HE 66/2001

Hallituksen esitys Eduskunnalle pohjoismaisen avioliittokonvention ja pohjoismaisen perintäkonvention muuttamisesta tehtyjen sopimusten hyväksymisestä sekä laeiksi mainittujen sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin kesken Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 tehdyt sopimukset Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen (pohjoismainen avioliittokonventio) ja elatusavun perimisestä pakkotoimin Oslossa 23 päivänä maaliskuuta 1962 tehdyn sopimuksen (pohjoismainen perintäkonventio) muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan myös, että eduskunta hyväksyisi mainittujen sopimusten voimaansaattamista koskevat lait.

Pohjoismaista avioliittokonventiota on sovittu muutettavaksi siten, että sopimuksesta poistetaan määräykset, jotka koskevat kansainvälistä toimivaltaa elatusvelvollisuutta koskevissa asioissa. Kansainvälinen toimivalta elatusvelvollisuutta koskevissa asioissa tulee muutoksen voimaantulon jälkeen määräytymään niiden yleissopimusten nojalla, joissa Pohjoismaat ovat osapuolina.

Pohjoismaista perintäkonventiota on sovittu muutettavaksi lisäämällä siihen määräykset sopimusvaltiossa annetun elatusapua koskevan päätöksen tunnustamisesta. Lisäksi on saatettu ajan tasalle sopimuksessa oleva luettelo viranomaisista, joille täytäntöönpanoa koskeva pyyntö voidaan esittää, ja sovittu eräistä seurannaismuutoksista.

Molemmat sopimukset tulevat voimaan sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka alkaa kahden kuukauden kuluttua siitä, kun kaikki sopimuspuolet ovat hyväksyneet sopimuksen.

Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimusten kanssa.


SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
SISÄLLYSLUETTELO
PERUSTELUT
1. Nykytila
1.1. Pohjoismainen avioliittokonventio
1.2. Pohjoismainen perintäkonventio
2. Sovitut muutokset
2.1. Pohjoismainen avioliittokonventio
2.2. Pohjoismainen perintäkonventio
3. Lakiehdotusten perustelut
3.1. Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräyksien voimaansaattamisesta
3.2. Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
4. Esityksen vaikutukset
5. Voimaantulo
6. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
7. Muita asiaan vaikuttavia seikkoja
LAKIEHDOTUKSET
Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista, ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

PERUSTELUT

1. Nykytila
1.1. Pohjoismainen avioliittokonventio

Pohjoismaisen avioliittokonvention (SopS 20/1931) 8 artiklassa on määräyksiä muun muassa sopimusvaltioiden tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta elatusvelvollisuutta koskevissa asioissa. Toimivaltaperusteet ovat erilaiset siitä riippuen, tehdäänkö elatusvelvollisuutta koskeva vaatimus asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä, vaiko myöhemmin. Asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä voi sama tai muu viranomainen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan tutkia myös elatusvelvollisuutta ja eräitä muita liitännäisasioita koskevia kysymyksiä. Jos vaatimus tehdään myöhemmin, kanne otetaan 8 artiklan 2 kappaleen mukaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa sillä, johon kanne kohdistetaan, on kotipaikka. Elatusapua tai sen korottamista koskevaa vaatimusta ei kuitenkaan voida tutkia, jos sen valtion lain mukaan, jossa asumus- tai avioero on myönnetty, elatusapua ei enää voida eronneelle puolisolle tuomita tai korottaa yli aikaisemmin vahvistetun määrän.

Edellä selostettuja kansainvälistä toimivaltaa koskevia määräyksiä sovelletaan silloin, kun aviopuolisot ovat sopimusvaltioiden kansalaisia.

Määräyksiä, jotka koskevat kansainvälistä toimivaltaa elatusapuasioissa, sisältyy myös Luganossa 16 päivänä syyskuuta 1988 tehtyyn tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevaan yleissopimukseen (Luganon sopimus), jossa kaikki Pohjoismaat ovat osapuolina. Brysselissä 27 päivänä syyskuuta 1968 tehdyssä yleissopimuksessa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla (Brysselin sopimus) on Luganon sopimuksen kanssa yhdenmukaiset määräykset kansainvälisestä toimivallasta elatusapua koskevissa asioissa. Brysselin sopimus on voimassa Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja siten myös Suomessa, Ruotsissa sekä Tanskassa. Pohjoismaat eivät kuitenkaan voi soveltaa Luganon ja Brysselin sopimuksia siltä osin kuin pohjoismaisen avioliittokonvention 8 artiklassa on niistä poikkeavia velvoitteita, sillä mainitut yleissopimukset eivät vaikuta tuomioistuinten toimivaltaa tai tuomioiden tunnustamista taikka täytäntöönpanoa erityisillä oikeudenaloilla säänteleviin sopimuksiin, joiden osapuolia yleissopimusten sopimusvaltiot ovat tai joiden osapuoliksi ne myöhemmin tulevat (57 artikla).

