenkin siten, että se on muotoiltu tässä laissa ehdotetun lainsäädäntötekniikan tavoin.

Pykälä perustuu EU:n rikkidirektiiviin ja MARPOL 73/78 -yleissopimuksen vuoden 1997 VI liitteen 14 sääntöön. Rikkidirektiivi perustuu meriliikenteen polttoaineiden osalta yleissopimuksen VI liitteeseen. Liitteen 14 sääntöä on myös muutettu vuonna 2008 hyväksytyllä uudistetulla VI liitteellä, jota koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2009. Polttoaineen rikkipitoisuutta koskevat säännökset kuuluvat Euroopan yhteisön toimivaltaan EU:n rikkidirektiivin perusteella. Komissio valmistaa parhaillaan muutosehdotusta EU:n rikkidirektiiviin uudistetun VI liitteen johdosta. Komission on tarkoitus antaa ehdotus vuoden 2010 aikana.

Tarkoituksena on alusjätelainsäädännön uudistuksen myötä sisällyttää kaikki merenkulun ja sisävesiliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuuksia koskevat säännökset merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja sen nojalla annettaviin asetuksiin.

Yhteisön satamiin tai satamista säännöllisesti liikennöivissä matkustaja-aluksissa käytettävien polttoaineiden rikkipitoisuutta koskeva sääntely perustuu EU:n rikkidirektiivin 4 a artiklan 4 kohtaan. Muilta osin säännökset meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden enimmäisrikkipitoisuudesta perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen määräyksiin, jotka on sisällytetty EU:n rikkidirektiiviin.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 14 säännön mukaan aluksen rikin oksidipäästöt (SOx) pyritään erityisesti päästöjen haitallisten terveysvaikutusten vuoksi rajoittamaan alentamalla käytettävän polttoaineen rikkipitoisuutta. Sääntö sisältää sekä aluksiin että polttoaineen toimittajiin kohdistuvia vaatimuksia. Säännössä asetetaan laatuvaatimuksia aluksissa käytettävälle polttoaineelle. Yleissopimuksen VI liitteessä ja EU:n rikkidirektiivissä hyväksytään myös pakokaasujen puhdistusjärjestelmän käyttämistä vaihtoehtoisena keinona rikkipitoisuuksien alentamiseksi. Tältä osin on määritelty näitä järjestelmiä koskevat vaatimukset.

Yleissopimuksen VI liitteen 14 säännön mukaan Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali ovat rikin oksidipäästöjen valvonta-alueita, joilla polttoaineen rikkipitoisuuden korkein sallittu painoprosentti on tällä hetkellä 1,5.

Tiettyjen nestemäisten polttoaineiden rikkipitoisuuden vähentämisestä Euroopan yhteisön alueella annetun direktiivin 1999/32/EY mukaan EU:n alueella meriliikenteessä käytettävien kaasuöljyjen rikkipitoisuus saa olla vuoden 2008 alusta lukien enintään 0,1 painoprosenttia. Tätä meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn rikkipitoisuusmääräystä ei sovellettu Suomen ja EU:n ulkopuolisen valtion väliseen meriliikenteeseen.

Meriliikenteessä käytettävät raskaat polttoöljyt sisällytettiin direktiivin soveltamisalaan vuonna 2005 tehdyllä muutoksella (2005/33/EY). Valtioneuvoston asetus raskaan polttoöljyn, kevyen polttoöljyn ja meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn rikkipitoisuudesta (689/2006), sisältää direktiivin kansallista toimeenpanoa koskevia säännöksiä. Myös alusjätelainsäädäntöön sisällytettiin vuonna 2006 direktiivin implementointia koskevat säännökset (688/2006).

Meriliikenteessä käytettävän dieselöljyn enimmäisrikkipitoisuus perustuu EU:n rikkidirektiivin 4 a artiklan 7 kohtaan, jonka mukaan meriliikenteessä käytettäviä dieselöljyjä ei saa saattaa markkinoille EU:n jäsenvaltion alueella, jos kyseisten meriliikenteessä käytettävien dieselöljyjen rikkipitoisuus ylittää 1,5 painoprosenttia.

Meriliikenteessä käytettävien kaasuöljyjen rikkipitoisuudesta säädetään samalla tavalla kuin markkinoille tarjottavan dieselöljyn rikkipitoisuudesta. Suomessa markkinoille luovutettavan meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn rikkipitoisuus saa olla enintään 0,1 painoprosenttia. Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden välisessä meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn laatuvaatimuksista on tähän asti säädetty ympäristönsuojelulain nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella raskaan polttoöljyn, kevyen polttoöljyn ja meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn rikkipitoisuudesta (689/2006). Asetuksen 3 §:n rikkipitoisuusmääräyksiä sovelletaan myös meriliikenteessä käytettävään raskaaseen polttoöljyyn. Ehdotetulla lailla myös kaasuöljyn rikkipitoisuusvaatimuksesta säädettäisiin ympäristönsuojelulain sijasta merenkulun ympäristönsuojelulain 7 luvun 6 §:ssä ja sen nojalla annettavassa asetuksessa.

Sisävesialuksissa ja yhteisön satamissa laiturissa olevissa aluksissa käytettävän polttoaineen rikkipitoisuusvaatimus perustuu EU:n rikkidirektiivin 4 b artiklaan. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen määräykset eivät koske sisävesialuksia. Sisävesialuksessa ja yhteisön satamassa pitempään kuin 2 tuntia laiturissa olevassa aluksessa tulee 1 päivästä tammikuuta 2010 lukien käyttää polttoainetta, jonka rikkipitoisuus ei ylitä 0,1 painoprosenttia nykyisen 0,2 painoprosentin tilalla. Säännöstä ei sovelleta silloin, kun alus laiturissa ollessaan on kytketty maasähköverkostoon. Sääntely on saatettu voimaan edellä mainitulla valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena on nyt siirtää myös tätä koskeva sääntely merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön piiriin.

Pykälän 2 momentti vastaa alusjäteasetuksen 21 f §:ää. Pykälän mukaan polttoaineiden rikkipitoisuusvaatimuksia ei kuitenkaan sovellettaisi tutkimus- ja testaustarkoituksiin tarkoitettuihin polttoaineisiin, eikä puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen aluksella käytettävään polttoaineeseen, jos polttoaineen hankinnasta on haittaa aluksen operatiiviselle toiminnalle. Vaatimuksia ei myöskään sovelleta luvun 4 §:ssä tarkoitetuissa poikkeustilanteissa.

8 §.Polttoaineen määritysmenetelmät. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 21 k §:ää.

Rikkidirektiivin 6 artiklan 2 kohdan a alakohta sisältää säännökset vertailumenetelmästä. Tässä laissa annettaisiin kansainvälisiin velvoitteisiin perustuva määritysmenetelmien käyttövelvollisuus ja siihen liittyvä asetuksenantovaltuus tämän luvun 15 §:ssä. Menetelmävaatimusten jatkuvasti muuttuessa kansallisia säännöksiä on vastaavasti muutettava. Asetuksessa tarkemmin yksilöityjen meriliikenteen polttoaineiden enimmäisrikkipitoisuuksia määriteltäessä vertailumenetelmänä on tällä hetkellä käytettävä ISO 8754 (1992) ja PrEN ISO 14596 - mukaista määriteltyä menetelmää. Jos menetelmien mukaiset tulokset poikkeavat toisistaan, käytetään menetelmänä PrEN ISO 14596.

Määritettäessä sisävesialuksissa ja yhteisön satamissa laiturissa olevissa aluksissa käytettävän polttoaineen ja meriliikenteessä käytettävien kaasuöljyjen rikkipitoisuuksia on vertailumenetelminä käytettävä raskaalle polttoöljylle ja meriliikenteessä käytettävälle kaasuöljylle standardien ISO 8754 (1992 tai uudempi) ja PrEN ISO 14596 mukaista menetelmää sekä kevyelle polttoöljylle standardien PrEN ISO 24260 (1987), ISO 8754 (1992 tai uudempi) ja PrEN ISO 14596 mukaista menetelmää. Jos menetelmien mukaiset tulokset poikkeavat toisistaan, käytetään standardin PrEN ISO 14596 mukaista menetelmää.

Kevyen polttoöljyn rikkipitoisuusmääritysten tilastollinen tulkinta on tehtävä standardin ISO 4259 (1992) mukaisesti.

9 §.Polttoaineen luovutustodistus ja polttoainenäytteet. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 21 h §:ää.

Pykälän vaatimus polttoaineen luovutustodistuksesta perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 18 säännön 3—8 kohtaan. Polttoöljyn toimittajalla on velvollisuus antaa aluksille toimitettua polttoöljyä koskeva polttoaineen luovutustodistus. Sopimusvaltioiden on pidettävä rekisteriä polttoaineiden toimittajista. Todistuksessa tulee olla seuraavat tiedot: vastaanottavan aluksen nimi ja IMO-numero, satama, toimituksen alkamispäivä, laivapolttoöljyn toimittajan nimi, osoite ja puhelinnumero, tuotenimet, määrä tonneina, tiheys 15 celsiusasteen lämpötilassa (kg/m3), rikkipitoisuus painoprosentteina sekä polttoöljyn toimittajan edustajan allekirjoittama ja vahvistama ilmoitus siitä, että toimitettu polttoöljy on VI liitteen 14 säännön 1 kohdan ja 4 a kohdan sekä 18 säännön 1 kohdan mukaista.

Luovutustodistuksen kaava on annettu VI liitteen V lisäyksessä. Luovutustodistuksen perusteella voidaan muun muassa varmistaa, että alus käyttää polttoainetta, jonka rikkipitoisuus ei ylitä VI liitteen 14 säännössä polttoaineen rikkipitoisuudelle asettuja rajoja.

Liikenteen turvallisuusvirasto toimittaa rikkidirektiivin 7 artiklan mukaisen selvityksen Euroopan yhteisön komissiolle kunkin vuoden kesäkuun 30 päivään mennessä.

10 §.Uuden päästöjenvähentämisteknologian koekäyttö. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 21 g §:ää.

Uuden päästöjenvähentämisteknologian koekäyttöä koskevat säännökset perustuvat MARPOL 73/78 –yleissopimuksen VI liitteeseen ja rikkidirektiivin 4 c artiklaan.

Pykälän 1 momentin mukaan säädettäisiin koekäytön edellytyksistä. Koekäytön aikana ei tarvitse käyttää vähärikkisiä polttoaineita, jos MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen ja Euroopan yhteisön säädösten mukaiset vaatimukset täyttyvät. Niissä edellytetään, että aluksen pakokaasupäästöjä on pystyttävä seuraamaan jatkuvin mittauksin laitteilla, joiden tuloksia ei voida väärentää (1 kohta), päästöjen vähentämismenetelmien tuottama jäte on käsiteltävä asiamukaisilla jätteenkäsittelymenetelmillä (2 kohta), koekäytön vaikutuksia meriympäristöön, erityisesti vaikutuksia ekosysteemeihin suljetuissa satamissa ja suistoissa, on voitava arvioida (3 kohta) ja koekäyttöön osallistuvissa aluksissa saavutetaan päästöjen väheneminen, joka vastaa vähintään säädettyjä polttoaineiden rikkipitoisuuden raja-arvoja (4 kohta).

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto antaisi kirjallisesta hakemuksesta luvan koekäytölle sen mukaan kuin MARPOL 73/78 -yleissopimus ja Euroopan yhteisön säädökset edellyttävät. Luvan enimmäiskesto perustuu rikkidirektiiviin. Lupa on haettava vähintään 6 kuukautta ennen koekäyttöä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin velvoitteesta toimittaa koekäytön tulokset Liikenteen turvallisuusvirastolle, joka toimittaa ne Euroopan yhteisön komissiolle ja saattaa ne yleisesti nähtäville kuuden kuukauden kuluessa koekäytön päättymisestä. Säännös perustuu rikkidirektiivin 4 c artiklaan.

11 §.Jätteen polttaminen aluksella. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 21 e §:ää sekä nykyisen alusjäteasetuksen 21 i §:ää ja 21 j §:ää.

Pykälän 1 momentti sisältäisi voimassa olevan lain mukaisesti kiellon polttaa aluksen tavanomaisesta toiminnasta syntyvää jätettä Suomen vesialueella. Pykälä perustuu Helsingin sopimukseen ja on tiukempi kuin mitä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 16 sääntö edellyttää. Suomen vesialueella voidaan asettaa myös ulkomaisille aluksille MARPOL 73/78 -yleissopimusta tiukempia vaatimuksia kansallisen lainsäädännön perusteella.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 16 säännössä sallitaan jätteen polttaminen, mutta vain alusten jätteenpolttouuneissa. Lisäksi kielletään tiettyjen vaarallisten aineiden polttaminen kokonaan. Jätteenpolttouunien tulee olla liitteen vaatimusten mukaisia ja sopimuspuolen hallinnon hyväksymiä.

Pykälän 2 momentissa liitteessä asetetut rajoitukset jätteen polttamiselle perustuvat VI liitteen 16 sääntöön ja koskisivat kaikkia aluksia Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisia aluksia myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. Yleissopimuksen I, II ja III liitteessä mainittujen öljyisiä tai haitallisia nestemäisiä aineita tai vaarallisia kiinteitä aineita sisältävien lastien jätteiden ja niihin liittyvien saastuneiden pakkausmateriaalien poltto on siten kielletty yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisella aluksella myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. Samoin on kielletty polykloorattujen bifenyylien (PCB:t) poltto sekä sellaisten MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä määriteltyjen jätteiden poltto, jotka sisältävät raskasmetalleja enemmän kuin vain jälkiä niistä. Kiellettyä on myös polttaa öljytuotteita, jotka sisältävät halogeeniyhdisteitä.

Pykälän 3 momentissa olisi aluksen jätteenpolttouunia koskevat vaatimukset. Aluksille 1 päivänä tammikuuta 2000 tai sen jälkeen asennettavien jätteenpolttouunien on täytettävä yleissopimuksen VI liitteen IV lisäyksessä asetetut vaatimukset ja jätteenpolttouunien tulee olla hallinnon hyväksymiä. Suomessa jätteenpolttouunien tyyppihyväksyntä on järjestetty laivavarusteista annetulla asetuksella (925/1998). Tämän luvun ehdotetun 15 §:n nojalla olisi tarkoitus antaa valtioneuvoston asetuksella VI liitteen mukainen luettelo aineista, joiden polttaminen Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisessa aluksessa myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella on kokonaan kielletty.

12 §.Meriliikenteen polttoaineiden valvonta. Ehdotettu pykälä on uusi, mutta vastaa jo nykyistä käytäntöä.

Pykälän 1 momentin mukaan Tullilaitos valvoisi Suomesta aluksille myytäviä polttoainelaatuja rikkipitoisuusvaatimusten noudattamisen varmistamiseksi.

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo pykälän 2 momentin mukaan aluksissa käytettäviä polttoaineita. Suomalaisia aluksia valvotaan lippuvaltiovelvoitteiden perusteella ja ulkomaisia aluksia valvotaan satamavalvonnan puitteissa. Suomen ulkomaanliikenteen satamakäynneistä noin 70 % on ulkomaisia aluksia.

13 §.Meriliikenteessä käytettäviä polttoaineita koskeva raportointi. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 21 l §:ää.

Pykälän 1 momentissa säädetty velvollisuus antaa tietoja Liikenteen turvallisuusvirastolle ja Suomen ympäristökeskukselle Suomessa ja Suomesta Euroopan yhteisön komissiolle markkinoille saatettujen meriliikenteen polttoaineiden määristä ja laadusta perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteeseen ja Euroopan yhteisön rikkidirektiiviin. Meriliikenteen polttoaineiden valmistajat, myyjät ja maahantuojat laativat direktiivin mukaan vuosittain selvityksen edellisen kalenterivuoden aikana Suomessa markkinoille luovutettujen laivapolttoaineiden määristä ja rikkipitoisuuksista.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto ja Suomen ympäristökeskus raportoisivat meriliikenteessä käytettävistä polttoaineista Euroopan yhteisön komissiolle. Liikenteen turvallisuusvirasto raportoisi havaitsemistaan puutteista, jotka se on aluksia tarkastaessaan havainnut muun muassa polttoaineen luovutustodistusten perusteella. Suomen ympäristökeskus puolestaan raportoisi meriliikenteen polttoaineiden markkinoille saattamisessa markkinavalvonnan yhteydessä polttoaineiden rikkipitoisuuksista saamistaan tiedoista.

14 §.Määräaikainen poikkeus polttoaineen laatuvaatimuksesta. Pykälä on uusi, mutta se perustuu voimassa oleviin Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin.

Ympäristöministeriö voisi pykälän mukaan hakemuksesta myöntää määräajaksi poikkeuksen merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännössä säädetystä polttoaineen rikkipitoisuusvaatimuksesta, jos poikkeus on tarpeen raakaöljyn tai öljytuotteiden toimituksessa tapahtuvan poikkeuksellisen ja äkillisen muutoksen vuoksi eikä vaatimusten täyttäminen jalostamoilla ole mahdollista.

Poikkeus voidaan myöntää enintään kuudeksi kuukaudeksi, jos Euroopan yhteisön komissio on sallinut poikkeamisen tiettyjen nestemäisten polttoaineiden rikkipitoisuuden vähentämisestä ja direktiivin 1993/12/ETY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 1999/32/EY nojalla. Menettelystä säädetään rikkidirektiivin 1999/32/EY 5 artiklassa.

15 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 3 §:ää, 21 a §:n 2 momenttia ja 34 §:ää. Ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain valtuutussäännökset vastaavat rakenteeltaan alusjätelain 21 a §:n 2 momenttia, joka annettiin vuonna 2005 (238/2005).

Pykälän 1 momentissa annettaisiin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella. Tällä hetkellä Suomea sitovat velvoitteet sisältyvät MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteeseen sekä vuoden 1999 rikkidirektiiviin 1999/32/EY ja sen muutosdirektiiviin 2005/33/EY.

Momentin 2 kohdan sääntely perustuu 3 §:n mahdollisuuteen kieltää tai rajoittaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 15 säännön mukaan öljy- ja kemikaalisäiliöaluksista haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjä satamissa. Näitä kieltoja ja rajoituksia ei tällä hetkellä ole Suomessa voimassa.

Momentin 3 kohdan mukaan 5 §:n mukaisista alusten moottoreiden päästövaatimuksista ja moottoreissa käytettävistä pakokaasujen puhdistuslaitteista ja puhdistusmenetelmistä sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden käytöstä aiheutuvista päästöistä veteen voitaisiin säätä tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Sääntely perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 4, 13 ja 14 sääntöön ja rikkidirektiivin 3 ja 4 artiklaan.

Momentin 4 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 5 §:ssä tarkoitetuista alusten moottoreiden sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien vaatimustenmukaisuudesta myönnettävistä poikkeuksista perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 13 sääntöön.

Momentin 5 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 6 §:ssä tarkoitetusta kansainvälisestä todistuskirjasta ilman pilaantumisen ehkäisemisestä (IAPP-todistuskirja) perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 5—11 sääntöön.

Momentin 6 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 7—9 §:ssä tarkoitetuista aluksilla käytettävän polttoaineen laatuvaatimuksista, polttoaineen laadun määritysmenetelmistä, polttoaineen luovutustodistuksesta ja sen antamisesta sekä näihin liittyvän tarkkailun ja valvonnan järjestämisestä perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 13 ja 14 sääntöön ja rikkidirektiivin 1999/32/EY 3 ja 4 artiklaan sekä muutosdirektiivillä muutettuihin 3, 4 a ja 4 b artiklaan.

Momentin 7 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 10 §:ssä tarkoitetusta uuden päästöjenvähentämisteknologian koekäytöstä perustuvat rikkidirektiivin 4 c artiklaan.

Momentin 8 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 11 §:ssä tarkoitetuista aineista, joiden poltto on kielletty Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisella aluksella myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 16 sääntöön.

Momentin 9 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 10 ja 13 §:ssä tarkoitetusta toiminnanharjoittajan velvollisuudesta luovuttaa tietoja polttoaineen määristä ja laadusta, rikkipitoisuudesta ja päästöjen vähentämisteknologian koekäytön tuloksista asetuksessa säädettävälle viranomaiselle tämän luvun mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi perustuvat rikkipitoisuusdirektiiviin 1999/32/EY sekä muutosdirektiivillä 2005/33/EY muutettuun 4 c artiklaan sekä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteeseen.

Momentin 10 kohdassa tarkoitetut valtioneuvoston asetuksen säännökset 14 §:ssä tarkoitetun polttoaineen laatuvaatimuksista myönnettävän määräaikaisen poikkeuksen tarkemmista perusteista perustuvat rikkidirektiiviin 1999/32/EY 5 artiklaan.

Pykälän 2 momentin mukainen Liikenteen turvallisuusvirastolle ehdotettu tämän luvun 5 §:n 3 momentissa tarkoitettu toimivalta myöntää samanarvoisuuksia moottoreiden sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien vaatimustenmukaisuudesta perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen samanarvoisuuksia koskevaan 4 sääntöön, jonka mukaan sopimuspuolen hallinto voi sallia alukseen asennettavan laitteen, aineen, välineen tai kojeen, joka poikkeaa liitteen vaatimuksista, jos tämä on vähintään yhtä tehokas kuin liitteen mukainen laite, aine, väline tai koje. Hallinnon on annettava IMO:lle tiedot hyväksymistään laitteista.

Pykälän 3 momentissa annettaisiin valtuus ulottaa kansainvälisiin velvoitteisiin perustuvat tarkemmat säännökset ja määräykset myös sisävesialueelle ja kotimaanliikenteeseen. Säännös edistäisi vesiliikenteen ympäristönsuojelutavoitteita.

8 luku Aluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevat muut Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet

1 §.Aluksen suojaamiseen käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käytön kielto. Pykälä on uusi, koska kiinnittymisenestojärjestelmiä koskevaa sääntelyä ei ole sisältynyt nykyiseen alusjätelakiin.

Pykälän 1 momentissa viitataan TBT-asetuksen mukaiseen haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käytön kieltoon Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilla aluksilla ja Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden satamiin ja offshore-terminaaleihin saapuvilla aluksilla. TBT-asetus on Euroopan yhteisön asetuksena Suomessa suoraan voimassa. TBT-asetusta sovelletaan myös jäsenvaltion hallinnon alaisuudessa toimiviin aluksiin, ei kuitenkaan sota-aluksiin, sotalaivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, jotka ovat valtion omistuksessa tai käytössä ja joita sillä hetkellä käytetään ainoastaan valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin.

Pykälän 2 momentin perusteella AFS-yleissopimusta sovelletaan aluksiin, silloin kun kysymys on Euroopan yhteisön jäsenvaltion lipun alla kulkevasta aluksesta tai muusta aluksesta, jonka lippuvaltio on AFS-yleissopimuksen sopimuspuoli. AFS-yleissopimuksen ja TBT-asetuksen kiinnittymisenestojärjestelmiä koskevat kiellot eivät ole täysin yhteneväisiä. TBT-asetuksen kielto koskee ainoastaan orgaanisten tinayhdisteiden käyttöä alusten kiinnittymisenestojärjestelmissä. AFS-yleissopimus mahdollistaa, että myös muut aluksissa käytettävät haitalliset kiinnittymisenestojärjestelmät voidaan kieltää tai niitä voidaan rajoittaa. AFS-yleissopimuksen I liitteeseen sisältyy luettelo kielletyistä kiinnittymisenestojärjestelmistä. Tällä hetkellä kielletään ainoastaan kiinnittymisenestojärjestelmässä biosideina toimivien orgaanisten tinayhdisteiden käyttö aluksissa.

AFS-yleissopimuksen mukaan alusten käsittely tai uudelleen käsittely kiinnittymisenestojärjestelmässä biosideina toimivilla orgaanisilla tinayhdisteillä on kielletty 1 päivänä tammikuuta 2003 lukien. Vastaava kielto sisältyy jäsenvaltioiden lippua käyttävien alusten osalta TBT-asetukseen. AFS-yleissopimuksessa määrätään, että 1 päivänä tammikuuta 2008 lukien edellä mainittuja kiinnittymisenestojärjestelmiä ei saa olla aluksen rungossa, ulkoisissa osissa tai pinnoissa, jollei niissä ole peittävä pinnoite, joka estää tällaisten yhdisteiden liukenemisen vaatimuksia vastaamattomasta kiinnittymisenestojärjestelmästä. Vastaava kielto sisältyy TBT-asetukseen. Kieltoa on kuitenkin sovellettu TBT-asetuksen perusteella jo 1 päivänä heinäkuuta 2003 lähtien jäsenvaltioiden lipun alla kyseisenä päivänä tai sen jälkeen purjehtimaan oikeutettuihin aluksiin, joiden kiinnittymisenestojärjestelmä on otettu käyttöön, korjattu tai muutettu kyseisen päivämäärän jälkeen. TBT-asetus ei koske telakalle saapuvia aluksia, sillä nämä on säännelty neuvoston direktiivillä 76/769/ETY, jonka muuttamisesta annettu komission direktiivi 2002/62/EY on Suomessa pantu täytäntöön orgaanisten tinayhdisteiden markkinoille luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta annetulla valtioneuvoston asetuksella. Edellä mainitusta asetuksesta seuraa kielto käyttää orgaanisia tinayhdisteitä Suomen telakoilla. AFS-yleissopimusta ei sovelleta sota-aluksiin, sotalaivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, jotka ovat sopimusvaltion omistuksessa tai käytössä ja joita sillä hetkellä käytetään vain valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Vastaava säännös on TBT-asetuksessa.

Pykälän 2 momentissa ulotetaan TBT-asetuksen mukainen Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivien alusten suojaamista haitallisilla kiinnittymisenestojärjestelmillä koskeva käyttökielto koskemaan myös muita kuin Euroopan yhteisön jäsenmaiden lipun alla purjehtivia aluksia. Näin ollen muiden kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivia aluksia koskevat Suomen vesialueella merenkulun ympäristönsuojelulain nojalla TBT-asetuksen säännöksiä vastaavat kiellot. Samoin 2 momentin nojalla AFS-yleissopimuksen 17 päivänä syyskuuta 2008 tapahtuvan voimaatulon jälkeen sellaista sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivaa alusta, jolla on oikeus käyttää AFS-sopimusosapuolen lippua, koskevat TBT-asetuksen säännöksiä vastaavat kiellot. AFS-yleissopimuksen määräykset koskevat vain kansainvälisillä reiteillä liikennöiviä aluksia.

2 §.AFS-ilmoitus. Pykälä on uusi, koska kiinnittymisenestojärjestelmiä koskevaa sääntelyä ei ole sisältynyt nykyiseen alusjätelakiin.

Pykälän vaatimukset perustuvat AFS-yleissopimukseen. Pykälässä osoitetaan se kansallinen viranomainen, jolle AFS-ilmoitusten vastaanottamisvelvollisuus ja toimivalta kuuluvat. Suomessa tämä tehtävä kuuluisi Liikenteen turvallisuusvirastolle.

3 §.Tietojen toimittaminen. Pykälä on uusi, koska kiinnittymisenestojärjestelmiä koskevaa sääntelyä ei ole sisältynyt nykyiseen alusjätelakiin.

Pykälän mukaan AFS-yleissopimuksen edellyttämien tietojen toimittamisesta IMO:lle vastaisi Liikenteen turvallisuusvirasto. Tällaisia tietoja ovat tiedot sellaisista nimetyistä katsastajista ja hyväksytyistä laitoksista, joilla on valtuudet toimia sopimuspuolen puolesta asioissa, jotka koskevat yleissopimuksen mukaisesti rajoitettuja kiinnittymisenestojärjestelmiä sekä tiedot kansallisella lainsäädännöllä hyväksytyistä, rajoitetuista tai kielletyistä kiinnittymisenestojärjestelmistä. Suomen ympäristökeskus toimittaisi Liikenteen turvallisuusvirastolle tiedot hyväksytyistä, rajoitetuista tai kielletyistä kiinnittymisenestojärjestelmistä.

9 luku Jätteiden vastaanotto satamassa

Lainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelussa on katsottu tarkoituksenmukaiseksi säätää ehdotetussa merenkulun ympäristönsuojelulaissa kaikkia aluksia koskevista alusjätekysymyksistä. Tämä merkitsee, että uusi laki kattaisi myös huviveneiden ja erityisalusten jätteitä koskevat velvoitteet.

Aluksissa syntyviä jätteitä koskevat säännökset ovat alun perin syntyneet meren pilaantumisen ehkäisyä silmällä pitäen. Säännöksissä ei ole otettu huomioon maissa tapahtuvan jätelainsäädännön jätehuollon vaatimuksia esimerkiksi jätteiden lajittelusta. Tämä olisikin usein hankalaa, koska lajitteluvaatimukset vaihtelevat huomattavasti jo saman maan eri satamissa. Alusjätteiden lajittelulle tai ongelmajätteiden erottelulle muista jätteistä ei ole olemassa yleismaailmallista perustetta IMO:n instrumenteissa. Vaatimuksia jätteiden lajittelusta aluksilla ei siten ole tässä vaiheessa sisällytetty merenkulun ympäristönsuojelulakiin, vaikka ehdotettu laki ei siten sovi hyvin yhteen jätelain periaatteen kanssa, jonka mukaan jätehuoltoketju ei pääty jätteen maihin toimittamiseen vaan jätteen käsittelyyn. Merenkulun ympäristönsuojelulain ja maissa tapahtuvan jätehuollon saumaton yhteistyö on kuitenkin tässä esityksessä pyritty ottamaan huomioon säännöksiä laadittaessa, myös valvontaa ajatellen. Suomalaiset alukset ovat jo vapaaehtoisuuden pohjalta tehneet erillisiä sopimuksia satamien kanssa jätteiden lajittelusta ja luovuttamisesta maihin. Kansainvälinen standardointijärjestö ISO kehittää parhaillaan satamien jätehuoltoon ISO-standardia.

Ehdotetuilla lain tarkistuksilla tehostettaisiin EY:n alusjätedirektiivin täytäntöönpanoa Suomessa Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) syksyllä 2007 tekemien huomioiden pohjalta. Alusjäteilmoitusten seurantaa ehdotetaan tehostettavaksi, muuttuneet olosuhteet otettaisiin paremmin huomioon jätehuoltosuunnittelussa, sataman jätehuoltosuunnittelu erotettaisiin ympäristölupamenettelystä viivytysten välttämiseksi, käymäläjätevesi määriteltäisiin selkeästi kuuluvaksi ei erityismaksua -järjestelmän piiriin ja alusjätedirektiivin mukaiset velvollisuutensa laiminlyöneestä aluksesta seuraavalle satamalle ilmoittamista tehostettaisiin.

1 §.Jätteiden vastaanottojärjestelyt satamassa. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 16 §:n 1 momenttia, 21 §:n 1 momenttia ja 26 §:ää.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin satamanpitäjän velvollisuudesta varmistaa, että satamassa on laitteet, jotka riittävät vastaanottamaan satamaa käyttäviltä aluksilta tulevat, sataman pitäjän huolehdittavaksi jätettävät pykälässä lueteltavat jätteet, kuten purkamisen ja puhdistuksen jälkeen lastitiloissa ja säiliöissä olevat jäännökset, ylijäämät ja valumat kuten öljyiset lastijätteet. Velvollisuus koskee kuitenkin vain niiden alusten jätteitä, joille ei ole saatu vapautusta jätteiden jättöpakosta. Erityisesti yleisissä kaupallisissa satamissa satamat käytännössä huolehtivat vain pienestä osasta aluksilla syntyvistä jätteistä, koska säännöllisen reittiliikenteen aluksille on useimmiten myönnetty poikkeuslupa alusjätteiden ilmoitusvelvollisuudesta ja jättöpakosta, koska näillä aluksilla on erilliset sopimukset jätteiden käsittelystä säännösten vaatimusten mukaan.

Sataman pitäjiin kohdistuvat velvoitteet sataman vastaanottolaitteiden järjestämisestä Suomessa perustuvat EU:n alusjätedirektiiviin sekä Helsingin sopimukseen ja HELCOM:n hyväksymiin suosituksiin. Alusjätedirektiivissä säädetään ja HELCOM:n suosituksessa määrätään aluksesta peräisin olevien jätteiden jättöpakosta satamiin.

Kiinteä jäte käsittää paitsi elintarvikejätteen, niin myös muualla lainsäädännössä ongelmajätteeksi katsottavan jätteen. Satamalla on siten vastaanottovelvollisuus myös ongelmajätteiden osalta. Se, että ongelmajätteitä ei ole mainittu 9 luvun 1 §:n 1 momentissa erillisenä kohtana, johtuu siitä, että ongelmajätteet sisältyvät MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa käytetyn luokituksen mukaan kiinteisiin jätteisiin sekä myös muihin ryhmiin kuten öljyihin ja haitallisiin nestemäisiin aineisiin, eikä niitä säännellä erillisenä alaryhmänä. Sen sijaan paketointilaudat kuuluvat rahtaussopimuksen piiriin, joten ne eivät kuulu vastaanottolaitteiden järjestämisvelvoitteen tai alusjätteiden jättöpakon piiriin, joten jos ne voidaan kuljettaa aluksella rahataussopimuksen mukaiseen paikkaan edelleen käytettäviksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin öljysatamien pitäjien velvollisuudesta järjestää vastaanottolaitteet myös öljyiselle painolasti- ja säiliönpesuvedelle. Öljysatamalla tarkoitetaan satamaa, johon tulee merkittäviä määriä öljykuljetuksia, eikä säiliönpesuvesien vastaanottoa ole perusteltua osoittaa tapahtuvaksi jossain lähistöllä olevassa satamassa, jonne alus viivytyksettä voi mennä. Säiliöalusten säiliönpesuvedet on jätettävä satamaan, vaikka säiliönpesuvedet eivät kuulu ei erityismaksua –järjestelmän piiriin. Siksi öljysatamien sataman pitäjillä on oltava riittävät vastaanottolaitteet säiliönpesuvesille.

Öljysäiliöaluksista peräisin olevia öljypitoisten jätteiden vastaanottolaitteita koskeva sääntely perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uusitun I liitteen 38 sääntöön. Öljysäiliöaluksia koskeva öljyjätesäiliöiden satamien vastaanottolaitteisiin yhteensopivuutta koskeva velvollisuus perustuu MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uusitun I liitteen 12 sääntöön.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen haitallisten nestemäisten aineiden vastaanottolaitteiden hankkimisesta ja käytöstä sekä kertyvien jätteiden ja seosten kuljetuksesta ja käsittelystä. Sääntely perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uusitun II liitteen 18 sääntöön. Kemikaalisäiliöalusten säiliönpesua koskevat vaatimukset perustuvat MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uusitun II liitteen 13 sääntöön ja erityisesti sen 6 ja 7 kohtaan.

Pykälän 4 momentti sisältäisi säännökset lain soveltamisesta pieniin huvivenesatamiin. Näitä satamia koskevia velvollisuuksia ehdotetaan selkeytettäväksi. Esityksessä täsmennettäisiin, minkälaisia huvivenesatamia jätteiden vastaanottovelvollisuus koskisi. Alusjätedirektiivin ja sen myötä nykyisen lainsäädännön satamamääritelmä on niin yleinen, että ilman rajausta sataman vastaanottovelvollisuus koskisi myös varsin pieniä huvivenesatamia. Jätteen vastaanottovelvollisuus koskisi ehdotuksen mukaan yksinomaan veneliikennettä palvelevan koti- ja vierassataman (huvivenesatama) sataman pitäjää, edellyttäen että satamassa on vähintään 50 venepaikkaa tai sen yhteydessä on vähintään 50 veneen talvitelakointipaikka ja siinä peritään laituri- tai satamamaksua. Vastaanottovelvollisuuden ulkopuolelle jäisivät siten useat käyntisatamat, kuten huoltoasema- ja kauppalaiturit ja maksuttomat veneseurojen ”tukikohdat”.

Venesatamien jätehuolto voitaisiin ehdotuksen mukaan järjestää yhteistyössä, joten rasitus pienten laituripaikkojen pitäjille ei tulisi kohtuuttomaksi. Erityisesti huvivenesatamissa jätteiden syntyminen on kausiluontoista, jätteitä syntyy vähemmän ja jätehuoltoon perehtyminen on vähäisempää, mikä edellyttää toisenlaisia jätehuollon järjestelyjä kuin isommissa satamissa.

Jos huvivenesatama perii aluksilta peräisin olevasta jätteestä maksun muilta aluksilta kuin huviveneiltä, koskee huvivenesataman vastaanottovelvollisuus myös näitä aluksia, kuten esimerkiksi erilaisia kalastusaluksia ja hallinnollisia aluksia. Huvivenesatamalla ei kuitenkaan olisi lähtökohtaisesti velvollisuutta ottaa vastaan jätteitä näiltä aluksilta. Koska jätteestä perittävä maksu voi sisältyä satamamaksuun, määräytyisi huvivenesataman alusjätteiden vastaanottovelvollisuus epäselvissä tapauksissa muiden alusten osalta satamamaksun perusteen kautta.

Kunnat voisivat hyväksyä luonteeltaan ohjeellisen suunnitelman alueellaan toimivien huvivenesatamien jätehuollosta. Jos pienen huvivenesataman alueella ei ole alusjätteiden vastaanottolaitteita, huviveneestä peräisin olevat jätteet tulisi jättää muuhun maissa olevaan vastaanottolaitteeseen. Talousjätteet tulee jättää kotitalouksien omiin jäteastioihin ja öljyiset jätteet mahdollisuuksien mukaan huoltoasemille.

2 §.Jätteiden vastaanottojärjestelyt korjaussatamassa. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 21 f §:n 2 momenttia.

Pykälän 1 momentissa asetetaan sataman pitäjälle, jonka satamassa suoritetaan alusten korjauksia, lisävaatimuksia otsonikerrosta heikentävien aineiden ja aineita sisältävien varusteiden vastaanottolaitteiden järjestelyn osalta. Säännös perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen 12 sääntöön, erityisesti sen 3 kohtaan. Säännös koskisi myös sellaista huviveneiden korjaussataman pitäjää, jos huviveneissä on kiinteät ilmastointi- tai jäähdytyslaitteet. Otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevat Euroopan yhteisön säädökset edellyttävät, että näitä töitä saavat tehdä vain auktorisoidut liikkeet ja asentajat, joilla on valmiudet otsonikerrosta heikentävien aineiden vastaanottoon.

Pykälän 2 momentin mukaan säiliöaluksilta tulevat öljyiset painolasti- ja säiliönpesuvedet on voitava jättää satamaan, jossa säiliöaluksen korjauksia suoritetaan. Säännös perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistetun I liitteen 38 sääntöön. Vastaanottolaitteiden on oltava joko valmiiksi korjaussatamassa tai ne on voitava toimittaa sinne niin, ettei siitä aiheudu tarpeetonta viivytystä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että korjaussataman pitäjän tulee järjestää riittävät vastaanottolaitteet korjattaviksi tulevia kemikaalisäiliöaluksia varten. Säännös perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen 18 sääntöön, erityisesti sen 1 kohdan 2 alakohtaan ja 2 kohtaan.

3 §.Sataman jätehuoltosuunnitelma. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 26 c §:ää, ja perustuu alusjätedirektiiviin.

Suunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon tämän lain jätteen vastaanottolaitteita satamassa koskevat säännökset, alusjätteistä ilmoittamista koskevat säännökset, aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien satamaan toimittamista koskevat säännökset ja liitännäistoimenpiteitä koskevat säännökset.

Ehdotetussa laissa tarkoitettu sataman jätehuoltosuunnitelma koskisi aluksista ja huviveneistä peräisin olevaa jätettä ja sitä koskevaa jätehuoltoa. Sataman pitäjä on määritelty 1 luvun 52 kohdassa ja se koskee myös huvivenesataman pitäjä. Velvollinen laatimaan jätehuoltosuunnitelma voi olla luonnollinen henkilö tai yhteisö, joka käytännössä huolehtii sataman toiminnasta eli vastaa sataman eri toimintojen järjestämisestä tai maksun perimisestä.

Velvollisuus koskisi kauppamerenkulkua palvelevia satamia, mukaan lukien teollisuussatamat, kalastussatamat ja muut ammattimaista merenkulkua palvelevat satamat. Velvollisuus koskisi myös huvivenesatamia, mutta vain silloin, kun siinä on vähintään 50 venepaikkaa, olipa huvivenesatama luonteeltaan veneiden kotisatama tai käyntisatama tai muu huvivenesatama. Säännöksellä pyritään lain tasolla antamaan toimivat rajat jätehuoltosuunnittelulle kun otetaan huomioon, että alusjätteistä ilmoitusvelvollisuus ei koske huviveneitä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sataman pitäjän velvollisuudesta laatia sataman jätehuoltosuunnitelma. Huvivenesatamien pitäjät voisivat momentin mukaan laatia yhteisen jätehuoltosuunnitelman.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin jätehuoltosuunnitelmassa huomioon otettavista seikoista. Alusjätedirektiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti laitteet ovat riittävät, jos niiden avulla kyetään ottamaan vastaan niitä lajeja ja ne määrät aluksella syntyvää jätettä ja lastijäämiä, joita kyseistä satamaa yleensä käyttävät alukset toimittavat, ottaen huomioon sataman käyttäjien toiminnalliset tarpeet, sataman koon ja maantieteellisen sijainnin, satamassa käyvien alusten tyypin ja 9 artiklassa säädetyt vapautukset. Jätehuoltosuunnitelman tarkemmasta sisällöstä olisi tarkoitus säätää valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella pantaisiin täytäntöön alusjätedirektiivin liitteen I vaatimukset seikoista, jotka on esitettävä suunnitelmassa.

Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelmassa on mahdollista tehokkuussyistä tarkastella jätehuoltoa alueellisesti. Jos jätehuoltopalvelut pystytään suunnitelmassa osoittamaan sopimuksiin perustuen huvivenesataman läheltä jostain muualta huviveneiden käyttämien reittien varrelta, niin sataman jätehuollon voi yksittäistapauksittaisen harkinnan jälkeen katsoa täyttävän merenkulun ympäristönsuojelulain ja EU:n alusjätedirektiivin vaatimukset. Alusjätedirektiivi tekee mahdolliseksi hyväksyä myös alueellisia sataman jätehuoltosuunnitelmia. Lainsäädännössä ei kuitenkaan ole mekanismia, joka mahdollistaisi alueellisesti sitovien suunnitelmien hyväksymisen, joten Suomessa jätehuoltosuunnitelmien hyväksyminen on periaatteessa satamakohtaista, kuitenkin siten, että satamat voisivat sopia keskenään velvoitteidensa täyttämisestä. Tämän järjestelyn alueellinen ympäristökeskus voisi hyväksyä kunkin sataman suunnitelmaa hyväksyessään.

Pykälän 3 momentin mukaan sataman jätehuoltosuunnitelma tulee oikeudellisesti sitovaksi sen jälkeen, kun se on hyväksytty 4 §:ssä säädetyllä tavalla. Sataman pitäjän on tämän jälkeen toimittava suunnitelman mukaisesti.

4 §.Sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen. Pykälässä tarkoitetuista asioista säädetään nykyisen alusjätelain 26 d §:ssä ja alusjäteasetuksen 26 e §:ssä. Jätehuoltosuunnitelman hyväksymistä koskevia säännöksiä on sisällöllisesti uudistettu.

Aiemmasta poiketen sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen perustuisi nyt yksinomaan merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Nykyisin voimassa olevien säännösten mukaan, sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen edellyttäisi, että suunnitelma täyttää alusjätelain lisäksi myös jätelain ja ympäristönsuojelulain vaatimukset. Lisäksi nykyisten säännösten mukaan sataman jätehuoltosuunnitelma hyväksyttäisiin ympäristöluvan yhteydessä, jos lupahakemus on vireillä. Muutoksen jälkeenkin sataman jätehuoltoon sovellettaisiin jätelakia ja ympäristönsuojelulakia, mutta se ei ole suunnitelman hyväksymisen edellytyksenä. Muutos helpottaisi ja yksinkertaistaisi suunnitelmien hyväksymistä, joka EU:n alusjätedirektiivin mukaisesti tapahtuu enintään kolmen vuoden välein.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyttämisestä toimivaltaisella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Hyväksymismenettelyn jakamisella aiempaan tapaan eri puolilla maata toimiville elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille pyritään mahdollistamaan paikallinen asiantuntemus ja tarkastusmahdollisuudet sekä ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen käytännössä parhaalla käytettävissä olevalla tavalla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialuejaosta säädetään ympäristöhallinnosta annetun lain (55/1995) 3 §:n mukaisesti valtioneuvoston päätöksellä alueellisten ympäristökeskusten toimialueiden rajoista ja toimipaikoista (909/1997). Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelma on kuitenkin esitettävä hyväksyttäväksi sen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka alueella huvivenesatama sijaitsee.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sataman jätehuoltosuunnitelman tarkistamisvelvollisuudesta. Tarkistamisvelvollisuus perustuu alusjätedirektiivin 5 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan sataman toiminnan merkittävä muutos laukaisee aina sataman jätehuoltosuunnitelman uudistamistarpeen. Momentin mukaan merkittäväksi muutokseksi katsotaan satamaan jätettävien jätteiden laadun, määrän tai jätehuollon merkittävä muutos. Tällainen merkittävä muutos olisi esimerkiksi sataman toiminnan merkittävä laajennus tai supistus tai muutos satamaan liikennöivissä aluksissa. Uudelleen hyväksyntä joka kolmas vuosi tapahtuu ilmoitusmenettelyä käyttäen, tässä yhteydessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi pyytää täydentämään ilmoitusta tai kehottaa jätehuoltosuunnitelman tarkistamiseen. Jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ei näin menettele, sataman jätehuoltosuunnitelman voimassaolo jatkuu lähtökohtaisesti kolme vuotta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen olisi mahdollisessa jätehuoltosuunnitelman tarkistamiskehotuksessa yksilöitävä, miltä osin jätehuoltosuunnitelmaa olisi tarkistettava.

Pykälän 3 momentin mukaan sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen perustuu tämän lain 9 ja 10 luvussa esitettyjen vaatimusten täyttymiseen. Tämän lain 9 ja 10 luvun vaatimukset puolestaan perustuvat MARPOL 73/78 –yleissopimukseen, alusjätedirektiiviin, Helsingin sopimukseen ja lailla voimaan saatettuihin HELCOM:n suosituksiin.

Voimassa olevan alusjätelain yhteys sataman jätehuoltosuunnitelman ja sataman ympäristölupahakemuksen välillä poistettaisiin tässä ehdotuksessa. Sataman jätehuoltosuunnitelman laatiminen ja hyväksyminen perustuisi kokonaisuudessaan alusjätedirektiiviin ja uuteen merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Ympäristönsuojelulaissa (86/2000) säädetään puolestaan menettelystä ympäristölupa-asiassa ympäristöluvanvaraisen sataman osalta. Ympäristönsuojeluasetuksessa (169/2000) säädetään satamien ympäristöluvanvaraisuudesta. Ratkaisulla pyritään keventämään ja nopeuttamaan satamien jätehuoltosuunnitelmien hyväksymismenettelyä. Ratkaisulla pyritään myös selkeyttämään viranomaisten välistä tehtävänjakoa siten, että sataman jätehuoltosuunnittelu ja sen valvonta kuuluisivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, kun taas merkittävässä osassa satamien ympäristöluvista toimivaltainen viranomainen olisi aluehallintovirasto. Satamien jätehuoltosuunnitelman noudattamisen valvonta perustuisi jatkossa merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja jätelakiin, eikä enää miltään osin ympäristönsuojelulakiin.

Kun sataman jätehuoltosuunnitelma on hyväksytty, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen merkitsee suunnitelman 4 momentin mukaan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään, josta säädetään muutoin ympäristönsuojelulain 27 §:ssä. Menettely jatkaisi nykyistä ympäristönsuojelulakiin perustuvaa käytäntöä. Menettelyllä helpotetaan satamien jätehuollon valvontaa

5 §.Sataman jätehuoltosuunnitelmasta kuuleminen ja tiedottaminen. Pykälässä tarkoitetuista asioista säädetään nykyisen alusjätelain 26 d §:n 3 ja 4 momentissa. Säännöksiä on sisällöllisesti uudistettu.

Pykälän 1 momentin mukaan tulisi nykyisen lainsäädännön tavoin antaa jätehuoltosuunnitelmaa laadittaessa käyttäjille eli alusten haltijoille, heidän edustajilleen ja muille tahoille mahdollisuus esittää kantansa sataman jätehuollon järjestelyistä. Säännöksessä tarkoitetuiksi muiksi tahoiksi voitaisiin katsoa esimerkiksi lähistöllä asuvat, jos sataman jätehuoltojärjestelyillä voi olla vaikutusta näiden henkilöiden ympäristöön. Ilmoittamisesta vastaisi sataman pitäjä.

Pykälän 2 momentti sisältäisi nykyisen lainsäädännön tavoin säännökset tiedoksi antamisen menettelyistä. Sataman toiminta-aikana kuulemista koskevan edellytyksen vuoksi esimerkiksi huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelmista tulisi tiedottaa kesäaikana. Sataman jätehuollon toiminnan ja asiakkaiden sujuvan palvelun kannalta on tärkeää, että käyttäjät saavat riittävän aikaisessa vaiheessa tiedot sataman jätehuoltojärjestelyistä kuten vastaanottolaitteiden sijainnista, tarjolla olevista palveluista ja maksujärjestelmästä. Käytännön järjestelyistä päättäisi sataman pitäjä käyttäjien tarpeiden mukaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sataman jätehuoltojärjestelmää ja jätehuoltomaksuja koskevien tietojen saataville saattamisesta ja kielivaatimuksista. Merenkulun kansainvälisestä luonteesta johtuen säännöksessä on tarpeen asettaa erityinen vaatimus käytettävästä kielestä. Koska olosuhteet kuitenkin vaihtelevat erityyppisten satamien välillä ja maan eri osissa, laissa edellytettäisiin ainoastaan, että sataman pitäjän tulee saattaa satamaa käyttävien alusten edustajien saataville tiedot sataman jätehuoltojärjestelyistä sekä jätehuoltomaksuista niin, että kaikki sataman merkittävät käyttäjäryhmät saavat tiedon ja heillä on edellytykset ymmärtää se. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi sataman jätehuoltosuunnitelmaa hyväksyessä tarvittaessa määrätä, millä kielillä tiedot on annettava sataman käyttäjien edustajille. Käytännössä kauppamerenkulkua palvelevissa satamissa tiedot olisi annettava suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi ja Kaakkois-Suomessa ja Saimaalla lisäksi venäjäksi, ellei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. Huvivenesatamissa tieto olisi annettava kaikilla kyseisen sataman käyttäjäkunnan merkittävän osan kielillä. Usein riittäisi suomi ja ruotsi, mutta jos käyttäjäkunnassa on muun maalaisia veneilijöitä, saattaa näiden käyttämillä kielillä ilmoittaminen olla tarpeen.

6 §.Tarpeettoman viivytyksen välttäminen. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 27 §:ää.

Pykälän mukaan merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 1 §:ssä tarkoitettu aluksilta peräisin olevien jätteiden vastaanotto aluksilta on järjestettävä siten, ettei aluksille aiheudu tarpeetonta viivytystä. Mikä kulloinkin on tarpeetonta viivytystä, riippuu liikenteen tyypistä ja alalla vakiintuneesta käytännöstä.

Pykälä perustuu alusjätedirektiivin 4 ja 12 artiklan viivytyksettömyyden vaatimukseen. Jätteen vastaanottolaitteiden käyttöön liittyvien muodollisuuksien ollessa yksinkertaisia ja nopeita rohkaistaan alusten päälliköitä käyttämään vastaanottolaitteita ja vältetään alusten tarpeeton viivyttäminen. Viivytyksettömyys perustuu osaksi myös sataman jätehuoltosuunnitelmassa harkittuun vastaanottolaitteiden kohtuulliseen mitoitukseen ruuhkan välttämiseksi sekä ennakkoilmoitusvelvollisuuden noudattamiseen.

7 §.Raportointivelvollisuus. Pykälä on uusi ja perustuu EY:n alusjätedirektiiviin 12 artiklaan. Pykälässä säädettäisiin velvoitteesta raportoida Suomen ympäristökeskukselle alusjätedirektiivin täytäntöönpanoon liittyvistä seikoista. Ympäristökeskus kokoaa tietojen perusteella EY:n komissiolle lähetettävän raportin.

8 §.Tarkemmat säännökset. Pykälää vastaa nykyisen alusjätelain 3 ja 34 §:ää. Pykälä on aikaisempaa täsmällisempi.

Säännöksellä annettaisiin valtuudet valtioneuvoston asetuksen antamiseen tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetuista alusjätteiden vastaanottojärjestelyistä satamissa, 2 §:ssä tarkoitetuista alusjätteiden vastaanottojärjestelyistä korjaussatamissa ja 3 §:ssä tarkoitetun sataman jätehuoltosuunnitelman rakenteesta. Valtuuksien nojalla voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tähän lakiin perustuvista oikeuksista ja velvollisuuksista MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi.

Pykälän 2 momentin mukaan säännökset voitaisiin ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

10 luku Jätteiden jättäminen satamaan

1 §.Velvollisuus jättää alusjätteet ja lastijätteet. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisen alusjätelain 27 a §:ää ja alusjäteasetuksen 26 c §:ää. Pykälä on aiempaa täsmällisempi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin alusjätteiden jättämisvelvollisuudesta. Alusjätteiden jättämisvelvollisuus täydentää erilaisten alukselta peräisin olevien ympäristöä pilaavien aineiden päästökieltoa, josta seuraa, että nämä aineet on jätettävä maihin. Jättöpakon mukaan aluksen on aina jätettävä jätteensä satamaan ennen sieltä lähtöä, ellei 2 momentin mukaista perustetta alusjätedirektiivin 7 artiklaan ja suoraan lakiin perustuvalle jättöpakkovapautukselle olisi. Alusjätteiden jättöpakon avulla pyritään siihen, että aluksilla olisi merimatkan aikana mahdollisimman vähän jätteitä ja että jätekuormitus jakaantuisi mahdollisimman tasaisesti rantavaltioiden kesken. Jättöpakko koskee kaikkea öljyä, haitallista nestemäistä ainetta, kiinteää jätettä ja pakokaasujen puhdistusjätettä sekä niiden seoksia.

Jättöpakko koskee myös käymäläjätevettä, mutta käymäläjätevettä ei tarvitse jättää sataman vastaanottolaitteisiin, jos aluksen käymäläjätevesitankeissa on tilaa seuraavaan satamaan suuntautuvaa matkaa varten. Se, että käymäläjätteet voidaan tietyillä edellytyksillä päästää veteen, ei vapauta jättämästä käymäläjätteitä kyseisessä satamassa tai määräsatamassa. Jättöpakko koskisi myös lastijätettä, josta alusjätedirektiivin artiklan 2 d kohdassa ja 10 artiklassa käytetään ilmausta lastijäämä. Alusjätedirektiivin 10 artiklan mukaan yhteisön satamassa käyvän aluksen päällikön on varmistettava, että lastijäämät toimitetaan sataman vastaanottolaitteisiin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Vastaanottolaitteiden käyttäjän on suoritettava lastijäämien toimituksesta perittävät maksut.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin huvivenesatamia koskevasta poikkeuksesta 1 momentissa tarkoitettuun jättöpakkoon ja se liittyy 9 luvun 1 §:n 4 momentin mukaiseen mahdollisuuteen järjestää huvivenesatamien vastaanottojärjestelyt muualla kuin kyseessä olevassa huvivenesatamassa. Jos huvivenesataman alueella ei olisi vastaanottolaitetta, huviveneestä peräisin olevat jätteet tulisi jättää muuhun maissa olevaan asianmukaiseen vastaanottolaitteeseen, ellei jätteitä voida tämän lain mukaisesti jättää alukseen. Säännös koskee sekä tilannetta, jossa satama ei ole velvollinen järjestämään vastaanottolaitetta että tilannetta, jossa satamassa tulisi olla vastaanottolaite, mutta satama on laiminlyönyt velvollisuutensa tai laite syystä tai toisesta ei ole käytettävissä. Tämä vastaa myös voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaa käytäntöä.

Pykälän 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna aluksen jäteastioissa tai -tankeissa olevia vähäisiä jätemääriä ei tarvitsisi jättää sataman vastaanottolaitteisiin. Aluksella voidaan siten antaa pitää pieniä jätemääriä, joiden tyhjentäminen vastaanottolaitteisiin olisi kohtuutonta. Vähäiseksi katsottaisiin enintään 25 prosenttia aluksen jäteöljytankkien tilavuudesta tai enintään viisi kuutiometriä. Jätteen määrää ei kuitenkaan voisi pitää vähäisenä, jos aluksella ei ole riittävästi säilytystilaa seuraavan matkan aikana kertyvälle jätteelle. Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan sallittaisiin aluksen tietyin edellytyksin jatkaa matkaansa jättämättä jätteitään.

Pykälän 3 momentin 3 kohdan mukaan aluksista peräisin olevan jätteen jättöpakko ei käymäläjäteveden osalta koskisi aluksia, joiden käymäläjätevesitankeissa on tilaa seuraavaan satamaan suuntautuvaa matkaa varten.

Pykälän 4 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarvittaessa momentissa mainituin edellytyksiin määrätä, että alukselta toimitetaan kaikki jätteet satamaan ennen aluksen lähtöä satamasta. Ympäristösuojelutavoitteiden edistämiseksi säädetty menettely perustuu alusjätedirektiivin 7 artiklaan.

Pykälän 5 momentissa säädetään alusjätedirektiivin mukaisesti aluksen päällikön vastuusta alusjätteiden ja lastijätteiden jättöpakon ja ilmoitusvelvollisuuden osalta.

2 §.Alusjätteistä ja lastijätteistä perittävät maksut. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 26 b §:ää. Pykälä on aikaisempaa täsmällisempi.

Pykälän 1 momentin mukaan maksun perisi sataman pitäjä. Maksun tarkoitus on jätehuollosta aiheutuvien kustannusten kattaminen EU:n alusjätedirektiivin mukaisesti. Maksu perittäisiin jokaiselta satamassa käyvältä alukselta siitä riippumatta, jättääkö alus satamaan jätettä vai ei. Säännös sisältää niin sanotun ”ei erityismaksua –järjestelmän”. Maksu kattaa öljypitoiset jätteet, kiinteän jätteen, lukuun ottamatta lastijätettä, ja käymäläjäteveden.