Euroopan unionin neuvosto on 22 päivänä joulukuuta 2000 antanut asetuksen ((EY) N:o 44/2001) tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (Bryssel I asetus). Tullessaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2002 se korvaa Brysselin sopimuksen muiden jäsenvaltioiden paitsi Tanskan osalta. Asetuksen 71 artiklan mukaan asetus ei vaikuta tuomioistuinten toimivaltaa tai tuomioiden tunnustamista taikka täytäntöönpanoa erityisillä oikeudenaloilla koskeviin sopimuksiin, joiden osapuolia jäsenvaltiot ovat. Pohjoismaisen avioliittokonvention soveltamista voidaan siten jatkaa asetuksen voimaantultuakin.

1.2. Pohjoismainen perintäkonventio

Pohjoismaisessa perintäkonventiossa (SopS 7-8/1963) on määräyksiä elatusapua koskevan päätöksen tai sitoumuksen täytäntöönpanosta toisessa sopimusvaltiossa. Lainvoimainen tuomio, hallinnollisen viranomaisen päätös tai kirjallinen sitoumus, jossa joku on jossakin sopimusvaltiossa velvoitettu tai sitoutunut antamaan elatusapua puolisolle, entiselle puolisolle, aviolapselle, lapsipuolelle, ottolapselle, avioliiton ulkopuolella syntyneelle lapselle tai sen äidille, ja joka on siinä valtiossa täytäntöönpantavissa, on konvention 1 artiklan mukaan pyynnöstä välittömästi pantava täytäntöön toisessa sopimusvaltiossa. Sama koskee sellaista lainvoimaa vailla olevaa päätöstä, joka voidaan panna täytäntöön lainvoimaisen tuomion tavoin.

Velvollisuutta täytäntöönpanoon ei konvention 1 artiklan 2 kappaleen mukaan kuitenkaan ole, jos siinä valtiossa, jossa täytäntöönpanoa haetaan, on tuomiossa tai päätöksessä määrätty pienempi elatusapu tai todettu, ettei elatusvelvollisuutta ole.

Konvention 2 artiklan mukaan täytäntöönpanoa pyydetään sen sopimusvaltion viranomaiselta, missä elatusapuun oikeutettu oleskelee tai missä tuomio tai päätös on annettu tai kirjallinen sitoumus on tehty. Jos täytäntöönpano tulee tapahtumaan muussa sopimusvaltiossa kuin siinä, missä pyyntö on esitetty, pyyntö on lähetettävä ensiksi mainittuun valtioon. Konvention 2 artiklan 2 kappaleessa on luettelo sopimusvaltioiden viranomaisista, joille pyynnön lähettäminen ja vastaanottaminen kuuluu.

Ulkomaisen, elatusapua koskevan päätöksen täytäntöönpanoa koskevia määräyksiä on myös Brysselin ja Luganon sopimuksissa, Bryssel I asetuksessa sekä Haagissa 2 päivänä lokakuuta 1973 elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta tehdyssä yleissopimuksessa, jossa Pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta ovat osapuolina. Mainitut sopimukset eivät kuitenkaan vaikuta pohjoismaisen perintäkonvention soveltamiseen.

2. Sovitut muutokset
2.1. Pohjoismainen avioliittokonventio

Pohjoismaisen avioliittokonvention 8 artiklaa on sopimusvaltioiden kesken Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 tehdyllä sopimuksella sovittu muutettavaksi siten, että artiklasta poistetaan määräykset tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta elatusvelvollisuutta koskevissa asioissa. Määräykset on katsottu vanhentuneiksi muun muassa sen vuoksi, että ne koskevat lasten osalta ainoastaan tilanteita, joissa vanhemmat ovat avioliitossa keskenään. Avioliitossa syntyneet lapset ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset joutuvat tällöin erilaiseen asemaan.