Kaikki alukset osallistuvat kustannusten kattamiseen riippumatta siitä, käyttävätkö ne laitteita. Tämä voidaan järjestää joko sisällyttämällä maksut satamamaksuihin tai asettamalla erillinen kiinteä jätemaksu. Maksut voivat olla erilaiset esimerkiksi aluksen luokan, tyypin tai koon mukaan.

Useissa erityisesti kauppamerenkulun satamissa suuri osa aluksista on vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta, jättämisvelvollisuudesta ja näin ollen myös maksuista, koska ne hoitavat jätehuoltonsa alusjätedirektiivin mukaisesti jätehuoltoyrityksen kanssa tehdyin sopimuksin. Koska huomattava osa aluksista ei osallistu sataman jätehuoltokustannusten kattamiseen, järjestelmä ei toimi koko sataman jätehuoltoa kattavasti, ja kustannukset sataman jätehuollon järjestämisestä kohdistuvat vain osaan aluksista.

Lastijäte ei kuulu ei erityismaksua -järjestelmän piiriin, vaan lastijätteen toimittamisesta vastaanottolaitteeseen peritään 2 momentin mukaan eri maksu vastaanottolaitteiden käyttäjältä. Säännös perustuu alusjätedirektiivin 10 artiklaan. Lastijätteellä tarkoitetaan tässä lastijäämiä sellaisena kuin niistä säädetään alusjätedirektiivin 2 artiklan d kohdassa. Lastijätteen vastaanotosta perityllä maksulla katetaan satamassa olevien vastaanottolaitteiden aiheuttamat, myös jätteen käsittelystä ja hävittämisestä syntyvät kustannukset. Myös maksun periminen lastijätteestä kuuluisi sataman pitäjän tehtäviin.

Pykälän 3 momentti sisältäisi säännökset maksujen perusteista. Säännöksellä varmistetaan maksujen läpinäkyvyys ja tasapuolisuus. Maksujen porrastusta koskeva säännös vastaisi alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, jonka mukaan maksut voidaan porrastaa esimerkiksi alustyypin, alusluokan tai aluksen kokoluokan mukaan.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että maksua ei kuitenkaan peritä kalastusaluksilta eikä huviveneiltä, jotka voivat ottaa enintään 12 matkustajaa. Käytännössä esimerkiksi huvivenesataman jätehuoltokustannukset katetaan satamamaksuissa.

Alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti maksuja voidaan alentaa, jos aluksen ympäristöasioiden hallinta, suunnittelu, varustus ja toiminta ovat sellaisia, että aluksen päällikkö voi osoittaa aluksella syntyvän tavanomaista vähemmän jätettä tai jätteet ovat paremmin hyödynnettävissä. Momentti koskisi myös kiinteää jätettä sekä käymäläjätettä alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti.

Maksua ei myöskään perittäisi 4 momentin mukaan kalastusaluksilta eikä huviveneiltä, jotka voivat kuljettaa enintään 12 matkustajaa. Säännös perustuu alusjätedirektiivin 8 artiklan 2 kohtaan.

Momentin mukaan maksuvelvollisuudesta vapautettuja ovat myös alukset, jotka Liikenteen turvallisuusvirasto on tämän luvun 4 §:n nojalla vapauttanut alusjätteiden jättöpakosta ja ilmoitusvelvollisuudesta.

3 §.Alusjätteistä ja lastijätteistä ilmoittaminen. Pykälä vastaa nykyisen alusjäteasetuksen 26 d §:ää. Pykälä on sisällöltään aikaisempaa täsmällisempi. Pykälä perustuu alusjätedirektiivin 6 artiklaan.

Pykälän 1 momentti sisältää säännökset ilmoitusvelvollisuudesta ja siihen liittyvistä aikarajoista. Tiedot on momentin mukaan pidettävä aluksella vähintään seuraavaan käyntisatamaan asti, ja ne on pyynnöstä esitettävä jäsenvaltioiden viranomaisille.

Velvollisuus ei koskisi alusjätedirektiiviin perustuen kalastusaluksia ja tiettyjä huviveneitä. Jäsenvaltioiden on kuitenkin alusjätedirektiivin 11 artiklan mukaan vahvistettava tarpeelliset valvontamenettelyt myös näitä aluksia varten sen varmistamiseksi, että ne noudattavat alusjätedirektiivin soveltuvia vaatimuksia.

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo 3 momentin mukaan alusjätedirektiivin täytäntöönpanoa tarkastaen tulosataman pitäjälle tehtyjä ilmoituksia ja aluksia alusjätedirektiivin mukaisesti. Ilmoitukset voidaan välittää alukselta satamalle ja satamalta Liikenteen turvallisuusvirastolle myös sähköisesti. Säännöksellä varmistetaan ilmoitusten kulku valvovalle viranomaiselle aiempaa paremmin. Sähköisenä käyttöyhteytenä voi toimia telefax, sähköposti tai ilmoitus viranomaisten ylläpitämään PortNet -järjestelmään. Alusjäteilmoituslomakkeita kehitetään parhaillaan eri maissa ja satamissa, jotta ne palvelisivat tehokkaasti alusten ja satamien jätehuollossa toimivia eri osapuolia.

Alusjätedirektiivin mukainen valvonta perustuu osaksi alusjäteilmoituksiin. Yleensä valvonta hoidetaan aluksiin kohdistuvan satamavaltiovalvonnan yhteydessä. Alusjätedirektiivin 11 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jokainen alus voidaan tarkastaa sen varmistamiseksi, että se noudattaa jättöpakkoa koskevia säännöksiä, sekä että tarkastuksia suoritetaan riittävä määrä.

4 §.Poikkeus jätteiden jättöpakosta ja ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 27 a §:n 3 momenttia ja nykyisen alusjäteasetuksen 26 c §:n 4 momenttia. Pykälän sisältöä on poikkeuksen edellytysten osalta sisällöllisesti muutettu.

Pykälän 1 momentti perustuu alusjätedirektiivin 9 artiklaan. Säännöstä on tarkennettu verrattuna nykyiseen lainsäädäntöön. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi ehdotuksen mukaan tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen jättöpakosta ja ilmoitusvelvollisuudesta. Tämän luvun 2 §:n 4 momentin mukaan ei perittäisi maksua aluksista peräisin olevien öljypitoisten jätteiden, kiinteän jätteen ja käymäläjätteen vastaanottamisesta niiltä aluksilta, joille on myönnetty poikkeus. Pykälä vastaa alusjätedirektiivin 9 artiklaa.

Poikkeuksen edellytyksenä olisi säännöksen mukaan, että alus poikkeaa säännöllisesti kerran kahdessa viikossa yhdessä nimetyssä reitin varrella sijaitsevassa suomalaisessa satamassa. Säännöllisen liikenteen määritelmä ja kahden viikon sääntö perustuu HELCOM:n suositukseen, jonka Suomi on jo pannut täytäntöön. Poikkeuksen edellytyksenä on, että alus liikennöi toistuvasti aikataulun tai etukäteen vahvistetun reitin mukaisesti nimettyjen satamien välillä ja käy vähintään kerran kahdessa viikossa vähintään yhdessä reitin varrella sijaitsevassa nimetyssä suomalaisessa satamassa. Poikkeus olisi voimassa myös muissa aluksen reitillä oleviksi ilmoitetuissa suomalaisissa satamissa. Poikkeus voitaisiin myöntää myös alukselle, joka on risteilyliikenteessä tai muussa liikenteessä lähtien ja saapuen samaan suomalaiseen satamaan poikkeamatta muissa satamissa. Tällaisia olisivat yhdestä satamasta käsin tehtävät risteilyt sekä esimerkiksi alusten saattaminen hinaamalla tiettyyn satamaan ja satamasta.

Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on myös, että aluksella on jätehuoltosopimus pätevän jätehuoltoyrityksen tai sataman kanssa. Liikenteen turvallisuusvirastolle olisi toimitettava päätöksessä tarkemmin määrätyllä tavalla selvitys siitä, että alus käyttää pääosin jätehuoltosopimuksen mukaisia palveluita.

Poikkeus voitaisiin myöntää määräajaksi, kuitenkin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Liikenteen turvallisuusviraston olisi ilmoitettava päätöksestä niille satamille, joita päätös koskee. Satamien jätehuoltosuunnittelun ja ympäristölupien kannalta on tärkeää saada tieto alusjätteiden satamaan jättämisvelvollisuudesta. Viraston olisi ilmoitettava myös Euroopan yhteisön komissiolle myönnetyistä poikkeuksista säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa.

Siitä huolimatta, että alusjäteilmoitusvelvollisuus ei tämän luvun 2 §:n mukaan koske kalastusaluksia ja enintään 12 matkustajalle sallittuja huviveneitä, jäsenvaltioiden on alusjätedirektiivin 11 artiklan mukaan vahvistettava tarpeelliset valvontamenettelyt myös näitä aluksia varten sen varmistamiseksi, että ne noudattavat alusjätedirektiivin soveltuvia vaatimuksia.

5 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 3 ja 34 §:ää. Pykälä on aikaisempaa täsmällisempi.

Pykälän 1 momentin säännöksellä annettaisiin valtuudet valtioneuvoston asetuksen antamiseen tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetusta mahdollisuudesta olla jättämättä vähäisiä määriä jätteitä ja välttää viivytystä. Valtuuden nojalla voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tähän lakiin perustuvista oikeuksista ja velvollisuuksista MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi.

Pykälän 2 momentin säännöksellä annettaisiin valtuudet Liikenteen turvallisuusviraston määräyksillä antaa tämän luvun 3 §:ssä tarkoitetusta alusjätteistä ilmoittamisen tavasta. Valtuuden nojalla voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tähän lakiin perustuvista oikeuksista ja velvollisuuksista MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi.

Edellä 1 ja 2 momentin mukaan annettavat tarkemmat säännökset ja määräykset voitaisiin 3 momentin mukaan ulottaa koskemaan sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia. Säännös edistäisi vesiliikenteen ympäristönsuojelutavoitteita.

11 luku Aluksen päällikön velvollisuudet vaaratilanteessa

1 §.Öljyvahingosta tai sen vaarasta ilmoittaminen ja välittömiin torjuntatoimiin ryhtyminen. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 9 ja 18 §:ää ja nykyisen alusjäteasetuksen 10 §:n 2 ja 3 momenttia sekä 26 b §:ää.

Pykälä sisältää velvoitteen ilmoittaa öljyvahingosta tai sen vaarasta. Pykälässä säädettäisiin ilmoitusvelvollisuuden lisäksi velvollisuudesta ryhtyä välittömiin torjuntatoimiin.

Aluksen päälliköllä olisi myös ilmoitusvelvollisuus toisten alusten tai muiden päästäjien aiheuttamista öljypäästöistä. Ilmoitusvelvollisuus rajoittuu ainoastaan niin suuriin öljypäästöihin, että on olemassa öljyvahingon vaara, kun otetaan huomioon sääolosuhteet ja muut olosuhteet. Tuulisella säällä ja luonnonoloiltaan aralla rannikolla ja asutuksen lähellä velvollisuus saattaa ajankohtaistua pienemmilläkin päästömäärillä. Jos aluksen miehistöön tai päällystöön kuuluva tekee vastaavan havainnon, hän on velvollinen ilmoittamaan asiasta aluksen päällikölle.

Pykälä vastaa voimassa olevan alusjätelain ja Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden sisältöä. Ilmoitusvelvollisuuden perustana on alkuperäisen vuoden 1973 MARPOL -yleissopimuksen 8 artikla ja sen mukaisesti annettu pöytäkirjan I liite ilmoitusvelvollisuudesta onnettomuustapahtumista, joihin liittyy vahingollisia aineita ja MARPOL 73/78 -yleissopimuksen öljyä koskeva I liite sekä EU:n valvontadirektiivi (2002/59/EY). Valvontadirektiivin 17 artiklassa säädetään merellä tapahtuvista vaaratilanteista ja onnettomuuksista ilmoittamisesta. Artikla on annettu muun muassa ympäristön turvallisuuteen kohdistuvien merkittävien vaarojen ehkäisemiseksi tai lieventämiseksi.

Alusliikennepalvelulain 23 §:ssä on myös säännös velvollisuudesta ilmoittaa alusympäristövahinko VTS-viranomaiselle.

2 §.Muun haitallisen aineen päästöstä tai sen vaarasta ilmoittaminen ja välittömiin torjuntatoimiin ryhtyminen. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 9 §:ää ja nykyisen alusjäteasetuksen 10 ja 26 b §:ää.

Pykälä vastaa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden sisältöä. Ilmoitusvelvollisuuden perustana on alkuperäisen vuoden 1973 MARPOL -yleissopimuksen 8 artikla ja sen mukaisesti annettu pöytäkirjan I liite ilmoitusvelvollisuudesta onnettomuustapahtumista, joihin liittyy vahingollisia aineita, sekä EU:n valvontadirektiivi.

Pykälässä täsmennettäisiin niiden viranomaisten luetteloa, joille voimassa olevien muiden lakien kuten meripelastuslain, pelastuslain ja alusliikennepalvelulain mukaan tulee ilmoittaa vahingon vaarasta. Pykälässä säädetään nyt myös ilmoitusvelvollisuudesta suomalaisen aluksen ollessa Suomen vesialueen ja talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin ilmoitusvelvollisuudesta silloin kun muu haitallinen aine kuin öljyn on päässyt veteen tai on olemassa vaara sellaisen päästöstä.

Pykälän 3 momentin mukaan Suomen vesialueen ja Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella suomalaisesta aluksesta on vastaava ilmoitus tehtävä lähimmän rantavaltion viranomaiselle. Säännös perustuu alkuperäiseen vuoden 1973 MARPOL -yleissopimuksen pöytäkirjan määräyksiin.

Pykälän 4 momentin mukaan, milloin aluksen päällikkö on estynyt antamasta pykälässä tarkoitettua ilmoitusta, on aluksen omistajan, rahtaajan, käyttäjän tai liikennöitsijän tai heidän asiamiehensä otettava vastatakseen aluksen päällikölle kuuluvasta ilmoitusvelvollisuudesta. Tämä velvollisuus perustuu EU:n valvontadirektiiviin.

3 §.Tarkemmat säännökset. Pykälää vastaava säännös sisältyy nykyisen alusjätelain 3 §:ään ja 34 §:ään. Pykälä on aikaisempaa täsmällisempi.

Pykälän 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten, Helsingin sopimuksen tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi antaa tarkempia säännöksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Momentin 1 kohdan mukaan tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa 1 §:ssä tarkoitetusta öljyvahingosta ja sen vaarasta ilmoittamisen tavasta ja 2 kohdan mukaan muun haitallisen aineen päästöstä ja sen vaarasta ilmoittamisen tavasta.

Pykälän 2 momentin mukaan säännökset voitaisiin ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia. Säännös edistäisi vesiliikenteen ympäristönsuojelutavoitteita.

12 luku Valvontaja hallintopakko

1 §.Valvontaviranomaiset. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:ää.

Pykälän 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuja valvontaviranomaisia ovat Liikenteen turvallisuusvirasto, Suomen ympäristökeskus ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, rajavartiolaitos, tullilaitos ja poliisi. Näille viranomaisille on tässä laissa säädetty toimivaltuuksia merenkulun ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvomiseksi. Viranomaisten tehtävät on jaettu kuten voimassa olevassa alusjätelaissa usean viranomaisen kesken, jotka kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriön, ympäristöministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalaan. Laissa ehdotettu tehtävienjako perustuu viranomaisten asiantuntemukseen ja resursseihin sekä viranomaisten toimipaikkojen sijaintiin. Viranomaisten välistä valvontavastuuta ei olennaisesti ehdoteta muutettavaksi aiempaan verrattuna.

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoisi edelleen alusten toiminnan asiantuntijana aluksia satamissa ja merellä sekä sisävesialueella. Pääpaino valvonnassa olisi satamissa ja sisävesialueen osalta toiminnassa johtavana valvontaviranomaisena. Sen tehtäviä on täsmennetty ilmaan menevien päästöjen, kiinnittymisenestoaineiden ja sisävesialueella tapahtuvien päästöjen valvonnan osalta. Poliisi osallistuisi veteen menevien päästöjen valvontatehtäviin sekä Suomen aluevesillä että sisävesialueella.

Suomen ympäristökeskuksen tehtävät täsmentyvät sitä kautta, että laissa on yksityiskohtaisemmin yksilöity vesiin menevät päästöt kuten kemikaalipäästöt ja niiden torjunta. Suomen ympäristökeskus on johtava valvontaviranomainen aluksesta veteen menevien päästöjen valvonnassa Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Suomen ympäristökeskus lisäksi johtaa öljy- ja kemikaalipäästöjen torjuntatoimenpiteitä. Suomen ympäristökeskuksen kanssa valvontatehtävään osallistuu rajavartiolaitos, joka tekee valvontalentoseurantaa ja ottaa näytteitä. Rajavartiolaitokselle soveltuu tästä syystä öljypäästöjä kieltävien ja rajoittavien säännösten valvonta. Tämä valvontatehtävä on säädetty rajavartiolaitokselle jo aiemman merenkulun ympäristönsuojelulain öljypäästömaksusäännösten antamisen yhteydessä.

Tullilaitokselle kuuluisi Suomessa markkinoille saatettavien polttoaineiden laatua koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta. Poliisille kuuluisi aluksista veteen meneviä päästöjä koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta Suomen aluevesillä ja sisävesialueella.

Pykälän 2 momentin mukaan sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa säädetään, liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö huolehtisivat tämän lain mukaisen toiminnan yleisestä ohjauksesta, seurannasta ja kehittämisestä hallinnonalallaan. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan vastuulla olisivat etenkin aluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvia öljy-, kemikaali-, käymäläjätevesi- ja kiinteitä jätteitä ja osaksi ilmaan meneviä päästöjä koskevat kysymykset sekä aluksen tavanomaiseen toimintaan liittyvät uudet kansainväliset velvoitteet kuten aluksissa käytettävät kiinnittymisenestojärjestelmät. Ympäristöministeriön hallinnonalan vastuulla olisivat satamien vastaanottolaitteet ja satamien jätehuolto ja niitä koskevat maksut sekä osa ilmaan menevistä päästöistä. Kiinnittymisenestoaineita koskevat viranomaisvelvoitteet jakautuisivat ympäristöministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan kesken.

2 §.Liikenteen turvallisuusviraston valvontatehtävät. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:n 1 ja 2 momenttia ja nykyisen alusjätelain ja alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain mukaista käytäntöä, mutta on aiempaa täsmällisempi. Pykälässä on uutta kiinnittymisenestoaineiden valvontatehtävä sekä johtavan valvontaviranomaisen asema sisävesialueella.

Pykälän mukaan Liikenteen turvallisuusviraston valvontaa koskevat toimivaltuudet kohdistuvat periaatteessa kaikkiin aluksiin kulkivatpa ne Suomen, muiden Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden tai kolmansien maiden lipun alla. Ulkomaiset alukset muodostavat noin 70 % kaikista Suomen ulkomaanliikenteen aluskäynneistä. Vaikka pääosa valvonnasta kohdistuu kauppamerenkulun aluksiin, niin toimivalta käsittää esimerkiksi myös erilaiset kalastusalukset, hallinnolliset alukset ja huviveneet.

Satamavaltion toimivalta valvoa vieraan valtion lipun alla purjehtivia aluksia perustuu osaksi MARPOL 73/78 -yleissopimukseen ja sen liitteisiin sisältyviin artikloihin, kuten öljyn osalta MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteen 11 sääntöön ja alusjätteiden osalta alusjätedirektiiviin 2000/59/EY. Laajemmin satamavaltiotarkastuksista säädetään EU:n satamavaltiodirektiivissä ja sen perusteella annetussa laissa alusturvallisuuden valvonnasta. Myös EU:n valvontadirektiivissä 2002/59/EY säädetään viranomaisten toimivallasta eräissä tapauksissa. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen 11 säännön mukaan aluksen on toisen sopimuspuolen lainkäyttövallassa olevassa satamassa tai rannikon edustalla olevassa terminaalissa alistuttava sopimuspuolen asianmukaisesti valtuuttamien virkamiesten tarkastuksiin liitteen mukaisesti. Mainitun säännön 1 kappaleessa kuvatuissa tilanteissa sopimuspuolen on ryhdyttävä sellaisiin toimiin, joilla varmistetaan, että alus ei lähde merelle, ennen kuin tilanne on korjattu tämän liitteen vaatimusten mukaisesti.

Tämän lain soveltaminen ja valvonta eroavat vesiliikennelain (463/1996) mukaisesta valvonnasta. Vesiliikennelain mukainen lain noudattamisen valvonta kuuluu Liikenteen turvallisuusvirastolle, mutta vesiliikennelain mukaisten ympäristöhaittojen ehkäisemisen ja torjumisen osalta lain noudattamisen valvonta kuuluu alueelliselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto on johtava valvontaviranomainen ainoastaan valvonnassa, joka koskee aluksesta veteen menevistä päästöistä tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista sisävesialueella. Aluksesta veteen menevien päästöjen valvonta sisävesialueella ehdotetaan laissa säädettäväksi Liikenteen turvallisuusvirastolle ja poliisille yhdessä. Valvontatehtävän määräytyminen edellä mainituille viranomaisille on luontevaa ottaen huomioon, että poliisiviranomaisen toiminta kattaa koko maan ja Liikenteen turvallisuusvirastollakin on toimintaa ja vesillä tapahtuvaan liikenteeseen liittyvää asiantuntemusta sisävesialueella etenkin suurimmilla järvialueilla. Liikenteen turvallisuusvirasto osallistuisi aluksesta veteen menevien päästöjen valvontaan myös merialueilla eli Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä, mutta niillä alueilla tämän luvun 3 §:n mukaisesti johtava valvontaviranomainen on Suomen ympäristökeskus ja muu valvonta olisi pääasiassa rajavartiolaitoksella ja Suomen aluevesien osalta täydentävästi myös poliisilla. Liikenteen turvallisuusviraston, poliisin ja rajavartiolaitoksen valtuuksista merialueella säädetään tämän luvun 9 ja 10 §:ssä.

3 §.Suomen ympäristökeskuksen valvontatehtävät. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:n 1 ja 3 momenttia ja sen mukaista käytäntöä, mutta on aiempaa täsmällisempi. Maininta johtavan valvontaviranomaisen asemasta Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä on uusi.

Suomen ympäristökeskus on johtava valvontaviranomainen valvonnassa, joka koskee tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista olipa kyse öljyn, haitallisten nestemäisten aineiden, kiinteiden jätteiden tai käymäläjäteveden veteen menevistä päästöistä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Johtavan valvontaviranomaisen tehtävänä on vastata valvonnan linjaratkaisuista kuten kohdistaa valvontaa, päättää resurssien puitteissa valvonnan määrästä ja päättää merkittäviin toimenpiteisiin ryhtymisestä valvonnassa tehtyjen havaintojen perusteella. Myös rajavartiolaitos valvoo mainittuja päästöjä, mutta Suomen ympäristökeskus ohjaa yleisesti valvontaan käytettäviä voimavaroja kulloinkin meriympäristön suojelun kannalta tarkoituksenmukaiseksi katsottavalla tavalla. Rajavartiolaitos on esimerkiksi suorittanut Suomen ympäristökeskuksen toimeksiannosta muiden tehtäviensä ohessa päästövalvontalentoja, joilla pyritään etenkin öljypäästöjen havaitsemiseen ja varhaiseen torjuntaan avomerellä. Suomen ympäristökeskuksen valvontatoimivalta ulottuu mantereen rannasta merellä aina talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka. Suomalaisten alusten vesiin menevien päästöjen valvonta muun valtion alueella kuuluu lähtökohtaisesti kansainvälisen oikeuden mukaisesti sille rantavaltiolle, jonka aluevesillä alus on.

Valvontaan liittyen ehdotetun öljyvahinkojen torjuntalain mukaan Suomen ympäristökeskus myös huolehtii öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan järjestämisestä ja kehittämisestä ja vastaa alusöljyvahinkojen torjunnasta ja asettaa torjuntatöiden johtajan, jos alusöljy- tai kemikaalivahinko on sattunut tai sen vaara uhkaa Suomen vesialueella aavalla selällä tai talousvyöhykkeellä. Aluskemikaalivahingon osalta Suomen ympäristökeskus vastaa alusöljy- tai kemikaalivahinkojen torjunnasta ja asettaa torjuntatöiden johtajan, jos alusöljy- tai kemikaalivahinko on sattunut tai sen vaara uhkaa Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä.

4 §.Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatehtävät. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:n 1 ja 3 momenttia ja käytäntöä.

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltainen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus valvoisi, että satamat laativat jätehuoltosuunnitelman. Valvontavelvollisuus koskisi erityisesti sellaisia kauppamerenkulun satamia, joilla pitää olla ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. Toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristö keskus hyväksyy myös sille toimitetun jätehuoltosuunnitelman tämän lain vaatimusten mukaisesti.

Toimivaltainen elinkeino-, liikenneympäristökeskus valvoo, että satamissa on aluksesta peräisin olevien jätteitä varten vastaanottolaitteet, jotka täyttävät lain vaatimukset. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoisi sataman jätehuoltoa koskevien maksujen laillisuutta. Maksujen valvonta koostuisi keskeisiltä osiltaan siitä, että maksut ovat EU:n alusjätedirektiivissä tarkoitetulla tavalla julkisia ja julkaistuja. Maksujen valvonta ei pääsääntöisesti ulotu maksujen tasoon. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla olisi satamissa valvontatehtäviä myös jätelain nojalla. Näitä tehtäviä ovat muita kuin aluksista peräisin olevia jätteitä koskevat valvontatehtävät. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö keskuksilla olisi jätelain nojalla myös kunnan hyväksymien satamia koskevien jätehuoltomääräysten valvontatehtävä, mutta tämä tehtävä kuuluisi ensisijaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

5 §.Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatehtävät. Pykälän mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoisi erityisesti huvivenesatamien jätehuoltosuunnittelua ja huviveneistä peräisin olevien jätteiden vastaanottoa niissä.

6 §.Rajavartiolaitoksen valvontatehtävät. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:n 4 momenttia ja käytäntöä. Rajavartiolaitoksen osallistuminen valvontaan itsenäisenä valvontaviranomaisena merkitsisi nyt, että se ei olisi millään vesialueella johtavan valvontaviranomaisen asemassa.

Pykälän mukaan rajavartiolaitos valvoo aluksesta veteen meneviä päästöjä koskevien tässä laissa ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Tämän toiminnan seurauksena syntyy tietoa, jonka perusteella rajavartiolaitos määrää tämän lain 3 luvun mukaisesti öljypäästömaksun. Rajavartiolaitoksella olisi merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan itsenäinen alukselta veteen menevien päästöjen valvontatehtävä. Rajavartiolaitoksen on kuitenkin toiminnassaan otettava huomioon, että Suomen ympäristökeskus on tämän luvun 3 §:n mukaan johtava valvontaviranomainen aluksesta veteen menevien päästöjen valvonnassa Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Tämä merkitsee, että rajavartiolaitos valvoo muiden tehtäviensä ohessa aluksilta veteen meneviä päästöjä. Rajavartiolaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen valvontatoimivalta ulottuu merellä mantereen rannasta aina talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka. Suomalaisten alusten vesiin menevien päästöjen valvonta muun valtion alueella kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaisesti lähtökohtaisesti sille rantavaltiolle, jonka aluevesillä alus on. Sisävesialueella aluksesta veteen menevien päästöjen valvonnassa johtovastuu olisi tämän luvun 1 §:n mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolla ja sen ohella myös poliisilla olisi sisävesialueella valvontatehtävä tämän luvun 8 §:n mukaisesti.

7 §.Tullilaitoksen valvontatehtävät. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:n 4 momenttia ja käytäntöä. Tullilaitoksen osallistuminen valvontaan itsenäisenä valvontaviranomaisena merkitsisi nyt, että sen itsenäisen valvontaviranomaisen asemaa olisi täsmennetty Suomessa markkinoille saatettavien polttoaineiden valvontaan.

Pykälän mukaan tullilaitos valvoisi Suomessa markkinoille saatettavien polttoaineiden laatua koskevien tässä laissa ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Tullilaitoksen valvonnan piiriin kuuluvat säännökset sisältyvät tämän lain 7 lukuun. Valvonta tapahtuu ottamalla ja analysoimalla polttoaineiden laadun määrittämiseksi näytteitä varastoilta ja jakelupisteiltä. Tullilaitos on harjoittanut vastaavaa valvontaa myös voimassa olevan alusjätelain aikana. Lisäksi tullilaitoksella olisi haitallisten aineiden kuljetuksen valvontaan kuuluvia tarkastustehtäviä, jotka se suorittaisi Liikenteen turvallisuusviraston pyynnöstä virka-avun luonteisesti.

8 §.Poliisin valvontatehtävät. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 §:n 4 momenttia ja käytäntöä. Poliisin osallistuminen valvontaan itsenäisenä valvontaviranomaisena merkitsisi nyt, että sen itsenäisen valvontaviranomaisen asemaa olisi täsmennetty sisävesialueella, mutta sillä olisi valvontaviranomaisen asema myös Suomen vesialueella. Poliisilla ei olisi millään vesialueella johtavan valvontaviranomaisen asemaa.

Pykälän mukaan poliisi valvoisi aluksesta veteen meneviä päästöjä koskevien tässä laissa ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista sisävesialueella. Poliisin tehtäviin kuuluisi päästöjen valvonta sisävesialueella ja huviveneiden valvonta laajemminkin. Poliisin valvontatoimivaltaa ja velvollisuuksia arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että Liikenteen turvallisuusvirasto olisi tämän luvun 2 §:n mukaan johtava valvontaviranomainen aluksesta veteen meneviä päästöjä koskevien tässä laissa ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonnassa sisävesialueella. Poliisin tämän lain mukainen toimivalta on perusteltua, koska poliisiviranomainen toimii eri puolilla maata. Vastaavissa tehtävissä merellä toimivalla rajavartiolaitoksella ei pääsääntöisesti ole toimintaa sisävesialueella. Liikenteen turvallisuusvirastolla on toimintaa sisävesillä ja sillä on myös tarvittavaa vesillä tapahtuvan liikenteen asiantuntemusta etenkin suurimmilla järvialueilla. Poliisin osallistuminen valvontaan voisi tarkoittaa paikallista päästöjen olemassaolon ja laajuuden selvittämistä joko Liikenteen turvallisuusviraston pyynnöstä tai omasta aloitteesta.

Poliisi osallistuisi aluksesta veteen menevien päästöjen valvontaan myös Suomen aluevesillä, vaikka Suomen aluevesillä johtavana valvontaviranomaisena on tämän luvun 3 ja 5 §:n mukaisesti Suomen ympäristökeskus ja muu valvontavastuu rajavartiolaitoksella ja Liikenteen turvallisuusvirastolla. Poliisin, rajavartiolaitoksen ja Liikenteen turvallisuusviraston valtuuksista merialueella säädetään tämän luvun 10 ja 11 §:ssä. Poliisin tehtävä tämän lain mukaisessa valvonnassa Suomen aluevesillä olisi lähinnä toimia virka-apua antavana ja tutkivana viranomaisena.

9 §.Virka-apu. Pykälä vastaa alusjätelain 30 §:n 4 momenttia ja käytäntöä, mutta siinä on erikseen mainittu eräitä viranomaisia, joiden asema on keskeinen myös alusten tavanomaisen toiminnan turvaamisessa poikkeustilanteissa ja ympäristövahinkojen ennalta ehkäisemisessä.

Pykälän mukaan Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen, puolustusvoimien ja alueellisen lupa- ja valvontaviraston olisi annettava valvontaviranomaiselle tämän lain mukaisen tehtävän suorittamiseksi sellaista tarpeellista virka-apua, jonka antamiseen se on toimivaltainen. Valvontaviranomaiset voivat pyytää virka-apua tarvittaessa säännöksessä mainituilta virka-apua antavilta viranomaisilta. Tämän lisäksi virka-apua antavat viranomaiset voivat ilmoittaa havaitsemistaan tämän lain vastaisuuksista valvoville viranomaisille.

Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen virka-apu voi puolestaan liittyä aaltoennusteiden ja öljynleviämisennusteiden laatimiseen sekä säätietojen välittämiseen Suomen ympäristökeskukselle, rajavartiolaitokselle ja Liikenteen turvallisuusvirastolle. Puolustusvoimat, poliisi ja alueelliset lupa- ja valvontavirastot turvaavat tarvittaessa pääsyn vaikeakulkuisiin kohteisiin ja niillä on yleiset valtuudet yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja pakkotoimiin. Valvontaviranomaiset antavat virka-apua myös valvontavastuunsa ulkopuolella varsinaisessa valvontavastuussa olevalle viranomaiselle. Liikenteen turvallisuusvirasto, Suomen ympäristökeskus, alueellinen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus, rajavartiolaitos, tullilaitos ja varsinkin poliisi antavat virka-apua toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.

Pykälän 2 momentin mukaan virka-avusta öljypäästömaksun määräämistä koskevassa asiassa säädetään tämän lain 3 luvun 8 §:ssä.

10 §.Aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin kohdistuva valvonta. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 5 §:n 1 momenttiin. Pykälä on luonteeltaan informatiivinen.

Pykälän mukaan aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin kohdistuvasta valvonnasta ja siihen liittyvästä tarkastuksesta ja muista toimenpiteistä Suomen vesialueella ja suomalaisen aluksen osalta myös Suomen vesialueen ulkopuolella säädetään alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa. Säännös selventäisi merenkulun ympäristönsuojelulain ja alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain soveltamisalojen rajausta. Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain soveltamisalan piiriin kuuluu alusturvallisuutta koskevien säännösten ja määräysten valvonta. Alusturvallisuuden käsitteeseen kuuluu aluksen merikelpoisuus, aluksen turvallinen käyttö ja turvalliseen käyttöön liittyvät johtamisjärjestelmät, laivanisännän turvallisuusjohtamisjärjestelmä sekä aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen. Merenkulun ympäristönsuojelulain piiriin kuuluvat edelleen säännökset päästöjen valvonnasta, näytteiden otosta öljyn tai muun vahingollisen aineen alkuperän selvittämiseksi sekä matkan keskeyttämiseksi liikennerajoituksen toimeenpanemiseksi. Alusten kulun rajoittamisesta nykyisen alusjätelain 4 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa säädetään alusliikennepalvelulaissa (623/2005).

11 §.Tapahtuneiden päästöjen selvittäminen sekä toiminta välittömän vesien pilaantumisen vaaran ollessa käsillä. Pykälä perustuu nykyisen alusjätelain 5 §:n 2 momenttiin.

Tapahtuneiden päästöjen selvittämiseen sovellettaisiin merenkulun ympäristönsuojelulakia. Toimivaltaisia viranomaisia olisivat Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartioviranomainen ja poliisi. Viranomaisilla olisi pykälän mukaan tapahtuneiden päästöjen selvittämiseksi oikeus suorittaa aluksella muita kuin alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain mukaisia tarkastuksia. Nämä tarkastukset sisältäisivät esimerkiksi näytteiden oton vedessä havaitun öljyn tai muun vahingollisen aineen alkuperän selvittämiseksi, tietojen vaatimisen alukselta tai aluksen öljy- ja jätepäiväkirjojen tarkastuksen.

Pykälän 1 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolla sekä rajavartiolaitoksella ja poliisilla olisi oikeus tapahtuneiden päästöjen tai haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien selvittämiseksi suorittaa suomalaisella aluksella muita tarkastuksia, kuten ottaa näytteitä vedessä havaitun öljyn tai muun vahingollisen aineen alkuperän selvittämiseksi tai kiinnittymisestojärjestelmän ominaisuuksien selvittämiseksi. Sama koskee ulkomaista alusta sen ollessa satamassa tai ankkurissa Suomen vesialueella tai sen purjehtiessa Suomen vesialueella, Suomen aluemerellä purjehtivan aluksen osalta kuitenkin 12 luvun 12 §:ssä säädetyin edellytyksin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oikeudesta pysäyttää alus tietyin edellytyksin. Ennaltaehkäisevä pysäyttämisoikeus merenkulun ympäristönsuojelulain nojalla rajoittuisi muihin kuin aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin liittyviin syihin. Viimeksi mainittujen syiden perusteella alus voidaan pysäyttää ennaltaehkäisevästi alusturvallisuuden valvontalain perusteella.

Merenkulun ympäristönsuojelulain ennaltaehkäisevää säännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi tilanteissa, joissa aluksen jätesäiliö on liian täynnä, jotta alus voisi jatkaa matkaansa seuraavaan satamaan tyhjentämättä välillä säiliötä. Ennaltaehkäisevä pysäytysoikeus mahdollistaisi tällöin myös 10 luvussa säädetyn alusjätteiden jättöpakon valvonnan.

Pykälän 3 momentin mukaan pykälän säännökset koskevat 1 luvun 4 §:n säännös huomioon ottaen vain soveltuvin osin puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksia.

Pykälän 4 momentin mukaan tarkastusoikeus ei kuitenkaan ulottuisi kotirauhan suojaamiin tiloihin. Aluksessa kotirauhan suojaamia tiloja ovat asuintilat, eikä niihin yksityisyyden perustuslaillisen suojan takia ulottuisi tämän lain mukainen viranomaisen tarkastusoikeus.

12 §.Oikeus suorittaa tarkastuksia, saada tietoja ja pysäyttää alus Suomen aluemerellä tai talousvyöhykkeellä. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 5 a §:ää. Alusten kulun rajoittamisesta säädetään nykyisin alusliikennepalvelulaissa.

Ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 11 § koskisi nykyisen sääntelyn tavoin ulkomaista alusta, joka purjehtii Suomen aluemerellä ja joka on siellä aiheuttanut päästöjä.

Pykälällä ei muutettaisi voimassa olevan alusjätelain sisältöä muuten, kuin että säännöksen puuttumisedellytyksiin lisättäisiin haitallisia kiinnittymisenestoaineita koskevien säännösten rikkominen ja kotirauhan suojaa koskeva tarkastusoikeuden rajoitus.

13 §.Velvollisuus välttää aiheetonta viivytystä ja vähemmän haitan periaate. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 5 b §:ää.

14 §.Vakuuden asettaminen. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 5 c §:ää.

15 §.Hallintopakko. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 a §:ää. Pykälässä säädettäisiin myös Liikenteen turvallisuusviraston hallinnollisista pakkokeinoista ja mahdollisuudesta keskeyttää lainvastainen menettely.

Liikenteen turvallisuusvirasto ja toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisivat tämän lain mukaiseen toimivaltaansa kuuluvassa asiassa kieltää tätä lakia, sen nojalla annettua asetusta tai määräystä rikkovaa jatkamasta tai toistamasta määräyksen vastaista menettelyä. Nämä viranomaiset voisivat myös määrätä asianomaisen täyttämään velvollisuutensa tai palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut haitta. Lainvastainen menettely voitaisiin myös määrätä keskeytettäväksi.

Tämän lain mukainen valvontatoimivalta kuuluu satamien osalta toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukselle ja alusten osalta Liikenteen turvallisuusvirastolle. Pakkokeinojen käyttö olisi mahdollista vain viranomaiselle määrätyn valvonnan tehostamiseksi. Liikenteen turvallisuusviraston pakkokeinot voivat siten koskea alusta ja toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen pakkokeinot voivat koskea satamien jätehuoltoa.

16 §.Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 30 a §:ää.

Pykälän mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto ja toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisivat tehostaa tämän lain 12 luvun 12 §:n nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla taikka uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.

Jollei tästä laista muuta johdu, uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan asiaan sovellettaisiin muutoin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

17 §.Valvontaviranomaisen toimintavelvollisuus aluksen rikkoessa velvollisuutta jättää jätteet satamaan tai päästäessä ympäristöä pilaavia aineita. Pykälä on uusi ja se perustuu EU:n alusjäterikosdirektiiviin.

Alusjäterikosdirektiivin 4 artiklassa Euroopan yhteisön jäsenvaltioille on asetettu varmistamisvelvollisuus direktiivin vastaisten päästöjen ehkäisemiseksi. Tämän täytäntöön panemiseksi 6 artiklaan sisältyy velvollisuus ilmoittaa tarkastuksessa esiin tulleista ympäristöä pilaavien aineiden 4 artiklassa tarkoitetuista tarkastuksissa havaituista päästöistä sekä tarkastaneen jäsenvaltion viranomaisille että aluksen lippuvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

Direktiivin 7 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on tehtävä tiivistä yhteistyötä ja jos satama, jossa alus seuraavaksi käy, sijaitsee yhteisön ulkopuolella, ilmoitetaan kyseiselle satamalle, jossa alus seuraavaksi käy. Alusjäterikosdirektiivin 2 artiklassa ympäristöä pilaavilla aineilla tarkoitetaan ainoastaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I ja II liitteen piiriin kuuluvia öljyjä ja haitallisia nestemäisiä aineita. Päästöllä sen sijaan tarkoitetaan 2 artiklan mukaan mitä tahansa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen 2 artiklassa tarkoitettua päästämistä aluksesta. Päästöilmoitusvelvollisuus koskee siten öljypäästöjä ja haitallisen nestemäisen aineen päästöjä. Alusjäterikosdirektiivi koskee 3 artiklan mukaan päästöjä, jotka tapahtuvat jäsenvaltion sisäisillä aluevesillä, aluemerellä, kansainväliseen merenkulkuun käytettävissä salmissa, talousvyöhykkeellä tai aavalla merellä. Aavalla merellä tarkoitetaan talousvyöhykkeen ulkorajan ulkopuolella olevaa kansainvälistä merialuetta.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi velvollisuus Liikenteen turvallisuusvirastolle pysäyttää alus, jos on selvää näyttöä siitä, että alus on rikkonut velvollisuutta jättää alusjätteet ja lastijätteet satamaan. Jos satama, jossa alus seuraavaksi käy, on toisessa valtiossa, on ilmoitettava siitä toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle. Tämä velvollisuus koskisi kaikkia selkeitä jättöpakon rikkomistilanteita kun rikkomisesta on selvää näyttöä.

Pykälän 2 momentin mukaan valvonnan yhteydessä havaituista öljyn tai haitallisen nestemäisen aineen päästöstä olisi ilmoitettava satamalle, jossa alus seuraavaksi käy ja aluksen lippuvaltiolle sen mukaan, mitä säädetään EU:n alusjätedirektiivissä. Samassa yhteydessä asianomaista toimivaltaista viranomaista olisi pyydettävä ryhtymään toimiin päästön johdosta.

18 §.Tarkemmat säännökset. Pykälää vastaava säännös sisältyy nykyisen alusjätelain 34 §:ään. Pykälä on ehdotetussa merenkulun ympäristönsuojelulaissa aikaisempaa täsmällisempi.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valvontaviranomaisten tehtävistä ja työnjaosta. Pykälässä tarkoitetut valvontaviranomaiset olisivat Liikenteen turvallisuusvirasto, Suomen ympäristökeskus, toimivaltaiset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, rajavartiolaitos, Tullilaitos ja poliisi, joista säädettäisiin tämän luvun 2—8 §:ssä. Säännöksiä annettaisiin tarvittaessa tähän lakiin perustuvien tehtävien täsmentämiseksi ja tähän lakiin perustuvien valvontaviranomaisten työnjaon selventämiseksi. Valvontaviranomaisten tehtäviä ja työnjakoa ei voi asetuksella laajentaa siitä, mitä laissa on säädetty. Tässä laissa tarkoitetut valvontatehtävät perustuvat pääosin MARPOL 73/78 -yleissopimukseen, Helsingin sopimukseen ja Euroopan yhteisön säädöksiin. Valvottavista velvoitteista säädetään tämän lain 2—11 luvuissa. Tämän lain mukainen valvonta on jakautunut useille eri valvontaviranomaisille usealle eri hallinnonalalle ja vastaavasti tarkemmat säädöksetkin annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää esimerkiksi valvontaviranomaisten menettelystä ja yhteistyön tarkemmasta järjestämisestä asiassa, joka edellyttää useiden valvontaviranomaisten yhteistyötä.

13 luku Erinäiset säännökset

1 §.Maksut, palkkiot ja kustannusten korvaaminen. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi aikaisemmin asetuksen tasolla olevia säännöksiä maksuista ja palkkioista sekä kustannusten korvaamisesta. Nykyisen alusjäteasetuksen 24 §:ään on sisältynyt palkkioita ja maksuja koskeva säännös.

Pykälän tarkoituksena on asettaa lain tasolla perusteet nimettyjen tarkastajien palkkioille ja säätää siitä, että viranomaispäätöksistä sekä tarkastustoimenpiteistä perittäviin maksuihin sovellettaisiin valtion maksuperustelakia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että viranomaissuoritteista sekä viranomaisten tarkastustoimenpiteistä perittäviin maksuihin sovellettaisiin valtion maksuperustelakia (150/1992).

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkastuksen tilaajan velvollisuudesta maksaa nimetylle tarkastajalle palkkio. Palkkion suuruuden määräytymisen perusteiden osalta viitattaisiin aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annettuun lakiin ( / ) ja sen nimettyä katsastajaa ja aluksenmittaajaa koskeviin säännöksiin. Tarkempia säännöksiä palkkion suuruudesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tarkastajan oikeudesta matkakulujen korvaukseen ja päivärahaan sekä kuljetukseen muualla kuin satamalaiturissa olevalle alukselle tai tätä vastaavaan kulukorvaukseen.

Pykälän 4 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetut maksut, palkkiot ja kustannukset voitaisiin periä maksuvelvolliselta ilman tuomiota ja päätöstä noudattaen mitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään julkisoikeudellisesta ja siihen rinnastettavasta saatavasta.

2 §.Nimetyn tarkastajan pätevyysvaatimukset, nimeäminen ja hyvän hallinnon vaatimukset. Pykälä on uusi merenkulun ympäristönsuojelulaissa. Pykälä liittyy siihen, että hyvän hallinnon vaatimukset tulee turvata osana oikeusturvaa annettaessa hallintotehtäviä muille kuin viranomaisille.

Pykälän 1 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusviraston tehtävään nimeämän tarkastajan pätevyysvaatimusten sekä nimityskirjan myöntämisen ja peruuttamisen osalta viitattaisiin aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annettuun lakiin ( / ).

Nimetyn tarkastajan ehdotetun lain mukaisia tehtäviä on pidettävä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuina julkisina hallintotehtävinä. Hyvän hallinnon turvaamiseksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että nimetyn tarkastajan on ehdotetussa laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003), sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään. Alusten tekniset asiakirjat on kuitenkin annettava aluksessa sillä kielellä, jolla tekniset asiakirjat aluksessa laaditaan. Tämä varauma on välttämätön sen takia, että aluksissa erityisesti satamavaltiotarkastuksissa ulkomaan lipun alla olevissa aluksissa on kansainvälisten velvoitteiden takia käytettävä suomen tai ruotsin kielen sijasta aluksen lippuvaltion kieltä tai IMO-kieliä englantia, ranskaa tai espanjaa.

Koska Liikenteen turvallisuusviraston nimeämät tarkastajat hoitavat ehdotetussa laissa tarkoitettuja tehtäviä suorittaessaan julkisia hallintotehtäviä, pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että nimettyyn tarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta hänen suorittaessaan ehdotetussa laissa tarkoitettuja tehtäviä. Nimetyn tarkastajan vahingonkorvausvastuusta säädettäisiin vahingonkorvauslaissa (412/1974).

3 §.Rangaistussäännökset. Pykälää vastaava säännös on nykyisen alusjätelain 28 §:ssä. Pykälä on aiempaa tarkkarajaisempi ja sillä pyritään toteuttamaan rikosoikeudellinen laillisuusperiaate.

Pykälää ehdotetaan tarkennettavaksi paremmin rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta vastaavaksi. Tämän mukaisesti säännöksessä ehdotetaan yksilöitäväksi rangaistavat teot täsmällisesti lain tasolla. Säännöksessä viitataan myös rikoslain 48 luvun 1—4 §:ään, joissa säädetään ankarammin rangaistavista ympäristöä vastaan tehdyistä teoista. Lisäksi rikoslaissa ja tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetussa laissa olevat viittaukset muutettaisiin viittauksiksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin.

Rikoslain 1 luvun 2 §:n nojalla Suomen lakia sovelletaan suomalaisessa aluksessa tehtyyn rikokseen myös silloin, kun rikos on tehty aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella. Sen sijaan rikoslain 1 luvun 1—7 §:n perusteella Suomella ei ole rikosoikeudellista toimivaltaa ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön vastaisen teon osalta lukuun ottamatta 1 luvun 5 §:n mukaista tilannetta, jossa Suomen kansalainen on tehnyt rikoksen millekään valtiolle kuulumattomalla alueella. Tällöinkin rangaistavuuden edellytyksenä kuitenkin on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus.

Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain 1 luvun 1 §:ään lisättäisiin viittaus, jonka mukaan Suomen rikosoikeuden soveltamisesta tiettyihin talousvyöhykkeellä tehtyihin rikoksiin säädettäisiin Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain ohessa myös uudessa merenkulun ympäristönsuojelulaissa. Ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 6 §:n 1 momentissa täsmennettäisiin, että Suomen rikoslakia sovelletaan pykälän 2 momentissa tarkoitettujen säännösten rikkomiseen myös, kun teko on tehty ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä.

Merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS) 230 artiklassa rajoitetaan rantavaltioiden toimivaltuuksia ulkomaisista aluksista tehtyihin rikoksiin kohdistuvien rangaistusseuraamusten määräämisessä. Artiklan 1 kappaleen mukaan aluemeren ulkopuolella ja siten esimerkiksi talousvyöhykkeellä ulkomaisesta aluksesta tehdyistä merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön vastaisista teoista voidaan aina tuomita vain sakkoon. Kielto tuomita vankeusrangaistuksia koskee ulkomaisilta aluksilta tehtyjä tahallisiakin tekoja.

Voimassaolevan lain mukaan alusjätelainsäädännön kieltojen rikkomisesta aluemerellä voidaan tuomita myös vankeuteen rikoslain 48 luvun mukaisesti, lukuun ottamatta tekoja, joihin on syyllistytty huolimattomuudesta ulkomaiselta alukselta aluemerellä. Viimeksi mainittuja tekoja koskevat tämän lain 13 luvun 3 §:n säännökset. Rangaistusseuraamusta koskeva rajoitus perustuu aluemeren osalta merioikeusyleissopimuksen 230 artiklan 2 kappaleen määräyksiin, jotka sallivat myös muun kuin sakkorangaistuksen silloin, kun kysymyksessä on vakava ja tahallinen aluemerellä tapahtunut pilaaminen. Mainitun artiklan 1 kappaleen määräysten johdosta rikoslain 48 lukuun lisättiin 10 § lailla (1067/2004), jonka mukaan merenkulun ympäristönsuojelulain 28 §:n 1 momentissa tarkoitetusta, rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä rangaistavaksi säädetystä teosta voitaisiin tuomita vain sakkorangaistukseen, jos teko on tehty ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä. Tämä periaate pysytetään ennallaan, mutta lakiviittaus ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:n 2 momenttiin. Rangaistusseuraamusta koskevasta rajoituksesta huolimatta ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehtyihin tekoihin voitaisiin siten soveltaa myös rikoslain ympäristörikossäännöksiä, mikä olisi perusteltua, koska tällaiset teot voivat olla myös tahallisia. Vankeusrangaistuskiellosta huolimatta tarkoituksena ei kuitenkaan ole rajoittaa samalla esitutkinnassa käytettävissä olevia rikosprosessuaalisia pakkokeinoja näidenkään ulkomaisten alusten osalta.

Merioikeusyleissopimuksen 228 artiklan 2 kappaleen mukaan oikeudelliseen menettelyyn rangaistuksen määräämiseksi ulkomaiselta alukselta tuomioistuinvaltion aluemeren ulkopuolella tehdyn rikkomuksen johdosta ei saa ryhtyä, kun rikkomuksesta on kulunut kolme vuotta. Lukuun ottamatta kyseisen artiklan 1 kappaleessa säänneltyä tilannetta, mikään valtio ei saa ryhtyä tällaiseen menettelyyn, jos toinen valtio on jo siihen ryhtynyt. Artiklan määräykset eivät 3 kappaleen mukaan heikennä lippuvaltion oikeutta ryhtyä jonkin toisen valtion aloittamasta oikeudellisesta menettelystä huolimatta oman lainsäädäntönsä mukaisiin toimiin, esimerkiksi oikeudenkäyntiin rangaistuksen määräämiseksi.

Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukainen yleinen vanhentumisaika on 2 vuotta, jos ankarin rangaistus on enintään kaksi vuotta vankeutta tai sakkoa. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin muutoksella (1161/2005) nykyisen alusjätelain (300/1979) 28 §:ssä tarkoitetun, ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn ympäristön turmelemisen, törkeän ympäristön turmelemisen, ympäristörikkomuksen ja tuottamuksellisen ympäristön turmelemisen vanhentumisajaksi säädettiin kuitenkin 3 vuotta. Mainitut rikokset ovat juuri rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä tarkoitetut rikokset. Suomalaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehdyn ympäristörikoksen ja Suomen aluevesillä tehdyn ympäristörikoksen vanhentumisaika on 10 vuotta. Hallituksen esitykseen sisältyy lakiviittauksen muuttaminen siten, että rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentissa viitattaisiin ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ään.

Jos teko on tapahtunut Suomen alueen ulkopuolella, syyte on ehdotetun lain 13 luvun 10 §:n 3 momentin mukaan pantava vireille Helsingin käräjäoikeudessa.

Säännöksessä on pyritty yksilöimään rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta vastaavasti riittävän tarkkarajaisesti ne tämän lain vastaiset teot, joiden osalta lain rikkominen edellyttäisi rangaistukseen tuomitsemista. Rangaistukset on ehdotettu sisällytettäväksi lakiin, jotta lain mukaisia velvollisuuksia ennalta noudatettaisiin. Säännökset vastaavat nykyistä alusjätelakia, mutta ovat paljon täsmällisempiä. Edelleen merenkulun ympäristönsuojelulain nojalla voitaisiin määrätä ainoastaan sakkoa ja ankarammin rangaistavista teoista säädettäisiin rikoslaissa, ennen kaikkea rikoslain ympäristörikoksia koskevan 48 luvun 1—4 §:ssä.

Joka 13 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan tahallaan tai huolimattomuudesta toimii vastoin tämän pykälän 2 momentissa erikseen lueteltuja kohtia, on tuomittava merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksesta sakkoon. Alusjäterikkomuksesta ei kuitenkaan voisi tuomita jos teko on vähäinen, tai jos tekoon on syyllistytty huolimattomuudesta ulkomaiselta alukselta taikka jos teosta on tuomittava rangaistukseen rikoslain 48 luvun 1—4 §:n ympäristörikoksia koskevien säännösten mukaisesti. Teon vähäisyyden arvioi ensin valvova viranomainen harkitessaan poliisille tehtävää ilmoitusta. Valvova viranomainen voi ottaa huomioon harkinnassaan sen, osoittaako teko tekijässään erityistä piittaamattomuutta merenkulun ympäristönsuojelusta. Teko olisi pääsääntöisesti muu kuin vähäinen, jos tekijä ei aiemmista huomautuksista ja varoituksista huolimatta ole korjannut puutetta tai lakannut jatkamasta lainvastaista tekoa. Jos teolla on merkittävät haitalliset seuraamukset kuten esimerkiksi vähäistä suuremmalla päästöllä usein on, ei tekoa tällöin kuitenkaan voisi yleensä pitää vähäisenä. Teko olisi yleensä vähäinen, jos vaatimustenmukaisuuden täyttämättömyydestä ei ole aiemmin todisteellisesti huomautettu. Toistuvasta laiminlyönnistä valvovan viranomaisen tulisi yleensä lopulta tehdä rikosilmoitus. Teon vähäisyyden arvioi viime kädessä tuomioistuin ja arvioinnissa voidaan ottaa huomioon teon tahallisuusaste ja teon laajuus ja haitallisuus ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen kannalta.

Rangaistavaa olisi pykälän 2 momentin mukaan öljyn päästökiellon ja päästörajoitusten rikkominen sekä öljysäiliöaluksen rakenne-, koneistotila- ja laitevaatimusten rikkominen. Rangaistavaa olisi myös öljyn kuljettamista sisävesialueella koskevien kieltojen rikkominen.

Rangaistavaa olisi haitallisten nestemäisten aineiden päästökiellon ja päästörajoitusten rikkominen sekä kemikaalisäiliöaluksen rakenne- ja laitevaatimusten rikkominen.

Käymäläjätevesien osalta käymäläjätevesien päästökiellon ja päästörajoitusten rikkominen olisi rangaistavaa.

Kiinteän jätteen osalta kiinteän jätteen päästökiellon ja päästörajoitusten rikkominen olisi rangaistavaa.

Ilmaan menevien päästöjen rajoittamiseksi vaadittujen laitevaatimusten kuten dieselmoottoreita ja jätteenpolttouuneja koskevien vaatimusten rikkominen olisi rangaistavaa kuten myös polttoainevaatimusten rikkominen.

Haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käytön kiellon rikkominen olisi rangaistavaa.

Rangaistavaa olisi sataman vastaanottolaitteiden järjestämisvelvollisuuden rikkominen ja sataman jätehuoltosuunnitteluvelvoitteen rikkominen kuten myös alusjätteiden jättöpakon ja ilmoitusvelvollisuuden rikkominen.

Öljyvahingon vaarasta ilmoittamisvelvollisuuden rikkominen ja muun haitallisen aineen kuin öljyn vaarasta ilmoittamisvelvollisuuden rikkominen olisi rangaistavaa.

Pykälän 2 momentissa tarkoitettujen velvollisuuksien rikkomisen rangaistavuutta huviveneiden osalta on tarkemmin kuvattu tämän lain 1 luvun 3 §:n perusteluissa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sanktiokumulaation kiellosta. Sitä, joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä, uhkasakolla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla tehostettua velvoitetta tai kieltoa, ei voida tuomita 2 momentin nojalla rangaistukseen samasta teosta. Samasta teosta ei tulisi seurata erilaisia seuraamuksia.