Artiklan 2 kappaleessa oleva määräys, jonka mukaan elatusvelvollisuutta koskeva asia on pantava vireille vastaajan kotipaikkavaltion tuomioistuimessa, ei myöskään vastaa nykyisiä käsityksiä siitä, millä tavoin kansainvälinen toimivalta tulisi elatukseen oikeutetun asema huomioon ottaen säännellä. Elatukseen oikeutetulle saattaa olla hyvin vaikeaa ja kallista nostaa kanne vastapuolen kotipaikkavaltiossa, mistä voi olla seurauksena, että oikeus elatukseen jää tosiasiassa toteutumatta. Brysselin ja Luganon sopimukset turvaavat avioliittokonventiota paremmin elatukseen oikeutetun asemaa, sillä niiden mukaan hän voi panna kanteen vireille myös oman koti- tai asuinpaikkakuntansa tuomioistuimessa.

Kun elatusvelvollisuutta koskevat toimivaltamääräykset poistetaan pohjoismaisesta avioliittokonventiosta, kansainvälinen toimivalta elatusapuasioissa tulee määräytymään Brysselin sopimuksen tai Luganon sopimuksen mukaan myös niissä tapauksissa, joissa nykyisin sovelletaan avioliittokonvention 8 artiklaa. Brysselin ja Luganon sopimusten toimivaltaperusteet ovat samat. Elatusapua koskeva kanne on niiden mukaan nostettava joko vastaajan kotipaikkavaltion tuomioistuimessa (2 artikla) tai sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa elatusapuun oikeutetulla on kotipaikka tai asuinpaikka (5 artikla). Jos elatusapua koskeva asia liittyy jonkun oikeudellista asemaa koskevaan asiaan, esimerkiksi avioeroa, isyyttä tai lapsen huoltoa koskevaan asiaan, kanne voidaan nostaa myös siinä tuomioistuimessa, joka oman lakinsa mukaan on toimivaltainen tuossa asiassa, jollei toimivalta perustu ainoastaan toisen asianosaisen kansalaisuuteen.

Elatusvelvollisuutta koskevien toimivaltamääräysten poistamisesta seuraa lisäksi, ettei pohjoismaisen avioliittokonvention 9 artiklassa olevaa lainvalintamääräystä enää sovelleta elatusapua koskevissa asioissa. Lainvalinta elatusapua koskevissa asioissa määräytyy siten kunkin Pohjoismaan omien lainvalintasäännösten nojalla. Asiaa koskevat Suomen lain säännökset ovat eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetussa laissa (379/1929).

2.2. Pohjoismainen perintäkonventio

Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi ovat Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 sopineet eräistä pohjoismaiseen perintäkonventioon tehtävistä muutoksista. Muutosten sisältöä ja perusteita tarkastellaan seuraavassa artiklakohtaisesti.

1 artikla. Artiklan 1 kappaleeseen on otettu määräys toisessa Pohjoismaassa elatusavusta annetun päätöksen tai viranomaisen hyväksymän sopimuksen tunnustamisesta muissa sopimusvaltioissa. Lainvoimainen tuomio, hallinnollisen viranomaisen päätös tai sellainen viranomaisen hyväksymä sopimus, jolla joku on jossakin sopimusvaltiossa velvoitettu tai sitoutunut maksamaan elatusapua puolisolle, entiselle puolisolle, lapselle, lapsipuolelle tai lapsen äidille, on tunnustettava muissa sopimusvaltioissa ilman eri vahvistusta.

Pohjoismaisessa perintäkonventiossa ei ole aikaisemmin ollut määräyksiä elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta. Määräyksen lisääminen konventioon johtuu edellä selostetusta pohjoismaiseen avioliittokonventioon tehdystä muutoksesta. Kun avioliittokonventiosta poistetaan määräykset kansainvälisestä toimivallasta elatusapua koskevissa asioissa, myöskään avioliittokonvention 22 artiklassa oleva määräys avioliittokonvention nojalla annettujen ratkaisujen tunnustamisesta ei enää koske elatusavusta tehtyjä päätöksiä. Sen vuoksi on katsottu tarpeelliseksi, että mainitun 22 artiklan soveltamisalan kaventuminen korvataan ottamalla pohjoismaiseen perintäkonventioon tunnustamista koskeva velvoite.

Toisin kuin pohjoismaisen avioliittokonvention 22 artikla, pohjoismaisen perintäkonvention 1 artiklan 1 kappaleeseen otettu määräys koskee myös avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille vahvistettuja elatusapuja. Brysselin ja Luganon sopimuksissa olevia perusteita, joiden nojalla ulkomaisen päätöksen tunnustamisesta voidaan kieltäytyä, ei siten vastaisuudessa sovellettaisi myöskään sellaisiin toisessa Pohjoismaassa annetuihin päätöksiin, jotka koskevat avioliiton ulkopuolella syntyneelle lapselle maksettavaa elatusapua.