Pykälän 4 momentin mukaan edellä 2 momentissa rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. Säännös vastaa rikoslain ympäristörikoksia koskevassa 48 luvun 9 §:ään rikoslain muutoksella (578/1995) sisällytettyä vastuun kohdentumista koskevaa säännöstä. Ympäristölle aiheutettu vaara liittyy usein sellaiseen tuotannolliseen tai muuhun toimintaan, jota harjoitetaan tavalla tai toisella organisoitunein muodoin. Tällaisessa toiminnassa tehdyn ympäristörikoksen johdosta on selvitettävä, kuka tai ketkä useista mahdollisesti vastuussa olevista henkilöistä on tuomittava rangaistukseen. Tuomioistuimessa sovellettavien vastuun kohdentumisperusteiden sääntely on tarpeen myös, jotta muun muassa yrityksissä kiinnitettäisiin niihin ennalta ehkäisevässä mielessä huomiota ja siten vältettäisiin tehtäväjaon ja vastuusuhteiden epäselvyyksistä johtuvat laiminlyönnit.

Rangaistukseen ympäristörikoksesta tuomittaisiin se, jonka velvollisuuksien rikkomiseksi teko tai laiminlyönti on luettava. Tätä arvioitaessa olisi otettava huomioon ensinnäkin asianomaisen tehtävien ja toimivaltuuksien laatu. Tehtävillä ja toimivaltuuksilla viitattaisiin kussakin organisaatiossa noudatettaviin toimintaperiaatteisiin, jotka voisivat olla sisäisesti vahvistettuja (kuten henkilöstön työsopimuksissa sovitut tehtävät ja päätösvaltuudet) taikka säännöksissä tai viranomaispäätöksissä määrättyjä (kuten viranhaltijoiden velvollisuudet tai ympäristöluvan ehdoissa määrätyt yrityksen johdon tehtävät).

Tehtävien ja toimivaltuuksien laadulla tarkoitetaan suoranaisesti työtehtävien sisältöä ja muun muassa asianomaisen asemaa joko suoritusportaan työntekijänä tai jonkin asteisena esimiehenä. Tehtävien ja toimivaltuuksien laajuudella viitataan asianomaisen aseman itsenäisyyteen ja hänen päätettäviensä asioiden laajakantoisuuteen erityisesti niiden ympäristövaikutusten kannalta. Vastuun kohdentamisen perusteena olisi edelleen se, että asianomainen on toiminut vastoin selvästi määriteltyjä velvollisuuksiaan. Jos taas tehtävien ja toimivaltuuksien jaossa on ollut epäselvyyttä, lisäisi tämä niiden henkilöiden vastuuta, joiden asiana on tehtäväjaosta päättäminen ja siitä tiedottaminen.

Lisäksi otettaisiin säännöksen mukaan huomioon muutenkin asianomaisen osuus lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen. Vastuuta ei olisi kohdistettava esimerkiksi yksinomaan siihen, joka teknisiä laitteita käyttämällä viime vaiheessa aikaansaa lainvastaisen ympäristöpäästön, vaan ensisijaisesti niihin, joiden määräyksestä, toimeksiannosta tai suostumuksella lainvastaiseen menettelyyn ryhdytään.

4 §.Velvollisuus ilmoittaa aluksen lippuvaltiolle. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 28 a §:ää.

5 §.Oikeus pakkokeinojen käyttöön Suomen talousvyöhykkeellä ulkomaista alusta kohtaan. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 28 b §:ää.

Rikoslain 48 luvun 10 §:ssä säädetyllä rangaistusseuraamusta koskevalla erityissäännöksellä ei rajoiteta esitutkinnassa käytettävissä olevia rikosprosessuaalisia pakkokeinoja silloin, kun on kysymys ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdystä tämän lain 13 luvun 4 §:ssä tarkoitetusta, rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä rangaistavaksi säädetystä teosta. Pykälä mahdollistaa pakkokeinojen käytön tällaisissa tilanteissa niiden rangaistusasteikkojen mukaisesti, joista rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä säädetään.

6 §.Rikosoikeudellinen toimivalta ulkomaisen aluksen osalta. Pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 28 c §:ää.

7 §.Oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimusmenettelyä ei ole sisältynyt voimassa olevaan alusjätelakiin, vaan säännös on uusi.

Oikaisuvaatimusmenettely olisi muutoksenhaun esiaste, mutta se ei estäisi muutoksenhakua. Oikaisuvaatimusmenettely soveltuu lukumäärältään runsaisiin ja luonteeltaan teknisiin päätöksiin, joita tarkastusten ja todistuskirjojen osalta merenkulun ympäristönsuojelulain nojalla tehdään paljon. Asianosaisen on oikaisuvaatimusmenettelyssä nopeammin mahdollista saada perusteltu vastaus niihin seikkoihin, joita tämä ei hyväksy, kuin tapahtuisi hallintolainkäytössä.

Pykälän 1 momentissa oikeutettaisiin Liikenteen turvallisuusviraston päätökseen tyytymätön asianosainen hakemaan oikaisua niihin 1 kohdassa tarkoitettuihin tarkastusta ja alusta koskevia asiakirjoja kuten erilaisia todistuskirjoja koskeviin päätöksiin sekä Liikenteen turvallisuusviraston nimeämän tarkastajan päätöksiin, jotka koskevat alusta koskevia asiakirjoja kuten esimerkiksi todistuskirjoja.

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa oikeutettaisiin hakemaan oikaisua Liikenteen turvallisuusviraston nimeämän tarkastajan tämän lain nojalla määräämistä maksuista. Vastaavasti kaikkien viranomaisten määräämään maksuun haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus päätöksen tehneelle viranomaiselle valtion maksuperustelain (150/1992) 11 b §:n mukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan päätökseen, johon saa hakea oikaisua, ei saisi hakea valittamalla muutosta, vaan mahdollista muutoksenhakua edeltäisi oikaisumenettely. Päätökseen, johon voi hakea oikaisua, on liitettävä ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Oikaisuvaatimus olisi tehtävä Liikenteen turvallisuusvirastolle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Ehdotetun oikaisuvaatimusmenettelyn kaltainen menettely muutoksenhaun esiasteena on otettu käyttöön muun muassa ajoneuvolain (1090/2002) 98 §:n nojalla ajoneuvokatsastuksessa, jossa tehdään julkista valtaa käyttäen lukuisia ajoneuvon teknisten ominaisuuksien arviointiin perustuvia päätöksiä.

Pykälän 3 momentissa velvoitettaisiin Liikenteen turvallisuusvirasto ratkaisemaan pykälässä tarkoitettu oikaisuvaatimus kahden kuukauden kuluessa oikaisuvaatimuksen vireille tulosta. Liikenteen turvallisuusviraston olisi pyrittävä ratkaisemaan oikaisuvaatimukset asiakkaiden tarpeiden vuoksi mahdollisimman pikaisesti. Oikaisuvaatimus olisi asian luonteen vuoksi ratkaistava normaaliakin nopeammin eli 14 päivän kuluessa oikaisuvaatimuksen vireille tulosta, jos päätös estää aluksen tavanomaisen liikennöinnin. Määräajat olisivat ehdottomia. Jos Liikenteen turvallisuusvirasto ei olisi antanut määräajassa päätöstä oikaisuvaatimuksen johdosta, päätökseen tyytymättömällä asianosaisella on oikeus hakea muutosta suoraan hallinto-oikeudelta. Aluksen tavanomaisen liikennöinnin estymisellä tarkoitettaisiin sitä, että alusta käytettäisiin elinkeinotoimintaan kuten kauppamerenkulkuun matkustajien ja lastin kuljetuksessa tai hallinnollisena aluksena, jos tarvittava katsastustodistus, lupa tai muu päätös tai todistuskirja olisi annettu.

8 §.Muutoksenhaku. Pykälä on keskeisiltä osin uusi ehdotetussa merenkulun ympäristönsuojelulaissa. Muutoksenhakuun viranomaispäätöksistä on sovellettu suoraan hallintolainkäyttölain säännöksiä. Nykyisen alusjätelain 33 §:ssä on kuitenkin muutoksenhakukieltoa koskeva säännös, jota koskevat muutoksenhakukiellot sisältyisivät jatkossa öljyvahinkojen torjuntalakiin ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 14 §:ssä edelleen olevaa vakuuden asettamista koskevaa jatkovalitusmahdollisuutta koskevaa rajoitusta lukuun ottamatta. Edellä mainittu rajoitus vastaa täysin nykyistä alusjätelakia.

Pykälässä on yleinen säännös tämän lain mukaisesta muutoksenhausta. Pääsääntönä on valitusoikeus hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaisesti hallinto-oikeuteen.

Pykälän 1 momentissa viitataan tässä laissa oleviin muutoksenhakua koskeviin erityissäännöksiin, joita sovelletaan niissä tarkoitetuissa erityistilanteissa. Rajavartiolaitoksen öljypäästömaksua koskevaan päätökseen haetaan muutosta Helsingin käräjäoikeudelta siten kuin tämän lain 3 luvun 5 ja 10—13 §:ssä säädetään. Säännökset vastaavat voimassa olevan alusjätelain säännöksiä muutoin paitsi siltä osalta, että ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 13 §:n 3 momentissa rajavartiolaitokselle ehdotetaan oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi jatkovalitusoikeutta, kun rajavartiolaitoksen öljypäästömaksun määräämistä koskevaa päätöstä on muutettu tai päätös on kumottu.

Pykälän 1 momentissa viitataan tämän lain 12 luvun 14 §:ssä tarkoitettuun vakuuden asettamista koskevaan päätökseen, jossa muutoksenhaku on keskitetty Helsingin hallinto-oikeuteen ja jatkovalitusoikeutta on rajoitettu. Säännös on tältä osin nykyisen alusjätelain mukainen.

Pykälän 1 momentissa viitataan myös Liikenteen turvallisuusviraston ja toimivaltaisen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen tämän lain 12 luvun 16 §:n nojalla tekemään päätökseen, johon haetaan muutosta siten kuin uhkasakkolaissa säädetään.

Pykälän 1 momentissa viitataan lopuksi tämän lain 13 luvun 7 §:ään, jonka mukaan niihin päätöksiin, joita koskee oikaisuvaatimusmenettely, ei voi hakea muutosta valittamalla ennen oikaisumenettelyä. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen voi hakea muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan valitusoikeus ei poistu, vaikka Liikenteen turvallisuusvirasto laiminlöisi antaa määräajassa päätöksen oikaisuvaatimuksen johdosta. Määräaika valituksen tekemiselle alkaa vasta oikaisuvaatimuksen johdosta annettavan päätöksen antamisesta tai määräajan umpeen kulumisesta, kun päätöstä oikaisuvaatimuksen johdosta ei ole annettu. Jos päätös estää aluksen tavanomaisen liikennöinnin, asianosainen voi tehdä valituksen hallinto-oikeuteen 14 päivän määräajan kulumisen jälkeen 30 vuorokauden aikana. Muussa tapauksessa asianosainen voi tehdä valituksen hallinto-oikeuteen kahden kuukauden määräajan kulumisen jälkeen 30 vuorokauden aikana.

Pykälän 3 momentin mukaan, jos päätös estää aluksen tavanomaisen liikennöinnin, valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Vaatimus koskee käsittelyä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kiireellisyysvaatimus on rajoitettu tapauksiin, jossa aluksen tavanomainen toiminta estyy liikennöinnin keskeytyksen tai muun vastaavan syyn takia, koska vallitsee erimielisyys siitä, täyttääkö alus sille tämän lain mukaisesti asetetut alusten aiheuttaman ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi asetetut vaatimukset. Vastaavasti kuin oikaisuvaatimusmenettelyssä myös valitusta käsiteltäessä aluksen tavanomaisen liikennöinnin estymisellä tarkoitettaisiin sitä, että alusta käytettäisiin elinkeinotoimintaan kuten kauppamerenkulkuun matkustajien ja lastin kuljetuksessa tai hallinnollisena aluksena, jos tarvittava katsastustodistus, lupa tai muu päätös tai todistuskirja olisi annettu.

Tässä laissa ei erikseen säädetä rikosasioita, satamien yksityisoikeudellisia maksuja eikä aluksia koskevia vahingonvastuukysymyksiä koskevasta muutoksenhausta, vaan nämä asiat käsitellään käräjäoikeuksissa ja muissa tuomioistuimissa pääsääntöisesti siten kuin oikeudenkäymiskaaressa sekä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa säädetään. Merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 10 §:ään ehdotetaan kuitenkin ympäristön pilaantumista koskevia asioita koskevaa forumsäännöstä, jollainen sisältyy myös nykyiseen alusjätelakiin.

9 §.Päätöksen täytäntöönpano. Pykälä on uusi ehdotetussa merenkulun ympäristönsuojelulaissa. Pykälällä selvennettäisiin päätösten täytäntöönpanoa lainvoimaa vailla olevina, koska tilanne poikkeaa hallintolainkäyttölain mukaisesta pääsäännöstä. Vastaava säännös sisältyy myös alusliikennepalvelulakiin, koska siten voidaan turvata merenkulun turvallisuus myös ympäristön suojelun osalta.

Pykälän 1 momentissa ilmaistu sääntö merkitsee poikkeusta siihen pääsääntöön, että hallintolainkäyttölain mukaan päätöksen saa panna täytäntöön vasta lainvoimaisena. Vailla lainvoimaa olevan päätöksen välittömän täytäntöönpanon mahdollisuus olisi tämän lain mukaan olemassa, jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen tai valitusviranomainen ei määrää toisin. Aluksen turvallisuuden lisäämiseksi ja ympäristöhaittojen vähentämiseksi tehty päätös on luonteeltaan sen kaltainen, että perusteiden päätöksen välittömälle täytäntöönpanolle ja valitusasioiden joutuisalle käsittelylle tulisi olla olemassa selkeästi lakiin kirjattuna.

Pykälän 2 momentin mukaan öljypäästömaksun maksupäätöksen täytäntöönpanoon sovelletaan, mitä tämän lain 3 luvun 15 §:ssä säädetään. Öljypäästömaksun maksupäätös voidaan panna täytäntöön vasta lainvoimaisena.

10 §.Toimivaltainen tuomioistuin. Pykälä vastaa pääosin nykyisen alusjätelain 29 §:ää. Pykälä olisi aikaisempaa täsmällisempi ja siinä ympäristön pilaantumista koskevat oikeudenkäynnit keskitettäisiin merioikeuksiin.

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisena tuomioistuimena tiettyä alusta tai siitä aiheutuneeksi väitettyä ympäristön pilaantumista koskevassa asiassa, jossa tätä lakia on sovellettava, on merilain 21 luvun 1 §:ssä mainittu käräjäoikeus (merioikeus), jonka tuomiopiirissä oikeudenkäynnin aiheuttanut tapahtuma on sattunut. Jos tapahtuma on sattunut aluksen ollessa matkalla, voidaan asia panna vireille myös siinä merilain 21 luvun 1 §:ssä mainitussa käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä olevaan satamaan alus ensimmäiseksi saapuu. Pykälän 1 momentti vastaa muuten voimassa olevan alusjätelain 29 §:n 1 momenttia, mutta pilaantumispaikan ja aluksen saapumissataman alioikeuden sijasta jutut on keskitetty siihen merioikeuteen, jonka tuomiopiirissä samaiset paikat sijaitsevat. Tämän lain mukaisten tuomioistuinasioiden keskittämisellä merioikeuksiin pyritään tehostamaan tuomioistuinten toimintaa ja varmistamaan juttujen ratkaisuissa käytetty asiantuntemus.

Pykälän 2 momentin mukaan, milloin 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettu teko on tapahtunut Suomen talousvyöhykkeellä, rikosasia käsitellään merilain 21 luvun 1 §:ssä mainitussa käräjäoikeudessa. Toimivaltainen käräjäoikeus on se, jonka tuomiopiiriä lähinnä rikos voidaan katsoa tehdyksi soveltaen, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 4 luvun 1 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Tätä pykälää sovellettaessa näiden käräjäoikeuksien tuomiopiirien rajojen katsotaan jatkuvan aluevesien ulkorajalta suuntaansa muuttamatta talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka. Pykälän 2 momentilla pyritään selkeyttämään toimivaltaista tuomioistuinta koskevaa säännöstä kun 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettu mahdollisesti rangaistava teko on tapahtunut Suomen talousvyöhykkeellä siten, että käräjäoikeuksien väliset rajat talousvyöhykkeellä määritellään tarkemmin. Suomen talousvyöhykkeellä tapahtuneisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettuihin tekoihin esitetään vastaavaa tuomioistuinten alueellista toimivaltaa koskevaa säännöstä kuin eduskunnan lakivaliokunnan asiassa antaman lausunnon LaVL 13/2004 vp. kannanotosta ilmenevin perustein säädetään Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa. Koska säännös koskee tuomioistuinten alueellista toimivaltaisuutta, säännöksestä ei seuraa, että merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisia rikosasioita olisi käsiteltävä merilain mukaisessa erityiskokoonpanossa.

Pykälän 3 momentin mukaan, milloin 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettu teko on tapahtunut Suomen alueen ulkopuolella muualla kuin Suomen talousvyöhykkeellä, rikosasia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevan alusjätelain 29 §:n 2 momenttia.

Merilain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetut käräjäoikeudet ovat nykyisen lain mukaan Turun hovioikeuspiirissä Ahvenanmaan käräjäoikeus ja Turun käräjäoikeus, Vaasan hovioikeuspiirissä Vaasan käräjäoikeus, Itä-Suomen hovioikeuspiirissä Savonlinnan käräjäoikeus, Helsingin hovioikeuspiirissä Helsingin käräjäoikeus ja 1 päivästä tammikuuta 2010 alkaen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Kouvolan hovioikeuspiirissä Kotkan käräjäoikeus ja Rovaniemen käräjäoikeuspiirissä Oulun käräjäoikeus. Tuomiopiirien rajat talousvyöhykkeellä määräytyvät kuntarajojen suorana jatkeena talousvyöhykkeellä. Perusteena juttujen jakamiselle usean merioikeuden kesken sen sijaan, että jutut keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen, on odotettavissa oleva asioiden suuri määrä, talousvyöhykkeen laajuus ja merioikeuksien parempi alueellinen asiantuntemus meriympäristön pilaantumista aiheuttaneen teon seurausten arvioinnissa.

Öljypäästömaksua koskevat säännökset on myös toimivaltaisen tuomioistuimen osalta koottu tämän lain 3 lukuun, toimivaltaista tuomioistuinta koskeva säännös on 3 luvun 10 §:ssä.

11 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentin mukaan ehdotettu laki tulisi voimaan 1 päivänä kuuta 20 .

Pykälän 2 momentin mukaan ehdotetulla lailla kumottaisiin laki aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä (300/1979) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Koska nykyiseen alusjätelakiin sisältyvät myös öljyn ja kemikaalien torjuntaa koskevat säännökset, edellyttää lain kumoaminen samalla tässä hallituksen esityksessä tarkoitetun öljyvahinkojen torjunnasta annettavan lain samanaikaista voimaantuloa.

Pykälän 3 momentin mukaan seuraavat säännökset, jotka on osaksi annettu aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä (300/1979) annetun lain nojalla, jäävät voimaan tämän lain tullessa voimaan. Nämä voimaan jäävät asetukset ovat asetus alusten katsastuksista (1123/1999), asetus laivavarusteista (925/1998) sekä asetus kemikaali- ja kaasusäiliöaluksista (244/1982). Kaikki mainitut asetukset on tarkoitus uudistaa, kun alusturvallisuuslainsäädännön valmisteilla oleva kokonaisuudistus valmistuu. Mainitut asetukset sisältävät keskeisiä muun muassa SOLAS -yleissopimukseen perustuvia osia, joille alusturvallisuuslainsäädännössä on tarkoitus antaa voimassa olevaa merilaissa olevaa valtuutta täsmällisemmät ja tarkkarajaisemmat asetuksenantovaltuudet, joiden perusteella asetuksentasoinen sääntely voidaan kokonaisuudessaan uudistaa.

Pykälän 4 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

12 §.Siirtymäsäännös. Pykälän 1 momentin mukaan tehdyt katsastukset ja myönnetyt todistuskirjat, samanarvoisuudet ja poikkeusluvat ja muut luvat, jotka on annettu aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) mukaisesti ovat voimassa tämän lain mukaisina katsastuksina ja todistuskirjoina niissä määritellyn määräajan loppuun saakka. Ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain voimaantulo ei siten saa aikaan pelkästään uuteen lakiin perustuvaa voimassa olevien katsastusten tai todistuskirjojen, samanarvoisuuksien tai poikkeuslupien uusimistarvetta, vaan tarpeen uusiin katsastuksiin ja todistuskirjoihin, samanarvoisuuksiin tai poikkeuslupiin tulee perustua uusiin vaatimuksiin tai voimassa olevien määräaikojen umpeen kulumiseen. Jos määräaikaa ei ole, uuden lain voimaantullessa on haettava uutta katsastusta, todistuskirjaa, samanarvoisuutta tai poikkeuslupaa. Ennen ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain voimaantuloa vireille tulleisiin hakemuksiin, jotka ovat vireillä ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain voimaan tullessa, sovellettaisiin ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain säännöksiä.

Ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 7 luvun 7 §:n perusteella säännöstä yhteisön satamassa laiturissa olevia aluksia koskevaa rikkipitoisuusrajaa sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 2010 alkaen.

2.5 Öljyvahinkojen torjuntalaki
Yleistä

Öljyvahinkojen torjuntalaki korvaa voimaan tullessaan voimassa olevassa alusjätelaissa ja maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta (378/1974) annetussa laissa, jäljempänä maa-alueiden öljyvahinkolaki, ympäristövahinkojen torjumisesta annetut säädökset. Uuteen lakiin on myös sisällytetty ne öljyvahinkojen ja kemikaalivahinkojen torjunnasta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (636/1993), jäljempänä torjunta-asetus, annetut määräykset, jotka perustuslain mukaan edellyttävät lain tasolla säätämistä. Lähtökohtaisesti kyse ei kuitenkaan ole uudesta lainsäädännöstä, vaikka öljyvahinkojen torjuntalaki sisältää myös joitakin kokonaan uusia pykäliä, joiden on tarkoitus täsmentää ja selkeyttää torjuntaviranomaisten tehtäviä. Useimmat uusista pykälistä ovat samansisältöisiä pelastuslain (468/2003) ja meripelastuslain (1145/2001) aikaisemmin vastaavista asioista säädettyjen pykälien kanssa. Yksityiskohtaisesti ja laajemmin on perusteltu vain niitä säännöksiä, jotka ovat aikaisempaan verrattuna oleellisesti muuttuneet tai jotka ovat öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa uusia.

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Lain tavoite. Pykälässä säädettäisiin lain tavoitteista, jotka vastaisivat kansainvälisissä torjuntayhteistyöstä tehdyissä sopimuksissa määriteltyjä tavoitteita. Epäsuorasti nämä samat tavoitteet käyvät ilmi voimassa olevissa alusjätelaissa ja maa-alueiden öljyvahinkolaissa. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisella asianmukaisella varautumisella tarkoitettaisiin sitä, että lain vaatimat torjuntasuunnitelmat on tehty ja ne ovat ajan tasalla, torjuntaorganisaatio on luotu ja torjuntaan osallistuvat tahot on nimetty etukäteen. Koulutetun ja harjoitetun torjuntaorganisaation käytössä tulee myös olla tarkoituksenmukainen ja riittävä kalusto. Jos öljy- ja aluskemikaalivahinkoja tapahtuisi, tulisi ne pykälän 2 kohdan mukaan torjua nopeasti ja tehokkaasti, jotta voitaisiin estää ympäristön pilaantuminen tai ainakin rajoittaa sitä sekä pienentää vahingon kustannuksia. Pykälän 3 kohdassa tavoitteeksi asetettaisiin vahinkojen seurausten korjaaminen niin, että ihmisille, omaisuudelle ja ympäristölle aiheutuvat haitat jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että öljy tai muu haitallinen aine kerättäisiin pois, rannat ja maat puhdistettaisiin ja turmeltunut ympäristö kunnostettaisiin vastaamaan mahdollisimman paljon aikaisemmin vallinnutta tasoa.

Laissa ehdotetaan säädettäväksi öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan johtamisesta ja johtovastuun siirtämisestä torjuntatilanteessa. Vastaavia säännöksiä ei ole voimassa olevassa alusjätelaissa eikä maa-alueiden öljyvahinkolaissa. Muutoksella halutaan selkeyttää eri viranomaisten tehtäviä, mutta niiden perusvastuita öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa ei esitetä muutettavaksi. Lakiesityksessä tarkennettaisiin myös torjuntaan osallistuvien merellisten viranomaisten, merivoimien, rajavartiolaitoksen ja Liikenteen turvallisuusviraston asemaa torjunnassa, vaikka käytännössä ei olekaan tässä suhteessa ilmennyt ongelmia. Pykälän 2 momentissa todettaisiinkin lain tavoitteeksi selkeyttää viranomaisten tehtävät ja vastuut öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa.

2 §.Lain soveltamisala. Ehdotetussa laissa säädettäisiin ennen muuta öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan käytännön suorittamisesta ja torjuntaan varautumisesta, mutta ei vahinkojen ennalta ehkäisemisestä. Lain soveltamisala vastaisi nykyistä maa-alueiden öljyvahinkolakia ja niitä voimassa olevan alusjätelain säännöksiä, jotka koskevat pilaantumisvahinkojen torjumista. Lain maantieteellinen ulottuvuus olisi myös sama kuin edellä mainituissa laeissa eli Suomen maa- ja vesialueet sekä talousvyöhyke. Ahvenenmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 10 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat ympäristönsuojelua. Koska Ahvenanmaalla on voimassa oma öljyvahinkojen torjuntaa koskeva maakuntalaki (landskapslag om bekämpande av oljeskador (1977:16)), ei tämä laki tulisi sovellettavaksi maakunnassa.

Pykälän 2 momentin mukaan alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa olisi tämän lain lisäksi noudatettava Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia ja niissä sovittuja menettelyjä. Viittauksella tarkoitetaan voimassa olevia Helsingin sopimusta, Kööpenhaminan sopimusta, OPRC -yleissopimusta, Interventioyleissopimusta ja -pöytäkirjaa sekä Venäjän ja Viron kanssa tehtyjä kahdenvälisiä sopimuksia torjuntayhteistyöstä. Näiden sopimusten mukaisia menettelyjä on erityisesti noudatettava pyydettäessä torjunta-apua muiden maiden viranomaisilta. Vahingosta ilmoittamisessa muille jäsenmaille ja yhteistyössä vahingon torjumisessa on lisäksi otettava huomioon EU:n pelastuspalveluyhteistyön mekanismin perustamisesta tehty neuvoston päätös.

Pykälän 3 momentissa olisi selventävä viittaus pelastuslain soveltamiseen maa-alueilla tapahtuvien kemikaalivahinkojen torjuntatoiminnassa. Maa-alueella tapahtuvat kemikaalivahingot voivat aiheuttaa pilaantumista ympäristössä, mutta niiden torjumisesta ei ole voimassa erityislainsäädäntöä. Toiminta kuuluu tältä osin sisäasiainministeriön hallinnonalalle.

Pykälän 4 momentissa olisi selventävä viittaus siitä, että öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen ennaltaehkäisystä on säädetty erikseen. Ympäristövahinkojen ennaltaehkäisystä säädetään muun muassa laissa vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki (390/2005), ympäristönsuojelulaissa (86/2000), ehdotetussa uudessa merenkulun ympäristönsuojelulaissa sekä merilaissa.

3 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin eräät lain soveltamisen kannalta tärkeät käsitteet.

Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin, mitä öljyllä tässä laissa tarkoitettaisiin. Määritelmän alkuosa olisi sama kuin nykyisen alusjätelain 2 a §:n 10 kohdassa ja ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain 1 luvun 2 §:n 31 kohdassa eli MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen mukainen. Sisällöllisesti vastaavanlaiset öljyn määritelmät on myös Suomea sitovissa kansainvälisissä öljyn ja muiden haitallisten aineiden torjuntayhteistyötä koskevissa Helsingin ja Kööpenhaminan sopimuksissa ja OPRC- yleissopimuksessa. Yleissopimukseen pohjautuvaan määritelmään lisättäisiin kuitenkin vielä öljypitoinen seos ja jäte, niin että kokonaisuus vastaisi paremmin myös maa-alueiden öljyvahinkolain 2 §:ää.

Kohdassa 2 määriteltäisiin muu haitallinen aine samalla tavalla kuin nykyisen torjunta-asetuksen 1 §:n 6 kohdassa. Määritelmä on laaja ja kattaa minkä tahansa muun mereen joutuneen aineen kuin mineraaliöljyn, kuten kemikaalit, kasvis- ja eläinrasvat, ravinteet ja lannoitteet. Määritelmää ei ole kytketty MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II ja III liitteiden määritelmiin tai muihinkaan IMO:n laatimiin koodeihin.

Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin alus viittaamalla ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain asianomaiseen pykälään ja kohtaan. Ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain 1 luvun 2 §:n 15 kohdan mukaan aluksella tarkoitetaan jokaista vesikulkuneuvoa, mukaan luettuina kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, vedenalaiset alukset ja kelluvat alukset, sekä kiinteää ja kelluvaa alustaa.

Pykälän 4 kohdassa maa-alueen öljyvahinko määriteltäisiin samalla tavalla kuin nykyisin maa-alueiden öljyvahinkolain 2 §:n 2 momentissa.

Pykälän 5 kohdassa määriteltäisiin Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä aluksesta aiheutuva alusöljyvahinko. Määritelmä vastaisi pääpiirteissään Helsingin sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan pilaantumistapahtuman ja OPRC -yleissopimuksen 2 artiklan 2 kohdan öljyvahingon määritelmää. Alusöljyvahinko on käsitteenä tuttu jo nykyisestä alusjätelaista, mutta lain 12 §:n 1 momentin määrittely on epäsuora ja erittäin suppea.

Pykälän 6 kohdassa määriteltäisiin öljyvahinko yleiskäsitteenä, joka kattaa sekä maa-alueen öljyvahingon että alusöljyvahingon.

Pykälän 7 kohdassa määriteltäisiin aluskemikaalivahinko pääpiirteissään samalla tavalla kuin Helsingin sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan pilaantumisvahinko ja OPRC- HNS pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan pilaantumistapahtuma. Määritelmän mukaisesti kyse olisi vahingosta, joka aiheutuu merialueella eli Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Määritelmä vastaisi keskeisiltä osiltaan nykyisen alusjätelain 27 b §:n 1 momenttia.

Pykälän 8 kohdassa määriteltäisiin jälkitorjunta. Nykyisen alusjätelain 12 §:n 3 momentissa ja maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 3 momentissa säädetään jälkitorjunnasta huolehtimisesta, mutta käsitettä ei ole erikseen määritelty. Tässä laissa jälkitorjunnalla tarkoitettaisiin niitä öljyvahingon torjuntatoimia, jotka tehdään sen jälkeen kun öljyn maaperässä, pohjavedessä, pintavesissä ja rannoilla tapahtuva leviäminen on estetty. Vahingon rajoittaminen sisältäisi esimerkiksi vuodon tukkimisen, öljyn leviämisen estämisen puomituksin tai suojapumppauksen aloittamisella sekä kerättävissä olevan öljyn poistamisen tai käsittelemisen niin, ettei siitä aiheudu ympäristölle enempää pilaantumisen vaaraa. Torjunnan ensimmäisen vaiheen kiireellisten tehtävien jälkeen torjunnassa voidaan siirtyä jälkitorjuntavaiheeseen, joka ei edellytä nopeita toimenpiteitä ja voi jatkua pitkäänkin.

Ympäristönsuojelulain 7 §:ssä kielletään jätteen tai muun aineen jättäminen tai päästäminen maahan siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Lain 8 § sisältää vastaavasti pohjaveden pilaamiskiellon. Maaperän ja pohjaveden puhdistamisvelvollisuudesta säädetään lain 75 §:ssä. Ensisijainen puhdistamisvelvollinen on pilaantumisen aiheuttaja, mutta jos tätä ei saada selville, tavoiteta tai saada täyttämään velvollisuuttaan, voi alueen haltija ja viimekädessä kunta joutua vastaamaan kunnostuksesta.

Öljyvahingossa likaantunut maaperä ja pohjavesi pyritään torjuntatilanteessa keräämään mahdollisimman tarkasti pois ja estämään öljyn leviäminen laajemmalle alueelle. Pilaantuminen saattaa joissakin tilanteissa olla kuitenkin niin vakava tai laaja-alainen taikka luonnonolosuhteet kohteessa voivat olla niin vaikeat, että vaikka öljyn leviäminen pystyttäisiinkin estämään tai sitä merkittävästi hidastamaan, ei torjuntatoimin kuitenkaan päästä ympäristön kunnostamisen suhteen hyvään lopputulokseen. Tällaisissa tilanteissa jälkitorjunnasta huolehtiva viranomainen joutuu lopettamaan torjunnan ja kohteen kunnostamista jatketaan ympäristönsuojelulain säännösten mukaisesti. Samaan tilanteeseen joudutaan myös silloin, jos öljyvahingon yhteydessä kohteessa havaitaan olevan jälkiä jo vanhemmasta vahingosta. Kun viimeksi tapahtuneen vuodon seuraukset on pystytty rajoittamaan ja vuotanut öljy on kerätty talteen, siirtyy kohteen jatkotoimenpiteet hoidettavaksi ympäristönsuojelulain säätämällä tavalla.

Vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti vahingon johdosta vaurioitunut vesialue, rannikko, maaperä tai pohjavesi pitäisi palauttaa mahdollisuuksien mukaan ennen vahinkoa edeltäneeseen tilaan eli ennallistaa. Ympäristövahinkojen ennallistamiskustannukset ovat korvaukseen oikeuttavia menoja. Jos ennallistamista ei voida täysin toteuttaa, aiheutunut haitta on kuitenkin yleensä korvattava. Ei voida kuitenkaan pitää perusteltuna, että öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta vastaavat viranomaiset olisivat velvollisia huolehtimaan vahinkojen torjunnan jälkeisistä ennallistamistöistä. Tämä periaate on todettu kumottavaksi ehdotettavan maa-alueiden öljyvahinkolain 7 §:n 2 momentissa ja se ehdotetaan otettavaksi yleisempänä tämän lain 19 §:n 1 momenttiin. Sen mukaan torjuntatyöt mukaan lukien jälkitorjunta on suoritettava niin, ettei ympäristön ennallistamista tarpeettomasti vaikeuteta. Ennallistamista ei siis ole pidetty eikä ole tarkoitus jatkossakaan katsoa osaksi viranomaisten suorittamaa jälkitorjuntaa.

Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin VTS-viranomainen, jolla tarkoitetaan alusliikennepalvelulaissa (623/2005) määriteltyä Liikenneviraston yksikköä, joka ylläpitää alusliikennepalvelua.

2 luku Viranomaiset ja niiden tehtävät

4 §.Ympäristöministeriön tehtävät. Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunta on ympäristöhallinnon alan tehtävä ja ministeriölle kuuluu alan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen. Pykälä vastaisi asiallisesti nykyistä maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 1 momenttia ja alusjätelain 12 §:n 1 momenttia.

5 §.Suomen ympäristökeskuksen tehtävät. Suomen ympäristökeskuksen tehtävistä säädettäisiin 1 momentissa pääasiassa samalla tavalla kuin nykyisin maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 1 momentissa ja alusjätelain 12 §:n 1 momentissa. Velvollisuudesta järjestää ja kehittää öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen ammatillista jatko- ja täydennyskoulutusta säädettäisiin kuitenkin nyt ensimmäisen kerran. Suomen ympäristökeskus järjestää nykyisinkin vähäisessä määrin pelastustoimen alueille ja merellisille yhteistyöviranomaisille koulutuspäiviä lähinnä öljyvahinkojen torjunnasta. Pelastustoimen ammatillista peruskoulutusta annetaan Pelastusopistossa Kuopiossa ja Helsingin Pelastuskoulussa, mutta ympäristövahinkojen torjuntaan liittyvän koulutuksen osuus opetusohjelmissa on pieni. Pelastustoimen alueet järjestävät henkilökuntansa öljyntorjunnan lisäkoulutuksen itse tai ostavat sen alan järjestöiltä. Suomen ympäristökeskus on puolestaan järjestänyt merivoimien, rajavartiolaitoksen ja Varustamoliikelaitoksen aluksilla toimivalle henkilökunnalle alan lisäkoulutusta. Suomen ympäristökeskuksen olisi jatkossa huolehdittava siitä, että kaikille öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten palveluksessa oleville olisi tarjolla ammatillista jatko- ja täydennyskoulutusta. Käytännössä Suomen ympäristökeskus ei voisi itse merkittävästi lisätä koulutuksen antamista, mutta asiantuntijaviranomaisena se voisi ohjata palveluntuottajia riittävän ja laadukkaan koulutuksen järjestämisessä.

Pykälän 1 momentin mukaan Suomen ympäristökeskus myös vastaisi valtion riittävän alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntavalmiuden hankkimisesta ja ylläpitämisestä ostamalla torjuntakalustoa valtion varastoihin ja hankkimalla yhteistyössä valtion merellisten viranomaisten, lähinnä merivoimien ja rajavartiolaitoksen kanssa aluskalustoa torjuntatehtäviin. Nykyisen alusjätelain 15 §:n mukaan Suomen ympäristökeskus hankkii valtion puolesta torjuntakalustoa riskialttiisiin kohteisiin ja voi myös luovuttaa hankkimaansa kalustoa eri viranomaisten, Varustamoliikelaitoksen, alueen pelastustoimen ja eräiden muiden tahojen hallintaan. Käytäntö on viime vuosina muuttunut niin, että useimmissa tapauksissa Suomen ympäristökeskus sopii uushankintojen tekemisestä yhteistyöviranomaisen kanssa siten, että kalusto hankitaan suoraan asianomaisen yhteistyökumppanin omistukseen. Valtion varastoihin hankittua kalustoa puolestaan luovutetaan muiden viranomaisten käyttöön tarpeen mukaan. Valtion torjuntavalmiuden hankkimisesta ja ylläpidosta säädettäisiin yleisellä tasolla ja nykyisen alusjätelain 15 §:n kaltaista säännöstä ei enää sisällytettäisi tähän lakiin.

Pykälän 2 momentin mukaan Suomen ympäristökeskus vastaisi alusöljyvahinkojen torjunnasta Suomen vesialueella aavalla selällä ja talousvyöhykkeellä kuten nykyisen alusjätelain 19 §:n 1 momentissakin säädetään. Aava selkä on alusjätelaissa vakiintunut käsite, jota ei kuitenkaan ole koskaan määritelty. Öljyvahinkojen torjunnassa aavalla selällä perinteisesti tarkoitetaan sitä osaa vesialueesta, jolla toimiminen pelastustoimen alueiden suurimmilla, noin 15 metriä pitkillä veneillä ei käytännön meriolosuhteiden vuoksi ole mahdollista. Yleensä aavalla selällä tarkoitetaan avomerta ja ulkosaaristoa, mutta sellainen voi olla myös muu laaja ja avoin merialue.

Pykälän 3 momentin mukaan Suomen ympäristökeskus vastaisi myös eräissä muissa tapauksissa suurten ja laaja-alaisten alusöljyvahinkojen torjunnasta, pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 19 §:n 1 momenttia. Pykälän 4 momentin mukaan Suomen ympäristökeskus vastaisi aluskemikaalivahinkojen torjunnasta, pykälä vastaa nykyisen alusjätelain 27 b §:n 4 momenttia.

6 §. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät. Toimivaltaisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä olisi ohjata ja valvoa öljyvahinkojen torjunnan järjestämistä alueellaan. Säännös vastaa näiltä osin maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 1 momenttia ja alusjätelain 12 §:n 1 momenttia. Öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmien vahvistamisesta säädettäisiin nyt laissa torjunta-asetuksen 4 §:n asemasta.

Nykyisen lainsäädännön mukaan alueellisen ympäristökeskuksen on tarvittaessa osallistuttava öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan. Käytännössä osallistumismahdollisuudet ovat kuitenkin olleet hyvin rajalliset ja sen vuoksi pykälän sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi. Alueellisen ympäristökeskuksen velvollisuudeksi öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa säädettäisiin asiantuntija-avun ja mahdollisuuksien mukaan muunkin avun antaminen muille torjuntaviranomaisille. Kyseeseen tulisivat lähinnä asiantuntijan neuvot, näytteenotto, laboratoriotutkimukset ja kaluston luovuttaminen valtion alueellisista öljyntorjuntavarastoista. Muutoksella saatettaisiin lainsäädäntö vastaamaan nykyistä tilannetta ja ympäristökeskusten todellisia toimintamahdollisuuksia.

7 §.Alueen pelastustoimen tehtävät öljyvahinkojen torjunnassa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin alueen pelastustoimen tehtävistä samalla tavalla kuin nykyisen maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 2 momentissa ja nykyisen alusjätelain 12 §:n 1 momentissa. Alueen pelastustoimi vastaisi öljyvahinkojen torjunnasta omalla maa- ja vesialueellaan.

Alueen pelastustoimen tehtävänä olisi ohjata alueellaan öljyvahinkojen torjuntaan varautumista laissa jäljempänä säädettävällä tavalla. Käytännössä tämä merkitsisi öljyn ja muiden haitallisten aineiden varastoijien ja sataman pitäjän neuvomista lain 14—16 §:n mukaisissa torjuntakaluston hankinnoissa ja varautumissuunnitelmien tekemisessä. Vaikka säännös on öljyntorjuntalainsäädännössä uusi, ovat alueelliset pelastuslaitokset jo käytännössä tehneet neuvontatyötä laitoksissa tekemiensä muiden tarkastusten yhteydessä. Pelastuslaissa säädetyt palotarkastukset ja kemikaaliturvallisuuslain mukaiset suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavien laitosten tarkastukset kohdistuvat osaksi samoihin laitoksiin, joita nyt annettava uusi säännös koskisi. Säännöksen tarkoitus on varmistaa varastolaitosten vahinkoriskien ja vahinkoihin varautumisen mahdollisimman kokonaisvaltainen tarkastelu.

Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan alusjätelain 27 b §:n 4 momentin säännöstä alueen pelastustoimen velvollisuudesta osallistua aluskemikaalivahingon torjuntaan, käytännössä osallistuminen tarkoittaisi henkilökunnan ja kaluston antamista torjuntaviranomaisen käyttöön. Alueen pelastustoimi ei kuitenkaan olisi tämän lain mukaan aluskemikaalivahinkojen varsinainen torjuntaviranomainen, minkä vuoksi sillä olisi lakisääteisten tehtäviensä niin vaatiessa mahdollisuus olla osallistumatta torjuntatehtävään. Tätä koskeva säännös olisi ympäristövahinkojen torjuntaa koskevassa lainsäädännössä uusi, mutta vastaisi jo nyt käytännössä vallitsevaa tilannetta.

8 §.Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan osallistuvat viranomaiset. Pykälässä täsmennettäisiin alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan merkittävästi osallistuvien viranomaisten asemaa. Liikenteen turvallisuusviraston, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen kannalta muutos olisi tosiasiassa pieni, sillä ne ovat nyt jo ottaneet ympäristövahinkojen torjunnan kiinteämmin osaksi toimintaansa. Erityisesti tämä pitää paikkansa rajavartiolaitoksen suhteen. Torjuntaan osallistuvalla viranomaisella olisi lain ehdotetun 10 §:n mukaan torjuntaviranomaisen asema, mikä merkitsisi oikeutta käyttää torjuntatilanteessa laissa säädettyjä valtuuksia. Rajavartiolaitos osallistuisi kuitenkin vain merialueilla tapahtuvien vahinkojen torjuntaan, koska sillä ei ole aluskalustoa sisämaan vesistöissä.

Torjuntatehtäviin osallistuminen olisi 1 momentissa mainittujen viranomaisten lakisääteinen tehtävä ja alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunta olisi otettava huomioon niiden toiminnan suunnittelussa. Nykyisen alusjätelain 31 §:ssä Merenkulkulaitos, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos on mainittu virka-apuviranomaisina. Pääasiallisen tehtävänsä vuoksi mainittujen viranomaisten alukset liikkuvat kuitenkin paljon merellä ja voivat ensimmäisenä saapua myös vahinkopaikalle. Tämän vuoksi on pidetty tarkoituksenmukaisena, että ne voisivat tarvittaessa heti aloittaa torjuntatoimet ja käyttää torjuntaviranomaisen valtuuksia tarvitsematta odottaa Suomen ympäristökeskukselta virka-apupyyntöä. Puolustusvoimissa torjuntaan osallistuvan viranomaisen asema koskisi merivoimia, jolla on käytössään kaksi öljyvahinkojen torjuntaan soveltuvaa alusta, Hylje ja Halli. Muuten puolustusvoimat antaisi ympäristövahinkojen torjunnassa virka-apua ensisijassa kuljetus- ja huoltotehtävissä ja rantojen puhdistamisessa.

Puolustusvoimilla ja rajavartiolaitoksella on hallinnassaan aluksia, jotka on varusteltu öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan merialueilla. Merenkululaitos on osallistunut öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan lähinnä väylänhoitoaluksillaan, mutta vuonna 2004 toteutetun organisaatiouudistuksen seurauksena laivaluokan väylänhoitoalukset siirtyivät valtion liikelaitoksena toimivaan Varustamoliikelaitokseen. Suomen ympäristökeskus on tehnyt puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja Varustamoliikelaitoksen kanssa sopimukset yhteistyöstä alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa. Suomen ympäristökeskus korvaa sopimusten perusteella yhteistyöviranomaisille alusten harjoituksiin ja torjuntaan käyttämisestä aiheutuvat kulut. Järjestelmä on yksi muoto pilaaja maksaa –periaatteesta. Ympäristövahinkojen torjunnasta aiheutuneet kustannukset Suomen ympäristökeskus perii vahingosta vastuussa olevalta. Merenkulkulaitos osallistuu tällä hetkellä ympäristövahinkojen torjuntaan lähinnä merenkulun ja meriliikenteen asiantuntijana eikä niinkään operatiivisena viranomaisena. Merenkulkulaitoksella on tietoa muun muassa merikartoista ja –väylistä, aluksista ja niiden rakenteesta. Lisäksi Merenkulkulaitoksen yksikkö toimii VTS-viranomaisena, joka ohjaa ja valvoo alusliikennettä. Merenkulkulaitoksen sisäisen tuotannon yksiköllä on hallinnassaan pieniä väyläaluksia, joita ei kuitenkaan ole erikoisvarusteltu ympäristövahinkojen torjuntaan. Merenkulkulaitoksen sisäinen tuotanto on tarkoitus yhtiöittää liikennehallinnon virastouudistuksen yhteydessä 1 päivästä tammikuuta 2010 lähtien valtion yksin omistamaksi osakeyhtiöksi.

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusviraston, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen olisi ryhdyttävä pikaisesti valmiutensa edellyttämiin toimiin alusöljy- tai aluskemikaalivahingon havaittuaan tai vahingosta tiedon saatuaan. Säädös vastaa nykyisen alusjätelain 31 §:n 1 momentissa ilmaistua periaatetta. Koska kaikilla mainituilla viranomaisilla on myös muita lakisääteisiä tehtäviä, torjuntavelvollisuuden edellytykseksi kuitenkin säädettäisiin, ettei viranomaisen muun tärkeän lakisääteisen tehtävän suorittaminen saisi merkittävällä tavalla vaarantua torjuntatehtävän vuoksi. Asiaan liittyvä intressipunninta ja päätöksenteko olisi luonnollisesti suhteutettava torjuntatilanteen vakavuuteen ja luonteeseen sekä muihin käsillä oleviin tosiseikkoihin. Rajavartiolaitos esimerkiksi on maan johtava meripelastusviranomainen. Tämän vuoksi merellä vaarassa olevien ihmisten etsiminen ja pelastaminen voisi käytännössä rajoittaa laitoksen mahdollisuuksia osallistua alusympäristövahinkojen torjuntaan.

Ehdotetun liikennehallinnon virastouudistuksen yhteydessä nykyinen Varustamoliikelaitos on tarkoitus yhtiöittää 1 päivästä tammikuuta 2010 lähtien. Samalla Varustamoliikelaitoksen öljyntorjuntaan liittyvät tehtävät siirrettäisiin Merenkulkulaitoksen sisäisen tuotannon yhtiöittämisen yhteydessä perustettavalle valtion kokonaan omistamalle osakeyhtiölle, ja nykyistä toimintaa jatkettaisiin sopimusperusteisena, kuten tähänkin asti on tehty. Hallituksen esityksessä laiksi Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan muuttamisesta osakeyhtiöksi (144/2009) mukaan yhtiön toimialana on ympäristövahinkojen ehkäisemiseen ja torjuntaan liittyvät tehtävät.

9 §.Kunnan tehtävät öljyvahinkojen torjunnassa. Pykälä vastaisi pääosin nykyistä maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 3 momenttia ja nykyisen alusjätelain 12 §:n 3 momenttia. Kunnan tehtävistä öljyvahinkojen torjunnassa ja jälkitorjunnassa säädettäisiin kuitenkin nykyistä täsmällisemmin.

Pykälässä säädettäisiin voimassa olevien säännösten mukaisesti, että kunta vastaisi tarvittaessa öljyvahinkojen jälkitorjunnasta alueellaan. Kunnan eri viranomaisten ja laitosten tulisi lisäksi tarvittaessa osallistua öljyvahinkojen torjuntaan. Pelastustoimen alueuudistuksen voimaantulon jälkeen on käytännössä ollut jonkin verran epäselvyyttä alueen pelastustoimen ja kunnan tehtävien jakautumisesta öljyvahinkojen torjunnassa. Pelastuslaitos on saattanut tulkita tilanteen vahinkopaikalla sellaiseksi, että vahingon torjuminen ei pelastuslaitoksen käytössä olevin keinoin ole enää mahdollista ja muu alueen puhdistaminen vaatii niin pitkäkestoisia toimia, että pelastuslaitos nopean toiminnan yksikkönä ei voi sitoutua siihen. Kun monet kunnat ovat järjestäneet rakentamis- ja kunnossapitopalvelunsa ostopalvelujen kautta, kasvaa mahdollisuus, että vahingon torjumisen loppuunsaattamisesta ei tällaisessa tapauksessa todellisuudessa huolehdi kukaan. Tilannetta on tässä laissa pyritty selkeyttämään jälkitorjunnan määritelmän, kunnan tehtävien täsmentämisen ja johtovastuun siirtoa ja torjuntatöiden lopettamista koskevien säännösten avulla.

Öljyvahingon torjuntaan kuuluvat sekä alkuvaiheen toimet vahingon laajenemisen ehkäisemiseksi että mahdollisesti pitkäänkin jatkuvat puhdistamis- ja ennallistamistyöt. Alkuvaiheessa pyritään ensin estämään öljyn kulkeutuminen maaperässä, pohjavedessä, pintavesissä ja rannoilla. Torjunta tapahtuu poistamalla talteen kerättävissä oleva öljy tai käsittelemällä jäljelle jäävä öljy niin ettei siitä voi enää aiheutua likaantumisen leviämistä. Laaja-alaisen vahingon torjunnassa tarvitaan lisäksi sellaisia toimenpiteitä kuin tilanteen seuranta ja kartoitus, vahinkojen arviointi sekä jätteiden kuljetus ja haitattomaksi tekeminen. Vahingon suuruudesta riippuu, kestääkö alkuvaiheen torjunta tunteja, päiviä vai viikkoja. Pienissä vahingoissa pelastuslaitos tukkii öljyvuodon ja kerää maahan tai veteen kulkeutuneen öljyn pois, eikä varsinaisia vahingon jälkitorjuntatoimenpiteitä tarvita. Jälkitorjunta on osa öljyvahinkojen torjuntaa, ja se voi kestää pitkäänkin, jos esimerkiksi öljysäiliön vuoto tai täyttövahinko on aiheuttanut pohjaveden pilaantumisen ja edellyttää pitkäkestoista suojapumppausta. Myös alusöljyvahingoissa öljyn, likaantuneiden eläinten ja erilaisen jätteen kerääminen rannoilta voi jatkua viikkojen ja kuukausien ajan. Näissä tilanteissa ei aina ole tarkoituksenmukaista sitoa pelastuslaitosten henkilökuntaa ympäristön kunnostustehtäviin, minkä vuoksi esitetään kunnan vastuun täsmentämistä öljyvahingon jälkitorjunnassa. Kunnan olisi tarvittaessa vastattava vahingon jälkitorjunnasta alueellaan. Tehtävä voitaisiin myös sopia hoidettavan keskitetysti yhden tai useamman kunnan voimin taikka pelastuslaitos voisi ottaa huolehtiakseen myös torjunnan tästä osuudesta. Akuutin öljyvahingon torjunnassa kunnan viranomaisten ja laitosten osallistumisvelvoite saattaisi käytännössä merkitä esimerkiksi kunnan ympäristösihteerin, vesilaitoksen ja teknisen toimen antamaa apua pelastustoimen alueelle.

10 §.Torjuntaviranomaiset. Pykälässä lueteltaisiin lain tarkoittamat öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaiset. Pykälä vastaisi pääosin nykyisen maa-alueiden öljyvahinkolain ja nykyisen alusjätelain säännöksiä. Koska laissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä tarkemmin kunnan velvollisuudesta hoitaa öljyvahinkojen jälkitorjuntaa ja Liikenteen turvallisuusviraston, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen osallistumisesta alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan, olisi kuitenkin tarpeen täsmentää erityisesti näiden viranomaisten johtovastuut öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa. Torjuntaviranomaisen asema antaa viranomaiselle merkittäviä oikeuksia ja velvoitteita, joista säädettäisiin myöhemmin tässä laissa. Pykälässä mainitut viranomaiset olisivat ensisijaisesti vastuussa öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatehtävistä sen mukaan kuin laissa niiden tehtäväksi säädettäisiin.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan Suomen ympäristökeskus ja sen asettama torjuntatöiden johtaja olisivat alusöljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisia. Säännös vastaisi nykyisen alusjätelain 13 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtia sekä 27 b §:n 4 momenttia.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan torjuntaviranomaisia öljyvahinkojen torjunnassa olisivat alueen pelastustoimen pelastusviranomainen ja torjuntatöitä johtava muu pelastuslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettu pelastustoiminnan johtaja. Säännös vastaisi asiallisesti nykyisen alusjätelain 13 §:n 1 momentin 4 kohtaa ja maa-alueiden öljyvahinkolain 6 §:n 1 momenttia. Nykyisen lainsäädännön torjuntatyötä johtavan pelastustoimen johtajan määritelmä on korvattu täsmällisemmällä ja pelastuslain käsitteistöä vastaavalla käsitteellä torjuntatöitä johtava muu pelastuslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettu pelastustoiminnan johtaja. Käytännössä säännös varmistaisi sen, että myös vapaapalokunnan esimies voisi toimia torjuntaviranomaisena siihen saakka, kun pelastusviranomainen on ottanut tehtävän johtaakseen. Pelastuslain 4 §:n 2 momentin mukaan pelastustoimen alueen pelastusviranomaisia ovat sen ylin viranhaltija ja alueen määräämät muut pelastustoimen viranhaltijat sekä alueen pelastustoimen asianomainen monijäseninen toimielin.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan torjuntaviranomainen öljyvahinkojen jälkitorjunnassa olisi myös kunta ja kunnan määräämä viranomainen. Pelastustoimen alueellistamisen vuoksi tehtyjen alusjätelain ja maa-alueiden öljyvahinkolain muutosten jälkeen kunnalla ja sen nimetyllä viranomaisella taikka torjuntatöiden johtajalla ei ole ollut torjuntaviranomaisen asemaa, joka siis nyt osittain palautettaisiin. Koska kunta vastaisi tarvittaessa vain öljyvahinkojen jälkitorjunnasta, myös torjuntaviranomaisen asema rajoitettaisiin koskemaan vain jälkitorjuntatilanteita. Ensivaiheen torjuntaan kunta osallistuisi tarvittaessa muun torjuntaviranomaisen alaisuudessa.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos olisivat laissa tarkoitettuja torjuntaviranomaisia tilanteissa, joissa ne ovat ryhtyneet alusöljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjuntaan. Tässä yhteydessä tarkoitettaisiin erityisesti 8 §:ssä säänneltyjä tilanteita, joissa mainitut viranomaiset ovat oma-aloitteisesti ryhtyneen vahingon torjuntaan jo ennen Suomen ympäristökeskusta tai alueen pelastustoimea. Säännös poistaisi epävarmuuden sen suhteen, voivatko Liikenteen turvallisuusvirasto, puolustusvoimat eli käytännössä merivoimat ja rajavartiolaitos käyttää näissä tilanteissa lainsäädännön torjuntaviranomaisille antamia erityisoikeuksia. Torjuntaviranomaisen asema ei päättyisi siihen, kun alueen pelastustoimi tai Suomen ympäristökeskus ottaisi vastuun meneillään olevasta tehtävästä, mutta toiminta jatkuisi sen jälkeen torjuntatöiden johtajan johtovallan alaisena.

Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus olisi lain tarkoittama torjuntaviranomainen öljyvahinkojen torjunnassa. Säännös vastaisi nykyisen alusjätelain 13 §:n 3 kohtaa ja maa-alueiden öljyvahinkolain 6 §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentin mukaan torjuntatöitä johtava henkilö olisi tehtävässään virkavastuun alainen. 1 momentin 4 kohdan mukaan öljyvahingon torjuntaviranomaisena voisi toimia alueen sopimuspalokuntaan kuuluva henkilö siihen saakka, kun pelastusviranomainen ottaa toiminnan johtaakseen. Näissä tapauksissa torjuntaviranomainen voisi olla muukin henkilö kuin virkamies. Suomen ympäristökeskuksen asettama torjuntatöiden johtaja voisi olla joku muu kuin virkamies. Koska torjuntaviranomainen käyttää tehtävässään julkista valtaa, ehdotetaan pykälän 2 momentissa rikosoikeudellisen virkavastuun ulottamista mainittuihin henkilöihin. Torjuntatöiden johtajan vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Sen mukaisesti varsinaisella viranomaisella olisi yleensä niin sanottu isännänvastuu.

11 §.Virka-apuviranomaiset. Pykälässä velvoitettaisiin valtion viranomaiset pyydettäessä antamaan mahdollisuuksiensa mukaan virka-apua öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisille. Virka-apuviranomaisia ei mainittaisi nimeltä, käytäntö vastaisi nykyisen maa-alueiden öljyvahinkolain 6 §:n 2 momenttia. Voimassa olevan alusjätelain 31 §:n 1 momentissa alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa virka-apuviranomaisiksi nimetään Rajavartiolaitos, puolustusvoimat, Merenkulkulaitos, Ilmatieteen laitos, poliisi, lääninhallitus ja Tiehallinto. Tämän lain 8 § mukaan velvollisia oma-aloitteisesti osallistumaan alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan olisivat Liikenteen turvallisuusvirasto, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos, eikä niiltä siinä tehtävässä olisi siis tarpeen pyytää virka-apua. Osallistumisvelvollisuus koskisi kuitenkin puolustusvoimista ainoastaan merivoimia eli maa- ja ilmavoimilta olisi edelleen tarvittaessa pyydettävä virka-apua. Toisaalta edellä 8 §:ssä säädetty osallistumisvelvollisuus ei koskisi maa-alueilla tapahtuvia öljyvahinkoja, minkä vuoksi niissä tilanteissa myös merivoimilta, rajavartiolaitokselta ja Liikenteen turvallisuusvirastolta olisi erikseen pyydettävä virka-apua.

Virka-apuvirnaomaisina voisivat yleisimmin tulla kysymykseen Ilmatieteen laitos, Geologian tutkimuskeskus, Metsähallitus, Ilmailulaitos, Maanmittauslaitos, Liikennevirasto, Elintarviketurvallisuusvirasto, aluehallintovirastot ja poliisi. Virka-apuviranomaisten tehtävistä ei säädettäisi tässä laissa erikseen, vaan annettava apu riippuisi kunkin viranomaisen laissa säädetyistä tehtävistä.

Pykälässä säädettäisiin lisäksi, että sama velvollisuus avustaa öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisia kuin on valtion viranomaisilla, on myös luotsausliikelaitoksesta annetussa laissa (938/2003) tarkoitetulla liikelaitoksella. Torjuntaviranomaisilla olisi tehtävässään mahdollisuus saada luotsausliikelaitokselta käyttöönsä laitoksen henkilökuntaa kuten luotseja, kalustoa ja tiloja.

3 luku Öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmat

12 §.Alueen pelastustoimen öljyntorjuntasuunnitelma. Pykälän 1 momentti vastaa maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 2 momenttia, nykyisen alusjätelain 12 §:n 2 momenttia sekä öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta annetun asetuksen 2 §:n 1 momenttia. Siinä säädettäisiin myös kunnan velvollisuudesta toimittaa alueen pelastustoimelle tiedot jälkivahinkojen torjuntaan osallistuvista viranomaisista ja laitoksista, jotta ne voitaisiin sisällyttää torjuntasuunnitelmaan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin öljyntorjuntasuunnitelman pääkohdista. Luettelo suunnitelmassa käsiteltävistä aiheista vastaa otsikkotasolla nykyisen öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta annetun asetuksen 2 §:n 2 momentissa yksityiskohtaisesti kuvattua suunnitelman sisältöä.

Tarkemmat säännökset suunnitelman sisällöstä, laatimisesta, hyväksymisestä ja tarkistamisesta annettaisiin pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella. Nykyisin vastaavat säännökset ovat öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta annetussa asetuksessa.

13 §.Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen alusjätelain 31 §:n 2 momentin ja torjunta-asetuksen 2 §:n 1 momentin säännöksiä. Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten olisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johdolla laadittava suunnitelma yhteistyöstä vahinkojen torjuntatyössä. Nykyisen alusjätelain viittaus suunnitelman laatimisesta yhdessä 31 §:n 1 momentissa lueteltujen virka-apuviranomaisten kanssa on jätetty tarpeettomana pois, sillä yhteistyötahot määräytyvät käytännössä kullakin suunnitelma-alueella paikallisten olosuhteiden ja tarpeiden mukaan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yhteistyösuunnitelman pääkohdista, jotka yleisellä tasolla vastaavat nykyisen torjunta-asetuksen 7 §:ää. Tarkemmat säännökset suunnitelman sisällöstä, sen käsittelystä sekä suunnittelussa noudatettavasta aluejaosta ja suunnitelman laadinnasta vastaavasta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta annettaisiin 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella. Nykyisin suunnitelman sisällöstä ja käsittelystä säädetään öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta annetun asetuksen 3 luvussa. Vastaavasti yhteistoimintasuunnitelman aluejaosta ja suunnitelman laadintaa johtavasta ympäristökeskuksesta säädetään ympäristöministeriön 27 päivänä heinäkuuta 2000 (706/2000) antamassa asetuksessa. Sen mukaan Suomenlahden, Saaristomeren, Pohjanlahden ja Saimaan syväväylän alueelle laaditaan kullekin oma suunnitelmansa.

4 luku Öljyn varastoijan ja sataman pitäjän velvollisuudet

14 §.Öljyvaraston perustorjuntavalmius. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat maa-alueiden öljyvahinkolain 4 §:n 2 momenttia ja torjunta-asetuksen 11 §:ää.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan sääntelyn ulkopuolelle jätettäväksi jakeluasemat ja niiden torjuntavalmius, koska niistä on säädetty erikseen kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005). Lain voimaantulosta annetun säännöksen (138 §) perusteella on edelleen voimassa vanhemman lainsäädännön perusteella annettu kauppa- ja teollisuusministeriön päätös vaarallisten kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista jakeluasemilla (415/1998). Jakeluasemapäätöksen 37 §:n mukaan jakeluasemalla tulee olla imeytysainetta ja muuta kalustoa vuotojen leviämisen estämistä ja keräämistä varten. Sääntelyä voidaan pitää riittävänä, eikä tässä laissa tarvitse säätää jakeluasemille lisävelvoitteita perustorjuntavalmiuden hankkimisesta.

15 §.Suuren öljyvaraston torjuntavalmius. Pykälä vastaisi pääpiirteissään nykyisen torjunta-asetuksen 12 §:ää ja sitä sovellettaisiin varastoihin, jotka eivät sijaitse rannikkoalueilla. Varastoijan olisi kuitenkin öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmaa laatiessaan kuultava alueen pelastustointa. Vastaavaa velvoitetta ei voimassa olevassa lainsäädännössä ole, mutta käytännössä pelastuslaitosten kanssa on tehty yhteistyötä pelastuslain 9 §:n mukaisten pelastussuunnitelmien ja maa-alueiden öljyvahinkolain 5 §:n 2 momentin sekä nykyisen alusjätelain 12 §:n 2 momentin mukaisen alueen öljyntorjuntasuunnitelman laatimisen yhteydessä. Lisäksi laissa ehdotetaan säädettäväksi varastoijan velvollisuudesta hankkia öljyntorjuntakalustoa sen lisäksi, mitä varastoijalta edellytettäisiin lain 14 §:ssä. Sama velvollisuus tulee epäsuorasti ilmi nykyisen öljyntorjunta-asetuksen 11 ja 12 §:ssä. Suurilta öljyvarastoilta edellytetään ensisijassa toimia vahingon rajoittamiseksi ja leviämisen estämiseksi sekä tilanteen hallitsemiseksi siihen asti kun viranomaiset ottavat torjuntatyön johtaakseen ja hoitaakseen.

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä suunnitelmasta ja tarvittavasta torjuntakalustosta. Nykyisen torjunta-asetuksen 12 §:n mukaan suunnitelmasta tulee käydä muun muassa ilmi torjuntatyöstä vastaava henkilö, öljyvahinkojen torjuntaan perehtynyt henkilöstö, käytettävissä oleva torjuntakalusto ja tarvikkeet samoin kuin tarvittaessa paikka, johon vahinkotapauksessa kiireellisesti poistettavaa öljyä voidaan väliaikaisesti sijoittaa. Vastaavanlainen pykälä on tarkoitus sisällyttää uuteen valtioneuvoston asetukseen.

16 §.Sataman ja laitoksen torjuntavalmius. Pykälässä säädettäisiin sataman ja rannikkoalueella olevan öljyä ja muuta vaarallista ainetta varastoivan laitoksen varautumisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin nykyisen alusjätelain 14 §:n 1 momenttia, mutta velvollisuus laatia torjuntasuunnitelma ja hankkia torjuntakalustoa laajennettaisiin nyt koskemaan myös satamia ja varastoja, joissa käsitellään muita haitallisia aineita. Säännöksen ulottaminen koskemaan myös muita kuin öljytuotteita perustuu OPRC-HNS -pöytäkirjan 3 artiklan 2 kohtaan. Tarkoituksena on varautua vahinkoihin, joissa muuta haitallista ainetta vuotaa mereen rannikkoalueella sijaitsevasta varastosta taikka purettaessa tai lastattaessa laivaa satamassa. Näissä tilanteissa tarvittavat pelastustoimet ovat samanlaisia kuin merialueilla tapahtuvassa aluskemikaalivahingon torjunnassa.

Sataman ja teollisuus- ja varastolaitoksen määritelmiä on pykälässä täsmennetty. Sen sijaan että varautumisvelvollisuus koskisi satamia, joissa säännöllisesti käy säiliöaluksia tai runsaasti muita aluksia, koskisi se nyt satamia, jotka on pääasiassa tarkoitettu kauppamerenkulun käyttöön. Vastaavasti öljyä tai muuta haitallista ainetta varastoivan laitoksen velvoitteet sidottaisiin nykyisen väljän kriteerin sijasta tarkasti ilmaistuun varastoitavan öljyn tai muun haitallisen aineen määrään, joka olisi miljoona litraa tai enemmän, eli raja olisi sama kuin lain 15 §:ssäkin. Teollisuus- ja varastolaitoksia ei enää laissa mainittaisi erikseen vaan molemmat sisältyisivät varastoivan laitoksen käsitteeseen. Jotakin pieniä yksiköitä lukuun ottamatta Suomessa ei enää ole alusten korjauksia suorittavia telakoita, eikä niitä enää pidetä tarpeellisena mainita tässä pykälässä. Pienten korjaustelakoiden vahinkotilanteiden torjunnasta vastaa alueen pelastuslaitos.

Toiminnan harjoittajan olisi laadittava suunnitelma öljy- ja aluskemikaalivahingon varalta ja kuultava siinä yhteydessä alueen pelastustointa. Vastaavaa säännöstä ei ole voimassa olevassa laissa, mutta suunnitelman laadintaa voidaan pitää perusteltuna varastoitaessa huomattavia määriä ympäristölle haitallisia aineita. Lisäksi voimassa olevan torjunta-asetuksen 12 §:ssä velvoitetaan suunnitelman tekemiseen, kun maa-alueella varastoidaan vastaava määrä öljyä tai muita haitallisia aineita. Saman velvoitteen ulottaminen nyt myös rannikkoalueille on meriluonnon suojelun kannalta perusteltua. Vaikka suunnitteluvelvoite olisi öljyntorjuntalainsäädännössä uusi, joutuvat satamat ja laitokset jo nyt tekemään pelastuslain ja kemikaaliturvallisuuslain mukaisia suunnitelmia onnettomuuden varalta. Käytännössä sataman tai varastoivan laitoksen työmäärä ei tämän muutoksen johdosta oleellisesti lisääntyisi.

Sataman tai laitoksen alueella voi toimia useita toiminnanharjoittajia, jolloin suunnitelman teossa on otettava huomioon kemikaaliturvallisuuslain 30 §:n 3 momentti. Sen mukaan kahden tai useamman toisiaan lähellä sijaitsevan tuotantolaitoksen toiminnanharjoittajien on toimittava yhteistoiminnassa suuronnettomuuksien torjumiseksi ja onnettomuuksien leviämisen ehkäisemiseksi. Velvoitteen toistamista tässä laissa ei ole pidetty tarpeellisena. Toimivaltaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen olisi kuitenkin tässä pykälässä tarkoitetun suunnitelman saadessaan tarkastettava, että eri toimijoiden suunnitelmat muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa mainitusta torjuntakalustosta. Momentti vastaisi nykyisen alusjätelain 14 §:n 2 momenttia. Säännöksiä annettaessa otettaisiin huomioon ympäristövahingon vaaraa aiheuttavat seikat, kuten sataman liikennemäärät, erityisesti säiliöalusten määrät ja muut vahingon riskiin vaikuttavat tekijät. Nykyisen lainsäädännön viittaus sataman tai laitoksen taloudellisen kantokyvyn arviointiin harkittaessa tarpeellisen torjuntakaluston laatua ja määrää esitetään poistettavaksi vanhentuneena. Säännös liittyy 1970-luvun tilanteeseen, jolloin viranomaisten kalusto- ja muu torjuntavalmius ei ollut riittävällä tasolla ja sen vuoksi teollisuuden varautumiselta edellytettiin enemmän kuin nyt. Säännöksellä siis käytännössä pyrittiin rajoittamaan teollisuuden varautumisvelvollisuutta, mutta säännöksen säilyttäminen vielä tänä päivänä lainsäädännössä saattaisi johtaa väärään tulkintaan. Nykyään ei ole mahdollista, että toiminnanharjoittaja voisi ryhtyä harjoittamaan sellaista elinkeinoa, jonka riskejä hän ei lähtökohtaisesti hallitsisi. Myös nykyisen alusjätelain 12 §:n 2 momentti, jonka mukaan alueen pelastustoimi voi sopia torjunnan järjestämisestä yhteistyössä satamien ja öljyä käsittelevien teollisuus- ja varastolaitosten kanssa, on perua 1970-luvun tilanteesta. Koska alueellisen pelastustoimen ja eri laitosten mahdollisuus yhteistyöhön on mahdollista ilman että se erityisesti todetaan laissa, on myös tämä säännös katsottu voitavan jättää laista pois.

5 luku Öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjunta

17 §.Vahingosta ilmoittaminen ja ensitorjunta. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain 11 luvun 1 ja 2 §:ään, joissa säädettäisiin aluksen päällikön velvollisuudesta ilmoittaa alusöljy- ja aluskemikaalivahingosta tai sellaisen vahingon vaarasta meripelastuskeskukselle, meripelastuslohkokeskukselle, hätäkeskukselle tai alusliikennepalvelukeskukselle. Lisäksi päällikön olisi ryhdyttävä sellaisiin välittömiin torjuntatoimiin, joita häneltä kohtuudella voitaisiin edellyttää. Merenkulun ympäristönsuojelulain säännökset vastaisivat pääosin nykyisen alusjätelain 18 §:n 1 momentin ja nykyisen alusjäteasetuksen 10 §:n ja 26 b §:n säännöksiä. Ilmoitusvelvollisuus koskisi sekä oman aluksen aiheuttamia vahinko- ja vaaratilanteita että Suomen aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä havaittuja öljypäästöjä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin öljyä hallussaan pitävän velvollisuudesta ilmoittaa vahingosta tai sen vaarasta hätäkeskukselle ja ryhtyä sellaisiin torjuntatoimiin, joita häneltä olosuhteisiin nähden kohtuudella voidaan vaatia. Säännös vastaisi nykyisen maa-alueiden öljyvahinkolain 4 §:n 1 momenttia.

Pykälän 3 momentissa viitattaisiin yleiseen velvollisuuteen ilmoittaa havaitusta öljy- tai aluskemikaalivahingosta tai sellaisen vaarasta pelastuslain (468/2003) 28 §:n mukaisesti. Ilmoitusvelvollisuus olisi voimassa ilman tämän pykälän määräystäkin, mutta ottamalla se lakiin on haluttu erikseen muistuttaa säännöksestä ja samalla esittää kootusti ympäristövahinkojen torjuntaan liittyvät ilmoitusvelvollisuudet. Viittauksen vuoksi ei ole katsottu enää tarpeelliseksi säätää erikseen esimerkiksi sataman ja laitoksen ilmoittamisvelvollisuudesta, kuten nykyisen alusjätelain 18 §:n 1 momentissa.

Ympäristönsuojelulaki on ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen yleislaki, jossa säädetyllä lupajärjestelmällä pyritään ennakolta estämään ja vähentämään pilaantumista. Lain 62 §:n ja 76 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on ilmoitettava valvontaviranomaiselle, jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä tai muusta syystä aiheutuu päästöjä, jotka aiheuttavat ympäristön pilaantumisen vaaraa. Laissa eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta (383/2009) säädetään lisäksi ympäristönsuojelulakia täydennettäväksi toiminnanharjoittajan yleisellä velvollisuudella ryhtyä torjumaan toiminnasta aiheutunutta pilaantumista. Ympäristönsuojelulain tai muiden lakien mukaiset huolehtimis- ja ilmoittamisvelvollisuudet eivät kuitenkaan korvaa tämän lain perusteella tehtäviä ilmoituksia.

18 §.Vahinkoilmoituksen vastaanoton edellyttämät toimenpiteet. Pykälässä säädettäisiin vahinkoilmoituksen vastaanottaneiden viranomaisten velvollisuudesta viipymättä ilmoittaa öljy- tai aluskemikaalivahingosta tai sen vaarasta varsinaiselle torjuntaviranomaiselle. Maa-alueiden öljyvahingoista ilmoitus olisi tehtävä alueen pelastustoimelle, alusöljy- ja aluskemikaalivahingoista Suomen ympäristökeskukselle ja alueen pelastustoimelle.

19 §.Torjunnan järjestäminen. Pykälän 1 momentin alkuosa vastaisi voimassa olevan alusjätelain 18 §:n 1 momentin loppuosaa ja maa-alueiden öljyvahinkolain 7 §:n 1 momenttia. Siinä säädettäisiin asianomaisen torjuntaviranomaisten, alueen pelastustoimen tai Suomen ympäristökeskuksen velvollisuudesta ryhtyä kaikkiin tarpeellisiin torjuntatoimiin ja mitoittaa toimenpiteet siten, etteivät ne ole ilmeisessä epäsuhteessa uhattuina oleviin taloudellisiin arvoihin. Momentin jälkiosan mukaan torjuntatoimet tulisi suorittaa niin, ettei luonnon ja ympäristön ennallistamista tarpeettomasti vaikeuteta. Kuten 3 §:n 8 kohdan perusteluissa todetaan, ennallistamista ei katsottaisi viranomaisten vastuulla olevaksi torjuntatyöksi. Vastaava säännös on voimassa olevassa maa-alueiden öljyvahinkolain 7 §:n 2 momentissa. Säännös ulotettaisiin nyt koskemaan myös aluksista aiheutuvia öljyn ja muun haitallisen aineen aiheuttamia vahinkoja. Käytännön torjuntatilanteisiin tällä ei olisi vaikutusta, sillä ympäristöä säästävät menetelmät ovat torjunnassa muutenkin käytössä.

Torjuntatoimenpiteiden suorittaminen niin, että ne olisivat tehokkaita käsillä olevan vahingon torjumiseksi, mutta eivät kuitenkaan ylimitoitettuja uhattuna oleviin arvoihin, on edelleen kestävä periaate ympäristövahinkojen torjunnassa. Käytännössä tilanteen arvioiminen ja eri vaihtoehtojen punninta saattaa olla vaikeata esimerkiksi vahingon tiedotusvälineissä saaman julkisuuden taikka vahingosta suoraan tai epäsuorasti kärsimään joutuneiden tahojen kannanottojen vuoksi. Tällaisissa tilanteissa vaarana on torjuntatoimien ylimitoittaminen ja sen vuoksi joidenkin toimien jääminen mahdollisesti kokonaan korvaamatta viranomaisille. Kuitenkaan valittuja toimenpiteitä ei voida pitää ylimitoitettuina silloin, jos ne päätöstä tehtäessä ovat perustuneet tilanteesta ja olosuhteista käytettävissä olleisiin tietoihin. Vaikka jälkikäteen osoittautuisikin, että tiedoissa on ollut puutteita, ei torjuntatoimenpiteitä voida sillä perusteella pitää ylimitoitettuina. Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain (737/1994) ja merilain (674/1994) 10 luvun soveltamisessa samoin kuin kansainvälisen öljyvahinkorahaston korvaamissa vahingoissa torjuntatoimien kohtuullisuutta on jouduttu arvioiman käytännössä.

Pykälän 2 momentin mukaan Suomen ympäristökeskuksen olisi muun torjuntaviranomaisen pyynnöstä annettava tarvittaessa torjuntakalustonsa ja -tarvikkeensa torjuntatöiden johtajan käytettäväksi myös silloin, kun se ei itse vastaa tai huolehdi torjunnasta. Suomen ympäristökeskus antaa jo nykyisin vastaavaa apua toimittamalla tarpeellista kalustoa ja sen käyttöön perehtynyttä henkilökuntaa vahinkopaikalle. Nimenomaisella asiaa koskevalla säännöksellä halutaan ehkäistä epäselvyyksiä, joita on syntynyt vahingosta vastuussa olevien kanssa velvollisuudesta korvata annettu viranomaisapu.

Pykälän 3 momentin säädettäisiin torjuntatoimien järjestämisestä tilanteissa, joissa Suomen ympäristökeskus vastaa tai on ottanut huolehtiakseen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta ja on asettanut torjuntatöiden johtajan. Suomen ympäristökeskus asettaisi silloin torjuntatöiden johtajan käyttöön myös tarpeellisen henkilöstön, kaluston ja tarvikkeet. Momentti vastaa nykyisen alusjätelain 19 §:n 2 momenttia ja 27 b §:n 4 momenttia. Alusjätelain mainituissa pykälissä säädetään myös sataman ja laitoksen velvollisuudesta antaa henkilöstöä ja kalustoa torjuntaviranomaisen käyttöön. Tässä laissa vastaavat velvoitteet olisivat 20 §:ssä.

20 §.Velvollisuus osallistua torjuntaan. Pykälän mukaan öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjuntaviranomainen voisi määrätä sataman, laitoksen, öljyn varastoijan tai muun, jolla on torjuntakalustoa tai niiden käyttöön perehtynyttä henkilöstöä, asettamaan nämä viranomaisen käyttöön. Säännös vastaisi asiallisesti nykyisen alusjätelain 18 §:n 2 momenttia ja 27 b §:n 4 momenttia sekä maa-alueiden öljyvahinkolain 8 §:n 1 momenttia. Yleisenä edellytyksenä kaluston ja henkilöstön ottamiselle torjuntaviranomaisen käyttöön on, että sataman, varastoijan tai muun laitoksen toiminnan harjoittajalle ei aiheudu toimenpiteestä kohtuutonta haittaa. Määräys voitaisiin antaa ensiksikin suurvahingon yhteydessä, jolloin voidaan edellyttää sataman, varastoijan ja muun laitoksen antavan viranomaisten käyttöön kaiken liikenevän kalustonsa ja henkilökuntansa. Torjuntaviranomainen voisi myös määrätä yrityksen kalustoa ja henkilökuntaa otettavaksi käyttöön torjunnassa tilanteissa, joissa vahingon vaikutukset ulottuisivat kyseisen sataman, varaston tai muun laitoksen alueelle, vaikka itse vahinko olisikin sattunut muualla. Öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan soveltuva erityiskalusto voitaisiin määrätä otettavaksi torjuntakäyttöön, vaikka kyse ei olisikaan suuresta taikka yrityksen alueelle ulottuvasta vahingosta.

Ehdotettuja torjuntaviranomaisen oikeuksia ei voida pitää suhteettoman suurina, kun otetaan huomioon oikeuksien taustalla olevan intressin painavuus. Lisäksi torjuntaviranomaisen käyttöönsä ottamasta omaisuudesta maksettaisiin lain 36 §:n 2 momentin perusteella täysi korvaus ja henkilökunnalla olisi 36 §:n 1 momentin perusteella oikeus palkkioon. Lain 4 luvussa säädettäisiin öljyvarastojen, satamien ja laitosten velvollisuudesta varautua vahinkojen torjuntaan.

21 §.Torjuntatöiden johtaminen. Lakiin esitetään otettavaksi erillinen säännös torjuntatöiden johtamisesta. Asiallisesti se vastaisi nykyistä käytäntöä. Sen 1 momentti perustuisi samoille periaatteille kuin pelastuslain 44 §:n 1 ja 3 momentti. Käytännössä voisi olla tarkoituksenmukaista, että torjuntaa ei aina johtaisi sen pelastustoimen alueen pelastusviranomainen, jolla varsinainen vahinko on tapahtunut. Öljy voi kulkeutua pohjaveden, vesistön tai meren virtausolosuhteiden johdosta kauaksikin varsinaiselta vahinkopaikalta. Tällöin olisi tarpeen, että pelastustöitä johdettaisiin siltä alueelta, jolle vahingon seuraukset pääasiassa kohdistuvat. Tällöin torjuntaviranomaiset sopisivat torjuntatöiden johtovastuun siirrosta keskenään.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin torjuntatöiden johtovastuusta ja sen siirrosta niissä alusöljy- ja aluskemikaalivahingoissa, jotka lain 5 §:n mukaan kuuluvat Suomen ympäristökeskuksen vastuulle. Avomerellä tai muulla aavalla selällä tapahtuvassa vahingossa on tarpeen, että torjuntatyöt käynnistetään mahdollisimman pian ja että alueen pelastustoimen ja rajavartiolaitoksen torjuntayksiköt ryhtyvät tarpeellisiin torjuntatöihin jo ennen kuin Suomen ympäristökeskuksen asettama torjuntatöiden johtaja saapuu vahinkoalueelle. Saavuttuaan toiminta-alueelle hän myös ilmoittaa muille viranomaisille ja alkuvaiheen torjuntatöiden johtajalle johtovastuun ottamisesta itselleen.

Kuten 9 §:n perusteluissa todetaan, kunta vastaa eräissä tapauksissa jälkitorjunnasta. Tällöin asianomainen kunta määrää, kuka kunnan viranomaisista torjuntatöitä johtaa.

Jos ison öljyvahingon jälkitorjuntaa suoritetaan usean eri kunnan alueella, toimivaltaisen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen tehtävänä olisi ohjata ja yhteen sovittaa puhdistustöitä siten, että ne tulevat suoritettua yhtenäisten periaatteiden mukaisesti koko vahinkoalueella.

22 §.Yhteistoiminta torjuntatilanteissa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin öljy- ja aluskemikaalivahingon torjuntatoimien johtamisesta tilanteessa, joissa torjuntaan osallistuu useamman kuin yhden toimialan viranomaisia. Torjuntatyön johtaja useimmissa vahinkotilanteissa on joko alueen pelastustoimen tai Suomen ympäristökeskuksen palveluksessa oleva henkilö. Hän toimisi yleisjohtajana ja vastaisi tilannekuvan ylläpitämisestä, tehtävien antamisesta eri toimialoille ja toiminnan yhteensovittamisesta. Torjuntaan osallistuvat eri viranomaisten yksiköt toimisivat torjuntatyön johtajan alaisuudessa, mutta oman johto-organisaationsa mukaisesti. Kaikkien yksiköiden toiminnan tulisi edistää vahingon tehokasta torjuntaa. Vastaavanlainen säännös on pelastuslain 44 §:n 3 momentissa.

Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin nykyisen alusjätelain 31 a §:ää. Usean eri toimialan viranomaisten osallistuessa alusöljy- tai aluskemikaalivahingon torjuntaan torjuntatöiden johtaja voisi perustaa tuekseen johtoryhmän, joka edustaisi mukana olevia tahoja. Ryhmään olisi mahdollista ottaa mukaan myös vapaaehtoisten yhdistysten ja muiden yhteisöjen edustajia. Torjuntatyön johtaja voisi kutsua avukseen myös asiantuntijoita. Vastaavansisältöiset säännökset ovat myös pelastuslain (468/2003) 44 §:n 3 momentissa ja meripelastuslain (1145/2001) 5 §:n 2 momentissa. Merellä sattuvissa onnettomuuksissa voisi meripelastuslain 5 §:n 2 momentin mukainen pelastustoimien johtoryhmä jatkaa työskentelyä alusöljy- tai aluskemikaalivahingon torjunnan johtoryhmänä, kun ihmishenkien pelastamiseen tähtäävät toimenpiteet on lopetettu. Jos onnettomuustilanteen alusta asti on nähtävissä, että tilanne tulee jatkumaan ympäristövahingon torjuntana, voi johtavana meripelastusviranomaisena toimiva rajavartiolaitos ottaa tämän huomioon päättäessään meripelastusjohtoryhmän kokoonpanosta. Näissä tilanteissa ainoastaan toimintaa koskeva johtovastuu siirtyisi viranomaiselta toiselle, mutta ryhmän toimintaa voitaisiin muuten jatkaa ilman tarpeettomia katkoksia.

23 §.Torjuntaviranomaisen toimivaltuudet. Pykälä vastaisi voimassa olevan alusjätelain 19 a §:ää ja 27 b §:n 4 momenttia sekä maa-alueiden öljyvahinkolain 8 §:n 2 momenttia. Torjuntaviranomaisella olisi säännöksen mukaan öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjumiseksi ja vahinkojen seurausten rajoittamiseksi oikeus täydentää torjuntakalustoaan ottamalla käyttöön toisen omaisuutta, määrätä muuten toisen omaisuudesta ja kohdistaa siihen torjuntataktiikan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Pelastuslain 45 §:n 1 momentissa on vastaavanlainen säännös. Valtuuden käyttäminen olisi mahdollista, jos se vahinkojen torjumiseksi ja vahinkojen seurausten rajoittamiseksi olisi välttämätöntä. Perustuslakivaliokunta on meripelastuslain säätämisen yhteydessä ottamassaan kannassa katsonut, että tämänkaltaisten merkittävien oikeuksien käyttämiseen ei riitä pelkästään toimenpiteen tarpeellisuus (PeVL 24/2001vp).

Ehdotettuja torjuntaviranomaisen oikeuksia ei voida pitää suhteettoman suurina, kun otetaan huomioon oikeuksien taustalla olevan intressin painavuus. Lisäksi torjuntaviranomaisen käyttöönsä ottamasta kalustosta, tiloista ja muusta torjunnan aiheuttamasta vahingosta maksettavasta täydestä korvauksesta säädettäisiin lain 36 §:n 2 momentissa.

24 §.Johtovastuun siirto ja torjuntatöiden lopettaminen. Vastuu torjuntatöistä ja niiden johtamisesta saattaa siirtyä tilanteen kehittyessä viranomaiselta toiselle. Öljy saattaa kulkeutua toisen viranomaisen vastuualueelle tai vahinko voi olla niin suuri, että Suomen ympäristökeskus ottaa torjuntatöiden johtovastuun itselleen lain 5 §:n mukaisesti. Torjuntatöiden asianmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen, että johtovastuun siirrosta ilmoitetaan selvästi ja yksiselitteisesti ja että vastuunsiirrosta kerrotaan muille torjuntatöihin osallistuville viranomaisille ja yksiköille.

Torjuntatöiden johtaja voi arvioida, että pääosa varsinaisista torjuntatöistä on saatu suoritettua ja että varsinaisten torjuntaviranomaisten resursseja ei enää tarvita tilanteen asianmukaiseen hoitamiseen. Tällöin hän voi päättää, että tilanteen hoitamisessa siirrytään jälkitorjuntavaiheeseen. Hänen on kuitenkin varmistuttava ennen päätöksentekoa siitä, että kunnan viranomaisilla on riittävät valmiudet huolehtia kyseisen vahingon jälkitorjunnasta.

Pykälän 2 momentin mukaan torjuntatöiden johtaja päättäisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta tarvittaessa kuultuaan, milloin öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjunta ei enää vaadi torjuntaviranomaisen toimenpiteitä. Öljyvahinkojen torjunnassa päätöksen tekisi joko Suomen ympäristökeskus tai pelastustoimen alue, öljyvahinkojen jälkitorjunnassa kunnan viranomainen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa Suomen ympäristökeskus. Kun maa-alueen öljyvahingon torjunta on päätetty lopettaa, mahdollinen yhä pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostus määräytyisi ympäristönsuojelulain 12 luvun säännösten mukaisesti. Vastuu vahingossa vaurioituneen ympäristön ennallistamisesta määräytyisi erityisesti ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain (737/1994) ja merilain vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti

25 §.Alusta ja sen lastia koskevat toimenpiteet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Suomen ympäristökeskuksen mahdollisuudesta ryhtyä sellaisiin alukseen ja sen lastiin kohdistuviin pelastus- ja muihin toimenpiteisiin, jotka se katsoo välttämättömiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Säännös vastaisi pääosin nykyistä alusjätelain 6 §:ää. Säännöksen soveltamisalue olisi Suomen vesialue ja talousvyöhyke. Suomen talousvyöhykkeen tultua voimaan 1 päivänä helmikuuta 2005 voidaan tarpeettomana luopua nykyisestä 6 §:n 2 momentista, jossa säädetään säännöksen soveltamisesta Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten tarkoittamissa tilanteissa myös Suomen vesialueen ulkopuolisiin alueisiin. Käytännössä tällaiset alueet ovat nykyisin Viron ja Ruotsin talousvyöhykettä.

Säännöksessä mainittuihin tilannekuvauksiin ehdotetaan nykyiseen lakiin verrattuna lisättäväksi yhteentörmäyksen osapuoleksi joutuminen, koska se karilleajon ohella jo onnettomuustyyppinä merkitsee vakavan ympäristövahingon mahdollisuutta. Lisäksi pykälän uudessa sanamuodossa edellytettäisiin, että pelastus- ja muihin toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä, jos aluksen tilasta johtuva vesien pilaantumisen vaara olisi ilmeinen. Ilmeisellä vesien pilaantumisen vaaralla ei kuitenkaan ole tarkoitus kiristää alusta ja sen lastia koskeviin toimenpiteisiin ryhtymisen kynnystä. Lisäedellytyksellä halutaan ainoastaan rajata pykälän soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset aluksen toiminnassa ilmenevät poikkeamat, joiden voidaan katsoa vielä kuuluvan normaalin piiriin. Merellä on esimerkiksi päivittäin liikenteessä koneviasta kärsiviä aluksia, jotka eivät kuitenkaan konevian vuoksi ole ohjauskyvyttömiä tai aiheuta vaaraa muulle liikenteelle tai ympäristölle. Mikäli vahinkoa ei saada korjattua tai se pahenee, voidaan tilanne joutua arvioimaan uudelleen.

Ehdotuksen mukaan Suomen ympäristökeskuksen olisi ennen toimenpiteisiin ryhtymistä neuvoteltava tilanteesta alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain (370/1995) 2 luvun 5 §:ssä tarkoitetun Liikenteen turvallisuusviraston kanssa. Nykyisin vastaava viranomainen on Merenkulkulaitoksen meriturvallisuudesta vastaavaa johtaja. Neuvotteluvelvoitetta on pidetty perusteltuna merenkulun turvallisuuden vuoksi. Valvontaviranomainen voi erityisasiantuntemuksensa perusteella arvioida, mikä aluksen vakaus ja muu kunto on, aiheuttavatko suunnitellut toimenpiteet vaaraa muulle merenkululle ja onko alusta mahdollista siirtää vahinkoalueelta pois. Aluksen omistajan, toimeksiannon saaneen pelastusyhtiön ja vakuutuksenantajien kanssa Suomen ympäristökeskuksen olisi neuvoteltava ennen toimenpidettä vain, jos se voi tapahtua aiheuttamatta tarpeetonta viivytystä. Tältä osin säännös ei poikkea voimassa olevasta laista.

Ehdotettu 25 §:n 1 momentti ja nykyisen alusjätelain 6 § perustuvat kansainväliseen yleissopimukseen, joka on tehty väliintulosta aavalla merellä tapahtuneissa öljyvahingoissa, niin sanottu Interventiosopimus.

Pykälän 2 momentti vastaisi nykyisen alusjätelain 8 §:ää.

26 §.Kansainvälisen virka-avun antaminen ja sen pyytäminen. Pykälän 1 momentin mukaan Suomen ympäristökeskus päättäisi kansainvälisen sopimuksen tai vieraan valtion pyynnön perusteella kansainvälisen virka-avun antamisesta alusöljy- ja aluskemikaalivahingon torjunnassa. Vastaavasti Suomen ympäristökeskus myös päättäisi avun pyytämisestä siinä tilanteessa, että Suomessa tarvittaisiin apua alusöljy- tai aluskemikaalivahingon torjunnassa. Avun pyytäminen tapahtuu HELCOM:n tai EU:n pelastuspalveluyhteistyön mekanismien kautta. Apu voi olla esimerkiksi torjuntakalustoa, aluksia, henkilöstöä tai asiantuntijoita. Voimassa olevan torjunta-asetuksen 8:ssä on säädetty vain kansainvälisen virka-avun antamisesta, josta päättää Suomen ympäristökeskus. Kansainvälisten ympäristövahinkojen torjuntaa koskevien sopimusten voimaansaattamisesta annetuissa säädöksissä on jo kuitenkin nimetty Suomen ympäristökeskus siksi viranomaiseksi, joka päättää sekä kansainvälisen virka-avun antamisesta että pyytämisestä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Suomen ympäristökeskuksen velvollisuudesta avustaa virka-apua antavien yksiköiden maahantuloon ja maastalähtöön liittyvissä asioissa. Avustustoimen edellyttämät ajoneuvot, torjuntakalusto ja muut varusteet on voitava kuljettaa rajojen yli ilman maahantuontimuodollisuuksia ja verotta, tullitta ja maksuitta. Avustustoimien päätyttyä kalusto ja varusteet on vastaavasti voitava viedä maasta ilman tulli- ja muita muodollisuuksia. Kööpenhaminan sopimuksessa ja Helsingin sopimuksen torjuntamanuaalissa on rajanylityksessä avustamisesta erilliset säännökset.

Virka-apua antavien ulkomaisten yksiköiden avustaminen on erityisesti tarpeen sen vuoksi, että monet Itämeren alueen valtioiden öljyn- ja aluskemikaalivahinkojen torjunta-alukset ja torjuntaan osallistuvat ilma-alukset kuuluvat puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle. Näitä aluksia koskee aluevalvontalaki (755/2000), jossa säädetään Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnasta ja turvaamisesta. Laissa rajoitetaan valtionalusten ja sota-alusten maahantuloa. Lain 5 §:n 3 momentin mukaan vieraan valtion valtionilma-alus tai valtionalus saa aluevalvontaviranomaisen tai muun viranomaisen pyynnöstä kuitenkin tulla kiireelliseen pelastustehtävään tai ympäristövahinkojen torjuntatehtävään taikka talvimerenkulun avustustehtävään Suomen alueelle ilman laissa tarkoitettua lupaa. Muun kuin aluevalvontaviranomaisen, kuten Suomen ympäristökeskuksen, on viipymättä ilmoitettava pyynnöstään pääesikunnalle. Suomen alueelle tulosta, maassaolosta ja maastalähdöstä on aluevalvontalain lisäksi voimassa, mitä niistä Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa määrätään.

6 luku Valvonta, hallintopakko ja muutoksenhaku

27 §.Valvonta. Pykälän mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoisi, että pelastustoimen alue, ja suuren öljyvaraston, sataman tai laitoksen toiminnanharjoittaja laatii tässä laissa säädetyn torjuntasuunnitelman, hankkii suunnitelman mukaisen kaluston ja varaa henkilökuntaa torjuntatehtäviin. Alueellinen suunnitelma vahvistettaisiin ympäristöministeriössä kuten nykyisinkin, eikä erillisen valvonnan järjestämistä ole pidetty tarpeellisena. Pykälän alkuosa vastaisi nykyisen alusjätelain 30 §:ää, jossa valvonnasta on säädetty yleisellä tasolla.

Alueen pelastustoimen tehtävänä olisi valvoa, että suuren öljyvaraston, sataman tai laitoksen toiminnanharjoittajalla on todellisuudessa suunnitelman mukainen kalusto ja henkilökunta torjuntatehtäviin. Havaitsemistaan puutteista pelastuslaitoksen tulisi ilmoittaa toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Tehtävä on ympäristövahinkojen torjunnassa uusi, mutta pelastuslaitokset tarkastavat jo nykyisin pelastuslain ja kemikaaliturvallisuuslain nojalla samoja laitoksia. Käytännössä viranomainen voi yhdistää näiden lakien mukaiset tehtävänsä samaan tarkastuskäyntiin laitoksella. Havaitsemistaan puutteista pelastuslaitoksen olisi ilmoitettava toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, jolla olisi lain 27 §:n mukaan mahdollisuus käyttää pakkokeinoja.

28 §.Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuus käyttää uhkasakkoa ja teettämisuhkaa pykälässä luetellun säännösten vastaisen toiminnan yhteydessä. Toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi määrätä alueen pelastustoimen, öljyntorjuntavaraston, suuren öljyvaraston, sataman ja laitoksen määräajassa täyttämään lain 12, 14, 15 ja 16 §:ssä säädetyn suunnittelu- ja varautumisvelvollisuutensa. Määräystä voitaisiin tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Pykälä vastaa periaatteessa nykyisen alusjätelain 30 a §:n 1 ja 2 momenttia. Pakkokeinojen käyttöala laajenisi kuitenkin koskemaan myös maa-alueilla olevia öljyn ja muun vaarallisen aineen varastoalueita sekä maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmia. Nykyisessä maa-alueiden öljyvahinkolaissa ja torjunta-asetuksessa ei ole säännöksiä pakkokeinojen käyttämisestä. Soveltamisalan laajennus olisi tarkoituksenmukainen ja periaatteessa merkittävä. Käytännössä sillä ei kuitenkaan olisi suurta merkitystä, koska satamien, varastojen ja muiden laitosten torjuntavalmiuden parantamiseksi tai pelastustoimen alueiden torjuntasuunnitelmien laatimiseksi ei ole tähän mennessä koskaan käytetty pakkokeinoja. Nykyiseen lainsäädäntöön verrattuna laissa yksilöitäisiin ne teot tai laiminlyönnit, joiden perusteella pakkokeinoja voitaisiin käyttää.

Uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevassa asiassa sovellettaisiin tämän lain lisäksi, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

29 §.Muutoksenhaku. Viranomaisen tämän lain nojalla tekemään päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Säännös koskisi sekä valtion viranomaisen että kunnan viranomaisen tekemiä päätöksiä. Ensimmäisenä muutoksenhakuasteena toimisi siten hallinto-oikeus. Jos muutoksenhausta ei säädettäisi ehdotetulla tavalla, alueen pelastustoimen öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmaa koskevaan päätökseen olisi kuntalain mukaisesti haettava oikaisua ylemmältä kunnan viranomaiselta. Oikeudellinen ja ympäristövahinkojen asiantuntemus tulisi kuitenkin otetuksi paremmin huomioon keskitettäessä ehdotuksessa tarkoitetut asiaryhmät hallinto-oikeuteen. Ehdotetussa muutoksenhakumenettelyssä valitusoikeus on asianosaisella, joka katsoo päätöksen loukkaavan oikeuttansa, kun se kunnallisvalituksessa on yleisesti kunnan jäsenellä.

Nykyisessä alusjätelaissa tai maa-alueiden öljyvahinkolaissa ei ole säädetty valituksesta öljyntorjuntasuunnitelman vahvistamista koskevasta alueellisen ympäristökeskuksen päätöksestä. Hallintolainkäyttölain perusteella valitus on kuitenkin voitu tehdä hallinto-oikeuteen. Ottamalla valitusoikeudesta säännös lakiin selkeytettäisiin tilannetta.

Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaku ei estäisi lain 28 §:ssä tarkoitetun hallintopakkoa koskevan päätöksen täytäntöönpanoa.

30 §.Muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen. Ympäristövahinkojen torjuntatilanteessa tehdään tämän lain nojalla useita niin sanottuja tosiasiallisia hallintotoimia. Toimilla tarkoitetaan torjuntaviranomaisen öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon tapahduttua tai vahingon vaaran uhatessa tekemiä päätöksiä, joiden tarkoituksena on nopeasti ja tehokkaasti torjua vahinko ja rajoittaa sen seurauksia. Käytännön tilanteessa torjuntaan liittyvät ratkaisut on tehtävä mahdollisimman oikea-aikaisesti eikä niitä voida valitusten vuoksi siirtää tai lykätä.

Pykälään ehdotetaan voimassa olevan alusjätelain 33 §:n mukaista säännöstä, jonka mukaan Suomen ympäristökeskuksen päätöksestä, joka koskee alusöljyvahingon torjuntatöiden johtajan asettamista tai alukseen ja sen lastiin kohdistuvia pelastus- ja muita toimenpiteitä, ei voitaisi valittaa.

7 luku Viranomaisen tiedonsaanti ja salassapitovelvollisuus

31 §.Torjuntaviranomaisen tiedonsaantioikeus. Ehdotettu pykälä öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisen tiedonsaantioikeuksista olisi ympäristövahinkojen torjuntaa koskevassa lainsäädännössä uusi. Torjuntatehtävät ovat kuitenkin tyypillisesti sen luonteisia, että tarkoilla tiedoilla vahinkotilanteesta, vahinkoa aiheuttavasta aineesta, vahingon aiheuttajasta ja mahdollisista vahingon kärsijöistä on merkitystä tehtäessä vahingon torjuntaan liittyviä ratkaisuja. Ehdotettu tiedonsaantioikeus olisi laaja, mutta pykälän nimenomaisen maininnan mukaan tietojen tulisi olla tarpeellisia öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjumiseksi. Viranomaisilla olevien tietojen luovuttamista toisten viranomaisten käyttöön koskevat säännökset tulisi ensisijaisesti sisällyttää tietoja luovuttavaa viranomaista koskevaan lainsäädäntöön. Koska tässä laissa muuten säädetään kattavasti torjuntaviranomaisten oikeuksista ja velvollisuuksista, on pidetty tarkoituksenmukaisena sisällyttää myös torjuntaviranomaisen tiedonsaantia koskevat säännökset tähän yhteyteen. Myös meripelastuslain 14 §:ssä säädetään vastaavasti varsin laajasta meripelastusviranomaisen tiedonsaantioikeudesta.

Pelastustoimen alueiden on laadittava öljyvahinkojen torjuntasuunnitelma ja alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen yhteistoiminnasta tehdään 13 §:n 3 momentissa tarkoitettujen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten johdolla neljä alueellista suunnitelmaa. Torjuntavalmiuden ylläpitäminen edellyttää, että suunnittelusta vastaava viranomainen saa muilta viranomaisilta niiden toimintavalmiutta ja sijaintia koskevia tietoja sekä tarpeelliset henkilöstöä koskevat tiedot. Suunnittelussa tarvittavien tietojen luovuttamisesta säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Koska tietojen luovuttajat olisivat torjuntaan osallistuvia viranomaisia ja kyse olisi siten niitten lakisääteisten tehtävien hoitamisesta, tiedot olisi annettava maksutta.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hyvän tietojenkäsittelytavan vaatimusten mukaisesti mahdollisimman yksityiskohtaisesti niistä tiedoista, joita alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisella olisi vaaratilanteessa oikeus saada muilta viranomaisilta. Tietojen luovuttamisen edellytyksenä olisi käsillä oleva vaaratilanne ja se, että tiedot olisivat tarpeen öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjumiseksi. Kustakin pykälän säännöksestä kävisi mahdollisimman tarkoin ilmi, kuka tietoja luovuttaa, minkälaisia tietoja luovutetaan ja mistä tietoja luovutetaan. Vaaratilanteella tarkoitetaan konkreettista tilannetta, jonka käsillä olo ratkeaisi torjuntaviranomaisen tekemän tilannearvion perusteella.

Merialueella tapahtuneesta alusöljy- tai aluskemikaalivahingosta tai sellaisen vahingonvaarasta voidaan ilmoittaa paitsi meripelastuskeskukselle tai –lohkokeskukselle, myös hätäkeskukselle. On tarkoituksenmukaista, että hätäkeskuksen välittäessä ilmoituksen torjuntaviranomaisille viimeksi mainitut voivat saada kaiken sen tiedon, joka hätäkeskuksella on vaaratilanteessa käytettävissään. Tästä säädettäisiin pykälän 2 momentin 1 kohdassa. Hätäkeskuslaitoksen hätäkeskustietojärjestelmästä säädetään hätäkeskuslain (157/2000) 7 §:ssä.

Satamien käytössä olevassa PortNet -järjestelmässä on tiedot satamissa käyvistä aluksista ja niiden lastista. Kalastusviranomaisilla on tietoja kalastusaluksista ja niiden pyyntialueista. Kalastusviranomaiset on määritelty kalastuslain (286/1982) 118 §:ssä. Pykälän 2 momentin 2 ja 3 kohdassa ehdotetaan torjuntaviranomaisille oikeutta saada vaaratilanteessa tietoja satamilta ja kalastusviranomaisilta.

Veneliikenneasetuksessa (152/1969) säädetään eräiden veneiden rekisteröimisestä. Automaattisen tietojenkäsittelyn avulla pidettävään moottorivenerekisteriin sisältyy pääsäännön mukaan muita veneitä kuin purjeveneitä ja moottoripurjeveneitä koskevia tietoja. Maistraatti vastaa toimialueensa rekisteritiedoista. Liikenteen turvallisuusvirasto ja Ahvenanmaan valtionvirasto pitävät alusrekisterilaissa (512/1993) tarkoitettua alusrekisteriä kauppamerenkulkuun käytettävistä aluksista. Edellä mainitut tiedot voivat olla torjuntatilanteessa tarpeellisia. Torjuntaviranomaisten oikeudesta saada mainitut tiedot ehdotetaan säädettäväksi pykälän 2 momentin 4 ja 5 kohdassa.

Liikennevirasto ohjaa ja tukee alusliikennettä alusliikennepalvelujärjestelmän avulla. Tämän toiminnan yhteydessä sille kertyy alusten sijainti- ja reittitietoja. Puolustusvoimat valvoo puolestaan sille aluevalvontalaissa asetetun valvontavelvoitteen täyttämiseksi merialuetta. Valvonnan puitteissa se havainnoi ja seuraa alusliikennettä. On tarkoituksenmukaista, että edellä tarkoitetut valvontatiedot ovat tarvittaessa käytettävissä myös alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatehtävissä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentin 6 kohdan perusteella torjuntaviranomaisella olisi vaaratilanteessa oikeus mainittujen valvontatietojen saamiseen.

Tullilaitoksella on tiedostoja, joihin sisältyy aluksia ja tavaraliikennettä koskevia tietoja. Torjuntaviranomaisella olisi pykälän 2 momentin 7 kohdan mukaan oikeus saada tullilaitokselta mainitut tiedot. Erityisesti lastia koskevat tiedot voivat olla käytännön torjuntatoimissa merkityksellisiä.

Merialueella tapahtuneesta alusöljy- tai aluskemikaalivahingosta tai sellaisen vahingon vaarasta voidaan ilmoittaa paitsi hätäkeskukselle, myös meripelastuskeskukselle tai -lohkokeskukselle. Näissä tilanteissa on tarkoituksenmukaista, että torjuntaviranomaisella on mahdollisuus saada käyttöönsä kaikki se tieto, joka meripelastuskeskuksella tai -lohkokeskuksella on vaaratilanteessa käytettävissään. Tästä säädettäisiin pykälän 2 momentin 8 kohdassa. Rajavartiolaitoksen esikunnan pitämästä meripelastusrekisteristä säädetään meripelastuslain (1145/2001) 13 §:ssä.

Alusöljy- tai aluskemikaalivahinko voi ulottua myös maa-alueille ja vahinkojen torjunnan järjestäminen saattaa vaatia liikkumista, torjuntatoimia tai muita toimenpiteitä saarissa tai ranta-alueilla. Tämän vuoksi ehdotetaan torjuntaviranomaiselle oikeutta saada tarvittaessa kiinteistöjaotusta, kiinteistön omistajaa ja haltijaa koskevia tietoja Maanmittauslaitoksen pitämästä kiinteistötietojärjestelmästä. Tietojärjestelmästä säädetään kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetussa laissa (453/2002).

Myös maa-alueiden öljyvahinkojen torjuntaviranomaiselle esitetään oikeutta vaaratilanteessa saada salassapitosäännösten estämättä torjunnassa tarpeellisia tietoja eri viranomaisten rekistereistä. Maa-alueiden öljyvahinkojen luonteen vuoksi tiedon tarpeet ovat kuitenkin rajoitetumpia kuin merialueilla sattuvissa vahingoissa.

Pykälän 3 momentin kohdassa 1 esitetään torjuntaviranomaiselle oikeus saada hätäkeskustietojärjestelmästä käyttöönsä kaikki se tieto, joka hätäkeskuksella on vaaratilanteessa käytettävissään. Vastaavasti kuin 2 momentissa, esitetään myös maa-alueella sattuneen öljyvahingon torjuntaviranomaiselle oikeutta saada tullilaitokselta alus- ja tavaraliikennettä koskevia tietoja. Tästä säädettäisiin pykälän 3 momentin 2 kohdassa.

Öljyvahinkojen torjunnan tehokas ja turvallinen järjestäminen alueella, jossa säilytetään tai käytetään öljytuotteita taikka muita kemikaaleja taikka räjähteitä, edellyttää että torjuntaviranomaisella on käytettävissään kaikki tarpeellinen tieto näistä aineista sekä alueella harjoitettavasta toiminnasta. Torjuntaviranomaiselle ehdotetaan pykälän 3 momentin 3 kohdassa oikeutta saada tiedot Turvatekniikan keskuksen pitämästä rekisteristä. Rekisteristä säädetään vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 130 §:ssä.

Maaöljyvahingon torjunnasta huolehtivalle torjuntaviranomaiselle ehdotetaan oikeutta saada tarvittaessa kiinteistöjaotusta, kiinteistön omistajaa ja haltijaa koskevia tietoja Maanmittauslaitoksen pitämästä kiinteistötietojärjestelmästä. Tietojärjestelmästä säädetään kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetussa laissa (453/2002).

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan säännöstä, joka mahdollistaisi 1—3 momentissa tarkoitettujen tietojen luovuttamisen teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa. Tämä lisäisi tiedon siirtymisen nopeutta ja parantaisi useissa tapauksissa tietojensiirron turvallisuutta sekä vähentäisi siirtotyössä syntyviä virheitä ja työn määrää. Kun muilta viranomaisilta saatua tietoa ei enää tarvita, on torjuntaviranomaisen hävitettävä se kuten lain 34 §:ssä säädettäisiin.

32 §.Torjuntaviranomaisen oikeus tietojen saamiseen yrityksiltä ja yhteisöiltä. Öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan nopea ja tehokas hoitaminen saattaa edellyttää erilaisten vahinkotilanteen torjumiseksi ja vahingon laajenemisen estämiseksi tarpeellisten tietojen saamista myös eräiltä yksityisiltä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Nämä tiedot voivat osittain olla rekisterissä, osittain kyse voi taas olla mainituilla tahoilla muussa muodossa olevista torjuntatehtävien kannalta tärkeistä tiedoista.

Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin torjuntaviranomaisen oikeudesta saada öljyn ja muun vaarallisen aineen varastoijalta tai jakelijalta tietoja yrityksessä käytettävistä tuotteista ja niiden varastoinnista. Saatujen tietojen perusteella voitaisiin päättää torjuntataktiikasta ja -tekniikasta. Kohdassa 2 säädettäisiin torjuntaviranomaisen oikeudesta saada tietoja varustamolta, veneilyalan järjestöltä, matka-, rahti-, satama- ja pelastuspalveluja tarjoavalta yritykseltä sekä telakkayritykseltä. Tiedot voisivat koskea alusta ja sen miehistöä, matkustajia ja lastia. Saatujen tietojen avulla voitaisiin arvioida uhkaavan ympäristövahingon suuruutta ja tarvittavien torjuntatoimenpiteiden laajuutta. Lisäksi torjuntaviranomaisella olisi oikeus saada teollisuus- ja liikeyrityksiltä tietoja niiden erilaisesta kalustosta ja tiloista, joita voitaisiin torjuntatilanteessa käyttää hyödyksi. Torjuntaviranomaisella olisi myös oikeus saada mahdollisilta muilta vastaavilta tahoilta kaikkia sellaisia tietoja, jotka olisivat tarpeen vahinkojen torjumiseksi ja ehkäisemiseksi sekä henkilövahinkojen välttämiseksi. Näistä oikeuksista säädettäisiin pykälän 3 ja 4 kohdissa.

Pykälässä tarkoitettuja tietoja arvioidaan tarvittavan varsin harvoin. Tietojen antaminen ei aiheuttaisi kenellekään kohtuuttomia kuluja. Tiedon luovuttajan kannalta kyse olisi hänellä jo olevien tietojen luovuttamisesta tai kertomista tilanteessa, jossa todennäköisesti uhkaa mittava öljy- tai aluskemikaalivahinko.

33 §.Tietojen saaminen toimenpiderekisteristä. Pykälässä säädettäisiin Suomen ympäristökeskuksen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä öljyvahinkoja ja niiden torjuntaa koskevia tietoja pelastuslain 69 §:ssä tarkoitetusta toimenpiderekisteristä. Tiedot voitaisiin tarvittaessa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla. Toimenpiderekisterin ylläpidosta vastaa Pelastusopisto. Hallituksen esitykseen sisältyy ehdotus pelastuslain 69 §:n muuttamisesta tietojen luovuttamisesta tässä pykälässä tarkoitetuille viranomaisille.

34 §.Salassapitovelvollisuus. Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan osallistuvia viranomaisia koskee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Torjuntatehtävän yhteydessä henkilö voi saada sellaisia viranomaistoimintaa, liiketoimintaa tai yksityistä henkilöä koskevia tietoja, jotka eivät ole julkisia tai jotka on erikseen säädetty salassa pidettäviksi. Pykälän 1 momentissa torjuntaviranomaisten ja virka-apuviranomaisten palveluksessa oleville ja muille torjuntaan osallistuville onkin asetettu samat salassapitovelvoitteet kuin viranomaisille.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta vaitiolovelvollisuuteen. Sen mukaan olisi kuitenkin mahdollista yksittäistapauksessa ilmaista sellainen tieto, jonka ilmaiseminen on tarpeen hengen tai terveyden suojaamiseksi tai huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi.