Edellä selostetun muutoksen seurauksena 1 artiklan nykyinen 1 kappale on siirretty asiasisällöltään käytännöllisesti katsoen muuttamattomana artiklan 2 kappaleeksi. Artiklan nykyinen 2 kappale on sovittu poistettavaksi, koska sen on katsottu liiallisesti ja perusteettomasti rajoittavan sellaisen päätöksen täytäntöönpanoa, jolla on muutettu siinä valtiossa annettua päätöstä, missä täytäntöönpanoa haetaan.

2 artikla. Artiklan 2 kappale sisältää luettelon niistä viranomaisista, jotka lähettävät ja ottavat vastaan toiseen sopimusvaltioon osoitetun täytäntöönpanopyynnön. Luettelo on ajanmukaistettu ottamalla huomioon sopimusvaltioiden viranomaisorganisaatioissa tapahtuneet muutokset.

3 artikla. Artiklan 1 kappaleeseen on tehty seurannaismuutos, joka johtuu siitä, että 1 artiklan 1 kappale siirtyy saman artiklan 2 kappaleeksi.

6 a artikla. Tämä pohjoismaiseen perintäkonventioon lisättäväksi sovittu artikla koskee pohjoismaisen perintäkonvention suhdetta muihin ulkomaisen päätöksen tunnustamista tai täytäntöönpanoa koskeviin säännöksiin tai määräyksiin. Artiklan mukaan ei ole estettä sille, että päätöksen tunnustaminen tai täytäntöönpano perustetaan muuhun kansainväliseen sopimukseen, joka on voimassa asianomaisten valtioiden välillä, tai sen valtion lakiin, missä kysymys tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta tulee esille. Määräyksellä saattaa olla käytännöllistä merkitystä erityisesti tapauksissa, joissa elatusapua koskeva päätös ei ole lainvoimainen, jolloin sitä ei 1 artiklan 1 kappaleen nojalla tunnusteta.

3. Lakiehdotusten perustelut
3.1. Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräyksien voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen valtiosopimuksen voimaansaattamissäännöksen.

2 §. Pykälässä on säännös asetuksenantovaltuudesta. Tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voitaisiin antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Pykälässä on säännös lain voimaantulosta. Voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella.

3.2. Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen valtiosopimuksen voimaansaattamissäännöksen.

2 §. Pykälässä on säännös asetuksenantovaltuudesta. Tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voitaisiin antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3.§. Pykälässä on säännös lain voimaantulosta. Voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella.

4. Esityksen vaikutukset

Elatusavusta tehdyn päätöksen tai sitoumuksen täytäntöönpanoa koskevan pyynnön lähettäminen toiseen sopimusvaltioon kuuluu nykyisin lääninhallitukselle. Sopimusten tultua voimaan pyynnön lähettää ja vastaanottaa asianomainen ulosottomies. Jos on epätietoisuutta siitä, kenelle pyynnön lähettäminen tai vastaanottaminen kuuluu, ulkoasiainministeriö voi nykyisin sen toimittaa. Sopimusten voimaantullessa tämä tehtävä siirtyy ulkoasiainministeriöltä oikeusministeriölle.

Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia. Esityksen vaikutuksia Suomen oikeusjärjestyksen sisältöön on selvitetty edellä.

5. Voimaantulo

Pohjoismaisen avioliittokonvention muuttamisesta tehty sopimus tulee voimaan sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka alkaa kahden kuukauden kuluttua siitä, kun kaikki sopimusvaltiot ovat yhtyneet sopimukseen. Ruotsin ulkoasiainministeriö ilmoittaa sopimusvaltioille ratifiointiasiakirjojen tallettamisesta ja sopimuksen voimaantulon ajankohdasta.

Pohjoismaisen perintäkonvention muuttamisesta tehdyssä sopimuksessa on samansisältöinen voimaantuloa koskeva määräys. Norjan ulkoasiainministeriö ilmoittaa sopimusvaltioille ratifiointiasiakirjojen tallettamisesta ja sopimuksen voimaantulon ajankohdasta.

Esitykseen sisältyvät lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin voimaansaatettava sopimus.

6. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Valtiosopimukseen sisältyvä määräys on perustuslakivaliokunnan kannan mukaan katsottava lainsäädännön alaan kuuluvaksi silloin, kun määräys koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, kun määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai kun siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla.