8 luku Erinäiset säännökset

35 §.Torjuntakustannusten maksaminen. Ehdotettu 35 § olisi öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan kustannusvastuuta koskeva peruspykälä. Vahinkojen torjunnasta aiheutuvista kustannuksista on vastuussa vahingon aiheuttaja tai muu lainsäädännön perusteella ensisijaisesti korvausvelvollinen taikka tämän vakuutuksenantaja. Ensisijaisen korvausvelvollisuuden synnyttäviä lakeja olisi ainakin ympäristövahinkolaki (737/1994), merilaki (674/1994), erityisesti sen 9 luku ja 10 luku, liikennevakuutuslaki (279/1959) ja raideliikennevastuulaki (113/1999). Vastuu voisi perustua myös muuhun, edellä mainitsemattomaan lakiin.

Pykälän 2 momentissa viitattaisiin torjuntaviranomaisten mahdollisuuksiin saada öljyvahinkojen torjuntakustannuksista korvaus voimassa olevista toissijaisista korvausjärjestelmistä. Öljysuojarahastosta annetussa laissa säädetään niistä edellytyksistä, joiden perusteella rahastosta voidaan maksaa korvausta. Lähtökohtana on, että kustannuksia ei ole saatu perityksi ensisijaisesti vastuussa olevalta. Kansainvälisen öljyvahinkojen korvausrahaston ja sen lisärahaston korvausvelvollisuudesta on sovittu kansainvälisissä yleissopimuksissa, jotka on Suomessa saatettu voimaan merilain 10 luvulla ja erillisillä voimaansaattamislaeilla.

Pykälän 3 momentin mukaan öljyvahinkojen torjunnasta aiheutuvat kustannukset maksaisi ensivaiheessa asianomainen torjuntaviranomainen. Yleisimmin tämä viranomainen olisi alueen pelastustoimi, joka vastaa öljyvahinkojen torjumisesta alueellaan. Suomen ympäristökeskus vastaisi kustannuksista silloin, kun alusöljyvahinko on sattunut aavalla selällä taikka kun ympäristökeskus muuten on ottanut torjunnan hoitaakseen. Öljyvahinkojen jälkitorjunnassa torjuntaviranomainen on kunta. Torjuntaviranomaisen velvollisuus korvata torjunnasta aiheutuvat kustannukset siihen saakka, kunnes korvausvelvollinen tai 2 momentissa tarkoitettu rahasto maksaa korvauksen, ei merkitsisi muutosta nykytilanteeseen. Vahinkotilanteen alussa saattaa olla käytännössä mahdotonta selvittää, kuka on korvausvelvollinen, ja joissakin tilanteissa voi jopa vahingon alkuperän selvittäminen kestää useita päiviä. Vahingon torjuntatoimenpiteitä ei voida kuitenkaan lykätä siihen saakka, että ensisijainen korvausvelvollinen on selvitetty.

Öljyvahinkojen torjuntaviranomaisten taloudelliset mahdollisuudet vastata torjunnasta aiheutuvista kustannuksista ovat rajalliset ja vaihtelevat eri viranomaisten kesken. Suomen ympäristökeskus voi suuren öljyvahingon sattuessa saada valtion talousarviosta varoja torjuntakustannusten kattamiseen. Pelastustoimen alueelle ja jälkitorjunnasta huolehtivalle yksittäiselle kunnalle torjuntakustannuksista voi muodostua kohtuuton rasitus, jos esimerkiksi öljyvahinko on suuri tai vastuuvelvollisen selvittämiseksi tarpeelliset tutkimukset ja oikeudenkäynnit vievät pitkän aikaa. Tämän vuoksi öljyvahinkojen torjuntaviranomaisilla on öljysuojarahastosta annetun lain 11 §:n perusteella mahdollisuus saada rahastosta ennakkokorvausta vahingon torjunta- ja ennallistamiskuluista. Ennakkokorvausmenettelyn tarkoitus on turvata torjuntaviranomaisten taloudelliset toimintaedellytykset vahingosta huolimatta, mutta se ei kuitenkaan poista ensisijaisesti korvausvelvollisen vastuuta kustannuksista.

Aluskemikaalivahinkojen torjunnasta aiheutuvat kustannukset maksaisi ensivaiheessa aina Suomen ympäristökeskus.

36 §.Korvaukset torjuntaan osallistumisesta. Öljyvahingon torjuntaviranomaisen, tilanteesta riippuen joko pelastustoimen alueen, Suomen ympäristökeskuksen tai kunnan, varoista maksettaisiin pykälän 1 momentin mukaan kohtuullinen palkkio torjuntaan osallistuneelle. Palkkioon oikeutettu olisi henkilö, joka lain 20 §:n perusteella on asetettu torjuntaviranomaisen käyttöön tai joka torjuntaviranomaisen tehtävään hyväksymänä on osallistunut vapaaehtoisesti öljyntorjuntaan. Vapaaehtoisesti torjuntaan osallistuva voisi saada palkkion käytännössä vain, jos torjuntaviranomainen on merkinnyt hänet omaan osallistujaluetteloonsa. Silloin hän myös toimisi viranomaisen hänelle määrittelemässä tehtävässä ja osana laajempaa, torjuntatyön johtajan alaisuudessa toimivaa organisaatiota. Oma-aloitteisesti ja vailla ohjausta toimivat henkilöt eivät siten voisi saada pykälässä tarkoitettua korvausta. Kuitenkin myös omia rantojaan tai maa-alueitaan öljystä puhdistava kiinteistön haltija on oikeutettu tässä pykälässä tarkoitettuun palkkioon, jos hänet on merkitty jäseneksi torjuntaviranomaisen organisaatiossa.

Pykälän 2 momentin mukaan torjuntaviranomaisten varoista maksettaisiin täysi korvaus torjunnasta aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista, torjunnassa hävinneiden, kulutettujen ja käytettyjen tarvikkeiden, laitteiden, varusteiden ja muiden vastaavien käyttöesineiden arvosta sekä torjuntatehtävistä ulkopuolisille mahdollisesti aiheutuneista vahingoista. Korvaus maksettaisiin myös torjuntaviranomaisen lain 20 ja 23 §:n perusteella käyttöön ottaman kaluston, tilojen ja muun omaisuuden arvosta sekä torjuntatoimien ulkopuolisille aiheuttamasta vahingosta. Maa-alueiden öljyvahinkolaki ja nykyinen alusjätelaki ovat aikaisemmin sisältäneet säännökset torjunta-avun ja torjunnasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta öljysuojarahastosta, mutta 1 päivänä tammikuuta 2005 voimaan tulleiden muutosten (1407/2004 ja 1408/2004) jälkeen torjunnasta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta säädetään vain öljysuojarahastosta annetussa laissa (1406/2004).

Pykälän 3 momentin mukaan edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti korvattaisiin Suomen ympäristökeskuksen varoista myös aluskemikaalivahinkojen torjunnasta johtuvien palkkioiden ja ulkopuoliselle mahdollisesti aiheutuneiden vahinkojen kustannukset. Vastaava säännös on voimassa olevan alusjätelain 27 b §:n 5 momentissa.

Pykälässä mainittujen korvausten hakemisesta säädettäisiin 4 momentissa. Turmeltunutta, hävinnyttä tai tuhoutunutta omaisuutta koskevasta vahingosta tulisi pykälän mukaan ensi tilassa ilmoittaa torjuntatoimen johtajalle, jotta syntyneet vahingot voitaisiin nopeasti tarkastaa. Korvausta olisi haettava asianomaiselta torjuntaviranomaiselta eli alueen pelastustoimelta, Suomen ympäristökeskukselta tai kunnalta kohtuulliseksi arvioidussa kolmen kuukauden määräajassa korvausperusteen syntymisestä.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin torjuntaviranomaisten takautumisoikeudesta. Siltä osin kuin torjuntaviranomainen on maksanut tämän pykälän mukaisia kustannuksia, sillä olisi oikeus saada korvaus kustannuksista ensisijaisesti vastuussa olevalta.

37 §.Torjuntatyössä sattuneen tapaturman korvaaminen. Pykälässä ehdotetaan otettavaksi lakiin uusi säännös öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatilanteissa sattuneiden tapaturmien korvaamisesta. Voimassa olevissa maa-alueiden öljyvahinkolaissa, nykyisessä alusjätelaissa tai öljysuojarahastolaissa ei ole vastaavaa säännöstä. Perinteisesti lakeihin on kuitenkin sisältynyt säännös erilaiselle omaisuudelle ja kalustolle aiheutuneen vahingon korvaamisesta. On pidetty kohtuullisena, että tämän lain yhteydessä säädettäisiin myös henkilöön kohdistuvien tapaturmien korvaamisesta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin torjunnassa sattuneen tapaturman tai siinä saadun ammattitaudin korvaamisesta valtion varoista. Edellytyksenä olisi, ettei asianomaisella ole oikeutta vähintään samansuuruiseen korvaukseen muun lain nojalla. Korvaus suoritettaisiin samojen perusteiden mukaan kuin työtapaturmassa ja ammattitaudissa. Korvaukseen oikeutettu olisi ensinnäkin sataman, laitoksen tai muun toiminnan harjoittajan palveluksessa oleva henkilö, jonka torjuntaviranomainen on lain 20 §:n perusteella saanut käyttöönsä öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjumiseksi. Myös ne vapaaehtoiset henkilöt, jotka torjuntaviranomainen on edellä 36 §:ssä tarkoitetulla tavalla hyväksynyt suorittamaan torjuntatoimia, olisivat oikeutettuja korvaukseen. Pääperiaatteeltaan samansisältöiset säännökset on pelastuslain 80 §:ssä ja meripelastuslain 23 §:ssä.

Korvausasian käsittely säädettäisiin 2 momentissa Valtiokonttorin tehtäväksi.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtion takautumisoikeudesta. Valtiolla olisi maksamansa korvauksen osalta oikeus periä korvausta siltä, joka jonkin muun lain nojalla on ensisijaisesti korvausvelvollinen. Momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevan alusjätelain 27 b §:n 5 momentin jälkimmäistä lausetta. Säännös koskee aluskemikaalivahinkojen torjunnassa aiheutuneita kustannuksia, mutta vastaava säännös öljyvahinkojen torjunnan osalta on öljysuojarahastosta annetun lain 16 §:ssä.

38 §.Pelastustyössä aiheutuneen vahingon korvaaminen. Pykälässä säädettäisiin vahinkojen korvaamisesta tilanteessa, jossa Suomen ympäristökeskus 25 §:n perusteella on määrännyt ryhdyttäväksi alusta tai sen lastia koskeviin pelastus- tai muihin toimenpiteisiin. Jos alukselle, sen lastille tai muulle siinä olevalle omaisuudelle aiheutuisi tässä yhteydessä enemmän vahinkoa, kuin mitä pelastustyötä tavanomaisesti suoritettaessa olisi ollut odotettavissa, korvaisi tämän yli menevän osan valtio. Edellytyksenä kuitenkin olisi, ettei kenenkään muun voida katsoa olevan näiden kustannusten osalta korvausvelvollinen.

39 §.Öljyntorjuntarikkomus. Lain säännösten rikkomisesta tuomittaisiin, jollei teko olisi vähäinen tai jollei teosta muualla laissa säädettäisi ankarampaa rangaistusta, sakkoon. Öljyntorjuntarikkomuksen tunnusmerkistön täyttävät laiminlyönnit yksilöitäisiin pykälän 1 momentissa. Öljyntorjuntarikkomuksia olisivat laiminlyönnit, jotka koskevat öljyvaraston perustorjuntavalmiutta (14 §), suuren öljyvaraston (15 §), sataman ja laitoksen (16 §) torjuntasuunnitelmaa ja -kalustoa sekä öljyn haltijan velvollisuutta ilmoittaa tapahtuneesta vahingosta tai sen vaarasta (17 §:n 2 momentti). Pykälä vastaisi periaatteessa nykyisen alusjätelain 28 §:n 2 momentin säännöstä alusjäterikkomuksesta ja maa-alueiden öljyvahinkolain 9 §:n 2 momentin säännöstä maa-alueiden öljyvahinkorikkomuksesta. Nykyisessä lainsäädännössä rangaistavia tekoja ja laiminlyöntejä ei kuitenkaan ole yksilöity. Öljyntorjuntarikkomuksesta voitaisiin tuomita sakkoon öljyvaraston haltija, sataman pitäjä ja muu 14—16 §:ssä mainittu toiminnan harjoittaja, joka jättää ympäristövahinkojen kannalta tarpeelliset suunnitelmat ja toimenpiteet tekemättä. Samoin jokainen öljyä hallussaan pitävä henkilö voitaisiin tuomita rikkomuksesta, jos hän ei ilmoita havaitsemastaan vahingosta tai sen vaarasta hätäkeskukseen. Virkamiehen virkarikoksesta ja virkavelvollisuuden laiminlyönnistä määrättävästä rangaistuksesta säädetään rikoslain 40 luvussa. Koska rangaistavaksi ehdotetut teot liittyvät lähinnä öljyvahinkojen torjuntavalmiuden ylläpitoon ja öljyvahingosta ilmoittamiseen, ehdotetaan rikosnimikkeeksi öljyntorjuntarikkomusta.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin mahdollisuus jättää tuomitsematta rangaistukseen sellaisen velvoitteen laiminlyönnistä, jonka täyttämiseksi on asetettu uhkasakko. Tuomioistuimen harkittavaksi jäisi, olisiko esimerkiksi laiminlyönnin vakavuuden vuoksi perusteltua käyttää rinnakkain uhkasakkoa ja rangaistusta.

40 §.Viittaukset rikoslakiin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että rangaistus vastoin lain säännöksiä tehdystä ympäristön turmelemisesta määräytyisi rikoslain (39/1889) 48 luvun 1—4 §:n mukaan. Säännös vastaisi nykyisen alusjätelain 28 §:n 1 momenttia ja maa-alueiden öljyvahinkolain 9 §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rangaistus 34 §:ssä säädetyn torjuntatöihin osallistuvan salassapitovelvollisuuden rikkomisen rikkomisesta. Rangaistus määrättäisiin rikoslain 38 luvun 1 §:n salassapitorikosta tai 2 §:n salassapitorikkomusta koskevien säännösten mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n virkasalaisuuden rikkomista tai tuottamuksellista virkasalaisuuden rikkomista koskevien säännösten mukaan.

41 §.Torjuntakemikaalin käyttö. Pykälässä säädettäisiin Suomen ympäristökeskuksen oikeudesta poikkeustapauksissa päättää torjuntakemikaalin käytöstä alusöljy- ja aluskemikaalivahingon torjunnassa. Kyseessä olisi poikkeus ehdotetun uuden merenkulun ympäristönsuojelulain 2 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 4 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädettyihin päästökieltoihin. Ehdotus vastaa nykyisen torjunta-asetuksen 9 §:ää, mutta säännöstä esitetään laajennettavaksi alusöljyvahinkojen torjunnasta myös aluskemikaalivahinkojen torjuntaan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin siitä harkinnasta ja eri etujen välisestä punninnasta, jota Suomen ympäristökeskus joutuisi tekemään ennen päätöksen tekemistä. Säännös vastaa nykyistä alusjäteasetuksen 9 §:ää.

42 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen. Öljyntorjuntalaki tulisi voimaan samaan aikaan uuden merenkulun ympäristönsuojelulain kanssa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että öljyntorjuntalailla kumottaisiin maa-alueiden öljyvahinkolaki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Nykyiseen alusjätelakiin sisältyvät alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatoimesta annetut säännökset kumottaisiin uudella merenkulun ympäristönsuojelulailla.

Pykälän 3 momentin mukaan ennen torjuntalain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

2.6 Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta

13 §.Torjunta- ja ennallistamiskustannukset. Öljysuojarahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan ehdotettua öljyvahinkojen torjuntalakia. Lain 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa olevat viittaukset aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) ja maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annettuun lakiin (378/1974) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun öljyvahinkojen torjuntalakiin. Lisäksi muutettaisiin viittaus kumottavissa laeissa tarkoitettuihin torjuntatoimenpiteisiin viittaukseksi öljyvahinkojen torjuntalaissa tarkoitettuihin öljyntorjuntatoimenpiteisiin. Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta säädettäisiin öljyvahinkojen torjuntalain 5 luvussa. Öljysuojarahastosta annetussa laissa (1406/2004) ei kuitenkaan säädetä aluskemikaalivahingoista, joten viittaus öljyvahinkojen torjuntalaissa tarkoitettuihin öljyntorjuntatoimenpiteisiin tarkoittaisi nimenomaan öljyntorjuntatoimenpiteitä, eikä aluskemikaalivahinkojen torjuntatoimenpiteitä.

17 §.Korvaus torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta. Öljysuojarahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan ehdotettua öljyvahinkojen torjuntalakia. Öljysuojarahastosta annetun lain 17 §:n 1 momentissa olevat viittaukset aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) ja maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annettuun lakiin (378/1974) muutettaisiin viittaukseksi öljyvahinkojen torjuntalakiin. Säännöksen sisältöä ei ole tarkoitettu muutettavaksi, vaan sen perusteella voitaisiin edelleen myöntää öljysuojarahaston varoista alueen pelastustoimelle korvausta torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneista kustannuksista.

18 §.Harkinnanvarainen korvaus torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta. Öljysuojarahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan ehdotettua öljyvahinkojen torjuntalakia. Öljysuojarahastosta annetun lain 18 §:n 1 momentissa oleva viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi öljyvahinkojen torjuntalakiin. Säännöksen sisältöä ei ole tarkoitettu muutettavaksi, vaan sen perusteella voitaisiin edelleen myöntää öljysuojarahaston varoista valtiolle korvausta öljyvahinkojen torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneista kustannuksista.

19 §.Harkinnanvaraiset avustukset. Öljysuojarahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan ehdotettua öljyvahinkojen torjuntalakia. Öljysuojarahastosta annetun lain 19 §:n 2 kohdassa oleva viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) 14 pykälään muutettaisiin viittaukseksi öljyvahinkojen torjuntalain 16 pykälään. Säännöksen sisältöä ei ole tarkoitus muuttaa, vaan sen perusteella voitaisiin edelleen myöntää harkinnanvaraisia avustuksia torjuntakaluston hankkimiseen niille, jotka täyttävät öljyvahinkojen torjuntalaissa ja sen perusteella asetetut velvollisuudet torjuntakaluston hankkimiseen erityisen laajasti ja hyvin. Säännös käsittäisi sekä sataman, laitoksen tai telakan omistajat kuin myös merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 2 §:ssä tarkoitetut korjaussatamat.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.7 Laki merensuojelulain muuttamisesta

2 §.Soveltamisala. Merensuojelulain 2 §:n 1 momentissa oleva viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuihin merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja öljyvahinkojen torjuntalakiin. Koska öljyvahinkojen torjuntalaissa säädettäisiin nyt myös aluskemikaalivahinkojen torjunnasta aiheutuvista toimenpiteistä, merensuojelulain soveltamisalasäännöstä täydennettäisiin tätä koskevalla maininnalla. Sekä öljyvahinkojen että aluskemikaalivahinkojen torjunnasta aiheutuvista toimenpiteistä säädettäisiin siten merensuojelulain sijasta öljyvahinkojen torjuntalaissa. Säännöksen sisältöä ei ole tarkoitettu muutoin muutettavaksi. Siten alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaan ympäristön pilaantumiseen ja pilaantumisen ehkäisemiseen sovellettaisiin merenkulun ympäristönsuojelulakia vastaavasti kuin aikaisemmin sovellettiin aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettua lakia (300/1979).

13 §.Tietorekisterit ja tietojen antaminen. Merensuojelulain 13 §:n 3 momentissa viitataan saman lain 7 §:n 3 momenttiin, jossa säännellään kiellon vastaista mereen laskemista ja pilaamiskiellon vastaista toimintaa erilaisissa hätätilanteissa, kun ihmishenki taikka aluksen, avomeriyksikön tai ilma-aluksen turvallisuus on uhattuna, ja mereen laskeminen ilmeisesti on ainoa keino torjua uhka, taikka aiheutuva vahinko näin menetellen olisi pienin mahdollinen. Mereen laskeminen on tehtävä siten, että ihmiselle tai meren elämälle aiheutuva vahinko jää mahdollisimman vähäiseksi.

Merensuojelulain perustelujen mukaan vuoden 1992 Helsingin sopimus ja Koillis-Atlantin sopimus edellyttävät tietorekisterin pitämistä ja säännöllistä tietojen antamista merensuojelulain nojalla annetuista luvista ja niihin liittyvistä selvityksistä sekä hätätilassa tapahtuvista jätteen tai muun aineen mereen laskemisista. Tiedot tulisi antaa asianomaiselle kansainväliselle järjestölle sen vahvistamia menettelytapoja ja määräaikoja noudattaen. Tätä varten ympäristöministeriön tai sen määräämän viranomaisen tulisi pitää yllä tarpeellisia tietorekistereitä ja kerätä tarpeellisia tietoja. Tarkempia ohjeita säännöksen soveltamisesta voitaisiin antaa valtioneuvoston päätöksellä.

Merensuojelulain 13 §:n mukaan on voimassa olevan lain mukaan tullut tehdä ilmoitus kansainväliselle järjestölle siten kuin aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetussa laissa (300/1979) säädetään. Nyt vastaava ilmoitusmenettely perustuisi ehdotettuihin merenkulun ympäristönsuojelulakiin sekä öljyvahinkojen torjuntalakiin, joihin kumpaankin voitaisiin edelleen sisällyttää ilmoitusvelvollisuus kansainväliselle järjestölle. Tällä hetkellä lakiin perustuva ilmoitusvelvollisuus on tarkoittanut ilmoittamista rantavaltioiden asianomaisille kansallisille viranomaisille, jotka sitten raportoivat kansainvälisille järjestöille.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.8 Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta

2 §.Soveltamisala. Ympäristönsuojelulain soveltamisalaa koskevaa 2 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiviittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Ympäristönsuojelulain ja merenkulun ympäristönsuojelulain soveltamisalojen suhdetta ehdotetaan samalla täsmennettäväksi ja ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 1 luvun 7 § huomioon ottaen myös hieman muutettavaksi. Säännöstä ei muuten muutettaisi.

Ympäristönsuojelulakia ei ehdotuksen mukaan sovellettaisi toimintaan, josta säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa, ellei merenkulun ympäristönsuojelulaissa toisin säädetä. Merenkulun ympäristönsuojelulaissa säädettäisiin aluksen tavanomaisen toiminnan seurauksena olevan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä. Aluksen määritelmä olisi MARPOL 73/78 –yleissopimuksen (SopS 51/1983) ja sen liitteiden ja niihin myöhemmin tehtyjen muutosten mukaan varsin laaja, koska aluksella tarkoitetaan MARPOL 73/78 –yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaan jokaista vesikulkuneuvoa, mukaan luettuna kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, vedenalaiset alukset ja kelluvat alukset sekä kiinteät ja kelluvat alustat. Merenkulun ympäristönsuojelulain 1 luvun 7 §:n yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevillä perusteilla pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustetuista kelluvista alustoista peräisin olevan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen sovellettaisiin kuitenkin, mitä ympäristönsuojelulaissa (86/2000) ja jätelaissa (1072/1993) säädetään. Jätelaissa ei sen sijaan ole määritelty jätelain soveltamisalaa suhteessa merenkulun ympäristönsuojelulainsäädäntöön, vaan jätelaki koskee lain soveltamisalaa sääntelevän 2 §:n mukaan jätettä, sen syntymisen ehkäisemistä sekä sen vaarallisen tai haitallisen ominaisuuden vähentämistä, jätteen hyödyntämisen edistämistä, jätehuollon muuta järjestämistä, roskaantumisen ehkäisemistä sekä roskaantuneen alueen puhdistamista. Jätteestä aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä säädetään jätelain 2 §:n mukaan lisäksi ympäristönsuojelulaissa.

Ehdotettu säännös selventäisi sen periaatteen, että vakituisesti samalla paikalla asuntona, ravintolana, työskentelyyn, virkistykseen tai niihin verrattaviin toimintoihin käytettävät alukset rinnastettaisiin ympäristönsuojelussa ja jätehuollossa vastaaviin tarkoituksiin rannalla käytettyihin rakennuksiin.

41 §.Lupaharkinnan perusteet. Ympäristönsuojelulain mukaisen lupaharkinnan perusteita koskevaa 41 §:n 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiviittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Säännös pysyisi muutoin ennallaan. Sataman ympäristölupa-asiaa ratkaistaessa olisi noudatettava, mitä merenkulun ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään sataman jätehuoltosuunnitelmasta. Alusjätteiden vastaanotosta säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvussa. Sataman jätehuoltosuunnitelmasta säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 3 §:ssä ja jätehuoltosuunnittelumenettelystä merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 4—5 §:ssä.

45 §.Jäte- ja jätehuoltomääräykset. Ympäristönsuojelulain mukaisia jäte- ja jätehuoltomääräyksiä koskevaa 45 §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että satamaa koskevassa ympäristöluvassa ei enää annettaisi tarpeellisia määräyksiä sataman jätehuoltosuunnitelmasta, vaan sataman ympäristölupa ei enää miltään osalta ohjaisi sataman jätehuoltosuunnitelman laatimista. Sataman jätehuoltosuunnitelma perustuisi jatkossa ainoastaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/59/EY aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa (alusjätedirektiivi) mukaisiin vaatimuksiin, jotka sisältyvät merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja -asetukseen. Sataman jätehuoltosuunnittelu ja suunnitelman täytäntöönpano perustuisivat jatkossa merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja -asetukseen, eikä enää ympäristönsuojelulakiin. Muutoksella pyritään saamaan satamien jätehuoltosuunnittelu joutuisammaksi ja joustavammaksi alusjätedirektiivin vaatimusten täyttämiseksi. Säännös pysyisi muutoin ennallaan.

65 §.Tietojärjestelmään merkitseminen. Ympäristönsuojelulain mukaista ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitsemistä koskevaa 65 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiviittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Jätehuoltosuunnitelman noudattamisesta satamassa säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 3 §:ssä, jonka mukaan satamassa on noudatettava jätehuoltosuunnitelmaa sen jälkeen, kun jätehuoltosuunnitelma on hyväksytty. Satamien jätehuoltosuunnitelman valvontavelvollisuus alkaisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla, kun sataman jätehuoltosuunnitelma on hyväksytty ja satama on merkitty ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Satamien jätehuollon valvonnasta säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 4 ja 5 §:ssä. Säännöstä ei muuten muutettaisi. Vaikka sataman ympäristölupa ei enää ohjaisi sataman jätehuoltosuunnitelman laatimista, niin satama olisi edelleen merkittävä ja sataman jätehuoltosuunnitelma olisi edelleen ilmoitettava ympäristönsuojelun tietojärjestelmään ja merkinnästä ja ilmoituksesta olisi edelleen lähetettävä tieto kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Sataman jätehuoltosuunnitelmasta säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 3—5 §:ssä.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.9 Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta

Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain 6 luvun otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan merenkulun ympäristönsuojelulaissa käytettyä ilmausta aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen. Ilmausta ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen on tarpeen käyttää vesien pilaantumisen ehkäisemisen sijasta, koska sanotuissa laeissa säännellään nykyisin myös aluksista ilmaan menevien päästöjen ehkäisemistä, vaikka vesiin menevien päästöjen ehkäiseminen edelleen on keskeinen osa lainsäädäntöä.

31 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain 31 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiviittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Vastaavasti kuin 6 luvun otsikossa, käytettäisiin 31 §:ssä ilmauksen vesien pilaantumisen ehkäiseminen sijasta ilmausta ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen. Säännöstä ei muuten muutettaisi.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.10 Laki jätelain muuttamisesta

73 a§.Kielto polttaa jätettä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä. Jätteenpolttokieltoa Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä koskevaa jätelain 73 a §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiviittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Säännöstä ei muuten muutettaisi.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.11 Laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain muuttamisesta

2 §.Määritelmät. Alusturvallisuuden määritelmää alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 §:n 1 kohdassa ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemiseen muutettaisiin viittaukseksi aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen. Säännöstä ei muuten muutettaisi. Ilmausta ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen on tarpeen käyttää vesien pilaantumisen ehkäisemisen sijasta, koska laissa säännellään nykyisin myös aluksista ilmaan menevien päästöjen ehkäisemistä, vaikka aluksista vesiin menevien päästöjen ja vesien pilaantumisen ehkäiseminen edelleen ovat keskeinen osa lainsäädäntöä. Ilmaan meneviä päästöjä koskevien säännösten valvonta kuuluu vesiin menevien päästöjen ohella alusturvallisuuden valvontalain sekä merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisiin Liikenteen turvallisuusviraston tehtäviin osana alusturvallisuuden kokonaisuutta.

3 §.Muu lainsäädäntö. Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 3 §:n 2 momentissa säädetään alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain ja alusjätelain soveltamisesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Lisäksi alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 3 §:n 2 momentissa oleva ilmaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettujen säännösten ja määräysten valvonta ehdotetaan muutettavaksi ilmaukseksi aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annettujen säännösten ja määräysten valvonta. Ilmausta ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen on tarpeen käyttää vesien pilaantumisen ehkäisemisen sijasta, koska laissa säännellään nykyisin myös aluksista ilmaan meneviä päästöjä, vaikka vesiin menevät päästöt ja vesien pilaantumisen ehkäiseminen edelleen ovat keskeinen osa lainsäädäntöä. Ilmaan meneviä päästöjä koskevien säännösten valvonta kuuluu vesiin menevien päästöjen ohella alusturvallisuuden valvontalain sekä merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisiin Liikenteen turvallisuusviraston tehtäviin. Säännöstä ei muuten muutettaisi, eikä Liikenteen turvallisuusviraston toimivallan perustumiseen tulisi muutosta aikaisempaan, kun kysymys on viranomaisen toimivallan perustumisesta joko merenkulun ympäristönsuojelulakiin tai alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.12 Laki rikoslain muuttamisesta

1 luvun 1 §.Suomessa tehty rikos. Rikoslain 1 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään Suomen lain soveltamisesta Suomen talousvyöhykkeellä tehtyyn rikokseen. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Säännökset Suomen lain soveltamisesta talousvyöhykkeellä tehtyyn rikokseen ovat ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvussa, ja säännökset viranomaisen tarkastusoikeudesta talousvyöhykkeellä ovat ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvussa. Rikoslain 1 luvun 1 §:n säännöstä ei muutoin muutettaisi.

8 luvun 1 §.Syyteoikeuden vanhentuminen. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentissa säädetään syyteoikeuden vanhentumisesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) 28 §:ään muutettaisiin vastaavasti viittaukseksi ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ään. Rikoslain 8 luvun 1 §:n säännöstä ei muutoin muutettaisi, joten ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn ympäristön turmelemisen, törkeän ympäristön turmelemisen, ympäristörikkomuksen ja tuottamuksellisen ympäristön turmelemisen vanhentumisaika olisi edelleen kolme vuotta.

48 luvun 10 §.Ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehty ympäristörikos. Rikoslain 48 luvun 10 §:ssä säädetään ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehdystä ympäristörikoksesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) 28 §:n 1 momenttiin muutettaisiin viittaukseksi ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ään. Rikoslain 48 luvun 10 §:n säännöstä ei muutoin muutettaisi, joten ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdystä, rikoslain ympäristörikoksia koskevan 48 luvun 1–4 §:ssä rangaistavaksi säädetystä teosta saisi edelleen tuomita vain sakkoa.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.13 Laki tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

1 §. Tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetussa laissa säädetään tutkinnan ja pakkokeinojen edellytyksistä ulkomaisella kauppa-aluksella. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin. Säännöstä ei muutoin muutettaisi, joten lain 1 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa tutkinnan toimittaminen ja pakkokeinojen käyttö olisi edelleen mahdollista sellaisen rikoksen johdosta, joka on ehdotetussa alusjätelaissa tarkoitettu ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehty rikos.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.14 Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain muuttamisesta

3 §.Ympäristönsuojeluun ja vesirakentamiseen sovellettava lainsäädäntö. Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 §:ssä säädetään ympäristönsuojeluun ja vesirakentamiseen Suomen talousvyöhykkeellä sovellettavasta lainsäädännöstä, ja pykälän 2 momentissa säädetään nimenomaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen ja öljyvahinkojen torjuntaan talousvyöhykkeellä sovellettavasta lainsäädännöstä.

Pykälän 2 momentin säännöstä ehdotetaan muutettavaksi seuraavasti: Ilmaus alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäiseminen muutettaisiin ilmaukseksi alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen. Ilmaus öljyvahinkojen torjuntaa koskevat toimenpiteet talousvyöhykkeellä muutettaisiin ilmaukseksi öljyvahinkojen sekä aluskemikaalivahinkojen torjuntaa koskevat toimenpiteet talousvyöhykkeellä. Viittaus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) muutettaisiin alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen osalta viittaukseksi ehdotettuun merenkulun ympäristönsuojelulakiin ja öljyvahinkojen sekä aluskemikaalivahinkojen torjuntaa koskevien toimenpiteiden osalta viittaukseksi ehdotettuun öljyvahinkojen torjuntalakiin.

Ehdotetut muutokset ovat tarpeen, koska voimassa oleva alusjätelaki jaetaan kahteen eri lakiin ja koska pilaantumisen sääntely sisältää paitsi veteen menevät päästöt, myös ilmaan menevät päästöt ehdotetusta merenkulun ympäristönsuojelulaista tarkemmin ilmenevällä tavalla. Säännöksessä aiemmin käytetty ilmaus öljyvahinkojen torjunta muutettaisiin vastaavasti ilmaukseksi öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunta, koska öljyvahinkojen torjuntalaissa säädettäisiin myös aluskemikaalivahinkojen torjunnasta. Säännöstä ei muutoin muutettaisi.

21 §.Rikosprosessuaalisten pakkokeinojen käyttäminen. Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 21 §:ssä säädetään rikosprosessuaalisten pakkokeinojen käyttämisestä Suomen talousvyöhykkeellä tehtyjen rikosten perusteella. Pykälässä ehdotetaan muutettavaksi viittaukset alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvasta vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) viittauksiksi ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain vastaaviin pykäliin siten, että viittaus alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain 28 §:n 1 momenttiin muutettaisiin vastaavasti viittaukseksi ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ään ja viittaus alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain 28 b §:ään muutettaisiin viittaukseksi merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 5 §:ään. Säännöksen sisältöä ei muutettaisi, eikä säännöstä muutoin muutettaisi.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.15 Laki pelastuslain muuttamisesta

1 §.Lain soveltamisala. Pelastuslain (468/2003) 1 §:n 3 momentissa säädetään pelastuslain soveltamisalasta, pykälän 3 momentin mukaan pelastuslain lisäksi sovelletaan, mitä säännöksessä luetelluissa muissa laeissa säädetään. Säännöstä ei muutoin esitetä muutettavaksi, mutta viittaukset kumottaviin aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) ja maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annettuun lakiin (378/1974) muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun öljyvahinkojen torjuntalakiin. Samalla muutettaisiin viittaus aiempaan ilmailulakiin (281/1995) viittaukseksi voimassa olevaan ilmailulakiin (1242/2005).

Pelastuslain 69 §:n 3 momentissa säädetään viranomaisten oikeudesta saada tietoja pelastuslain 69 §:ssä tarkoitetusta toimenpiderekisteristä. Niiden viranomaisten luetteloon, joilla olisi sanottu oikeus saada tietoja toimenpiderekisteristä, ehdotetaan lisättäväksi Suomen ympäristökeskus ja elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset. Oikeus tietojen saantiin olisi tarkoitukseltaan rajoitettu öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjuntaan ja siihen varautumiseen. Säännös on tarpeen, koska muutoin öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjunnasta vastaavilla ympäristöviranomaisilla ei olisi oikeutta saada tietoja pelastusviranomaisten vastuulla olevasta öljyntorjunnan osasta. Säännöstä ei muutoin muutettaisi.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.16 Laki meripelastuslain muuttamisesta

4 §.Muut meripelastusviranomaiset. Meripelastuslain (1145/2001) 4 §:n 2 momentissa säädetään muiden meripelastusviranomaisten tehtävistä, ja pykälän 2 momentin 8 kohdassa säädetään ympäristöviranomaisten tehtävistä. Säännöksessä on voimassa olevassa laissa viitattu alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan järjestämisen osalta merionnettomuuksien yhteydessä aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lainsäädäntöön. Tämä viittaus muutettaisiin viittaukseksi öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta annettuun lainsäädäntöön. Säännöstä ei muutoin esitetä muutettavaksi.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

2.17 Laki puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta

11 §.Virka-apu yhteiskunnan turvaamiseksi. Puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 11 §:ssä säädetään puolustusvoimien mahdollisuudesta antaa virka-apua yhteiskunnan turvaamiseksi. Pykälän mukaan puolustusvoimat voi antaa virka-apua yhteiskunnan turvaamiseksi siten kuin pykälässä luetelluissa laeissa tai muussa laissa säädetään. Pykälässä viitataan aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) ja maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annettuun lakiin (378/1974). Säännöstä ei muutoin esitetä muutettavaksi, mutta viittaukset edellä mainittuihin kumottaviin lakeihin muutettaisiin viittaukseksi ehdotettuun öljyvahinkojen torjuntalakiin, jossa säädettäisiin sekä öljyvahinkojen että aluskemikaalivahinkojen torjunnasta.

Laki tulisi voimaan samanaikaisesti hallituksen esitykseen sisältyvien muiden lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Säännös on tarpeen tarvittavien lain soveltamisen valmisteluun liittyvien tehtävien kuten menettelyohjeiden laatimiseksi.

3 Tarkemmat säännökset ja määräykset

Ehdotetussa merenkulun ympäristönsuojelulaissa annettaisiin lakiin perustuvat valtuudet valtioneuvoston asetuksen antamiseen sekä valtuudet Liikenteen turvallisuusvirastolle teknisten määräysten antamiseen. MARPOL 73/78 -yleissopimukseen liittyviä teknisiä määräyksiä päivitetään säännöllisesti teknisen kehityksen seurauksena. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset öljypitoisen seoksen päästörajoituksista, ja seosten päästömääräyksistä, haitallisten nestemäisten aineiden luokittelusta, päästörajoituksista ja aluksilla irtolastina kuljettamiselle asetettavista rakenteellisista vaatimuksista. Lisäksi voitaisiin antaa tarkemmat määräykset käymäläjäteveden päästörajoituksista, siitä minkälainen käymäläjätevesi katsotaan käsitellyksi, käymäläjäteveden päästökieltoa koskevista poikkeuksista ja käymäläjärjestelmille asetettavista vaatimuksista sekä kiinteän jätteen päästörajoituksista, ilmaa pilaavien aineiden päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä öljy- ja kaasusäiliöaluksista haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen kielloista ja rajoituksista satamissa.

Asetuksella voitaisiin myös antaa tarkemmat säännökset aluksilla käytettävien moottoreiden päästövaatimuksista ja moottoreissa käytettävistä pakokaasujen puhdistuslaitteista ja puhdistusmenetelmistä. Lisäksi voitaisiin antaa säännökset aluksilla käytettävän polttoaineen laatuvaatimuksista, polttoaineen laadun määritysmenetelmistä, polttoaineen luovutustodistuksesta ja sen antamisesta sekä näihin liittyvän tarkkailun ja valvonnan järjestämisestä, IAPP-todistuskirjasta, alusten moottoreiden ja pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien vaatimustenmukaisuudesta myönnettävistä poikkeuksista sekä aineista, joiden poltto on kielletty Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisella aluksella myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Asetuksella voitaisiin lisäksi antaa säännökset päästöjenvähentämisteknologian koekäytöstä, toiminnanharjoittajan velvollisuudesta luovuttaa tietoja polttoaineen määristä ja laadusta, rikkipitoisuudesta ja päästöjen vähentämisteknologian koekäytön tuloksista viranomaiselle, polttoaineen laatuvaatimuksista myönnettävän määräaikaisen poikkeuksen tarkemmista perusteista, alusjätteiden vastaanottojärjestelyistä satamissa ja korjaussatamissa, sataman jätehuoltosuunnitelmasta, mahdollisuudesta olla jättämättä vähäisiä määriä jätteitä ja välttää viivytystä, öljyvahingon ja haitallisen nestemäisen aineen vaarasta ja vaarallisesta aineesta ilmoittamisen tavasta ja nimetylle tarkastajalle määrätyn palkkion suuruudesta.

Liikenteen turvallisuusviraston määräyksillä voitaisiin antaa tarkemmat tekniset määräykset öljyn ja haitallisten nestemäisten aineiden kuljettamiseen liittyvien poikkeusten, vapautusten ja vastaavuuksien yksityiskohdista, valmiussuunnitelmasta öljyvahingon ja meriympäristövahingon varalle, öljypäiväkirjan ja IOPP -todistuskirjan kaavasta, kemikaalisäiliöaluksia koskevasta menettelytapaohjekirjasta, lastipäiväkirjasta ja haitallisia nestemäisiä aineita irtolastina kuljettavien alusten todistuskirjoista, käymäläjäteveden keräilysäiliöitä ja käymäläjäteveden käsittelylaitteistoja koskevista tyyppihyväksynnöistä, kiinteän jätteen päästörajoituksen saavuttamiseksi tarvittavia hienonnuslaitteistoja koskevista tyyppihyväksynnöistä, aluksen jätepäiväkirjan kaavasta, moottoreiden sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien vaatimustenmukaisuudesta myönnettävistä tietyn laitteen, aineen, välineen tai kojeen tehokkuuteen perustuvista samanarvoisuuksista, alusjätteistä ilmoittamisen tavasta, alusjätteistä ilmoittamislomakkeen kaavasta ja vaarallisesta aineesta ilmoittamisen kaavasta.

Ehdotetussa öljyvahinkojen torjuntalaissa annettaisiin valtuudet valtioneuvoston asetuksella antaa tarkempia säännöksiä alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen yhteistoimintasuunnitelmasta ja suuren öljyvaraston suunnitelmasta ja torjuntakalustosta öljyvahingon varalta sekä sataman ja laitoksen suunnitelmasta ja torjuntakalustosta öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon varalta.

Muihin ehdotettuihin lakeihin ei sisälly valtuuksia tarkempien säännösten tai määräysten antamiseen.

4 Voimaantulo

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistettu I liite ja II liite tulivat kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Suomi on ilmoittanut IMO:lle, että muutokset tulevat voimaan Suomen osalta vasta nimenomaisen suostumuksen antamisen jälkeen. Liitteiden voimaansaattamislait on tarkoitus saattaa voimaan tasavallan presidentin asetuksella mahdollisimman pian niiden hyväksymisen jälkeen.

AFS-yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan 17 päivänä syyskuuta 2008. Suomi allekirjoitti yleissopimuksen hyväksymisvaraumin kesäkuussa 2002. Yleissopimus tulee sopimuksen 18 artiklan 3 kappaleen mukaisesti voimaan Suomen osalta kolmen kuukauden kuluttua Suomen hyväksymiskirjan tallettamisesta. Esitykseen sisältyvä AFS-yleissopimuksen voimaansaattamislaki esitetään tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kun yleissopimus tulee Suomen osalta kansainvälisesti voimaan.

Merenkulun ympäristösuojelulaki, öljyvahinkojen torjuntalaki ja niistä johtuvat muutoslait ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010 samanaikaisesti liikennehallinnon virastouudistusta koskevien lakien kanssa. Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Merenkulun ympäristönsuojelulakia koskevaan lakiehdotuksiin ehdotetaan sisällytettäviksi siirtymäsäännös. Merenkulun ympäristönsuojelulain siirtymäsäännöksen mukaan alusjätelain mukaisesti tehdyt katsastukset, myönnetyt samanarvoisuudet, poikkeusluvat ja muut luvat olisivat voimassa niissä määritellyn määräajan loppuun saakka. Todistuskirjojen uusiminen ei siten ajankohtaistuisi samanaikaisesti kaikkien alusten osalta. Sen sijaan toistaiseksi myönnetyt asiakirjat olisi uusittava uuden lain voimaan tullessa ja vireillä oleviin hakemuksiin sovellettaisiin uuden lain voimaan tulon jälkeen uutta lakia.

5 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp). Lisäksi perustuslakivaliokunta on todennut, että jos sopimuksessa määritellyt käsitteet koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, määritelmät vaikuttavat välillisesti näiden lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp).

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistetut I liite ja II liite

Yhteisoikeuden kannalta MARPOL 73/78 -yleissöpimuksen uudistettu I ja II liite kuuluvat jaetun toimivallan alaan siten, että pääosa määräyksistä kuuluu jäsenmaiden toimivaltaan. Yhteisön toimivaltaan kuuluvat säännökset koskevat öljysäiliöalusten rakennevaatimuksia sekä öljyisten jätteiden jättämistä satamaan ja sataman vastaanottolaitteita.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistetun I liitteen 1 sääntö sisältää määritelmät ja 2 sääntö koskee soveltamisalaa, säännöissä 3—5 on vapautusten, poikkeuslupien, poikkeuksien ja samanarvoisuuksien perusteet, säännöissä 6—11 on määräykset erilaisista katsastus- ja todistuskirjavelvoitteista ja valvonnasta, säännöissä 12—17 kaikkien alusten koneistotiloja koskevista vaatimuksista, säännöissä 18—36 öljysäiliöalusten lastitilaa koskevista rakenne- ja laitevaatimuksista sekä öljyn toiminnallisen tyhjentämisen valvontaa koskevista vaatimuksista. Säännössä 37 on määräykset aluksen valmiussuunnitelmasta öljyvahingon varalta, säännössä 38 vastaanottolaitteita koskevista vaatimuksista ja säännössä 39 erikoisvaatimuksista kiinteille ja kelluville alustoille. I liitteen lisäyksissä säädetään öljyluettelosta, IOPP-todistuskirjan ja liitteiden kaavoista sekä öljypäiväkirjan kaavasta.

Mainitut sopimusmääräykset sisältävät alusten omistajiin ja siten yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin keskeisesti vaikuttavia määräyksiä ja kuuluvat lainsäädännön alaan. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistettu I liite lisäyksineen kuuluu siten lainsäädännön alaan ja edellyttää eduskunnan suostumusta siltä osin kuin määräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistetun II liitteen säännössä 1 on määritelmät, 2 sääntö koskee soveltamisalaa, säännöissä 3—5 on poikkeusten, vapautusten ja samanarvoisuuksien perusteet, säännössä 6 haitallisiin nestemäisiin aineisiin sovellettavan luokittelun ja luetteloinnin perusteet, säännöissä 7—10 katsastus- ja todistuskirjavelvoitteet, säännöissä 11—12 kemikaalialusten suunnittelua, rakentamista, varustusta, käyttöä, pumppaus- putkisto- ja purkamisjärjestelyjä sekä jätesäiliöitä koskevien vaatimusten perusteet, säännöissä 13—15 määräykset haitallisten nestemäisten aineiden toiminnallisesta tyhjentämisestä, menettelytapaohjekirjasta ja lastipäiväkirjasta, säännössä 16 valvontatoimenpiteistä, säännössä 17 valmiussuunnitelmasta haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttaman meriympäristövahingon varalta ja säännössä 18 vastaanottolaitteistoista ja lastinpurkuterminaalien järjestelyistä. II liitteen lisäyksissä määrätään vaatimuksista, jotka koskevat haitallisten nestemäisten aineiden tarkempaa luokittelua, lastipäiväkirjan mallia, kansainvälisen irtolastina kuljetettavien haitallisten nestemäisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä koskevan todistuskirjan kaavaa, menettelytapaohjekirjan normitettua mallia, lastisäiliöiden, pumppujen ja niiden putkistojen jätemäärien arviointia, esipesumenetelmiä ja lastisäiliöiden tuuletusta.

Mainitut sopimusmääräykset sisältävät alusten omistajiin ja siten yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin keskeisesti vaikuttavia määräyksiä ja kuuluvat lainsäädännön alaan. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistettu II liite lisäyksineen kuuluu siten lainsäädännön alaan ja edellyttää eduskunnan suostumusta siltä osin kuin määräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan.

AFS-yleissopimus

AFS-yleissopimus on luonteeltaan jaetun toimivallan sopimus eli sen määräykset kuuluvat osittain jäsenvaltion ja osittain yhteisön toimivaltaan. AFS-yleissopimuksen osalta yhteisön toimivalta perustuu TBT-asetukseen ja direktiiviin 2002/62/EY.

Seuraavassa käsitellään sopimuksen artikloja siltä osin kuin ne hallituksen käsityksen mukaan kuuluvat yhteisön toimivaltaan ja Suomessa lainsäädännön alaan.

AFS-yleissopimuksen 2 artiklassa on määritelty sopimuksessa käytetyt keskeiset käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp). TBT-asetukseen on otettu AFS-yleissopimuksen määritelmät kiinnittymisenestojärjestelmän, bruttovetoisuuden, pituuden ja aluksen osalta. Näiden osalta toimivallan voidaan katsoa siirtyneen yhteisölle.

Yleissopimuksen 3 artikla määrittelee yleissopimuksen soveltamisalan. Siltä osin kuin artiklan 1 kohdan viittaukset sopimuksen soveltamisesta aluksiin, joilla on oikeus käyttää sopimusvaltioiden lippuja, käsittää alukset, jotka käyttävät yhteisön jäsenvaltioiden lippuja, toimivallan voidaan katsoa siirtyneen yhteisölle. Vastaavasti siltä osin kuin yleissopimuksen artiklaan sisältyvä määräys yleissopimuksen soveltamisesta aluksiin, joilla ei ole oikeutta käyttää minkään sopimusvaltion lippua, mutta jotka toimivat jonkin sopimusvaltion hallinnon alaisuudessa, koskee alusta, joka toimii yhteisön jäsenvaltion hallinnon alaisuudessa, toimivallan voidaan katsoa siirtyneen yhteisölle. Edelleen artiklassa määrätään, että yleissopimusta sovelletaan muiden kuin sopimusvaltion lipun tai hallinnon alla kulkeviin aluksiin, jotka saapuvat jonkin sopimusvaltion satamaan, telakalle tai avomeriterminaaliin. Siltä osin kuin kysymys on jäsenvaltion satamaan tai offshore-terminaaliin saapuvasta aluksesta, toimivallan voidaan katsoa siirtyneen yhteisölle. Yleissopimuksen 3 artiklan 2 kappaleen sisältyy määräyksiä, joilla rajataan yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle sotilasalusten ja muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin käytettävät valtioalukset. Vastaavat rajaukset sisältyvät myös TBT-asetukseen, minkä seurauksena yhteisölle voidaan katsoa siirtyneen toimivalta näiltä osin.

Yleissopimuksen 4 artiklassa 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot kieltävät 1 liitteen mukaisten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien soveltamisen, uudelleen soveltamiseen, asentamisen ja käytön. TBT-asetukseen on otettu määräystä vastaavat säännökset. Toimivallan voidaan katsoa siten siirtyneen yhteisölle näiltä osin. Artiklan 2 kohdan määräykset, jotka koskevat uusia kiellettäviä kiinnittymisenestoaineita, kuuluvat edelleen jäsenvaltioiden toimivaltaan.

AFS-yleissopimus sisältää useita määräyksiä, joista säädetään Suomessa voimassa olevissa laeissa ja jotka siten kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Yleissopimuksen 5 artiklassa määrätään sopimuksen 1 liitteen mukaisten jätteiden valvonnasta. Jätteiden valvonnasta säädetään jätelaissa ja kemikaalilaissa.

Yleissopimuksen 10 artiklassa määrätään alusten katsastuksesta ja todistuskirjan antamisesta. TBT-asetukseen sisältyy säännöksiä jäsenvaltioiden velvollisuudesta toimittaa katsastus jäsenvaltion lippua käyttävien alusten osalta. Lisäksi eduskunnan käsiteltävänä olevaan alusturvallisuuslakiin sisältyisi säännöksiä katsastuksesta ja todistuskirjan antamisesta. TBT-asetuksen ja AFS-yleissopimuksen osalta todistuskirjan antaminen kuuluu yhteisön toimivaltaan. Sen sijaan todistuskirjan antamisesta vastaavan viranomaisen nimeäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Yleissopimuksen 11 artiklassa määrätään satamavaltioiden suorittamasta tarkastuksesta ja rikkomuksen toteamisesta. Suomessa säädetään tarkastuksista ja rikkomuksen toteamisesta lainsäädännön tasolla. Siltä osin kuin tarkastuksista ja rikkomuksista säädetään satamavaltiodirektiivissä, kuuluu asia yhteisön toimivaltaan.

Sopimuksen 12 artikla sisältää määräykset rikkomusten seuraamuksista. Alusturvallisuuden valvontalain seuraamuksia koskevia säännöksiä voidaan soveltaa yleissopimuksen rikkomistapauksiin. Myös kemikaalilain rangaistussäännökset voivat tulla sovellettaviksi.

Sopimuksen 13 artiklan mukaan alusten tarpeetonta viivyttelyä ja pidättelemistä tulee kaikin keinoin välttää ja siitä aiheutunut vahinko korvata. Vastaavat säännökset sisältyvät voimassa olevaan alusturvallisuuden valvontalakiin.

Sopimuksen 14 artikla sisältää määräyksen riitojen rauhanomaisesta ratkaisemisesta. Ainakin osa artiklassa luetelluista riitojen ratkaisumenettelyistä voi johtaa valtiota sitovaan ratkaisuun. Tällöin riidanratkaisu voi vaikuttaa siihen, miten Suomessa laintasoisena säänneltyä asiaa koskevaa määräystä on sovellettava. Näin ollen määräys kuuluu lainsäädännön alaan (PeVL 31/2001 vp).

Merenkulun ympäristön suojelulain ja öljyvahinkojen torjuntalain suhde perustuslakiin

Esityksen tarkoituksena on, että säännöksiä tarkistetaan perustuslain ja nykyaikaisen lainsäädäntötekniikan vaatimukset täyttäviksi. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista ja viranomaisten toimivaltuuksista säädettäisiin laissa. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaisesti lakiin sisällytettäisiin ennen kaikkea aluksen omistajaa ja aluksen päällikköä koskevat velvoittavat säännökset (PeVL 18/2002 vp, 16/2004 vp ja 48/2004 vp).

Aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvät velvollisuudet voidaan MARPOL 73/78 –yleissopimuksen määräyksiin perustuen jakaa päästökieltoja ja –rajoituksia koskeviin ja muihin toiminnallisiin määräyksiin sekä aluksen rakennetta ja varusteita koskeviin määräyksiin. MARPOL 73/78 -yleissopimus velvoittaa noudattamaan päästörajoituksia sekä pitämään erilaisia päiväkirjoja tai hankkimaan todistuksia. Kaikista edellä mainituista yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista ehdotetaan nyt otettavaksi säännökset merenkulun ympäristönsuojelulakiin.

Tämä merkitsee ennen kaikkea sitä, että merenkulun kansainvälisten ympäristönsuojeluvaatimusten sisältämien yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan, säädettäisiin lain tasolla. Näitä ovat keskeisten käsitteiden määrittely, päästökieltojen ja -rajoitusten perusteet, asiakirjavelvoitteiden perusteet, alusten rakenne- ja laitevaatimusten perusteet sekä aluksen varusteita ja käyttöä koskevien vaatimusten perusteet, maksujen perusteet sekä myönnettävien poikkeusten ja muiden lupien perusteet. Aluksen omistajaa ja päällikköä koskevat oikeudet ja velvollisuudet luetaan lailla säädettäviin yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Lain tasolla säädettäisiin myös viranomaisten toimivallan perusteista sekä hallintopäätösten että valvonta- ja tarkastusvaltuuksien osalta. Laissa annettaisiin myös riittävän täsmälliset ja tarkkarajaiset asetuksen- ja määräystenantovaltuudet.

Lailla säädettäisiin myös viranomaisten vastuun jakautumisesta öljyn ja kemikaalien torjunnassa, torjuntatehtävistä, viranomaisten tiedonsaantioikeuksista ja oikeuksista käyttää toisen omaisuutta torjuntatehtävissä.

Ehdotetussa laissa olisi myös säännökset viranomaisten toimivaltuuksista. Lisäksi lakiehdotukseen sisältyisi säännöksiä, jotka perustuvat puhtaasti kansalliseen harkintaan, kuten esimerkiksi raskaiden polttoaineiden kuljetusten kieltäminen sisävesialueella ja pilssiveden separoinnin kieltäminen Suomen aluevesillä, alle neljä meripeninkulmaa lähimmästä maasta.

MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteiden erittäin teknisestä luonteesta ja niiden jatkuvista muutoksista johtuen ehdotetussa merenkulun ympäristösuojelulaissa olisi perustuslain 80 §:n nojalla valtuuksia antaa asetuksia sekä tarkempia teknisiä määräyksiä. Öljyvahinkojen torjuntalaissa säännökset ovat pääosin lain tasolla ja asetuksenantovaltuudet ovat vähäiset.

Nykyaikaisen lakiteknisesti asianmukaisen merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön toimivuuden kannalta on olennaista, että laki sisältää perustuslain vaatimukset täyttävät asetuksenantovaltuudet ja määräystenantovaltuudet, jotta säännöksiä voidaan tarpeen mukaan tarkistaa teknisten vaatimusten nopean kehittymisen tahdissa. Keskeiseksi lakia alemman asteisten säädösten tasoksi ehdotetaan valtioneuvoston asetusta, jolla turvataan päätöksenteon tapahtuminen koko valtioneuvoston tasolla sekä liikenteen että ympäristönsuojelun näkökohdat huomioon ottaen. Tarkoituksena on lisäksi, että Liikenteen turvallisuusvirasto voisi antaa merenkulun ympäristönsuojelulakiin perustuvat tarkemmat tekniset määräykset jotka perustuvat nimenomaan kansainvälisiin velvoitteisiin.

Jotta asetuksenantovaltuudet täyttäisivät perustuslain 80 §:n vaatimukset, niiden tulee olla laadittu riittävän täsmällisiksi ja tarkkarajaisiksi. Määräysten antovaltuuksien osalta täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimus sekä valtuuksien antamisen erityisten syiden vaatimus on tätäkin korostetumpi. Merenkulun ympäristönsuojelulakia valmisteltaessa asetusten ja määräysten antovaltuuksia koskevat ratkaisut on keskeisiltä osiltaan perustettu eduskunnan perustuslakivaliokunnan aiempiin kannanottoihin. Keskeisenä ohjeena on ollut perustuslakivaliokunnan kannanotto (PeVL 48/2004 vp) sisällytettäessä nykyiseen alusjätelakiin uusi 3 a luku aluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäisemisestä (238/2005). Lain 21 a §:ään sisällytettiin säännös asetuksenantovaltuudesta, joka perustuu eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanottoon, jonka mukaan edellytyksenä asetuksenantovaltuuden täsmällisyydelle ja tarkkarajaisuudelle on, että valtuus sidotaan säännöksessä MARPOL 73/78 -yleissopimuksen ja vastaavien, säännöksessä yksilöitävien Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden määräyksiin ja valtuutus muotoillaan lakia tarkempien säännösten antamista tarkoittavaksi. Suomea sitovia muita meriympäristön suojelua koskevia kansainvälisiä velvoitteita ovat Helsingin sopimus, AFS -yleissopimus sekä Euroopan yhteisön säädökset.

Edellä kuvatun perusteella merenkulun ympäristönsuojelulakiin on sisällytetty luvuittain valtuutussäännökset asetusten ja tarkempien teknisten määräysten antamiseen, jossa valtuus perustuu MARPOL 73/78 -yleissopimuksen nimetyn liitteen, Helsingin sopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten ja Suomea sitovien muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseen. Valtuus on sidottu myös tarkempien säännösten antamiseen tietyistä yksilöidyistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Myös valtuuden alueellinen ulottuvuus on mainittu. Kuvatut säännökset ovat ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 2 luvun 10 §:ssä, 4 luvun 10 §:ssä, 5 luvun 7 §:ssä, 6 luvun 6 §:ssä, 7 luvun 15 §:ssä, 9 luvun 8 §:ssä, 10 luvun 5 §:ssä ja 11 luvun 3 §:ssä.

Liikenteen turvallisuusvirastolle annettava valtuus antaa tarkempia teknisiä määräyksiä perustuu edellä mainittujen kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panoon. Ilman tarkempia teknisiä todistuskirja- ja laitevaatimuksia ei toiminnallisten normien sisältö avaudu aluksista vastuussa oleville riittävän yksityiskohtaisella tavalla. Tarkemmat tekniset määräykset ovat siten välttämätön osa merenkulun ympäristönsuojelulainsäädännön toimivaa kokonaisuutta ja niille on olemassa erityiset perusteensa kuten on asian laita eräiden muidenkin valtion hallintovirastojen kuten esimerkiksi Viestintäviraston ja Lääkelaitoksen osalta. Liikenteen turvallisuusvirasto on merenkulkuun liittyvän osaamisen asiantuntijavirasto, jossa on alusten tekniikkaan, rakenteeseen, käyttöön sekä ympäristönsuojeluun liittyvää asiantuntemusta. Perustuslakivaliokunnan lausunnoissaan määräystenantovaltuuksille edellyttämät sääntelyn kohteeseen liittyvät erityiset syyt ovat siten olemassa samoin kuin valtuuksien rajautuminen teknisluonteisiin ja vähäisiä yksityiskohtia koskeviin seikkoihin. (HE 1/1998 vp, PeVL 48/2001 vp ja PeVL 52/2001 vp, PeVL 16/2002 vp, PeVL 19/2002 vp, PeVL 37/2005 vp, PeVL 48/2005 vp.) Määräykset eivät sisältäisi ylemmänasteisiin säännöksiin sitomatonta harkintavallan käyttöä.

Asetuksenantovaltuuksissa on eräitä kohtia kuten esimerkiksi 9 luvun 8 §:ssä, joissa lain alaan kuuluvista viranomaisen toimivaltuuksien sisällöstä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Kun toimivaltuuksien perusteista on säädetty lain tasolla ja toimivaltuudet on sidottu täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen edellyttämällä tavalla kansainvälisiin velvoitteisiin ja tarkempien säännösten antamiseen, asetuksenantajalle ei jää itsenäistä harkintavaltaa (PeVL 50/2001 vp).

Siltä osin kuin edellä mainitut kansainväliset velvoitteet eivät ole suoraan voimassa sisävelialueella ja kotimaanliikenteessä, laki sisältäisi valtuuden ulottaa asetuksen soveltamisalaa myös näillä alueilla purjehtiviin aluksiin. Säännösten kansainvälisiin määräyksiin perustuvien oikeuksien ja velvollisuuksien perusteet ovat laissa. Yleinen laissa oleva peruste noudattaa mainittuja laissa olevia normeja perustuu ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 1 luvun 4 §:ään, jonka mukaan merenkulun ympäristönsuojelulakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä sovelletaan myös Suomen sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä, jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Edelleen merenkulun ympäristönsuojelulain 1 luvun 4 §:n mukaan Suomen sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä sovelletaan samoja säännöksiä kuin kansainvälisessä liikenteessä sovelletaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen tai Suomea sitovien muiden kansainvälisten velvoitteiden tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi.

Edellä mainitun lisäksi ehdotetun merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 18 §:ssä on säännös, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 12 luvun 2—8 §:ssä tarkoitetuista valvontaviranomaisten tehtävistä ja työnjaosta. Säännöksessä mainittuja valvontaviranomaisia ovat Liikenteen turvallisuusvirasto, Suomen ympäristökeskus, toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, rajavartiolaitos, tullilaitos ja poliisi. Säännös on tarpeen valvonnan toimivuuden kannalta ja edellyttää eri hallinnonalojen myötävaikutusta, ja siksi säädöstasoksi ehdotetaan valtioneuvoston asetusta. Säännös perustuu valvontaviranomaisten keskinäisen toimivallanjaon osalta kansalliseen lainsäädäntöön, mutta valvontaan kuuluvat tehtävät on edellä kuvatuissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätty sopimusvaltioiden hallinnon hoidettaviksi.

Ehdotetussa öljyvahinkojen torjuntalaissa annetut asetuksenantovaltuudet liittyvät öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmien ja alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelmien laatimiseen sekä suurten öljyvarastojen, satamien ja laitosten varautumisvalmiuteen. Lain 12 §:n 3 momentissa ja 13 §:n 3 momentissa annettaisiin valtuudet säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin torjunta- ja yhteistoimintasuunnitelmien sisällöstä ja niiden käsittelyprosessista. Yhteistoimintasuunnitelmien aluejaosta ja suunnitelman laadinnasta vastaavasta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta säädettäisiin myös asetuksella. Suuren öljyvaraston torjuntasuunnitelmasta ja öljyvahinkojen ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi tarpeellisesta kalustosta annettaisiin lain 15 §:n 2 momentin mukaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella. Satamien ja laitosten torjuntasuunnitelmista ja tarvittavasta kalustosta säädettäisiin 16 §:n 2 momentin mukaan asetuksella. Myös voimassa oleva torjunta-asetus sisältää säännökset alueellisten pelastuslaitosten öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmien ja alusöljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen yhteistoimintasuunnitelmien sisällöstä sekä maa-alueella sijaitsevien öljyvarastojen valmiussuunnittelusta. Kansainvälisen virka-avun antamisesta ja öljyntorjuntakemikaalien käytöstä säädetään nykyisin torjunta-asetuksessa, mutta tässä hallituksen esityksessä säännökset esitetään sisällytettäväksi ehdotettuun öljyvahinkojen torjuntalakiin. Kansainvälisen virka-avun antamisesta ja pyytämisestä säädettäisiin lain 26 §:ssä ja torjuntakemikaalin käytöstä 40 §:ssä.

Öljyvahinkojen torjuntalaissa sellaisia yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, joista ehdotetaan säädettäväksi lain tasolla, ovat velvollisuus luovuttaa torjuntakäyttöön aluetta ja omaisuutta, velvollisuus osallistua torjuntaan sekä oikeus korvaukseen.

Perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaate toteutuu siten, että merenkulun ympäristönsuojelulain säännökset koskisivat lähtökohtaisesti kaikkia aluksia Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisia aluksia myös niiden ulkopuolella. Merenkulun ympäristönsuojelulain keskeisenä perustana oleva MARPOL 73/78 -yleissopimus koskee niin ikään kaikkia aluksia, jollei sen määräyksiä ole erikseen rajoitettu tiettyihin aluksiin kuten esimerkiksi määrätyn bruttovetoisuusluvun ylittäviin aluksiin. IMO:n perusperiaate on kaikkien alusten yhdenvertainen kohtelu.

Jos kansainvälisistä tai EU-velvoitteista johtuu, että merenkulun ympäristönsuojelulain säännöstä on sovellettava vain osaan kaikista aluksista, tälle on teknisiin ratkaisuihin tai ympäristönsuojelun järjestämiseen perustuva erityinen syy MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteiden määräyksissä, Helsingin sopimuksessa, Euroopan yhteisön säädöksissä tai Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa. Viattomassa kauttakulussa olevien alusten oikeuksiin puuttumisen suuremmat rajoitukset talousvyöhykkeellä kuin Suomen vesialueella perustuvat taas YK:n kansainväliseen merioikeusyleissopimukseen. Vastaavasti Euroopan yhteisön alueella noudatetaan jäsenvaltioiden osalta Euroopan yhteisön säädöksiin perustuen usein erilaisia ja yleensä ympäristönsuojelun kannalta tiukempia säännöksiä, kuin jäsenvaltioiden alueen ulkopuolella. Vieraan valtion aluksiin sekä puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksiin kohdistuvat rajoitukset perustuvat niin ikään kansainvälisiin sitoumuksiin.

Merenkulun ympäristönsuojelulaissa on muutama puhtaasti kansallinen säännös. Näitä on muun muassa merialueella velvoittavien ja pääosin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen määräyksiin perustuvien säännösten ulottaminen myös sisävesialueelle ja raskaan polttoöljyn kuljettamista sisävesialueella koskeva kielto. Myös nämä määräykset kohdistuisivat samanlaisina kaikkiin aluksiin.

Pääsääntönä on, että kaikki sääntely kohdistuu yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi kaikkiin aluksiin olivatpa ne kauppamerenkulun aluksia tai huviveneitä. Merenkulun ympäristönsuojelulailla ei aseteta aluksia esimerkiksi aluksen koon tai lippuvaltion puolesta erilaiseen asemaan ilman edellä kuvattuja kansainvälisiin velvoitteisiin perustuvia hyväksyttäviä syitä.

Perustuslain 7 §:n oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja 9 §:n liikkumisvapaudesta ovat ajankohtaisia aluksen pysäyttämisen kannalta. Viranomaisen pysäyttämisoikeuden rajat on lain 13 luvussa pyritty tarkoin rajaamaan ja ne perustuvat Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin. Lisäksi viranomaistoimenpiteitä niin tarkastustoimenpiteissä kuin alusjätteiden vastaanotossakin koskee viivytyksettömyyden vaatimus, joten rajatulle puuttumiselle henkilökohtaiseen vapauteen ja liikkumisvapauteen on ympäristönsuojeluintressin takia riittävät perusteet.

Öljyvahinkojen torjuntalain 20 §:ssä ehdotetaan torjuntaviranomaiselle oikeutta määrätä ulkopuolisen henkilöstön käytöstä torjuntatehtäviin. Tämä on kuitenkin luonteeltaan poikkeuksellista, tilapäistä ja sidottu laissa oleviin edellytyksiin. Säännös täyttää perustuslain vaatimuksen kun otetaan huomioon merensuojeluintressin voimakkuus ja säännös korvauksista torjuntaan osallistumisesta. (PeVL 24/2001 vp).

Perustuslain 8 §:n rikosoikeudellinen laillisuusperiaate on perusta sille, että merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ään ja öljyvahinkojen torjuntalain 39 §:ään on sisällytetty rikosoikeudellista seuraamusta koskevat säännökset, joiden rikkomisesta seuraamuksena olisi ainoastaan sakkorangaistus. Vakavampien tekomuotojen osalta sovellettaisiin rikoslain säännöksiä. Säännöksillä pyritään täyttämään rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen vaatimukset, jonka mukaan rangaistavat teot on aiempaa tarkkarajaisemmin yksilöity säännöksessä, jotta merenkulun ympäristönsuojelulain ja öljyvahinkojen torjuntalain alaan kuuluvan toiminnan mahdollinen rangaistavuus olisi ennakoitavissa.

Perustuslain 10 §:n yksityiselämän suojaa on pidetty kotirauhan piiriin kuuluvien tilojen osalta merkittävämpänä intressinä kuin viranomaisen tarkastusoikeuden ulottamista aluksella myös näihin tiloihin, kun kysymyksessä on merenkulun ympäristönsuojelulaissa ja öljyvahinkojen torjuntalaissa tarkoitetut meriympäristön suojelun intressit. Niinpä tarkastusoikeus ei merenkulun ympäristönsuojelulain perusteella ulottuisi kotirauhan suojaamiin tiloihin. Poliisilla saattaa kuitenkin muiden lakien perusteella olla tarkastusoikeus myös kotirauhan suojaamiin tiloihin. Yksityiselämän suojan edellyttämästä viranomaisen tarkastusoikeuden rajoituksesta yksinomaan asuintiloina käytettävien tilojen osalta aluksilla on olemassa vastaava perustuslakivaliokunnan aiempi kannanotto (PeVL 16/2004 vp).

Öljyvahinkojen torjuntalain 31—34 §:ssä säädettäisiin viranomaisten oikeudesta henkilörekistereissä olevaan tietoon ja vaitiolovelvollisuudesta. Lain 34 §:ssä on myös tietojen säilytysaikaa koskeva säännös. Säännöksillä on pyritty ottamaan asianmukaisesti huomioon yksityiselämän suoja perusoikeutena.

Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaiset vaatimukset perustuvat kansainvälisiin velvoitteisiin ja ne muodostavat ympäristönsuojeluun liittyvän omaisuudensuojan rajoittamisperusteen. Velvoitteet ovat oikeasuhtaisia perustuslain 15 §:n omaisuudensuojan ja perustuslain 20 §:n ympäristönsuojelun intressien välillä.

Öljyvahinkojen torjuntalaissa omaisuudensuoja perusoikeutena on otettu huomioon lain 35—36 §:ssä.

Merenkulun ympäristönsuojelulakiin ehdotetut vaatimukset todistuskirjojen MARPOL –vaatimusten mukaisuudesta eli englannin, ranskan tai espanjan kielen käytöstä sekä vaatimus ilmoittaa sataman jätehuoltosuunnitelmista sataman kaikkien merkittävien käyttäjäryhmien käyttämällä kielellä ei rajoita perustuslain 17 §:ssä turvattuja oikeuksia omaan kieleen ja kulttuuriin, vaan merenkulun ympäristösuojelulaissa olevat käytettävää kieltä koskevat vaatimukset osaltaan varmistavat ympäristönsuojelun toteutumista sen tason lisäksi, mitkä perustuslaissa vaaditaan.

Merenkulun ympäristönsuojelulailla sekä öljyvahinkojen torjuntalailla pyritään merenkulun ympäristönsuojelun alalla turvaamaan perustuslain 20 §:ssä tarkoitettuja luonnon, sen monimuotoisuuden ja terveellisen ympäristön tavoitteita. Ympäristönsuojeluintressi muodostaa sen keskeisen intressin, jonka perusteella muita perustuslailla suojattuja oikeuksia on joiltain kohdin ehdotettu rajoitettavaksi.

Muutoksenhausta säädettäisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 8 ja 9 §:ssä ja öljyvahinkojen torjuntalain 29—30 §:ssä. Lisäksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 ja 13 lukuun sisältyy muita säännöksiä, joilla on merkitystä perustuslain 21 §:n oikeusturvan toteutumisen kannalta. Pääsääntönä molemmissa laeissa olisi hallintolainkäyttölain mukainen muutoksenhaku, jossa muutoksenhakuoikeus olisi pääsäännön mukaan asianosaisilla. Vakava ympäristönsuojeluun liittyvä puute on kuitenkin voitava edellyttää korjattavaksi välittömästi. Siksi sekä merenkulun ympäristönsuojelulakiin että öljyvahinkojen torjuntalakiin ehdotetaan kirjattavaksi päätöksen välittömän täytäntöönpanon periaate. Oikaisuvaatimuksen käsittely tai muutoksenhaku ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa, ellei oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen tai valitusviranomainen toisin määrää.

Uhkasakon asettamisen osalta muutoksenhakuoikeus olisi turvattu uhkasakkolain mukaisesti.

Luonteeltaan teknisissä, tarkastusta ja todistuskirjoja koskevissa päätöksissä sekä kun hallintotehtävä on siirretty muulle kuin viranomaiselle, oikaisuvaatimusmenettely edeltäisi muutoksenhakua tuomioistuimeen. Näissäkin tapauksissa muutoksenhakuoikeus tuomioistuimeen olisi olemassa oikaisumenettelyn jälkeen. Myös merenkulun ympäristönsuojelulain 13 lukuun kirjatut hyvän hallinnon vaatimukset olisivat oikeusturvan takeena siirrettäessä hallintotehtävä muulle kuin viranomaiselle.

Merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvussa öljypäästömaksua koskisivat aiemman sääntelyn mukaiset muutoksenhakusäännökset Helsingin käräjäoikeuteen. Näihin säännöksiin ehdotetaan säännöstä rajavartiolaitoksen jatkovalitusoikeudesta päätöksestä, jolla rajavartiolaitoksen päätös on kumottu tai sitä on muutettu. Säännös on tarpeen oikeuskäytännön yhtenäisyyden ylläpitämiseksi, koska nyt ylempien oikeusasteiden linjaratkaisuja saadaan vain kun se, jolle öljypäästömaksu on määrätty, valittaa maksun pysyttävästä päätöksestä hovioikeuteen. Näissä oloissa oikeuskäytäntöä öljypäästömaksuasioissa ei ole muodostunut ja rajavartiolaitoksen mahdollisuudet öljypäästömaksun määräämiseen ovat rajoittuneet ja tulleet merkittävästi epävarmemmiksi Rajavartiolaitoksella ei ole mahdollisuutta valvoa tehokkaasti julkista etua. Vastaava oikeuskäytännön yhtenäisyyden ja julkisen edun valvomisen peruste on hyväksytty eräissä perustuslakivaliokunnan kannanotoissa (PeVL 4/2004 vp, PeVL 4/2005 vp ja PeVL 45/2006 vp).

Merenkulun ympäristönsuojelulaissa muutoksenhakuoikeutta ei olisi rajoitettu, kun taas öljyvahinkojen torjuntalaissa muutoksenhakuoikeutta olisi rajoitettu erikseen luetelluissa torjunnan täytäntöönpanoon liittyvissä kysymyksissä, kuten torjuntatöiden johtajan asettamisessa, kansainvälisen virka-avun pyytämisessä, torjuntatöiden lopettamisessa, sekä torjunnan aikana alusta ja sen lastia koskevien toimenpiteiden sekä vahingon torjumiseksi ja seurausten rajoittamiseksi tarpeellisten toimien osalta.

Muutoksenhaun rajoittamisen perustuslaillisessa tarkastelussa öljyvahinkojen torjuntalakia voidaan verrata puolustusvoimista annettuun lakiin, koska olosuhteet ja tehtävät puolustusvoimissa ja öljyntorjunnassa muistuttavat toisiaan. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta puolustusvoimista annettuun lakiin (PeVL 51/2006 vp) ilmenee, että muutoksenhakuoikeutta kiinteistön tilapäisestä käytöstä ei yleensäkään ole eikä sitä tarvitse rajoittaa. Kun kysymys on sotilaallisen harjoituksen aikana tehtävistä tosiasiallisista kiinteistöjen käyttöratkaisuista, nämä ratkaisut katsotaan tosiasialliseksi hallintotoiminnaksi, josta muutoksenhakuoikeutta ei muutoinkaan olisi. Sen sijaan kun on kysymys sotilaallisen harjoituksen suunnittelu- ja valmisteluvaiheesta, kiinteistöjen käyttöratkaisuista olisi kuultava kiinteistöjen omistajia, eikä perustetta rajoittaa muutoksenhakuoikeutta normaalioloissa ole.

Öljyvahinkojen torjunnan käynnissä ollessa tapahtuvat alusten ja kiinteistöjen käyttöratkaisut tapahtuisivat poikkeusoloissa ja osin tosiasiallisina hallintotoimina ja osin poikkeusoloissa tapahtuvina kiinteistöjen ja alusten käyttöä koskevina päätöksinä. Muutoksenhakua voitaisiin siten rajoittaa torjunnan aikana kun kysymys on alusta ja sen lastia koskevista toimenpiteistä tai vahingon torjumiseksi ja seurausten rajoittamiseksi tarpeellista toimista kuten vesialueen ja rannan käyttämisestä torjuntatoimiin. Muutoksenhakurajoituksessa tarkoitettuja toimia olisivat ennen kaikkea kiinteistöjen alueiden käyttö torjuntakaluston kiireiseen kuljettamiseen vesille siellä, minne öljyvahinko ennalta arvaamattomissa onnettomuusolosuhteissa kulkeutuu. Sen sijaan tällaisten toimenpiteiden suunnittelusta ennen torjuntatoimia olisi maanomistajia kuultava ja heillä olisi oltava päätöksestä muutoksenhakuoikeus. Öljyvahinkojen torjuntalaissa muutoksenhaun rajoittamisesta säädettäisiin vain torjunnan aikaisten toimenpiteiden osalta. Muutoksenhakurajoitus ei estäisi oikeudenkäyntiä korvauksen määräämistä koskevassa asiassa, vaan ainoastaan itse torjuntaratkaisusta.

Oikeusturvan toteutumisen kannalta tärkeitä ovat myös Suomea sitoviin kansainvälisiin velvollisuuksiin perustuvat ehdotuksin merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun säännökset velvollisuudesta ilmoittaa alukseen kohdistuvasta valvontamenettelystä aluksen lippuvaltiolle sekä rikosoikeudellisen toimivallan rajojen määrittely ulkomaisen aluksen osalta. Toimivaltaiseksi tuomioistuimeksi ympäristön pilaantumista koskevissa asioissa ehdotetaan merilain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja merioikeuksia. Tämä ratkaisu toteuttaisi sekä tuomioistuinten asiantuntemuksen että juttujen alueellisen hajaantumisen ruuhkien välttämiseksi muutamiin Suomessa merioikeuksina toimiviin tuomioistuimiin. Tämä ratkaisu vastaa perustuslakivaliokunnan aiempaa kannanottoa (PeVL 13/2004 vp).

Ahvenanmaan asema

Ahvenanmaan Itsehallintolain mukaista lainsäädäntövallan jakoa valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välillä selostetaan edellä yleisperustelujen kohdassa 3.2.

Käsittelyjärjestys

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistetut I ja II liite ja AFS-yleissopimus eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. MARPOL 73/78 –yleissopimuksen uudistetut I ja II liite sekä AFS-yleissopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänteen enemmistöllä ja ehdotus niiden voimaansaattamislaeiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehdyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetut liitteet I ja II siltä osin kuin ne kuuluvat Suomen toimivaltaan, ja

Lontoossa 5 päivänä lokakuuta 2001 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Samalla annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun I liitteen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan (SopS 51/1983) Lontoossa 15 päivänä lokakuuta 2004 hyväksyttyyn I liitteeseen sisältyvät lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


2.

Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun II liitteen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan (SopS 51/1983) Lontoossa 15 päivänä lokakuuta 2004 hyväksyttyyn II liitteeseen sisältyvät lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


3.

Laki alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvonnasta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta Lontoossa 5 päivänä lokakuuta 2001 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


4.

Merenkulun ympäristönsuojelulaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on ehkäistä alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumista kieltämällä haitallisten aineiden päästäminen veteen ja ilmaan tai rajoittamalla tällaisten alueiden päästöjä. Lain tarkoituksena on myös järjestää alusten tavanomaisesta toiminnasta peräisin olevien jätteiden vastaanotto satamissa.

Tällä lailla annetaan alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevien Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden ja Euroopan yhteisön säädösten kansallista täytäntöönpanoa koskevat säännökset ja muut alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevat säännökset.

2 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) MARPOL 73/78 -yleissopimuksella alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvää vuoden 1978 pöytäkirjaa (SopS 51/1983) ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia;

2) Helsingin sopimuksella vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevaa yleissopimusta (SopS 2/2000) ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia;

3) SOLAS –yleissopimuksella ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta (SopS 11/1981) ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia;

4) AFS-yleissopimuksella alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta Lontoossa 5 päivänä lokakuuta 2001 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia;

5) TBT-asetuksella orgaanisten tinayhdisteiden kieltämisestä aluksissa annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 782/2003;

6) aluevesillä, sisäisillä aluevesillä ja aluemerellä Suomen aluevesien rajoista annetussa laissa (463/1956) määriteltyjä alueita;

7) sisävesialueella järviä, jokia ja kanavia;

8) Suomen vesialueella aluevesiä ja sisävesialuetta

9) talousvyöhykkeellä Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa (1058/2004) määriteltyä merialuetta;

10) Itämeren alueella varsinaista Itämerta, Pohjanlahtea ja Suomenlahtea sekä Itämeren sisääntuloväylää, jonka rajana on Skagenin leveysaste 57°44,8’P Skagerrakissa, mukaan lukien valtioiden ilmoittamat sisäiset aluevedet;

11) lähimmällä maalla sisäisten aluevesien ulkorajaa tai niitä alueita, jotka määritellään MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa;

12) kansainvälisellä liikenteellä liikennettä Suomen ja ulkomaan satamien välillä tai ulkomaan satamien välillä sekä merimatkaa Suomen satamasta Suomen aluevesien ulkopuolelle, lukuun ottamatta kohdassa 13 tarkoitettua liikennettä;

13) kotimaanliikenteellä liikennettä suomalaisten satamien välillä; kotimaan liikenteeseen rinnastetaan liikenne Saimaan kanavan ja siihen välittömästi liittyvien Venäjän vesialueiden kautta Viipuriin sekä liikenne Vihrevojn ja Viipurin välillä;

14) aluksella jokaista vesikulkuneuvoa, mukaan luettuina kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, vedenalaiset alukset ja kelluvat alukset sekä kiinteät tai kelluvat alustat;

15) öljysäiliöaluksella alusta, jonka lastitilat on rakennettu tai muunnettu pääasiassa öljyn kuljettamiseen irtolastina, mukaan luettuina yhdistelmäalukset sekä kemikaalisäiliöalukset silloin, kun ne kuljettavat öljyä irtolastina;

16) kemikaalisäiliöaluksella alusta, jonka lastitilat on rakennettu tai muunnettu pääasiassa haitallisen nestemäisen aineen kuljettamiseen irtolastina, mukaan luettuina öljysäiliöalukset silloin, kun ne kuljettavat haitallista nestemäistä ainetta irtolastina;

17) matkustaja-aluksella alusta, joka saa kuljettaa yli 12 matkustajaa, jolloin matkustajalla tarkoitetaan kaikkia muita kuin aluksen päällikköä ja laivaväkeen kuuluvia tai muita missä tahansa ominaisuudessa alukseen toimeen otettuja tai siinä aluksen lukuun työskenteleviä henkilöitä sekä alle vuoden ikäisiä lapsia;

18) huviveneellä urheilukäyttöön tai vapaa-aikaan tarkoitettua alusta sen tyypistä tai käyttövoimasta riippumatta;

19) kalastusaluksella kalojen tai meren muiden elollisten luonnonvarojen pyyntiin varustettua tai siihen kaupallisesti käytettävää alusta;

20) sisävesialuksella erityisesti sisävesiväylällä käytettäväksi tarkoitettua alusta, sellaisena kuin se määritellään sisävesialusten teknisistä vaatimuksista annetussa neuvoston direktiivissä 82/714/ETY, mukaan luettuina kaikki alukset, joille on myönnetty yhteisön sisävesialustodistus sellaisena kuin se määritellään mainitussa direktiivissä;

21) puolustusvoimien tai raja-vartiolaitoksen aluksella alusta, jossa on selvät kansallisuustunnukset ja joka on asiaankuuluvasta palvelusluettelosta tai vastaavasta ilmenevän puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen asianmukaisesti tehtävään määräämän henkilön komennossa;

22) bruttovetoisuudella vuoden 1969 kansainvälisen aluksenmittausyleissopimuksen (SopS 31/1982) liitteessä I olevaa kaavaa käyttäen määritettyä vetoisuutta;

23) alusjätteellä kaikkea aluksen tavanomaisesta toiminnasta syntyvää jätettä, mukaan lukien konehuoneesta peräisin olevat öljyiset jätteet, käymäläjätevedet ja kiinteät jätteet; lastijätettä ei kuitenkaan pidetä alusjätteenä;

24) haitallisella aineella öljyä, haitallista nestemäistä ainetta, käymäläjätevettä ja kiinteää jätettä; jos muuhun kuin haitalliseen aineeseen on sekoitettu haitallista ainetta, pidetään myös näiden aineiden seosta haitallisena aineena;

25) lastijätteellä aluksen lastitiloissa olevaa lastijäännettä, joka on tarpeen poistaa jätteenä alukselta lastin purkamisen päätyttyä; -yleissopimuksen 2 artiklan mukaisesti kaikkia aluksesta peräisin olevia haitallisten aineiden päästöjä, olivatpa ne muodostuneet huomaamatta, jätteitä hävittämällä, vuodon seurauksena, pumppaamalla tai tyhjentämällä; päästöllä ei tässä laissa tarkoiteta maalta peräisin olevien jätteiden mereen laskemista (dumppaus), meren pohjan mineraalien hyödyntämisen yhteydessä syntyviä aineita eikä haitallisten aineiden päästämistä laillisen tieteellisen tutkimuksen yhteydessä saastumisen vähentämiseksi tai kontrollin takia;

27) ympäristön pilaantumisella vesialueiden tilaan liittyvää vaaraa ihmisen terveydelle, elollisten luonnonvarojen ja vesialueiden elämän vahingoittumista, esteitä kalastukselle tai muulle oikeutetulle vesialueiden käytölle, veden käyttöominaisuuksien huonontumista, viihtyisyyden vähentymistä tai muuta näihin rinnastettavaa haittaa, taikka ilman laatuun tai ilmastoon liittyvää alusten tavanomaisesta käytöstä johtuvaa haittaa, kuten moottoreiden pakokaasun typen ja rikin aiheuttamaa haittaa taikka otsonikerrosta heikentävien aineiden aiheuttamaa haittaa.

28) öljyllä kivennäisöljyä kaikissa muodoissaan, mukaan luettuina raakaöljy, polttoöljy, öljyliete, öljyjäte ja jalostetut tuotteet;

29) öljypitoisella seoksella seosta, joka sisältää öljyä;

30) nestemäisellä aineella ainetta, jonka höyrypaine 37,8 °C:n lämpötilassa on enintään 0, 28 megapascalia (absoluuttinen paine);

31) haitallisella nestemäisellä aineella ainetta, joka on luokiteltu kuuluvaksi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen kemikaaliluettelon luokkaan X, Y ja Z;

32) aineella alkuaineita ja niiden kemiallisia yhdisteitä sellaisina kuin ne esiintyvät luonnossa tai teollisesti tuotettuina;

33) valmisteella kahden tai useamman aineen seoksia;

34) käymäläjätevedellä

a) käymälöistä, pisoaareista ja WC-lattiakaivoista peräisin olevia jätevesiä ja muita jätteitä;

b) lääkintätilojen pesualtaista, kylpyammeista ja lattiakaivoista peräisin olevia jätevesiä;

c) tyhjennyksiä tiloista, joissa on eläviä eläimiä; sekä

d) muita jätevesiä, jotka on sekoitettu edellisten kanssa;

35) käsitellyllä käymäläjätevedellä käymäläjätevettä, joka on käsitelty asianmukaisesti hyväksytyssä käsittelylaitteistossa;

36) kiinteällä jätteellä sellaista ruoka- ja kotitalousjätettä ja muuta vastaavaa jätettä, tuoreita kaloja ja niiden osia lukuun ottamatta, jota syntyy aluksen tavanomaisen toiminnan aikana ja jota on jatkuvasti tai aika ajoin poistettava aluksesta;

37) ilmaa pilaavalla aineella MARPOL 73/78 –yleissopimuksen VI liitteessä ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi säänneltyjä aineita, joilla on haitallisia vaikutuksia ilmaan, veteen ja muuhun ympäristöön;

Meriliikenteen polttoaineet ja niiden markkinoille saattaminen

38) polttoaineella aluksen päämoottoreissa ja apumoottoreissa käytettyjä polttoöljyjä;

39) markkinoille saattamisella meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden toimittamista jakeluun tai polttoaineen käyttäjille tai asettamista näiden käyttöön vastiketta vastaan tai vastikkeetta käytettäväksi aluksilla polttoaineena Suomen lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla, ei kuitenkaan meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden toimittamista tai asettamista käyttöön vietäväksi ulkomaille alusten säiliöissä;

40) meriliikenteessä käytettävällä polttoaineella raakaöljystä saatavaa nestemäistä polttoainetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi tai jota käytetään aluksella, mukaan lukien standardissa ISO 8217 määritellyt polttoaineet;

41) meriliikenteessä käytettävällädieselöljyllä meriliikenteessä käytettävää polttoainetta, jonka viskositeetti tai tiheys on standardin ISO 8217 taulukon 1 mukaisten DMB- ja DMC- laatujen viskositeetin tai tiheyden mukainen;

42) meriliikenteessä käytettävällä kaasuöljyllä meriliikenteessä käytettävää polttoainetta, jonka viskositeetti tai tiheys on standardin ISO 8217 taulukon 1 mukaisten DMX- ja DMA -laatujen viskositeetin tai tiheyden mukainen;

43) rikin oksidipäästöjen valvonta-alueella merialueita, jotka IMO on määritellyt kyseisiksi valvonta-alueiksi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti;

44) laiturissa olevalla aluksella alusta, joka on asianmukaisesti kiinnitettynä tai ankkuroituna suomalaisessa satamassa, kun sitä lastataan tai puretaan, taikka joka odottaa satamassa;

45) päästöjen vähentämisteknologialla pakokaasujen puhdistusjärjestelmää tai muuta teknistä menetelmää, joka on toteutettavissa sekä tarkistettavissa tai todennettavissa;

46) kiinnittymisenestojärjestelmällä pinnoitetta, maalia, pintakäsittelyä, pintaa tai laitetta, jota käytetään aluksella vähentämään tai estämään ei-toivottujen organismien kiinnittymistä sen pintaan;

47) VTS-viranomaisella alusliikennepalvelulaissa (623/2005) tarkoitettua Liikenneviraston yksikköä, joka ylläpitää alusliikennepalvelua;

48) säännöllisellä liikenteellä aluksen liikennöintiä toistuvasti aikataulun tai etukäteen vahvistetun reitin mukaisesti nimettyjen satamien välillä ja käymistä vähintään kerran kahdessa viikossa sellaisessa reitin varrella sijaitsevassa suomalaisessa satamassa, johon haetaan jättöpakkoa koskevaa poikkeusta;

49) satamalla paikkaa tai maantieteellistä aluetta, joka on varustettu niin, että se voi pääasiallisesti ottaa vastaan aluksia, mukaan lukien kalastusalukset ja huviveneet, ei kuitenkaan paikkaa tai aluetta, jonka aluksille tarkoitetut rakenteet ja palvelut sekä käyttäjä- ja jätemäärät ovat vähäiset;

50) sataman pitäjällä sitä, joka vastaa sataman eri toimintojen kokonaisuuden järjestämisestä tai perii satamamaksun tai siihen verrattavan yleisen maksun sataman käyttämisestä.

3 §
Lain soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan alukseen, joka purjehtii Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä. Poikkeuksista lain soveltamiseen sisävesialueella ja kotimaan liikenteessä säädetään jäljempänä.

Suomalaiseen alukseen tätä lakia sovelletaan myös Suomen vesialueen ja talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Tätä lakia sovelletaan alusten tavanomaisesta toiminnasta peräisin olevien jätteiden vastaanottoon. Sen jälkeen kun aluksen tavanomaisesta toiminnasta peräisin olevat jätteet on siirretty aluksesta maihin, näihin jätteisiin sovelletaan jätelakia (1072/1993).

Tätä lakia ei sovelleta MARPOL 73/78 -yleissopimuksen 2 artiklan 3 kappaleen b kohdan ii alakohdassa tarkoitettuun vahingollisen aineen päästöön, joka suoraan aiheutuu merenpohjan kivennäisvarojen tutkimisesta, hyväksikäytöstä ja näihin liittyvästä rannikon ulkopuolella tapahtuvasta käsittelystä.

4 §
Lain soveltaminen puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksiin

Tätä lakia sovelletaan puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksiin, jollei niiden rakenteen tai toiminnan erikoisluonteesta muuta johdu.

Tätä lakia sovelletaan kuitenkin poikkeuksetta sellaisiin puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksiin, joita käytetään säännöllisesti yleisessä liikenteessä kuljettamaan matkustajia tai lastia.

5 §
Lain soveltaminen vieraan valtion aluksiin

Tämän lain estämättä on noudatettava, mitä vieraan valtion omistaman aluksen tai sota-aluksen oikeudellisesta asemasta kansainvälisten sopimusten mukaan määrätään.

6 §
Haitallisten ja ilmaa pilaavien aineiden päästökielto

Haitallisten aineiden ja ilmaa pilaavien aineiden päästäminen aluksesta veteen tai ilmaan on kielletty siten kuin tässä laissa taikka sen nojalla säädetään tai määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

Jos sellaisia haitallisia aineita, joilla on eri päästömääräykset, sekoitetaan keskenään, on noudatettava ankarimpia päästömääräyksiä.

7 §
Pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustetut kelluvat alustat

Pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustetuista kelluvista alustoista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen sovelletaan, mitä ympäristönsuojelulaissa (86/2000) ja jätelaissa säädetään.

Pysyväisluonteisella kiinteällä yhteydellä rantaan varustetulla kelluvalla alustalla tarkoitetaan sellaista asuintarkoitukseen, ravintolatoimintaan, virkistykseen tai työskentelyyn tarkoitettua alusta, jolla on luonteeltaan pysyväisluonteinen kiinteä yhteys rantaan, kuten vesijohto, viemäri, sähkökaapeli tai kiinteä kulkusilta, sekä virkistykseen tarkoitettua kiinteästi ankkuroitua kelluvaa alustaa.

2 luku

Aluksista aiheutuvien öljypäästöjen ehkäiseminen

1 §
Öljyn päästökielto ja päästörajoitukset

Öljyn tai öljypitoisen seoksen päästäminen aluksesta veteen on kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisesta aluksesta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteessä, Helsingin sopimuksessa taikka Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, öljypitoista seosta ei saa päästää veteen aluksen konehuoneesta pilssiveden suodatuslaitteiston kautta sisävesialueella tai Suomen aluevesillä alueella, joka ulottuu neljän meripeninkulman etäisyydelle lähimmästä maasta.

Öljypäästöön ei saa lisätä vettä, kemikaaleja tai muita aineita päästörajoitusten kiertämiseksi.

2 §
Öljyn päästäminen poikkeustilanteissa

Mitä 1 §:ssä säädetään, ei koske öljyn tai öljypitoisen seoksen päästämistä veteen, jos:

1) päästäminen on tarpeen aluksen turvallisuuden varmistamiseksi tai ihmishengen pelastamiseksi;

2) öljyn veteen pääseminen aiheutuu aluksen tai sen varusteiden vahingoittumisesta ja kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin on ryhdytty vahingoittumisen jälkeen; tai

3) kysymys on sellaisten öljypitoisten aineiden veteen päästämisestä, joita käytetään pilaantumisen aiheuttaman vahingon vähentämiseksi ja asianomainen vahinkojen torjuntaviranomainen on kussakin yksittäistapauksessa päättänyt aineen käytöstä.

Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, ei koske tapauksia, joissa laivanisännän tai aluksen päällikön aikomuksena on ollut aiheuttaa vahinko tai hän on toiminut huolimattomasti tietäen, että vahinko todennäköisesti seuraisi.

3 §
Aluksen koneistotilojen rakenne- ja laitevaatimukset

Aluksen, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, öljypäästöjen ehkäisemisen varmistamiseen tarvittavien konehuoneen laitteiden, rakenteiden ja järjestelyjen tulee olla MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteen vaatimusten mukaiset. Liikenteen turvallisuusvirasto voi kirjallisesta hakemuksesta myöntää poikkeuksia tässä momentissa säädetyistä vaatimuksista edellyttäen, että laite, järjestely tai rakenne täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen vaatimukset.

Suomalaisessa aluksessa, jonka pituus on vähintään 24 metriä ja bruttovetoisuus alle 400, tulee olla joko pilssiveden keräämiseen tarkoitettu säiliö tai Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymän mallin mukaiset laitteet, jotka varmistavat, että poistoveden öljypitoisuus ilman laimennusta on enintään 15 miljoonasosaa.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi päättää MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteen mukaisin edellytyksin muun laitteen, rakenteen tai järjestelyn samanarvoisuudesta 1 ja 2 momentissa vaaditun laitteen kanssa, jos se on yhtä tehokas kuin 1 ja 2 momentissa vaadittu laite, rakenne tai järjestely.

Öljyn kuljettaminen suomalaisen aluksen yhteentörmäyslaipion keulanpuoleisissa säiliöissä on kielletty.

4 §
Öljysäiliöaluksen lastitilojen rakenne- ja laitevaatimukset

Öljysäiliöaluksen rakenteen ja laitteiden tulee täyttää ne vaatimukset, jotka asetetaan MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteessä ja yksirunkoisiin öljysäiliöaluksiin sovellettavien kaksoisrunkoa tai vastaavaa rakennetta koskevien rakennevaatimusten nopeutetusta käyttöönotosta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2978/94 kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 417/2002 siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä samanarvoisuuksista ja myöntää kirjallisesta hakemuksesta poikkeuksia 1 momentissa tarkoitetuista vaatimuksista siten kuin MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteessä määrätään.

5 §
Valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle

Suomalaisella öljysäiliöaluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150, ja muulla suomalaisella aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, on oltava MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteen mukainen Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä valmiussuunnitelma öljyvahingon varalle.

6 §
Öljypäiväkirja

Öljysäiliöaluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150 aluksen päällikön tai hänen valvontansa alaisena muun päällystöön kuuluvan on pidettävä öljypäiväkirjaa.

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, öljysäiliöaluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150, ja muussa aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, aluksen päällikön tai hänen valvontansa alaisena muun päällystöön kuuluvan on pidettävä koneistotiloja koskevaa öljypäiväkirjaa.

Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa öljypäiväkirjan kaavan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen mukaisesti. Liikenteen turvallisuusvirasto laatii MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen mukaisesti öljypäiväkirjan mallin öljysäiliöaluksille, joiden bruttovetoisuus on alle 150.

Liikenteen turvallisuusvirastolla ja aluksen ollessa ulkomaan satamassa asianomaisella ulkomaan viranomaisella on oikeus tarkastaa öljypäiväkirja ja saada siitä pyynnöstä aluksen päällikön oikeaksi todistama ote. Toimenpiteet, joihin Liikenteen turvallisuusvirasto tämän momentin nojalla ryhtyy, on suoritettava niin nopeasti kuin mahdollista aiheuttamatta alukselle tarpeetonta viivytystä.

Öljypäiväkirja on pidettävä paikassa, jossa se on helposti saatavissa tarkastusta varten, ja sitä on säilytettävä kolme vuotta viimeisen merkinnän tekemisestä.

7 §
IOPP-todistuskirja

Öljysäiliöaluksen, joka on kansainvälisessä liikenteessä ja jonka bruttovetoisuus on vähintään 150, ja muun aluksen, joka on kansainvälisessä liikenteessä ja jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, tulee täyttää MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteen rakenne- ja laitemääräykset. Tästä osoituksena alukselle myönnetään kansainvälinen todistuskirja öljyn aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä (IOPP-todistuskirja).

Liikenteen turvallisuusvirasto antaa kirjallisesta hakemuksesta suomalaisen aluksen IOPP-todistuskirjan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen kaavan mukaisena edellyttäen, että alus täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa ulkomaisen aluksen IOPP-todistuskirjan aluksen lippuvaltion pyynnöstä. Todistuskirja annetaan määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

8 §
Öljyn kuljettaminen sisävesialueella

Sisävesialueella liikennöivässä öljysäiliöaluksessa on kiellettyä kuljettaa:

1) raskasta polttoöljyä lastisäiliöissä; ja

2) mitä tahansa öljyä aluksen pohjaan tai ulkolaitaan rajoittuvissa lastisäiliöissä.

9 §
Porauslautat ja muut alustat

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen I liitteessä tarkoitettuihin kiinteisiin ja kelluviin porauslauttoihin, jotka toimivat merenpohjan kivennäisvarojen tutkimuksessa, hyödyntämisessä ja näihin liittyvässä rannikon ulkopuolella tapahtuvassa käsittelyssä, sekä muihin alustoihin sovelletaan:

1) 1 luvun 6 §:n 2 momentin säännöstä haitallisten aineiden sekoittamisesta;

2) tämän luvun 1—4 §:n säännöksiä öljypäästöistä ja niiden ehkäisemisestä; ja

3) tämän luvun 6 §:n 2—4 momentin säännöksiä koneistotiloja koskevasta öljypäiväkirjasta.

10 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella öljypitoisen seoksen käsittelyyn, ominaisuuksiin ja alkuperään sekä aluksen, porauslautan tai muun alustan käyttöön liittyvistä päästörajoituksista.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitteen, Helsingin sopimuksen tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi antaa teknisiä määräyksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 3 ja 4 §:ssä aluksille, porauslautoille ja muille alustoille säädettyjä vaatimuksia koskevista poikkeuksista ja samanarvoisuuksista sekä poistoveden öljypitoisuuden käsittelylaitteita ja nesteidensiirtoa koskevista malleista;

2) 5 §:ssä tarkoitetun valmiussuunnitelman sisällöstä ja rakenteesta;

3) 6 §:ssä tarkoitetun öljypäiväkirjan kaavasta; ja

4) 7 §:ssä tarkoitetun IOPP-todistuskirjan kaavasta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut tarkemmat säännökset ja 2 momentissa tarkoitetut tekniset määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

3 luku

Öljypäästömaksu

1 §
Öljypäästömaksun maksuvelvollisuus

Edellä 2 luvun 1 §:ssä tarkoitetun öljyn tai öljypitoisen seoksen päästökiellon rikkomisesta aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä määrätään seuraamusmaksu (öljypäästömaksu), jollei päästöä ole pidettävä määrältään ja vaikutuksiltaan vähäisenä. Kauttakulussa olevalta ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdystä päästökiellon rikkomisesta määrätään öljypäästömaksu kuitenkin vain, jos päästöstä aiheutuu Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa.

Öljypäästömaksu määrätään luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka rikkomuksen tapahtumahetkellä on aluksen omistaja tai laivanisäntä (maksuvelvollinen). Öljypäästömaksua ei voida määrätä aluksen omistajalle, jos tämä osoittaa laivanisännän, joka on käyttänyt alusta omistajan asemesta.

Laivanisännistöyhtiössä laivanisännät vastaavat öljypäästömaksusta yhteisvastuullisesti.

Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta poliisin, tullin, puolustusvoimien eikä rajavartiolaitoksen aluksiin.

2 §
Öljypäästömaksun määrä

Öljypäästömaksu määrätään päästön määrän ja aluksen bruttovetoisuuden perusteella lain liitteenä olevan maksutaulukon mukaan.

3 §
Vapautus öljypäästömaksusta

Öljypäästömaksu voidaan jättää määräämättä tai maksua voidaan alentaa, jos maksuvelvollinen osoittaa, että maksun määrääminen olisi sellaisen hätä- tai onnettomuustilanteen, johon ei voida soveltaa 2 luvun 2 §:n poikkeussäännöksiä, taikka muun tähän rinnastettavan syyn vuoksi ilmeisen kohtuutonta.

4 §
Öljypäästömaksun toissijaisuus

Öljypäästömaksua ei voida määrätä sille, joka on lainvoimaisesti tuomittu rangaistukseen kyseisestä öljypäästöstä.

Öljypäästömaksun määränneen viranomaisen on hakemuksesta poistettava maksu, jos se, jolle on määrätty öljypäästömaksu, myöhemmin tuomitaan rangaistukseen samasta öljypäästöstä.

5 §
Öljypäästömaksun määrääminen

Öljypäästömaksun määrää rajavartiolaitos. Rajavartiolaitoksessa asiasta päättää merivartioston komentaja, apulaiskomentaja tai meritoimiston päällikkö.

Öljypäästömaksu määrätään maksettavaksi valtiolle.

6 §
Toimet öljypäästömaksun määräämisen turvaamiseksi

Öljypäästömaksun määräämiseksi voidaan ryhtyä sellaisiin asian selvittämiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin kuin tässä luvussa ja 12 luvun 9—11 §:ssä säädetään

Rajavartiolaitos voi pysäyttää aluksen 12 luvun 9 ja 10 §:ssä säädetyillä edellytyksillä myös, jos se on perusteltua maksusaatavan turvaamiseksi. Pysäyttämispäätös voidaan tehdä perustellusta syystä ennen maksupäätöksen tekemistä. Aluksen matkan jatkamisen ehdoksi voidaan määrätä, että rajavartiolaitokselle asetetaan riittävä rahavakuus mahdollisen maksuvelvollisuuden täyttämiseksi. Vakuuden tallettamisesta on voimassa, mitä rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta annetussa laissa (281/1931) säädetään. Vakuus on palautettava sen asettajalle, kun edellytyksiä sen pitämiselle ei enää ole.

Pysäyttämispäätöstä ja vakuuden asettamispäätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Jos öljypäästömaksun maksamisesta on asetettu vakuus tai jos ei muutoin enää ole perusteita aluksen pysäyttämiselle, pysäytysmääräys on välittömästi peruutettava. Päätös aluksen pysäyttämisestä on voimassa enintään 14 päivää päätöksen antamisesta lukien.

Ulkomaisen aluksen matkan jatkamiselle asetetuista ehdoista on viipymättä ilmoitettava aluksen lippuvaltiolle.

7 §
Tilaisuus tulla kuulluksi

Ennen maksupäätöstä on aluksen omistajalle tai laivanisännälle varattava tilaisuus antaa selityksensä asian laatuun nähden riittävässä määräajassa.

Jos 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tarkoituksen toteutuminen saattaa muuten vaarantua, asian saa ratkaista asianosaista kuulematta.

Aluksen päällikkö edustaa maksuvelvollista öljypäästömaksua koskevissa asioissa.

8 §
Virka-apu öljypäästömaksua koskevassa asiassa

Viranomaisen on annettava rajavartiolaitokselle öljypäästömaksua koskevan tehtävän suorittamiseksi sellaista tarpeellista virka-apua, jonka antamiseen se on toimivaltainen.

9 §
Oikeus saada tietoja

Jos tiedon antamisesta ei aiheudu haittaa asian selvittämiselle, esitutkintaviranomaisella on viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) salassapitosäännösten estämättä oikeus luovuttaa rajavartiolaitokselle sellaisia laittoman öljypäästön esitutkinnassa esille tulleita tietoja, joilla voi olla merkitystä päätettäessä öljypäästömaksun määräämisestä samasta öljypäästöstä.

10 §
Muutoksenhakuoikeus

Maksuvelvollisella on oikeus hakea muutosta öljypäästömaksua koskevaan päätökseen sekä 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen valittamalla Helsingin käräjäoikeudessa toimivaan merioikeuteen.

Merioikeus on päätösvaltainen merilain (674/1994) 21 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetussa kokoonpanossa.

11 §
Valituksen tekeminen

Valitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös valitusosoituksineen on annettu maksuvelvolliselle tiedoksi. Valituskirjelmä toimitetaan rajavartiolaitokselle.

Rajavartiolaitoksen on viipymättä toimitettava valituskirjelmä Helsingin käräjäoikeuden kansliaan sekä liitettävä siihen jäljennökset kertyneestä asiakirja-aineistosta ja oma lausumansa. Asiakirjoja käräjäoikeudelle toimitettaessa on ilmoitettava, milloin valituskirjelmä on saapunut.

Valitus tulee vireille merioikeudessa silloin, kun 2 momentissa tarkoitetut asiakirjat saapuvat tuomioistuimen kansliaan. Tuomioistuimen on viivytyksettä annettava valittajalle ja rajavartiolaitokselle tieto käsittelyn ajasta ja paikasta sekä valittajan poissaolon seurauksista.

Jos valittaja on toimittanut valituskirjelmän määräajassa suoraan toimivaltaiseen tuomioistuimeen, hän ei menetä puhevaltaansa.

12 §
Menettely merioikeudessa

Merioikeuden on valituksen ja muun asiassa saadun selvityksen perusteella tutkittava, onko öljypäästömaksun määräämiselle ollut edellytyksiä. Asian käsittelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäynnistä rikosasiassa säädetään.

Asiaa merioikeudessa käsiteltäessä rajavartiolaitoksen tulee näyttää toteen sellaiset tarpeelliset seikat, jotka ovat olleet perusteena öljypäästömaksun määräämiselle. Merioikeuden on huolehdittava siitä, että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi.

Päätöksentekijän tai häntä edustavan virkamiehen on oltava läsnä merioikeudessa valitusta käsiteltäessä. Valituksen tekijällä on oikeus olla läsnä merioikeudessa. Asia voidaan tutkia ja ratkaista valituksen tekijän poissaolosta huolimatta, jos:

1) merioikeus ei pidä valituksen tekijän henkilökohtaista kuulemista tarpeellisena; ja

2) valituksen tekijä on kutsuttu merioikeuteen sillä uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista valituksen tekijän poissaolosta huolimatta.

13 §
Jatkovalitus

Muutosta merioikeuden ratkaisuun haetaan hovioikeudelta valittamalla siten kuin oikeudenkäymiskaaressa säädetään. Merioikeuden päätökseen aluksen pysäyttämistä ja vakuuden asettamista koskevassa asiassa ei saa hakea muutosta valittamalla.

Asian käsittelystä hovioikeudessa ja muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren 26 ja 30 luvussa säädetään. Hovioikeuden on valitusasiaa käsiteltäessä varattava rajavartiolaitokselle tilaisuus tulla kuulluksi valituksen johdosta ja tarvittaessa esittää selvitystä asiassa.

Rajavartiolaitoksella on oikeus oikeuskäytännön yhtenäisyyden ylläpitämiseksi hakea muutosta merioikeuden ja hovioikeuden tämän lain nojalla tekemään ratkaisuun, jos merioikeus tai hovioikeus on muuttanut rajavartiolaitoksen päätöstä tai kumonnut sen.

14 §
Öljypäästömaksun määräämisen määräaika

Öljypäästömaksua ei voida määrätä, kun päästöstä on kulunut kolme vuotta.

15 §
Öljypäästömaksun täytäntöönpano

Maksupäätös pannaan täytäntöön sen jälkeen, kun se on tullut lainvoimaiseksi.

16 §
Öljypäästömaksun maksamisen määräaika ja korko

Öljypäästömaksu on maksettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.

Maksettavaksi erääntyneelle öljypäästömaksulle, jota ei ole suoritettu viimeistään eräpäivänä, peritään viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

17 §
Öljypäästömaksun täytäntöönpanosta vastaava viranomainen

Öljypäästömaksua koskevan päätöksen täytäntöönpanosta huolehtii Oikeusrekisterikeskus.

Rajavartiolaitoksen ja tuomioistuimen on ilmoitettava päätöksestään Oikeusrekisterikeskukselle. Oikeusrekisterikeskukselle on ilmoitettava myös päätöksestä, jolla öljypäästömaksua on alennettu tai maksu on poistettu.

4 luku

Aluksista aiheutuvien haitallisten nestemäisten aineiden päästöjen ehkäiseminen

1 §
Haitallisten nestemäisten aineiden luokitus

MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteen 6 säännön mukaisesti luokkiin X, Y tai Z kuuluvien haitallisten nestemäisten aineiden kuljettamiseen sovelletaan mainitun liitteen määräyksiä.

Jos nestemäinen aine ei kuulu luokkaan X, Y tai Z, aine arvioidaan II liitteen mukaisesti sen kuljettamiseen sovellettavien menettelyjen arvioimiseksi.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi yksittäistapauksessa kirjallisesta hakemuksesta myöntää haitallisen nestemäisen aineen luokitusta koskevan poikkeuksen, kun kyseistä ainetta kuljetetaan kotimaan liikenteessä edellyttäen, että luokitussäännösten noudattaminen aiheuttaisi kohtuutonta hankaluutta tai kohtuuttomia kustannuksia ja olisi vähäiseen ympäristölle aiheutuvan vahingon vaaraan nähden aiheetonta.

2 §
Haitallisen nestemäisen aineen päästökielto ja päästörajoitukset

Haitallisen nestemäisen aineen päästäminen aluksesta veteen on kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisesta aluksesta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteessä, Helsingin sopimuksessa taikka Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

Haitallisen nestemäisen aineen ja sitä sisältävän seoksen tyhjentäminen veteen suomalaisesta aluksesta Etelämantereen alueella on kielletty.

3 §
Haitallisen nestemäisen aineen päästäminen poikkeustilanteissa

Mitä 2 §:ssä säädetään, ei koske haitallisen nestemäisen aineen päästämistä veteen, jos:

1) päästäminen on tarpeen aluksen turvallisuuden varmistamiseksi tai ihmishengen pelastamiseksi;

2) haitallisen nestemäisen aineen veteen pääseminen aiheutuu aluksen tai sen varusteiden vahingoittumisesta ja kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin on ryhdytty vahingoittumisen jälkeen; tai

3) kysymys on sellaisten haitallisten nestemäisten aineiden veteen päästämisestä, joita käytetään pilaantumisen aiheuttaman vahingon vähentämiseksi ja asianomainen vahinkojen torjuntaviranomainen on kussakin yksittäistapauksessa päättänyt aineen käytöstä.

Mitä 1 §:n 2 kohdassa säädetään, ei koske tapauksia, joissa laivanisännän tai aluksen päällikön aikomuksena on ollut aiheuttaa vahinko tai hän on toiminut huolimattomasti tietäen, että vahinko todennäköisesti seuraisi.