Pohjoismaisen avioliittokonvention ja pohjoismaisen perintäkonvention lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset on saatettu voimaan lailla. Sopimusten lainsäädännön alaan kuuluviksi määräyksiksi voidaan katsoa määräykset, jotka koskevat Suomen tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa ja ulkomaisten ratkaisujen tunnustamista sekä täytäntöönpanoa Suomessa. Pohjoismaiseen avioliittokonventioon ja pohjoismaiseen perintäkonventioon tehdyillä muutoksilla muutetaan edellä mainittuja lailla voimansaatettuja sopimusmääräyksiä. Eduskunnan suostumus on siten tarpeen mainittujen sopimusten hyväksymiseksi.

7. Muita asiaan vaikuttavia seikkoja

Euroopan unionissa on 22 päivänä joulukuuta 2000 tehty Neuvoston asetus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (Bryssel I asetus). Asetus, joka tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2002, korvaa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27 päivänä syyskuuta 1968 tehdyn yleissopimuksen. Bryssel I asetuksen soveltamisala kattaa myös elatusapua koskevat asiat.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehittyneen opin mukaan yhteisön toimivalta tehdä sopimuksia kolmansien maiden kanssa tulee yksinomaiseksi, kun yhteisö käyttää sisäistä toimivaltaansa ja antaa säännöksiä, joilla otetaan käyttöön yhteisiä sääntöjä. Jäsenvaltioilla ei tämän jälkeen ole oikeutta sopia kolmansien valtioiden kanssa näihin sääntöihin vaikuttavista tai niiden sisältöä muuttavista velvoitteista.

Saattaessaan voimaan pohjoismaisen perintäkonvention muuttamista tarkoittavan sopimuksen Suomi sitoutuu Islantiin, Norjaan ja Tanskaan nähden tunnustamaan näissä valtioissa annetut elatusapua koskevat ratkaisut ja panemaan ne täytäntöön. Bryssel I asetus ei sääntele kolmansissa maissa annettujen tuomioiden tai muiden ratkaisujen tunnustamista eikä täytäntöönpanoa, joten tehdyn sopimuksen ei voida katsoa vaikuttavan asetukseen tai muuttavan siihen sisältyviä velvoitteita Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Euroopan unionin jäsenyys ei siten estä Suomea hyväksymästä mainittuja sopimuksia siltä osin, kuin ne koskevat asetuksen soveltamisen ulkopuolella olevia Pohjoismaita.

Mitä tulee Suomen toimivaltaan sitoutua Ruotsiin nähden Bryssel I asetuksesta poikkeaviin velvoitteisiin, Bryssel I asetus ei 71 artiklansa mukaan vaikuta tuomioiden tunnustamista taikka täytäntöönpanoa erityisillä oikeudenaloilla koskeviin sopimuksiin, joiden osapuolia jäsenvaltiot ovat. Suomi ja Ruotsi voivat siten jatkaa pohjoismaisen avioliittokonvention ja pohjoismaisen perintäkonvention soveltamista, vaikka ne sisältävätkin Bryssel I asetuksesta poikkeavia määräyksiä. Bryssel I asetuksesta ei ilmene, voivatko jäsenvaltiot, jotka ovat osapuolina tällaisissa sopimuksissa, sopia sellaisista muutoksista niihin, joita niiden säilyminen ajantasaisina edellyttää. Sopimus pohjoismaisen perintäkonvention muuttamisesta on kuitenkin tehty jo helmikuussa 2000 eli vajaa vuosi ennen Bryssel I asetuksen antamista ja noin kaksi vuotta ennen asetuksen voimaantuloa. Sopimuksen tekemisen aikaan oli Brysselin sopimuksen 57 artiklan nojalla selvää, että erityisiä oikeudenaloja koskevien sopimusten osapuolina olevat jäsenvaltiot saattoivat muuttaa näitä sopimuksia tai solmia uusiakin. Koska mahdollisuutta soveltaa erityisillä oikeudenaloilla solmittuja sopimuksia ei ole asetuksessa nimenomaisesti rajoitettu ainoastaan ennen asetuksen antamista hyväksyttyihin sopimuksiin, hallitus katsoo, että Euroopan unionin jäsenyydestä Suomelle aiheutuvat velvoitteet eivät estä puheena olevien pohjoismaisten sopimusten voimaansaattamista.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin kesken Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 tehdyt sopimukset Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 tehdyn, avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen ja elatusavun perimisestä pakkotoimin Oslossa 23 päivänä maaliskuuta 1962 tehdyn sopimuksen muuttamisesta.

Koska sopimuksiin sisältyy lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista, ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 tehdyn, avioliittoa lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista tarkoittavan, Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


2.

Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken elatusavun perimisestä pakkotoimin Oslossa 23 päivänä maaliskuuta 1962 tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan, Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Vt. ulkoasiainministeri Pääministeri
Paavo Lipponen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.