4 §
Kemikaalisäiliöaluksen rakenne- ja laitevaatimukset

Edellä 1 §:ssä tarkoitettuihin luokkiin X, Y tai Z kuuluvia haitallisia nestemäisiä aineita kuljettavan kemikaalisäiliöaluksen tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteessä kemikaalisäiliöalukselle asetetut vaatimukset.

Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy kemikaalisäiliöalusten pumppaus- ja putkistojärjestelyjen suorituskykytestit siten kuin MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteessä määrätään.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää vapautuksia ja kirjallisesta hakemuksesta poikkeuksia 1 momentissa tarkoitetuista vaatimuksista sekä määrätä samanarvoisuuksista siten kuin MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteessä määrätään.

5 §
Valmiussuunnitelma meriympäristövahingon varalle

Kemikaalisäiliöaluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 150, on oltava valmiussuunnitelma haitallisen nestemäisen aineen aiheuttaman meriympäristövahingon varalle siten kuin MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteessä määrätään.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu suunnitelma voidaan yhdistää 2 luvun 5 §:ssä tarkoitetun öljyvahingon varalle laaditun valmiussuunnitelman kanssa valmiussuunnitelmaksi aluksen aiheuttaman meriympäristövahingon varalle.

Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy 1 ja 2 momentissa tarkoitetut valmiussuunnitelmat.

6 §
Menettelytapaohjekirja

Kemikaalisäiliöaluksen päällikön tai hänen valvontansa alaisena muun päällystöön kuuluvan on pidettävä menettelytapaohjekirjaa aluksen tyhjennystä ja pesua varten siten kuin MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteessä määrätään.

Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy kirjallisesta hakemuksesta aluksen menettelytapaohjekirjan edellyttäen, että se täyttää MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteen vaatimukset.

7 §
Lastipäiväkirja

Kemikaalisäiliöaluksen päällikön tai hänen valvontansa alaisena muun päällystöön kuuluvan on pidettävä lastipäiväkirjaa lastia koskevista toimenpiteistä ja lastin tyhjentämisessä tapahtuneista vahingoista siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteessä määrätään.

Liikenteen turvallisuusvirastolla ja aluksen ollessa ulkomaan satamassa asianomaisella ulkomaan viranomaisella on oikeus tarkastaa lastipäiväkirja ja saada siitä pyynnöstä aluksen päällikön oikeaksi todistama ote. Toimenpiteet, joihin Liikenteen turvallisuusvirasto tämän momentin nojalla ryhtyy, on suoritettava niin nopeasti kuin mahdollista aiheuttamatta alukselle tarpeetonta viivytystä.

Lastipäiväkirja on pidettävä paikassa, jossa se on helposti saatavissa tarkastusta varten, ja sitä on säilytettävä kolme vuotta viimeisen merkinnän tekemisestä.

Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa lastipäiväkirjan kaavan.

8 §
Muut haitallisten nestemäisten aineiden kuljetuksen todistuskirjat

Kemikaalisäiliöaluksella on oltava todistuskirja siitä, että alus täyttää Kansainvälisen merenkulkujärjestön nestemäisten vaarallisten kemikaalien merikuljetussäännöstön (IBC-säännöstö) tai kemikaalien irtolastikuljetussäännöstön (BCH-säännöstö) vaatimukset.

Kemikaalisäiliöaluksella on oltava todistuskirja siitä, että alus täyttää kaikki Kansainvälisen merenkulkujärjestön kansainvälisen kemikaalialussäännöstön 3 tyypin alusta koskevat vaatimukset, lastisäiliön sijaintia lukuun ottamatta, siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteessä määrätään.

Liikenteen turvallisuusvirasto antaa kirjallisesta hakemuksesta 1 tai 2 momentissa tarkoitetun todistuskirjan edellyttäen, että alus täyttää II liitteen vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa todistuskirjan myös ulkomaiselle alukselle sen lippuvaltion pyynnöstä. Todistuskirja annetaan määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

9 §
Lastin purkaminen ja säiliön pesun valvonta

Kemikaalisäiliöaluksen päällikkö vastaa siitä, että haitallinen nestemäinen aine puretaan, säiliöt ja putkistot puhdistetaan, pesuvesi tyhjennetään ja merkinnät lastipäiväkirjaan tehdään MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen ja Helsingin sopimuksen määräysten mukaisesti.

Satamissa, joissa lastataan tai puretaan haitallisia nestemäisiä aineita, Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttamien tarkastajien on tarkastettava, että eri luokkiin kuuluvien lastien lastaus ja purkaminen, alusten säiliöiden ja putkistojen pesu, merkinnät lastipäiväkirjaan ja muut näihin verrattavat toimenpiteet suoritetaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä MARPOL 73/78 –yleissopimuksen II liitteen ja Helsingin sopimuksen mukaisesti. Alus vastaa tarkastuksen kustannuksista.

Aluksen asiamiehen tulee tiedottaa Liikenteen turvallisuusvirastolle satamassa tapahtuvasta luokkaan X tai Y kuuluvan haitallisen nestemäisen aineen purkamisesta. Ilmoitus tulee tehdä hyvissä ajoin ja mikäli mahdollista vähintään 48 tuntia ennen aiottua purkamista.

Esipesuun ja lastitilojen tuulettamiseen sovelletaan MARPOL 73/79 -yleissopimuksen II liitteen määräyksiä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa vapautuksia esipesusta ja määräyksiä lastin jäännösten tuulettamisesta II liitteen mukaisesti.

10 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 1 §:ssä tarkoitetusta haitallisten nestemäisten aineiden luokittelusta;

2) 2 ja 9 §:ssä tarkoitetuista päästörajoituksista lastin purkamisen, esipesuvaatimusten, poistoveden pitoisuuksien, säiliön pesun valvonnan, lastitilojen tuulettamisen ja poistoveden tyhjennysolosuhteiden osalta; ja

3) 4 §:ssä tarkoitetuista kemikaalisäiliöaluksille asetettavista rakenteellisista vaatimuksista.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen II liitteen, Helsingin sopimuksen tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi antaa teknisiä määräyksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 4 §:ssä tarkoitetuista poikkeuksista, vapautuksista ja samanarvoisuuksista;

2) 5 §:ssä tarkoitetusta valmiussuunnitelmasta;

3) 6 §:ssä tarkoitetusta menettelytapaohjekirjasta;

4) 7 §:ssä tarkoitetusta lastipäiväkirjasta; ja

5) 8 §:ssä tarkoitetuista todistuskirjoista.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut säännökset ja 2 momentissa tarkoitetut tekniset määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

5 luku

Aluksista aiheutuvien käymäläjätevesipäästöjen ehkäiseminen

1 §
Käymäläjäteveden päästökielto ja päästörajoitus

Käsittelemättömän ja käsitellyn käymäläjäteveden päästäminen aluksesta veteen on kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisesta aluksesta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteessä, Helsingin sopimuksessa taikka Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

2 §
Käymäläjäteveden päästäminen poikkeustilanteissa

Mitä 1 §:ssä säädetään, ei koske käymäläjäteveden päästämistä veteen, jos:

1) päästäminen on tarpeen aluksen tai sillä olevien turvallisuuden varmistamiseksi taikka ihmishengen pelastamiseksi; tai

2) käymäläjäteveden päästäminen aiheutuu aluksen tai sen varusteiden vaurioitumisesta ja kaikkiin kohtuullisiin varotoimenpiteisiin veteen pääsyn estämiseksi tai vähentämiseksi on ryhdytty ennen vaurioitumista ja sen jälkeen.

3 §
Alusta koskevat vaatimukset

Aluksen, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400 tai joka saa kuljettaa yli 15 henkilöä, tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen vaatimukset.

Käymälällä varustetun suomalaisen aluksen, joka ei täytä 1 momentin edellytyksiä eikä ole huvivene, tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen vaatimukset.

4 §
Huvivenettä koskevat vaatimukset

Käymälällä varustettu huvivene on varustettava käymäläjätevettä varten käymäläjärjestelmillä Helsingin sopimuksen IV liitteen 5 säännön mukaisesti siten, että aluksella on oltava toiminnassa käymäläjäteveden keräilysäiliö tai käymäläjäteveden käsittelylaitteisto, joka on MARPOL 73/78 -yleissopimuksen mukainen. Huviveneen vesikäymälä on liitettävä käymäläjäteveden keräilysäiliöön tai käymäläjäteveden käsittelylaitteistoon.

5 §
ISPP-todistuskirja

Kansainvälisessä liikenteessä olevalla aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400 tai joka saa kuljettaa yli 15 henkilöä, tulee täyttää MARPOL 73/78 –yleissopimuksen IV liitteen mukaiset vaatimukset. Tästä osoituksena alukselle annetaan käymäläjäteveden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä annettu kansainvälinen todistuskirja (ISPP-todistuskirja).

Liikenteen turvallisuusvirasto antaa kirjallisesta hakemuksesta suomalaisen aluksen ISPP-todistuskirjan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen kaavan mukaisena edellyttäen, että alus täyttää yleissopimuksen IV liitteen vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa ulkomaisen aluksen ISPP-todistuskirjan aluksen lippuvaltion pyynnöstä. Todistuskirja annetaan määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

6 §
Poikkeuksen myöntäminen käymäläjäteveden päästökiellosta

Liikenteen turvallisuusvirasto voi kirjallisesta hakemuksesta myöntää Helsingin sopimuksen IV liitteen mukaisilla edellytyksillä poikkeuksen kiellosta tai rajoituksesta päästää käsittelemätöntä käymäläjätevettä veteen sekä käymäläjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta Suomen vesialueella, jos poikkeus ei ole Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai Euroopan yhteisön säädösten vastainen ja poikkeuksen merkitys on vesiensuojelun kannalta vähäinen.

Edellä 1 momentissa mainittujen edellytysten lisäksi poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on, että:

1) kyseessä on huvivene tai muu alus, jonka bruttovetoisuus on alle 400, tai alus, joka saa kuljettaa enintään 15 matkustajaa;

2) alus on rakennettu ennen 1 päivää tammikuuta 2000; ja

3) päästökiellon noudattamiseen tarvittavan laitteiston asentaminen on teknisesti vaikeaa tai asentamisesta aiheutuvat kustannukset ovat aluksen arvoon nähden kohtuuttoman suuret.

Liikenteen turvallisuusviraston on lähetettävä tiedot tässä pykälässä tarkoitetuista päätöksistä Itämeren suojelukomissiolle.

7 §
Tarkemmat säännökset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen IV liitteen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 1 §:ssä tarkoitetuista käymäläjäteveden päästökiellosta ja päästörajoituksesta;

2) siitä, minkälainen käymäläjätevesi katsotaan 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla käsitellyksi;

3) 3 ja 4 §:ssä tarkoitetuista aluksille ja huviveneille säädetyistä vaatimuksista: ja

4) 6 §:ssä tarkoitetuista päästökieltoa koskevista poikkeuksista.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut tarkemmat säännökset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

6 luku

Aluksista aiheutuvien kiinteän jätteen päästöjen ehkäiseminen

1 §
Kiinteän jätteen veteen poistamiskielto ja poistamisrajoitus

Kiinteän jätteen poistaminen aluksesta veteen on kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisesta aluksesta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä, Helsingin sopimuksessa taikka Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

Kiinteän jätteen poistaminen veteen suomalaiselta alukselta tai kiinteältä ja kelluvalta alustalta, jota käytetään merenpohjan kivennäisvarojen tutkimisessa, hyväksikäytössä ja niihin liittyvässä rannikon ulkopuolella tapahtuvassa toiminnassa, on kielletty siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä, Helsingin sopimuksessa tai Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen mukaisesti tyyppihyväksyä kiinteän jätteen hienonnuslaitteistoja, joita käytettäessä voidaan noudattaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä tarkoitettuja lievempiä määräyksiä kiinteän jätteen veteen hävittämisestä.

2 §
Kiinteän jätteen poistaminen poikkeustilanteissa

Mitä 1 §:ssä säädetään, ei koske kiinteän jätteen poistamista veteen, jos:

1) poistaminen on tarpeen aluksen tai sillä olevien turvallisuuden varmistamiseksi taikka ihmishengen pelastamiseksi;

2) kiinteän jätteen veteen poistaminen aiheutuu aluksen tai sen varusteiden vaurioitumisesta edellyttäen, että kaikkiin kohtuullisiin varotoimenpiteisiin veteen pääsyn estämiseksi tai vähentämiseksi on ryhdytty ennen vaurioitumista ja sen jälkeen; tai

3) kiinteän jätteen veteen poistaminen johtuu synteettisten kalaverkkojen katoamisesta vahingossa, jos kaikkiin kohtuullisiin varotoimenpiteisiin on ryhdytty kalaverkkojen katoamisen estämiseksi.

3 §
Kiinteän jätteen veteen poistamisen kiellosta ja rajoittamisesta ilmoittava kyltti

Aluksella, jonka pituus on vähintään 12 metriä, on oltava näkyvällä paikalla MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä tarkoitettu kyltti siitä, että aluksella noudatetaan V liitteen 3 ja 5 säännössä edellytettyjä kiinteän jätteen käsittelyä koskevia vaatimuksia. Kyltti laaditaan aluksen työkielellä ja kansainvälisillä matkoilla lisäksi joko englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi.

4 §
Aluksen jätehuoltosuunnitelma

Aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, sekä aluksella, joka on rekisteröity kuljettamaan vähintään 15 henkilöä, on oltava MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteessä tarkoitettu aluksen työkielellä laadittu jätehuoltosuunnitelma kiinteiden jätteiden käsittelemiseksi. Miehistön on noudatettava aluksen jätehuoltosuunnitelmaa.

5 §
Aluksen jätepäiväkirja

Suomalaisessa aluksessa ja Suomen satamaan saapuvassa kansainvälisessä liikenteessä olevassa ulkomaisessa aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400 tai joka on rekisteröity kuljettamaan vähintään 15 henkilöä, sekä kiinteällä tai kelluvalla alustalla on aluksen päällikön tai hänen valvontansa alaisena muun päällystöön kuuluvan pidettävä kiinteistä jätteistä jätepäiväkirjaa.

Jätepäiväkirja on pidettävä paikassa, jossa se on helposti saatavissa tarkastusta varten, ja sitä on säilytettävä kaksi vuotta viimeisen merkinnän tekemisestä.

Liikenteen turvallisuusvirastolla ja aluksen ollessa ulkomaan satamassa asianomaisella ulkomaan viranomaisella on oikeus tarkastaa jätepäiväkirja ja saada siitä pyynnöstä aluksen päällikön oikeaksi todistama ote. Toimenpiteet, joihin Liikenteen turvallisuusvirasto tämän momentin nojalla ryhtyy, on suoritettava niin nopeasti kuin mahdollista aiheuttamatta alukselle tarpeetonta viivytystä

Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa jätepäiväkirjan kaavan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen mukaisesti.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen mukaisesti myöntää yksittäistapauksessa kirjallisesta hakemuksesta poikkeuksen aluksen jätepäiväkirjan pitämisestä.

6 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella 1 §:ssä tarkoitetuista poistamiskiellosta ja poistamisrajoituksesta.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen V liitteen, Helsingin sopimuksen, tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi antaa teknisiä määräyksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 1 §:ssä tarkoitetun kiinteän jätteen poistamisrajoituksen noudattamiseksi tarvittavia hienonnuslaitteistoja koskevista tyyppihyväksynnöistä; ja

2) 5 §:ssä tarkoitetusta aluksen jätepäiväkirjan kaavasta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut tarkemmat säännökset ja 2 momentissa tarkoitetut tekniset määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

7 luku

Aluksista aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäiseminen

1 §
Ilmaa pilaavien aineiden päästökielto ja päästörajoitus

Ilmaa pilaavien aineiden päästäminen aluksista on kielletty Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisista aluksista myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä, Helsingin sopimuksessa taikka Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään tai Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

2 §
Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksilta haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästökielto ja päästörajoitus

Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksilta haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästäminen voidaan 15 §:ssä säädetyn mukaisesti kieltää tai päästämistä voidaan rajoittaa Suomen alueella sijaitsevassa satamassa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen taikka Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden tai Euroopan yhteisön säädösten mukaisesti.

3 §
Otsonikerrosta heikentävien aineiden käytön rajoittaminen ja kieltäminen

Aluksessa käytettäviä otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevista rajoituksista ja kielloista säädetään ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä, jollei asiasta säädetä Euroopan yhteisön säädöksissä.

4 §
Ilmaa pilaavien aineiden päästäminen poikkeustilanteessa

Tässä luvussa säädettyjä päästökieltoja ja päästörajoituksia ei sovelleta:

1) toimiin, jotka ovat tarpeen aluksen turvallisuuden varmistamiseksi tai ihmishengen pelastamiseksi;

2) aluksen tai sen varusteiden vahingoittumisesta aiheutuneisiin päästöihin, jos kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin päästön ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi on ryhdytty vahingoittumisen jälkeen eikä laivanisäntä tai aluksen päällikkö ole aiheuttanut vahinkoa tahallisesti tai toiminut huolimattomasti tietäen, että vahinko todennäköisesti seuraisi.

5 §
Aluksen laitteita koskevat vaatimukset

Aluksen dieselmoottorin sekä sen pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien on oltava Euroopan yhteisön säädösten vaatimusten mukaiset. Jos dieselmoottorin lähtöteho on yli 130 kilowattia, puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien on oltava myös MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen vaatimusten mukaiset.

Liikenteen turvallisuusvirasto tai sen valtuuttama hyväksytty luokituslaitos hyväksyy kirjallisesta hakemuksesta suomalaisen aluksen dieselmoottorin sekä pakokaasujen puhdistuslaitteet ja puhdistusmenetelmät edellyttäen, että ne täyttävät MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen vaatimukset.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä tietyn laitteen, aineen, välineen tai kojeen tehokkuuteen perustuvista samanarvoisuuksista ja myöntää kirjallisesta hakemuksesta yksittäistapauksessa poikkeuksia siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä määrätään ja Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään.

6 §
IAPP-todistuskirja

Kansainvälisessä liikenteessä olevalla aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, on oltava ilman pilaantumisen ehkäisemisestä annettu todistuskirja (IAPP-todistuskirja), jonka mukaan alus täyttää MARPOL 73/78 –yleissopimuksen VI liitteen määräykset.

Liikenteen turvallisuusvirasto antaa kirjallisesta hakemuksesta suomalaisen aluksen IAPP-todistuskirjan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen kaavan mukaisena edellyttäen, että alus täyttää yleissopimuksen VI liitteen vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa ulkomaisen aluksen IAPP-todistuskirjan aluksen lippuvaltion pyynnöstä. Todistuskirja annetaan määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

7 §
Polttoaineiden laatuvaatimukset

Aluksella käytettävien polttoaineiden tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen ja Euroopan yhteisön säädösten mukaiset vaatimukset.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuja vaatimuksia ei kuitenkaan sovelleta tutkimus- ja testaustarkoituksiin tarkoitettuihin polttoaineisiin eikä sellaisella aluksella käytettäviin polttoaineisiin, joilla käytetään hyväksyttyä puhdistusjärjestelmää tai muuta hyväksyttyä teknistä menetelmää, joka täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen vaatimukset.

8 §
Polttoaineen määritysmenetelmät

Meriliikenteen polttoaineiden vaatimustenmukaisuus määritetään käyttäen menetelmiä, joiden tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä, Helsingin sopimuksessa, Euroopan yhteisön säädöksissä ja Suomea sitovissa muissa kansainvälisissä velvoitteissa asetetut vaatimukset.

9 §
Polttoaineen luovutustodistus ja polttoainenäytteet

Aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 400, on oltava polttoaineen toimittajan antama MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen mukainen polttoaineen luovutustodistus, johon on liitetty polttoainenäyte. Todistus ja näyte on säilytettävä aluksella MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti.

10 §
Uuden päästöjenvähentämisteknologian koekäyttö

Uuden päästöjenvähentämisteknologian koekäytön tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen ja Euroopan yhteisön säädösten mukaiset vaatimukset.

Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää kirjallisesta hakemuksesta luvan koekäytölle edellyttäen, että 1 momentissa tarkoitetut vaatimukset täyttyvät. Lupa voidaan myöntää enintään 18 kuukaudeksi.

Koekäytön tulokset on toimitettava Liikenteen turvallisuusviranomaiselle, joka saattaa ne yleisesti nähtäville kuuden kuukauden kuluessa koekäytön päättymisestä.

11 §
Jätteen polttaminen aluksella

Aluksen tavanomaisesta toiminnasta syntyvän jätteen polttaminen aluksella on Suomen vesialueella kielletty.

Alusten tavanomaisesta toiminnasta syntyvän jätteen polttaminen Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisilla aluksilla myös Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella on sallittu vain aluksen jätteenpolttouuneissa. MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä määrätään ja Euroopan yhteisön säädöksissä säädetään aineista, joiden polttaminen on kielletty Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisilla aluksilla myös Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Aluksen jätteenpolttouunin tulee täyttää MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen vaatimukset.

12 §
Meriliikenteen polttoaineiden valvonta

Tullilaitos valvoo Suomesta alukselle toimitettavien meriliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuusvaatimusten noudattamista ottamalla edustavan määrän näytteitä polttoaineiden varastoilta ja jakeluasemilta, analysoimalla näytteet ja raportoimalla tuloksista Suomen ympäristökeskukselle.

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo aluksissa käytettäviä polttoaineita koskevien vaatimusten noudattamista.

13 §
Meriliikenteessä käytettäviä polttoaineita koskeva raportointi

Meriliikenteen polttoaineiden valmistajilla, myyjillä ja maahantuojilla on velvollisuus antaa tietoja Liikenteen turvallisuusvirastolle ja Suomen ympäristökeskukselle Suomessa markkinoille saatettujen meriliikenteen polttoaineiden määristä ja laadusta siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä ja Euroopan yhteisön säädöksissä määrätään.

Liikenteen turvallisuusvirasto ja Suomen ympäristökeskus raportoivat meriliikenteessä käytettävistä polttoaineista Euroopan yhteisön komissiolle siten kuin MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä ja Euroopan yhteisön säädöksissä määrätään.

14 §
Määräaikainen poikkeus polttoaineen laatuvaatimuksesta

Ympäristöministeriö voi kirjallisesta hakemuksesta myöntää määräaikaisen poikkeuksen tämän luvun mukaisesta polttoaineen laatuvaatimuksesta MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteessä määrätyillä ja Euroopan yhteisön säädöksissä säädetyillä perusteilla. Poikkeus on voimassa enintään kuusi kuukautta kerrallaan.

15 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 1 §:ssä tarkoitetuista päästökiellosta ja päästörajoituksesta;

2) 2 §:ssä tarkoitetuista päästökiellosta ja päästörajoituksesta;

3) 5 §:ssä tarkoitetuista aluksella käytettävien moottoreiden päästövaatimuksista ja moottoreissa käytettävistä pakokaasujen puhdistuslaitteista ja puhdistusmenetelmistä sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden käytöstä aiheutuvista päästöistä veteen;

4) 5 §:ssä tarkoitetuista alusten moottoreiden sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien vaatimustenmukaisuudesta myönnettävistä poikkeuksista;

5) 6 §:ssä tarkoitetusta IAPP-todistuskirjasta;

6) 7—9 §:ssä tarkoitetuista aluksilla käytettävän polttoaineen laatuvaatimuksista, polttoaineen laadun määritysmenetelmistä, polttoaineen luovutustodistuksesta ja sen antamisesta sekä näihin liittyvän tarkkailun ja valvonnan järjestämisestä;

7) 10 §:ssä tarkoitetusta uuden päästöjenvähentämisteknologian koekäytöstä;

8) 11 §:ssä tarkoitetuista aineista, joiden poltto on kielletty Suomen talousvyöhykkeellä ja suomalaisella aluksella myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella;

9) 10 ja 13 §:ssä tarkoitetusta toiminnanharjoittajan velvollisuudesta luovuttaa tietoja polttoaineen määristä ja laadusta, rikkipitoisuudesta ja päästöjen vähentämisteknologian koekäytön tuloksista asetuksessa säädettävälle viranomaiselle tämän luvun mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi; sekä

10) 14 §:ssä tarkoitetun polttoaineen laatuvaatimuksista myönnettävän määräaikaisen poikkeuksen tarkemmista perusteista.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen, Helsingin sopimuksen tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi antaa teknisiä määräyksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella 5 §:n 3 momentissa tarkoitetuista moottoreiden sekä pakokaasujen puhdistuslaitteiden ja puhdistusmenetelmien vaatimustenmukaisuudesta myönnettävistä tietyn laitteen, aineen, välineen tai kojeen tehokkuuteen perustuvista samanarvoisuuksista.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut tarkemmat säännökset ja 2 momentissa tarkoitetut tekniset määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

8 luku

Aluksen tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevat muut Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet

1 §
Aluksen suojaamiseen käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käytön kielto

Aluksen suojaamiseen käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käytön kiellosta Euroopan yhteisön jäsenvaltion lipun alla purjehtivien alusten sekä Euroopan yhteisön jäsenvaltion alueella sijaitseviin satamiin tai offshore-terminaaleihin saapuvien muun lipun alla purjehtivien alusten suojaamiseen säädetään TBT-asetuksessa.

Aluksen suojaamiseen käytettävien haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käyttö AFS-yleissopimuksen osapuolen lipun alla purjehtivien alusten suojaamiseen on kielletty sisävesialueella, Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä ja suomalaisten alusten osalta myös niiden ulkopuolella siten kuin AFS-yleissopimuksessa määrätään.

2 §
AFS -ilmoitus

Liikenteen turvallisuusvirasto vastaanottaa suomalaista alusta koskevat AFS-ilmoitukset.

3 §
Tietojen toimittaminen

AFS-yleissopimuksen edellyttämien tietojen toimittamisesta Kansainväliselle merenkulkujärjestölle vastaa Liikenteen turvallisuusvirasto. Suomen ympäristökeskus toimittaa tiedot kansallisen lainsäädännön mukaan hyväksytyistä, rajoitetuista tai kielletyistä kiinnittymisenestojärjestelmistä Liikenteen turvallisuusvirastolle.

9 luku

Jätteiden vastaanotto satamassa

1 §
Jätteiden vastaanottojärjestelyt satamassa

Sataman pitäjän on huolehdittava siitä, että satamassa on laitteet, jotka riittävät vastaanottamaan satamaa käyttäviltä aluksilta tulevat, sataman pitäjän huolehdittaviksi jätettävät:

1) öljypitoiset jätteet;

2) haitallisia nestemäisiä aineita sisältävät jätteet;

3) käymäläjätevedet;

4) kiinteät jätteet;

5) pakokaasujen puhdistusjätteet, joiden päästäminen ympäristöön on MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen mukaan kiellettyä; sekä

6) lastijätteet.

Öljysatamassa on lisäksi oltava laitteet, jotka ovat riittävät vastaanottamaan tällaista satamaa käyttäviltä säiliöaluksilta tulevat öljyiset painolasti- ja säiliönpesuvedet.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen haitallisten nestemäisten aineiden vastaanottolaitteiden hankkimisesta ja käytöstä sekä kertyvien jätteiden ja seosten kuljetuksesta ja käsittelystä vastaa kuljetettavan aineen maahantuoja tai muu vastaanottaja taikka viejä tai muu lähettäjä.

Pääosin huviveneliikennettä palvelevan sataman (huvivenesatama) pitäjän velvollisuus ottaa vastaan jätteitä aluksista koskee satamaa, jossa on vähintään 50 venepaikkaa tai jonka yhteydessä on vähintään viidenkymmenen huviveneen talvitelakointipaikka ja jossa peritään maksua tai muuta korvausta venepaikasta. Huvivenesataman pitäjä voi sopia toisen satamanpitäjän kanssa satamien yhteisen vastaanottopaikan ylläpidosta, jolloin satamia pidetään tältä osin yhtenä satamana.

2 §
Jätteiden vastaanottojärjestelyt korjaussatamassa

Sataman pitäjän on huolehdittava siitä, että satamassa, jossa suoritetaan alusten korjauksia (korjaussatama) on 1 §:ssä säädettyjen vastaanottolaitteiden lisäksi riittävät vastaanottolaitteet ottamaan vastaan satamaa käyttäviltä aluksilta tulevat otsonikerrosta heikentävät aineet ja tällaisia aineita sisältävät varusteet, kun niitä poistetaan alukselta.

Korjaussatamassa on oltava tarvittaessa käytettävissä laitteet, jotka lisäksi ovat riittävät vastaanottamaan tällaista satamaa käyttäviltä säiliöaluksilta tulevat öljyiset painolasti- ja säiliönpesuvedet.

Korjaussataman pitäjän tulee lisäksi järjestää riittävät vastaanottolaitteet korjattaviksi tulevia kemikaalisäiliöaluksia varten.

3 §
Sataman jätehuoltosuunnitelma

Sataman pitäjän on laadittava sataman jätehuoltosuunnitelma 1 §:ssä tarkoitettujen aluksista peräisin olevien jätteiden jätehuollon järjestämiseksi. Huvivenesatama voi tehdä toisen huvivenesataman kanssa yhteisen jätehuoltosuunnitelman, joka voi koskea yhtä tai useampaa jätelajia.

Sataman jätehuoltosuunnitelmassa esitettyjen toimien, kuten jätteiden vastaanoton, keräyksen, varastoinnin, käsittelyn ja hyödyntämisen suunnittelussa, on otettava huomioon sataman koko ja luonne sekä satamaa käyttävät alustyypit. Suunnitelmassa on lisäksi edellytettävä, että jätehuollon toteuttamiseksi tarpeellisia toimia on seurattava, havaitut puutteet on korjattava viivytyksettä ja jätehuollon toimia on kehitettävä jatkuvasti.

Satamassa on noudatettava jätehuoltosuunnitelmaa sen jälkeen, kun se on hyväksytty.

4 §
Sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen

Sataman jätehuoltosuunnitelma esitetään hyväksyttäväksi sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, jonka toimialueella satama sijaitsee. Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelma on kuitenkin esitettävä hyväksyttäväksi sen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka alueella huvivenesatama sijaitsee.

Sataman jätehuoltosuunnitelma on tarkistettava, jos satamaan jätettävien jätteiden laatu, määrä tai jätehuolto muuttuu merkittävästi. Jos jätehuoltosuunnitelmaa ei ole ollut tarpeen tarkistaa kolmen vuoden kuluessa sen hyväksymisestä, sataman pitäjän on lähetettävä asianomaiselle valvontaviranomaiselle ilmoitus, että jätehuoltosuunnitelma on edelleen voimassa. Valvontaviranomaisen kehotuksesta jätehuoltosuunnitelmaa on tarkistettava. Kehotuksessa on mainittava, miltä osin jätehuoltosuunnitelmaa on tarkistettava.

Sataman jätehuoltosuunnitelma on hyväksyttävä, jos jätteiden vastaanotto ja vastaanottolaitteet täyttävät tämän luvun ja 10 luvun sekä niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten vaatimukset.

Kun sataman jätehuoltosuunnitelma on hyväksytty, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on merkittävä suunnitelma ympäristönsuojelulain mukaiseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Sataman pitäjälle on lähetettävä ote rekisteriin tehdystä merkinnästä.

5 §
Sataman jätehuoltosuunnitelmasta kuuleminen ja tiedottaminen

Ennen sataman jätehuoltosuunnitelman esittämistä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle hyväksyttäväksi, sataman pitäjän on varattava satamaa käyttävien alusten haltijoille, heidän edustajilleen ja muille tahoille, joille jätehuoltosuunnitelmalla voi olla vaikutusta, tilaisuus lausua mielipiteensä sataman jätehuoltosuunnitelmasta tai sen tarkistamisesta. Jätehuoltosuunnitelman luonnos on oltava nähtävillä sataman pitäjän toimipaikassa ja muulla tarkoituksenmukaisella tavalla vähintään 14 päivän ajan sataman toiminta-aikana. Nähtävillä pitämisestä on ilmoitettava sataman käyttäjille ja muille tahoille ilmoitustaululla. Lisäksi nähtävillä pitämisestä on ilmoitettava sähköisen viestinnän kotisivuilla, sähköistä tiedonvälitystä apuna käyttäen, kirjeitse tai joillain muulla tiedon antamiseen soveltuvalla tarkoituksenmukaisella tavalla.

Sataman pitäjän tulee saattaa satamaa käyttävien alusten edustajien saataville tiedot sataman jätehuoltojärjestelyistä sekä jätehuoltomaksuista niin, että kaikki sataman merkittävät käyttäjäryhmät saavat tiedon niistä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi sataman jätehuoltosuunnitelmaan hyväksyessään tarvittaessa määrätä, millä kielillä tiedot on annettava sataman käyttäjien edustajille.

6 §
Tarpeettoman viivytyksen välttäminen

Edellä 1 §:ssä tarkoitettu aluksilta peräisin olevien jätteiden vastaanotto on järjestettävä siten, ettei aluksille aiheudu tarpeetonta viivytystä.

7 §
Raportointi

Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten, Liikenteen turvallisuusviraston ja satamien on toimitettava aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/59/EY, jäljempänä alusjätedirektiivi, tarkoitetut tiedot Suomen ympäristökeskukselle, jonka tehtävänä on koota raportit lähetettäväksi Euroopan yhteisön komissiolle.

8 §
Tarkemmat säännökset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten tai täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä:

1) 1 §:ssä tarkoitetuista jätteiden vastaanottojärjestelyistä satamassa;

2) 2 §:ssä tarkoitetuista jätteiden vastaanottojärjestelyistä korjaussatamassa; ja

3) 3 §:ssä tarkoitetun sataman jätehuoltosuunnitelman rakenteesta ja sisällöstä.

Edellä 1 momentin nojalla annetut tarkemmat säännökset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

10 luku

Jätteiden jättäminen satamaan

1 §
Velvollisuus jättää alusjätteet ja lastijätteet

Suomalaisen aluksen, joka saapuu Itämeren tai Euroopan yhteisön alueella olevaan satamaan, ja muun kuin suomalaisen aluksen, joka saapuu Suomen alueella olevaan satamaan, on ennen kuin alus lähtee satamasta jätettävä satamassa oleviin jätteiden vastaanottolaitteisiin kaikki alusjätteensä ja lastijätteensä.

Jos huvivenesataman alueella ei ole vastaanottolaitetta, huviveneestä peräisin olevat jätteet tulee jättää muuhun maissa olevaan asianmukaiseen vastaanottolaitteeseen, jollei jätteitä voida tämän lain mukaisesti jättää alukseen.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus jättää jätteet ei kuitenkaan koske:

1) valtioneuvoston asetuksella säädettäviä vähäisiä määriä jätettä;

2) tapauksia, joissa jätteiden jättäminen satamaan aluksesta riippumattomasta syystä aiheuttaa alukselle tarpeetonta viivytystä; lisäksi edellytetään, että aluksella on riittävät erilliset säilytystilat kaikelle alukselle kertyneelle ja aiotun matkan aikana kertyvälle alusjätteelle ja lastijätteelle; tai

3) käymäläjäteveden jättämistä aluksilta, joiden käymäläjätevesitankeissa on tilaa seuraavaan satamaan suuntautuvaa matkaa varten.

Edellä 3 momentissa säädetyn estämättä Liikenteen turvallisuusvirasto voi tarvittaessa edellyttää, että alukselta toimitetaan kaikki jätteet satamaan ennen aluksen lähtöä satamasta, jos seuraavat edellytykset ovat olemassa:

1) on olemassa vaara, että jätteet päästetään veteen; ja

2) on perusteltua aihetta olettaa, että siinä satamassa, jonne jätteet aiotaan toimittaa, ei ole asianmukaisia vastaanottolaitteita eikä ole tiedossa, mihin satamaan jätteet aiotaan toimittaa.

Aluksen päällikkö vastaa siitä, että aluksella noudatetaan tässä luvussa ja sen nojalla säädettyjä velvollisuuksia.

2 §
Alusjätteistä ja lastijätteistä perittävät maksut

Sataman pitäjä perii jätehuollosta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi maksun jokaiselta satamassa käyvältä alukselta siitä riippumatta, jättääkö alus satamaan jätettä vai ei. Maksun tulee kattaa seuraavien alusjätteiden jätehuollon kustannukset:

1) öljypitoiset jätteet;

2) kiinteä jäte lastijätettä lukuun ottamatta; ja

3) käymäläjätevesi.

Satamanpitäjä perii jätehuollosta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi maksun myös niiltä satamassa käyviltä aluksilta, jotka jättävät lastijätettä sataman vastaanottolaitteisiin.

Maksut voivat sisältyä aluksilta perittävään satamamaksuun. Sataman tulee ilmoittaa maksun määrä ja sen perusteet. Maksut voidaan porrastaa esimerkiksi alustyypin, alusluokan tai aluksen kokoluokan mukaan, mutta maksujen suuruus ei saa riippua siitä, kuinka paljon jätettä alus jättää satamaan. Maksuista voidaan myöntää alennusta, jos aluksella käytetään laitteita, menetelmiä tai sellaista hyvälaatuista polttoainetta, joiden ansiosta aluksen maihin jättämän jätteen määrä on tavallista vähäisempi tai se on hyödynnettävissä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua maksua ei kuitenkaan peritä kalastusaluksilta eikä huviveneiltä, jotka saavat kuljettaa enintään 12 matkustajaa. Maksua ei myöskään peritä niiltä aluksilta, jotka Liikenteen turvallisuusvirasto on tämän luvun 4 §:n nojalla vapauttanut alusjätteiden ja lastijätteiden jättöpakosta.

3 §
Alusjätteistä ja lastijätteistä ilmoittaminen

Suomen alueella olevaan satamaan saapuvan aluksen päällikön tai tämän tehtävään valtuuttaman henkilön on annettava tulosataman pitäjälle alusjätteitä ja lastijätteitä koskeva ilmoitus. Ilmoitus on annettava vähintään 24 tuntia ennen satamaan saapumista tai välittömästi edellisestä satamasta lähdettäessä, jos matka-aika on alle 24 tuntia. Jos aluksen lopullinen tulosatama selviää alle 24 tuntia ennen tähän satamaan saapumista, ilmoitus on annettava välittömästi lopullisen tulosataman selvittyä. Tiedot on pidettävä aluksella vähintään seuraavaan käyntisatamaan asti, ja ne on pyynnöstä esitettävä EU:n jäsenvaltion viranomaisille.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske kalastusaluksia eikä huviveneitä, jotka saavat kuljettaa enintään 12 matkustajaa.

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo alusjätedirektiivin täytäntöönpanoa tarkastaen ilmoituksia sekä aluksia siten kuin direktiivissä säädetään. Sataman on huolehdittava siitä, että alusjätteistä tehdyt ilmoitukset ovat valvontaa varten Liikenteen turvallisuusviraston käytettävissä. Ilmoitukset voidaan välittää alukselta satamalle ja satamalta Liikenteen turvallisuusvirastoon sähköistä käyttöyhteyttä apuna käyttäen.

4 §
Poikkeus jätteiden jättöpakosta ja ilmoitusvelvollisuudesta

Liikenteen turvallisuusvirasto voi kirjallisesta hakemuksesta myöntää 1 §:ssä tarkoitettua alusjätteiden ja lastijätteiden jättöpakkoa ja 3 §:ssä tarkoitettua alusjätteistä ja lastijätteistä ilmoittamista koskevan poikkeuksen alukselle, joka on säännöllisessä liikenteessä siten, että se liikennöi toistuvasti aikataulun tai etukäteen vahvistetun reitin mukaisesti nimettyjen satamien välillä ja käy vähintään kerran kahdessa viikossa yhdessä nimetyssä reitin varrella sijaitsevassa suomalaisessa satamassa. Poikkeus voidaan myöntää myös alukselle, joka on risteilyliikenteessä tai muussa liikenteessä lähtien ja saapuen samaan suomalaiseen satamaan poikkeamatta muissa satamissa. Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on, että aluksella on jätehuoltosopimus pätevän jätehuoltoyrityksen tai sataman kanssa. Liikenteen turvallisuusvirastolle on toimitettava päätöksessä tarkemmin määrätyllä tavalla selvitys siitä, että alus käyttää pääosin jätehuoltosopimuksen mukaisia palveluita. Poikkeus myönnetään määräajaksi ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava päätöksestä niille satamille, joita päätös koskee.

Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava Euroopan yhteisön komissiolle myönnetyistä vapautuksista säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa.

5 §
Tarkemmat säännökset ja määräykset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 _-yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen ja Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden sekä Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä 1 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista edellytyksistä olla jättämättä jätteitä satamaan.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen tai Euroopan yhteisön säädösten täytäntöön panemiseksi antaa teknisiä määräyksiä 3 §:ssä tarkoitetun jätteistä ilmoittamisen tavasta.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tarkemmat säännökset ja tekniset määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

11 luku

Aluksen päällikön velvollisuudet vaaratilanteessa

1 §
Öljyvahingosta tai sen vaarasta ilmoittaminen ja välittömiin torjuntatoimiin ryhtyminen

Jos öljyä on päässyt aluksesta veteen tai öljyvuodon vaara aluksen karilleajon tai konevian, yhteentörmäyksen taikka muun merivahingon takia on uhkaamassa, aluksen päällikön on ilmoitettava öljyvahingosta tai sen vaarasta välittömästi asianomaiselle meripelastuskeskukselle, meripelastuslohkokeskukselle, hätäkeskukselle tai VTS-viranomaiselle. Suomalaisen aluksen päällikön on ilmoitettava Suomen vesialueen tai talousvyöhykkeen ulkopuolella öljyvahingosta tai sen vaarasta lähimmän rantavaltion viranomaiselle. Aluksen päällikön on lisäksi ryhdyttävä sellaisiin välittömiin torjuntatoimiin, joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia.

Jos suomalaisen aluksen päällikkö Suomen aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä havaitsee vedessä öljyä niin suuren määrän, että sen takia sää- ja muut olosuhteet huomioon ottaen uhkaa öljyvahingon vaara, hänen on ilmoitettava havainnosta asianomaiselle meripelastuskeskukselle, meripelastuslohkokeskukselle, hätäkeskukselle tai VTS-viranomaiselle taikka Suomen vesialueen tai talousvyöhykkeen ulkopuolella lähimmän rantavaltion viranomaiselle. Jos aluksen miehistöön tai päällystöön kuuluva tekee vastaavan havainnon, hän on velvollinen ilmoittamaan asiasta aluksen päällikölle.

Aluksen päällikön ei kuitenkaan tarvitse tehdä 2 momentissa tarkoitettua ilmoitusta, jos on ilmeistä, että 2 momentissa tarkoitetut viranomaiset ovat jo saaneet tapauksesta tiedon.

2 §
Muun haitallisen aineen päästöstä tai sen vaarasta ilmoittaminen ja välittömiin torjuntatoimiin ryhtyminen

Jos aluksesta aiheutuu Suomen vesialueella tai Suomen talousvyöhykkeellä lainvastainen muun haitallisen aineen kuin öljyn päästö veteen, aluksen päällikön on ilman viivytystä ilmoitettava asianomaiselle meripelastuskeskukselle, meripelastuslohkokeskukselle, hätäkeskukselle tai VTS-viranomaiselle asioista, jotka koskevat alusta, sen tilaa, sijaintia, lastia ja tapahtuman laatua, sekä ryhdyttävä sellaisiin välittömiin torjuntatoimiin, joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia.

Vähintään 15 metrin pituisen aluksen päällikön on ilmoitettava asianomaiselle meripelastuskeskukselle, meripelastuslohkokeskukselle, hätäkeskukselle tai VTS-viranomaiselle 1 momentissa tarkoitetuista seikoista myös tilanteissa, joissa päästöä ei ole tapahtunut, mutta päästön mahdollisuus on olemassa. Tämä koskee tapauksia, joissa alus on vaurioitunut, aluksen lasti on siirtynyt tai aluksen koneisto tai varusteet ovat vioittuneet tavalla, joka heikentää navigoinnin turvallisuutta.

Suomen vesialueen ja Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella suomalaisen aluksen päällikön on tehtävä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus lähimmän rantavaltion viranomaiselle.

Jos aluksen päällikkö on estynyt antamasta tässä pykälässä tarkoitettua ilmoitusta, aluksen omistajan, rahtaajan, käyttäjän tai liikennöitsijän tai heidän asiamiehensä on otettava vastatakseen aluksen päällikölle kuuluvasta ilmoitusvelvollisuudesta.

3 §
Tarkemmat säännökset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, Euroopan yhteisön säädösten, Helsingin sopimuksen tai Suomen muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä sekä suomalaisten alusten osalta myös Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen ulkopuolella:

1) 1 §:ssä tarkoitetusta öljyvahingosta ja sen vaarasta ilmoittamisen tavasta; ja

2) 2 §:ssä tarkoitetusta muun haitallisen aineen päästöstä ja sen vaarasta ilmoittamisen tavasta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut tarkemmat säännökset voidaan ulottaa koskemaan myös sisävesialueella ja kotimaanliikenteessä purjehtivia aluksia.

12 luku

Valvonta ja hallintopakko

1 §
Valvontaviranomaiset

Tässä laissa tarkoitettuja valvontaviranomaisia ovat Liikenteen turvallisuusvirasto, Suomen ympäristökeskus, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, rajavartiolaitos, tullilaitos ja poliisi.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö huolehtivat tämän lain mukaisen toiminnan yleisestä ohjauksesta, seurannasta ja kehittämisestä hallinnonalallaan.

2 §
Liikenteen turvallisuusviraston valvontatehtävät

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista siltä osin kuin säännökset tai määräykset koskevat:

1) alusta ja sen rakennetta sekä lastia;

2) aluksen polttoainetta ja sen laatua;

3) aluksesta ilmaan ja veteen meneviä päästöjä;

4) aluksen suojaamiseen käytettäviä haitallisia kiinnittymisenestojärjestelmiä;

5) aluksen varusteita;

6) aluksen käyttöä;

7) aluksen todistuskirjaa ja muita asiakirjoja;

8) aluksen päällikön tai muun miehistön ilmoitusvelvollisuutta;

9) velvollisuutta jättää alusjätteet satamaan.

Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirastolle kuuluu muu tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta, jollei muualla tässä laissa toisin säädetä.

Liikenteen turvallisuusvirasto on johtava valvontaviranomainen valvonnassa, joka koskee aluksesta veteen menevistä päästöistä tässä laissa ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista sisävesialueella.

3 §
Suomen ympäristökeskuksen valvontatehtävät

Suomen ympäristökeskus on johtava valvontaviranomainen valvonnassa, joka koskee aluksesta veteen menevistä päästöistä tässä laissa ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä.

4 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatehtävät

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo toimialueellaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista siltä osin kuin säännökset ja määräykset koskevat:

1) sataman jätehuoltosuunnittelua;

2) aluksesta peräisin olevien jätteiden vastaanottolaitteita satamassa; ja

3) sataman jätehuoltoa koskevia maksuja.

Valvontatehtävä koskee erityisesti sellaisia kauppamerenkulun satamia, joilla pitää olla ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa.

5 §
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatehtävät

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo erityisesti huvivenesatamien jätehuoltoa ja huviveneistä peräisin olevien jätteiden vastaanottoa.

6 §
Rajavartiolaitoksen valvontatehtävät

Rajavartiolaitos valvoo aluksesta veteen meneviä päästöjä koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä.

7 §
Tullilaitoksen valvontatehtävät

Tullilaitos valvoo Suomessa markkinoille saatettavien polttoaineiden laatua koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista.

8 §
Poliisin valvontatehtävät

Poliisi valvoo aluksesta veteen meneviä päästöjä koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista sisävesialueella sekä Suomen aluevesillä.

9 §
Virka-apu

Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen, puolustusvoimien ja alueellisen lupa- ja valvontaviraston on annettava valvontaviranomaiselle tämän lain mukaisen tehtävän suorittamiseksi sellaista tarpeellista virka-apua, jonka antamiseen se on toimivaltainen.

Virka-avusta öljypäästömaksua koskevassa asiassa säädetään 3 luvun 8 §:ssä.

10 §
Aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin kohdistuva valvonta

Aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin kohdistuvasta valvonnasta ja siihen liittyvistä tarkastuksista ja muista toimenpiteistä Suomen vesialueella ja suomalaisen aluksen osalta myös Suomen vesialueen ulkopuolella säädetään alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa (370/1995).

11 §
Tapahtuneiden päästöjen selvittäminen sekä toiminta välittömän vesien pilaantumisen vaaran ollessa käsillä

Liikenteen turvallisuusvirastolla sekä rajavartiolaitoksella ja poliisilla on oikeus tapahtuneiden päästöjen tai haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien selvittämiseksi suorittaa suomalaisella aluksella tarkastuksia ja ottaa näytteitä vedessä havaitun öljyn tai muun haitallisen aineen alkuperän selvittämiseksi. Sama koskee ulkomaista alusta sen ollessa satamassa tai ankkurissa Suomen vesialueella tai sen purjehtiessa Suomen vesialueella. Suomen aluemerellä purjehtivaan ulkomaiseen alukseen kohdistuvista toimenpiteistä säädetään kuitenkin 12 §:ssä.

Jos tapahtuneiden päästöjen tai haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien selvittäminen sitä vaatii tai on perusteltua syytä epäillä, että aluksen matkaan jostakin muusta kuin aluksen rakenteisiin, varusteisiin, laitteisiin, toimintoihin ja järjestelyihin liittyvästä syystä liittyy välitön vesien pilaantumisen vaara, Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartiolaitos ja poliisi voivat pysäyttää aluksen sen ollessa satamassa tai ankkurissa Suomen vesialueella. Sama koskee suomalaista alusta sen purjehtiessa Suomen vesialueella tai sen ulkopuolella ja ulkomaista alusta sen purjehtiessa Suomen vesialueella. Suomen aluemerellä purjehtivaan ulkomaiseen alukseen kohdistuvista toimenpiteistä säädetään kuitenkin 12 §:ssä.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut toimenpiteet koskevat 1 luvun 4 §:n säännös huomioon ottaen vain soveltuvin osin puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen aluksia.

Tarkastusoikeus ei kuitenkaan ulotu pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin.

12 §
Oikeus suorittaa tarkastuksia, saada tietoja ja pysäyttää alus Suomen aluemerellä tai talousvyöhykkeellä

Kun on perusteltua syytä epäillä, että Suomen aluemerellä kulkeva ulkomainen alus on ollessaan Suomen aluemerellä aiheuttanut päästöjä tai käyttänyt haitallista kiinnittymisenestojärjestelmää, Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartiolaitos ja poliisi voivat ryhtyä kaikkiin 11 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin.

Kun on perusteltua syytä epäillä, että Suomen aluemerellä tai talousvyöhykkeellä kulkevalta ulkomaiselta alukselta on Suomen talousvyöhykkeellä rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä, Liikenteen turvallisuusvirastolla sekä rajavartiolaitoksella ja poliisilla on oikeus saada alukselta tietoja aluksesta, aluksen rekisteröintisatamasta, satamasta, jossa se on viimeksi käynyt, ja satamasta, jonne se on matkalla, sekä muita tietoja sen toteamiseksi, onko säännöksiä rikottu.

Edellä 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartiolaitos ja poliisi voivat tarkastaa aluksen, jos momentissa tarkoitettujen säännösten rikkomisesta seuraa huomattava päästö, joka aiheuttaa merkittävää meriympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, ja alus on kieltäytynyt antamasta tietoja tai aluksen antamat tiedot ovat selvästi ristiriidassa tosiasiallisen tilanteen kanssa ja olosuhteet muutoin antavat aihetta tarkastukseen.

Liikenteen turvallisuusvirasto sekä rajavartiolaitos ja poliisi voivat pysäyttää Suomen aluemerellä tai talousvyöhykkeellä kulkevan ulkomaisen aluksen, jos on ilmeistä, että alukselta on Suomen talousvyöhykkeellä rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä siten, että päästöstä aiheutuu Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa.

Edellä 2—4 momentissa säädetyin edellytyksin momenteissa tarkoitetut toimenpiteet voidaan kohdistaa myös sellaiseen Suomen talousvyöhykkeellä kulkevaan ulkomaiseen alukseen, jolta epäillään rikotun tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä Suomen aluemerellä.

Tarkastusoikeus ei kuitenkaan ulotu pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin.

13 §
Velvollisuus välttää aiheetonta viivytystä ja vähemmän haitan periaate

Edellä 11 ja 12 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet on suoritettava siten, ettei alukselle aiheudu tarpeetonta viivytystä.

Ulkomaisen aluksen tarkastus tulee rajoittaa sellaisten todistusten ja muiden asiakirjojen tarkastamiseen, joita alukselta Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaan vaaditaan, tai aluksen muiden vastaavien asiakirjojen tarkastamiseen. Aluksen saa tarkastaa tarkemmin vasta ensin mainitun tarkastuksen jälkeen ja silloinkin vain, jos on perusteltua syytä epäillä, että aluksen tai sen varusteiden kunto poikkeaa olennaisesti asiakirjojen tiedoista tai asiakirjojen tiedot eivät riitä vahvistamaan tai todentamaan epäiltyä säännösten rikkomista taikka aluksessa ei ole voimassa olevia vaadittavia todistuksia tai asiakirjoja.

Vaikka 11 ja 12 §:n mukaisesti suoritetuista tutkimuksista ilmenee, että ulkomaiselta alukselta on rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä, aluksen tulee viipymättä antaa jatkaa matkaansa.

Jos meriympäristölle aiheutuu kohtuutonta vahingonvaaraa siitä, että 12 §:n 4 momentin nojalla Suomen talousvyöhykkeellä pysäytetyn aluksen annetaan jatkaa matkaansa, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää matkan jatkamisen tai asettaa matkan jatkamisen ehdoksi, että alus siirretään lähimmälle sopivalle korjaustelakalle. Päätöksestä, jolla matkan jatkaminen on kielletty tai tehty ehdolliseksi, on viipymättä ilmoitettava aluksen lippuvaltiolle.

Tarkastuksen toimittamisesta ulkomaisella aluksella sekä aluksen pysäyttämisestä ja sen käytön rajoittamisesta on lisäksi voimassa, mitä alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa säädetään.

14 §
Vakuuden asettaminen

Jos on ilmeistä, että alukselta on Suomen aluevesillä tai talousvyöhykkeellä rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä siten, että Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille aiheutuu huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa, aluksen matkan jatkamisen ehdoksi voidaan määrätä, että aluksen puolesta on asetettava riittävä vakuus mahdollisen korvausvelvollisuuden täyttämiseksi.

Vakuuden asettamisesta ja sen määrästä päättää Suomen ympäristökeskus. Päätökseen haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Vakuuden tallettamisesta on voimassa, mitä rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta annetussa laissa (281/1931) säädetään. Vakuus on palautettava sen asettajalle, kun edellytyksiä sen pitämiselle ei enää ole.

Ulkomaisen aluksen matkan jatkamiselle asetetuista ehdoista on viipymättä ilmoitettava aluksen lippuvaltiolle.

15 §
Hallintopakko

Liikenteen turvallisuusvirasto ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voivat tämän lain mukaiseen toimivaltaansa kuuluvassa asiassa:

1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä;

2) määrätä sen, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa;

3) määrätä 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut haitta.

16 §
Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka

Liikenteen turvallisuusvirasto ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voivat asettaa tämän lain nojalla antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon, teettämisuhan tai keskeyttämisuhan siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

17 §
Valvontaviranomaisen toimintavelvollisuus aluksen rikkoessa velvollisuutta jättää jätteet satamaan tai päästäessä ympäristöä pilaavia aineita

Jos on selvää näyttöä siitä, että alus on rikkonut velvollisuuttaan jättää alusjätteet ja lastijätteet satamaan, Liikenteen turvallisuusviraston on pysäytettävä alus tai, jos satama, jossa alus seuraavaksi käy, on toisessa valtiossa, ilmoitettava toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle siten kuin alusjätedirektiivissä säädetään.

Jos aluksen on havaittu päästäneen öljyä tai haitallisia nestemäisiä aineita Suomen vesialueella, talousvyöhykkeellä tai aavalla merellä, Suomen ympäristökeskuksen, rajavartiolaitoksen tai Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava havaitsemastaan päästöstä satamalle, jossa alus seuraavaksi käy, ja aluksen lippuvaltiolle sekä pyydettävä ryhtymään toimiin päästön johdosta sen mukaan kuin säädetään alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta ja säännösten rikkomisista määrättävistä seuraamuksista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2005/35/EY siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

18 §
Tarkemmat säännökset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä Liikenteen turvallisuusviraston, Suomen ympäristökeskuksen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, rajavartiolaitoksen, tullilaitoksen ja poliisin tehtävistä valvontaviranomaisina ja niiden välisestä työnjaosta.

13 luku

Erinäiset säännökset

1 §
Maksu, palkkiot ja kustannusten korvaaminen

Tässä laissa tarkoitetuista viranomaissuoritteista sekä viranomaisen tarkastustoimenpiteistä perittäviin maksuihin sovelletaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään. Tarkempia säännöksiä maksuista annetaan liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.

Aluksen tarkastuksen tilaajan on maksettava nimetylle tarkastajalle palkkio tämän suorittamasta tähän lakiin tai sen perusteella annettuihin säännöksiin tai määräyksiin perustuvasta toimenpiteestä tai sellaisen perusteella annettavasta asiakirjasta. Palkkion suuruuden määräytymiseen sovelletaan, mitä aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa ( / ) säädetään nimetylle katsastajalle ja aluksenmittaajalle maksettavasta palkkiosta. Tarkempia säännöksiä palkkion suuruudesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Nimetyllä tarkastajalla on oikeus saada tilaajalta korvaus matkakuluistaan sekä päivärahaa valtion matkustussäännön mukaan. Jos alus ei ole satamalaiturissa, nimetty tarkastaja on kuljetettava alukseen tai hänellä on oikeus saada korvaus kuljetuksen järjestämisestä aiheutuvista kuluistaan.

Tässä pykälässä tarkoitetut maksut, palkkiot ja kustannusten korvaukset saadaan periä maksuvelvolliselta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään.

2 §
Nimetyn tarkastajan pätevyysvaatimukset, nimeäminen ja hyvän hallinnon vaatimukset

Liikenteen turvallisuusviraston tehtävään nimeämän tarkastajan pätevyysvaatimuksiin sekä nimityskirjan myöntämiseen ja peruuttamiseen sovelletaan, mitä aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa ( / ) säädetään nimetystä katsastajasta.

Nimetyn tarkastajan on tässä laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003), sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Alusten tekniset asiakirjat on kuitenkin annettava aluksessa sillä kielellä, jolla tekniset asiakirjat aluksessa laaditaan.

Liikenteen turvallisuusviraston tehtävään nimeämään tarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).

3 §
Rangaistussäännökset

Rangaistus vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tehdystä ympäristön turmelemisesta, jollei siihen ole syyllistytty huolimattomuudesta ulkomaiselta alukselta, säädetään rikoslain (39/1889) 48 luvun 1—4 §:ssä.

Joka muulla tavoin kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta toimii vastoin

1) 2 luvun 1 §:n mukaista öljyn päästökieltoa ja päästörajoitusta;

2) 2 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentin ja 4 §:n mukaisia öljysäiliöaluksia koskevia vaatimuksia;

3) 2 luvun 3 §:n 4 momentin ja 8 §:n mukaisia öljyn kuljettamista koskevia kieltoja;

4) 4 luvun 2 §:n mukaista haitallisten nestemäisten aineiden päästökieltoa ja päästörajoitusta;

5) 4 luvun 4 §:n mukaisia kemikaalisäiliöaluksia koskevia rakenne- ja laitevaatimuksia;

6) 5 luvun 1 §:n mukaista käymäläjäteveden päästökieltoa ja päästörajoitusta;

7) 6 luvun 1 §:n mukaista kiinteän jätteenveteen poistamiskieltoa ja poistamisrajoitusta;

8) 7 luvun 5 ja 7 §:n sekä 11 §:n 3 momentin mukaisia ilmaan menevien päästöjen rajoittamiseksi vaadittuja laitevaatimuksia kuten dieselmoottoreita ja jätteenpolttouuneja koskevia vaatimuksia tai polttoaineita koskevia vaatimuksia;

9) 7 luvun 11 §:n 1 ja 2 momentin mukaista jätteen polttokieltoa ja päästörajoitusta;

10) 8 luvun 1 §:n mukaista haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien käytön kieltoa;

11) 9 luvun 1 ja 2 §:n mukaista sataman vastaanottolaitteiden järjestämisvelvollisuutta;

12) 10 luvun 1 §:n mukaista velvollisuutta jättää jätteet satamaan;

13) 10 luvun 3 §:n mukaista jätteistä ilmoittamisvelvollisuutta;

14) 11 luvun 1 §:n mukaista öljyvahingosta tai sen vaarasta ilmoittamisvelvollisuutta;

15) 11 luvun 2 §:n mukaista muun haitallisen aineen kuin öljyn päästöstä tai sen vaarasta ilmoittamisvelvollisuutta;

on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksesta sakkoon.

Sitä, joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä uhkasakolla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla tehostettua velvoitetta tai kieltoa, ei voida tuomita 2 momentin nojalla rangaistukseen samasta teosta.

Edellä 2 momentissa rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.

4 §
Velvollisuus ilmoittaa aluksen lippuvaltiolle

Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava viipymättä ulkomaiseen alukseen kohdistuvasta 12 luvun 11 ja 12 §:n mukaisesta menettelystä aluksen lippuvaltiolle. Jos kyse on Suomen vesialueella tehdystä teosta, vain oikeudenkäyntiin liittyvät tiedot on ilmoitettava.

5 §
Oikeus pakkokeinojen käyttöön Suomen talousvyöhykkeellä ulkomaista alusta kohtaan

Tutkittaessa sellaista 3 §:ssä tarkoitettua rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä rangaistavaksi säädettyä tekoa, josta rikoslain 48 luvun 10 §:n mukaan rangaistuksena voidaan tuomita vain sakkoa, oikeus pakkokeinojen käyttöön määräytyy rikoslain 48 luvun 1—4 §:ssä säädettyjen rangaistusasteikkojen perusteella.

6 §
Rikosoikeudellinen toimivalta ulkomaisen aluksen osalta

Sen estämättä, mitä rikoslain 1 luvussa säädetään 3 §:n 2 momentissa tarkoitettujen säännösten rikkomiseen sovelletaan Suomen lakia myös, kun teko on tehty ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä.

Jos 3 §:ssä tarkoitettu teko on tehty ulkomaiselta alukselta sen ollessa Suomen talousvyöhykkeellä, rikosasiaa ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, ellei kysymyksessä ole jokin rikoslain 1 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu tapaus.

Jos ulkomainen alus ei ole tullut vapaaehtoisesti suomalaiseen satamaan tai ollut vapaaehtoisesti ankkurissa Suomen vesialueella, 2 momentissa tarkoitetusta teosta saa nostaa syytteen vain, jos päästöstä on aiheutunut huomattavaa vahinkoa tai vahingon vaaraa Suomen rantaviivalle taikka siihen liittyville eduille tai Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille.

Edellä 2 momentissa tarkoitetusta teosta ei saa nostaa syytettä, jos aluksen lippuvaltio ryhtyy oikeudellisiin toimiin rangaistuksen määräämiseksi kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun esitutkinta on aloitettu Suomessa. Kun lippuvaltion käynnistämät oikeudelliset toimet on saatu päätökseen, menettely Suomessa on päätettävä.

Syytteen 2 momentissa tarkoitetusta teosta saa nostaa 4 momentin estämättä, jos teosta on aiheutunut Suomelle rantavaltiona huomattavaa vahinkoa tai jos aluksen lippuvaltio on toistuvasti laiminlyönyt velvollisuutensa panna tehokkaasti täytäntöön velvoitteet, jotka koskevat sen lipun alla purjehtivilta aluksilta tehtyjä, aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevien kansainvälisten sopimusten vastaisia tekoja.

7 §
Oikaisuvaatimus

Asianosainen saa hakea oikaisua Liikenteen turvallisuusvirastolta, jos päätös koskee:

1) Liikenteen turvallisuusviraston tekemää aluksen tarkastusta tai alusta koskevaa muuta tämän lain nojalla annettua asiakirjaa taikka Liikenteen turvallisuusviraston nimeämän tarkastajan aluksen tarkastuksen johdosta antamaa päätöstä; tai

2) Liikenteen turvallisuusviraston nimeämän tarkastajan tämän lain mukaisesta toimituksesta, päätöksestä tai todistuskirjasta määräämää maksua.

Päätökseen, johon saa hakea oikaisua, ei saa hakea valittamalla muutosta. Päätökseen on liitettävä ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Oikaisua on haettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta tai maksun määräämisestä.

Liikenteen turvallisuusviraston on ratkaistava tässä pykälässä tarkoitettu oikaisuvaatimus kahden kuukauden kuluessa oikaisuvaatimuksen vireilletulosta. Päätös oikaisuvaatimukseen on kuitenkin annettava 14 päivän kuluessa oikaisuvaatimuksen vireilletulosta, jos päätös estää aluksen tavanomaisen liikennöinnin.

8 §
Muutoksenhaku

Muuhun kuin 3 luvun 5 §:ssä, 12 luvun 14 ja 16 §:ssä sekä 13 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Jos Liikenteen turvallisuusvirasto ei ole antanut oikaisuvaatimuksen johdosta päätöstä sille 13 luvun 7 §:n 3 momentissa varatussa määräajassa, lasketaan valituksen tekemiselle varattu määräaika 13 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetun määräajan päättymisestä.

Jos päätös estää aluksen tavanomaisen liikennöinnin, valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

9 §
Päätöksen täytäntöönpano

Oikaisuvaatimuksen käsittely tai muutoksenhaku ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, ellei oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen tai valitusviranomainen toisin määrää.

Öljypäästömaksun maksupäätöksen täytäntöönpanosta säädetään 3 luvun 15 §:ssä.

10 §
Toimivaltainen tuomioistuin

Toimivaltaisena tuomioistuimena tiettyä alusta tai siitä aiheutuneeksi väitettyä ympäristön pilaantumista koskevassa asiassa, jossa tätä lakia on sovellettava, on merilain (674/1994) 21 luvun 1 §:ssä mainittu käräjäoikeus (merioikeus), jonka tuomiopiirissä oikeudenkäynnin aiheuttanut tapahtuma on sattunut. Jos tapahtuma on sattunut aluksen ollessa matkalla, voidaan asia panna vireille myös siinä merioikeudessa, jonka tuomiopiirissä olevaan satamaan alus ensimmäiseksi saapuu.

Milloin 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettu teko on tapahtunut Suomen talousvyöhykkeellä, rikosasia käsitellään merioikeudessa. Toimivaltainen merioikeus on se, jonka tuomiopiiriä lähinnä rikos voidaan katsoa tehdyksi soveltaen, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 4 luvun 1 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Tätä pykälää sovellettaessa näiden merioikeuksien tuomiopiirien rajojen katsotaan jatkuvan aluevesien ulkorajalta suuntaansa muuttamatta talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka.

Milloin 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettu teko on tapahtunut Suomen alueen ulkopuolella muualla kuin Suomen talousvyöhykkeellä, rikosasia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.

11 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Tällä lailla kumotaan aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä 16 päivänä maaliskuuta 1979 annettu laki (300/1979) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Seuraavat asetukset jäävät kuitenkin voimaan:

1) alusten katsastuksista 3 päivänä joulukuuta 1999 annettu asetus (1123/1999);

2) laivavarusteista 4 päivänä joulukuuta 1998 annettu asetus (925/1998); ja

3) kemikaali- ja säiliöaluksista 26 päivänä maaliskuuta 1982 annettu asetus (244/1982).

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

12 §
Siirtymäsäännös

Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen lain nojalla myönnetyt määräaikaiset todistuskirjat, samanarvoisuudet, poikkeusluvat ja muut luvat ovat voimassa tämän lain mukaisina määräajan loppuun.

Liite

Öljypäästömaksu aluksen bruttovetoisuuden perusteella

Öljypäästö litroissa Aluksen bruttovetoisuus

<3 001 3 001-15 000 >15 000-50 000 >50 000

vähemmän kuin 50 4 278 € 6 417 € 8 556 € 10 695 €

50-1 000 8 556 € 12 834 € 17 112 € 21 389 €

1 000 8 556 € 12 834 € 17 112 € 21 389 €

sekä jokaiselta alkavalta 1 000 litralta joka ylittää 1 000 litraa 684 € 1 027 € 1 369 € 1 711 €

26 000 25 667 € 38 501 € 51 335 € 64 168 €

sekä jokaiselta alkavalta 1 000 litralta joka ylittää 26 000 litraa 684 € 1 027 € 1 369 € 2 053 €

101 000 77 002 € 115 503 € 154 004 € 218 172 €

sekä jokaiselta alkavalta 1 000 litralta joka ylittää 101 000 litraa 171 € 257 € 342 € 513 €

>501 000 145 448 € 218 172 € 290 896 € 423 510 €

sekä jokaiselta alkavalta 1 000 litralta joka ylittää 501 000 litraa 86 € 128 € 171 € 257 €


5.

Öljyvahinkojen torjuntalaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §
Lain tavoite

Tämän lain tavoitteena on, että:

1) maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen ja aluksista aiheutuvien öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan varaudutaan asianmukaisesti;

2) mahdolliset vahingot torjutaan nopeasti ja tehokkaasti; ja

3) vahinkojen seuraukset korjataan niin, että ihmisille, omaisuudelle ja ympäristölle aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Lain tavoitteena on selkeyttää viranomaisten ja muiden tahojen tehtävät ja vastuut öljyvahinkojen ja aluksista aiheutuvien kemikaalivahinkojen torjunnassa.

2 §
Lain soveltamisala

Lakia sovelletaan maa-alueella tapahtuvien öljyvahinkojen sekä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä aluksista aiheutuvien öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan ja torjuntaan varautumiseen sekä vahinkojen seurausten korjaamiseen. Lisäksi laissa säädetään kansainvälisen virka-avun antamisesta ja pyytämisestä.

Aluksista aiheutuvien öljyvahinkojen ja kemikaalivahinkojen torjuntaan sovelletaan lisäksi, mitä siitä on sovittu Suomea sitovissa kansainvälisissä meriympäristövahinkojen torjuntaa koskevissa sopimuksissa.

Muun vaarallisen aineen kuin öljyn maa-alueella ympäristölle aiheuttamien vahinkojen torjuntaan sovelletaan pelastuslakia (468/2003).

3 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) öljyllä kivennäisöljyä kaikissa muodoissaan, raakaöljy, polttoöljy, öljyliete, öljyjäte ja jalostetut tuotteet mukaan luettuina, sekä öljypitoista seosta ja jätettä;

2) muulla haitallisella aineella muuta sellaista ainetta kuin öljyä, jonka joutuminen mereen saattaa aiheuttaa pilaantumista;

3) aluksella merenkulun ympäristönsuojelulain ( /20 ) 1 luvun 2 §:n 14 kohdassa tarkoitettua vesikulkuneuvoa;

4) maa-alueen öljyvahingolla sellaista maa-alueella tapahtuvaa vahinkoa tai haittaa, jonka maahan tai veteen joutunut öljy aiheuttaa ihmiselle tai ympäristölle likaamalla, turmelemalla tai pilaamalla maaperää, vesiä, kasvillisuutta, eläimistöä, laitteita tai rakenteita;

5) alusöljyvahingolla aluksesta aiheutuvaa tapahtumaa tai samaa alkuperää olevaa tapahtumasarjaa, joka johtaa tai saattaa johtaa öljypäästöön ja joka vaarantaa tai saattaa vaarantaa vesistön tai meriympäristön taikka rannikon tilan tai niihin liittyviä etuja, ja joka vaatii kiireellisesti suoritettavia toimia;

6) öljyvahingolla maa-alueen öljyvahinkoa ja alusöljyvahinkoa;

7) aluskemikaalivahingolla aluksesta merialueella aiheutuvaa tapahtumaa tai samaa alkuperää olevaa tapahtumasarjaa, joka johtaa tai saattaa johtaa muun haitallisen aineen kuin öljyn päästöön ja joka vaarantaa tai saattaa vaarantaa meriympäristön taikka rannikon tilan tai niihin liittyviä etuja, ja joka vaatii kiireellisesti suoritettavia toimia,

8) jälkitorjunnalla öljyvahingon torjuntaa, jota tehdään öljyn pilaaman maaperän, pohjaveden ja rannikon puhdistamiseksi ja kunnostamiseksi sen jälkeen, kun välttämättömät torjuntatoimet vahingon rajoittamiseksi ja öljyn keräämiseksi on tehty, ja

9) VTS-viranomaisella alusliikennepalvelulaissa (623/2005) tarkoitettua Liikenneviraston yksikköä, joka ylläpitää alusliikennepalvelua.

2 luku

Viranomaiset ja niiden tehtävät

4 §
Ympäristöministeriön tehtävät

Öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle.

5 §
Suomen ympäristökeskuksen tehtävät

Suomen ympäristökeskus huolehtii öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan ja alan ammatillisen jatko- ja täydennyskoulutuksen valtakunnallisesta järjestämisestä ja kehittämisestä. Se huolehtii myös riittävän valtakunnallisen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntavalmiuden hankkimisesta ja ylläpidosta.

Suomen ympäristökeskus vastaa alusöljyvahinkojen torjunnasta ja asettaa torjuntatöiden johtajan, jos alusöljyvahinko on sattunut tai sen vaara uhkaa Suomen vesialueella aavalla selällä tai talousvyöhykkeellä.

Jos alusöljyvahinko on sattunut tai sen vaara uhkaa yhtä useammalla pelastustoimen alueella taikka jos vahinko tai sen vaara on niin suuri, ettei alueen pelastustointa kohtuudella voida vaatia yksin huolehtimaan torjuntatöistä, tai jos torjuntatoimet kestävät pitkään taikka siihen muuten on erityistä syytä, Suomen ympäristökeskus voi ottaa torjunnan vastuulleen ja asettaa torjuntatöiden johtajan.

Suomen ympäristökeskus vastaa torjunnasta ja asettaa torjuntatöiden johtajan, jos aluskemikaalivahinko on sattunut tai sen vaara uhkaa Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä.

6 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa ja valvoo öljyvahinkojen torjunnan järjestämistä alueellaan ja vahvistaa toimialueensa pelastustoimen alueiden öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmat. Se antaa myös tarvittaessa muille torjuntaviranomaisille asiantuntija-apua ja mahdollisuuksiensa mukaan muutakin apua öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa.

7 §
Alueen pelastustoimen tehtävät öljyvahinkojen torjunnassa

Alueen pelastustoimi vastaa maa-alueen öljyvahinkojen ja alusöljyvahinkojen torjunnasta alueellaan. Se ohjaa myös öljyvahinkojen torjuntaan varautumista alueellaan siten kuin jäljempänä säädetään.

Alueen pelastustoimen on pyydettäessä osallistuttava aluskemikaalivahinkojen torjuntaan, jollei tehtävän suorittaminen merkittävällä tavalla vaaranna sen muun tärkeän lakisääteisen tehtävän suorittamista

8 §
Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan osallistuvat viranomaiset

Liikenteen turvallisuusvirasto, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos osallistuvat alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan siten kuin tässä tai muussa laissa tarkemmin säädetään. Rajavartiolaitos osallistuu kuitenkin vain merialueella tapahtuvien vahinkojen torjuntaan.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen torjuntaviranomaisten on alusöljy- tai aluskemikaalivahingon havaittuaan tai sellaisesta tiedon saatuaan ryhdyttävä pikaisesti valmiutensa edellyttämiin torjuntatoimiin, jollei tehtävän suorittaminen merkittävällä tavalla vaaranna viranomaisen muun tärkeän lakisääteisen tehtävän suorittamista.

9 §
Kunnan tehtävät öljyvahinkojen torjunnassa

Kunta vastaa tarvittaessa jälkitorjunnasta alueellaan. Kunnan eri viranomaisten ja laitosten tulee tarvittaessa osallistua öljyvahinkojen torjuntaan.

10 §
Torjuntaviranomaiset

Tässä laissa tarkoitettuja torjuntaviranomaisia ovat:

1) Suomen ympäristökeskus ja sen asettama torjuntatöiden johtaja alusöljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa;

2) Liikenteen turvallisuusvirasto, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos ryhdyttyään alusöljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjuntaan;

3) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus öljyvahinkojen torjunnassa;

4) alueen pelastustoimen pelastusviranomainen ja torjuntatöitä johtava muu pelastuslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettu pelastustoiminnan johtaja öljyvahinkojen torjunnassa; sekä

5) kunta jälkitorjunnassa.

Torjuntatöitä johtavaan henkilöön sovelletaan tehtävässään rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).

11 §
Virka-apuviranomaiset

Valtion viranomaiset ovat pyydettäessä velvollisia mahdollisuuksiensa mukaan antamaan torjuntaviranomaisille virka-apua. Sama velvollisuus on Luotsausliikelaitoksesta annetussa laissa (938/2003) tarkoitetulla Luotsausliikelaitoksella.

3 luku

Öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmat

12 §
Alueen pelastustoimen öljyvahinkojen torjuntasuunnitelma

Alueen pelastustoimella on oltava maaöljyvahinkojen torjuntasuunnitelma. Sillä on oltava myös alusöljyvahinkojen torjuntasuunnitelma, jos se paikalliset olosuhteet huomioon ottaen on tarpeellinen. Suunnitelmat on laadittava yhdeksi yhtenäiseksi torjuntasuunnitelmaksi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vahvistaa alueen pelastustoimen hyväksymän öljyvahinkojen torjuntasuunnitelman.

Öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmassa on oltava tiedot öljyvahinkojen torjunnan eri viranomaisista ja niiden tehtävistä, selvitys torjuntavalmiuden tasosta ja torjunnan järjestämisestä sekä tiedot öljyvahinkojen torjuntakalustosta.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset öljyvahinkojen torjuntasuunnitelman sisällöstä sekä säädetään sen laatimisesta, hyväksymisestä ja tarkistamisesta.

13 §
Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma

Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten tulee laatia elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johdolla suunnitelma yhteistoiminnasta alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatyössä. Suunnitelman vahvistaa ympäristöministeriö.

Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen yhteistoimintasuunnitelmassa on oltava tiedot öljyvahinkojen torjunnan eri viranomaisista ja niiden tehtävistä, selvitys torjunnan palvelutasosta ja torjunnan järjestämisestä sekä tiedot öljyvahinkojen torjuntakalustosta.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset yhteistoimintasuunnitelman sisällöstä ja säädetään suunnitelman käsittelystä sekä suunnittelussa noudatettavasta aluejaosta ja suunnitelman laadinnasta vastaavasta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.

4 luku

Öljyn varastoijan ja sataman pitäjän velvollisuudet

14 §
Öljyvaraston perustorjuntavalmius

Jokainen, joka varastoi öljyä samalla varastoalueella vähintään 100 000 litraa, mutta kuitenkin alle miljoona litraa, on velvollinen pitämään varastoalueella paikallisten olosuhteiden vaatiman määrän torjuntaan soveltuvaa imeytys- tai muuta vastaavaa ainetta ja torjuntaan tarvittavaa kalustoa sekä huolehtimaan siitä, että saatavissa on niiden käyttöön perehtynyttä henkilöstöä. Jos varastoalue sijaitsee siten, että sieltä voi öljyvuodon yhteydessä joutua öljyä vesistöön, on varastoalueella oltava niin paljon öljypuomia, että sen avulla voidaan estää öljyn leviäminen vesistössä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun varaston haltijan on huolehdittava siitä, että varaston henkilökunta on perehtynyt öljyvahinkojen hälytysjärjestelmään ja että henkilökunnan tiedossa ovat ne paikat, jotka viranomainen on hyväksynyt öljyisen jätteen keräys- ja hävityspaikoiksi.

Jakeluasemilta edellytettävästä torjuntavalmiudesta säädetään vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005).

15 §
Suuren öljyvaraston torjuntavalmius

Jos öljyn määrä muualla kuin rannikolla sijaitsevalla varastoalueella on miljoona litraa tai suurempi, varastoija on velvollinen laatimaan suunnitelman alueella sattuvan öljyvahingon varalta ja kuulemaan siinä yhteydessä alueen pelastustointa. Varastoijan on myös hankittava öljyvahinkojen ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi tarpeellista kalustoa sekä huolehdittava siitä, että saatavissa on sen käyttöön perehtynyttä henkilöstöä. Suunnitelma torjunnan järjestämisestä on viivytyksettä saatettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja alueen pelastustoimen tietoon.

Tarkemmat säännökset 1 momentissa mainitusta suunnitelmasta ja tarvittavasta torjuntakalustosta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

16 §
Sataman ja laitoksen torjuntavalmius

Pääasiassa kauppamerenkulun käyttöön tarkoitetun sataman pitäjä ja muun rannikkoalueella miljoona litraa tai sitä enemmän öljyä tai muita haitallisia aineita varastoivan laitoksen toiminnan harjoittaja on velvollinen laatimaan suunnitelman alueella sattuvan öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon varalta. Suunnitelmaa laadittaessa on kuultava alueen pelastustointa. Sataman pitäjän ja toiminnan harjoittajan on hankittava öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi tarpeellista kalustoa. Toiminnanharjoittajan tulee myös huolehtia siitä, että torjuntakaluston käyttäjiksi on saatavissa koulutettua henkilöstöä. Suunnitelma torjunnan järjestämisestä on viivytyksettä saatettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja alueen pelastustoimen tietoon.

Tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitetusta suunnitelmasta ja tarvittavasta torjuntakalustosta annetaan valtioneuvoston asetuksella. Säännöksiä annettaessa otetaan huomioon sataman liikenteen ja erityisesti siellä käyvien säiliöalusten määrä ja muut öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon vaaraan vaikuttavat seikat.

5 luku

Öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjunta

17§
Vahingosta ilmoittaminen ja ensitorjunta

Aluksen päällikön velvollisuudesta ilmoittaa alusöljy- ja aluskemikaalivahingosta sekä ryhtyä sellaisiin välittömiin torjuntatoimiin, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia, säädetään merenkulun ympäristönsuojelulain ( xx/200x) 11 luvun 1 ja 2 §:ssä.

Sen, jonka hallussa vahingon tai vahingon vaaran aiheuttanut öljy on, on ilmoitettava vahingosta tai sen uhasta hätäkeskukselle ja ryhdyttävä sellaisiin torjuntatoimiin, joita häneltä olosuhteisiin nähden voidaan kohtuudella vaatia.

Yleisestä ilmoittamis- ja toimimisvelvollisuudesta öljyn tai muun vahingollisen aineen aiheuttaman vahingon sattuessa tai vahingon vaaran uhatessa säädetään pelastuslain 28 §:ssä.

18 §
Vahinkoilmoituksen vastaanoton edellyttämät toimenpiteet

Öljy- tai aluskemikaalivahingosta tai sen vaarasta tiedon saaneen hätäkeskuksen, meripelastuskeskuksen, meripelastuslohkokeskuksen tai VTS -viranomaisen tulee viipymättä välittää tieto maa-alueen öljyvahingosta kyseisen alueen pelastustoimelle ja alusöljy- tai aluskemikaalivahingosta Suomen ympäristökeskukselle ja alueen pelastustoimelle.

19 §
Torjunnan järjestäminen

Torjuntaviranomaisen tulee kiireellisesti ryhtyä vahinkojen torjumiseksi tai rajoittamiseksi kaikkiin sellaisiin tarpeellisiin toimenpiteisiin, joista aiheutuvat kustannukset tai vahingot eivät ole ilmeisessä epäsuhteessa uhattuina oleviin taloudellisiin ja muihin arvoihin. Torjuntatoimenpiteet on suoritettava niin, ettei luonnon ja ympäristön saattamista samaan tilaan, jossa se oli ennen vahinkotapahtumaa, tarpeettomasti vaikeuteta.

Suomen ympäristökeskus on muun torjuntaviranomaisen pyynnöstä tarvittaessa velvollinen antamaan öljyntorjuntakalustonsa ja sen käyttöön tarvittavan henkilöstön torjuntatöiden johtajan käytettäväksi.

Suomen ympäristökeskus asettaa torjuntatöiden johtajan käyttöön tarpeellisen henkilöstön, kaluston ja tarvikkeet silloin, kun se 5 §:n nojalla vastaa alusöljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjunnasta taikka on ottanut torjunnan vastuulleen. Näissä tapauksissa alueen pelastustoimen on alueensa ulkopuolellakin asetettava torjuntatöiden johtajan pyynnöstä torjuntakalustonsa ja -tarvikkeensa sekä niiden käyttöön tarvittavaa henkilöstöä torjuntatöiden johtajan käytettäväksi.

20 §
Velvollisuus osallistua torjuntaan

Jos öljyvahinko tai aluskemikaalivahinko, sen vaara tai vahingon leviämisen mahdollisuus on niin suuri, että torjuntaviranomaisen käytössä oleva henkilöstö tai kalusto ei riitä vahingon tehokkaaseen torjumiseen tai ehkäisyyn, torjuntaviranomaisella on oikeus määrätä sataman pitäjä, laitoksen haltija, öljyn varastoija tai muu, jolla on torjuntakalustoa tai niiden käyttöön perehtynyttä henkilöstöä, asettamaan nämä torjuntaviranomaisen käyttöön, jollei tästä aiheudu toiminnan harjoittajalle kohtuutonta haittaa.

21 §
Torjuntatöiden johtaminen

Öljyvahingon torjuntatöitä johtaa sen pelastustoimen alueen pelastusviranomainen, jossa vahinko tai vaaratilanne on saanut alkunsa, jollei 2 momentista muuta johdu taikka toisin sovita. Siihen saakka kunnes pelastusviranomainen ottaa toiminnan johtaakseen, torjuntatöitä voi johtaa muu pelastuslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettu pelastustoiminnan johtaja.

Alusöljyvahingon torjuntatöitä johtaa Suomen ympäristökeskuksen asettama torjuntatöiden johtaja, jos Suomen ympäristökeskus 5 §:n nojalla vastaa torjunnasta taikka on ottanut torjunnan vastuulleen. Aluskemikaalivahingon torjuntatöitä johtaa Suomen ympäristökeskuksen asettama torjuntatöiden johtaja. Tässä momentissa tarkoitettuja torjuntatöitä voi kuitenkin johtaa vahinkopaikalle saapunut alueen pelastustoimen tai muun torjuntaviranomaisen palveluksessa oleva henkilö siihen saakka, kun Suomen ympäristökeskuksen asettama torjuntatöiden johtaja ottaa johtovastuun itselleen.

Jälkitorjuntaa johtaa asianomaisen kunnan määräämä viranomainen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa ja sovittaa yhteen jälkitorjuntatöitä, jos torjunta ulottuu usean kunnan alueelle.

22 §
Yhteistoiminta torjuntatilanteissa

Jos öljy- tai aluskemikaalivahingon torjuntatoimiin osallistuu yhtä useamman toimialan viranomaisia, torjuntatöiden johtaja toimii yleisjohtajana ja vastaa tilannekuvan ylläpitämisestä sekä tehtävien antamisesta eri toimialoille ja toiminnan yhteensovittamisesta. Yksiköt toimivat oman johtonsa alaisuudessa siten, että niiden toimenpiteet kokonaisuutena edistävät vahingon tehokasta torjuntaa.

Torjuntatöiden johtaja voi muodostaa avukseen eri viranomaisten edustajista koostuvan johtoryhmän, jos alusöljy- tai aluskemikaalivahingon torjuntatöihin osallistuu yhtä useamman toimialan viranomaisia. Ryhmää voidaan laajentaa torjuntatöihin vapaaehtoisesti osallistuvien yhdistysten ja muiden yhteisöjen edustajilla. Torjuntatöiden johtaja voi myös kutsua avukseen asiantuntijoita.

23 §
Torjuntaviranomaisen toimivaltuudet

Jos öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjumiseksi ja vahinkojen seurausten rajoittamiseksi on välttämätöntä, torjuntaviranomaisella on oikeus:

1) ottaa tilapäisesti käyttöön vahinkojen torjuntaan sopivia laitteita ja tarvikkeita, tarpeellisia viestintä- ja kuljetusvälineitä, työkoneita ja -välineitä sekä lastaukseen, purkaukseen tai väliaikaiseen varastoimiseen tarvittavia tiloja ja paikkoja;

2) nousta maihin ja liikkua toisen alueella;

3) määrätä maa- ja vesirakennustoimenpiteistä toisen alueella;

4) rajoittaa vesiliikennettä; sekä

5) ryhtyä muihin öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjumiseksi tarpeellisiin toimiin.

24 §
Johtovastuun siirto ja torjuntatöiden lopettaminen

Torjuntatöiden johtaja ilmoittaa, milloin hän ottaa johtovastuun itselleen. Torjuntatöiden johtaja myös päättää, milloin johtovastuu siirretään jälkitorjunnasta vastaavalle kunnan asianomaiselle viranomaiselle.

Torjuntatöiden johtaja päättää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta tarvittaessa kuultuaan, milloin öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjunta ei enää vaadi torjuntaviranomaisen toimenpiteitä.

25 §
Alusta ja sen lastia koskevat toimenpiteet

Jos Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä alus uppoaa, joutuu karille tai yhteentörmäyksen osapuoleksi, saa vuodon tai konevian taikka muutoin joutuu tilaan, johon liittyy ilmeinen öljyn tai muun haitallisen aineen vuodon vaara, Suomen ympäristökeskus voi määrätä ryhdyttäväksi sellaisiin alukseen ja sen lastiin kohdistuviin pelastus- tai muihin toimenpiteisiin, jotka se katsoo välttämättömiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä Suomen ympäristökeskuksen on neuvoteltava tilanteesta Liikenteen turvallisuusviraston kanssa. Lisäksi Suomen ympäristökeskuksen on neuvoteltava aluksen omistajan, toimeksiannon saaneen pelastusyhtiön ja vakuutuksenantajien edustajien kanssa, jos se voi tapahtua aiheuttamatta tarpeetonta viivytystä.

Sen aluksen päällikkö, josta vesien pilaantuminen tai sen vaara on aiheutunut, on velvollinen antamaan viranomaisille mainittujen vahingollisten seurausten estämiseksi kaikkea apua, jota olosuhteet huomioon ottaen voidaan vaatia.

26 §
Kansainvälisen virka-avun antaminen ja pyytäminen

Suomen ympäristökeskus päättää valtioiden välisen sopimuksen tai vieraan valtion pyynnön perusteella avun antamisesta ulkomaille alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan kuuluvassa asiassa. Suomen ympäristökeskus päättää myös avun pyytämisestä ulkomailta, jos se on alusöljy- tai aluskemikaalivahingon torjumiseksi tarpeen.

Suomen ympäristökeskuksen tulee 1 momentissa tarkoitettua apua vastaanotettaessa avustaa ulkomaisia torjuntayksiöitä niiden maahantuloon ja maastalähtöön liittyvissä lupa-, ilmoitus- ja vastaavissa asioissa sen mukaan kuin maahantulon edellytyksistä erikseen säädetään tai Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa määrätään.

6 luku

Valvonta, hallintopakko ja muutoksenhaku

27 §
Valvonta

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo 12, 15 ja 16 §:ssä tarkoitettujen torjuntasuunnitelmien laatimista, suunnitelmien mukaisen kaluston hankintaa ja sitä, että torjuntakaluston käyttöön on saatavilla tarvittava henkilöstö. Alueen pelastustoimen tehtävänä on tarkastaa, että 14—16 §:ssä tarkoitetun toiminnan harjoittajalla on suunnitelman mukainen kalusto ja torjuntavalmius sekä ilmoittaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle mahdollisesti havaitsemistaan puutteista.

28 §
Hallintopakko

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä sen, joka laiminlyö 12 §:n tai 14—16 §:n tai niiden nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisen velvollisuutensa, määräajassa täyttämään velvollisuutensa. Viranomaisen antamaa määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

Uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

29 §
Muutoksenhaku

Viranomaisen tämän lain nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Samassa järjestyksessä haetaan muutosta myös alueen pelastustoimen öljyvahinkojen torjuntasuunnitelman hyväksymistä koskevaan päätökseen.

Muutoksenhaku ei estä 28 §:ssä tarkoitetun päätöksen täytäntöönpanoa, ellei valitusviranomainen toisin määrää.

30 §
Muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen

Torjuntaviranomaisen tekemään päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, jos päätös koskee:

1) 5 §:n 2—4 momentissa tarkoitettua torjuntatöiden johtajan asettamista;

2) 20 §:ssä tarkoitettua kaluston ja henkilöstön ottamista torjuntaviranomaisen käyttöön:

3) 23 §:ssä tarkoitettuja vahingon torjumiseksi ja seurausten rajoittamiseksi tarpeellisia toimia;

4) 24 §:ssä tarkoitettua johtovastuun siirtämistä ja torjuntatoimenpiteiden lopettamista;

5) 25 §:n 1 momentissa tarkoitettuja alusta ja sen lastia koskevia toimenpiteitä;

6) 26 §:n tarkoitettua kansainvälisen virka-avun antamista ja pyytämistä; tai

7) 40 §:ssä tarkoitettua torjuntakemikaalin käyttöä.

7 luku

Viranomaisen tiedonsaanti ja salassapitovelvollisuus

31 §
Torjuntaviranomaisen tiedonsaantioikeus

Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisella on oikeus saada salassapitosäännösten estämättä maksutta torjuntatoiminnassa mukana olevalta muulta viranomaiselta torjuntatoimen suunnittelussa tarvittavia, tämän viranomaisen toimintavalmiutta koskevia tietoja sekä henkilöstön valmius-, tunniste- ja yhteystietoja.

Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisella on oikeus vaaratilanteessa saada salassapitosäännösten estämättä maksutta öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjumiseksi tarpeellisia tietoja seuraavasti:

1) hätäkeskustietojärjestelmästä vahingon hätäilmoitusta ja vaaratilannetta koskevia tietoja;

2) satamalaitoksen tietojärjestelmästä aluksia sekä alus- ja tavaraliikennettä koskevia tietoja;

3) kalastusviranomaisilta kalastusalusta, aluksen omistajaa ja haltijaa sekä aluksen toimintaa koskevia tietoja;

4) maistraatin ja Ahvenanmaan maakunnan rekisteriviranomaisen vesikulkuneuvorekisteristä venettä sekä veneen omistajaa ja haltijaa koskevia tietoja;

5) Liikenteen turvallisuusviraston ja Ahvenanmaan lääninhallituksen alusrekistereistä sekä muista Liikenteen turvallisuusviraston ylläpitämistä rekistereistä alusta sekä sen omistajaa ja haltijaa koskevia tietoja;

6) Liikenneviraston alusliikennepalvelujärjestelmästä alusliikennettä ja VTS- ja AIS-tilannekuvaa koskevia tietoja sekä puolustusvoimilta merialueen valvontaa koskevia tietoja;

7) Tullilaitoksen tietojärjestelmästä alus- ja tavaraliikennettä koskevia tietoja;

8) Rajavartiolaitoksen meripelastusrekisteristä hätäilmoitusta ja vaaratilannetta koskevia tietoja; sekä

9) Maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmästä kiinteistön omistajaa ja haltijaa sekä kiinteistöjaotusta koskevia tietoja.

Maaöljyvahinkojen torjuntaviranomaisella on oikeus vaaratilanteessa saada salassapitosäännösten estämättä maksutta öljyvahingon torjumiseksi tarpeellisia tietoja seuraavasti:

1) hätäkeskustietojärjestelmästä hätäilmoitusta ja vaaratilannetta koskevia tietoja;

2) Tullilaitoksen tietojärjestelmästä alus- ja tavaraliikennettä koskevia tietoja;

3) vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 130 §:ssä tarkoitetusta Turvatekniikan keskuksen rekisteristä tietoja yrityksen toiminnan laadusta sekä vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden määristä; sekä

4) Maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmästä kiinteistön omistajaa ja haltijaa sekä kiinteistöjaotusta koskevia tietoja.

Tiedot voidaan luovuttaa myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti.

32 §
Torjuntaviranomaisen oikeus tietojen saamiseen yrityksiltä ja yhteisöiltä

Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisella on oikeus vaaratilanteessa saada öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjumiseksi tarpeellisia tietoja:

1) öljyn ja muun haitallisen aineen varastoijalta ja jakelijalta yrityksessä käytetyistä tuotteista ja niiden varastoinnista;

2) varustamolta, veneilyalan järjestöltä sekä matka-, rahti-, satama-, telakka- ja pelastuspalveluja tarjoavalta yritykseltä aluksen miehistöstä, matkustajista ja lastista;

3) teollisuus- ja liikeyritykseltä viestintä- ja kuljetusvälineistä, työkoneista ja -välineistä sekä lastaukseen, purkaukseen tai väliaikaiseen varastoimiseen tarvittavista tiloista ja paikoista; sekä

4) muulta vastaavalta taholta, jolla on hallussaan öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjumiseksi, ehkäisemiseksi ja henkilövahinkojen välttämiseksi tarpeellisia tietoja.

33 §
Tietojen saaminen toimenpiderekisteristä

Suomen ympäristökeskuksella ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada pelastuslain 69 §:ssä tarkoitetusta toimenpiderekisteristä tietoja öljyvahinkojen torjunnan suoritteista. Tiedot voidaan tarvittaessa luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla.

34 §
Salassapitovelvollisuus

Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisen tai virka-apuviranomaisen palveluksessa olevan henkilön taikka torjuntaan osallistuvan muun henkilön vaitiolovelvollisuuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999).

Viranomaisen vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan estä torjuntaviranomaista ilmaisemasta sellaista tietoa, jonka ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengen tai terveyden suojaamiseksi tai huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi.

8 luku

Erinäiset säännökset

35 §
Torjuntakustannusten maksaminen

Öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjumisesta vastaavalla torjuntaviranomaisella on oikeus saada vahingon torjunnasta aiheutuneista kustannuksista korvaus vahingosta vastuulliselta tai hänen vakuutuksenantajaltaan sen mukaisesti kuin ympäristövahinkojen korvaamisesta annetussa laissa (737/1994), merilaissa (674/1994), liikennevakuutuslaissa (279/1959), raideliikennevastuulaissa (113/1999) tai muussa laissa säädetään.

Torjuntaviranomaisen oikeudesta saada korvaus öljyvahinkojen torjuntakustannuksista öljysuojarahastosta säädetään erikseen. Torjuntaviranomaisen oikeudesta saada korvaus kansainvälisestä öljyvahinkojen korvausrahastosta on voimassa, mitä siitä on Suomea sitovasti sovittu.

Öljyvahingon torjunnasta vastaava alueen pelastustoimi, Suomen ympäristökeskus tai kunta maksaa torjuntatoimista aiheutuvat kustannukset kuitenkin siihen saakka, kunnes 1 tai 2 momentissa mainittu korvaus on saatu. Suomen ympäristökeskus maksaa vastaavasti aluskemikaalivahingon torjunnasta aiheutuvat kustannukset.

36 §
Korvaukset torjuntaan osallistumisesta

Öljyvahingon torjunnasta vastaavan alueen pelastustoimen, Suomen ympäristökeskuksen tai kunnan varoista maksetaan kohtuullinen palkkio henkilölle, joka on:

1) 20 §:n perusteella määrätty avustamaan torjuntatyössä; tai

2) torjuntaviranomaisen tehtävään hyväksymänä osallistunut vapaaehtoisena öljyvahingon torjuntaan.

Edellä mainitun torjuntaviranomaisen varoista maksetaan täysi korvaus torjuntatyöhön osallistuneille torjunnasta aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista ja torjuntatyössä kulutettujen tai turmeltuneiden tarvikkeiden, laitteiden, varusteiden ja muiden vastaavien käyttöesineiden arvosta tai arvon vähennyksestä. Torjuntaviranomainen suorittaa korvauksen myös edellä 20 ja 23 §:n mukaan käyttöön otetusta omaisuudesta sekä torjuntatehtävien suorittamisesta ulkopuoliselle mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta, siten kuin vahingonkorvauslaissa säädetään.

Edellä 1 ja 2 momentissa mainittujen periaatteiden mukaisesti Suomen ympäristökeskuksen varoista maksetaan aluskemikaalivahingon torjumiseksi annetusta avusta palkkio ja korvataan torjuntatehtävien suorittamisesta ulkopuoliselle mahdollisesti aiheutunut vahinko.

Tässä pykälässä tarkoitettua korvausta ja palkkiota on haettava asianomaiselta torjuntaviranomaiselta kirjallisesti kolmen kuukauden kuluessa korvausperusteen syntymisestä tai 23 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa siitä kun vahingonkärsijä on saanut tiedon vahingosta. Korvauksen suorittaminen kulutetuista tai turmeltuneista vaatteista, varusteista ja työvälineistä edellyttää, että vahingosta on viivytyksettä ilmoitettu torjuntatoimen johtajalle.

Torjuntaviranomaisen varoista korvausta saaneen oikeus saada korvausta vahingosta vastuussa olevalta siirtyy torjuntaviranomaiselle siltä osin kuin korvausta on maksettu.

37 §
Torjuntatyössä sattuneen tapaturman korvaaminen

Öljy- tai aluskemikaalivahinkojen torjunnassa sattuneesta tapaturmasta tai siinä saadusta ammattitaudista suoritetaan korvausta valtion varoista samojen perusteiden mukaan kuin työtapaturmasta tai ammattitaudista siltä osin kuin vahingoittuneella ei ole oikeutta vähintään samansuuruiseen korvaukseen muun lain mukaan. Korvaus suoritetaan sille, joka on:

1) 20 §:n perusteella määrätty avustamaan torjuntatoiminnassa; tai

2) torjuntaviranomaisen tehtävään hyväksymänä osallistunut vapaaehtoisena öljy- tai aluskemikaalivahingon torjuntaan.

Asian, joka koskee korvauksen suorittamista tämän pykälän nojalla valtion varoista, käsittelee Valtiokonttori.

Valtiolta korvausta saaneen oikeus saada korvausta vahingosta vastuussa olevalta siirtyy valtiolle siltä osin kuin korvausta on maksettu.

38 §
Pelastustyössä aiheutuneen vahingon korvaaminen

Jos alukselle, sen lastille tai muulle siinä olevalle omaisuudelle on 25 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa aiheutettu enemmän vahinkoa kuin mitä pelastustyötä tavanomaisesti suoritettaessa olisi ollut odotettavissa eikä kenenkään muun voida katsoa olevan korvausvelvollinen, korvaa ylimenevän osan valtio.

39 §
Öljytorjuntarikkomus

Joka laiminlyö

1) 12 §:ssä säädetyn suunnitelman laatimisvelvollisuuden;

2) 14, 15 ja 16 §:ssä tarkoitetun suunnitelman laatimisen tai tarvikkeiden ja kaluston hankkimisen tai

3) 17 §:n 2 momentissa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden

on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, öljyntorjuntarikkomuksesta sakkoon.

Se, joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä uhkasakolla tehostettua velvoitetta, voidaan jättää tuomitsematta samasta teosta rangaistukseen.

40 §
Viittaukset rikoslakiin

Rangaistus vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tehdystä ympäristön turmelemisesta säädetään rikoslain (39/1889) 48 luvun 1—4 §:ssä.

Rangaistus 34 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan.

41 §
Torjuntakemikaalin käyttö

Suomen ympäristökeskus voi poikkeustapauksessa päättää merenkulun ympäristönsuojelulain 2 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen öljypitoisten aineiden tai mainitun lain 4 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen haitallisten nestemäisten aineiden (torjuntakemikaali) käytöstä alusöljy- ja aluskemikaalivahingon torjunnassa.

Suomen ympäristökeskuksen on ennen päätöksen tekemistä varmistuttava, että torjuntakemikaali on kyseisen vahingon torjunnassa huomattavasti muita torjuntamenetelmiä parempi eikä torjuntakemikaalin käytöstä aiheudu ilmeistä vesien pilaantumisen vaaraa eikä muuta haittaa ihmisen terveydelle tai ympäristölle.

42 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Lailla kumotaan maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta 24 päivänä toukokuuta 1974 annettu laki (378/1974) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) kumoamisesta säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


6.

Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan öljysuojarahastosta 30 päivänä joulukuuta 2004 annetun lain (1406/2004) 13 §:n 1 momentin 2 kohta, 17 §:n 1 momentti, 18 §:n 1 momentti ja 19 §:n 2 kohta seuraavasti:

13 §
Torjunta- ja ennallistamiskustannukset

Edellä 10 §:ssä tarkoitettuja korvauksen saantiin oikeuttavia öljyvahingon torjunta- ja ennallistamiskustannuksia ovat:


2) öljyvahinkojen torjuntalain ( /20 ) mukaisesti suoritetuista öljyntorjuntatoimenpiteistä aiheutuneet kustannukset ja vahingot;


17 §
Korvaus torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta

Öljysuojarahastosta korvataan alueen pelastustoimelle öljyvahinkojen torjuntalaissa tarkoitetun vahvistetun öljyvahinkojen torjuntasuunnitelman mukaisesti:

1) torjuntakaluston hankkimisesta aiheutuneet kustannukset; kustannuksiltaan 85 000 euroa ylittävän yksittäisen torjuntakalustohankinnan korvaamisen edellytyksenä on, että öljysuojarahaston hallitus on etukäteen hyväksynyt kyseisen hankinnan;

2) torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneet kustannukset.


18 §
Harkinnanvarainen korvaus torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta

Öljysuojarahastosta voidaan korvata valtiolle öljyvahinkojen torjuntalaissa tarkoitettuja alusöljyvahinkojen torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia.


19 §
Harkinnanvaraiset avustukset

Öljysuojarahastosta voidaan myöntää avustuksia:


2) öljyvahinkojen torjuntalain 16 §:ssä tarkoitetulle sataman, laitoksen tai telakan omistajalle öljyvahinkojen torjuntakaluston hankkimiseen;



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


7.

Laki merensuojelulain 2 ja 13 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun merensuojelulain (1415/1994) 2 §:n 3 momentti ja 13 §:n 3 momentti seuraavasti:

2 §
Soveltamisala

Tätä lakia ei sovelleta alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen eikä öljyvahingon tai aluskemikaalivahingon torjunnasta aiheutuviin toimenpiteisiin, joista säädetään erikseen merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ) ja öljyvahinkojen torjuntalaissa ( /20 ).

13 §
Tietorekisterit ja tietojen antaminen

Edellä 7 §:n 3 momentissa tarkoitetussa tilanteessa tapahtuneesta mereen laskemisesta tulee ilmoittaa välittömästi asianomaiselle kansainväliselle järjestölle sekä muutoin menetellä, kuten merenkulun ympäristönsuojelulaissa tai öljyvahinkojen torjuntalaissa säädetään pilaantumistapahtumasta tehtävästä ilmoituksesta.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


8.

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 4 päivänä helmikuuta 2000 annetun ympäristönsuojelulain (86/2000) 2 §:n 2 momentti, 41 §:n 3 momentti, 45 §:n 1 momentti ja 65 §:n 2 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat 41 §:n 3 momentti, 45 §:n 1 momentti ja 65 §:n 2 momentti laissa 934/2003, seuraavasti:

2 §
Soveltamisala

Tätä lakia ei sovelleta toimintaan, josta säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ) ellei siinä laissa toisin säädetä, eikä merensuojelulaissa (1415/ 1994) tarkoitettuun toimintaan. Tätä lakia ei myöskään sovelleta säteilystä aiheutuvien haittavaikutusten ehkäisemiseen siltä osin kuin siitä säädetään ydinenergialaissa (990/1987) tai säteilylaissa (592/1991) eikä vesistön pilaantumisen ehkäisemiseen siltä osin kuin siitä määrätään Suomen ja Ruotsin välisessä rajajokisopimuksessa (SopS 54/1971).


41 §
Lupaharkinnan perusteet

Lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Sataman jätehuoltosuunnitelmasta säädetään erikseen merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ).

45 §
Jäte- ja jätehuoltomääräykset

Luvassa on annettava lisäksi tarpeelliset määräykset jätteistä ja jätehuollosta jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamiseksi sekä tämän lain 42 §:n 3 momentissa tarkoitetun vakuuden asettamisesta tai muusta vastaavasta järjestelystä. Määräysten täytäntöönpanoon sovelletaan tätä lakia.


65 §
Tietojärjestelmään merkitseminen

Satamasta on ilmoitettava ympäristönsuojelun tietojärjestelmään siten kuin siitä säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( / ). Ilmoituksen tulee sisältää jätehuoltosuunnitelma, jota on noudatettava sen jälkeen kun jätehuoltosuunnitelma on hyväksytty ja satama on merkitty ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Tietojärjestelmään tehdystä merkinnästä ja ilmoitetusta jätehuoltosuunnitelmasta on lähetettävä tieto kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


9.

Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Etelämantereen ympäristönsuojelusta 18 päivänä lokakuuta 1996 annetun lain (28/1998) 6 luvun otsikko ja 31 § seuraavasti:

6 luku

Aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen

31 §
Suhde muuhun lainsäädäntöön

Etelämanneralueella aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sovelletaan merenkulun ympäristönsuojelulakia ( /20 ) ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä, jollei tässä luvussa toisin säädetä.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


10.

Laki jätelain 73 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 3 päivänä joulukuuta 1993 annetun jätelain (1072/1993) 73 a §:n 2 momentti,

sellaisena kuin se on laissa 1063/2004, seuraavasti:

73 a §
Kielto polttaa jätettä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä

Alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvasta jätteen polttamisesta aluksilla säädetään kuitenkin merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ).


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


11.

Laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan alusturvallisuuden valvonnasta 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun lain (370/1995) 2 §:n 1 kohta ja 3 §:n 2 momentti,

sellaisena kuin niistä 2 §:n 1 kohta on laissa 55/2002, seuraavasti:

2 §
Määritelmät

Tässä laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa tarkoitetaan:

1) alusturvallisuudella aluksen merikelpoisuutta, aluksen turvallista käyttöä ja turvalliseen käyttöön liittyviä johtamisjärjestelyjä, laivanisännän turvallisuusjohtamisjärjestelmää sekä aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä;


3 §
Muu lainsäädäntö

Tämän lisäksi aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annettujen säännösten ja määräysten valvonnasta säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ).


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


12.

Laki rikoslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 1 luvun 1 §:n 2 momentti, 8 luvun 1 §:n 4 momentti ja 48 luvun 10 §,

sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 1 §:n 2 momentti ja 48 luvun 10 § laissa 1067/2004 ja 8 luvun 1 §:n 4 momentti laissa 1161/2005, seuraavasti:

1 luku

Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta

1 §
Suomessa tehty rikos

Suomen lain soveltamisesta Suomen talousvyöhykkeellä tehtyyn rikokseen säädetään Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa (1058/2004) ja merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ).

8 luku

Vanhentumisesta

1 §
Syyteoikeuden vanhentuminen

Virkarikosten vanhentumisaika on kuitenkin vähintään viisi vuotta. Ympäristön turmelemisen, luonnonsuojelurikoksen ja rakennussuojelurikoksen vanhentumisaika on kymmenen vuotta. Merenkulun ympäristönsuojelulain ( /20 ) 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetun, ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn ympäristön turmelemisen, törkeän ympäristön turmelemisen, ympäristörikkomuksen ja tuottamuksellisen ympäristön turmelemisen vanhentumisaika on kolme vuotta. Ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn kalastusrikoksen lyhin vanhentumisaika on kolme vuotta.


48 luku

Ympäristörikoksista

10 §
Ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä tehty ympäristörikos

Merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta, ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdystä, tämän luvun 1—4 §:ssä rangaistavaksi säädetystä teosta saa tuomita vain sakkoa.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


13.

Laki tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa rikoksen johdosta eräissä tapauksissa 5 päivänä maaliskuuta 1965 annetun lain (148/1965) 1 §, sellaisena kuin se on laissa 1065/2004, seuraavasti:

1 §

Suomen aluemerellä rauhanomaisessa kauttakulussa olevassa ulkomaisessa kauppa-aluksessa, joka on lähtenyt ulkomaisesta satamasta, Suomen viranomaiset eivät saa toimittaa tutkintaa tai käyttää pakkokeinoja sellaisen rikoksen johdosta, joka on tehty ennen aluksen saapumista Suomen aluemerelle, ellei alus poikkea Suomen sisäisille aluevesille taikka kysymyksessä ole Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa (1058/2004) tai merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ) tarkoitettu, ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehty rikos.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


14.

Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 ja 21 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Suomen talousvyöhykkeestä 26 päivänä marraskuuta 2004 annetun lain (1058/2004) 3 §:n 2 momentti ja 21 § seuraavasti:

3 §
Ympäristönsuojeluun ja vesirakentamiseen sovellettava lainsäädäntö

Alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä talousvyöhykkeellä säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa ( /20 ) ja öljyvahinkojen sekä aluskemikaalivahinkojen torjuntaa koskevista toimenpiteistä talousvyöhykkeellä säädetään öljyvahinkojen torjuntalaissa ( /20 ). Lisäksi talousvyöhykkeellä sovelletaan jätelakia (1072/1993) siten kuin siitä erikseen säädetään.

21 §
Rikosprosessuaalisten pakkokeinojen käyttäminen

Tässä laissa tarkoitettujen talousvyöhykkeellä tehtyjen rikosten perusteella saadaan käyttää pakkokeinoja sen mukaan kuin pakkokeinolaissa (450/1987) säädetään. Kun tutkitaan merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettua ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehtyä tekoa, pakkokeinojen käyttämisen edellytyksiin sovelletaan, mitä merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 5 §:ssä säädetään.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


15.

Laki pelastuslain 1 ja 69 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 13 päivänä kesäkuuta 2003 annetun pelastuslain (468/2003) 1 § 3 momentti ja 69 §:n 3 momentti,

sellaisena kuin niistä on 69 §:n 3 momentti laissa 950/2005, seuraavasti:

1 §
Lain soveltamisala

Lisäksi sovelletaan, mitä on säädetty öljyvahinkojen torjuntalaissa ( /20 ), meripelastuslaissa (1145/2001), merilaissa (674/1994), ilmailulaissa (1242/2005) tai muussa laissa pelastustoimen tehtävistä.


69 §
Toimenpiderekisteri

Rekisterissä olevat tiedot saadaan luovuttaa salassapitosäännösten estämättä pelastustoimintaa tai valvontaa varten hätäkeskuslaitokselle, pelastusviranomaiselle, Kuluttajavirastolle ja turvatekniikan keskukselle, öljyvahingon ja aluskemikaalivahingon torjuntaa ja siihen varautumista varten Suomen ympäristökeskukselle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä onnettomuustutkintaa tai tieteellistä tutkimusta varten muillekin viranomaisille tai tutkimuslaitoksille tarvittaessa myös teknisen käyttöyhteyden avulla. Pelastusopisto saa käyttää rekisterissä olevia tietoja tilastojen laatimista varten. Toimenpiderekisteristä saadaan muodostaa tilastoja, joista henkilöiden yksilöinti ei ole mahdollista. Muutoin tietojen luovuttamisesta on voimassa, mitä siitä säädetään laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


16.

Laki meripelastuslain 4 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä marraskuuta 2001 annetun meripelastuslain (1145/2001) 4 §:n 2 momentin 8 kohta seuraavasti:

4 §
Muut meripelastusviranomaiset

Muiden meripelastusviranomaisten tehtävät meripelastustoimessa ovat seuraavat:


8) ympäristöviranomaiset vastaavat aluksista aiheutuvien alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan järjestämisestä merionnettomuuksien yhteydessä yhdessä muiden viranomaisten kanssa sen mukaan kuin öljyvahinkojen torjunnasta annetussa lainsäädännössä tarkemmin säädetään sekä antavat rajavartiolaitoksen käyttöön toimialaansa kuuluvaa asiantuntemusta.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


17.

Laki puolustusvoimista annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan puolustusvoimista 11 päivänä toukokuuta 2007 annetun lain (551/2007) 11 § seuraavasti:

11 §
Virka-apu yhteiskunnan turvaamiseksi

Puolustusvoimat voi antaa virka-apua yhteiskunnan turvaamiseksi siten kuin öljyvahinkojen torjuntalaissa ( /20 ) tai muussa laissa säädetään.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2009

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Liikenneministeri
Anu Vehviläinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.